News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Plan Suomi aloittaa vihapuheen vastaisen kampanjan (Ei vihapuheelle -liike)

Started by Emo, 20.03.2013, 17:44:03

Previous topic - Next topic

foobar

Quote from: Spesialisti on 30.03.2015, 17:19:52
Ei Persuja, miksi? Eikö ole allekirjoittaneita vai eikö annettu allekirjoittaa?

Olisi aika suvaitsevaisuuksellisesti esimerkillinen suoritus lobata vihapuheen vastustamisen puolesta, kieltää joitakin ehdokkaita allekirjoittamasta tätä kantaa, ja sitten hyökätä näiden kimppuun heidän kapeamielisyytensä vuoksi.

Toisaalta, ei tuota allekirjoittamalla mitään voittaisikaan. Planin ja kumppanien maailmankuva on valmis ja muuttumaton. Siinä kaikilla niillä, jotka näkevät asiat vähänkin heidän omaa propagandistista mielikuvaa vähemmän (tai eri tavalla) mustavalkoisesti on vain demonisoitavan konnan asema. Erilaisten mielipiteiden sietäminen, ymmärtämisestä puhumattakaan ei kuulu suvaitsevaisuuden agendaan.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Tabula Rasa

"Euroopan neuvoston määritelmän mukaan vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat  rotuun perustuvaa vihaa, muukalaisvihamielisyyttä, antisemitismiä tai muuta suvaitsemattomuuteen pohjautuvaa vihaa, mukaan lukien hyökkäävänä kansallismielisyytenä tai etnosentrisyytenä ilmenevä suvaitsemattomuus sekä vähemmistöihin, siirtolaisiin ja maahanmuuttajataustaisiin kohdistuva syrjintä ja vihamielisyys.

Edelleen vihan määritelmä. Negatiivisten tekojen kritisointi on ollut vasemmistopuolueiden edustajien mielestä vihapuhetta. Siksi kritiikki ylipäätään taitaa olla vihapuhetta mikäli se kohdistuu mihin hyvänsä muuhun kuin kantiksiin.

Hyökkäävä kansallismielisyys? Näkyvissä oleva suomen lippu vai tankki jossa on ilmavoimien tunnukset? Molemmat lienevät jonkun mielestä hyökkäävää kansallismielisyyttä. Ylipäänsä käsitehirviöiden luominen joita ei selitetä vaan jätetään tyhjäpäiden vapaasti heiteltäväksi.

Muttas joo, eipä mitään euroopan neuvosto ole täällä ennenkään opäättänyt mitä saadaan ja mitä ei.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Toni R Jyväskylästä

Antisemitismiä ja homovastaisuutta saa varmaan kuitenkin harjoittaa tietyn uskontokunnan edustajat. Olen pitänyt piraattipuoluetta kohtuullisen järkevänä, mutta ei se taida sitä olla.

Dharma

Kaiken tämän vihapuhe-puheen keskellä olisi  kiva kuulla, millaisia juttuja Suomen muslimien saarnoissa jutellaan.

foobar

Quote from: Markus Bunders on 30.03.2015, 18:37:37
Kaiken tämäön vihapuhepuheen keskellä olisi  kiva kuulla, millaisia juttuja Suomen muslimien saarnoissa jutellaan.

Rauhanjuttuja. Samat ihmiset jotka ajattelivat tällaisia Neuvostoliitosta ajattelevat jälleen kerran että länsimaat pelkäävät rasismuspahuuksissaan maailmanrauhan saapumista. Se porukka osaa kyllä hurahtaa kaikista tolkuttomimpiin vedätyksiin joka ainut kerta.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.


Pöllämystynyt

Sen sijaan, että tyytyisimme arvostelemaan ja protestoimaan tuota kieltämättä ala-arvoista terminvääntelyä, pitäisi hommalaisten ja muiden maahanmuuttomaltillisten ryhtyä oikeasti kampanjoimaan vihapuhetta vastaan. Olisimme ensimmäiset, koska kukaan tai juuri kukaan ei sitä näytä vielä tekevän.

Erityisesti tulisi pyrkiä kitkemään yhteiskunnallisesta keskustelusta etnistä vihaa ja rasismia edistävät lausunnot, joissa väitetään vihapuhetta, rasismia ja muita kauhistuttavia asenneongelmia käytännössä kantaväestöjrn etnisiksi erityispiirteiksi. Näissä lausunnoissa yksistä tehdään kategorisesti uhreja ja toisista syyllisiä, ja tämä vain etnisin perustein, tiettyyn ryhmään kuulumisen perusteella. Kantaväestöön kohdistuvaa rasismia ei tunnusteta rasismiksi ollenkaan, koska kantaväestöllä ei ole ihmisarvoa eikä siten oikeutta välttyä syrjinnältä ja leimaamiselta.

Tuollainen rasistinen eriarvoisuus termien käytössä on aikamme pahinta vihapuhetta. Se on syvempää kuin tavanomainen vihapuhe. Se on järjestäytyneeseen viha-ajatteluun pohjautuvaa metavihapuhetta, vihapuheen ja vihatekojen pohjan rakentamista vääristyneen todellisuuskäsityksen päälle, kaiken systemaattisen ja politiikassa vaikuttavan vihapuheen retorista perustaa. Sen tunkeutuminen muun muassa massamedian, virkamiehistön ja tuomioistuimen ideologiseen toimintaan ja retoriikkaan on oikea uhka demokratialle ja sananvapaudelle.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

Lahti-Saloranta

Quote from: Tabula Rasa on 30.03.2015, 17:54:44
"Euroopan neuvoston määritelmän mukaan vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat  rotuun perustuvaa vihaa, muukalaisvihamielisyyttä, antisemitismiä tai muuta suvaitsemattomuuteen pohjautuvaa vihaa, mukaan lukien hyökkäävänä kansallismielisyytenä tai etnosentrisyytenä ilmenevä suvaitsemattomuus sekä vähemmistöihin, siirtolaisiin ja maahanmuuttajataustaisiin kohdistuva syrjintä ja vihamielisyys.
Kunnollinen määritelmähän edellyttää että määritellään myös se mikä ei ole vihapuhetta.
Vihapuhetta ei ole esim ruotsindemokraattien syrjintä. Vihapuhetta ei myöskään ole maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvien ja siihen liittyvien ongelmista puhuvien leimaaminen natsiksi.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

guest12632

Quote
Euroopan neuvoston määritelmän mukaan vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat rotuun perustuvaa vihaa, muukalaisvihamielisyyttä, antisemitismiä tai muuta suvaitsemattomuuteen pohjautuvaa vihaa, mukaan lukien hyökkäävänä kansallismielisyytenä tai etnosentrisyytenä ilmenevä suvaitsemattomuus sekä vähemmistöihin, siirtolaisiin ja maahanmuuttajataustaisiin kohdistuva syrjintä ja vihamielisyys. Ei vihapuheelle -liikkeen kannalta muutkin syrjinnän ja ennakkoluulon muodot, kuten romanivastaisuus, kristinuskonpelko, islaminpelko, naisviha, seksismi ja seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin perustuva syrjintä, ovat selvästi vihapuhetta.

Kylläpäs on pitkä litania kiellettyjä mielipiteitä. Kohta alkaa olla helpompi määritellä, mistä saa puhua, ja kaikki muu katsotaan vihapuheeksi.

nollatoleranssi

Rasismi-keskustelua ei voita sanaleikeillä ja leikkiin mukaan menemisellä. Paras tyyli onkin käytännön esimerkit kuten nämä muutamat törkeät tapaukset joita on tapahtunut niin Briteissä ja Suomessakin.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

dothefake

Quote from: Markus Bunders on 30.03.2015, 16:17:12
Quote from: vihapuhegeneraattori on 30.03.2015, 12:53:30
Eikä Planin rahat pitänyt mennä suoraan näillä "adoptoiduille" lapsille ja muihin tukikohteisiin. Nyt jää moni kehityysmaan lapsi ilman koulukirjoja kun pitää täällä suomessa taistella niillä rahoilla rasismia vastaan.

Ei niin että antaisin enää rahaa Planin kautta. Koska jos annat pikkusormen, postilaatikko täyttyy nyyhkytarinoista millä yritetään lypsää lisää.

Yhteenkään hyväntekeväisyysjärjestöön ei enää voi luottaa.
Paikalliseen Lions Clubiin voi luottaa, ainakin Kouvolassa.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Lalli IsoTalo

Quote from: junakohtaus on 30.03.2015, 12:01:41
Seurasin muutama viikko takaperin jonkin aikaa erään aktiivisen mokutuskerhon keskustelupalstaa ja oivalsin, miksi ne kaikesta rahoituksestaan ja median antamasta tuesta huolimatta kokevat, että vastassa on säälimätön ja kurinalaisen järjestäytynyt voima, jota vastaan taistelu on kuin missäkin Tali-Ihantalassa.

Johtuu siitä, että ne ovat itse ihan uskomattoman kaoottisia ja riitaisia.

Riitaisuudesta en tiedä, mutta tuo kaoottisuus kyllä on toisinaan järjestelyissä ollut läsnä, kun olen tunnemokuttajien tilaisuuksiin ängennyt mukaan.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Lupu(kulkuri)

Quote from: kapina on 30.03.2015, 22:21:30
Perustan tässä ja nyt vihapuhekampanjan, vihapuheliikeen, vihapuhepuolueen tai mitä tahansa kun vihaksi pistää tämä tolkuton roskaväen lellittely. Voi että vihaan kaikkia ja kaikkea. Antakaa huomautus, rikesakko, päiväsakot, ehdollista, ehdotonta, elinkautinen tuomio. Voi että vituttaa kaikki. Menen saunaan.

Vihasakko saunabonarein. 260,-


IDA

Tänään oli vihapuhepaneeli Kotkassa. Puheenjohtajan mukaan Kotkassa nyt vain elää v****lun kulttuuri ja rannikolla meno on rajumpaa :D

Hyvin tuli kuitenkin selväksi kuinka todella vaikeita lakipykäliä kiihotus kansanryhmää vastaan ja uskonrauhanrikkominen ovat poliiseillekin. Nämä lakipykälät antavat poliisin itsensäkin mielestä kuulemma liikaa päätäntävaltaa poliisille ja poliisi ihmetteli, että jos poliisikin joutuu arvelemaan ja miettimään mikä oikein on rikollista, niin miten voidaan odottaa normikansalaisen tietävän sen tuosta vain.
qui non est mecum adversum me est

Dredex

Eiköhän olennaisin seikka ole se, että Suomella ei ole varaa rajattomaan hyväntekeväisyyteen pakolaisten vastaanottamisen muodossa. Päinvastoin, nyt on vyön kiristyksen aika, kaikki puolueet kilvan esittävät kuinka monta miljardia pitäisi leikata. Lisäksi vaikka maahanmuuttaja työllistyisikin, niin perheenyhdistämisen myötä huoltosuhde ei käänny kovin paljon edes paremmaksi. Mikäli maahanmuuttajien työllistymisessä on ongelmaa, niin vaikka joitakin uusia työntekijöitäkin tästä tulisi, niin se olisi silti mahdollisesti jopa tappiollista, kun pitäisi kustantaa työllistymättömien maahanmuuttajien elanto ja heidänkin perheen yhdistämisensä. Maahanmuuttoa ei tietysti pidä lopettaa kokonaan, mutta rajoitteita on käytävä läpi, mikä on mahdollista ja järkevää. Ensin tulee maksaa omat velat pois, ennen kuin voi auttaa muita. Muuten talous pettää. Työpaikat siirtyvät paljolti myös halpatyömaihin. Poliitikot voivat luvata työpaikkoja enemmän kuin on kotimaisia työntekijöitä, mutta lupaukset ovat vain lupauksia. Nyt ei ole varaa pelata riskipeliä ennestäänkin heikolla talouden tilalla. Kuka lupaa mitäkin. Tavoitteena on tietysti työllistyminen, mutta pitää maahanmuuton olla joka tapauksessa järkevällä tasolla ja laadulla, ilman ghettoutumista. Suomessa on talvella kylmä, ei täällä voi elää jossain slummissa.

MW

Quote from: IDA on 31.03.2015, 22:43:05
***

että jos poliisikin joutuu arvelemaan ja miettimään mikä oikein on rikollista, niin miten voidaan odottaa normikansalaisen tietävän sen tuosta vain.

Epämääräisyys lienee ihan tavoitteellista. Pitää pelokkaat ruodussa, kun eivät tiedä mistä kohtaa horjahtaa.

Roope

Vähän vastaava kampanja, jonka vetäjiä tuntuu närästävän muutamien ehdokkaiden erilainen käsitys yhdenvertaisuudesta:

QuoteVAALILUPAUS YHDENVERTAISUUDESTA: Tarkista millaista yhdenvertaisuutta sinun ehdokkaasi ajaa

Jo yli 150 kansanedustajaehdokasta on sitoutunut edistämään kaikkien yhdenvertaisuutta Syrjimätön Suomi -vaalilupauskampanjassa.

Syrjimätön Suomi -kampanja avattiin Rasisminvastaisella viikolla ja se jatkuu aina eduskuntavaaleihin 19.4. saakka. Ehdokkaat siis ehtivät yhä tehdä yhdenvertaisuuslupauksen!

Kampanjassa ehdokas lupaa edistää kaikkien suomalaisten yhdenvertaisuutta riippumatta syntyperästä, etnisestä taustasta, iästä, sukupuoli-identiteetistä, terveydentilasta tai sairaudesta; poliittisesta, uskonnollisesta tai kulttuurisesta taustasta; kansalaisuudesta, elämänkatsomuksesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, vammaisuudesta, kielestä, perhemuodosta, sosiaalisesta tai taloudellisesta asemasta.

– Kaikki pyrimme kasvamaan parhaimmiksi versioiksi itsestämme ja moninaisuudelle on annettava tilaa niin itsessä kuin muissakin. Moniperustainen syrjintä on arkipäivää Suomessa. Myös rakenteelliseen piilosyrjintään tulee pystyä puuttumaan, painottaa Setan puheenjohtaja Panu Mäenpää.

Kampanjan mielenkiintoisinta antia ovat ehdokkaiden itse muotoilemat ajatukset yhdenvertaisuudesta. Osa haluaa muun muassa taata paperittomien terveydenhuollon, ILO 169 -sopimuksen ratifioinnin, vammaisten ihmisten oikeudet itsenäiseen elämään, erimuotoisille perheille yhtäläiset oikeudet ja steriloinnin poistamisen transsukupuolisilta.

Kärjekkäimmät edustajat haastavat tammikuussa uudistettua yhdenvertaisuuslakia ehdottamalla positiivisesta erityiskohtelusta ja pakkoruotsista luopumista tai vastaperustetun yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston lakkauttamista. Myös maahanmuuttokriittisyys nostaa päätään yksittäisten lupauksen tekijöiden joukossa.

– Yhdenvertaisuuslupauksen on tehnyt muutama yllättävä nimi. Kehotan äänestäjiä selvittämään tarkkaan millaista ajattelua kukin ehdokas ajaa.
Ehdokkaaseen voi aina olla myös suoraan yhteydessä, jos lupauksen sisältö jää epäselväksi tai tulkinnanvaraiseksi, kehottaa valtakunnallisen Rasmus ry:n puheenjohtaja Christian Thibault.

Eduskuntavaalien jälkeen äänestäjät voivat seurata miten hyvin valituksi tulleet kansanedustajat pitävät kiinni antamastaan yhdenvertaisuuslupauksesta.

Lupaukseen voi tutustua osoitteessa www.syrjimatonsuomi.fi

Syrjimätön Suomi -kampanjassa ovat mukana Seta, Rasmus-verkosto, Uskontojen Uhrien Tuki ry, Kehitysvammaisten Tukiliitto, Kynnys ry, Rikosuhripäivystys, Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto, Liikkukaa! ry ja SINUIKSI -tuki-ja neuvontapalvelu.

Ehdokkaat saavat tunnukset lupauksen tekemistä varten puoluetoimistoilta ja vaalivastaavilta. Oman allekirjoituksen voi lisätä aina vaalipäivään saakka.

Ehdokkaiden esittämät henkilökohtaiset näkemykset eivät edusta kampanjassa mukana olevien järjestöjen näkemyksiä.

Lisätietoja kampanjasta

Mikko Väisänen
toiminnanjohtaja
Pirkanmaan Setan
tuki- ja neuvontapalvelu
Pirkanmaan Seta 21.3.2015

QuoteJunes Lokka
Muutos 2011
Oulu
Poistaisin positiivisen syrjinnän, vähemmistövaltuutetun ja pakkoruotsin, kieltäisin ympärileikkaukset, rajoittaisin maahanmuuttoa ja karkottaisin rikolliset.

QuoteOtso Kassinen
Piraattipuolue
Oulu
Pyrkisin edistämään todellista tasa-arvoa, johon eivät kuulu esimerkiksi sukupuolikiintiöt tai "peruskouluopetuksen mukauttaminen oppilaiden sukupuolen mukaan".

QuotePaavo J. Heinonen
Vasemmistoliitto
Oulu
Pukeutuisin istuntosalissa mekkoon. Pyrkisin muuttamaan lainsäädäntöä niin, että lain edessä kaikki ihmiset olisivat tasavertaisia.

QuoteJuha Ilari Hämäläinen
Itsenäisyyspuolue
Varsinais-Suomi
Vaimoni on Intian kansalainen, joten hän kuuluu maahanmuuttajiin. Voisin yhdessä hänen kanssaan toteuttaa erilaisia projekteja.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Perttu Ahonen

Olipa tässä tänään Espoon kaupungin kustantama koulutus aiheena yhdenvertaisuus ja vihapuhe.

Kouluttajana Ihmisoikeusliitosta Rosa Puhakainen-Mattila (Vihreä liitto/Espoon Vihreät)

Yhdenvertaisuus teema alkoi kirpeällä ja väliin falsettiin menneellä äänellä Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin kauhistelulla ja kuinka Trump sitä ja tätä - huoh ja voih, kuinka Trump leikkaa YK-rahoitusta, kuinka Trump katkaisee avustukset "perhesuunnittelu / naistenoikeus järjestöiltä, kuinka Trump estää pakolaisten maahantulon ja vapaan liikkuvuuden jargonilla.

Huomautin, että "kouluttaja" voisi jättää omat poliittiset mielipiteensä ja keskittyä itse aiheisiin oman poliittisen ideologian sijaan.  "Kouluttajan" mielestä hänen Trumpin yksipuolinen arvostelu ei suinkaan ole hänen poliittinen mielipiteensä.   No  Eipä  Tietenkään.

Vihapuheosiossa tämä vihreän politiikan institutionaalinen kouluttaja pääsi elementtiinsä, muutamien kanssasisari..velji.... eikun, sukupuolineutraalien henkilöidensä kiihottuneesti säestämänä.

Viherkouluttaja aloitti:  Eräs tunnettu puolue...(tiedätte kyllä olette kuulleet) ja sen korkeassa poliittisessa asemassa olevat henkilöt ovat saaneet tuomion vihapuheesta, kuten Halla-aho, Hirvisaari,Terho yleisöstä kiihottuneessa tilassa olevan kannatushenkilön huutaessa niin ne  perussuomalaiset ja vielä Sebastian Tynkkynen se Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja.   :facepalm:

Tästä sitten eteenpäin kaikki eri kansanryhmien, jne. arvosteleminen, oikeuden halventaminen, EU:n ihmisoikeussopimuksen arvostelu jne. oli käytännössä vihapuhetta ja painopiste muuttui siihen, että täytyy harjoittaa itse sensurointia kaikessa, mikä voi mahdollisesti tai minkä voidaan tulkita johtavan vihapuheeseen.  Orwell kiittää.

Erikseen tämä poliittinen kouluttaja pöyristyi Halla-ahon puheita Välimeren siirtolaisveneiden auttamisen sanktioimista, pitäen tätä esimerkkinä vihapuheesta, johon tulee puuttua.

Kärjistäen sanottuna yhteenveto:

1. Trumpin, maahanmuuttokriittisten, kansallismielisten ja Perussuomalaisten mollaaminen, arvostelu ja suoranainen vihaaminen on yleistäen hyväpuhetta.

2. Trumpin, maahanmuuttokriittisten, Perussuomalaisten ja kansallismielisten politiikka ja tavoitteet ovat yleistäen vihapuhetta.

Rosa Puhakainen-Mattila ja hänen tavoite institutionalisoida punavihreä ideologia osaksi julkisen sektorin toimintaa sai ainakin kivan tuen espoolaisilta veronmaksajilta.  Me espoolaiset veronmaksajat kiitämme, erityisesti me vihatut perussuomalaiset ja muut vihatut kansallismieliset.

Arvaten Rosa Puhakainen-Mattila on myös ehdolla 2017 kuntavaaleissa, joten Espoon kaupungin tarjoama maksettu julkisuus potentiaalisen äänestäjäkunnan parissa on varmasti myöskin ihan kiva ja tuli tietenkin yllättäen ja pyytämättä.





Uimakoulutettava

Quote from: Perttu Ahonen on 31.01.2017, 18:35:01
Olipa tässä tänään Espoon kaupungin kustantama koulutus aiheena yhdenvertaisuus ja vihapuhe.

Kouluttajana Ihmisoikeusliitosta Rosa Puhakainen-Mattila (Vihreä liitto/Espoon Vihreät)

Arvaten Rosa Puhakainen-Mattila on myös ehdolla 2017 kuntavaaleissa, joten Espoon kaupungin tarjoama maksettu julkisuus potentiaalisen äänestäjäkunnan parissa on varmasti myöskin ihan kiva ja tuli tietenkin yllättäen ja pyytämättä.

Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa.

:flowerhat:-armeijan Hyvä Sisko -verkostot eivät ollenkaan heittele yläfemmoja keskenään.
"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

Perttu Ahonen

Quote from: Uimakoulutettava on 31.01.2017, 18:47:30
Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa.

Tämä ajatus vilahti myös minun mielessä, mutta mikä parasta, osallistuminen ko. koulutukseen oli pakollista, eli ihanan halpaa ja mitä muuta saisi 80 hengen kokopäivän työpanoksella?

Ajatuskoulutuksen poliittinen sisältöjana: Trump->ihmisoikeudet(naisten ja vähemmistöjen)->1930-luku->Auschwitz ja miljoonat murhatut vähemmistöjen edustajat->Perussuomalaiset->vihapuhe(ajatus rikoksena)-> Perussuomalaiset vihapuherikosten tekijöinä ja liian lievät tuomiot ko. ajatusrikoksista.

No, eli vielä muutama huomionarvoinen seikka ihanan tiedostavasta ajatuskoulutuksesta.

Ihmisoikeusliiton ajatuskouluttaja oli sitä mieltä, että vihapuherikoksista annetut sakkotuomiot ovat liian vähäinen sanktio tai oikeastaan ne eivät ole sanktioita ollenkaan, vaan kannustavat jatkamaan vihapuhetta ja siten lisäävät vihapuhetta.

Eli summattuna: Suomen ihmisoikeusliiton kouluttajan mielestä poliittisista ajatusrikoksista langetetut tuomiot ovat Suomessa liian lieviä.
Jotenkin ymmärtäisin ihmisoikeusliiton ajatuskouluttajan näkemyksen ajatusrikostuomioiden heppoisuudesta, jos eläisimme Neuvostoliitossa vuotta 1984, mutta että Suomessa vuonna 2017.

Ei uskoisi että elämme Suomessa vuotta 2017. 1984 Suomi oli paljon parempi ja sananvapauden suhteen paljon vapaampi maa. Ai että kaipaan vuotta 1984, josta minulla on niin paljon kultaisia muistoja.

Roope

Kansan Uutiset: Vihan kohteena erityisesti naiset, rodullistetut ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt: Vasemmisto neuvoo, miten välttyä häiriköinniltä kampanjoidessa 16.1.2021

Vasemmistoliitto: Turvallisen kampanjoinnin opas

QuoteSisällys:

POLIITTINEN TOIMINTA ON KANSALAISOIKEUS

TURVALLISUUS KAMPANJOIDESSA KADUILLA, TAPAHTUMISSA TAI INTERNETISSÄ
Turvallisuus torilla, kadulla tai ostoskeskuksessa kampanjoidessa
Turvallisuuden huomioiminen itse järjestetyssä tapahtumassa
Turvallisuus internetissä kampanjoidessa
Miten käsittelen tietoja ja miten minun tietojani käsitellään?

HÄIRIKÖINTIIN REAGOINTI
Miten toimia, jos kohtaat itseesi kohdistuvaa häiriköintiä
Miten toimin, jos näen jonkun muun kohtaavan häirintää?

KÄYTÄNNÖN OHJEITA TURVALLISEMPAAN KAMPANJOINTIIN
Miten laadin turvallisuussuunnitelman?
Keneen olen yhteydessä puolueessa, jos joudun häiriköinnin tai vihapuheen kohteeksi?
Ulkopuoliset toimijat, joihin voit olla yhteydessä

RASISMI, SEKSISMI JA TRANS- SEKÄ HOMOFOBIA

MILLOIN KYSE ON RIKOKSESTA?

SANASTO

Quote
Löydät oppaasta myös ohjeita tilanteisiin, jossa sinä tai toverisi joudutte epäasiallisen tai vihamielisen toiminnan tai muun häiriköinnin kohteeksi puoluetoiminnassa ja politiikkaa tehdessä.

...

ENNEN INTERNETISSÄ KAMPANJOINTIA MIETI AINAKIN NÄMÄ ASIAT:
- Ota käyttöön kaksiosainen tunnistautuminen niissä palveluissa, joissa se on mahdollista.
- Käytä aina eri salasanaa eri palveluissa.
- Ota käyttöön puhelimen lukitseminen. Älä paljasta pääsykoodiasi kuin luotetuille henkilö
- Mieti tarkkaan kenelle annat oikeudet päivittää esimerkiksi julkisia, poliittisia sosiaalisen median kanaviasi.
- Opettele ottamaan pois käytöstä kännykästä paikannus ja käytä sijainnin tunnistamista, vain kun se on tarpeen.
- Ota selvää, miten ilmiannat asiattomia viestejä ja kommentteja käyttämässäsi verkkopalvelussa. Häiriköinnistä kannattaa ottaa aina kuvakaappaus talteen todisteeksi asian mahdollista myöhempää käsittelyä varten.
- Mieti mitä tietoa jaat itsestäsi ja muista verkkoon. Kysy aina lupa kuvissa esiintyviltä henkilöiltä ennen julkaisua. Kannattaa miettiä esimerkiksi mitä kuvissa näkyy taustalla.
- Estä lisäämisesi erilaisiin Facebook-ryhmiin ilman suostumustasi. Käy läpi ryhmät, joihin kuulut ja mieti onko ryhmään kuuluminen tarkoituksenmukaista, tarpeellista, turhaa vai kenties jopa haitallista.
- Peitä läppärin webbikamera tarkoitukseen tehdyllä tarralla.

...

Teltalla epäilyttävästi käyttäytyvältä henkilöltä voi kohteliaasti kysyä, onko tällä jotain kysyttävää tai haluaako hän kenties keskustella jostakin. Epäasiallisesti käyttäytyvää tai esimerkiksi rasistisesti puhuvaa henkilöä kannattaa pyytää rauhallisesti poistumaan tilanteesta ja todeta että Vasemmistoliitto ei hyväksy uhkaavaa käytöstä tai rasistista kielenkäyttöä. Ennen tilanteeseen menemistä kannattaa pyytää apua muilta teltalla olevilta aktiiveilta. Tarvittaessa on syytä olla yhteydessä poliisiin tai tapahtuman järjestyksenvalvojiin.

...

Viime vuosina on yleistynyt poliittisen häirinnän muoto, jossa erityisesti äärioikeistolaiset henkilöt pyrkivät häiritsemään ja luomaan turvattomuutta poliittisissa tilaisuuksilla kuvaamalla niitä luvatta internettiin. Tällaisissa tapauksissa häiritsevästi käyttäytyvää henkilö tulee pyytää poistumaan paikalta ja kutsua tarvittaessa poliisit poistamaan häiriköt.

...

Tilaisuuksissa tulee huomioida sekä turvata kaikkien paikalla olevien turvallisuudentunne, joten kaikenlaiseen rasistiseen, seksistiseen ja trans- tai homofobiseen puheeseen on syytä tarttua ja huomauttaa sen olevan kiellettyä.

...

Sosiaalisessa mediassa yleisiä verkkovihan ja -häirinnän muotoja ovat yksittäisten häiriköivien viestien lisäksi esimerkiksi masinoidut häirintäkampanjat sekä valetilien luominen. Masinoitujen häirintäkampanjoiden muotoja on muun muassa ehdokkaan kanaviin kohdistuva trollaus ja vihaviestien massapostitus, häirinnän siirtäminen anonyymeille verkkofoorumeille tai yksityisen henkilön luomiin keskusteluihin, tai maalitus, jossa kehotetaan suurella massalla aiheuttamaan asiattomien kommenttien ja häiriköinnin tulva yksittäisen henkilön hiljentämiseksi.

...

JOS KOHTAAT HÄIRINTÄÄ KAMPANJOIDESSASI TORILLA:
- Pysy rauhallisena äläkä provosoidu. Huolehdi omasta ja muiden turvallisuudesta. Muista, että sinä itse päätät omista rajoistasi. Rasistinen tai muu vihapuhe tulee tuomita aina ja selkeästi.
- Pyri viestittämään muille aktiiveille, että tarvitset apua.
- Nimeä teko ja käske tekijää lopettamaan se. "Me emme hyväksy rasistista puhetta. Lopeta se."
- Poistu tilanteesta jollain verukkeella esimerkiksi auttamaan esitteiden taittelussa.

...

Usein poliittisesti aktiiviseen henkilöön kohdistuva vihapuhe saattaa alkaa toisen poliitikon näennäisesti salonkikelpoiseksi muotoillusta kritiikistä, joka leviää verkon eri alustojen kautta anonyymien käyttäjien levittämään vihapuheeseen ja johtaa pahimmillaan uhkauksiin saakka kehittyvään häiriköintiin. Tämän takia onkin erityisen tärkeää, että tunnistamme vihapuheen mekanismit, kuuntelemme jokaista ihmistä avoimesti ja uskomme heidän kokemuksiaan häirinnästä tai epäasiallisesta käyttäytymisestä.

Vasemmiston politiikan keskiössä on turvata jokaisen tasapuolinen osallistuminen yhteiseen keskusteluun ja vahvistaa niiden ääniä, joita ei olla kuultu. Tämän tulee näkyä siten, että luomme tiloja, jossa kaikki voivat toimia. Tämä vaatii määrätietoista puuttumista rasismiin, seksismiin, homo- ja transfobiaan ja muihin häiriköinnin muotoihin kaikessa toiminnassamme.

VALMISTAUDU KESKUSTELUUN
Rasismilla ratsastavat politiiset tahot ja heidän kannattajansa ovat hyvin valmistautuneet keskustelemaan maahanmuutosta ja siihen liittyvistä teemoista. Usein he tarkoituksellisesti myös pyrkivät viemään keskustelun maahanmuuttoon. Oman vaalimenestyksensä ja vaikutusvaltansa maksimoimiseksi he pyrkivät lietsomaan ennakkoluuloja ja vihaa.

Usein nämä poliittiset tahot pyrkivät saamaan aikaan anti-rasistisissa tahoissa aikaan reaktion, jota he voivat väittää "tunteelliseksi" ja korostaa omaa viisauttaan sekä analyyttisyyttänsä sivustaseuraajille.
Vaikka keskustelu saattaa tuntua epämieluisalta, meidän tulee puhua selkeästi rasismista, omista lähtökohdistamme lähtemättä mukaan rasismia hyödyntävien poliittisten tahojen keskustelusääntöihin ja suoranaiseen valheiden levittämiseen. Vältä sanomasta toista rasistiksi, mutta tuo selkeästi esiin kuinka hänen puheensa ja tekonsa ovat rasistisia, syrjiviä tai toiseuttavia.

...

Varoitus: Rasismia lietsovien strategiaan kuuluu, että he ovat usein mukavan oloisia keskustelukumppaninsa suuntaan. He saatavat ilmoittaa, että juuri sinä olet fiksu ja rohkea, sekä poikkeus muista rodullistetuista tai vasemmistolaisista.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Nuivettunut Han-nenetsi

Quote from: Roope on 16.01.2021, 17:25:02
Kansan Uutiset: Vihan kohteena erityisesti naiset, rodullistetut ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt: Vasemmisto neuvoo, miten välttyä häiriköinniltä kampanjoidessa 16.1.2021

Vasemmistoliitto: Turvallisen kampanjoinnin opas

Quote
...

Varoitus: Rasismia lietsovien strategiaan kuuluu, että he ovat usein mukavan oloisia keskustelukumppaninsa suuntaan.He saatavat ilmoittaa, että juuri sinä olet fiksu ja rohkea, sekä poikkeus muista rodullistetuista tai vasemmistolaisista.

Eihän näissä suvaitsevasuus-dogmeissa ole päätä eikä häntää. Vasuritkaan eivät kai enimmäkseen ole niin tärähtäneitä että kieltäisivät useimpien "rodullistettujen" ryhmien kiistattoman yliedustuksen monissa vakavissa rikoksissa sekä työttömyystilastoissa, vaikka syistä varmaan ovatkin eri mieltä kuin maahanmuuttokriittiset. Näihin faktoihin peilaten, onko sekin sitten syrjivää ja toiseuttavaa, että myöntää jollekin "rodullistetulle" että tämä yksilönä eroaa positiivisena poikkeuksena rikollisesta ja työtä vieroksuvasta enemmistöstä?

Ja kääntäen, tuostahan voi vetää johtopäätöksen että vasemmiston piireissä "rodullistetusta" ei pidä nähdä yksilöllisiä ominaisuuksia, vaan häneen pitää suhtautua ennakkoluuloisesti ja olettaa noudattavansa etnisen ryhmänsä keskimääräisiä ominaisuuksia.

Ketkä siis oikeasti edistävät rotuerottelua...
Toksinen soijamaskuliini

Supernuiva

^ja ^^ ymmärrän tämän ulostulon ainakin osin tarkoittavan sitä, että puolueen toimijoiden ei toivota alkavan miettiä nykyisen poliittisen linjan järkevyyttä.

Rivien välistä saan sen kuvan, että ehdokkaiden ei toivota alkavan ajatella, vaikka joku perustelisi kohteliaaseen sävyyn nykyisen poliittisen linjan huonoja puolia.

Eikö tuohon ohjeeseen olisi voitu kirjoittaa selkokielisesti: Älä keskustele sellaisten kanssa, jotka eivät ole kanssasi samaa mieltä. Pakene paikalta, suojaudu ja hälytä, jos tapaat vaalikampanjoinnin aikana jonkun, joka ei ole kanssasi politiikasta samaa mieltä, vaikka hän käyttäytyisikin kohteliaasti. Onko joku toinen tulkinnut tekstin rivien välit samalla tavalla?

Vaikka joku toista mieltä oleva vaikuttaakin omaavansa järkeviä pointteja, ei hänellä niitä ole. Toista mieltä olevien kanssa ei keskustella. Me emme muuta mieltämme, eikä joukoissamme tarvita kyseenalaistajia.

Ahdasmielisiä aikoja kohti olemme menossa, kun poliittisten mielipiteiden vaihtoa pelätään. Eikö yksi vaalikampanjoinnin idea ole saada tietoa "norsunluutorneihin" siitä, mitä ihmiset ajattelevat harjoitetusta politiikasta ja mitä he toivovat.

Tämä muihinkin puolueisiin levitettäväksi toivottu ohjemalli antaa riveiltä ja varsin väleistä sen kuvan, että erimielisten kanssa ei saa eikä pidä keskustella.

1990-luvulla oli joku poliittinen keskutelu, jossa kokoomuksen Salolainen ja vasemmiston Tennilä keskustelivat juurikin siitä teemasta, että ihmisten huolia pitää kuunnella myös poliittisesti toisella tavalla ajattelevilta. Nyt tätä ei enää tunnuta tässä ohjeessa haluttavan.

Ihmiset kai menevät tässä nykyajassa henkisesti rikki, jos he kuulevat jonkun toisen olevan heidän kanssaan asioista toista mieltä.

foobar

^^ Kannattaa muistaa että rasistit (jotka kaikki ovat idiootteja muutamaa pääpirua lukuunottamatta) ovat suuressa salaliitossa koska mikään muu ei voisi saada vasemmiston tärähtäneimpien puhuvien päiden jutuille kritiikkiä tai "vääränlaista" näkyvyyttä. Siksi he näyttelevät mukavia normaaleja ihmisiä. Kannattaa myös muistaa että nämä idiootit ovat käsittämättömän taitavia puhumaan kanssakansalaisiaan harhaoppisuuden polulle - älkää siis koskaan keskustelko heidän kanssaan!

Sinällään jotain dogmaattisen vasemmiston maailmankuvasta kertoo se että jos ideologisesti eri mieltä olevat vaikuttavat ihmisiltä joiden kanssa voi jutella ja jotka eivät heti ole nyrkit pystyssä, he vain näyttelevät normaaleja ihmisiä suuren strategian nimissä. Kaipa sen on noin jostain Antifa-mellakka-aktiivien näkökulmasta on oltava...
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.