Kirjaesittely: Kerettiläisesseet (Kari Hukkila)

[Iloveallpeople]

Ennen siirtolaiset käännytettiin kristinuskoon, nyt kulttuuriin

Kari Hukkilan Kerettiläisesseet tuovat tasoja, syvyyttä ja sävyjä maahanmuutto- keskusteluun.

Kari Hukkilan kirjallinen esikoisteos, esseekokoelma Kerettiläisesseet on äärimmäisen mielenkiintoinen ja tavattoman ärsyttävä kirja.

Olen väitellyt monta päivää Hukkilaa vastaan, Hukkilan puolesta ja Hukkilaa lievästi ymmärtäen. Kerettiläisesseet sisältää kymmenkunta esseetä. Niiden teema on yksi ja sama, eikä se voisi olla ajankohtaisempi: maahanmuutto, mitä ihmiselle tapahtuu matkalla kulttuurista toiseen.

Toisin kuin useimmat ajankohtaiskeskusteluun osallistujat Hukkila myös tietää aiheestaan jotakin.
...

Kriittisen lukijan epäilykset heräävät Hukkilan kirjan ärsyttävistä puolista.

Hukkila suhtautuu hämärissä pikkutavaroita jobbaaviin algerialaisiin ystäviinsä ihailevasti, suorastaan romantisoivasti. Hän ihailee heidän sulavia liikkeitään, luontevuuttaan ja olemustaan kuin suomalaiset kirjailijat ennen ihailivat kalevalaista kansaa. Hukkila on siis, ei kansallisromantikko vaan kansainvälisyysromantikko.

Hukkilan lähteet ovat sekaisin kuin löytökassi kirpputorilla.

Hän viittaa valtavan lähdemateriaalinsa johonkin teokseen tyyliin "kirja antanut hänelle paljon", "kirja nuhraantunut hänen repussaan". Kerettiläiselle lukijalle tulee mieleen, että kirja voi repussa nuhraantua avaamattomanakin.

No, essee on aina kysymys, joten nämä esseemäiset vapaudet Hukkilalle vielä suotakoon.


Sen sijaan on vaikeampi hyväksyä Hukkilan tapaa heitellä pinnallisia asiattomuuksia eurooppalaisesta kulttuurista.

Yhdentyvä Eurooppa tarvitsee hänen mukaansa islamin vihollisekseen. Ei tarvitse.

Hän vertaa Tanskan pilakuvamyönteisyyttä jopa Espanjan kirkon harjoittamaan konversojen vastaiseen provosointiin. Hän tekee mahdottomia rinnastuksia, uhrista syyllisen ja päinvastoin.
...

Lue koko arvostelu Herlsingin Sanomista

Hukkilan haastattelu Helsingin Sanomissa: Kerjäläisetkin ovat osa Eurooppaa

[Iloveallpeople]

Komea esseekokoelma muukalaispelkojen mutkikkuudesta

Kari Hukkila on koonnut esikoisteokseensa elämänopinnot maailmalta. Esikoisille epätyypillisesti Hukkila jättäytyy esseissä havainnoijaksi, sivuosaan. Hän antaa arabiystäviensä ja historiallisten todisteiden puhua puolestaan: monikulttuurisuus ja muukalaispelko ovat monitahoisempia ilmiöitä kuin päiväkeskustelussa muistetaan.

Hukkilan kokoelma on ehdottomasti kevään ajankohtaisin kirja, koska aiheena on maahanmuutto sekä historiallisena että inhimillisenä ilmiönä.

Tarvitaan Hukkilan kaltainen, matkafiktion lajityypeistä riippumaton kirjoittaja aktivoimaan uusia näkökulmia viholliskuvia hautovaan keskusteluun.
...

Koko kirja-arvostelu: Turun Sanomat

[Maastamuuttaja]

Elämänymmärrys arabiystävien välityksellä on tietysti äärimmäisen mielenkiintoinen elämys. En ole kuitenkaan ihan varma, johtaako se varmempaan tietoon kuin soutelu Titicaca-järvellä tai osallistuminen naamiohuveihin Hongkongin syrjäkujilla. Tai osallistuminen ateistina rukousmenoihin Kuala Lumpurin kristinuskoa vieroksuvassa moskeijassa. Puhumattakaan heräämisestä helsinkiläisellä selviämisasemalla vastakkaiselle sukupuolelle tarkoitetussa täyteen tupatussa sellissä.

Niin että tutkimattomat ovat herrojen tiet. On kuin tuppeensahatulla lankulla kävelisi.

[Roope]

Kari Hukkila kirjoittaa vihajytkyistä pelottavan ajankohtaisesti: "Vainajat kasaantuvat taas muurin juurelle"

KARI HUKKILA vaikuttaa olevan ihminen, joka kirjoittaa sattumalta pelottavan ajankohtaisia romaaneja.

Kuusi vuotta sitten häneltä ilmestyi kiitetty esikoisteos Kerettiläisesseet, jossa hän käsitteli muun muassa maahanmuuttoa omien havaintojensa pohjalta. Kymmenen esseetä sisältävä teos ilmestyi keskelle kiivainta maahanmuuttokriittistä keskustelua, ja sai aikaan pöhinää keskustelupalstoilla, kuten Hommafoorumissa.

Ajoitus oli kuitenkin vahinko.

"Kirjoitin esseitä kokemuksistani ilman tarkoitusta tuottaa mielipidettä vallitsevaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen", hän kertoo. "Kirjan ilmestymisaikaan tämä niin sanottu maahanmuuttokriittinen näkökulma kuitenkin vahvistui, ja ylilyönneistä huolimatta sitä pidettiin aivan realistisena ajattelutapana. Minä en kuitenkaan pystynyt yhdistämään omia kokemuksiani ja sitä ajattelua toisiinsa.

"Ajattelin, että jompikumpi tässä vuotaa."

Nyt sama toistuu Hukkilan ensimmäisen romaanin kohdalla. Tuhat ja yksi teoksessa kertoja yrittää selvitellä välejään niin maahanmuuttokysymyksestä riitaantuneen veljensä kuin muunkin maailman kanssa. Selvittääkseen ajatuksiaan kertoja lähtee Italiaan tapaamaan vanhaa ystäväänsä, joka on kohdannut etiopialaisen paperittoman. Avuksi tulevat myös menneet ajattelijat, kuten filosofi Ludwig Wittgenstein ja Stalinin aikaisista työleirikokemuksistaan kirjoittanut Gustaw Herling-Grudziński.

[...]

Arabikulttuurin Hukkila kuitenkin tuntee, erityisesti algerialaisen kulttuurin, johon hän on ystäviensä kautta tutustunut 19-vuotiaasta lähtien. Mieleenpainuva ensikohtaaminen tapahtui Pariisissa Notre Damen rappusilla, joilla hän kohtasi ryhmän algerialaisia maahanmuuttajia. Tuonaikaisessa(kin) Ranskassa pohjoisafrikkalaiset kuuluivat tulijoiden vihatuimpaan kastiin, ja nämä teeskentelivät olevansa ranskalaisia voidakseen iskeä naisia.

[...]

Vuosien aikana Hukkila matkaili niin arabimaissa ja piti tapanaan vierailla pari kertaa vuodessa ystäviensä luona Pariisissa. Matkojen aikana tutuiksi tulivat niin arabimaiden hyvät puolet kuin kiistämättömät ongelmatkin, siirtolaisten Ranskassa kohtaamista vaikeuksista puhumattakaan.

Esimerkiksi räppäri Mustan Barbaarin äidin Suomessa kokemat nöyryytykset ovat pitkään olleet arkipäivää maahanmuuttajille Ranskassa.

"Kerrankin olin pohjoisafrikkalaisten ystäviäni kanssa Pariisissa kävelyllä, kun poliisit pysäyttivät meidät. He tarkastivat paperit ja tekivät ruumiintarkastuksen."

"Kaikille muille paitsi minulle."

Hukkilan mielestä päättäjät Euroopassa hurskastelevatkin puheillaan kotouttamisesta. Hänen mielestään eurooppalaista identiteettiä rakennetaan nyt, kuten ennenkin, sulkemalla jotkut väestöryhmät siitä pois.

"Esimerkiksi Espanjassa tämä kansallisen identiteetin rakentaminen tapahtui 1400-luvulla kun suljettiin pois juutalaiset ja islamintaustaiset moriskot. Näin Espanjan hajanaiset alueet saatiin yhtenäisiksi, kun päästiin sanomaan, että me emme ole noita vaan kristittyjä."

"Samalla tavoin eurooppalaiset ´löysivät´ kolonialismin aikana oman eurooppalaisuutensa. Yhteinen eurooppalaisuus keksittiin vasten jotakin mitä me emme ole."

Nyt katse on kohdistunut siirtolaisiin.

"Minusta tämä kulttuuriin sopeuttaminen on vain virallista retoriikkaa, joka ei pidä paikkaansa. Se on vain peittämässä sitä poissulkemista."

[...]

Yhä hämmästellen Hukkila muistelee eduskuntavaalien 2011 jälkeistä aikaa, jolloin maahanmuuttokeskustelu riehui kuumimmillaan. Tuolloin kokonaisiin kansanryhmiin lyötiin leimoja isoja kirveitä heiluttaen.

"Silloinhan näille ihmisille annettiin jonkinlainen mentaalinen henkilötodistus. Kerrottiin, että millaisia he ovat, kun tulevat tietystä kulttuurista. Se oli minulle täysin käsittämätöntä."

"Jopa monet monikulttuurisuuden puolustajat olivat sitä mieltä, että kulttuurit ovat aivan valtavan erilaisia. Me olimme algerialaisystäväni kanssa ihan pihalla. Mietittiin, että vaikka ollaan vuosikymmeniä tunnettu, niin eipä ole tiedettykään, että tämä meidän kohtaaminen vaatisi jonkinlaista koreografiaa."

[...]

Hukkila myöntää, ettei Eurooppa voi ongelmitta ottaa kymmeniä miljoonia pakolaisia, joilla kaikilla voi olla legitiimi syy hakea turvapaikkaa.

Vääränä hän kuitenkin pitää maahanmuuttoviraston tapaa väittää sellaisia maita turvallisiksi, jotka eivät sitä ole.

Ja suorastaan törkeinä hän pitää niitä poliitikkoja, jotka puhuvat elintasoshoppailusta samaan aikaan kun "tosiasiassa itse shoppailevat puheillaan äänestäjiä".

[...]

"Tällä hetkellä vallitseva kieli on talouden kieltä, ja se perustuu jonkinlaiseen globaaliin vaihtoarvoon. Siihen, että meillä hedelmät ja kalat ja raaka-aineet kulkevat ympäri maailmaa esteettä. Silti tämä sama systeemi rakentaa muurin suurimmalle osalle maapallon ihmisistä. He eivät pääse liikkumaan samalla tavoin kuin nämä hyödykkeet."

"Mielestäni paperittomassa pakolaisessa näkyykin järjestelmän ristiriita aivan samalla tavoin kuin muurin yli yrittävässä itäberliiniläisessä aikoinaan. Se näyttää, miten jälleen pystytetään muureja, miten niitä yritetään ylittää ja taas kasautuu vainajia muurin juurelle."

[...]

"Odysseus lähtee muuten matkaan suurin piirtein samoilta rannoilta, josta pakolaiset nykyään astuvat kumiveneisiin ja yrittävät Kreikan puolelle."

Monet epäonnistuen.

Ja katastrofin pahentuessa viha kasvaa muurin molemmin puolin.

[...]

Maahanmuuttajia ei juuri näkynyt [1960- ja 1970-luvun Kontulassa], mutta ruotsinkielisenä saattoi saada turpaansa. Myöhemmin Kontulasta on tullut yksi Helsingin maahanmuuttajavaltaisimmista alueista.

Hukkila ymmärtää rasismin kasvun.

"On inhimillisesti ymmärrettävää, että ihmiset, jotka kokevat, että yhteiskunta sulkee heidät ulkopuolelleen, alkavat etsiä syntipukkia muualta. Ymmärrän sen de facto. Mitään muuta on vaikea odottaa."

"Se muu edellyttäisi näiltä ihmisiltä suurta ymmärrystä esimerkiksi talouden mekanismeista."

[...]

"Aikoinaan työläiset saattoivat mieltää kartanonherran vihollisekseen", Hukkila sanoo "Nyt heillä ei ole aikoihin ollut mielikuvaa kartanonherrasta vaan sen on korvannut mielikuva turvapaikanhakijasta, joka saa yhtä ja toista heidän kustannuksellaan."

Ne ajatukset ovat siis ymmärrettäviä."

"Vaikka se ei teekään niistä hyväksyttäviä."

Helsingin Sanomat 11.10.2016

Tuo Hesarin kriittinen kirja-arvostelu oli toimittaja Jussi Lehmusveden mielestä kiittelyä ja tämä lyhyt ketju peräti pöhinää.

Hukkilalle neuvoksi, että kun hän tosiaan kirjoittaa korostetusti pelkkien omien havaintojensa pohjalta, ei kannata ottaa kovin kärkevästi yleisemmin kantaa. Silloin sortuu juuri siihen, mistä Hukkila syyttää niitä, jotka hänen mielestään ovat tietämättömyyttään etsineet syntipukin turvapaikanhakijoista.