Blogi: Jussi K. Niemelä

[Timo Hännikäinen]

Mitä tulee taas neekereihin, niin mielestäni hän ei käyttänyt sanaa mitenkään halveksivassa merkityksessä vaan konteksti oli muistaakseni saman kaltainen kuin siinä, että voidaan puhua ihan vapaasti esimerkiksi neekeriorjuudesta ilman, että termin käyttäjää leimataan rasistiksi.

Muistaakseni vihavainen käyttää n-sanaa puhuessaan "neekerien oikeuksista" 1950-luvun Yhdysvalloissa. Eli kyseessä on alluusio tuon ajan kielenkäyttöön, jossa kyseisestä kansanryhmästä käytettiin tuota nimitystä aivan yleisesti. Mitenkään kautta linjan Vihavainen ei neekereistä puhu.

Musiikki on tietysti merkityksellistä jokaiselle erikseen, mutta kyllä minusta on selvästi havaittava tasoero "klassisen" musiikin ja "rokin" välillä edellisen hyväksi. Eli jos molempia pidettäisiin aikansa yleisinä ilmauksina kulttuurillisessa mielessä, niin kulttuuri olisi siltä osin selvästi rappeutunut eikä suinkaan kohonnut edeltäjiensä ylitse.

Itselleni esimerkiksi Neil Young on Mozartia merkityksellisempi artisti. Olisi kuitenkin älytöntä väittää, että rock/pop pystyisi kilpailemaan klassisen kanssa sävellysten kompleksisuudessa, sävyjen määrässä, soittajien taidossa ym. Eikä sen pitäisikään. Omasta mielestäni parhaan populaarimusiikin voima on sen ekspressiivisyydessä; ei siis haittaa, vaikka tulee virheitä ja sointuja on vain kaksi, jos "fiilis on oikea". Sellainen populaarimusiikki, joka yrittää painia samassa sarjassa kuin klassinen (esim. proge) ei ole juurikaan tehnyt minuun vaikutusta.

Rock/pop-musiikkia pitäisi arvioida tuon ilmaisuvoiman perusteella. Siinä suhteessa se voi olla aivan yhtä komeaa ja vaikuttavaa kuin vaikkapa jotkut traditionaalisen kansanmusiikin äänitykset. Suuri virhe on sen sijaan arvioida sitä samoin kriteerein kuin klassista, eikä sillä tiellä tulla koskaan pääsemään puusta pidemmälle. Minua ei siis niinkään haittaa se, että populaarimusiikista on alettu löytämään arvokkaita asioita vaan se, että kaikki kulttuurirajat halutaan purkaa ja arvioida kaikkea samalla asteikolla.

Rokissa ei ole mitään vikaa, mutta jos se todella olisi tämänhetkisen länsimaisen kulttuurin tyhjentävä musiikillinen ilmaus, toivottaisin minkä tahansa valloittajakansan avosylin tervetulleeksi.

[IDA]

Rokissa ei ole mitään vikaa, mutta jos se todella olisi tämänhetkisen länsimaisen kulttuurin tyhjentävä musiikillinen ilmaus, toivottaisin minkä tahansa valloittajakansan avosylin tervetulleeksi.

Sama.

En itsekään kyllä väitä sen olevan aikamme tyhjentävä musikaalinen ilmaus, enkä usko, että Vihavainenkaan. Kuitenkin se, että rokkia on alettu pitämään taiteena siinä missä klassista musiikkiakin, eli siis samoin kriteerein arvioitavana ja samalla tavalla arvokkaana, on ilmaus jostakin jota voisi kutsua rappioksi. Itsehän kasvoin punkin myötä ja pidä käsitteiden rock ja taide sotkemista kokonaisuudessaan vähän epäilyttävänä Tavallaan, jos rokista riistää sen, että se todella onkin roskaa ja on sitä ylpeästi ei jäljelle jää kuin tyhjä kuori.

[Timo Hännikäinen]

Tarkemmin lukiessa tuosta Niemelän Vihavainen-arviosta löytyi pari niin ehdotonta helmeä, että on pakko vielä kommentoida.

Pahinta on, että italowesternissä tappajasta on tehty sankari. Vihavainen ei tunne näiltä osin maailmanhistoriaa. Vanhimmat sankarit ovat olleet varsin miehisiä miehiä, heitä tapaa jo vanhimmassa säilyneessä dokumentissa, Gilgamesh-eepoksessa. Myös Homeroksen Ilias ja Odysseia sekä vaikkapa Vanha Testamentti sisältävät runsaasti väkivallan ja sodan ihailua. Vihavainen ei noteeraa tätä.

Ihmisen, joka ei näe mitään olennaista eroa Sergio Leonen elokuvien ja klassisten sankarieeposten välillä, kirjoituksia ei pitäisi julkaista Humanisti-nimisessä lehdessä eikä oikeastaan missään muualla kuin julkisen käymälän seinällä tai internetissä. Tässä Niemelä muistuttaa puoluetoveriaan Jarkko Tonttia, jonka mielestä Raamattu kuuluu fantasiakirjallisuuden genreen.

Taiteen olemus on kapina, kumous, vallankumous. Jokainen taiteilija haluaa ylittää edeltäjiensä saavutukset. Taide on dynaamista – se ei toista opittua vaan uudistaa sitä.

Väärin. Taide on traditio eikä erikoisten keksintöjen luettelo. Niemelän mielestä esim. antiikin tai keskiajan taide, joka perustui juuri mestarien ja esikuvien jäljittelylle eikä lainkaan tuntenut omaperäisyyden käsitettä samalla tavalla kuin moderni taide, ei ilmeisesti ole taidetta lainkaan.

Mistäköhän johtuu, että kaikkein liberaaleimmat ja edistyksellisimmät ihmiset ovat kaikkein hanakoimpia keksimään tiukkoja määritelmiä sille, mitä taide on ja ei ole? Hauskimpana esimerkkinä anarkisti Akuliina Saarikosken kirjoitus, joka tuntuu sisältävän lähinnä sääntöjä, kieltoja ja vaatimuksia: http://blogit.yleradio1.yle.fi/bensaa_liekkeihin/viides_manifesti

Mitä enemmän perehtyy taiteen historiaan, sitä vaikeampi siihen on soveltaa mitään sellaista edistys/kehitysajattelua, joka vielä jotenkin sopii luonnontieteelliseen tutkimukseen. Jos Niemelä olisi vaivautunut lukemaan kammoksumaansa Georg Henrik von Wrightiä, hän olisi saattanut tajuta tämän. Kumousten ja uudistusten ohella kaikessa taiteessa on aina tapahtunut paluuta vanhoihin tyylisuuntiin: uusgotiikka, uusklassismi, uusromantiikka, neorealismi jne.

Ajatus edeltäjien ylittämisestä on niin ikään hupaisa. Osaako joku määritellä, miten oman aikamme kirjallisuus on "ylittänyt" Homeroksen tai Balzacin? Onko Tommy Tabermann parempi runoilija kuin Otto Manninen, jos hän vaikkapa käyttää enemmän sanoja? Useimmat tuntemani taiteilijat ovat kyllä paljon nöyrempiä kuin Niemelän kuvailemat, jotka pyrkivät jatkuvasti edeltäjiensä ylittämiseen. Kokemukseni mukaan taiteilijalle on tyypillisempää harmitella, ettei hän koskaan tule pääsemään esikuviensa tasolle.

[Veikko Suvanto]

Pahinta on, että italowesternissä tappajasta on tehty sankari. Vihavainen ei tunne näiltä osin maailmanhistoriaa. Vanhimmat sankarit ovat olleet varsin miehisiä miehiä, heitä tapaa jo vanhimmassa säilyneessä dokumentissa, Gilgamesh-eepoksessa. Myös Homeroksen Ilias ja Odysseia sekä vaikkapa Vanha Testamentti sisältävät runsaasti väkivallan ja sodan ihailua. Vihavainen ei noteeraa tätä.

Tästä tulee elävästi mieleen klassinen Simpsons-sitaatti, Itchy & Scratchy -piirrettyjen tuottajalta Roger Meyersilta:

Roger Meyers: I did a little research and I discovered a startling thing: there was violence in the past, long before cartoons were invented! The Crusades, for instance. Tremendous violence, many people killed, the darned thing went on for thirty years!

Kent Brockman: And this was before cartoons were invented?

Roger Meyers: That's right, Kent. So much for your argument.

[tommi]

Jussi K. Niemelä

Kommentti YLE:n Suoraa puhetta -radio-ohjelman manifestiin

Islam ei ole ainoa uskonto tai ideologia, joka uhkaa sananvapautta. Kaikenlaiset dogmaattiset ideologiat ja uskomusjärjestelmät suhtautuvat lähtökohtaisen vihamielisesti tai ainakin nuivasti kriittisiin ääniin.

Taide, satiiri ja pila ovat keskeisiä kritiikin muotoja. Niiden avulla on kautta historian tarkasteltu ilmiöitä ja ihmisten käyttäytymistä. Moni taiteilija onkin joutunut yhteisönsä silmissä hylkiön tai roiston asemaan. Vallanpitäjien ja vallan instituutioiden ivaaminen on aina ollut vaarallista. Erityisen korostuneesti valtaa käyttävät vanhoilliset uskonnolliset tahot.

Uskontojen säädökset ovat yleensä melko jyrkkiä ja varsinkin tämä näkyy ns. abrahamilaisten, patriarkaalisten monoteismien säädöksissä. Jopa kristinuskon lempeät moraalisäännöt ovat absoluuttisia ja dogmaattisia. Ollaksesi hyvä uskovainen, sinun pitäisi noudattaa näitä säädöksiä kirjaimellisesti. Näin ajattelevat fundamentalistit, jotka haluavat ottaa pyhien kirjojensa ja perinteensä säädökset kirjaimellisesti. He myös haluavat valitettavan usein pakottaa nekin, jotka eivät näihin säädöksiin tai niiden taustalla oleviin uskontoihin usko, noudattamaan niitä. Uskonnoissa ja dogmaattisissa ideologioissa on siis totalitarismin siemen.

Eurooppa ja Yhdysvallat ovat vähitellen päässeet irti uskonnollisen vallan kahleista. Siitä ei ole vielä edes sataa vuotta, kun brittiläisfilosofi Bertrand Russell joutui uskonnollisen syrjinnän kohteeksi. Hän ei saanut opettaa New Yorkin yliopistossa uskontokriittisten näkemystensä ja liberaalin seksuaalimoraalinsa takia. Suomessa kirjailija Hannu Salama sai vuonna 1964 syytteen jumalanpilkasta Juhannustanssit -teoksensa pilasaarnasta, joka oli sijoitettu humalaisen miehen suuhun.

Suomen tilanne on mennyt parempaan suuntaan, kunnes viime vuonna maahanmuuttokriittinen Jussi Halla-aho Helsingistä sai tuomion uskonrauhan rikkomisesta. Halla-aho arvosteli blogillaan satiirisesti profeetta Muhammadia tämän lapsivaimo Aishan takia. Mielestäni Halla-ahon saama tuomio on skandaali. Kristinuskoa saa nykyään jo vapaasti arvostella ja pilkata, mutta islamia ei.

Tilanne heijastelee kansainvälistä kehitystä. Salman Rushdien tapauksesta lähtien länsimainen sananvapaus on vähitellen antautunut väkivallan, painostuksen ja pelottelun edessä. Nyt länsimaissa eletään pelon ilmapiirissä ja kustantajat sekä itse taiteilijat (kuvataiteilijat, kirjailijat, teatteriohjaajat, oopperatalot ym.) sensuroivat itseään. Sama kehitys on nähtävissä taidemuseoissa.

Mietin, uskaltaisiko kukaan tänään ohjata Moliéren Porvari aatelismiehenä -satiiria näyttämölle. Siinä pilkataan turkkilaisia muslimeja erittäin räväkästi. Näin teoksen näyttämösovituksen 2000-luvun alkupuolella Helsingin kaupunginteatterissa, Arto af Hällströmin ohjaamana. Tuolloin syyskuun 11. terrori-iskut olivat vielä tuoreessa muistissa ja teoksen näyttämösovituksen voidaan katsoa olleen vastalause iskuille. Hällström halusi käsittääkseni puolustaa länsimaista sananvapautta. Vähän tuon näyttämösovituksen jälkeen hollantilainen elokuvaohjaaja Theo van Gogh murhattiin keskellä katua. Murhaaja oli muslimifundamentalisti.

Islaminuskoisten strategiat länsimaiden lainsäädännön ja kulttuurin muuttamiseksi tapahtuvat nähdäkseni kolmella tasolla:

1 Avoin väkivallalla uhkailu, terrori, murhat, väkivaltaiset mielenosoitukset ja boikotit. Tässä islamistit osaavat hyödyntää globaalia mediaa. Pienistä paikallisista selkkauksista tehdään nopeasti kansainvälisiä mellakoita tai mielenosoituksia.

2 Avoin poliittinen ja akateeminen pyrkimys muokata länsimaiden johto, älymystö ja yleinen mielipide islammyönteiseksi tai yltiösuvaitsevaiseksi. Tähän liittyy mm. islamilaisten maiden järjestö OIC:n voimakas poliittinen lobbaus "uskontojen halventamisen" estävän lainsäädännön ja YK:n julkilausumien toteuttamiseksi. YK:n Ihmisoikeusneuvosto ja yleiskokous taipuivat jo tämän poliittisen painostuksen edessä, mutta onneksemme YK:n päätöslauselma ei ole jäsenvaltioita juridisesti sitova. Akateemisessa maailmassa Saudi-Arabia ym. varakkaat muslimitahot rahoittavat länsimaissa lähi-idän instituutteja ja erityisesti islammyönteistä tutkimusta. Islamkriittiselle tutkimukselle on lähes mahdotonta saada rahoitusta. Yliopistomaailmasta kulttuurirelativistinen diskurssi on nopeasti levinnyt yhteiskuntaan laajemminkin ja erityisesti siihen törmää vasemmiston sekä vihreiden keskuudessa.

3 Piilojihad, joka osittain kuuluu edelliseen kohtaan. Piilojihadista (stealth Jihad) on hiljattain kirjoittanut amerikkalainen islamkriitikko Robert Spencer samannimisessä kirjassaan. Piilojihadistit toimivat erilaisten peiteorganisaatioiden kautta kaikkialla länsimaissa, edistääkseen islamistisia päämääriä ja muokatakseen länsimaita vastaanottavaiseksi muslimien erillisvaatimuksille. Piilojihadiksi voidaan katsoa vaikkapa länsimaissa vaaditut musliminaisille ja -tytöille tarkoitetut erilliset uimahallivuorot. Jos ja kun sellaiset sallitaan, islamistit ovat saaneet taas yhden pienen sharia-lain elementin käyttöön länsimaissa. Sukupuolisegregaatio on olennainen osa vanhoillista sharia-lain tulkintaa.

Kakkoskohtaan voidaan lisätä poliittisen korrektiuden ilmapiiri, ts. yleisen islamkeskustelun sopivaisuuden rajat (akateeminen toiseuden kunnioittaminen ja kulttuurirelativismi). Kriittiset äänet leimataan herkästi rasismiksi, islamofobiaksi tai kulttuuri-imperialismiksi. Olen jopa törmännyt käsitykseen, jonka mukaan yleismaailmallisten ihmisoikeuksien noudattamisen vaatiminen olisi kulttuuri-imperialismia.

Tällainen ajattelu asettuu automaattisesti sortajan puolelle islamilaisten kulttuurien sisällä. Joka väittää ihmisoikeuksien puolustamista länsimaiseksi kulttuuri-imperialismiksi, rasismiksi tai islamofobiaksi, asettuu samaan rintamaan salafistien, deobandien ja wahhabilaisten kanssa.

Kulttuurirelativismi on sisäisesti ristiriitainen kanta juuri siitä syystä, että missä tahansa kulttuurissa on voimia ja vastavoimia, joilla on erilaisia käsityksiä siitä mikä on sopivaa. Hylätessään islamin sisällä toimivat ihmisoikeusaktivistit länsimaiset kulttuurirelativistit asettuvat sharia-lain vanhoillisen tulkinnan kannattajien leiriin. Myös kaikenlaiset sananvapauden rajoituspyrkimykset– sensuuri, itsesensuuri, kriitikkojen leimaaminen – pelaavat väistämättä islamistien pussiin. Samalla niistä hyötyy länsimainen äärioikeisto ja muut poliittiset konservatiivit eli konservatiivien tukeminen yhtäällä tukee heitä myös toisaalla.

Tähän liittyen kannattaa huomata, että sanan- ja uskonnonvapaus on lopulta kaikkien eri ryhmien etu. Ilman sananvapautta ei ole vähemmistöjen oikeuksia eikä demokratiaa.

http://jussikniemela.blogspot.com/2010/01/islam-ja-sananvapaus.html

[IDA]

Hyvä kannanotto, mutta toisaalta itseäni häiritsee tuo miksi kristinusko pitää aina nostaa tuohon mukaan.

Mitä jotain taiteilijaa liikuttaisi se, jos hänet ekskommunikoidaan ja jos liikuttaa, niin eikö hänen silloin pitäisi suhtautua vakavasti kirkkoon? On erittäin vaikea kuvitella, että kristityt alkaisivat Paavin käskystä vainoamaan jotain taiteilijoita. Itse asiassa se vaikuttaa aika mahdottomalta edes kuvitella, koska luultavasti paavi itse pistäisi asialle stopin heti, jos sellaista ilmenisi. Luterilainen kirkkomme olisi vielä vähemmän halukas mihinkään vainoihin. Vatikaani juuri totesi, että tämä Cameronin uusi elokuva on tietyllä tavalla huono. Todennäköisesti se oli sille vain ( valitettavasti ) hyvää mainosta, eikä kukaan uhkaa Cameronia, joka onkin ihan ok. Alien- ja Titanic - mies.

Eli minusta tämä ainainen kristinuskon mukaan ottaminen näissä kannanotoissa ei palvele tarkoitustaan, vaan tekee niistä puolittain epäuskottavia. Kristinuskon suhde taiteeseen ja ilmaisun vapauteen on fundamentaalisesti erilainen kuin islamin. Tämä olisi hyvä ymmärtää.