News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2010-02-02 Savonlinna jäädyttämässä kiintiöpakolaisten määrän?

Started by Moosehunt, 03.02.2010, 11:25:51

Previous topic - Next topic

Moosehunt

Lehdessä oli juttuun "Pakolaisten vastaanotosta valmisteilla kielteinen kanta" liittyen lisäke:

Pakolaissihteeri pitää esitystä huonona

SAVONLINNAN pakolaissihteeri Varpu Vaarnamo sanoo olleensa jonkin aikaa "valitettavasti" hajulla siitä, etteivät kaupungin virkamiehet olisi valmiita lisäämään kiintiöpakolaisten määrää tänä vuonna. Vaarnamon mielestä esitys on huono, eikä edes kovin asiantunteva. -Pitkään pakolaistyötä tehneenä pidän kielteistälinjaa aivan hulluna vaihtoehtona jo taloudellisista lähtökohdista , koska yksikin valivuosi pudottaisi valtiontuen määrän radikaalisti. En kasitä mihin esitvksellä pyritään.
VAARNAMO MUISTUTTAA, että jokainen uusi pakolaisryhmä tuo paikkakunnalle aina uutta rahaa, kun se samalla tarjoaa pakolaistyölle uusia kehittäämisen mahdollisuuksia. -Esimerkiksi EU:n kehittämisrahaa ei saada paikkakunnalle, joka ei ota vastaan uusia ryhmiä. Tässä mielesä esitys on aivan hullu juttu. vappu Vaarnamon mukaan Suomessa on tehty hiljattain laajoja tutkimuksia, joissa selvitetään valtion maksaman pakolaistuen vaikutuksia kunnille.
Niistä käy hänen mukaansa ilmi, että kolmen vuoden mittainen tuki kattaa mainosti pakolaisten kotouttamisajan kustannukset. -Lukuisat tulokset kertovat, että tappiollista tämä toiminta ei useinkaan ole vaan päin vastoin jonkin verran Voitollista.
SAVONLINNASSA TILANNE on Vaarnamon mukaan sama.
-Koska paikolaisten vastaanotto on ollut säännöllistä, on rahaa jäänyt välillä vähän ylikin tai sitten olemme käyttäneet ne nollille.
-Savonlinnan kouluissa ja muissakin toimipaikoissa ihmiset ovat kouluttaneet valtavasti itseään näihin pakolaisasioihin. Meillä hommat aletaan osata kunnolla. Nyt kaupunki on leipomassa hätäratkaisua, eikä sen vaikutuksia nähdä riittävän kauas.

BastardoGrande

varpuvaarnamo Savonlinnassa, satukurri Kouvolassa jne.... ilmeisesti kuntien supermokuttajilla alkaa olla peiliin katsomisen paikka, kuntalaiset nuivistuu jostain kumman syystä.
[img]http://img840.imageshack.us/img840/6147/manifestikannattaja.png[/img]

"Vähemmistöjen suosiminen on enemmistön syrjintää"

Minä en vihaa mustia, vaan toivon että he elävät onnellisesti omissa maissaan. -Tandefelt-

http://velkakello.fi/

antero

Quote
SAVONLINNAN pakolaissihteeri Varpu Vaarnamo sanoo
-Lukuisat tulokset kertovat, että tappiollista tämä toiminta ei useinkaan ole vaan päin vastoin jonkin verran Voitollista.
Tämä on varmaan sitä kauan kaivattua ja etsittyä rikkautta?

Suomalaisten maksamilla verovaroilla.
Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

travolta

Quote from: antero on 03.02.2010, 11:47:58
Quote
SAVONLINNAN pakolaissihteeri Varpu Vaarnamo sanoo
-Lukuisat tulokset kertovat, että tappiollista tämä toiminta ei useinkaan ole vaan päin vastoin jonkin verran Voitollista.
Tämä on varmaan sitä kauan kaivattua ja etsittyä rikkautta?

Suomalaisten maksamilla verovaroilla.

Näin on, vielä kun Vappu muistaisi kertoa että miten paljon tällaisen maanlaajuisen hulluuden seurauksena menee Savonlinnalaisten veroeuroja muiden kaupunkien ja kuntien pakolaisiin ja turvapaikkaturisteihin.

Roope

Kiitos jutusta. Mielenkiintoista hörhöilyä.

QuoteSAVONLINNAN pakolaissihteeri Varpu Vaarnamo sanoo olleensa jonkin aikaa "valitettavasti" hajulla siitä, etteivät kaupungin virkamiehet olisi valmiita lisäämään kiintiöpakolaisten määrää tänä vuonna. Vaarnamon mielestä esitys on huono, eikä edes kovin asiantunteva. -Pitkään pakolaistyötä tehneenä pidän kielteistä linjaa aivan hulluna vaihtoehtona jo taloudellisista lähtökohdista , koska yksikin välivuosi pudottaisi valtiontuen määrän radikaalisti. En kasitä mihin esityksellä pyritään.

Savonlinnassa puhutaan häveliäästi "välivuodesta", mutta kaikki Vaarnamoa lukuunottamatta tietävät, että pakolaisten ottamiseen ei ole tarkoitus lähitulevaisuudessa enää palata.

QuoteVAARNAMO MUISTUTTAA, että jokainen uusi pakolaisryhmä tuo paikkakunnalle aina uutta rahaa, kun se samalla tarjoaa pakolaistyölle uusia kehittämisen mahdollisuuksia. -Esimerkiksi EU:n kehittämisrahaa ei saada paikkakunnalle, joka ei ota vastaan uusia ryhmiä. Tässä mielessä esitys on aivan hullu juttu.

Tässä olisi puoliksi järkeä, jos pakolaiset lähtisivät säädyllisessä ajassa takaisin tai jos he sopeutuisivat nopeasti normaaleiksi veronmaksajiksi. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, vaan hintaa maksetaan vuosikymmenet sen jälkeen, kun ESR-rahoitukset ovat loppuneet.

Uusia pakolaisryhmiä ei ole mielekästä hankkia etenkään siksi, että Vaarnamo kavereineen saisi "uusia kehittämisen mahdollisuuksia".

QuoteVappu Vaarnamon mukaan Suomessa on tehty hiljattain laajoja tutkimuksia, joissa selvitetään valtion maksaman pakolaistuen vaikutuksia kunnille.
Niistä käy hänen mukaansa ilmi, että kolmen vuoden mittainen tuki kattaa mainosti pakolaisten kotouttamisajan kustannukset. -Lukuisat tulokset kertovat, että tappiollista tämä toiminta ei useinkaan ole vaan päin vastoin jonkin verran voitollista.

Pitäisikö laskennallisten kuntakorvausten korotukset siis perua? Valitettavasti nuo lukuisat tutkimukset eivät ilmeisesti ole julkisia, eikä kukaan muista edes niiden nimiä.

QuoteSAVONLINNASSA TILANNE on Vaarnamon mukaan sama.
-Koska pakolaisten vastaanotto on ollut säännöllistä, on rahaa jäänyt välillä vähän ylikin tai sitten olemme käyttäneet ne nollille.
-Savonlinnan kouluissa ja muissakin toimipaikoissa ihmiset ovat kouluttaneet valtavasti itseään näihin pakolaisasioihin. Meillä hommat aletaan osata kunnolla. Nyt kaupunki on leipomassa hätäratkaisua, eikä sen vaikutuksia nähdä riittävän kauas.

"Ihan kohta me osataan tää homma. Ihan kohta tulee tuloksia."
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Ernst

Sekä tämä Vaarnamo että meidän ilomme Satu Kurri ovat niin hybriksessä, että kehtaavat vittuilla ihan suorasanaisesti sekä omille palkanmaksajilleen että yhteistyökumppaneilleen. Veronmaksajan silmään nyt jokainen katsoo oikeudekseen kusta, joten jääköön se erikseen mainitsematta tässä.

Muutosta kaivataan! Kuka hullu meni nuo hullut palkkaamaan kaupunkien tärkeisiin töihin????

Viitsiikö joku savonlinnalainenja joku kouvolalainen selvittää?


Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

heikkki


Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine on sitä mieltä, että kaupungin olisi pidettävä kiintiöpakolaisten vastaanottamisessa ainakin kolmen vuoden tauko. Sen jälkeen arvioitaisiin, mikä kaupungin vastaanottokyky silloin on.

Perusturvalautakunta käsittelee perjantaina perusturvajohtaja Saara Pesosen esitystä, jonka mukaan pakolaisten vastaanottamista ei tänä vuonna jatkettaisi. Asia oli tarkoitus ratkaista virkamiespäätöksellä, mutta lautakunta vaati sen päätettäväkseen.






http://www.ita-savo.fi/Uutiset/laine_pakolaisiin_kolmen_vuoden_tauko_9909354.html

vrv

Janne Laine on myönteinen poikkeus kaupunginjohtajien joukossa. On muissakin asioissa "nostanut kissan pöydälle".
Talouskaan ei ole Savonlinnassa niin kuralla kuin nonessa muussa saman kokoisessa kaupungissa.
"Tulkoot hurttina aroiltaan, multiin mahtuvat tänne"
Uuno Kailas

Titus

Erittäin hyvä ja rohkea esilletuonti. Muut kaupungit/kunnat voivat nyt rauhassa vedota tähän ja odottaa Savonlinnan tuloksia jo vastaanotettujen integraation edistymisestä.

VOK-busineksen vastaiskua ja Savonlinnan rasistisuutta leimaavia kannanottoja odotellessa.
that's a bingo!

Pliers

Quote from: Oinomaos on 04.02.2010, 11:56:15
Mikkeli velaksi

Jep. Ja kesäasukkaiden kiinteistöveroilla. ...tana taas tuli lappu kotiin. Vaihteeksi oli vähän noussut jo valmiiksi maltillinen vero.
"The hardest thing in the world to understand is the income tax."
"Great spirits have often encountered violent opposition from weak minds."
-Albert Einstein-

Ihan sama kohtelu kauttaaltaan kaikille ei ole kuitenkaan yhdenvertaisuutta. -toiminnanjohtaja Eva Lindberg, Pakolaisneuvonta ry-

Alpo

Odottavaisella mielellä ollaan, että koskahan kyseisen alueen kansanedustaja Heli Järvinen (Kerimäki, vihr.) ottaa asian suhteen kissan pöydälle ja moraalisäteilyn Tsernobylin tasolle... Siinä voi Savonlinnan johto saada huutia.

Moosehunt

Juttu kokonaisuudessaan 2010-02-04 Itä-Savossa.


SAVONLINNAN kaupunginjohtaja Janne Laine on sitä mieltä, että kaupungin olisi pidettävä kiintiöpakolaisten vastaanottamisessa ainakin kolmen vuoden tauko. Sen jälkeen arvioitaisiin, miten pakolaiset on onnistuttu kotouttamaan ja mikä kaupungin vastaanottokyky silloin on.
Entinen kolmivuotinen sopimus pakolaisten vastaanottamisesta umpeutui viime vuoden lopussa. Perusturvalautakunta käsittelee perjantaina perusturvajohtaja Saara Pesosen esitystä, jonka mukaan pakolaisten vastaanottamista ei tänä vuonna jatkettaisi. Pesosen esitys ei sisällä mainintaa tulevista vuosista.

LAINE SANOO, ettei pakolaiskysymystä ollut tarkoitus viedä lainkaan lautakunnan päätettäväksi. Lautakunta halusi asian päätettäväkseen, kun sitä käsiteltiin tiedoksi olevien asioitten listalla.

Pakolaiskysymys aiottiin ratkaista virkamiespäätöksellä.

-Entinen sopimus on umpeutunut. Ei olisi tarvittu hallintosäännön päätöstä siitä, että uutta sopimusta ei tehdä. On kuitenkin ihan hyvä, että on poliittista keskustelua ja että lautakunta tekee selvän päätöksen. Jos lautakunta päättää ottaa kiintiöpakolaisia, sen pitää olla valmis lisäämään myös resursseja, Laine sanoo.

-SAVONLINNA ON ottanut vastaan kuuden peräkkäisen vuoden ajan 30 pakolaista vuosittain. Laine itse esitti kolme vuotta sitten viimeisimmän sopimuksen hyvaksymistä.

-Virkamiesvalmistelun lähtökohtana silloin oli nimenomaan se, että kolmivuotisjälkeen pidetään paussi. Väkilukuun suhteutettuna Savonlinnan kuuluisi ottaa vastaan viisi pakolaista vuodessa, ja me olemme ottaneet kuusinkertaisen määrän.

VALTIO KORVAA pakolaisten kustannukset valtaosin kolmen vuoden ajan. Laine huomauttaa, että kolmen vuoden jälkeen esimerkiksi toimeentulotukimenot jäävät kaupungin vastuulle. Viime vuonna pakolaisten toimeentulotukimenoista kaupungin kustannettavaksi jäi 30 000 euroa ja tänä vuonna jää arviolta l00 000 euroa. Pakolaisten koulumenoja jäi viime vuonna kaupungin maksettavaksi 70 0O0 euroa.

-Meillä on 25 prosentin työttömyys, ja pakolaisten työllistymisen tiedetään olevan melko vaikea. On vastuullista keskittyä jo otettujen pakolaisten kotouttamiseen, Laine sanoo.

mikkostadista

Kaupunginjohtaja Laine on siis herännyt reaaliteettien edessä. Hyvä niin. Toivottavasti Savonlinna saa pitää hengähdystaukonsa rauhassa, mitä toki epäilen suuresti.

OTU

Kaunis satu:

"SAVONLINNAN pakolaissihteeri Varpu Vaarnamo:
-Pitkään pakolaistyötä tehneenä pidän kielteistälinjaa aivan hulluna vaihtoehtona jo taloudellisista lähtökohdista,...

VAARNAMO MUISTUTTAA, että jokainen uusi pakolaisryhmä tuo paikkakunnalle aina uutta rahaa, kun se samalla tarjoaa pakolaistyölle uusia kehittäämisen mahdollisuuksia. "


Ja karu todellisuus:

" Laine huomauttaa, että kolmen vuoden jälkeen esimerkiksi toimeentulotukimenot jäävät kaupungin vastuulle. Viime vuonna pakolaisten toimeentulotukimenoista kaupungin kustannettavaksi jäi 30 000 euroa ja tänä vuonna jää arviolta l00 000 euroa. Pakolaisten koulumenoja jäi viime vuonna kaupungin maksettavaksi 70 0O0 euroa."


Eli nuo 30000, 100000 ja 70000 € on jostain haalittava kasaan. Mistähän ne mahdetaankaan kerätä, ja mistä ne ovat pois. Imeisesti vieraillaan taas sillä kuuluisalla taikaseinällä.
Väitätkö meitä väkivaltaisiksi? Peru väitteesi, tai tapamme sinut.
Merkel: ,,Multi-Kulti ist absolut gescheitert"
"David Cameron will say as he declares that the doctrine of multiculturalism has "failed" and will be abandoned."
Sarkozy: Vallitseva maahanmuuttajapolitiikka epäonnistunut.

Moosehunt

Lisää aiheesta luvassa Parikkalan osalta jahka ennätämme hankkia aineistoa. Luvassa taistelua julkisten asiakirjojen saamisesta julki... Parikkalan partaistenlastenhoivalaitos ei oikein tahdo luopua dokumenteistaan...

Vetinari

Olen syntynyt ja kasvanut Savonlinnassa, ja siellä tulee vierailtua edelleen säännöllisesti vanhempia katsomassa ja Savonlinnan asioita seurailen edelleen ahkerasti. Toivottavasti Laine saa tuon kolmen vuoden tauon ajettua läpi (minkä jälkeen pakolaiset eivät varmastikaan ole edelleenkään työllistyneet). Riitti jo se että 12 vuotta koko kaupunki oli Jorma Auvisen takataskussa ja kaikki meni päin v...ua.

Savonlinnasta on kuralla olevan talouden vuoksi ajettu alas niin paljon tarpeellista, ettei mitään lisäkustannuksia enää todellakaan kaivata. Muitakin älyvapaita projekteja (Nälkälinnanmäen ufosuunnitelmat, Riihisaaren ruoppaaminen taas saareksi jne) pyöritellään tuon pakolaishässäkän lisäksi. Olisi elettävä suu säkkiä myöten.

Ainakin Repo-yhtiöt saavat tyhjiin (ja helvetin rumiin) kerrostaloihinsa asukkaita jos pakolaisia otetaan lisää. ;D
"Rasismi on laajaa ja syvää. Siitä puhutaan paljon, mutta puuskittain. Uusi rasismirintama on lähestymässä viikonloppuna Pohjois-Karjalan suunnalta."
- Miniluv

Moosehunt

Hopeinen reuna pilvessä on se että seuraan Savonlinnana tunnetun "ihan kivan kesäkaupungin" veikeää menoa naapurista. Jos jossain voi tehdä asioita typerästi niin SLA on varma valinta.

- Miksi savonlinnalainen ei käy mikkelissä? Ne eksyy juvalle niihin kolmeen kiertoliittymään.
- Savonlinnassa päättiin tutkia miten helpottaa pääkadun liikennettä. Joku turisti oli tehnyt ehdotuksen vasemmalle kääntymisen rajoituksista. Päätös pitkän tutkinnan jälkeen oli "Rajoitetaan oikealle kääntymistä"

citizen

Stalinin väestönsiirrot Venäjän miehittämiin valtioihin tulee mieleen. Sama asia, nyt on vain Euroopan Unioni asialla. Historia toistaa itseään http://www.youtube.com/watch?v=bM2Ql3wOGcU
"In the emerging world of ethnic conflict and civilizational clash, Western belief in the universality of Western culture suffers three problems: it is false; it is immoral; and it is dangerous." – Samuel P. Huntington
Multiculturalism--A Cult of Ignorance http://www.youtube.com/watch?v=H-eNXWtXRQI

Roope

Quote from: Itä-Savo
VALTIO KORVAA pakolaisten kustannukset valtaosin kolmen vuoden ajan. Laine huomauttaa, että kolmen vuoden jälkeen esimerkiksi toimeentulotukimenot jäävät kaupungin vastuulle. Viime vuonna pakolaisten toimeentulotukimenoista kaupungin kustannettavaksi jäi 30 000 euroa ja tänä vuonna jää arviolta l00 000 euroa. Pakolaisten koulumenoja jäi viime vuonna kaupungin maksettavaksi 70 0O0 euroa.

Toisaalta:

Quote from: Itä-SavoVappu Vaarnamon mukaan Suomessa on tehty hiljattain laajoja tutkimuksia, joissa selvitetään valtion maksaman pakolaistuen vaikutuksia kunnille. Niistä käy hänen mukaansa ilmi, että kolmen vuoden mittainen tuki kattaa mainiosti pakolaisten kotouttamisajan kustannukset. -Lukuisat tulokset kertovat, että tappiollista tämä toiminta ei useinkaan ole vaan päinvastoin jonkin verran voitollista.

Joko Laine/kirjanpito tai Vaarnamo/tutkimukset ovat väärässä. Toimittaja voisi työntää mikkiä Vaarnamon naamaan ja kysyä, että mitenkäs nämä luvut selität.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

nimetönkeskustelija


QuoteVAARNAMO MUISTUTTAA, että jokainen uusi pakolaisryhmä tuo paikkakunnalle aina uutta rahaa, kun se samalla tarjoaa pakolaistyölle uusia kehittäämisen mahdollisuuksia. -Esimerkiksi EU:n kehittämisrahaa ei saada paikkakunnalle, joka ei ota vastaan uusia ryhmiä.

Vaaramo voisi yrittää keksiä jotain uusia tulolähteitä kunnalle sen sijaan, että tyydyttäisiin lypsämään suomalaisten EU:lle ja valtiolle maksamia veromarkkoja. Hyppääkö Vaaramo kaivoonkin, jos valtio maksaa siitä hänelle rahaa?
Eikö jokaiselle tullut jos selväksi että kommunismi ei ole koskaan toiminut missään? Mistä näitä uusmarxisteja oikeen sikiää?

Iloveallpeople

QuoteWali Avant toivoo lisää pakolaisia Savonlinnaan

Afgaanipakolainen Wali Avant toivoo, että Savonlinnaan tulisi lisää pakolaisia. Hänen mielestään kaupunkiin mahtuu lisää tulijoita, sillä hyvin monet pakolaiset ovat muuttaneet muualle Suomeen työn perässä.

Nuori mies sanoo tuntevansa pakolaisten tarpeen omasta ja toisten kokemuksesta. Hän vierailee ajoittain pakolaiskeskuksissa eri puolella maata ja toimii tulkkina.

– Moni tulisi asumaan Savonlinnaan, jos se olisi mahdollista. Minulle on sama, mitä kansallisuutta tulijat edustavat, hymyilee hän.

Itä-Savo
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Nauris

Quote25.01. 01:04
Koulumme, Mertalan koulu, on yhtenäinen peruskoulu, jossa on noin 600 oppilasta, heistä maahanmuuttajataustaisia on tällä hetkellä 35 eli koko koulun oppilasmäärästä 6 prosenttia.

Koulussa on toiminut yhtäjaksoisesti vuodesta 2003 valmistava luokka, jossa opiskellaan suomen kielen perustaitoja ja suomalaista tapakulttuuria. Tällä luokalla Suomeen muuttaneet lapset opiskelevat yleensä yhden lukuvuoden ja siirtyvät sitten tavallisille luokille.

Koulussamme opiskelee tällä hetkellä seitsemää eri äidinkieltä puhuvia oppilaita, joille opetetaan omaa äidinkieltä sekä suomea toisena kielenä (S2-kieli).

Suurin osa maahanmuuttajalapsista on tullut Suomeen kiintiöpakolaisina humanitäärisistä syistä ja osa on muista syistä Suomeen muuttaneita.

Opettajat ovat kouluttautuneet vuosien aikana lukuisissa koulutuksissa ja näin saaneet erityisosaamista maahanmuuttajalasten opetukseen. Tälläkin hetkellä Savonlinnassa on meneillään useita aiheeseen liittyviä koulutuksia.

Nämä koulutukset on kustannettu koulun ja kunnan ulkopuolisista hankerahoista. Mertalan koulu on ollut mukana laatimassa kaupungin kotouttamissuunnitelmaa ja on sitoutunut noudattamaan sitä. Samoin olemme sitoutuneet monikultturisuustaitojen kehittämissuunnitelmaan, joka kaupunkiin on tehty.

Näiden vuosien aikana eri puolilta maailmaa tulleet lapset ovat tuoneet kouluumme monenlaisia uusia asioita. Jo pelkästään erinäköiset lapset ovat aluksi herättäneet ihmetystä, mutta nopeasti on totuttu tosiimme puolin ja toisin. Suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä on saatu opetella käytännössä ja arkipäivässä, ei vain kaunein korulausein.

Myös koulumme nimittäminen viime keväänä UNICEF-kouluksi on osin seurausta koulumme kansainvälistymisestä.

Nyt kuitenkin kaupungin johto ehdottaa ainakin välivuotta pakolaisten vastaanottamisessa. Pakolaisten määrä maailmassa lisääntyy kuitenkin joka hetki ja pian emme enää voi valita. Valtiohan maksaa pakolaisia vastaanottaville kunnille heidän kulunsa ja jatkossa korvauksia on tulossa lisää.

Voi siis kysyä, mikä on saanut kaupungin johdon kääntämään kelkkansa, kun juuri on saatu aikaan hyvin toimiva vastaanotto: kotouttaminen alkaa sujua ja ammattitaitoinen henkilöstö on saatu koulutettua.

Yksikin välivuosi aiheuttaa osin näiden toimintojen purkamisen. Tähän saakka olemme voineet ylpeänä kertoa koulustamme ja kunnastamme, joka on ottanut vastaan kiintiöpakolaisia ja ymmärtänyt humanitäärisen vastuunsa.

Savonlinnassa on tajuttu erilaisuuden hyväksymisen tärkeys niin nuorten kuin aikuistenkin henkisessä kasvussa ja yhteisöllisyyden hengen luomisessa.

Ensi vuonnako on paras olla hiljaa, kun keskustellaan monikulttuurisesta Suomesta?

Päivi Hollström
Hannele Keski-Orvola
Minna Hyttinen
Erja Lajunen
Anne Kaskinen
Jaana Parviainen

Mertalan koulun monikulttuurisuustoimintaryhmä
Savonlinna

Lähde

Quote05.02. 01:09

Savonlinnassa on vuodesta 2004 alkaen otettu vastaan 20-30 kiintiöpakolaista vuosittain. Vastaanottojärjestelmää on ollut luomassa joukko luottamushenkilöitä ja virkamiehiä. Mainittavia vastoinkäymisiä tai ongelmia ei ole tullut tänä aikana esille.

Sen sijaan Savonlinnaan on tullut näkyvää ja elävää monikulttuurisuutta, väestömäärään kipeästi kaivattua lisäystä, virastoille ja Sosterille palveluhaastetta, kolmannelle sektorille aktiivisuutta ja kouluihin oppilaita.

Pakolaisten joukosta on noussut myös muutama esimerkillinen onnistuja työllistämällä itsensä. Tulee jopa verotuloja.

Valtion ja EU-rahaa on tarjolla vastaanoton tukemiseen, ja tuet lisääntyvät edelleen, koska maahanmuutto monesta eri syystä on pysyvä ja voimistuva ilmiö.

Nyt tämä ilmiö on keksitty kieltää Savonlinnassa. Mitään syytä ei ole varsinaisesti esitetty. Tuskin nyt kuitenkaan päätöksen perusteena voi olla se, että Savonlinna on tehnyt osansa ja suosittelee Pieksämäelle vastaanoton aloittamista?

Vuosien työn alasajon aloittaminen Savonlinnassa ei ole todellakaan loppuun asti harkittua, sillä seuraava esitys luonnollisesti välivuoden jälkeen on vastaanoton lopettaminen.

Herää vain kysymys, harkitaanko sitä seuraavaksi?

Hannu Hyttinen

Savonlinna

Lähde

Quote05.02. 01:10

Säännölliseen toimintaan tulevat katkot ja välivuodet ovat hankalia, olipa sitten kyse tapahtumista, koulutuksesta tai yritystoiminnasta. Työn uudelleen käynnistäminen tauon jälkeen kysyy aina tavanomaista enemmän energiaa, vaivaa ja rahaa.

Näin asian voi nähdä myös pakolaisten vastaanottamisessa, jossa rahan puute ei Savonlinnaa ole paussiin pakottamassa.

Kaupungin jo umpeutunut pakolaissopimus oltiin aikeissa jättää uusimatta kaikessa hiljaisuudessa. Lautakunta nappasi sen kuitenkin käsiteltäväkseen esityslistansa tiedoksi-osiosta. Hyvä näin.

On parempi keskustella aiheesta julkisesti ja tehdä päätös virkamiehiä laajemmalla luottamushenkilöjoukolla.

Sosiaalijohtaja perustelee esitystään välivuodesta sillä, että kaupungin olisi parempi keskittyä kotouttamaan jo tulleet pakolaiset ennen uusien ottamista.

Tukea hän on saanut katsannolleen lautakunnan puheenjohtajalta, jonka mielestä myös kaupungin taloustilanne puoltaa taukoa. Kaupunginjohtaja olisi valmis venyttämään paussin jopa kolmeksi vuodeksi.

Valtio korvaa kiintiöpakolaisista kunnille aiheutuvat menot täysimääräisesti kolmen vuoden ajan.

Tähän mennessä Savonlinna on pakolaissihteerin mukaan jopa tienannut pakolaisillaan. Uusilla asukkailla on myös kerrannaisvaikutuksia paikkakunnalla, muun muassa palveluihin.

Käytännön pakolaistyötä tekevän varoittelua välivuosien aiheuttamasta takapakista kannattaa päätöstä puntaroidessa kuunnella.

Jo vuoden paussi näkyy seuraavien vuosien valtionosuuksissa. Myös EU:lta saatava kehittämisraha ehtyy, jollei uusia ryhmiä, vaikka pienempiäkään, kaupunkiin oteta.

Jos työ tauon jälkeen on aloitettava pakkaselta, on se siinä saumassa helppo myös lopettaa kokonaan. Vai siihenkö nyt tähdätäänkin?

Parikymmentä vuotta takaperin kaupunkiin tulleista ensimmäisistä irakilaisista lähtien Savonlinnassa on pakolaisasioihin paneuduttu ja kouluttauduttu eri hallinnon aloilla. Yhteistyö sujuu, ja kaupungissa on myös tyhjiä asuntoja pakolaisille kodeiksi.

On takaperoista tyssätä kelpo työ juuri samassa saumassa, kun sisäasiainministeriö päinvastoin vetoaa itäsuomalaisiin kuntiin pakolaisten vastaanottamiseksi ja määrien lisäämiseksi.

Porkkanana ministeriö on luvannut kunnille kuntakorvausten korotuksen ja käytännön työn tueksi uudet maakunnalliset maahanmuutto-ohjelmat.

Lähde

Ruotsalaisia madonlukuja
Vastaanottokeskusinfo

vrv

Nämä vali avantit eivät paljon vaivaudu tutkimaan paikkakunnan työllisyys/työttömyystilastoja, vaan laukova yleishymistelyjään tottuneesti lonkalta.
Vuosituhannen vaihteessa oli tosiaankin isompi ryhmä suoarabeja (ei välttämättä pidä sotkea suoihmisiin), jotka olivat lähteneet irakista saddam-setää pakoon. Näiden irakilaisten käyttäytymissä en muista suurempaa ongelmaa olleen, mutta eipä juuri iloakaan paikkakunnan elinkeinoelämälle. Häipyivät luonnollisesti aikanaan kun taikaseinästä ei enään tullut rahaa ja olisi pitänyt ruveta opiskelemaan vaikka maatalouslomittajaksi.
Muutama juttu jäi sentään kiertämään paikkakunnalle:
Seniori-irakilainen oli nostanut prisman taikaseinästä rahaa ja unohtanut kuitin automaatin luukulle. Seuraavana jonossa ollut oli vilkaissut kuittia ja todennut että saldolla olevilla rahoilla olisi voinut helposti käydä ostamassa mersun, eikä mitään karvahattumallia. Hyvin oli sossuraha silti kelvannut.
Pientä kalapaliikkia tämä nosti paikkakunnalla, koska Kela edellytti samaan aikaan Suomalaisilta että ensin piti omaisuus realisoida ennenkuin toimeentulotukea tippui.
"Tulkoot hurttina aroiltaan, multiin mahtuvat tänne"
Uuno Kailas

Teemu Lavikka

QuoteSen sijaan Savonlinnaan on tullut näkyvää ja elävää monikulttuurisuutta, väestömäärään kipeästi kaivattua lisäystä, virastoille ja Sosterille palveluhaastetta, kolmannelle sektorille aktiivisuutta ja kouluihin oppilaita

Tämänkö Hyttinen näkee hyväksi asiaksi?

Valtion ja EU:n rahaa on tarjolla, kunhan valde muistaa maksaa ensi jäsärinsä tälle EU:lle, joka sitten antaa siitä osan valdelle takaisin.Kätevää.
"Mikä vittu se oli?"
Hiroshiman pormestari, 1945

Lasisti


"-Koska paikolaisten vastaanotto on ollut säännöllistä, on rahaa jäänyt välillä vähän ylikin tai sitten olemme käyttäneet ne nollille."

*reps*  :D

Taikaseinä antoi rahaa hieman yli "tarpeen", ja nämä tuhlattiin sitten erilaisiin viihdytyshankkeisiin? Mitähän kuntalainen miettii maksaessaan palkkaa tällaiselle idioottisihteerikölle..

heikkki


Pakolaisista täpärä äänestys
05.02. 21:24

Savonlinnan perusturvalautakunta päätti perjantaina, että kaupunki jatkaa kiintiöpakolaisten vastaanottamista. Päätös syntyi täpärästi äänin 6-5.

Keskustelu pakolaisista jatkuu, sillä kaupunginhallituksella on mahdollisuus käyttää lautakunnan päätökseen otto-oikeuttaan ja halutessaan kumota päätös


http://www.ita-savo.fi/Etusivu/pakolaisista_t%C3%A4p%C3%A4r%C3%A4_%C3%A4%C3%A4nestys_9915876.html

Titus


Eli olenko ymmärtänyt oikein, että mamut jäävät kokonaan kunnan kontolle kun kolme vuotta tulee täyteen ja mamu ei ole tajunnut häipyä kunnasta pääkaupunkiseudulle tai, joillekkin jopa yllättäen, onnistunut työn hankkimisessa ?

Mitenkä tämä kunnan pakoilaishyysäyssihteeri perustelee näiden 3+v (+perhe) tuoton ? En muista nähneeni laskelmia joilla edes suuntaa antavasti voitaisiin näyttää, että mamu olisi maksanut itsensä (ja perheensä siinä ohessa) takaisin valdelle.
that's a bingo!

ikki

kunnille ei edes maksettu kuin 3kk menot, ja jää.. aivan.. kokonaan kunnan hoidettavaksi loppuelänsä verran.
Nyt sitä valtion tukea lienee hieman nostettu, mutta epäilen että tuettaisiin 9kk enempää.

Huom 1000e+/kk vuokria, 300+/kk diskorahaa, 200+ tullkipalveluja jne.. Eikai kukaan oikeasti usko että valtio lahjoittaisi 1500*12*3 = 54.000e/tumma jota kunnat ottavat vastaan?  9kk tuet ovat jotain 13.500e, joka kuullostaa hieman relistisemmalta. Monikohan kunnanisä nähny euromerkit silmissä noita, ja uskonu että ne luovat työpaikkoja tyhjästä? (telkkari sentään tukee sen että neekreillä on taikavoimia.. green mile jne..)

Nykyisillä 20.000 kappaletta vuodessa mitä niiden määrä maassa kasvaa... ei ihme jos on ilmoitettu että valtion ja kuntien talous on romahtamaisillaan.

kapa.

Pitäisi enemmän muistuttaa savonlinnalaisille, että Vaarnamon työsuhde on mitä ilmeisimmin riippuvainen pakolaisten vastaanotosta. On insentiivi tulkita asioita epätasapainoisesti.

Perspektiivikin olisi hyvä muistaa. Se, että toiminta sattuisi olemaan kannattavaa kunnalle, tarkoittaa vain sitä, että valtio on maksanut etupainotteisesti riittävän suuren summan alkuvaiheen kustannuksiin nähden. Jossain vaiheessa tuloutus loppuu. Tämän perspektiivin huomioon ottamisesta ei pakolaissihteeri tosin ole edes vastuussa, vaan valtuutettujen kuuluu hoitaa se.

Roope

Eikös tuo pakolaisten vastaanotto itsestäänselvästi kuulu valtuustolle, koska pakolaiset aiheuttavat kunnalle merkittäviä kuluja? Samapa tuo, koska hallituksen voi tarvittaessa haastaa menettelytaparikkomuksesta hallinto-oikeuteen. Valtuustosta varmaan löytyy joku suoraselkäinen asian ajaja.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset