News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2009-11-18 VARTTI: Paljastelijat piinaavat Itiksen uimahallia

Started by pamaus, 18.11.2009, 10:36:37

Previous topic - Next topic

Make M

Quote
Raatikainen sanoo, että hallin henkilökunta on "helisemässä" joidenkin ulkomaalaistaustaisten asiakkaiden kanssa.

- He eivät kunnioita mitään sääntöjä. Poliisi ei tule hakemaan. Ainoastaan miespuoliset valvojat saavat heidät ulos. Naisia he eivät kunnioita lainkaan, Raatikainen viittaa häiriöitä aiheuttaviin asiakkaisiin.

Hallin yhdeksästä uimavalvojasta noin puolet on naisia.

Viimeksi sunnuntaina yksi miesten puolella olevista laseista rikottiin ja lattialta löytyi lapsen kakkaa. Roskaamisen, välinpitämättömyyden ja jopa asiakkaiden välisten tappeluiden lisäksi työntekijöiden työtaakkaa kasvattaa joidenkin asiakkaiden uimataidottomuus.

-Kävijöistä noin puolet on ulkomaalaisia. Heistä monetkaan eivätkä osaa uida. Heitä pitää vahtia ja nostaa altaista. Viime viikolla yksi isä oli porealtaassa ja viisivuotias tyttö meinasi samaan aikaan hukkua opetusaltaassa, Raatikainen toteaa.  

Aargh! Missä h...ssä se rikastus taas luuraa?!1!!


lapinmaahanmuutto

Se että ei olla sisäistetty jotakin suomalaista uimahallietikettiä on täyttä sontaa. Kyseessä on puhdas välinpitämättömyys ja piittaamattomuus. Joillekin tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää, että kun ihmisen annetaan tehdä mitä huvittaa, niin se tekee mitä huvittaa. Jos joku yrittää estää, niin sehän on suvaitsemattomuutta. Sitä saa mitä tilaa.

Jos joku sanoo, että lapset eivät pääse uimaan jos eivät siivoa huoneitansa, niin häntä pidetään vastuuntuntoisena vanhempana joka haluaa kasvattaa lapsensa ymmärtämään, että sujuva yhteiselo on molempien osapuolten komromissi.

Jos joku sanoo, että maahanmuuttajat eivät pääse uimaan jos eivät osaa olla paskantamatta lattialle tai juopottelematta julkisissa tiloissa, niin häntä pidetään suvaitsemattomana ja mielenvikaisena rasistina joka ei ymmärrä todellista rikkautta.

Ja kun kukaan ei suvaitsemattomaksi leimaantumisen pelossa uskalla näin sanoa, niin tilanne jatkuu kuten aina ennenkin.

Sanglier

Quote from: Tomi Antila on 25.01.2011, 12:05:55
Quote from: Imperium on 25.01.2011, 11:57:04
Vartti:

Itäkeskuksen uimahallissa vallitsee hallin vakiokävijän mukaan varsinainen villin lännen meininki. Erityisesti miesten puolella uimahallin käytöstavat ovat unohtuneet tietyiltä asiakkailta täysin.

[...]   

* Sanna Jompero, Vartti

Hyvä... Thats it. Meikä ei mene enää koskaan mihinkään uimahalliin. Voi ristus!

Tuusulan uimahalli, 100% rikastamaton.

L. Brander

Ja tähänkin ketjuun:

Kun lehdistö pyrkii hyssyttelemään ja valtiovalta jopa oikeustoimin rajoittamaan oikean tiedon kulkemista kansalaisille, niin jokainen hommalainen voi kantaa vastuunsa kertomalla asioista eteenpäin. Hyviä paikkoja ovat foorumit, naamakirja, työpaikan kahvipöytä, sukujuhlat, baari-illat yms.

Sitä on suuremmatkin totalitarismit murtuneet ihmisten keskustelujen ja "samizdatin" voimasta.

LB
Dystooppinen salamasota

Tomi Antila

Quote from: Sanglier on 25.01.2011, 12:40:54
Quote from: Tomi Antila on 25.01.2011, 12:05:55
Quote from: Imperium on 25.01.2011, 11:57:04
Vartti:

Itäkeskuksen uimahallissa vallitsee hallin vakiokävijän mukaan varsinainen villin lännen meininki. Erityisesti miesten puolella uimahallin käytöstavat ovat unohtuneet tietyiltä asiakkailta täysin.

[...]   

* Sanna Jompero, Vartti

Hyvä... Thats it. Meikä ei mene enää koskaan mihinkään uimahalliin. Voi ristus!

Tuusulan uimahalli, 100% rikastamaton.

Tampereelta on aika kettumaista käydä Tuusulassa uimassa. Käväisin nimittäin Kalevassa viimeksi marraskuussa, joka oli ainakin muutamalla tipalla rikastettu. Täytynee siis uida vain Pyynikillä kesäisin. Tosin Pynselläkin viime kesänä värisevä nuoriso kunnostautui lähinnä hevosenleikissä, roskaamisessa ja lasipullojen rikkomisessa. Tosin katselin kyllä tilannetta vanhojen silmälasien läpi, ehkä ne olivat huomattavasti rasistissävytteisemmät, kuin nämä uudet...
"Kommentoin vain lopuksi, että olet äärimmäisen pelottava ihminen ja toivon todella, että et milloinkaan päse päättämään Suomen kansan asioista!"

Lisää pelottavuuksia
Expressis Verbis:
www.tomi-antila.blogspot.com

L. Brander

Jos joku De Rödan pikkunilkki lukee tätä ketjua, niin tässä teille vinkki:

Taannoisen ihastusta herättäneen metsäretkiraportin hengessä voisitte vierailla Itiksen uimahallissa. Rohkeasti uimapuvut päälle ja nauttimaan siitä kulttuurista, käytöksestä ja ihmisten arvostamisesta, jonka olette tänne tilanneet.

Ministeri Brax tuskin uskaltautuu paikalle, sillä hänen mielestään ulkomaalaistaustaisiin liittyvistä negatiivista asioista ei saa oikeusmurhan uhalla puhua, joten hän joutuu todennäköisesti pidättäytymään kommentoinnista tai valehtelemaan kuten tavallista.

Ministeri Sinnemäellä sen sijaan ei ole huolta, sillä Anni tietää, että on itsestään selvää, että Suomessa noudatetaan Suomen lakeja. Ei vastusteta esivaltaa kakkimalla lattialle, ei harrasteta siveettömyyttä masturboimalla lastenaltaassa eikä syrjitä kieltäytymällä uimisesta vääräuskoisten koirien seassa. Rohkeasti Itikseen uimaan Anni, koe pala todellisuutta, josta ei eduskunnan edustussaunassa pääse nauttimaan! 

Oras voi tietenkin pulikoida aivan rauhassa Itiksessä, sillä hänessä ei miehenä ole mitään sellaista, mikä voisi ärsyttää ulkomaalaistaustaisia aina lakia kunnioittavia suvaitsevaisia huippuosaajia.

LB
Dystooppinen salamasota

Sanglier

Quote from: Tomi Antila on 25.01.2011, 14:06:56
Tampereelta on aika kettumaista käydä Tuusulassa uimassa.

Hupsis, höhö. :) No ainakin pohjoisen Helsingin ja Vantaan saavutettavissa.

Tomi Antila

Quote from: Sanglier on 25.01.2011, 15:16:06
Quote from: Tomi Antila on 25.01.2011, 14:06:56
Tampereelta on aika kettumaista käydä Tuusulassa uimassa.

Hupsis, höhö. :) No ainakin pohjoisen Helsingin ja Vantaan saavutettavissa.

Eipä tuo mitään. :) On kuitenkin aika huolestuttavaa, että Helsingistä ja Vantaalta täytyy paeta Tuusulaan uimaan. Koska täytyy paeta ympäryskuntiin kauppaan?

Itse joudun pakenemaan Tampereen keskustasta provinsseihin vetämään suomalaista grillisapuskaa. Mansesterin keskustasta et nimittäin löydä YHTÄÄN yksityistä suomalaista pikaruokapaikkaa. Satamakadun DD Diner oli viimeinen linnake. Senkin ovat vallanneet nyt "eteläeurooppalaissävytteiset" miekkoset.
"Kommentoin vain lopuksi, että olet äärimmäisen pelottava ihminen ja toivon todella, että et milloinkaan päse päättämään Suomen kansan asioista!"

Lisää pelottavuuksia
Expressis Verbis:
www.tomi-antila.blogspot.com

Sanglier

Tuusulaan on, lähtöpisteestä riippuen, huomattavasti helpompi päästä kuin Mäkelänrinteelle ja Tikkurilaan, vaikka matkaa tulee linnuntietä enemmän. Huomattavasti siistimpi ja parempi kuin pienet lähiöhallit, loistavasti parkkitilaa, mahdollisuus tehdä ostokset samalla reissulla, ja tietysti se värinän täydellinen puute.

Tosin pitkä matka sinne on täältä Pariisistakin.  :-[

Mietintämyssy

Quote from: lapinmaahanmuutto on 25.01.2011, 12:36:26
Jos joku sanoo, että maahanmuuttajat eivät pääse uimaan jos eivät osaa olla paskantamatta lattialle tai juopottelematta julkisissa tiloissa, niin häntä pidetään suvaitsemattomana ja mielenvikaisena rasistina joka ei ymmärrä todellista rikkautta.
No jaa. Eivätköhän lähes kaikki ole yhtä mieltä siitä, että möykkääjiä ja sotkijoita (olivat sitten kotoisin mistä tahansa) ei uimahalleissa tarvitse sietää.

Luotsi

Sama juttu löytyy Pravdan kaupunkiliitteestä.
Ennätysrehellistä raportointia rikkaudesta ko läpyskältä:

QuoteRaatikainen sanoo, että hallin henkilökunta on "helisemässä" joidenkin ulkomaalaistaustaisten asiakkaiden kanssa.

- He eivät kunnioita mitään sääntöjä. Poliisi ei tule hakemaan. Ainoastaan miespuoliset valvojat saavat heidät ulos. Naisia he eivät kunnioita lainkaan, Raatikainen viittaa häiriöitä aiheuttaviin asiakkaisiin.
....
-Kävijöistä noin puolet on ulkomaalaisia. Heistä monetkaan eivätkä osaa uida. Heitä pitää vahtia ja nostaa altaista. Viime viikolla yksi isä oli porealtaassa ja viisivuotias tyttö meinasi samaan aikaan hukkua opetusaltaassa, Raatikainen toteaa.

Sitä ei nyt sentään kerrottu mistä nämä herrasmiehet ovat lähtöisin. Sekä Lähi-Idästä että läheltä idästä, voin kokemuksesta (toissa vuonna viimeksi) kertoa.
*** Kommunismi toimii mainiosti - muurahaisilla ***

Professori

Tämä on turha viesti, mutta kun tulee jotenkin surulliseksi kaiken naurun keskellä. Ihan oikeastiko Suomen tulevaisuus on tällainen? Eikö tälle voi tehdä mitään? Muuta kuin äänestää.
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

MoonShine

Onko proffalla hyviä ehdotuksia; ikkunat paskaks mamujen puodeista, koraaniroviot, jokaista vastaantulevaa mamua turpaan, kaasutus, internointileirit jne...?
Tiedät lukeneena ihmisenä, että äänestäminen on ainoa laillinen keino.
Onko oikein, että minulla verotuksen kautta on elatusvelvollisuus aikuiseen ihmiseen, joka ei ole minulle edes sukua ja lähtöisin jostain Afrikasta?

Miksi vihapuhe Jussi Halla-ahosta on vitsi, mutta vitsi Jani Toivolasta on vihapuhetta?

Forumin yksityisviestit ovat edelleen moderoimattomia.

sunimh

Quote from: Mietintämyssy on 25.01.2011, 17:29:40
No jaa. Eivätköhän lähes kaikki ole yhtä mieltä siitä, että möykkääjiä ja sotkijoita (olivat sitten kotoisin mistä tahansa) ei uimahalleissa tarvitse sietää.

Totta kai kaikki periaatteessa ovat tätä mieltä. Kysy vaikka Husein Muhamedilta, Anni Sinnemäeltä tai keneltä tahansa vihreältä. "Lakeja on noudatettava" ja "kaikkia kohdeltava tasa-arvoisesti" jne. jne. Käytännössä näin ei kuitenkaan tehdä, vaan vain levitellään käsiä tai lakaistaan asia maton alle ja vaaditaan lisää rahaa kotouttamiseen, kielikursseihin ja työllistämiseen.
Finland - the small Nordic nation, known for its high suicide rates, heavy drinking and domestic violence.
   - Fox News, 31.12.2009

Imperium

"-?Kävijöistä noin puolet on ulkomaalaisia. Heistä monetkaan eivätkä osaa uida."

-He ovat siis vain sameuttamassa vettä?

VeePee

Quote from: Sanglier on 25.01.2011, 12:40:54
Tuusulan uimahalli, 100% rikastamaton.

Minä käyn tuolla pari kertaa viikossa lasten kanssa. Kiva paikka. Välillä sinnekin tosin eksyy rikastusta polskimaan piiitkälahkeisissa shortseissa, joita ei tarvitse höyrysaunassakaan riisua kun se oma kikkeli hävettää niin paljon...

Junkkari

Quote from: VeePee on 25.01.2011, 18:22:13
Quote from: Sanglier on 25.01.2011, 12:40:54
Tuusulan uimahalli, 100% rikastamaton.

Minä käyn tuolla pari kertaa viikossa lasten kanssa. Kiva paikka. Välillä sinnekin tosin eksyy rikastusta polskimaan piiitkälahkeisissa shortseissa, joita ei tarvitse höyrysaunassakaan riisua kun se oma kikkeli hävettää niin paljon...

Mutta, mutta. Eivätkös rikastajat naureskelleet oikein taidenäyttelyssäkin Gallen-Kallelan maalaamille pikkukikkelisille? Kyllä luulisi kovinkin haluavan esitellä Yussufiaan (tuo oli kyllä paras) kun se kuulemma on mahtavampi ja mojovampi kuin meidän suomalaisten. Tätä taustaa vasten ihmetyttää miksi suihkussa ja saunassa ollaan housut jalassa tai pyyhe lanteilla ja pelkästään lapsosille pitää mennä sitä Yussufia (hahaa) esittelemään.

Vakavasti puhuen tuollainen sikailu ottaa todellä päähän. Onhan toki suomalaisissakin idiootteja jotka eivät osaa käyttäytyä, mutta he ovat onneksi poikkeustapauksia (ihka oikeita sellaisia) eikä heitä ole sentään riesaksi asti, eivätkä he kulje laumoissa. Paljon parjattuun suomalaiseen kulttuuriin kuuluu mielestäni olennaisesti hyvin ja asiallisesti käyttäytyminen yhteisissä paikoissa kuten uimahalli tai vaikkapa kirjasto. Täällä on tapana kunnioittaa muita kävijöitä ja siivota jälkensä, sekä käyttäytyä niin ettei häiritse muita. Ei huudeta, eikä levitellä omia eritteitään, vaan käyttäydytään hillitysti ja siististi. Käytöstapoihin kuuluvaksi lasken senkin, että ei mene suoraan saunasta hikisenä, ja Yussuf (pääsinpäs taas käyttämään tuota sanaa) pesemättä uima-altaaseen.

En oikein usko, että tähän asiaan saadaan edes muutosta millään valistuksella tai ohjeilla. Ei tähän auta maahanmuuttajille jaettava DVD "Näin käyttäydytään suomalaisessa uimahallissa". Ei tuollainen käytös yksinkertaisesti kuulu sivistyneelle ihmiselle. Sivistynyt ihminen tajuaa ilman ohjeitakin mikä on hyväksyttävää käytöstä. Sivistynyt ihminen tajuaa että uima-altaaseen ei kusta, eikä viinaa vedetä yleisen uimahallin saunassa lasten katsellessa. Sivistynyt ihminen tajuaa, että paikassa jossa käy muitakin ihmisiä ei roiskita omaa paskaa ja hikeä joka paikkaan. Sivistynyt ihminen tajuaa myös, että runkkaaminen lastenaltaassa on alhaisinta ja halveksuttavinta mitä aikuinen mies voi tehdä.

törö

Quote from: Professori on 25.01.2011, 18:01:22
Tämä on turha viesti, mutta kun tulee jotenkin surulliseksi kaiken naurun keskellä. Ihan oikeastiko Suomen tulevaisuus on tällainen? Eikö tälle voi tehdä mitään? Muuta kuin äänestää.

Poliisi tietty voisi roudata runkkarit kammarille, mutta tuskinpa sentään, koska rassismi.

Oami

Quote from: MoonShine on 25.01.2011, 18:08:20
Onko proffalla hyviä ehdotuksia; ikkunat paskaks mamujen puodeista, koraaniroviot, jokaista vastaantulevaa mamua turpaan, kaasutus, internointileirit jne...?
Tiedät lukeneena ihmisenä, että äänestäminen on ainoa laillinen keino.

No miten ois lattiallepaskojat ym. nilkit niskapers-otteella pihalle uimahallista, porttikielto perään ja siivouskulut maksuun? Ja seksuaalirikolliset pihalle maasta saman tien?
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

ike60

Quote from: Professori on 25.01.2011, 18:01:22
Tämä on turha viesti, mutta kun tulee jotenkin surulliseksi kaiken naurun keskellä. Ihan oikeastiko Suomen tulevaisuus on tällainen? Eikö tälle voi tehdä mitään? Muuta kuin äänestää.

Pajan puolella on muutamakin tekemisvinkki Femakolta, Eino P:ltä ja muilta. Äänestäminen on tärkeää, mutta vain yksi poliittisen vaikuttamisen muoto.

Ammadeus

Suljetaan koko uimahalli.Kotonaan sitä voi jokainen vaikka maata paskakasassaan
ja masturboida samalla joku lastenkuvasto käsissä.
Eikä tarvi enää pohtia mitä helevettiä tolle tehtäs.
Kyllä kai tämäkin touhu on jonkun arvojohtajan mielestä suvaittavaa seksuaalikäytöstä.
Seksuaalisesti tasavertaista.
Kauhulla odottelen seuraavia linnanjuhlia.

Professori

Quote from: MoonShine on 25.01.2011, 18:08:20
Onko proffalla hyviä ehdotuksia; ikkunat paskaks mamujen puodeista, koraaniroviot, jokaista vastaantulevaa mamua turpaan, kaasutus, internointileirit jne...?
Tiedät lukeneena ihmisenä, että äänestäminen on ainoa laillinen keino.

Äänestäminen on toki tärkein keino. Mutta kyllä laillista on erilainen muukin vaikuttaminen. Kuten vaikka tänne kirjoittaminen. Tai blogiin. Tai yleisönosastoon. Tai järjestää mielenosoitus. Tai jutella kavereiden kanssa. Tai vaikka mamujen. Tai vaikka opettaa mamuille käytöstapoja. Tai uskotella itselleen että altaassa masturbointi on hieno kulttuuripiirre.

Eli kyllä kai laillisia keinoja on vaikka kuinka.
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

MMA

Quote from: lapinmaahanmuutto on 25.01.2011, 12:36:26
Ja kun kukaan ei suvaitsemattomaksi leimaantumisen pelossa uskalla näin sanoa, niin tilanne jatkuu kuten aina ennenkin.

Ei kyse ole välttämättä uskalluksesta, vaan siitä ettei huvita/jaksa alkaa opastamaan aikuisia ihmisiä. Hyvällä tuurilla voi saada turpaansa. Vaikka sekään ei pelottaisi, niin miksi kuitenkaan vaivautua. Turhaa kerätä kiukkua itseensä käymällä rikastetuissa paikoissa uimassa tai ylipäätään asioimassa. Mielipiteen voi ilmaista myös jaloillaan.

Työntekijöille periaatteessa järjestyksen valvonta kuuluu työnkuvaan, mutta ymmärrän kyllä turhautumisen kun sana ei mene perille. Varmaan heilläkin on useamman kerran käynyt mielessä että olisi mukavampaa olla jossain toisessa uimahallissa töissä.

L. Brander

Quote from: MMA on 25.01.2011, 20:54:05


Ei kyse ole välttämättä uskalluksesta, vaan siitä ettei huvita/jaksa alkaa opastamaan aikuisia ihmisiä. Hyvällä tuurilla voi saada turpaansa. Vaikka sekään ei pelottaisi, niin miksi kuitenkaan vaivautua. Turhaa kerätä kiukkua itseensä käymällä rikastetuissa paikoissa uimassa tai ylipäätään asioimassa. Mielipiteen voi ilmaista myös jaloillaan.

Totta toinen puoli. Kyseessä on kuitenkin Helsingin liikuntaviraston halli, jota verovaroin tuetaan. Minusta olisi kohtuullista, että verorahoille saisi jotain vastinetta. Minun käsitykseni vastineesta, tässä tapauksessa uimahallista, ei ole se, että pieni lapseni uimaan mennessään joutuisi uimaan jonkun minua kauniimman, fiksumman ja sivistyneemmän eebenpuuvartaloisen moniosaajan spermassa. En myöskään koe saavani rahoille vastinetta, jos suihkussa joutuu astumaan paskaan. Tämä hallissa masturboiva ja lattioille paskova roskaväki voi harrastaa näitä oman kulttuurinsa mukaisia toimia ihan niin paljon kuin haluaa, mutta siinä vaiheessa he voisivat rahoittaa sikalansa itse.

LB
Dystooppinen salamasota

lapinmaahanmuutto

Quote from: L. Brander on 25.01.2011, 15:11:08
Rohkeasti Itikseen uimaan Anni, koe pala todellisuutta, josta ei eduskunnan edustussaunassa pääse nauttimaan!

Kansan syvistä riveistä kaikuu huhuja joiden mukaan myös eduskunnan saunassa on toisinaan istuttu päissään ja joskus on saattanut jopa ulostetta olla väärällä puolen peräaukkoa...

Ano Nyymi

Quote from: lapinmaahanmuutto on 25.01.2011, 21:25:26
Quote from: L. Brander on 25.01.2011, 15:11:08
Rohkeasti Itikseen uimaan Anni, koe pala todellisuutta, josta ei eduskunnan edustussaunassa pääse nauttimaan!

Kansan syvistä riveistä kaikuu huhuja joiden mukaan myös eduskunnan saunassa on toisinaan istuttu päissään ja joskus on saattanut jopa ulostetta olla väärällä puolen peräaukkoa...

Kumma juttu on että nämä suvispoliitikot eivät näytä rassekansalaisille suvainnan mallia ja säntää tuohon uimahalliin uimaan mamaujen kakin ja smegman seassa.

Taitaa suvaitsevaisissa poliitikoissakin asua se pieni rassesetä/-täti??

Axl

QuoteTaitaa suvaitsevaisissa poliitikoissakin asua se pieni rassesetä/-täti??

Asuuhan se, but not in my backyard. ;D
Ei ketään, joka on hyysäri, tarvitse rikastaa. Rikastusta kaipaa ainoastaan lähiössä kaljaa kiskova perunanenäinen kaikkeen syyllinen, tylsä, kaikien ihqun ja etnisyyden esteenä oleva VHM. Uskokaa tai älkää, vihreiden+ muiden vanhojen katkeroituneiden kosto on kamala koska isämme eivät rakentaneetkaan hippikommunistista eko Paskastaniaa, vaan tylsän kiikkustuolilla ja kaffeehetkillä pysäytetyn valtion. Siksi älymystö(suvaitsevaisto) ei tarvitse rikastetta omille kulmilleen, ainoastaan lähiöstä pääsemättömät luuserit ovat siihen oikeutettuja. Tämä on se rangaistus, joka vieläpä toteutetaan yhteisiä veromarkkoja jakamalla mistä tahansa tulleelle lirputtajalle jolla hätä näyttäisi olevan. Ja tottahan toki aina hätä on jos muhammed niin satuilee. Käy kalliiksi tuo muka maailmaa parantava aines meille...myös uimahallissa. :P

Lauttasaaren Emiiri

Kyseisessä uimahallissa on yksi asiakasryhmä, joka aiheuttaa suurimman osan ko. häiriökäytöksestä. Nimittäin eräästä itäisestä naapurimaastamme kotoisin olevat turistit.

Olen välillä käynyt ko. uimahallissa uiskentelemassa ja täytyy myöntää, että heidän osalta ne pahimmat säädöt tulevat.
Onko falskia sitten sanoa, että edustan suomalaisia, jos en kuitenkaan halua puhua sellaisten puolesta, jotka elämästä vieraantuneina ajattelevat vain omaa napaansa, täyttävät vatsansa teollisesti kasvatetulla lihalla ja katsovat maailmaa televisiosta ja autonsa ratin takaa mukavasti istuen?
- Kimmo Helistö

Lentomestari

Quote from: Lauttasaaren Emiiri on 26.01.2011, 01:30:53
Kyseisessä uimahallissa on yksi asiakasryhmä, joka aiheuttaa suurimman osan ko. häiriökäytöksestä. Nimittäin eräästä itäisestä naapurimaastamme kotoisin olevat turistit.

Olen välillä käynyt ko. uimahallissa uiskentelemassa ja täytyy myöntää, että heidän osalta ne pahimmat säädöt tulevat.

Voissapaistetut merimiehet saivan aikoinaan aikaiseksi porttikiellon Japanin kylpylöihin, korektisti japanilaiset laittoivat porttikiellon kaikille ulkomaalaisille, ettei venäjä suutu.

Kanta-astuja

Eivät nuo itänaapurin edustajat käyttäydy niin hyvin meilläkään päin. Kaupunkilehti kertoo kansallisuuden mainiten, että vuokraavat uimahallissa uikkarit ja sitten varastavat ne. Hävikin seurauksena uikkareita ei enää vuokrata.

Lainaus:
Eräs uimahallin työntekijä kuvasi hiljattain venäläisten palauttamien uimahousujen määrää näin: "Jos niille kymmenet uimahousut vuokraa, niin kahdet tulee takaisin".
Juuri hetkeä ennen työntekijä oli joutunut erikseen pyytämään ulos menossa olleita venäläisiä palauttamaann uimahousut.

http://www.kaupunkilehtiankkuri.fi/Uutiset/?news_id=3013&start=60