News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

2010-04-20 HS mielipide: Suomen opiskeluun pitää antaa kunnon aloituspotku

Started by rähmis, 20.04.2010, 19:13:06

Previous topic - Next topic

rähmis

Maahanmuuttajan suomen opiskeluun pitää antaa kunnon aloituspotku

"On aivan tavallista, että kielikurssille saapuu jo vuodenkin päivät Suomessa viettänyt työtön työnhakija, jonka suomen kielen taito on hei, moi ja kiitos."

Olen yli kahdenkymmenen vuoden ajan opettanut suomea aikuisille maahanmuuttajille ja seurannut heidän kotoutumistaan ja siirtymistään suomalaiseen työelämään. Toiset pärjäävät, toiset eivät – henkilökohtaisten ominaisuuksien lisäksi kotoutumisen onnistumiseen vaikuttavat tietysti elämäntilanne, pohjakoulutus, kulttuuritausta ja koko elämänhistoria.

Mutta mitä sitten voi tai pitäisi tehdä?

Kun turisti matkustaa viikoksi tai pariksi Italiaan, hän viimeistään lentokentältä ostaa sanakirjan ja alkaa opiskella sellaisia italiankielisiä sanoja ja fraaseja, joita uskoo matkallaan tarvitsevansa. Usein ihan vain huvin vuoksi, koska on kiinnostunut kohdemaastaan.

Kun maahanmuuttaja tulee Suomeen tarkoituksenaan jäädä tänne vuosikausiksi, hän viettää kuukausia uudessa kotimaassaan vaivautumatta ottamaan selvää, millaista kieltä ihmiset täällä puhuvat.

Vaikka kirjakauppojen ja kirjastojen hyllyt, internetistä puhumattakaan, pursuavat erilaisia materiaaleja suomen kielen opiskeluun, siis myös itseopiskeluun, tätä mahdollisuutta ei moni maahanmuuttaja syystä tai toisesta käytä. On aivan tavallista, että kielikurssille saapuu jo vuodenkin päivät Suomessa viettänyt työtön työnhakija, jonka suomen kielen taito on hei, moi ja kiitos.

Nämä olivat kärjistettyjä esimerkkejä uuteen kulttuuriin tutustujan aktiivisuudesta ja passiivisuudesta, ja todellisuus on tietenkin useimmiten jotakin tältä väliltä.

Kotoutumiskoulutus on yhtä kirjava ja sekalainen kuin sen kohderyhmäkin. TE-keskukset ostavat kielikursseja ja työelämään ohjaavaa koulutusta eri oppilaitoksilta ja koulutuksen järjestäjiltä, mutta toteutetun opetuksen laatua ja toimivuutta ei voi aina taata.

Sopimuspapereissa luvataan hienoja asioita, mutta käytännössä ollaan usein mahdottoman tehtävän edessä. On haastavaa opettaa suomalaista työelämälainsäädäntöä ihmiselle, jolle alan käsitteistö ei avaudu hänen omalla äidinkielelläänkään.

Meidän hyvin koulutettujen suomalaisten on vaikea ymmärtää, millainen maailmankuva on ihmisellä, joka on kotimaassaan käynyt koulua vain muutaman vuoden eikä sen jälkeen ole elämässään lukenut yhtään kirjaa tai edes lehtiartikkelia.

Kielikursseille pääsyä joutuu usein odottamaan kuukausia, ja tämä aika kannattaisi käyttää hyödyllisesti. Olisi hienoa, jos valtiovallan ohjeistamana TE-keskukset jakaisivat jokaiselle uudelle kielikurssia jonottamaan ilmoittautuvalle maahanmuuttajalle monisteen, jossa olisi sata keskeistä suomenkielistä lausetta käännettynä hakijan omalle äidinkielelle tai jollekin muulle kielelle, jota hän ymmärtää, sekä cd-levy tai osoite nettisivulle, jolta hän voi kuulla samat lauseet puhuttuina omia ääntämisharjoituksiaan varten.

Kun kielikurssi sitten alkaa, jokainen oppilas osaisi jo auttavasti kommunikoida suomen kielellä, jolloin varsinainen kielen rakenteiden opiskelu ja analysointi pääsisivät käyntiin ripeästi.

Ne sata ensimmäistä esimerkkilausetta on helppo koota pohtimalla: mitä toivoisit osaavasi sanoa, jos itse olisit uusi tulokas vieraassa maassa?

Ei ihan huono fraasi tämäkään: maassa maan tavalla eli englanniksi "when in Rome, do as the Romans do".

Jaana Tuominen
Tuusula

Hesari (digilehti)

Rasisti! Varmaan jäämässä eläkkeelle ensi viikolla.

Kasvokeskeinen

Tämän razzmanazz-purkauksen johdosta viimeistään ensi viikolla Anni & Astrid antavat asetuksen, jolla suomesta tehdään orjakieli. Näin on helpompi tunnistaa henkilöt, joiden elämäntehtävä on juosta sulosointuista somalinkieltä ym. arabiaa puhuvien asiolla.

Omilla rahoillaan tietysti. Ne tienataan yötöissä varsinaisen virka-ajan ulkopuolella.
Suomi islamia ja kala polkupyörää

Ernst

Muuten ihan ok, mutta Suomeen asettumista haluava ja siksi kielikurssille jonottava saisi maksaa sen cd-levynsä ihan itse. Tulisi sitä integroitumis- ja kotoutumismotivaatiota samalla koeteltua...

Useinhan väitetään, että kyllä ne mamut yrittävät kaikkensa kotoutumisen eteen. Monet yrittävätkin. Jaana Tuomisen havainto vuoden odottelun jälkeen ummikkona kielikursseille tulevista kertoo ihan muusta. Liian moni on ummikko. "Helsinki on kuin mikä tahansa arabimaa. Viihdyn täällä oikein hyvin".

Että mihin on sekin vuosi hukattu?
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

kaivanto

Asian voisi viedä niinkin pitkälle, että annetaan oppimateriaalit kouraan kaikille tulijoille ja sanotaan, että tentti on sitten 6 kk päästä. Jos ei läpäise, niin kotiin.

Aiemmin linja kielitaidon suhteen oli oletettavasti nykyistä tiukempi. Olisikin mukava tietää kuinka paljon nykyään on Suomen kansalaisia jotka eivät 70-80 -luvulla olisi millään saaneet kansalaisuutta puutteellisen kielitaidon takia.

Eino P. Keravalta

Mainitun ongelman vuoksi meillä ei liene muuta keinoa kuin pysäyttää turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten pääsy Suomeen ja opettaa kieli maassa jo oleskeleville. Mikäli tästä hankkeesta selvitään kunnialla, voidaan edes harkita ottaa lisää mamuja maahamme, sillä mikäli vyöry jatkuu, resurssimme tulevat koko ajan laahaamaan tarpeen perässä ja vuosi vuodelta aina vain pahemmin. Ja se on kestämätön tie, joka ei lopultakaan ole kenenkään etu. Kun siis tiedetään, että maahanmuuton määrä ylittää jo nyt resurssimme, täytyy peli viheltää poikki ja kotouttaa täällä olevat ensin ja sen jälkeen vasta ottaa lisää - jos kansa niin päättää. On silkkaa mielipuolisuutta ottaa maahan joka päivä lisää resurssinkuluttajia kun aikaisemmistakaan ei olla selvitty. Jokaisen yli 4-vuotiaan pitäisi käsittää, ettei tuollainen menettely toimi: jos laivassa on reikä ja siihen valuu koko ajan vettä kuutiometri minuutissa, ei auta, jos vettä äyskäröidään kahvikupillinen minuutissa! Kuka saisi päättäjämme tajuamaan tämän?
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

RP

Quote from: M on 20.04.2010, 19:29:51
Muuten ihan ok, mutta Suomeen asettumista haluava ja siksi kielikurssille jonottava saisi maksaa sen cd-levynsä ihan itse. Tulisi sitä integroitumis- ja kotoutumismotivaatiota samalla koeteltua...

Työssäkäyvä mamu, tai vaikka se kotona lapsia hoitava mamu, jonka puoliso on töissä, maksaa kurssinsa joka tapauksessa itse, (osa oppilaitoksista voi toki olla yhteiskunnan subventoimia) eikä ainakaan Helsingin seudulla myöskään tällöin tarvitse kummemmin jonottaa, paitsi ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä. Jos mamu kuuluu taas luokaan, jossa yhteiskunnan piikki on joka tapauksessa auki, tuolla ei (myöskään) voiteta mitään.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Ernst

Quote from: kaivanto on 20.04.2010, 19:37:01
Asian voisi viedä niinkin pitkälle, että annetaan oppimateriaalit kouraan kaikille tulijoille ja sanotaan, että tentti on sitten 6 kk päästä. Jos ei läpäise, niin kotiin.
Kohtuullista, etenkin jos oleskelu ei perustu työhön.
Quote
Aiemmin linja kielitaidon suhteen oli oletettavasti nykyistä tiukempi. Olisikin mukava tietää kuinka paljon nykyään on Suomen kansalaisia jotka eivät 70-80 -luvulla olisi millään saaneet kansalaisuutta puutteellisen kielitaidon takia.

Kansalaisuuslakihan on juuri uusittavana eduskunnassa. Tietäneekö kukaan sen uusimpia vaiheita?
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

FadeAway

Kielenopiskelu taitaa olla paras startti Suomeen tuleville. Monet kerrat olen ällistellyt, miksi jo vuosikausia Suomessa oleskellut ei osaa suomea?

Tässä kieli (+ Suomen kulttuuri+tavat+lainsäädäntökurssi)on alku, jossa voisi olla mukana porkkana. Taisi Muutos suunnitella esim. verovähennysoikeutta(kursseista aiheutuvat kustannukset) mamuille, joka on kurssit suorittanut ja riittävän osaamisen hankkinut.
Kohtuu harvassa työpaikassa Suomessa selviää somalilla, arabialla tai vaikka afgaanilla.
On paljon vaikeampi purkaa syntynyttä ongelmaa, kuin ennaltaehkäistä se.

ämpee

Quote"Meidän hyvin koulutettujen suomalaisten on vaikea ymmärtää, millainen maailmankuva on ihmisellä, joka on kotimaassaan käynyt koulua vain muutaman vuoden eikä sen jälkeen ole elämässään lukenut yhtään kirjaa tai edes lehtiartikkelia."

Meidän on myös vaikea ymmärtää mitä hiivattia tuollainen ihminen Suomessa tekee??

Vielä vaikeampaa on ymmärtää päättäjiämme, jotka näkevät tälläisessä ihmisessä mahdollisuuden, vaikka huonollakin päättelykyvyllä on aivan selvää, ettei mitään mahdollisuutta.

Käsittääkseni meillä puhuttiin jonkin aikaa sitten "eläkepommista", ja kuitenkin nykyään jokaisena päivänä maahamme saapuu elättiläitä, joita ei saada millään tavoin "kotoutettua" kun "eläminen on ilmaista täällä".

Kieltä ei opi, jos selkeästi näkee, että siitä on korkeintaan haittaa.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

RP

Quote from: M on 20.04.2010, 20:53:14
Kansalaisuuslakihan on juuri uusittavana eduskunnassa. Tietäneekö kukaan sen uusimpia vaiheita?

Hallituksen esitys on kai tulossa pian. Luonnostekstissä kielitaitovaatimusta oltin entisestään löyhäämässä mm. lukutaidottomilta ja suurperheiden äideiltä.
http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/pages/A6BEA4C3E0132E35C22574E40029AFE0
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

gloaming

Ongelma on paitsi kielitaidottomuus, myös muu yleisestä kouluttamattomuudesta seuraava kansalaistaidottomuus yhdistettynä kehittyneiden maiden yhä monimutkaistuvaan arkeen.

Quote from: Tapio Arjo on 20.04.2010, 20:02:39
Suljetaan Suomen rajat humanitaariselta maahanmuutolta.

Ei nykysitoumusten puitteissa mahdollista enkä usko kannan edustavan enemmistön tahtoa. Riittävä impakti saataisiin pelkästään heikentämällä toissijaista suojelua saavien perheenyhdistämisoikeutta aika-, ikä- ja elatuskykyrajoilla.
Jag stöder Feministiskt initiativ. Våga vara feminist! Feministiskt initiativ - Det tredje största partiet i Simrishamn.

RP

Quote from: Tapio Arjo on 20.04.2010, 22:29:41
Mitä sitoumuksia Suomella mielestäsi on ottaa vastaan turvapaikkaturisteja?

Pakolaissopimus ja EU:n direktiivit. Samat tietysti koskevat kaikkia muitakin EU-maita, joista monilla on selvästi nuivempi linja, mutta suoraan kaikkea humanitääristä maahanmuuttoa ei voi vain julistusluonteisesti katkaista.


"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

gloaming

Quote from: Tapio Arjo on 20.04.2010, 22:29:41
Mitä sitoumuksia Suomella mielestäsi on ottaa vastaan turvapaikkaturisteja?

Ne, jotka oikeasti kuuluvat kansainvälisen suojelun piiriin, ovat juridisesti oikeutettuja Suomessa myös sitä saamaan, ja nähdäkseni hyvä niin. Se, että turvapaikkajärjestelmä on degeneroitunut sosiaalisen maahanmuuton kanavaksi, ei tarkoita sitä, etteikö kansainvälistä suojelua tarvitsevia oikeasti olisi.

Ilmeisesti viittaat termillä "humanitaarinen maahanmuutto" ulkomaalaislain 88§:n eritysesti a-kohtaan, etkä koko kansainvälisen suojelun konseptiin?

Quote88 a § (8.5.2009/323)
Humanitaarinen suojelu

Maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella, jos 87 tai 88 §:n mukaisia edellytyksiä turvapaikan tai toissijaisen suojelun antamiselle ei ole, mutta hän ei voi palata kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa siellä tapahtuneen ympäristökatastrofin takia taikka siellä vallitsevan huonon turvallisuustilanteen vuoksi, joka voi johtua kansainvälisestä tai maan sisäisestä aseellisesta selkkauksesta tai vaikeasta ihmisoikeustilanteesta.

Oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella voidaan jättää myöntämättä ulkomaalaiselle, jos on perusteltua aihetta epäillä, että hän on tehnyt:

1) rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmiskuntaa vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti;

2) törkeän rikoksen; taikka

3) Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisen teon.
Jag stöder Feministiskt initiativ. Våga vara feminist! Feministiskt initiativ - Det tredje största partiet i Simrishamn.