HS: Teatteri Rujo / Mannerheimin rääpiminen & kritiikkiä mm. Saska Saarikoskelta

[skrabb]

HS - Kulttuuri - 15.2.2010 - 3726 merkkiä - 1. painos

TEATTERI

Kevät koittaa Mannerheimille
Teatteri Rujo tekee Suomen poliittisesta lähihistoriasta räävitöntä karnevaalia.

Mannerheim - eli lapsistasi ei mitään. Teatteri Rujo Teatterikorkeakoulun Bunkkerissa. Käsikirjoitus ja ohjaus Lauri Maijala. Rooleissa Jussi Sorjanen, Paavo Kinnunen, Miika Laakso, Julian Remes, Riikka Oksanen, Linda Wallgren, Anni Rainio.

Marsalkka Mannerheimilla on kukkamekko ja oljenvaalea lettiperuukki (sekä kainalosauvat, mutta siihen taitaa olla ulkoteatterilliset syyt). Porilaisten marssin säestyksellä hän huutaa "Suomi Finland perkele, haistakaa vittu!" ja uhoaa muuttavansa Ruotsiin, koska on homo.

Sitä ennen Marski ehtii kuitenkin naida useampaakin naista sekä Stalinia takapuoleen, raiskata pojan ja sekaantua viimeisillä voimillaan suurimpaan rakkauteensa, hevoseensa Käthyyn. Hitler suutelee häntä väkisin, Ryti syleilee mitä lämpimimmin.

Suosikkikohtauksessani vaivautunut Marski joutuu syntymäpäivillään säestämään hakaristein koristellulla kitaralla Hitlerin ja Rytin herkkää Olet todella kaunis -duettoa (Zen Café).

Pian näyttämölle hyökkää nimensä veroinen Svinhufvud, joka Marskin ottaessa nokosia lahtaa punaisia naisia ja lapsia. Armahtaa ensin ja ampuu sitten selkään.

Maailmanpolitiikan arkipäivää ja historiaamme lähikuvina, bon appetit.

Lauri Maijalan ja Teatteri Rujon kaksiosainen esitys Mannerheim - eli lapsistasi ei mitään alkaa räävittömästi, vetämällä lähihistorian mutkat riemastuttavan suoriksi.

Historiallisiin hahmoihin sotkeutuvat suurmieselokuvaa suunnittelevat lapsekkaat idiootit Markus Selin ja Renny Harlin sekä metateatterillinen kommenttiraita natsikorttia nautinnollisesti heiluttavine ohjaaja-käsikirjoittajineen.

Nykyaikaan sijoittuvassa toisessa osassa diabeteksen rampauttama isä ihailee Afganistaniin rauhaturvaajaksi lähtenyttä esikoistaan ja halveksii herkkää kuopusta, joka keräilee perhosia ja postimerkkejä, syö mielialalääkkeitä ja kärsii. Sodanjälkeinen sukupolvi kantaa samoja arpia kuin vanhempansa. Miehiset arvot tekevät yhä tuhoaan, naiset ovat impotentin uhon voimattomia statisteja.

Ensimmäisen osan ongelma on, että osuakseen kohteeseensa kyllin lujaa se olettaa katsojiltaan historiantuntemusta, jota harrastajateatterin nuorimmalla yleisöllä ei välttämättä ole. Sana tosin on kiirinyt kaupungilla niin, että Teatterikorkeakoulun matalassa bunkkerissa istuukin nyt aika erinäköistä katsojakuntaa.

Toinen osa taas vaikuttaa yksinkertaistettuine isä-poika-asetelmineen vähän puberteettiselta, ja vaikka havainnoissa on oivalluksia, ei realismin esittäminen suju näyttelijöiltä yhtä hyvin kuin karnevalistinen liioittelu. Vähemmän olisi enemmän kautta linjan.

Mannerheimin (jota esittää erinomaisesti - ja hämmentävän oikeannäköisesti - Jussi Sorjanen) suora puhe yleisölle ensimmäisen osan lopussa on kuitenkin erittäin kiinnostava analyysi sankaruuden käyttökelpoisuudesta ja -kelvottomuudesta tässäkin ajassa. Loppuun käytetylle Marskille annetaan lupa lähteä, mutta hänpä ei kaiken väännön jälkeen suostukaan poistumaan.

Sikäli on vähän sääli, ettei marsalkka enää pomppaa vieterinukkena toiseen osaan, vaikka seuraileekin tapahtumia taustalta.

Tervehdin joka tapauksessa ilolla yritystä ottaa näyttämöllinen niskalenkki sukupolvitraumoista ja vääntää viisarit uuteen asentoon.

Kevät koittaa Mannerheimille.

SUNA VUORI

HS - Mielipide - 17.2.2010 - 1523 merkkiä - 1. painos

Mannerheimin sijaan olisi jo aika pilkata taistolaisia
Kulttuurisivuilla (HS 15.2.) kerrottiin, kuinka Teatterikorkeakoulun Teatteri Rujo tekee Suomen poliittisesta lähihistoriasta räävitöntä karnevaalia. Arvostelija Suna Vuori tervehti sitä ilolla, koska näyttelijät "yrittävät ottaa näyttämöllisen niskalenkin sukupolvitraumoista ja vääntää viisarit uuteen asentoon".

Ei riittänyt Katariina Lillqvistin Uralin perho homokohtauksineen.

Lauri Maijalan johdolla keskenkasvuiset, historiasta mitään tietämättömät näyttelijänalut pannaan rienaamaan parhaaseen farssityyliin Mannerheimia, jolla on kukkamekko ja oljenvaalea lettiperuukki.

Kohtaus, jossa Marski syntymäpäivillään säestää hakaristein koristetulla kitaralla Hitlerin ja Rytin herkkää duettoa, on luonnollisesti erittäin koskettava.

Mannerheim ei pitänyt Hitleristä eikä Rytikään, joka oli anglofiili. Missä viipyvät rienaavat esitykset Leninin ja Stalinin ihailijoista? Onko suomalainen teatteri vieläkin vanhojen stalinistien ja taistolaisten traumaattisten jälkeläisten käsissä?

Mannerheimkin oli ihminen ja teki virheitä. Mutta kaipaisin todisteita siitä, että hän olisi ollut homo lukuisista naissuhteistaan huolimatta. Jokaisessa meissä elää pikku biseksuaali.

Pahinta on vetää lähihistorian mutkat riemastuttavan suoriksi, kuten arvostelija hehkuttaa. Vaikuttaa siltä, että talvisodan 70-vuotisjuhlavuonna on välttämättä heitettävä lokaa, jotta kansakunnalla ei olisi mitään ihailtavaa.

OLAVI ANTILA HISTORIOITSIJA

VAASA

HS - Kulttuuri - 18.2.2010 - 2435 merkkiä - 1. painos

NÄKÖKULMA

Kansa on vinkulelu

SASKA SAARIKOSKI [email protected]
KIRJOITTAJA ON KULTTUURIOSASTON ESIMIES.

Puhelin soi. Siellä puhuu vihainen vanha mies. Hän on lukenut Suna Vuoren arvion teatteri Rujon näytelmästä Mannerheim - eli lapsistasi ei mitään ja ihmettelee, kuinka lehdessä voidaan käsitellä moista roskaa.

Selitän, että lehden tehtävä on raportoida ja arvioida teatteriesityksiä. Ei ole Helsingin Sanomain käsitys, että Mannerheimilla olisi ollut seksisuhde hevosensa Käthyn kanssa.

Ymmärrän, että Mannerheimin riepottelu voi tuntua loukkaavalta. Ylipäällikön pilkkaaminen koetaan helposti hyökkäykseksi koko sotasukupolvea ja sen arvoja vastaan. Siihenkin Mannerheimia on käytetty.

Näytelmästä närkästyneet huomauttavat, että tekijät eivät tunne historiaa - oikeasti Mannerheim halveksi Hitleriä ja Risto Ryti oli anglofiili. Mutta huolestuttavampaa on, etteivät tekijät tunne nykyaikaa.

Ilta-Sanomissa käsikirjoittaja ja ohjaaja Lauri Maijala sanoi näytelmänsä kritikoivan Mannerheim-myyttiä. "Ollaan tehty esitys aiheesta, koska Mannerheim on niin tabu kuin Suomessa voi olla."

Siis häh?

Suomessa harvaa ihmistä on pilkattu yhtä paljon kuin Mannerheimia. Onkohan Maijala kuullut esimerkiksi sellaisia nimiä kuin Väinö Linna, Paavo Rintala, Leo Lindsten tai Juha Seppälä?

Viime aikoina Mannerheimista on tullut jonkinlainen burleski kabareehahmo. Jari Tervo kuvaili hänet panohommissa, Katariina Lillqvist homoliitossa, Aapo Korkeaoja pinkit siivet selässä ja vieraileepa Marski aika ajoin Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvassakin.

Tuoreimmassa "kohussa" on suoraan sanottuna aika väsähtänyt sävy. Ilta-Sanomatkaan ei saanut kenraali Gustav Hägglundista kunnon kiukkua irti, sen verran sentään, ettei tarvinnut Timo T.A. Mikkoselle kilauttaa.

Lehden verkkosivuilla aihe oli kerännyt parisataa kommenttia, joista huomattavan monessa ihmeteltiin, eivätkö ne taiteilijat muuta keksi.

Niin, eivätkö? Mannerheimin petipuuhat ja televisiossa pussaavat naiset - sekö meitä tosiaan järkyttää?

Vai onko kansasta tehty vinkulelu, jota sopivasti puristamalla saa aina vähintään pikkukohun aikaan. Terho Pursiaisen vanhaa vitsiä mukaillen: ennen Mannerheim ratsasti hevosella Aasiassa, nyt moni ratsastaa Mannerheimilla mediassa.

Käsikirjoitus ja ohjaus Lauri Maijala, joka on näyttelijöiden Seppo Maijalan ja Heidi Heralan jälkikasvua.