News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2010-01-25 Yle: Amnesty syyttää Romaniaa romanien pakkosiirroista

Started by Kelpo Hääppönen, 25.01.2010, 22:38:54

Previous topic - Next topic

Kelpo Hääppönen

Amnesty syyttää Romaniaa romanien pakkosiirroista
julkaistu tänään klo 20:49

Romanian viranomaiset pakkosiirtävät romaniperheitä mielivaltaisesti ja rikkovat tietoisesti ihmisoikeusmääräyksiä, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International. Järjestö kiinnittää erityisesti huomiota sadan romanin pakkoasuttamiseen jätelaitoksen viereen.

Amnestyn mukaan romanien pakkosiirtoja on tapahtunut joka puolella maata jo kuuden vuoden ajan. Lapsiperheitä siirretään paikkoihin, missä ei ole kunnollisia asuntoja.

Siirtojen yhteydessä romanit menettävät usein paitsi omaisuutensa, myös sosiaalisen verkostonsa, mahdollisuuden työntekoon ja valtiolliset palvelut. Siirrot rikkovat kansainvälistä oikeutta ja pahentavat rotuennakkoluuloja, ihmisoikeusjärjestö toteaa.

Järjestö nostaa esiin tapauksen vuodelta 2004, jolloin maan keskiosassa, Miercurea Ciucin alueella, siirrettiin sata ihmistä jätteenpuhdistuslaitoksen vieressä sijaitseviin metalliparakkeihin. Osa siirretyistä piti parempana asua kaatopaikan naapurissa.

Amnesty vaatii, että Romanian paikallisten viranomaisten on taattava kansalaisille kunnolliset asunnot, jotka sijaitsevat turvallisessa ja terveellisessä ympäristössä.

Romaniassa asuu 2,2 romania. Amnestyn mukaan 75 prosenttia heistä elää köyhyysrajan alapuolella. Järjestö syyttää romanien kurjasta tilanteesta laajalle levinnyttä rasistista syrjintää.

AFP

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/01/amnesty_syyttaa_romaniaa_romanien_pakkosiirroista_1394343.html

Vauhdilla on Ylessä taas laitettu juttua kasaan: 2,2 romania ja rasistista syrjintää. Pelkkä syrjintä ei olisi ollut tarpeeksi kuvaava? Alta menevät sosiaalinen verkosto, mahdollisuus työntekoon ja valtiolliset palvelut. Menetettyjen asioiden keskinäistä järjestystä jäin hieman miettimään. Eikös siinäkin tapauksessa jonkinlainen verkko ole kulkenut mukana jos 100 samanheimoista on laitettu kerralla liikekannalle? Työnteon mahdollisuus mainitaan vasta toisena menetyksenä.

Lisäksi siirrot pahentavat rotuennakkoluuloja - minäpä luulen että se on pian 1000 vuotta kestäneen ja edelleen jatkuvan kotoutumisen vuoksi epätodennäköistä. Ja arvelen siitäkin jotain miksi Yle tämänkin uutisen meille tarjoilee mutta se onkin foliohattuilua.
Vittu mitä paskaa, sanoi Alexander Stubb.

Lemmy

- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Kelpo Hääppönen

 ;D Ylen päivystävä surusilmä taitaa hieman korjailla uutisia kunhan ne on ensin oikoluettu Hommassa.

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/01/amnesty_syyttaa_romaniaa_romanien_pakkosiirroista_1394343.html
julkaistu tänään klo 20:49, päivitetty tänään klo 23:05

Nyt romanien lukumäärä on korjattu miljooniksi, sen sijaan ehdotukseni pelkästään syrjinnästä rasistisen syrjinnän sijaan ei ole ollut hedelmällinen. :-\

Edelleen pääsen virnuilemaan toimittajalle. Ei Romaniassa, toiveista huolimatta, ole niitä pohjoisen matkailusta kiinnostuneita 22 miljoonaisesta väestöstä kuin 2,5% (2002) - paljonkos siitä tulee? 550 000? Eli luvut ei sinne päinkään ja taas korjataan! ;D
Vittu mitä paskaa, sanoi Alexander Stubb.

Shawast

QuoteSiirtojen yhteydessä romanit menettävät usein paitsi omaisuutensa, myös sosiaalisen verkostonsa, mahdollisuuden työntekoon ja valtiolliset palvelut. Siirrot rikkovat kansainvälistä oikeutta ja pahentavat rotuennakkoluuloja, ihmisoikeusjärjestö toteaa.

Muutamia premissejä on väärin Amnestyllä. Romaaneilla ei yleensä ole omaa omaisuutta johtuen sosiaalisen verkoston paineesta olla kouluttautumatta ja näin ollen tekemättä rehellistä työtä. Seurauksena sosiaalituella eläminen, varastelu ja varastetun tavaran kaupustelu -> valtiolliset palvelut menetetään luottamuksen menetyksen johdosta. Näin ainakin mikäli Romanian romanit vastaavat yhtään kulttuuriltaan Suomen versioita.

"Hän puhuu korostetun rauhallisesti, mutta tunnekuohu näkyy hikikarpaloina nenän alla."

- HS raportoi mystisestä keltaiseen purjehdustakkiin pukeutuvasta perussuomalaisten kannattajasta 29.3.2011

ReinoT

Kirjassa Geschichte der Zigeuner, ihrer Herkunft, Natur und Art (1835) mainittiin romaneista:

    »Kuka olisi saattanut aavistaa näiden rääsyisten varkaiden joukkion saapuessa Saksaan, että sellaisten irtolaisten jälkeläiset eivät tulisi neljän vuosisadan kuluttua olemaan yhtään sen parempia kuin esi-isänsä.»

Wikipediasta lainattua.

Ansku

Näyttää siltä, että EU:hun liittyminen oli aika hyvä diili Romanialle: vapaaliikkuvuus antaa helpoja heinoja häätää ei-toivottuja romaniperheitä pois Romanista ja muiden EU-maiden ongelmaksi.

Amnestyn vaatimus tuskin saa mitään aikaan. Romania ottaisi vastuuta romaneista vain silloin kun Suomi ja muut EU-maat lähettävät sille tuntuvia laskuja romanien aiheuttamista kustannuksista (sen lisäksi, että romanit palautetaan sinne).

mikkostadista

Eipä käy ilmi, millaisista asumuksista romanit siirrettiin parakkeihin?
Mikä on metalliparakki?

Olisiko kyse ollut siis jonkinlaisesta "hätä-avusta", jota Suomessakin tarjottiin, jotta romanit saatiin pois teltoista, siltojen alta,ym. paikoista?

"Osa siirretyistä piti parempana asua kaatopaikan naapurissa"...siis, ei kaatopaikalla, vaan sen naapurissa! Asuvathan aika monet muutkin kaatopaikkojen, jätteenkäsittelylaitosten, tehtaiden, hautausmaiden, lentokenttien, ym. suurien toiminnallisten yksiköiden naapurissa, missä shokkiarvo?

Amnesty vaatii: "Paikallisten viranomaisten on taattava romaneille kunnolliset asunnot, jotka sijaitsevat turvallisessa ja terveellisessä ympäristössä"
Tälläinen vaatimus otetaan pian todesta Suomessa, jossa romaneille piakkoin varmasti taataan turvalliset ja viihtyisät asunnot, koska Romaniassa kaatopaikka ja rasismi...