News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Viestiä ay-liikkeelle tai työttömyyskassalle

Started by D-con, 16.08.2020, 09:26:06

Previous topic - Next topic

D-con

Suomessa on ollut aika, jolloin on ollut varsin perusteltua ajaa työssäkäyvän väestön asiaa ja heidän olojensa parantamista. Siinä ay-liikkeellä ja ns. työväenpuolueilla on ollut suuri rooli. Kun olen viimeiset kolmisenkymmentä vuotta katsonut Suomen kehitystä, olen nähnyt suomalaisten edun muuttuvan päättäjillemme yhä marginaalisemmaksi ajatukseksi. Samalla ay-liike ja työväenpuolueet ovat olleet aivan hampaattomia sen edessä, että työssäkäyvät ja pienyrittäjät on yhä enemmän alistettu pelkiksi päivä päivältä käsittämättömämmän hulluuden rahoittajiksi, ja ainakin nämä puolueet ovat järkähtämättä asettuneet "vihollisen" puolelle ja oman (tyhmän) jäsenistönsä etua vastaan. Kun politiikan raadollisuutta tuntemattomana ja tarpeettoman sinisilmäisenä tein vuosia sitten onneksi varsin lyhyeksi jääneen ekskursioni SDP:ssä, tarkoitukseni oli tehdä juuri tätä tilannetta näkyväksi. Jokainen voi arvata onnistuinko...

Mietin voisiko ay-liike kuitenkin vielä olla yksi kanava, johon jäsenistö voisi yrittää vaikuttaa; luulisi heidän haluavan pitää kiinni ilmaisen rahan antajistaan, ja tätä kautta olevan pakotettuja ainakin vähän näitä miellyttämään, jos jäsenistö sitä edellyttäisi. Itse en ole moniin vuosiin halunnut maksaa liitoille mitään, mutta kuulun Yleiseen työttömyyskassaan (YTK). Vastasin äsken heidän kyselyynsä koronatilanteen vaikutuksista työhön. Viimeinen kohta kyselyssä kuului: "Miten voisimme palvella sinua vielä paremmin? Mitä kaipaisit lisää?".

Vastasin: Tämäkin on eräänlainen vakuutus, ja sen hyvyys tai huonous paljastuu vasta silloin kun onnettomuus, tässä tapauksessa lomautus tai irtisanominen tapahtuu. Ihan hyvältä toimintanne vaikuttaa, ja luen aina jäsenkirjeenne.

Ehkä voisitte rohkeammin ottaa kantaa yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja arvioida tulevaisuuden kehitystä, vaikka varmaan joudutte olemaan kieli keskellä suuta jäsenistön heterogeenisyyden vuoksi.

Kun Suomi koronan lisäksi on tilanteessa, jossa pääministeri lupaa Euroopan hulivilimaille summan, jonka maksaminen miljoona päivässä kestäisi yli 35 vuotta, näkee työttömyyden ratkaisuksi 80 000:n uuden työllistymättömän ja integroitumattoman maahanmuuttajan ottamisen Suomeen, ja pitää sen olemattomasta globaalista vaikutuksesta huolimatta Suomelle kalliiksi tulevasta ilmastoposeerauksesta kiinni kuin koira luusta, on seurauksena väistämättä kansan kahtiajako.

Hallituksen ja mm. sitä myötäilevän poliisin legitimiteetti horjuu kansan enemmistön mielissä, erityisesti työssäkäyvien ja/tai verovaroillaan tämän hulluuden rahoittavien. Moni miettii palveluja ostaessaan tai johonkin sitoutuessaan kysymystä "kenen joukoissa seisot", ja ehkä teidänkin jossain vaiheessa on tarpeen "tunnustaa väriä" jäsenistönne enemmistön sitouttamiseksi.

Sakari

Olen ihmetellyt kuin dconikin, miksi ay-liikkeet ovat vaiti kun hallitus sysää hengästyttävällä tahdilla suomelle lisää velkaa ja vastuita. Kun jokainen vähänkin ajatteluun kykenevä tajuaa suomalaisen työntekijän maksavan Nämä päätökset lisääntyvinä veroina, eläkeiän nousemisen, palveluiden heikkenemisen, turvallisuuden huonontumisena...
Ooh lalaa...

Lalli IsoTalo

#2
Ministereille ja kansanedustajille kannattaa myös lähettää meilejä. Lyhyitä, hyvin harkittuja ytimekkäiä, muutaman rivin pituisia. Ei massapostituksia, vaan yksi kerrallaan, muuten jäävät filtteriin. Osoitteet eduskunnan sivuilta. Jokainen löhettäköön oman tekstinsä, jotta ei tule joukkospämmin makua. Olen lähettänyt 200 meiliä muutaman kerran. Siihen menee muutama tunti. Omalta sohvalta ei tarvitse nousta! Vaikutusta on, tämän voin kertoa omasta kokemuksesta.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Veikko

Quote from: Sakari on 16.08.2020, 10:32:22
Olen ihmetellyt kuin dconikin, miksi ay-liikkeet ovat vaiti kun hallitus sysää hengästyttävällä tahdilla suomelle lisää velkaa ja vastuita. Kun jokainen vähänkin ajatteluun kykenevä tajuaa suomalaisen työntekijän maksavan Nämä päätökset lisääntyvinä veroina, eläkeiän nousemisen, palveluiden heikkenemisen, turvallisuuden huonontumisena...

Olen ollut ay-liikkeen toiminnassa mukana, jopa sen kaikken kovimman (AKT), ja havainnut että ay-pomot - ja pienet nilkit, jotka saavat ilmaisia kännejä ja tärkeydentunnetta - eivät välitä muusta kuin omasta perseestään. Ay-liike kerää vain rahaa itselleen ja toimii ylätasonsa, ja sen likaisten ja salaisten sopimusten, parhaaksi ja eduksi. Työntekijäjäsenistä, jotka maksavat jäsenmaksut ja rahoittavat koko sairaan sirkuksen, ne eivät välitä vähääkään.
"Tiedän varmasti, että sinä, oi Eurooppa, tulet tuhotuksi." - Mohammed Bouyeri, Theo van Goghin murhaaja

"Van Goghin murhan jälkeen kukaan ei ole uskaltanut ilmaista itseänsä yhtä vapaasti kuin ennen." - Theo van Goghin ystävä.

"Taas tänäänkin opin jotain uutta. Vain idiootit EIVÄT lue hommaa." - Kirjoitti: tos

Golimar

Quote from: Veikko on 16.08.2020, 12:11:25
Quote from: Sakari on 16.08.2020, 10:32:22
Olen ihmetellyt kuin dconikin, miksi ay-liikkeet ovat vaiti kun hallitus sysää hengästyttävällä tahdilla suomelle lisää velkaa ja vastuita. Kun jokainen vähänkin ajatteluun kykenevä tajuaa suomalaisen työntekijän maksavan Nämä päätökset lisääntyvinä veroina, eläkeiän nousemisen, palveluiden heikkenemisen, turvallisuuden huonontumisena...

Olen ollut ay-liikkeen toiminnassa mukana, jopa sen kaikken kovimman (AKT), ja havainnut että ay-pomot - ja pienet nilkit, jotka saavat ilmaisia kännejä ja tärkeydentunnetta - eivät välitä muusta kuin omasta perseestään. Ay-liike kerää vain rahaa itselleen ja toimii ylätasonsa, ja sen likaisten ja salaisten sopimusten, parhaaksi ja eduksi. Työntekijäjäsenistä, jotka maksavat jäsenmaksut ja rahoittavat koko sairaan sirkuksen, ne eivät välitä vähääkään.

Varsin monella ay-aktiivilla on haave päästä politiikkaan ja sitä kautta hillotolpalle, niitä oli telakalla ja touhu oli absurdia.