News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Sanna Marinin julkisuuskuva ja mediatempaukset

Started by Nautiluseläin, 18.08.2020, 11:24:27

Previous topic - Next topic

Siener

Juuri tästä on kyse! En ole koskaan väittänyt, että Sanna Marin on juutalainen. Ja mitä sillä sinänsäkään olisi väliä?

Sen sijaan olen tuonut esiin tuon juutalaisten oman sivuston, jossa aakkosjärjestyksessä listataan juutalaisnimiä, jotta he voisivat löytää toisiaan ympäri maailmaa.

Sillä sivustolla sukunimi Marin (jota siis EI äännetä ruotsalaisittain Mariin, vaan venäläis/ukrainalais/puolalais/valkovenäläistyyliin Maarin, on todella merkittävä, siitä on huomattavan paljon enemmän mainintoja/tieteellisiä kirjoituksia jne.)

Oma johtopäätökseni on, että Marin oli tehtäväänsä globalistien nostama, ja nyt kohti uusia seikkailuja.

Näkkileipä

Onkohan Sanna Marinin puheet samanlaisia kuin kotimaassa. Puhutaan paljon mutta varsinaiseen kysymykseen ei vastata lainkaan ja lopuksi kerrotaan, että aihe on loppuun käsitelty.

L. Brander

Quote from: Näkkileipä on 08.09.2023, 21:12:52
Onkohan Sanna Marinin puheet samanlaisia kuin kotimaassa. Puhutaan paljon mutta varsinaiseen kysymykseen ei vastata lainkaan ja lopuksi kerrotaan, että aihe on loppuun käsitelty.

En oikein näe sen tekevän yhtään mitään. Mitä annettavaa sillä olisi esim. Lähi-idän tai Afrikan maiden valtionjohdoille? Niin voi käydä, että sille maksetaan "konsulttipalkkiota," suomalaisista (tai muista eurooppalaisista) kehitysapurahoista, mutta mitään annettavaa sillä ei ole ikinä kenellekään missään. Saudeja voi ehkä viehättää keräillä erilaisia naamoja hetken aikaa, mutta loputtomasti sekään ei kanna.
Dystooppinen salamasota

Penan kaveri Eki

#4953
Selailin pintapuolisesti vasemmistopopulisti Blairin kyhäämän hömppäinstituutin " uusimman, vuoden -21 tilinpäätöstä":

  • Tilinpäätöksestä vuoden sisällä erääntyvää velkaa oli aivan helvetisti, $51 milj. mutta sitä ei eritelty, että kelle?
  • Tulopuolella $80 milj. mutta ei eritelty mikä on ollut Saudien, Putin lähipiirin, Bilderberg-köörin almuja ja mikä on ollut todellista laskutusta suoritetuista palveluista
  • Palkkalistoilla 337 henk. ja palkkakuluina $35 milj. (joihin sisältyy ilmeisesti myös eläkekustannukset, koska ainostaan vapaaehtoiset eläkkeet listattu erikseen)
  • Listattu myös $19 milj. myyntisaatavia, mutta ei kerrottu, onko oikeita saatavia, vaiko luvattuja almuja seuraavan 12 kk aikana
https://assets.ctfassets.net/75ila1cntaeh/5OS8wrHUwBuBpCaKdKeFhY/ba78a9183e8b22560b8128558923b27b/Tony_Blair_Insitute_for_Global_Change_Annual_Accounts_Year_Ended_31_December_2021.pdf

Ping @Econ101 ja muut, voi kommentoida tarkemmin.

Mitä nopeammin tuosta pintaliitäjäakasta päästään eroon, sen parempi Suomelle.


Edit: Siis Suomessa almut ei voi laittaa liikevaihdon alle, vaan niitä pitää eritellä erikseen.
"They were some bad people... I say hombres."

Totti

Quote from: L. Brander on 08.09.2023, 21:18:46
Quote from: Näkkileipä on 08.09.2023, 21:12:52
Onkohan Sanna Marinin puheet samanlaisia kuin kotimaassa. Puhutaan paljon mutta varsinaiseen kysymykseen ei vastata lainkaan ja lopuksi kerrotaan, että aihe on loppuun käsitelty.

En oikein näe sen tekevän yhtään mitään. Mitä annettavaa sillä olisi esim. Lähi-idän tai Afrikan maiden valtionjohdoille? Niin voi käydä, että sille maksetaan "konsulttipalkkiota," suomalaisista (tai muista eurooppalaisista) kehitysapurahoista, mutta mitään annettavaa sillä ei ole ikinä kenellekään missään. Saudeja voi ehkä viehättää keräillä erilaisia naamoja hetken aikaa, mutta loputtomasti sekään ei kanna.

Tämä Saudi-kytkös on paljon synkempi kun päältäpäin näyttää.

Todettakoon kuitenkin ensiksi, että Marinin mahdollisten puheiden ei ole tarkoitus antaa sen suurempaa valaistusta maailman päättäjille. Ei hänen henkiset kyvyt riitä siihen ja se tiedetään TBI:ssäkin. Koko Blairin TBI-kuvio (kuten moni muukin lobbausjärjestö) perustuu verkostoitumiseen, jossa myydään arvovaltaa tunnetuilla nimillä. Kutsu TBI:n tilaisuuksiin on siis sulka hatussa päättäjille ja samalla saadaan päättäjiin istutettua globalistinen agenda.

TBI on ihan samanlainen pröystäilyn aihe kun kutsu WEF:n, Bilderbergin, Rooman klubin tai Trilateraalisen komission tilaisuuksiin. Niissä pitää olla mukana jos haluaa olla jotain globaalilla näyttämöllä.

Marin jo groomattu sisään tähän juttuun WEF:n kautta kun hänet valittii WEF:n "Young global leaderiksi", joten on täysin luontevaa että hänet nyt palkataan edistämään WEF:n agendaa. Osaamisella, taidoilla ja viisaudella ei ole mitään asian kanssa tekemistä.

Marin on pikkutekijä näissä isojen poikien piireissä, mutta hän tuo omalta osaltaan murusen sosialistista arvovaltaa antamalla nimensä näiden käyttöön. Johan lehdissä jo nyt hehkutetaan, miten Marinista on tullut "globaali" vaikuttaja.

Takaisin Saudeihin.

Saudi-Arabialla on agenda levittää omaa vaikutusvaltaa ulkomailla ja erityisesti islamia. Sen takia saudit ovat työntäneet suuria summia rahaa amerikkalaisten yliopistojen kassaan:

https://www.middleeastmonitor.com/20190704-saudi-funding-of-us-universities-comes-under-the-spotlight/

QuoteAbout $650 million is said to have been directed to American universities by Riyadh from 2012 to 2018. Further money comes in the form of tuition payments estimated to be over $1 billion a year from the 44,000 Saudi students enrolled across the US. In return for its largesse the kingdom gets "access to the brain trust of America's top academic institutions" and an opportunity to grow its soft-power around the globe.

Rahalla on erityisesti kustannettu islam-kursseja eli ns. "islamic studies" ( https://www.universities.com/programs/islamic-studies-degrees ), joilla pyritään luomaan lempeä apologistinen kuva islamista "rauhan uskontona".
TBI:n rahoittaminen on vain toinen tapa saudeille pyrkiä vaikuttamaan lännen politiikkaan WEF:n agendan mukaisesti.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

ikuturso

#4955
Marin oli eduskunnassa tänään mustassa jakkupuvussa. Napit napaan asti auki. Ei näkynyt tissiväliä, muttei myöskään tissiliivejä.

Kymmenen uutisissa kun Marin istui paikalleen, melkein näkyi takin sisään perille asti. Vieressä istuvan Timo Harakan vilkaisu kohteeseen oli merkitsevä. Bileilmariakin kiinnosti.

Katsomosta voisi erottaa hupaisan videonpätkän. Ehkä.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

repo

Quote from: Penan kaveri Eki on 08.09.2023, 21:44:54
Mitä nopeammin tuosta pintaliitäjäakasta päästään eroon, sen parempi Suomelle.

Voipi olla näin. En jää kaipaamaan, mutta varmaan moni jää kunnes unohtaa. Selailin nettiä ja Ylen eduskuntavaalit 2023 sivujen mukaan Pirkanmaalta on varalla ja ilmeisesti siis nousemassa Sannan korvaajaksi samanikäinen nainen Lotta Hamari.

https://vaalit.yle.fi/ev2023/tulospalvelu/fi/electoral-districts/7/parties/1/ (Pirkanmaan SDP:n valittujen listaukseen, näytä lisää-painikkeella saa näkyviin ainoan varalle valitun reilulla 2600 äänellä)

https://vaalit.yle.fi/vaalikone/eduskuntavaalit2023/7/ehdokkaat/1408?lang=fi (tämän linkin takaa Lotta Hamarin vastaukset Ylen vaalikoneeseen)

Onhan tämä Lotta Hamari sentään fysioterapeutti ja terveystieteiden tohtori, joten voisi olettaa ettei ole ihan niin tyhjäpää kuin korvattava. Vaalikonevastausten perusteella ei kyllä anna suuresti toivoa paremmasta, mutta lähdetään siitä että Sanna saa mennä. Sen taitaa vain päättää eduskunta ja uskon ettei eduskunta halua pidätellä Sannaa. Jos itse olisin eduskunnassa painelemassa nappeja, niin painaisin Jaa-nappia Sannan potkuille. Näin siitä huolimatta etten haluaisi palkita Sannaa äänestäjien kusettamisesta (vaalilupaukset sitoutumisesta kansanedustajan työhön). Josko Sannan äänestäjät viisastuisivat edes vähäisen.
"Kokoomusvihassa ei ole mitään huvittavaa. Kolmannen polven kokoomuslaisena totesin 2000- luvun alussa, ettei Kokoomusta enää voi äänestää, eikä naurattanut minua yhtään silloin eikä edelleenkään." -- Emo

Totti

Quote from: repo on 08.09.2023, 22:16:52
Jos itse olisin eduskunnassa painelemassa nappeja, niin painaisin Jaa-nappia Sannan potkuille. Näin siitä huolimatta etten haluaisi palkita Sannaa äänestäjien kusettamisesta (vaalilupaukset sitoutumisesta kansanedustajan työhön).

Demariäänestäjät saakoon minkä tilasivat. Marin on vain yksi sosialistipetturi monen muiden joukossa. Parempi, että nostaa palkkaa ulkomailta kun suomalaisilta veronmaksajilta.

Good riddance! Emme jää kaipaamaan!
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

Emo

Quote from: Totti on 08.09.2023, 22:22:29
Quote from: repo on 08.09.2023, 22:16:52
Jos itse olisin eduskunnassa painelemassa nappeja, niin painaisin Jaa-nappia Sannan potkuille. Näin siitä huolimatta etten haluaisi palkita Sannaa äänestäjien kusettamisesta (vaalilupaukset sitoutumisesta kansanedustajan työhön).
Demariäänestäjät saakoon minkä tilasivat. Marin on vain yksi sosialistipetturi monen muiden joukossa. Parempi, että nostaa palkkaa ulkomailta kun suomalaisilta veronmaksajilta.

Good riddance! Emme jää kaipaamaan!

Kuulin tässä päivemmällä jonkun toimittelijan mainitsevan, että Sanna Marin voisi olla Europarlamenttivaaleissa 2024 eli ensi vuonna ehdolla MEPiksi.
Eli alle vuoden käy sähläämässä Tony Blääh Instituutissa? Ei aikomusta siihenkään työhön sitoutua? Turha tuuliviiri koko Sanna. Kuka hullu tuota MEPiksi äänestää? He, ketkä eivät tunne itseään vielä kusetetun riittävästi ja haluavat Sannalta lisää samaa?

ämpee

Quote from: Penan kaveri Eki on 08.09.2023, 21:44:54
Selailin pintapuolisesti vasemmistopopulisti Blairin kyhäämän hömppäinstituutin " uusimman, vuoden -21 tilinpäätöstä":

  • Palkkalistoilla 337 henk. ja palkkakuluina $35 milj. (joihin sisältyy ilmeisesti myös eläkekustannukset, koska ainostaan vapaaehtoiset eläkkeet listattu erikseen)

Keskipalkkana, jos ne eläkekustannukset eivät sittenkään sisälly tuohon summaan, on karvan alle 104k$/vuosi, tai 8.658$/kuukaudessa.
Ei oikein vaikuta kultakaivokselta noin keskimäärin, mutta ehkäpä äentiset pääministerit saavat enemmän ja muut sitten vähemmän.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Siener

Sinne vaan Sanna, kunhan siellä ulkomailla muut kuin suomalaiset maksavat palkkasi/kokouspalkkiosi.

Meille täällä Suomessa, suomalaisina veronmaksajina riittää SDP:n puoluejohtajan Antti Lindtmanin ja puoluesihteerin,

Mikkel Näkkäläjärven kuukausittainen palkanmaksu.

Päälle sitten vielä alueorganisaatiot ja paikallistoimijat.

Riia

Quote from: L. Brander on 08.09.2023, 21:18:46
En oikein näe sen tekevän yhtään mitään. Mitä annettavaa sillä olisi esim. Lähi-idän tai Afrikan maiden valtionjohdoille? Niin voi käydä, että sille maksetaan "konsulttipalkkiota," suomalaisista (tai muista eurooppalaisista) kehitysapurahoista, mutta mitään annettavaa sillä ei ole ikinä kenellekään missään. Saudeja voi ehkä viehättää keräillä erilaisia naamoja hetken aikaa, mutta loputtomasti sekään ei kanna.

En minäkään. Jotenkin kuvittelisin, että paikalliset idi aminit ja khashoggit on hämillään, jos/kun bile-sanna pölähtää paikalle kertomaan, miten maa saadaan nousuun. :facepalm: Mutta kaikin mokomin, win-win, voipi olla Suomen hyödyn lisäksi heidän hyötynsäkin.

sancai

Englanninkielisessä vaihtoehto-oikeistomaailmassa olen alkanut kiinnittää huomiota Tony Blair -juttujen yleistymiseen viime vuosien aikana. Esimerkiksi brittiläinen vastaoikeistolainen tubettaja Academic Agent säännöllisesti seuraa Blairin edesottamuksia ja kutsuu häntä globalistiseksi "dark lordiksi". Aina, kun jossain tapahtuu jotain, tuntuu Blair kytkeytyvän siihen, kuten World Economic Forum.

Tony Blair oli pääministerinä (1997 - 2007) toimiessaan tavattoman vaikutusvaltainen, jopa täysin ylivertaisen nerokas hahmo. Hän runnoi läpi kaikki ne rakenteelliset uudistukset, joilla esimerkiksi ns. woke-agendaa on viime vuosina vyörytetty läpi instituutioiden. Hän oli homo-, trans-, ja ilmastolainsäädännön uranuurtaja sekä myös britannialaisen monikultturismin isä ja avasi rajat massamaahanmuutolle esimerkiksi vapauttamalla perheenyhdistämisen. Ennen Blairia Britannia oli yhtä suhteellisen brittiläinen maa, mutta Blairin poistuessa pääministerin toimesta tuntemamme monikulttuurinen Britannia oli syntynyt.

Blair saavutti täysin hegemonisen aseman Britannian politiikassa ja myöhemmin valtaan päässyt konservatiivipuoluekin on noudattanut ns. "Blairismia". Katastrofaalisen epäsuosittu Rishi Sunak on kopio Blairista. Oppositiohaastaja ja todennäköinen seuraava vasemmistopääministeri Keith Starmer on huhujen mukaan saanut henkilökohtaista valmennusta Blairilta. Blair vei Labour- eli vasemmistopuoluetta taloudellisesti kohti keskustaa ja hän lienee tyylipuhtain esimerkki globalististisesta uusliberalismista. Britannialainen äärivasemmisto vihaa Blairia yhtä paljon kuin britannialainen kansallismielinen väestönosa, koska Blair hylkäsi perinteiset vasemmistolaiset talouspoliittiset prioriteetit ja vei Britannian Irakin sotaan.

Olette varmaan huomanneet, että myös vasemmassa syvässä päädyssä ollaan kiukkuisia Sanna Marinin uran jatkosta ja jostain syystä Saudi-Arabiat ja Venäjät kiinnostavatkin, siis niiden vasemmistolaisten keskuudessa, jotka ymmärtävät jotain vasemmistolaisuudesta. Tässä syy. Kannatti luottaa selfiebilettäjään.

[tweet]1699781002187637037[/tweet]


[tweet]1699751954728046716[/tweet]


[tweet]1699762578824573304[/tweet]


[tweet]1699778789322936355[/tweet]

-PPT-

Oikeus seuraa voittajan miekkaa ja voittaja ei koskaan voi olla mikään sotarikollinen. Niin se vain on aina ollut ja aina oleva.

Hohtis

Eiköhän tässä ainoa syy Marinin palkkaamiselle ole saada Timenkin kannessa pönöttänyt ex-pääministeri firman sivuille "mainosarvoksi". Tuskinpa TBI haluaa Marinilta mitään muuta kuin mitä Marin on tähänkään asti tarjonnut; joku piparkakuntuoksuinen joulunodotus -haastattelu missä korostuu naisen vaikea asema ja ja.

Jotenkin minusta tuntuu siltä, että lopulta tässä yhtälössä yllättyvät kaikki. Niin Tony Blair Institute, Sannan äänestäjät kuin myös Sanna itse.

l'uomo normale

Sannaa aiemmin fanittaneessakaan valtamediajulkisuudessa ei ole ollut juttua, miten kaikkein gloriöösein aikakausi Suomen poliittisessa historiassa on päättynyt, kun Sanna on jättänyt hommat. Taitaa olla enemmän ääneen lausumatonta helpotusta että valtion johdon yhtäällä ja Sos dem puolueen päälllikkyyden ovat ottaneet enemmän tylsät tyypit, joiden julkiset sekoilut on toivottavasti tehty jo nuoruudessa.

Vielä selvemmin samaa helpottumista oli ilmassa, kun Anneli Jäätteenmäki jätti pääministeriyden Irak-vuoto-skandaalin jälkeen.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Roope

QuoteSanna Marin käyttää poliittisen supertähden pääomansa konsultin työhön

Eduskunnalle eronpyyntönsä jättänyt Sanna Marin (sd) raivasi tietä ajatukselle, että poliitikot voivat pitää viestintää omissa käsissään ja kanavissaan, kirjoittaa Helsingin Sanomien talouden ja politiikan toimituksen esihenkilö Veera Luoma-aho analyysissaan.

[...]

Marin tahtoi ehkä ravistella pääministeri-instituutiota, mutta median näkökulmasta hän raivasi tietä kulttuurille, joka on pikemminkin tuttu Euroopan oikeistopopulisteilta.

Tällaisille poliitikoille media on ärsyttävine kysymyksineen jotain joko tarpeettoman tai suoran vihollisen väliltä.

Kun Riikka Purra sanoi perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa, että perussuomalaisten on "omia viestintäkanavia käyttäen" kerrottava "päivästä toiseen, miksi hallitusohjelma on hyvä", se kuulosti yllättävän tutulta.

Omissa kanavissa on aina ymmärtäjiä, joihin viesti uppoaa.

Pääministereillä on tapana kyllästyä kotimaisen politiikan "pieniin" ajatuksiin.

Marin käyttää jatkossa poliittisen pääomansa maailman muiden päättäjien palveluun konsulttina sen sijaan, että muuttaisi maailmaa päättäjänä itse.

Tony Blairin instituutti aloitti ajatuspajana, mutta sitä voi tosiaan kutsua myös globaaliksi konsultointia harjoittavaksi yhtymäksi. Julkisena puhujana Blair itse on nostanut maailman kovimpiin kuuluvia palkkioita.

Blairin instituutissa voi ajatella inspiroivassa ympäristössä suuria. Sen sijaan, että joutuisi itse haastetuksi, instituutissa "haastetaan" kovalla palkalla muiden ajattelua. Britanniassa ajatuspajaa on pidetty merkittävänä kulissien vallankäyttäjänä, mutta läpinäkymätöntä konsulttivisiointia harva pääsee häiritsemään. Marin siirtyy demokratiasta konsulttidemokratiaan.
Helsingin Sanomat 8.9.2023

Mitä Suomeen liian suuria ajatuksia Marinilla on ollut esittää? Ei tule mieleen mitään sellaista, mitä hän olisi pystynyt perustelemaan.

Esimerkiksi Suomen vuoden 2035 hiilineutraalisuutta - joka oli päätöksenä jo Rinteen hallituksen peruja - perusteltiin ja perustellaan edelleen "kunnianhimolla", joka on ollut Marinilta pelkurimainen keino välttää ottamasta suoraan kantaa sen enempää päätöksen moraaliseen kuin taloudelliseenkaan puoleen, koska ne molemmat ovat puolustuskelvottomia. Silti historiallisen kauaskantoinen päätös meni politiikan "pienten" ajatusten Suomessa läpi kyseenalaistamatta puoluekentässä ja valtamediassa vasemmalta oikealle. Tämä ei olisi ollut mahdollista missään muualla.

Mitä tulee Marinin mediasuhteeseen, eihän sitä voi rinnastaa perussuomalaisten tarpeeseen saada oma viestinsä julki edes jotain kautta. Valtamediassa ei ole koskaan pantu Marinin suuhun sanoja ja irrotettu oikeita sanoja kontekstista, kuten Purralle tehtiin pitkin kesää. Marinilla oli ja on valtamediatoimittajien keskuudessa oma faniosasto, siinä missä täytyy erikseen etsiä etenkin pääkirjoitustoimittajia, jotka suostuvat perussuomalaisista journalistisesti objektiiviseen analyysiin.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Kim Evil-666

Marinin suosio perustuu puhtaasti ns. fanituskulttuuriin- jonka keskiössä substanssiosaaminen ei näyttele edes sivuroolia. Ulkokultaisuuteen- ja totaaliseen feikkiin perustuva kokonaisuus on nykypolitiikassa in. Se on koko maailman kannalta erittäin surullinen- ja kokonaisvaltainen tuhovoima.

Marinin kaltaisten poliittisten toimijoiden vaikutus kansantalouksiin ei ole edes puhdas nolla. Vaikutus menee pakkasen puolelle niin että tärähtää.

Tämä on ainoastaan oma mielipiteeni- mutta totean silti: Marinin poliittinen "maailmanvalloitus" näyttää peilistä lähinnä sen totuuden- että maailma on tullut hulluksi- ja puuroa hämmentää itsestään suuria luuleva joukko hulluja, jotka keräävät itseään tyhmemmät hullut "juoksuhenkilöikseen" maustamaan aikaansaannoksiaan.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

ikuturso

Quote from: Lyyti on 09.09.2023, 08:16:57
^Sannahan voi tosiaan laittaa pystyyn samanlaisen tivolin kuin Suomessa. Tuskin hänelle valtaa annetaan, mutta jos setämiehet käskevät X, niin voikin tulla Y ja bileet, tissit ja jauhot.

Niin. Ekasta lauseestasi tuli mieleen, että syrjäyttää Tony Blairin niin kuin täällä nyt työtön työnhakija Antti Rinteen.

Quote from: Lyyti on 09.09.2023, 08:16:57

LISÄÄN tähän että kävin X:ssä urputtamassa samaa juttua ja aivan ihmeellistä kulttifanitusta näin edelleen. Pelkään jo että kohta se tulee sieltä takaisin.

Heh. Pitäisi varmaan perustaa joku sopiva Sanna Marin lähti konsultiksi-ketju. Vanhemmat kähmyt täällä muistaa "Umayya Abu-Hanna muutti Amsterdamiin (yhdistetty)"-ketjun. Aina kun joku nosti sitä ketjua, kaikki hompanssit säikähtivät, että ei kai se ole tulossa takaisin. Sannan lähtöketju voisi olla vastaava...




Noissa vasemmistopettyneiden twiiteissä on asia, joka minuakin Blairissa aina vitutti. Oli muka pyörillä liikkuvia kemiallisten aseiden tehtaita, joukkotuhoaseita ja muuta. Sinne menivät tuhoamaan Irakin yhteiskuntajärjestyksen ja jättivät savuavat rauniot, loivat ISIS:in ja tuon hyökkäyksen seurauksena sieltä nimenomaan Irakista meillekin marssi 30 000 elämänsulostuttajaa tuossa vajaa kymmenen (joo siitä on jo kohta niin kauan) vuotta sitten.

Tony Blair on se heppu, jolla oli samanlainen hullunkiilto silmissään kuin George Bushilla, kun menivät paskomaan koko Irakin. En nyt ota kantaa olisiko hienoa, jos Irak olisi edelleen saddamilainen diktatuuri, jossa jesidit ja kristityt olisi massamurhattu ja shiiat ja sunnit kävisivät jäsentenvälisiä paukkuliivisulkeisia ja jalkapallostadioneilla pidettäisiin hirttäjäisiä. Iran voisi myös pitää niitä droonejaan irakilaisten varalta eikä lahjoitella putinille.

Vaan kun multiversumissamme ei ole siltoja joilla vaihtoehtotodellisuuksiin pääsisi kurkistamaan.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

F1nka

Lauri Nurmen Näkökulmajuttu on jostain syystä aika alhaalla Iltalehden sivuilla, juttu sinänsä aika rauhallisesti käy läpi Sanna Marinin poliittisen elämän vaiheita. Loppupuolella on hauska pätkä toimittajan omasta elämästä:
Quote...
Yhdestä maailman arvostetuimmasta lehdestä saapui päällikkötoimittaja Suomeen. Hän halusi keskustella kanssani taustaksi siitä, miksi Marinia kritisoitiin niin kovin Suomessa.

Yritin selittää asiaa juurta jaksaen ja kehuin samalla Marinin saavutuksia – en kuitenkaan varauksettomasti.

Ulkomaalainen kollegani kuunteli tarkkaavaisesti. Näytin hänelle erästä uutiskuvaa Marinista.

– Oih, katso kuinka kaunis hän on, kokenut naispuolinen journalisti parahti.

Ymmärsin, että perspektiivimme eivät koskaan voisi kohdata.
...
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d57de46f-dc5a-4588-a1ca-2432ed024cd8
Tottelematon tieto aktivismissa

Siener

Jaa kaunis? Minun silmissäni kokkelin riuduttama myöhäispissis. Ei ole nälkä...

Jaa niin, siitä politiikasta tai asiasisällöistä ei taas tälläkään kertaa mitään, kun ei ole sanottavaa. (=puheenkirjoittajatkin vielä lomalla, niin ei löydy paperista ääneen luettavaa.)

Nuiva kansalainen

^Samaa mieltä. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi Marinia yleisesti pidetään "kauniina". Toki kauneus on tunnetusti katsojan silmissä. Itse kyllä olisin paljon mieluummin katsellut aikoinaan esim. Kulmunia.
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015

Rasvari

Jännittää maksaako Marin jatkossakin veronsa Suomeen tai maksaako oma-aloitteisesti visioimansa exit-veron.

Betonikostaja

On todella koomista, kun jotkut lässyttävät, kuinka Suomi ja pääministerin rooli kävivät Sannalle liian pieniksi.

Sannan pääministerikaudella koettiin maailmanlaajuinen pandemia ja sota Euroopassa, toisena osapuolena vielä Suomen naapurivaltio. Samalla mentiin myös Natoon. Harva pääministeri joutuu olemaan noin isojen asioiden kanssa tekemisissä.

Tulevassa työssään Sannalla on paljon vähemmän valtaa ja vaikutusvaltaakaan on vaikea arvioida näin ennakkoon. Suomessa hän oli iso ankka pienessä lammikossa, mutta jatkossa hän on pieni ankka isossa lammikossa.

Ei Sannulia substanssiosaamisensa vuoksi palkattu. Hänet haluttiin luultavasti vain isojen poikien näyttäväksi juoksutytöksi.


Itä-Helsinki, täynnä mutiaiset
Itä-Helsinki, sinä maksat kaiken

--------------

Täytän TT2 on time
Toimeentulotuki on aina on time
Asumistuki on aina on time
Kuka pistää paremmaksi this time?

--------------

Jokainen matu maksaa miljoonan.

Siener

Quote from: Rasvari on 09.09.2023, 12:21:33
Jännittää maksaako Marin jatkossakin veronsa Suomeen tai maksaako oma-aloitteisesti visioimansa exit-veron.

Minua ei kyllä jännitä yhtään, maksaako Marin jatkossa veronsa Suomeen.

Voin aivan satavarmasti kertoa, että maksaa ne tietyt verot Suomeen sen aikaa, kun niitä on pakko maksaa.

https://vero.fi

Sitten, jos Suomen kansalaisuudesta on luopunut, on sen jälkeen asia eri. Mutta Suomen kansalaiseksi ei pääse nopeasti tuosta vain, kuten ei myöskään Suomen kansalaisuudesta eroaminen käy nopeasti tuosta vain.

Tyhjäpää Sanna nyt ei luultavasti ole tällaisilla asioilla vaivannut pikkupäätään. Ehkä tulee Sannalla suorastaan yllätyksenä se, että kun on "mielestään" muuttanut johonkin muuhun maahan, niin Suomen verottajan pitkä käsi ulottuu ainakin vielä seuraavan verovuoden ajan ansaittuihin tuloihin, joista siis vero maksetaan Suomeen, Suomen verolakien mukaan.

Pallopääkissa

Se mihin maahan verot maksetaan, riippuu kaiketi missä työnantajataho on kirjoilla?
Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi.

Siener

Ei, vaan se, missä palkansaaja itse on kirjoilla, ja nykyinen ja sitä seuraava vuosi.

Vaan jos firma on perustettu vaikka Cayman-saarille, ja Marin ottaa vain osinkoja, on eri juttu.

Ja kyllähän nyt noin nokkela tyttö nopeastikin oppii verosuunnittelun konstit.

Because in Finland we have this thing called "reilu meininki".

ikuturso

Quote from: Pallopääkissa on 09.09.2023, 15:00:32
Se mihin maahan verot maksetaan, riippuu kaiketi missä työnantajataho on kirjoilla?

Ei muistaakseni ole noin yksinkertaista. Näihin verokuvioihin ja eläke- ja sosiaaliturvakuvioihin liittyy se, montako päivää vuodesta olet ulkomailla. Jos olet yli 180 päivää kalenterivuodesta Suomessa, joudut jotain maksuja tänne maksamaan.

Jos Sannalla on iso asuntolaina täällä, niin joutuu ainakin jotain rahaliikennettä kanavoimaan myös Suomeen.

Muistelen, että kun asuin ulkomailla, niin muutin sinne keskellä vuotta ja tulin parin vuoden päästä keskellä vuotta takaisin. Tuona paluuvuonna verottaja keksi, etten ole siellä saamistani tuloista maksanut veroa Suomeen, kun olen kuitenkin paluuvuonna ollut yli puolet vuodesta Suomessa. Tein verotuksen oikaisupyynnön ja toimitin epämääräisen nipun papereita siitä, että ulkomailla asumiseni oli ollut tauotonta paluuseeni saakka, kestänyt yli vuoden ja että olin verot maksanut ulkomaille. Oikaisu meni täysimääräisenä läpi. Hassua on, että minulle ehti tulla verotuspäätös, jossa oli jumalattomat mätkyt, ja periaate on, että mätkyt pitää maksaa eräpäivään mennessä ja mikäli oikaisu menee läpi, saa rahan takaisin. Tässä tapauksessa verottajan tekemä virhe oli kuitenkin niin läpinäkyvä, että oikaisu hoitui ennen mätkyjen eräpäivää.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Nikolas

Hyysäristä:
Quote

Sanna Marin käyttää poliittisen supertähden pääomansa konsultin työhön


Ei hänellä ole mitään poliittisen supertähden pääomaa. Hän vain teki mitä hänen odotettiin tekevän, ja siitä palkkiovirka kiitokseksi. Liki 36000 äänestäjää varmaan kilvan kiittelevät.

Pallopääkissa

Mikä on kaksinkertaisen verotuksen kieltävä sopimus joka Suomella on aika monen maan kanssa? Tarkoittaako se sitä että samaa veroa ei makseta kahteen maahan ettei kokonaisvero nouse? Tai onko kyse siitä jos veroa maksetaan kahteen maahan, silloin maksettavan veron rahamäärä jaetaan kahden maan kesken jollain kaavalla?
Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi.