News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2009-11-27 T&T: Mitä lähiöitä ghettoistuminen uhkaa?

Started by juge, 27.11.2009, 09:25:02

Previous topic - Next topic

juge

Suomessa on virinnyt mielenkiintoinen ja ennen kaikkea aiheellinen keskustelu siitä, uhkaako joitakin Suomen lähiöitä rappeutuminen.

Helsingin Sanomat raportoi hiljattain Vantaan Hakunilasta, josta osa kynnelle kykenevistä on muuttamassa pois. Raflaavan makuinen juttu keskittyi osoittamaan sormella maahanmuuttajien suurta osuutta alueella, mutta keskustelussa liikutaan tässä kohtaa oleellisen ulkokehällä.

Mikä tahansa alue on vaarassa syrjäytyä, jos taloihin pakkautuu liiaksi ongelmaisia ihmisiä. Nämä eivät välttämättä liitty maahanmuuttoon, ongelmina saattaa olla yhtä lailla suomalaisia.

Vaarana on, että lähiöiden rappeutumisesta ei uskalleta puhua ääneen. Ruotsin esimerkit kuitenkin ovat siitä hyviä, että siellä on sekä totaalisen epäonnistuneita että onnistuneita lähiöitä, joilla nahistuminen on saatu pysäytettyä.

Malmön Rosengård on oiva käyntipaikka niille, joiden mielestä riskilähiöille ei tarvitse tehdä mitään. 20 000 asukkaan siirtolaislähiö on lähes tyystin eristynyt muusta ruotsalaisyhteiskunnasta. Alueen asujaimistosta on 90 prosenttia Ruotsin ulkopuolelta.

Rosengårdin tilanne on mennyt niin huonoksi, että palokunta ja sairasautot uskaltautuvat alueelle vain vahvan poliisisaattuen suojaamana.

Toisaalta Suomessakin tunnetut Tukholman siirtolaislähiöt Tensta ja Rinkeby ovat toista maata. Pyöräilin kesällä kummassakin. Alueet ovat siistejä ja järjestyksessä, ja satunnainen kävijä tuntee itsensä niissä tervetulleeksi.

Tenstaan ja Rinkebyhyn on selvästi satsattu paljon. Palvelut ovat hyvät, ja ränsistymisen oireet – kuten rikki menneet lamput – korjataan välittömästi.

Suomessa suurimmassa vaarassa ovat 1970-luvulla rakennetut lähiöt. Tällaisia ovat esimerkiksi Lauste ja Varissuo Turussa, Liipola Lahdessa, Pormestarinluoto Porissa ja Kaukovainio Oulussa.

Osa kaupungeista on tunnustanut rappeutumisriskin, mutta osan toimissa on yhä näennäispuuhastelun makua.

Ongelmiin täytyisi kuitenin tarttua ajoissa. Talojen kunnossapito ja alueiden ilmeen virkeänä pitäminenkin on jo hyvä alku.

http://www.tekniikkatalous.fi/kommentit/uutiskommentti/article351922.ece?s=r&wtm=-27112009
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

Ano Nyymi

Mitä järkeä on kunnostaa mamujen tahallaan särkemiä taloja/asuntoja jos ne samantein särjetään uudestaan?
Jotain ikiliikkujaako tuossa ollaan rakentamassa. Laittakmoot mamut itse paikat kondikseen, kait se heiltäkin sujuu. Jos ei suju niin asukoot vaikka kuusen alla.

nabla

Kuinka paljon enemmän rahaa rinkebyhyn ja tenstaan satsataan verrattuna kaupunginosiin jotka eivät ole mamujen saastuttamia?
"Järki on paholaisen portto, joka ei voi tehdä mitään muuta kuin parjata ja tehdä pahaa kaikelle mitä jumala sanoo ja tekee.", Martti Luther
"Ehkä Jumalan tahto oli yhdistää ihmisiä.",Piispa Leo tsunamista
"Jos voin loukata maailmankatsomustasi, siinä on bugi.", nabla

Shawast

Ränsistymisen oireet korjataan välittömästi!? Onko ränsistyminen jokin sairaus, joka sitten oireilee? Minä luulin, että se ränsistyminen nimenomaan on oire siitä, että paikassa asuu ihmisiä, jotka tuottavat ränsistymisen.

Uusi aluevaltaus asioitten kaunistelussa, siirretään syy-seuraus -suhdetta askel eteenpäin. Esimerkiksi pankkiryöstö ei ole oire ihmisistä, jotka eivät kunnioita yhteiskuntaa, vaan se on oire rikollisuudesta. Näin ollen loogisesti ei tarvitse yrittää estää rikollisuutta, pääasia että oireet korjataan.
"Hän puhuu korostetun rauhallisesti, mutta tunnekuohu näkyy hikikarpaloina nenän alla."

- HS raportoi mystisestä keltaiseen purjehdustakkiin pukeutuvasta perussuomalaisten kannattajasta 29.3.2011

Octavius

T&T on suorapuheisuudessaan ollut aina suosikkini.

Monikulttuuri = ränsistyminen.

Hyvin kiteytetty. Ränsistyminen voi olla rikkaus. Ränsistymisestä voi oppia jotain myös itsestään.

Ränsistyminen ratkaisee työvoimapulan. Se on rikkaus ja uuden huumorin lähde. Ränsistyminen luo meille uusia tapoja toimia.

Mitä enemmän ränsistyt, sitä suurempi on kauppa savimajavaltioiden kanssa. Ränsistyminen onm ihanaa ja väistämätöntä.
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Irlannin vaikea tilanne todistaa ilman pienintäkään epäilystä, että Kreikan lainajärjestelyjen arvostelijat olivat väärässä.

KTM

QuoteTenstaan ja Rinkebyhyn on selvästi satsattu paljon. Palvelut ovat hyvät, ja ränsistymisen oireet – kuten rikki menneet lamput – korjataan välittömästi.

Osa kaupungeista on tunnustanut rappeutumisriskin, mutta osan toimissa on yhä näennäispuuhastelun makua.

Ongelmiin täytyisi kuitenin tarttua ajoissa. Talojen kunnossapito ja alueiden ilmeen virkeänä pitäminenkin on jo hyvä alku.


Kun kyse on mamuista niin paikat siis korjataan välittömästi ja rahaa säästämättä.

Sen sijaan jos han-suomalaiset rikkovat jotain tulee korvausvaade tai kutsu oikeuteen.

Täällä Vaasassahan paikallinen vuokra-asuntoyhtiö on tullut surullisen kuuluisaksi suomalaisten vuokralaisten jahtaamisesta. Käsittääkseni lähes jokainen ko putiikin vuokralla ollut on vannonut ettei ikinä enää ko puodin asukkaaksi. Lisäksi jokaiselle on palautettu takuuvuokra vähennettynä, eli aina on asunnosta löydetty jotain vikaa jonka perusteella osa vuokratakuusta on pidätetty.

http://www.pohjalainen.fi/print.jsp?article=445819

http://www.google.fi/search?hl=fi&q=pikipruukki+takuuvuokra&btnG=Haku&meta=&aq=&oq=pikipruukki+takuuvuokr

mishrak

Wikipedian mukaan Rosengårdissa on reilu 20 000 asukasta 3,3 neliökilometrillä.
Onko esim. Itä-Helsingissä joitain yhtä tiivisti rakennettuja mamulähiöitä?

PYO

QuoteRosengårdin tilanne on mennyt niin huonoksi, että palokunta ja sairasautot uskaltautuvat alueelle vain vahvan poliisisaattuen suojaamana.
[...]
Tenstaan ja Rinkebyhyn on selvästi satsattu paljon.
= Mamulähiöt vaativat rahaa. Osaako joku mitenkään nähdä tässä päätelmässä mitään positiivista?
Rakentavat ehdotukset 1,2,3,4

Juha J.

Rikkaus vaatii jälleen rahallisia panostuksia. Tämähän ei ole meille Hommassa uutta, mutta jotenkin se aina säväyttää.
Chillax mothafuckas. Toimitaan järkevästi.

RP

Quote from: mishrak on 29.11.2009, 13:06:03
Wikipedian mukaan Rosengårdissa on reilu 20 000 asukasta 3,3 neliökilometrillä.
Onko esim. Itä-Helsingissä joitain yhtä tiivisti rakennettuja mamulähiöitä?

Tuskin tiiviys sinänsä on ongelma. Lauttasaaressa on 20 000 ihmistä 3.75 neliökilometrillä, ja sitä yleensä pidetään aika mukavana paikkana asua. Mamuja on toki suhteellisen vähän, ja useimmat heistä kaiketi asuvat perheissä, joissa on ainakin yksi työssä käyvä aikuinen.

"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/