News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2009-12-16 HS: Liikalihavuutta jo Afrikassakin

Started by antero, 16.12.2009, 12:27:04

Previous topic - Next topic

antero

QuoteTuoreen tutkimuksen mukaan liikalihavien määrä lisääntyy nopeasti Afrikan kaupungeissa. Nopeimmin ylipainoisten määrä on kasvanut kouluttamattomien naisten keskuudessa.

Kenialaiset tutkijat vertasivat painoindeksin muutoksia 1990-luvun alusta 2000-luvun alkuun seitsemässä Afrikan maassa. Tulokset osoittivat, että ylipainoisten ja lihavien ihmisten määrä lisääntyi tarkastelujaksolla 35 prosenttia.

Vaikka ylempään sosiaaliluokkaan kuuluvat olivat muita todennäköisemmin ylipainoisia, lihavuuden lisääntyminen oli suurinta köyhien ryhmässä. Kouluttamattomien naisten keskuudessa kasvu oli peräti 45–50 prosenttia.

Tutkijoiden mukaan lihavuusepidemian syy on afrikkalaisten kaupungistuvassa elämäntavassa. Afrikan kaupungit kasvavat hallitsemattomasti ja yhä suurempi osa afrikkalaisista elää kaupungeissa.

Kaupungeissa asuvilla köyhillä on usein varaa vain halpoihin, paljon rasvaa ja sokeria sisältäviin elintarvikkeisiin.

"Koska ylipainoon liittyvät sairaudet ovat kroonisia ja niiden hoitokustannukset erittäin korkeita, näkymät Afrikan alirahoitetulle terveydenhoitojärjestelmälle eivät vaikuta ruusuisilta", kirjoittaa tutkimusta johtanut Abdhalah Ziraba.

Tutkimuksen julkaisi BMC Public Health.

http://www.biomedcentral.com/1471-2458/9/465/abstract

Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

Maltillinen

Cuiusvis est errare, nullius nisi insipientis in errore perseverare. /
Kuka tahansa voi erehtyä, mutta vain typerys toistaa samat virheet.

L. Brander

Merirosvojen lunnasrahoilla on ostettu tehotuotettua suomalaista possua?

LB
Dystooppinen salamasota

Lemmy

Eihän tuossa nyt mitään "uutista" sinänsä ole - ei Afrikan manner ole alueiltaan eikä väestörakenteeltaan yhteneväinen. Tuo ruokavalion yhteys epäterveelliseen lihavuuteen kuten Amerikoissakin korreloi kaupunkiköyhälistön elintapojen kanssa.
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Hiidenlintu

#4
Afrikassa on 57 itsenäistä valtiota ja niissä esimerkiksi keskimääräinen elinikä vaihtelee Swazimaan 31 vuodesta St. Helenan 78 vuoteen. Tämän valossa voi asioita vähän miettiä ennen one-linereiden spämmäämistä.

(http://isiria.files.wordpress.com/2009/05/africa_in_perspective_map.jpg)

tarhuri

Gepardilakkiset ovat kautta aikojen olleet ruoka-aikoina kotona.
Olen olemassa, siis ajattelen.