News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2009-09-15 Pohjalainen: Pakolaisäiti uhkasi hypätä kerrostalon ikkunasta

Started by KTM, 15.09.2009, 15:31:46

Previous topic - Next topic

KTM

QuoteKäännytyspäätöksen saaneen kosovonalbanialaisen maahanmuuttajaperheen äiti uhkasi hypätä kerrostalon ikkunasta Pietarsaaressa Alholmankadulla klo 9.30 aikaan tiistaiaamuna, kun poliisi saapui paikalle. Poliisi oli saanut määräyksen noutaa 5-henkisen perheen maasta käännytettäväksi.

Asiasta kertoo Keskipohjanmaa-lehti.

- Poliisin tullessa paikalle nainen oli ikkunalla ja uhkasi hypätä alas. Siinä vaiheessa perheen kolme pientä lasta olivat jo poistuneet asunnosta. Siviilipukuiset poliisit keskustelivat naisen kanssa. Hän rauhoittui ja tuli pois ikkunan luota, kertoo rikoskomisario Ove Storvall Pietarsaaren poliisista.

Poliisi hälytti myös pelastuslaitoksen paikalle. Perheen asunto on kerrostalon toisessa kerroksessa.

Perhe oli saanut maahanmuuttovirastolta kielteisen päätöksen. Heidät oli määrä palauttaa ensimmäiseen maahan. Perhe oli asunut kolme vuotta Ruotsissa, josta saapuivat käännytyspäätöksen jälkeen Suomeen.

Viranomaiset toimittivat perheen äidin hoitoon. Käännytysprosessi on toistaiseksi keskeytetty.

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=447986&Title=Pakolais%E4iti+uhkasi+hyp%E4t%E4+kerrostalon+ikkunasta+Pietarsaaressa

Niimpä kaikki käännytettävät osaavat nyt ottaa mallia


Simo Hankaniemi

Miksi käännytysprosessi on keskeytetty? Selviääkö verojen maksustakin yhtä vähällä, kun vain kieltäytyy ja uhkaa syöksyä asfalttiin? Keskeytetäänkö silloin verotusprosessi? Kyllä systeemin pitäisi olla se, että käännyttäminen tarkoittaa välitöntä käännyttämistä ilman mitään jeesusteluita. Hommaa ei saada koskaan toimimaan, jos mikä tahansa käännytettävän vikurointi merkitsee aina prosessin keskeyttämistä. Miksi viranomaiset eivät vain hoida hommiaan, kuten on päätetty. Onhan se selvää, että käännytettävä vastustaa käännyttämistä vaikka verta pierren. Näillä reaktioilla ei pitäisi olla mitään vaikutusta, jos kerran käännyttämispäätös on tehty.

Nikopol

QuoteHeidät oli määrä palauttaa ensimmäiseen maahan.

...joka oli?

Hyppään jos joudun takaisin Ruotsiin!!11!!
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

Mika.H

Mikä ihmeen pakolaisäiti?

Eikö tuossa juuri ollut käännytyspäätöksen toimeenpano meneillään? Ei meillä PAKOLAISIA käännytetä!

Ei niin voi sanoa, avoin shekki. Totta kai ollaan keskusteltu siitä, mitä ne palvelut tulee olla, mutta ei olla annettu mitään hintoja meidän taholtamme siihen, mitä tää pitäisi tai ei saisi maksaa. J.Kuuluvainen, Migri

JPU

Pakolainen Kosovosta? wtf? Albaaneilla on 2(kaksi) omaa valtiota joihin voi palata takaisin. Sodat ovat päättyneet vuosia sitten. Vai onko niin että Kosovossa ja Albaniassa ei jaeta ilmaista rahaa ja asuntoja kuten Ruotsissa ja Suomessa?
"– Kun tänne tulee ihmisiä, joilla on erilaisia tapoja toimia, pukeutua ja puhua, he muuttavat meidän arkeamme. Muutoksen voi nähdä hyvänä tai huonona, mutta on järkevämpää nähdä se hyvänä, koska sille ei mitään mahda. Suomi ei voi umpioitua enää."

- Tiede-lehti, 9/2014

Daemonic

Mitä helvettiä tuollaista asiaa vatvotaan. Jos Ruotsissa on jo saanut kieltävän päätöksen ja Ruotsi ei ole edes ensimmäinen maa, niin takaisin vaan sinne mistä on alunperin tullutkin tai ainakin Ruotsiin. Miksi näiden annetaan jatkaa tätä kuppaamista loputtomiin. Eiköhän leidi katoa taas johonkin maahan hakemaan turvapaikkaa jahka Suomesta alkaa lähtöpassi käteen tulemaan.
EIT: "sananvapaus ei koske pelkästään sellaisia "tietoja" tai "ajatuksia", joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään vaarattomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät."

BeerBelly

Johtopäätös: turvapaikanhakijat tulisi asuttaa telttoihin oman turvallisuutensa vuoksi. Ja Pohjalaiselle erityismaininta virheellisten "pakolaisäiti" ja "maahanmuuttajaperhe"-termien käytöstä.
Unkari FTW

PetethePerkele

Oisivat antaneet vaan hypätä, mieluiten sukellustyylillä. Eräs kaveri tiputtautui 1 kerroksen parvekkeelta vuosia sitten pää edellä, henki meni.

Leikitääs vaikka sellaisella ajatuksella että joku suomalainen on maksuvaikeuksissa menetetyn työpaikan yms. takia ja häätöä pukkaa. No poliisisedät tulevat sitten tyhjäämään muuttoukkojen kanssa läävää kun päivä koittaa. Häädön kohde kiipeää roikkumaan ikkunasta ja uhkaa hypätä jos ei häätöä peruta...

Minnes luulette tyypin kuskattavan?

A) Raahataan määräämättömäksi ajaksi kalliiseen hoitoon kunnes uusi asunto järjestyy raasulle?
B) Häätö keskeytetään ja pyydetään anteeksi kaikkea prosessista aiheutunutta mielipahaa?
C) Putkaan ensin rauhottumaan ja vapautetaan taivaan alle notkumaan?
D) Niskaperseotteella ihan vaan pihalle ja siitä sitten saa selviytyä itsekseen ekan sillan alle?
C ja D vaihtoehdoissa lisäyksenä syytteet mitä nyt tuleekaan kun ei tottele viranomaisia nöyrästi.

Ano Nyymi

Quote from: Nikopol on 15.09.2009, 15:56:46
QuoteHeidät oli määrä palauttaa ensimmäiseen maahan.

...joka oli?

Hyppään jos joudun takaisin Ruotsiin!!11!!

Ja tietenkin ekasta kerroksesta? ;)

Jaa että olikin sitten jopa toinen kerros...

Ernst

Kyllähän minä tiettyyn rajaan asti ymmärrän näköalattomien ihmisten epäkypsää toimintaa, mutta suomalaisen median otsikointia en ymmärrä. Pakolainen tuo ei määritelmän mukaan ole eikä selvästikään kykenevä äidiksi. Rautoihin ja ulos maasta. Kiristykselle stoppi ja heti.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Michael

Jälleen suomalaisia vedätetään. Ollaan ihan naurunalaisia omassa maassa.
Nyt vaan odottelee lisää tän tapasia uutisia.  :-\
"Ei ole epätoivoisia tilanteita, on vain epätoivoisia ihmisiä."

mökö

Ei hitto, kohta ei ketään saada käännytettyä takasin. Ikkunoissa on väkeä pian ja varmaan joku uhkaa hukuttautua ämpäriinkin jos käännytetään.
sellaista se on, valssi suviyössä ilman housuja

Ammadeus


Esa N.

Kyllä suomalainen poliisi & virkameiskoneisto on joissain tapauksissa aika munaton tunari.

Toisekseen ihmettelen miten pakolainen voi saada käännytyspäätöksen. Taitaa kyseessä kuitenkin olla turvapaikkaturisti, eli kotoisasti pakoloinen.

Itselleni on aivan sama montako lasta ja mikä hänen historiansa on, mutta mikäli käännytyspäätös tulee, se on toteutettava, koska tällainen toiminta johtaa vääjäämättä siihen ettei ketään saada Suomesta käännytettyä. Ja kun ketään ei saada käännytettyä, tänne lappaa porukkaa ovista ja ikkunoista tai lentelee Kiljusen sanoin yli rajojen nauttimaan Suomalaisesta sosiaaliturvasta........... (foliopipo punaiseksi) kunnes valtio on niin veloissa, että lappu on luukulla ja viitisen miljoonaa nälkäistä työtöntä alkaa tappamaan toisiaan kun ei muuta enää ole jäljellä.

Ei naurata.
There's too many men, too many people making too many problems..

Jos Suomi nähdään maana, josta saa turvapaikan tai on helppo oleskella, se voidaan nähdä vetovoimatekijänä. - Astrid Thors 25.02.2009

domokun

Quote from: Nikopol on 15.09.2009, 15:56:46
QuoteHeidät oli määrä palauttaa ensimmäiseen maahan.

...joka oli?

Hyppään jos joudun takaisin Ruotsiin!!11!!

Dublin tapaus. Jep jep. Kosovokaan ei enää ole albaaneille vaarallinen kun se on itsenäinen.

Ernst

Kannattaa muistaa näissä hyppäys- ynnä muissa vastaavissa uhkaamistapauksissa, että niiden tekijöillä on hyvin harvoin varsinainen tarkoitus kuolla. En tiedä viranomaisten tai vastaanottokeskusten käytäntöjä, mutta tällaisia tapauksia estämään olisi melko reilua kertoa hakijoille, että valtaosa ei saa turvapaikkaa vaikka haluaisi. Viestillä olisi muitakin myönteisiä vaikutuksia.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

P

Quote from: JPU on 15.09.2009, 16:09:38
Pakolainen Kosovosta? wtf? Albaaneilla on 2(kaksi) omaa valtiota joihin voi palata takaisin. Sodat ovat päättyneet vuosia sitten. Vai onko niin että Kosovossa ja Albaniassa ei jaeta ilmaista rahaa ja asuntoja kuten Ruotsissa ja Suomessa?

Jep. Ja palautus olisi Ruotsiin. Ei perustetta turvapaikalle. Ei fattarahahana ole peruste jäädä maahan. Saisivat lehdetkin ottaa itseään niskasta kiinni. Kosovolainen ei voi enää olla pakolainen. Maassa ei ole uhkaa albaaneille. Ei pidä anoa turvapaikkaa, jos siihen ei ole oikeutta. Ei pidä vaihtaa maata, kun on jo yhdestä turvapaikkaa aikaisemmin anonut. Hei hei ja hellät tunteet. Meillä riittää maksettavaa omissakin kuluissamme ja ennemmin sen turvapaikan annan oikeille turvapaikkaa tarvitseville, kuin talouspakolaisille jo rauhoittuneesta maasta.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Miniluv

"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Veli Karimies

Sanokaas, pitäisikö tälläisessä tapauksessa nyt sitten ottaa lapset huostaan?

Eino P. Keravalta

Quote from: Veli on 15.09.2009, 22:48:05
Sanokaas, pitäisikö tälläisessä tapauksessa nyt sitten ottaa lapset huostaan?

Kyllä, lapset tulee antaa äidin KOTIMAAN huostaan.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Tasogare

Onhan se ikävää, että pitää käännyttää kun ei sitä tiedä, millaisia ongelmia kotimaassa on, mutta HUHHAIHHEIJJAA, epäilen vahvasti sosiaaliturvan perässä juoksevaksi perheeksi, mutta kuten sanottua: Nyt muut tietävät miten käännytyspäätöksestä selviää.
Homma^^^ <3    |    On vain vääriä mielipiteitä

http://www.sverigedemokraterna.se/

SK

Quote
Viranomaiset toimittivat perheen äidin hoitoon. Käännytysprosessi on toistaiseksi keskeytetty.
Kyllä, kyllä. Mukavan oloista porukkaa. Diipa daapa ja hei muuuuumi, ja kaunis ilma tänään Miniluv. Pääsette juuri todistamaan kun sisukaskriitikko helpottaa modejen työtä ja harjoittaa itsesensuuria... Ei muumitaloa lukita yöksi... Diipa daapa.

OK, yritän taas rauhoittua. [LÄÄKKEET!] Mikähän oli syy siihen, että käännytysprosessi on toistaiseksi keskeytetty? Jos taustalla on oikeasti psyykkisiä ongelmia, niin eikö nämä ongelmat ole tullut ilmi aikaisemmin?

Mutta tähän ketjuun sopii Mäki-Ketelän kirjoitus kuin nyrkki silmään: Koko kirjoituksen voi lukea täältä.
Quote
Minuun yhteyttä ottanut mielenterveystyön ammattilainen kirjoitti mm. näin: "Työskentelen psykiatrisella osastolla ja näen työssäni näitä räikeitä verovarojen tuhlauksia viikottain: Karkotuspäätöksen saanut alkaa vastaanottokeskuksessa uhkailemaan itsemurhalla / näkemään ruumiita jne. Kaikilla samat "harhat", kuin ulkoa opeteltu litania (mitä se mielestäni onkin) (...) Suomessa ei yleensä mielisairaalasta tulla toteuttamaan karkotusta, sen verran hyvät lakimiehet näillä on ja vaativat lääkärintodistuksia, että psyykkinen kunto ei kestä matkustamista yms".

"Vuorokausi erikoissairaanhoidossa, jota meidän osastolla toteutetaan, maksaa kaupungille reilut 400 euroa, tulkki on hommattava myös keskellä yötä, että "palvelu" saadaan omalla kielellä (...) Jos potilas uhkaa itsemurhalla, joudutaan laittamaan ympärivuorokautinen valvonta viikon jokaiselle päivälle. Tällöin hinta on 928 euroa vuorokausi (...) Näihin on kyllästyneet myös hoitajat, koska ensisijaisesti osasto on tarkoitettu oikeasti apua tarvitseville, joita valitettavasti riittää oman maan kansalaisissakin".

Tarkat summat ovat 411 € ja 928 € per "potilas" per joka ikinen päivä. Tässä kohtaa lienee pieni välipohdinta paikallaan: kuinkahan monta mummoa ja vaaria noilla rahoilla saataisiin suihkuun ja kuiviin vaippoihin vaikkapa Koukkuniemen vanhainkodissa täällä Tampereella?

Lihavoinnit minun. Tutustukaa koko tekstiin.
"Jag känner mig isolerad där jag bor. Jag är inte rädd för andra asylsökande, men det känns otryggt att i mörker och kyla ta sig till en affär för att handla. Vi kan inte leva så här." - Iziogbe Adodo, från Nigeria

Kareliana-55

Österbottens Tidning-lehden mukaan ko. perhe on nyt käännytetty, valituksestakin huolimatta, takaisin Ruotsiin.

http://www.ot.fi/story.aspx?storyID=48555
Juurillani seison - en paikoillani.