Esko Seppänen - Suomen talouden historia, nykyisyys ja tulevaisuus

[Lalli IsoTalo]

Otsikko on ketjun avaajan. Eskon oma otsikko on Suomen rikkaat.

Esko on yksi harvoista kommunisteista, joita arvostan. Hänellä on paljon asiaa Suomen talouden historiasta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.

https://www.facebook.com/esko.seppanen.33/posts/10157764904885688
22.12.2019

Arvoisat fb-kaverit. Tulette saamaan minulta postia aiheesta Suomen rikkaat.

Olen kirjoittanut pian puoli vuosisataa siitä, miten verot kansan verta juovat, kuka määrää verot ja kuka ne maksaa. Olen tullut tulokseen, että kansa aina maksaa.

Edessä ovat ankeat ajat, kun keskuspankit pullistelevat liiasta rahasta ja poliitikot omasta puolestaan pelkäävät tyhjästä nyhjästyn rahan poliittista luonnetta mutta johon politiikka ei ulotu.

Aikaisemminkin on kyllä ollut tilanteita, joissa on luotu rahaa tyhjästä, mutta ne eivät ole päättyneet hyvin. Nyt ollaan taas valmistautumassa illan viimeiseen tangoon yhteiskunnan poliittisilla parketeilla. Kovasti tuulee, ja tuuli kasaa enkeleitä eteiseen.

Muistutan siitä, mistä virrentekijä kirjoitti näin:

"Nyt viekas vilppi täällä On noussut kunniaan, On valhe vallan päällä Ja vääryys voimassaan. Ei kuulla kurjan ääntä, Ja köyhää sorretaan. Lainkin rikkaat yrittävät kääntää vääryyttä puoltamaan."

Rehellinen pitää aina olla.

Hätä maapallon tulevaisuudesta pitää ulottaa myös rahatalouteen, joka elää köyhiltä suljetussa finanssitaloudessa omaa luonnonvarasyöpön elämäänsä. Markkinavoimat toteuttavat sitä tohtori Marxin käsitystä, että luonnonvarat ovat luonnon ilmainen lahja ihmiskunnalle. Lahja kyllä, mutta ei ilmainen.

Ei ole varmaa tietoa siitä, mistä esi-isämme ja-äitimme tänne muuttivat ja miten he tänne tiensä löysivät.

Varmaa on, että pohjoisesta he eivät tulleet, mutta sitä tutkitaan, tulivatko idästä Uralilta vaiko Uralille tekemänsä mutkan kautta eteläisestä Euroopasta.

Yousif Abu Al Fawzussa maata, jota oli luonnossa valmiina, riitti kaikille ja se kuului kaikille.

Kun 800 vuotta sitten ruotsalainen piispa Henrik tuli Suomeen mukanaan terveisiä Roomasta, hänelle kävi köpelösti. Varakas suomalainen talonpoika Lalli tappoi hänet Satakunnassa sijaitsevan Köyliönjärven jäälle. Lalli puolusti pienimuotoisessa operaatiossa perheensä etuja vieraan vallan maahantunkeutujaa vastaan.

Sangen hitaasti kului aika, ja tässä tapauksessa piti odottaa 450 vuotta ennen kuin lähti etenemään ajatus maan omistamisen välttämättömyydestä kehittää tuotantoa maan tuoton parantamiseksi.

Aloitettiin maan isojako, jossa "kruunun" maita jaettiin paitsi ruotsalaisille sotapäälliköille ja aatelisherroille myös yksittäisille talollisille. Isojakoa voi myös kutsua sarkajaoksi monta maapalaa eri puolilta kyläyhteisöä saaneiden talonpoikien maan sijainnin mukaan. Sata vuotta myöhemmin isojakoa täydennettiin uusjaolla, jonka avulla hajalleen jätettyjä peltosarkoja yhdistettiin maatiloiksi. Jotkut suvut ovat hallinneet omaa maaosuuttaan jo kuudenteentoista ja jopa seitsemänteentoista sukupolveen saakka.

Maanomistajista esimerkiksi Cedercreutzit saivat vuonna 1748 omistukseensa entisiä Lallin maita, ja heidän omistuksessaan on ulkopuolisten arvioitsijoiden mukaan noin 3500 hehtaaria maapohjaa.

Niin iso pala Suomea on tehnyt heistä yhden maamme rikkaimmista suvuista kuluneiden lähes 300 vuoden aikana. Cedercreutzeistakaan emme tosin tiedä, paljonko rahaa he menettivät Tampereen Verkatehtaan alasajossa yhdessä Liliuksen, von Frenckelleiden ja Liljeroosien kanssa.

Ei ole helppo maanomistajan ruveta liikemieheksi, jos paskan luominen on täysin vieras osaa sitä hommaa. Rosenlew-yhtiön silloinen toimitusjohtaja Gustav Rosenlew yritti 1970-luvulla rakentaa isälleen ja isoisälleen näyttöä alanvaihdon onstumisesta, mutta toisin kävi. Rahat loppuivat ja se tiesi rikkauden päättymistä köyhyyteen. Suvussa on kuitenkin monia sukuhaaroja, jotka omistavat maita ja mantuja ja ovat valmiita tekemään työtä suvun maanomistusten hyväksi.

Kaikilla suurilla maanomistajilla ei enää ole ollut hyviä taloudellisia edellytyksiä saada maa tuottamaan rahaa saati että he haluaisivat ostaa lisämaita. Pohjois-Karjalan metsien suuromistajan Yrjö Laakkosen opin mukaan

"vielä on viisautta Suomessa sen verran paljon, ettei maata tule paljon myyntiin":

Eli osta maata aina kun voit. Niin ovat toimineet muiden muassa muut Laakkoset, Ilkka Brotherus, Jorma Ollila, Björn Wahlroos ja aikoinaan Herlinitkin.

Sellaisia sukuja, joilla tai joiden sukulaisilla on vielä hallussan suuria maa-alueita, ovat muiden muassa
Ahlströmit,
Aminoffit,
Askolinit,
Björkenheimit,
Björnbergit,
Brummerit, edellä mainitut
Cedercreutzit,
de la Chapellet,
Creutzit,
Fazerit,
von Frenckellit,
Furuhjelmit,
Grotenfeltit,
Hackmanit,
Hisinger-Jägerskiöldit,
Ramsayt,
Rehnbergit,
Rosenbergit,
Rosenlewit,
Stjernvallit,
Tigerstedtit,
Ehrnroothit, Ehrnroothit ja vielä kerran Ehrnroothit.

Kovin ruotsinkieliseltä vaikuttaa suomalainen suurmaanomistus!


ONKO RUOTSINKIELINEN SUOMENMIELINEN?

Monet maanomistajista ovat sellaisia, että he kuuluvat ilman muuta rikkaimpien listalle. Kun asiaa ei kuitenkaan voida varmistaa mistään julkisesta lähteestä, olen jättänyt nämä (ruotsinkieliset suomenmieliset?) omistajat pois Suomen rikkaiden etujoukosta. Heillä voi olla paljon pinta-alaa mutta myös maksamattomia laskuja ja velkasitoumuksia, ja julkisen tiedon rajallisuus pakottaa heidät ulos omistamisen ykkösketjusta, johon he todennäköisesti ja oikeasti kuuluvat.

Uuden talouden nimi voisi olla "Sijoitusyhtiöt, eläkeyhtiöt, vakuutusyhtiöt, holding-yhtiöt, pankit, säätiöt ja rahastot". Periaatteessa nämä kaikki yhteisöt voivat olla kiinnostuneita samasta omaisuudesta, mutta on vain yksi voittaja, joka on voittanut kisan parhaalla tarjouksellaan. Kilpailu sijoittajien kesken on kova ja se on johtanut myös tarjonnan lisääntymiseen.

Maanomaisuuttakin on alettu myydä erilaisille sijoitusyhtiöille. Ne, saatuaan tarjouksensa voiton merkiksi uuden yhtiön pääoven avaimet, tyhjentävät ensiksi talon irtonaisesta rahasta ja hyvin ehdoin kaupaksi menevistä yhtiön osista. Sen jälkeen sijoittajat rupeavat keräämään jäljelle jääneistä yrityksen osista lisää myytävää. Raha rulettaa yrityskaupoissa.

Myynti- eli luovutusvoitot ovat veronalaisessa kaupanteossa pieniveroisia varsinkin niille, jotka ovat omistanee kaupan kohteen yli 10 vuotta. Kun Toivasen sisarukset möivät vuonna 2015 Onninen Oy:n Keskolle 370 miljoonalla eurolla.

Myyjien todellinen käteen jäävä raha lasketaan niin, että ensiksi todellisesta kauppahinnasta vähennetään 40 prosentin suuruinen verovapaa hankintameno-olettaman osuus 148 miljoonaa. Vero (34 %) määrätään siitä veronalaisesta summasta (222 miljoonaa), joka jäi jäljelle verovapaan vähennyksen poistamisen jälkeen. Sillä tavalla määrittyy veron määräksi 75,5 miljoona euroa, joka on 19,8 % kauppahinnasta. Se kuulostaa alhaiselta - ja on alhainen.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Rikkailla on taipumus vältellä veronmaksua, ja se kyllä heiltä käy. Veroluetteloiden tehtävä on kertoa kysyjille kansalaisten tulot ja verot. Tulotietojen (ja vuoteen 2005 saakka myös omaisuustietojen) julkisuus edustaa kansalaisvalvontaa parhaimmillaan. Tulot eivät ole yksityisasia, vaan ne kertovat myös järjestelmän väärinkäyttäjistä.

Kummallakaan Toivasen siskoksista ei ole veroluetteloissa minkäänlaista jälkeä heidän saamastaan lähes 300 miljoonan euron myyntivoitosta. Heidän rahansa olivat kadonneet verotuksesta niin perusteellisesti, että vuorineuvos (toinen naislaatua Irja Ketosen jälkeen) joutui lähtemään Portugaliin veropakolaiseksi, kun hän koki perintö- ja lahjaveron uhkan kohdistuvan perheensä omaísuuteen. Routa kuitenkin ajoi porsaan kotiin hoitamaan rahojen kasvatusta sitä tarkoitusta varten perustetussa Conficap Oy:ssä.

Myyntivoittorahojenkin kohtalo oli selvinnyt. Ne oli otettu kaupan yhteydessä Onvest Oy-nimisen holding-yhtiön omaisuudeksi. Holding-yhtiöön ne voitiin siirtää verottomasti, ja siksi lähes 300 miljoonan euron jälkiä ei ole löytynyt veroluetteloista. Kaikki hyvin kuin pulla sorsille ulkoruokinnassa!

GLOABLISAATIO VIE TUHKATKIN PESÄSTÄ

Suomalaisen finanssikapitalismin korppikotkat eivät ahneuksissaan ajattele muuta kuin rahaa. Se on ongelmallinen lähestymistapa Suomen kansantaloudelle: uudet omistajat tyhjentävät reaalitaloudessa pitkään toimineita yrityksiä rahasta ja estävät uutta rahaa vaativat uudet investoinnit.

Kauppaa käydään myös yrityksistä. Jos ulkomainen yhteisö voittaa tarjouskilpailun, investoinnit vanhojen yhtiöiden kehitystarpeisiin jäävät tekemästä, ja se huonontaa sen maan kansantaloutta, john ei investoida.

Markkinoilta poistutettiin yli tuhat työpaikkaa ensimmäisten joukossa elektroniikkayhtiöt Juha Sipilän Solitra Oy ja Seppo Parhankankaan Kyrel Oy yhdysvaltalaiselle sekä Paanasen suvun Eimo Oy samoin kuin Sohlbergien Perlos Oy:n uudelle taiwanilaiselle omistajalle Suomen toimintojen lakkauttamista varten. Suomalaiset omistajat keräsivät rahat työpaikkojen hävittämisestä yksin itselleen. Työntekijöiden pelko kautta linjan on työttömyys, siis se, että he eivät kelpaa ansaitsemaan omaa elantoaan tekemällä työtä. Yhtiöiden vanhoja omistajia ei rahantulo ole koskaan haitannut.

Suomen nousu maapallon vauraiden ja sosiaalisesti turvallisten maiden joukkoon perustuu kansamme korkeaan työmoraaliin ja ahkeraan työntekoon. Meillä ei kansa ole tottunut saamaan mitään ilmaiseksi, vaan "työtä, työtä, työtä tehdään, jotta, jotta leipää syödään" ja työ vielä tuo tekijälleen" mielen niin iloisen".

Työ on tehnyt ihmisestä ihmisen. Rahan palvonta tekee ihmisestä villieläimen- ja ahneen, rikkaan ja hyvätuloisen paskiaisen.

ENSIMMÄINEN JA TOINEN LISTA

Esitän feisbuukiin kirjoittamassani jatkokertomuksessa ensiksi kaksi nimilistaa. Myöhemmin niitä tulee lisää. Ensimmäinen vuodelta 1984 kuvaa vielä Suomen rikkaiden vanhaa historiallis-taloudellista mahtia. Vielä vuosituhannen loppuvuosina voitiin sanoa, että missä rikas, siellä mahti. Enää se ei pidä paikkaansa.

Kuluneiden kolmenkymmenen vuoden aikana on tapahtunut paljon sellaista, joka on muuttanut perusteellisesti Suomen valtiollisen päätöksenteon ja sitonut sen finanssikapitalismin puolivallattomien isäntien ja renkien sisätöihin.

Vuoden 1984 listalla olevat rikkaat kansalaiset ovat omassa maassamme paljon haltijoita, mutta pörssiosakkeiden markkinat olivat vasta kehittymässä tämän listan synnyn aikaan. Osakkeet oli alihinnoiteltu ja jokainen, joka otti talouden pysähtyneisyyden kaudella riskin pörssiosakkeiden ostoista sai moninkertaisen tuoton silloin ostamilleen osakkeille. Pysähtyneisyyden aikaa ja tilaa kuvaa myös se, että Suomessa ei yrityskauppoja ollut edes pantu verolle.

Pääomamarkkinoiden liberalisoimisen tuoma muutos markkinoiden toimintaan eteni kevein askelin kelvottoman valmistelun jälkeen kohti kansallista pankkikriisiä. Se toteutui ilman kansanvallan osallistumista päätöksentekoon. Suomen Pankin johtokunta toimi ilman minkäänlaista valtuutusta Suomen sisäänheittäjänä finanssitalouden mustaan aukkoon, ja sieltähän ei pääse sinne jouduttuaan koskaan pois.

Suurimpia hyötyjiä Suomen globalisoitumisesta olivat ulkomaiset sijoittajat. He pääsivät pääomien vapaan liikkumisen ansiosta ostamaan suomalaisia yhtiöitä ja niiden osakkeita edullisesti. Ulkomainen raha oli pankkikriisin oloissa kovaa valuuttaa markkaan verrattuna, ja sen johdosta osakkeet olivat heille halpoja. Vielä on muistettava, että sen jälkeen kun Helsingin pörssistä oli puolet osakkeista myyty ulkomaihin, Suomi oli menettänyt yli puolet suomalaisyhtiöille maksetusta osingoista vieraisiin käsiin.

Vuoden 1984 omaisuusverotuksessa 30 Suomen rikkainta perhettä omisti verotettavaa varallisuutta yhteenlaskettuna nimellisarvoltaan 915 miljoonan markan arvosta. Tässä ensimmäisessä listassa markat on muutettu euroiksi ja on myös käytetty Suomen Pankin valuuttamuunninta saattamaan nämä kaksi listaa yhteensopiviksi niin paljon kuin mahdollista. Se ei ole kovin paljon, mutta se riittää minun tarkoituksiini. Pystyn nyt uskottavasti sanomaan, että Suomen finanssitalous on aivan järkyttävässä määrin kasvanut ulos kansantalouden raameista ja edustaa nyt myös maallemme vieraita arvoja.

ENSIMMMÄINEN LISTA
Suomen 30 rikkainta perhettä vuonna 1984.

1)Heikki Herlinin perhe 34,4 miljoonaa euroa,
2) Göran ja Louise (os. von Julin) Ehrnroothin perhe 23,2,
3) Dorrit Aminoffin perhe 22,7,
4) Lauri J. Kivekkään perhe 22,5,
5) Anja ja Erik Toivasen perhe 22,0,
6) Gilbert von Rettigin perhe 19,1,
7) Inga Rosenlewin perhe 16,4,
8 ) Christel Rosenlewin perhe 15,1,
9) Nils Etolan perhe 12,8,
10) Mary Frigrenin perhe 11,7, 11-14)
Brita Serlachiuksen perhe,
Violet Erkon perhe,
Anastasia ja Toivo Matikkalan perhe ja Jaakko Luhtasen perhe 10,6, 15-16
Bror Serlachiuksen perhe ja Ermo Hariman perhe 9,0, 17)
Aino Vikströmin perhe 8,3, 18-20)
Carl ja Ingrid Björnbergin perhe,
Thomas Tallbergin perhe ja Dolly Sawelan perhe 7,8, 21-23)
Margareta Lundin (os. Ahlström) perhe, Saimi Mustakallion perhe 6,8, 23)
Sven ja Teresita Fazerin perhe 6,5 , 24)
Irja Ketosen perhe 6,1, 25-27)
Armas ja Terttu Puolimatkan perhe,
Jacob von Julinin perhe ja Lauri ja Mirja (Ahlströmin sukua)
Tukiaisen perhe 5,6, 28-30)
Marion (os. Rosenlew) ja Carl Johan Krogiuksen perhe, Eino ja Maija Kollin perhe ja Tom Sumeliuksen perhe 5,2 miljoonaa euroa.

Kolmekymmentä rikkainta perhettä omisti vuonna 1984 arvovarallisuutta 344 miljoonan euron arvosta.

Useimmat edellä esitetyistä perheistä olivat vuonna 1984 vetelemässä viimeisiä virsiä suomalaisen kapitalismin suuruuden ajan ensimmäisen luokan istumapaikoilla. Kelloa ei ollut vedetty, ja näiden 30 perheen ja osin suvunkin Parasta ennen -päivät olivat kuluneet loppuun. Suurin osa näistä vanhan ajan rikkaista jäi finanssikapitalismin nousun jalkoihin. Oli alkamassa rahan ylivallan aika.

TOINEN LISTA (miljoonia euroja)
Suomen rikkaat vuonna 2019 Arvopaperi-lehden tilaston mukaan

1.Antti Herlin 3 866 miljoonaa euroa,
2) Mika Anttonen 1 609,
3) Ilkka Herlin 1 223,
4) Ilona Herlin 1 058,
5) Antti Aarnio-Wihuri 893,
6) Heikki Kyöstilän perhe 819, 7) Paasikivet 663, 8 ) Erkki Etola 637, 9)
Göran J.Ehrnroothin perhe 592, 10)
Vidgrenit 519, 11)
Lundqvist Rederierna 453, 12)
Stig Lival-Lindström 442, 13)
Hartwallit 427, 14)
Pertti Laineen perhe 410, 15)
Cyril von Rettigin perhe 410, 16).
Björn Wahlroosin perhe 410, 17)
Blåbergit 362, 18)
Ingmanit 342, 19)
Fromondit 311, 20)
Robert G. Ehrnroothin perhe 307, 21)
Maarit Toivasen perhe 300, 22)
Ensio Hartikaisen perhe 293, 23)
von Rettigit 247, 24)
Kaj Hedin perhe 235, 25)
Kim Wiio 235, 26)
Marja Toivasen perhe 223, 27)
Ilkka Alakortes 220, 28)
Aaro Cantell 216, 29)
Voipiot 210, 30)
Peter Höglund 210 (Henrik Höglund )

Kolmekymmentä rikkainta perhettä omisti vuonna 2019 arvovarallisuutta 17 600 miljoonan euron arvosta.

Arvopaperi-lehden vuosittain julkaisemia pörssituotteiden omistustietoja (siis noita tietoja tuossa edellä) voidaan pitää vähän outoina. Heidän listoillaan seikkailevat kummallisella tavalla suvut, perheet ja yksilöt ilman selkeää järjestystä. Minun tarkoituksiini siitä ei kuitenkaan ole mitään haittaa. Niissä numeroissa tulevat selvästi erilleen - ja suuressa määrin tulevatkin - Suomen rikkaiden omistamat pääoma-aarteet ja vanhan pysähtyneisyyden ajan rahamarkkinat. Elämme finanssikapitalismin kulta-aikaa ilman sitä kultaa, joka ennen riitti mutta ei riitä enää vakauttamaan hirmuista määrää tyhjästä luotua rahaa.

Keskuspankit ovat luoneet rahaa tyhjästä ilman napanuoraa reaalitalouteen. Se napanuora reaalitaloudesta finanssitalouteen tuotti ne pääomat, jotka ovat palvelleet kasinokapitalismin syntyä. Kasinotalous on sitä, että kaikki on kaupan ja pelattavissa pois. Finanssitalous on tuotteistettu pörssi- ja virtuaalisen bittirahan välineellistämiseen. Se on hyödyttömintä taloudellista toimintaa, mitä ihmiskunta on keksinyt.

Jatkuu lähipäivinä.

[IDA]

Piispa Henrik oli skottilainen, ei ruotsalainen. Ja mitä noin muuten tapahtui 450 vuotta piispa Henrikin tulon jälkeen?

[Ari-Lee]

Eskolla on ollut tosiaan tapana tuoda tosiasioita julki. Nythän hän näyttää syyllistyvän kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

[Pentecost]

Tuossa nyt joitain asioita tulee mieleen, ei missään erityisessä järjestyksessä.

Nykyinen tapa myöntää pääomalainoja Suomeen perustettavalle yritykselle ja putsata tuotot pois maksamalla takaisin noita lainoja, on veronkiertoa pahimmalla tavalla. Tätähän harrastavat mm. nuo kansainväliset terveydenhoitoalan yritykset.

Yleensäkin ottaen tuottoja tulisi mielestäni verottaa siellä, missä ne ovat syntyneet/tienattu.

Siitä olen samaa mieltä, että nykyinen FIAT rahaan perustuva finanssitalous on sairas. Se ei voi johtaa kuin mielettömään konkurssiin tai sitten sitä ennen Japanin kaltaiseen, vuosikymmeniä kestävään hiipumiseen, jolloin kaikki kärsivät. EUhan osoittaa jo mekkejä tästä. Reaalitaloudella ja ihmisillä menee koko ajan huonommin ja ainoastaan jotkut suuryritykset pärjäävät, jos nekään.

Tietynlainen ilmiö on syntynyt siitä, että pääomat kasaantuvat tietyille tahoille ja niiden tuotoista pääsee nauttimaan yhä harvempi. Pidän kehitystä huonona.

[Golimar]

Vanha mutta aina ajankohtainen juttu.

X

Pörssiyhtiöiden osinkoverotus puhuttaa joka kevät. Erityisesti politiikan vasen laita vaatii osinkoverotuksen kiristämistä: osinkomiljonäärien on osallistuttava kustannuksiin!

Argumentti on kuitenkin populistinen. Osinkoveron kiristäminen satuttaa nimittäin eniten pienimpiä omistajia, sillä muun muassa sijoitusrahastot, julkisyhteisöt, eläkevakuuttajat, ay-liikkeet, yleishyödylliset säätiöt sekä vakuutuskuoren sisällä sijoittavat ovat vapautettuja pörssiyhtiöiden osinkoverosta.

Suursijoittajat eivät maksa, vain piensijoittajat maksavat.

Suomalaiset kotitaloudet omistavat Helsingin pörssin suomalaisyhtiöistä vain neljänneksen, mutta vastaavat lähes yksin koko verokertymästä ja vieläpä raskaimman kautta.

X

Osakesäästäjien keskusliiton puheenjohtaja, Vaasan yliopiston professori Timo Rothovius pitää Suomen osinkoverojärjestelmää täysin epäoikeudenmukaisena piensijoittajia kohtaan.

"Eihän siinä ole mitään järkeä, että osa ei maksa lainkaan veroa ja osan verotusta kiristetään koko ajan", Rothovius tuhahtaa.

X

Rothovius esitti muutama vuosi sitten radikaalin ehdotuksen. Hän laski, että kaikille osingonsaajille yhteinen kolmen prosentin osinkovero takaisi valtiolle nykyisen tai jopa suuremman verokertymän. Rothoviuksen mallissa yhtiö tilittäisi veron suoraan valtiolle jo osingonmaksuhetkellä.

X

Rahasukujen juhlaa
Suurimman kolauksen piensijoittajien oikeudentajuun tekee niin sanottu kymmenen prosentin kerho. Siihen kuuluvat Suomen rikkaimmat henkilöt.

Kun listaamaton yritys omistaa pörssiyhtiöstä vähintään kymmenyksen, osingot ropisevat tilille ilman veroa. Muussa tapauksessa sen saamia osinkoja verotettaisiin 20 prosentin yhteisöveron mukaisesti. Kymmenen prosentin kerho maksaa veroa vasta, kun sijoitusyhtiö jakaa osinkoa omille henkilöomistajilleen. Silloinkin verokohtelu on kevyempi kuin piensijoittajilla ja suosii erityisesti suurten ja vakavaraisten yhtiöiden omistajia.

X

Kaiken kaikkiaan kymmenen prosentin kerho kuittaa ennusteiden mukaan ensi keväänä yli 300 miljoonan euron osingot. Jako ei mene tasan, sillä viiden suuren rahasuvun, Herlinien, Ehrnroothien, Paasikivien, Hartwallien ja Ahlströmien, osuus verovapaasta osinkopotista on noin 250 miljoonaa euroa.

X

Antti Herlinin henkilökohtaiset verotettavat pääomatulot vuonna 2015 olivat vain 1,7 miljoonaa euroa. Sillä Suomen rikkain mies ei yllä edes sadan eniten tienanneen listalle. Sen sijaan esimerkiksi Sammon suurin henkilöomistaja, puheenjohtaja Björn Wahlroos, maksoi lähes 20 miljoonan euron osingoistaan veroa yli viisi miljoonaa euroa.

X

Suurimpia omistajia suosiva kymmenen prosentin raja kirjattiin lakiin 2000-luvun alussa, kun Suomi luopui avoir fiscal -yritysverojärjestelmästä. Suomen päättäjiä ei kuitenkaan voi tästä syyttää, sillä laki perustuu suoraan EU:n emo- ja tytäryhtiöiden verotusta käsittelevään direktiiviin. Sen mukaan jo kymmenen prosentin omistusosuus muodostaa emo-tytäryhtiö -suhteen ja näin ollen edellyttää kaksinkertaisen verotuksen täydellistä poistamista. Se myös poissulkee Rothoviuksen esittämän kolmen prosentin mallin, joka tarkoittaisi käytännössä lisäystä yhteisöveroon.

X

https://www.arvopaperi.fi/uutiset/vain-sina-maksat-osinkoveroa/f889b6af-2901-3f9f-97f4-1d09dfbaf57d

[Jorma M.]

Esko on monin tavoin hieno mies. Hyvä kirjoittaja, terävä ja inhorealistinen ajattelija. Myös ulosanniltaan ja kasvonliikkeiltään hyvä, rauhallinen ja veemäinen olemus.

Mutta Esko voisi joskus lisätä näihin pohdintoihinsa sen, että kasvoton ja monopolikapitalistinen, vastenmielisen rahanahne pääoma käyttää näkyvimpänä työkalunaan SAATANALLISTA VÄESTÖNVAIHTOA, NEEKERÖINTIÄ JA ISLAMILAISTAMISTA. Näin saadaan työmarkkinat ja valtaosa tavallisten ihmisten töistä derivoitua, liudennettua, globalisoitua. Lopputuloksena yhä suurempi varallisuuden, rahan, omistusten keskittyminen. Suomessakin on menossa rakennuskannan, maan, yritysten, työvoiman, bittien, metsien ja arvotavaroiden imeytyminen yhä harvemmille. Ja tietysti myös ulkomaille. Pääasiallisesti tätä kehitystä ohjaa Kokoomus medioineen.

[Lalli IsoTalo]

Otsikko on ketjun avaajan. Eskon oma otsikko on Suomen rikkaat.

Korostukset ovat ketjun avaajan.
OSA II

https://www.facebook.com/esko.seppanen.33/posts/10157845588860688

Tämä kirjoitus jatkaa puolen sataa vuotta kestänyttä tutkimusmatkailuani suomalaisen tulonjaon ytimeen.

Suurin ero muihin tämän alan tutkimuksiin on se, että minä käytän rahan ääressä toimivista rikkaista ihmisistä heidän oikeita nimiään; eiväthän Suomea omista köyhät eivätkä nimettömät ihmiset. Suomen omistavat ne, jotka näissä kolumneissa kevään aikana esitellään Suomen rikkaiksi.

Tämä kirjoitussarja lähti liikkeelle joulukuussa näihin pippaloihin sangen pitkällä kirjoituksella, ja tämä on toinen samanmoinen. Jatkossa tulee lyhyempiä tekstejä.

Haluan ensiksi luoda positiivista henkeä ja tuottaa tunnettuisuuden iloa sille joukolle suomalaisia, joille Pentti Haanpää, Piippolan poikia niin kuin Juha Väätäinenkin (ja on minullakin ollut ihan aito Piippolan vaari) esittelee näin:

"Rahalaitoksien pennoset levisivät auliisti kuten siunaava sade maakunnan ylle. Rakennettiin, raivattiin ja ajateltiin tulevia satoja ja hyötymisiä. Mikä erinomainen keksintö olivatkaan raha ja rahalaitokset, kyliin kohoavat rahanvaihtajien huoneet, rahan pitkät käsivarret, jotka nyt ojensivat auttavan ja siunaavan sormensa köyhälle maamiehelle. Muinaiset saarijärvenpaavot olivat saaneet ylen itsepintaisesti luottaa lapioonsa ja kaukaisen jumalansa epämääräiseen apuun. Nykyaikaisesta herranhuoneesta sai muutamalla nimikirjoituksella nopean ja tehokkaan avun."


Kaikki hyvin, toistaiseksi.

MILJONÄÄRIEN PROSENTTILIIKE

Kansainvälisissä konsulttiyhtiöissä on arvioitu eri maiden kansalaisten rikkautta ja omistuksen laajuutta oman maansa yritysten omistuksessa. Lontoossa pääkonttoriaan pitävän Knight Frankin arvion mukaan Suomessa oli vuonna 2017 noin 48 000 sellaista henkilöä, jolla oli oman asunnon lisäksi perstaskussa vielä miljoona euroa käytettäväksi verottajan bittirahalla lannoittamaan rahankasvatukseen finanssitalouden pelloilla.

Knight Frankin arvio miljonäärien lukumäärästä tuottaa johtopäätöksen, jonka mukaan 1 prosentti suomalaisista on miljonäärejä!

Jos niin on, se merkitsee lähes uskomatonta menestystarinaa ahkeralle kansalle työssä ja taistelussa hyvän toimeentulon puolesta. Se, että joka sadas suomalainen olisi sijoitusalan miljonääri, on mahdollista, mutta silloin miljonääreihin on laskettava mukaan myös maan, metsien ja kiinteistöjen suuromistajat, joista kenenkään ei tarvitse olla kovin monen sadan hehtaarin omistaja olemaan suomalainen rikas.

Monet höyhen- ja kevytsarjalaiset miljonäärit edustavat Suomessa kansankapitalismia. Ollakseen kansanliike siltä joukolta puuttuvat näkyvät johtohahmot, jotka ajaisivat minimiljonääreiksi ristimäni joukon etuja paitsi suhteessa valtiovaltaan ja myös suhteessa isoihin yrityksiin. Minimiljonäärien ei kuulu käyttäytyä kuin porotokka, joka yrittää suojautua karhuja, susia, ahmoja ja autonkuljettajia vastaan kiltillä käytöksellä. Kun suurin osa listaamattomien, siis ei-pörssiyhtiöiden, osingoista menee verovapaasti suurituloisille suuromistajille, sellaista sijoittajien etujoukkoa ei veronsa maksavien piensijoittajien kannata puolustaa. Ne tekevät sen itse.

Kun rahasummat kasvavat ja kansantalouden nuoret mustapukuiset solmiomiehet vaihtuvat rennosti esiintyviin sijoitusjohtajiin, kaikki on kaupan eikä rahasta ole pulaa. Se, mitä pörssien operaattoreilla on antaa finanssikapitalismin ikkunoiden pesuun, on mahdollisuus osakkeiden myynnillä tuottaa epäluottamuslause asianomaisen yhtiön johtajille. Pörssissähän ei osakkeiden omistajilla ole mitään sellaista myytävää, joka toisi yrityskuvaan edes hivenen inhimillisyyttä, solidaarisuutta, hyvää tahtoa, sosiaalista vointia ja/tai vielä rauhaa ja rakkautta.

SATAA RAHAA

Uuden isänmaansa Ruotsin tulevan kuningattaren tulevaan alamaisuuteen jo valmiiksi vaihtanut Björn Wahlroos on kirjoittanut yllättävän kelvollisen kirjan "Kuinkas tässä näin kävi?" (Otava, 2019). Se on hyvä kuvaus vanhan Suomen olemattomista pääomamarkkinoista niin pitkälle viime vuosisadan loppusuoraa, että "Helsingin pörssin osakekauppa oli 1980-luvun keskivaiheille saakka vaatimatonta, kallista ja tämän päivän mittapuun mukaan myös harrastelijamaista".

Sitä se todellakin oli, ja sellaisena se näytti jatkuvan seuraavalle vuosituhannelle, mutta eipä jatkunutkaan. Finanssikapitalismi toimii kuin sikaemo, jonka tehtävä on synnyttää vähän yli sadan päivän välein kerrallaan jopa 14-15 pikkuporsasta. Markkinoilla ruvettiin tavoittelemaan rahalle samanlaista tuottavuutta kuin on sikojen lisääntymisessä: nopeasti ja paljon, kaikki minulle itselleni.

Pankkimarkkinoilla reaalikapitalismin muodonmuutoksella ruvettiin tekemään tekemään tilaa finanssikapitalismin tulolle Suomeen. Itse asiassa sen mukana maahantuotu kuri ja järjestys olivat osa sitä globalisaatiota, joka oli alistettu kapitalismin lainalaisuuksille, rahalle ja aseille. Sen piispahenrikit ovat oikeaan aikaan oikeassa paikassa hankkimassa maailmalta halpoja raaka-aineita, joita myyvät läpikotaisin korruptoidut (afrikkalaiset) valtioiden päämiehet.

Nyt niitä halpoja luonnonvaroja vielä saa, mutta ei enää sitten, kun lukutaito, koulunkäynti ja terveydenhoito tuottavat tarpeelliset vallanvaihdokset. Sellainen järjestys ei ole kestävällä pohjalla, joka tuottaa jonnekin Zimbabween 60 prosentin työttömyyden. Sille ei jossakin Tyynen valtameren Nauru-saarilla naureta omalla 90 prosentin työttömyydellä. Suomessa me haluamme työtä kaikille, mutta siihen liittyy ongelma, kun sijoittajat vievät siihen tarkoitukseen tarvittavat rahat ulkomaille ja vaikeuttavat sillä tavalla uusien investointien rahoitusta.

ONGELMATEHDAS SUOMEN PANKKI

Meillä ongelmat alkoivat, kun Suomen kansantalouteen syntyi Suomen Pankin johtokunnan päätöksin - ilman hallituksen ja eduskunnan vaikutusmahdollisuutta - mahdollisuus pankkien lainata ulkomaista valuuttaa ja jakaa sitä edelleen velan ottajille. Se tuotti Suomen lainamarkkinoille aivan lisää sekä vilinää vilskettä että helinää helskettä.

Kävi sitten niin, että Suomen Pankki ei kyennyt enää suojelemaan Suomea sen itsensä, siis maan keskuspankin, virhepäätösten sumalta. Heti vuoden 1991 eduskuntavaalien jälkeen oli edessä tuli vastaan laskujen maksun aika. Laskut piti maksaa ulkomaiden valuutoissa, mutta niitä ei enää ollut. Ne oli Suomessa käytetty tarkoituksiin, jotka eivät tuottaneet tuloa valuuttakauppaa varten.

Se oli aikaa, jolloin koko yhteiskunta voi huonosti. Kriisi oli Suomen oma, ja kriisisyylliset piti löytää kotimaasta. Mitään etsintää 1980-luvun loppupuolen tuontirahalla Suomen myrkyttäneistä bankstereista ei kuitenkaan toteutettu, ja valtio maksoi omalla tuonti- ja velkarahallaan pankkien ahneuttaan aiheuttamat kulut..

Loppulasku 1990-luvun pankkikriisistä oli se, että Suomen valtio joutui maksamaan veronmaksajien rahoista seitsemän miljardin euron lunnaat ylipäätään pankkitoimialan säilyttämisestä Suomessa. Niillä rahoilla pantiin nurin muutama osuuspankki ja suuri joukko säästöpankkeja, fuusioitiin Helsingin Osake Pankki (HOP) SYP:hen, pantiin Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki konkurssiin, fuusioitiin kaksi kotimaista suurpankkia SYP ja KOP keskenään Meritaksi ja sitten Merita annettiin ruotsalaisen Nordeaksi nimetyn Nordbankenin suomalaiseksi vähemmistöosakkaaksi. Samaan kokonaisuuteen liittyvät myös Björn Wahlroosin osakkeiden enemmistöllä hallitseman Mandatum-pankin ja siihen liitetyn Interbankin fuusio aivan uuden vuosituhannen alussa vakuutusyhtiö Sampoon, johon liitettiin myös Suomen valtion omistama Leonia (entinen Postipankki). Myöhemmin kaikki Leonian pankkitoiminnat myytiin Danske Bankille, ja siitä Sampo sai hyvän hinnan ottaen vielä huomioon Leoniasta valtiolle maksetun alehinnan.

Ihmiskeskeinen, siis ihmisen arvon huomioon ottava, tarkastelutapa on finanssikapitalismissa alisteinen rahan arvolle. Historiallinen tarkastelutapa jättää näkymättömiin kokonaan sen asian, mitä kaikkea kokivat ne suomalaiset, joiden elämä tuhoutui omiin velkoihin, sukulaisten velkoihin, tuttujen ihmisten ja naapureiden lainojen takauksiin, säästöjen syöntiin ja jatkuvaan rahan puutteeseen. Tämä kertomus on synkkää luettavaa.

Itsemurhia tehdään noin 600 tietoon tullutta tapausta vuodessa. Vuosi 1992, joka oli pahin pankkikriisivuosi, oli myös itsemurhien huippuvuosi: 1200 tapausta. Niinä vuosina itsemurhien määrä oli noin neljänneksen pitkän ajan keskiarvoa korkeampi.

Lamaan ajautuneen maan politiikan lopputulos näkyi konkursseina, joita tehtiin vuosina 1991-1993 noin 7 500 "normaalia" enemmän. Se näkyi työttömyytenä, joka vuonna 1994 nousi ennätykselliseen lukuun 480 000. Niin moni suomalainen menetti työpaikkansa joko pysyvästi tai lomautettuna. Valtion velka kasvoi vuoden 1989 velasta, joka oli 10,6 prosenttia bruttokansantuotteesta (BKT), vuoden 1998 lukuun 66,7 prosenttia. Se oli paljon se, ja siitä luvusta ei päästy mainittavasti eroon ennen vuoden 2008 suurta pankkien, varjopankkien, vakuutusyhtiöiden ja muiden vaikeuksiin joutuneiden rahalaitosten konkursseja ja epätietoa vahvistavaa konkurssiuhkaa.

Kaiken kaikkiaan Suomessa tapahtui taloudellinen ja poliittinen katastrofi, joka muistutti ihmisen keinoin torjumattomissa olevalla voimallaan vuoden 2004 Thaimaahan iskenyttä Intian valtameren luonnontsunamia. Se tappoi ihmiset, jotka eivät olleet osanneet lähteä pakoon sellaista ilmiötä, jonka nimeä he eivät olleet koskaan kuulleetkaan. Puhelinpylvääseen kiivennyt Sauli Niinistö pelastui, kun hän piti tiukasti kiinni pylväästä, joka kesti. Jos ote olisi irronnut, meillä olisi nyt eri presidentti.

Ei irronnut myöskään Björn Wahlroosin ote pankkijärjestelmästä, vaikka hän sai potkut SYP:n varatoimitusjohtajan tehtävästä. Suurten ja rikkaiden vanhojen pankkien taistelu toinen toisensa kaappaamisesta oli Suomen pankkien kuoleman alkusoittoa, joka voitiin käynnistää melko pian sen jälkeen, kun oli todettu näiden suurpankkien myöntämien luottojen maksamatta ja hoitamatta jääneen rahan suuri määrä.

Tässä yhteydessä esitän arvoituksen. Kuka kirjailija ja minä vuonna julkaistussa kirjassa esitti tämän johtopäätöksen epäonnistuneesta talouspolitiikasta? (Oikea vasta on tämän kirjoituksen lopussa.)

"Hänestä tuntui usein kuin koko yhteiskunnan perustus olisi ollut mätä ja koko kansa täällä tanssinut omia hautajaisiaan. Eihän sitä voinut kauan kestää. Elihän koko kansa jo ulkomaisten lainojen armosta. Silloin kun niitä saatiin, oli maassa hyvät ajat. Kun ne loppuivat ja ulkomaisen rahamarkkinat kiristyivät, alkoi jälleen sama kurjuus ja viheliäisyys. Eikä ihmekään, sillä koko kansa eli yli varojensa."

Tämä sitaatti kuvaa hyvin sitä, mitä sai aikaan vapaa markkinatalous Suomessa 1990-luvun alkuvuosina. Sosialismia ei siitä voi syyttää, vaikka mieli tekisi, mutta se ei olisi uskottavaa.

PANKKIEN PYRISTELYÄ TUTKAINTA VASTAAN

Se, mitä tapahtui 30 vuotta sitten pankeille, on moraalisesti kestämätöntä toimintaa.

Se, mitä tapahtuu sisällä pankeissa, ei yleensä tule julkisuuteen. Jos joku asia tehdään väärin, sitä ei pyydetä anteeksi. Se salataan, ja musta pestään valkeaksi.

Osoitus siitä, miten pankit ovat aina valmiita törkeästi rikkomaan - jos eivät lakeja niin ainakin - yhteiskuntamme moraalikäsityksiä siitä, mitä pankki voi tehdä mutta mitä sen ei pidä tehdä. Seuraavassa esimerkissä on kysymys siitä, miten Suomen Yhdyspankki (SYP) toteutti Björn Wahlroosin johtamana pankinsisäisen työryhmän valmisteleman oman yhtiömuotonsa
radikaalin rakenneuudistuksen jakamalla vanhan SYP:n kahteen osaan. Niin tehtiin, kun oli vaarassa paljastua pankin kikkailu leimaverojen erilaisuudella yhtäällä kotimaisilla vekseleillä ja toisaalla niiden ulkomaisilla vastineilla (Promissory Notes).

Toinen osa piti sisällään pankin kaiken hyvän omaisuuden ja toinen taas toimi kuin roskapankki, jonne siirrettiin pankille tappioita tuottavat ongelmat. Roskapankki sai tarvittaessa tehdä vaikka konkurssin, sillä se oli luonteeltaan jätteiden loppusijoituspaikka.

Sitaatti tapahtumien kulusta on pitkä, mutta paljastava. Sen julkisuuteen tuottamisesta kiitos kuuluu Antti-Pekka Pietilälle kirjasta "Pankkikriisin salaiset paperit" (Art House, 2008). Tätä operaatiota johti pankin varatoimitusjohtaja Björn Wahlroos.

"Ensiksi otettiin pankin nimivarastosta uusiokäyttöön sen vanha nimi Pohjoismaiden Yhdyspankki (PYP). Siitä tehtiin silloisen Suomen Yhdyspankin (SYP) tytäryhtiö ja sille siirrettiin emoyhtiön koko pankkitoiminta.

Nimettäköön tämä SYP, joka siis omisti PYP:n ja oli sen emoyhtiö, SYP1:ksi. Sitten tämän emoyhtiön (SYP1) nimi vaihdettiin, ja siitä tuli Unitas Oy. PYP:n emoyhtiö ja omistaja oli sen jälkeen nimeltään Unitas Oy. Kun SYP:n nimi ollut enää käytössä eli kun se oli vapaana uusiokäyttöön, Pohjoismaiden Yhdyspankki (PYP), jolle oli siirretty SYP1:n pankkitoiminnot, otti käyttöön vapaana olleen nimen. PYP:stä tuli SYP, mutta eri SYP kuin SYP1. Erotukseksi vanhasta SYP1:stä kutsuttakoon sitä SYP2:ksi.

Olennaista tässä on se, että uusi SYP2 ei ollut sama pankki kuin SYP1, vaikka sen nimi oli SYP, ja että tämä SYP2 ei ollut saanut asiakkailtaan lupaa heidän talletustensa ja luottojensa siirtämiseen SYP1:stä SYP2:een. Erityinen ongelma oli Promissory Notes-vekseleiden siirtäminen SYP2:n veloitettaviksi, sillä niistä puuttuivat lain määräämät velallisten suostumukset siirron tekemiselle.

Pankin asiakkaat luulivat olevansa tekemisissä SYP1:n kanssa, mutta eivät olleet, koska asiakkaiden SYP oli pankinjohtaja Wahlroosin johdolla synnytetty uusi SYP2. Jos SYP-konserni olisi tarvinnut (ja kun se tarvitsi) valtion pankkitukea, se oli tarkoitus ohjata tälle roskapankin asemassa olleelle SYP2:lle. Strategisia omaisuuksia hallinnut pörssiyhtiö Unitas porskutteli eteenpäin riippumatta siitä, mitä tapahtui SYP2:lle.

Kaiken tämän jälkeen oli olemassa kaksi toimivaa pankkia: emoyhtiö Unitas Oy ja sen tytäryhtiö Suomen Yhdyspankki Oy, jonka kaupparekisterinumero oli 513 752 ja joka siis oli edellä mainittu SYP2. Sen lisäksi rekistereissä kummitteli alkuperäinen Suomen Yhdyspankki (SYP1), jonka kaupparekisterinumero oli 40 495. Se kummitteli siitä syystä, että sitä ei ollut enää olemassa."

Sitaatti päättyi ja tekee mieleni kysyä, tuliko asia selväksi? Oletan, että ei tullut. Sen verran vaikeasta ajattelusta tässä sitaatissa oli kysymys. Mutta totta joka sana.

Kun Björn Wahlroos sanoo, että yrityksillä ei voi olla moraalia, sitä puutostautia sairasti koko SYP:n johtokunta kristillisillä arvoilla ratsastaneen silloisen pääjohtaja Ahti Hirvosen johdolla.

MORAALI A VAI EI?

Moraalin osalta minulla on huomautettavaa "Nallen" kirjasta "Kuinkas tässä näin kävi". Se on ihan hyvä kertomus ja yksi parhaista hänen kirjoittamistaan kirjoista. Teksti on sangen neutraalia niin pitkälle kuin se kiinnittyy siihen, miten Suomi on synnytetty ja miten siitä tuli se Suomi, jossa me elämme suomalaisessa todellisuudessa. Siihen finanssikapitalismin mukanaan tuomaan todellisuuteen kuuluu myös Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos, joka on melkein miljardööri huolimatta siitä, että hän on ollut Suomelle hyvä veronmaksaja, yksi parhaista koskaan.

Veronmaksun entiseen kotimaahansa Suomeen hän on nyttemmin lopettanut. Hän ei myöskään aio maksattaa perheellään perintöveroa jälkeensä jäävästä maallisesta mammonasta, ja sen - sangen mittavasta määrästä miljoonia - perhe säästää "Nallen" muutolla Ruotsiin, jossa ei ole perintöveroa.

Mutta, mutta.

Björn Wahlroos on tehnyt mittavan uran tavoittelemansa miljardin eteen tavalla, josta hän vaikenee. Hän ei kerro siitä, miten hän aiheutti pankkisodan. Kun sen molemmat osapuolet SYP ja KOP ostelivat markkinoilta järjettömän kalliilla hinnalla vastapuolen ja sille läheisten kumppanuusyhtiöiden osakkeita, ne tuhosivat kummankin suurpankin rahoituspohjan monen vuoden ajaksi, Sitten tuli noutaja. Molemmat pankit pakotettiin rauhaan ja fuusioitumaan toinen toiseensa ja muuttumaan Meritaksi.

Taistelukentälle jäi satoja kaatuneita. Sitä hintaa harvemmin muistetaan, mutta monta sataa epätoivoon kuollutta uhria kuvaa sitä todellisuutta, joka ei ole helppo saada istumaan pelkäksi huonoksi moraaliksi. Se on elämän ja kuoleman perimmäisiä kysymyksiä niille, jotka valitsivat omatoimisesti itselleen kuoleman.

"Nalle" on systemaattisesti jättänyt kertomatta ne tehtävät, jotka Suomen valtio antoi SYP:n kuoltua hänen poliittiseen valmisteluunsa duopolissa yhdessä KOP:n tappajiin kuuluneen Peter Fagernäsin kanssa. Herrat sekä kilpailivat että tekivät yhteistyötä Suomen tärkeimpiin kuuluvissa raha-asioissa. Näiden kahden herran rooli oli rajua ja rahapitoista kamppailua kulisseissa Suomen pankkien ja vakuutusyhtiöiden olemassaolon ehdoista, isoista rahoista ja suuresta kulissien takaisesta vallasta.

Pankit hävisivät taistelun olemassaolostaan johtaville entisille työntekijöilleen (Wahlroos ja Fagernäs). Se päättyi "Nallen" sisäpiirikavereiden toimeenpanemaan Björn Wahlroosin huudattamiseen vakuutusyhtiö Sammon toimitusjohtajaksi ja konsernijohtajaksi. Siinä yhteydessä "Nallelle" annettiin vuodelta 2000 taloon tulon tervehdykseksi 19 miljoonan verottoman euron osingot huolimatta siitä, että hän ei silloin ollut toiminut päivääkään yhtiön palveluksessa. Sampo jakoi mainittuna vuonna 2000 kuusi kertaa suuremmat osingot kuin olivat yhteenlaskettuna kaikki Sammon jakamat osingot yhtiön pörssivuosilta 1989-1999. "Nalle" sai omat rahansa helpolla työllä: istui ja odotteli Mandatumille ostajia.

Tämä ohi muiden ehdokkaiden ohi kiilannut uusi toimitusjohtaja sai erinomaisen edun itselleen, kun samassa yhteydessä hänen toimikautensa alkamisen kanssa hänen hallitsemansa Mandatum fuusioitiin Sampoon. "Nalle" sai siinä fuusiossa Mandatumin osakkeista Sampo-Leonian (juuri sitä ennen oli Sammon kanssa fuusioitunut valtion omistama Leonia, entinen Postipankki) maksamaan Mandatumista yli kaksinkertaisen hinnan - 120 miljoonaa euroa - verrattuna niiden Sammon osakkeiden yhteenlaskettuun pörssiarvoon. Tämän vuoden 2020 pörssikurssien mukaan laskettuna "Nalle" sai henkilökohtaisesti pörssiarvoltaan 470 miljoonan euron osakkeet.

Vuosina 2004-2005 Suomen valtio luopui suurimmasta osasta (3/4) Sammon osakkeistaan. Toteutui myös Suomen valtion Leonia-pankin fuusio Sampoon. Jostakin syystä Suomen valtion 43 prosentin omistusosuus Sampo-Leoniasta ajettiin alas runsaaseen 10 prosenttiin myymällä valtion osakkeet pois (lähinnä ulkomaille noin1 500 miljoonan euron pörssikurssien aikaan.) Nyt niiden samojen osakkeiden pörssikurssin aikaan niistä voisi pyytää 5 000 miljoonaa euroa.

Tämän kirjoituksen alussa siteeratun Pentti Haanpään kuvaaman hyvän olon tunteen muutos tuotti tähän kirjoitukseen tällaiset loppusanat:

"Voi, nyt ei ollut mitään iloa maidon solinasta kiuluun, ei kermankurinasta kirnussa, ei lihavasta mullikasta, joka teuraaksi vietiin! Korot ja verot eivät kuitenkaan tulleet maksetuiksi, Ne venyivät, venyivät. Rahan auttava sormi nuutui nyt pidätteleväksi koukkusormeksi. Velka oli nyt kuten myllynkivi kaulassa, joka uhkasi upottaa johonkin tuntemattomaan syvyyteen."

Juttu koukkusormisista bankstereista jatkuu lähitulevaisuudessa.

PS. Arvattavana ollut sitaatti oli kansallisrunoilijamme Eino Leinon kirjasta "Pankkiherroja" vuodelta 1914.

[Lalli IsoTalo]

OSA III

Esko Seppänen
24. maaliskuuta 2019 ·

Paavo Arhinmäen kanssa sovitussa vaalitilaisuudessa puhuttiin niin isoista asioista, että ne eivät mahdu vaalikoneisiin. Puhuttiín tyhjästä luoduista biljoonista euroista ja myös valtionyhtiöiden yksityistämisen epäonnistumisista. Tässä viimeksi mainitusta asiasta.

Viime vuosituhannen viime hetkillä entisen kauppa- ja teollisuusministeriön silloinen kansliapäällikkö Matti Vuoria sai lihavan idean. Oli yhdistettävä öljy-yhtiö Neste Oy ja sähköyhtiö Imatran Voima Oy, molemmat Suomen valtion omia. Hän ilmoittautui saman tien vapaaehtoiseksi toimimaan uuden yhtiön hallituksen päätoimisena puheenjohtajana ja saamaan asianmukaista palkkaa ja asiaan kuuluvia bonuksia.

Valtiovaltaa edustivat siihen aikaan ministereinä Antti Kalliomäki (SDP) ja hänen jälkeensä Sinikka Mönkäre (SDP), joilla kummallakaan ei olut tahtoa eikä osaamista puolustaa kansallisomaisuuden arvoa Paavo Lipposen (SDP) hallituksessa yksityisten sijoittajien privatisointipyrkimyksiä vastaan. Niin syntyi amerikkalaisten pankkien johdolla ja Suomen valtion käyttämän yksityistämisagentin Björn Wahlroosin omistaneen Mandatum-pankin neuvojen mukaa n Fortum Oyj.

Se ei kuitenkaan ollut elinkelpoinen yhtiö, ja fuusio purettiin nopeasti. Paljon vahinkoa yhteiselle omistamisen asiallemme oli kuitenkin jo ehditty tehdä..

Lähes kaikissa valtion yhtiöissä, joissa on pantu toimeen niiden privatisoiminen eli suurten osakemäärien myynti markkinoille kansankapitalismin nimeen vannoen, on Suomen valtion toiminta palvellut ennen muuta koti- ja myös ulkomaista yksityistä pääomaa meidän kansallisomaisuutemme kustannuksella.

Valtio möi runsaan kolmanneksen (37 %) Fortumin osakkeista koti- ja ulkomaisille sijoittajille yhteensä 1 635 miljoonalla eurolla. Jos saman osakemäärän suurine n paketti pantaisiin myyntiin nyt Fortumin nykyisen pörssikurssin mukaan, olisimme saamassa tästä kansallisesta aarteesta oin 6 000 tai 7 000 miljoonaa euroa enemmän kuin saatiin Paavo Lipposen hallituksen yksityistämispolitiikan virheliikkeissä Fortumin osakemyyntien tuottoina.

Fortum on tulee tänä vuonna 20 vuoden elinkaarellaan maksaneeksit osinkoja yhteensä noin 17 000 miljoonaa euroa. Jos valtio olisi pitänyt monessa mielessä monopolia muistuttavassa markkinatilanteessa toimineen yhtiön kokonaan koko kansan omistuksessa (valtio omisti privatisointiin mentäessä 87 prosenttia sen osakkeista ), valtio olisi saanut siitä osinkoja 5 000 miljoonaa euroa enemmän kuin se on nyt saanut yksityisomistajien ottaessa nuo rahat 37 prosentin osakeomistuksen perusteella.

Kaiken lisäksi Fortumin ulkomaalaisomistus vuotaa ulkomaille kokonaan verottomia tai runsaaaaasti aliverotettuja osinkoja, jotka ovat pois suomalaisista investoinneista Suomeen maamme vaurauden vahvistamiseksi.

Eikä tässä vielä kaikki.

Nesteen ja IVO:n järjetön fuusio purettiin pian ja Matti Vuoria sai mennä. Hänelle ei maksettu bonuksia Fortumin tuloksista (hänen tilalleen tulleelle Mikael Linnukselle sen sijaan maksettiin yhdeksän vuoden aikana palkkoja ja palkkioita 30 miljoonaa euroa plus hän sai vanhuutensa turvaksi 40 000 euron kuukausieläkkeen).

Kun Neste oli ensin saanut tankata taseeseensa fuusion ansiosta IVO:n sähköntuotannon voittoja, yhtiöiden vapauttaminen pakkoliitoksesta tapahtui niin, että 85 % uuden Nesteen osakkeista jaettiin Fortumin omistajille. Osakkeet jettiin ilmaiseksi, ja Fortumin omistajat saivat neljällä Fortumin osakkeella yhden Nesteen osakkeen.. Sillä tavalla jaetut Nesteen osakkeet ovat kasvaneet yhtiön toimialan strategisten kasvutekijöiden ansiosta arvossa ja hinnassa niin, että alkuperäinen pörssiarvoltaan alle 10 euron hintainen osake maksaa pörssissä lähes sata (100) euroa. Kymmenessä vuodessa on osakkeen hinta kymmenkertaistunut. Tämän Fortumia selvästi pienemmän yhtiön kaikkien osakkeiden pörssiarvo 24 000 miljoonaa euroa on suurempi kuin sen entisen pääyhtiön Fortumin kaikkien osakkeiden vastaava markkina-arvo 17 000 miljoonaa euroa.

Kuinka paljon on Nesteen pörssiarvo 24 000 miljoonaa euroa?

Se on niin paljon, että sillä rahalla saisi lähes 150 uutta hävittäjää Suomen ilmavoimille, eivätkä nämä hyökkäysvoimien lentokoneet ole mitään tavallisia lentokoneita vaan sotatoimikalustoa ja siis hyvin kalliita koneita.

Neste on toimintansa aikana maksanut omistajilleen osinkoja noin 3 500 miljoonaa euroa. Siitä puolet on maksettu Suomen valtiolle ja toinen puolikas on mennyt osakkeensa Nesteen yksityisomistajille, siis sille siipijengille, jonka ydinosakkeet on saatu ilmaiseksi.

Tämä edellä kirjoitettu todistaa mielestäni sen, että Suomen valtio ei ole toiminut näissä kaupoissa tavalla, jota olisi vaatinut kansakunnan etu.

[Lalli IsoTalo]

OSA IV
10+ miljardia joka kuluu koronaviruksen kustannuksiin ja
eräitä valtavampia pankkimaailman ihmeellisyyksiä
(Otsikko meikäläisen)

Esko Seppänen

30.3.2020

Kun ammutaan isolla pyssyllä, osumatarkkuudessa on toivomisen varaa.

Etlan ennnustepäällikkö Markku Lehmus Kauppalehdessä (28.3.) lausuu, että rahamarkkinoiden tapahtumat ovat taas kerran yllättäneet ennustajat ja "muistuttaa, että kyseessä on sokki, jota kukaan ei ole voinut ennakoida".

Olen monta kertaa pitkän elämäni aikana joutunut ihmettelemään, kuka todellisuudessa on tämä herrarouva Ei Kukaan, joka selvästi liikkuu "piireissä" etsimässä uutta ennustettavaa, mutta on ajautunut sivuun itse asiasta: ennusteet eivät kata rahapolitiikan eivätkä pankkien toimia osana ennustamista. Sitä voidaan kuvata niin, että osana ennustuksia on reaalitalouteen kuuluva työkansan palkkojen kehitys, mutta pääoman tuottojen kehitystä ei nähdä taloudellisesti merkittävänä yhteiskunnan osana. Sellaisella ennustamisen sisältövajeella on suuri poliittinen merkitys.

Nyt elämme merkittäviä aikoja. Mediavalta on esitellyt erinomaisen hyvän pohjatyön, mutta ongelmat alkavat, kun se rupeaa etsimään maksajia 10 miljardille tai sitä suuremmalle määrälle euroja, jotka kuuluvat koronaviruksen kustannuksiin.

On syntynyt rahan mentävä iso reikä ison rahan markkinoilla, mutta ei vain tästä mediatapahtumasta vaan samanaikaisesta pääomamarkkinoille syntyneen eurokuplan puhkeamisesta. Ennustajille on tämä taakka tullut kannettavaksi yllättäen ja odottamatta, mutta media on kertonut tulossa olevasta romahduksesta niin, että se ei ollut yllätys muille kuin ennusteiden toimitsijoille. He eivät selvästikään lue lehtiä.

Viimeisimmän viisivuotiskauden aikana Euroopan keskuspankki (EKP), ja Amerikassa sen vastine – yksityisomisteinen – Fed, ovat pitäneet yllä keinotekoista taloudellista kasvua ns. elvytyksen nimellä. EKP on "elvyttänyt" emumaiden taloutta vajaalla 3 biljoonalla eurolla myymällä pankeille halparahaa, jota pankit ovat myyneet edelleen – niin halvalla että pankkeja eivät ole enää kiinnostaneet tallettajien säästöt – emumaiden hallituksille ja suuryrityksille.

EKP on myynyt markkinoilla rahaa, jota sillä ei ole ollut!

EKP on synnyttänyt rahaa tyhjästä, ja se on tapahtunut sangen yksinkertaisella tavalla: pankin taseeseen on sen molemmille puolille lisätty sama summa, ja uutta rahaa oli luotu sen summan verran. Löysärahan tekemisen tekniikalla ja keskuspankin tasetta manipuloimalla on synnytetty rahaa varmaankin enemmän kuin koskaan. Ei se, mitä on tapahtunut bittirahan luomistyössä kuitenkaan ihan uusi keksintö ole. Se on entisajan setelielvytystä.

On erotettava toisistaan kaksi taloutta. Pohjana on reaalitalous, joka on työn ja toimeentulon talous. Sen yläpuolelle on vähitellen kehittynyt finanssitalous, joka on rahan ja rahatuotteiden talous.

Reaalitaloudessa toimitaan käyttöarvojen tuotannossa ja finanssikapitalismissa pyritään vaihtoarvojen maksimoimiseen.

Rahat on käytetty niin, että rahan haltijat ovat ottaneet – rahalla on valtaa ja voimaa ottaa – pääomia pelkkään sijoituskäyttöön eli tuottamaan lisää vaihtoarvoa; kun taas reaalitalous ei ole kyennyt – rahan puutteessa – puolustautumaan ottajia vastaan esimerkiksi investointien rahoittamiseksi. Modernit ja teknologisesti kehttyneet investoinnithan ovat yhteiskunnille tuottavampia sijoituskohteita kuin rahatalouden virtuaaliset arvot.

Kun rahakauppa oli puhkeamassa talouskriisiksi syntyi yht´äkkiä maailmanlaajuinen korona-ilmiö, joka varasti shown sokeilta (ent. shokki). Uskovaiset luottivat pankkiliiketoiminnan entisen gurun ja Fedin pääjohtajana toimineen Alan Greenspanin itsensä ylös kirjoittamattomaan ja ulos lausumaan oppiin:

"Kuplaa ei voi analysoida ennen kuin se on puhjennut."

Siis kaikkea piti sietää niin kauan kuin sitä kesti.

Pankkien velkaantumisen ja koronapandemian kolarissa pankkipuoli löysi yleisessä kaaoksessa keinon päästä avustettavan osaan valtiontalouksien talousvaikeuksissa. Ilman koronaa pankkien raha-asiat olisivat olleet keskeisiä uutisaiheita, vain isoja otsikoita. Koronan oloissa ne ovat olleet toisarvoisten uutisten alhaista näkyvyyttä, jota voi vaikka vähän säälitellä suurten talousuutisten kohdalla, mutta apurahaa sataa nyt myös rahatalouden laariin.

Pelissä olevat summat ovat niin suuria, että uutta keskuspankkirahaa tyhjästä toimittavan Euroopan keskuspankin (EKP) resurssit alkavat olla vähissä. Se on jo nostanut rahakoneensa - eli pankin taseen - tuotannon runsaasta yhdestä biljoonasta (biljoona = miljoona miljoonaa eli 12 nollaa) lähes viisinkertaiseksi 4,6 biljoonaan euroon.

Kukaan ei tiedä, eikä kertoisi jos tietäisi, aiotaanko "elvytyksen" nimellä yrityksille ja valtioille kierrätettäväksi annettu virtuaalinen (= epätodellinen mutta oikeaa muistuttava ja matkiva) raha joskus maksattaa pankeilla takaisin vai jääkö se reliktinä roikkumaan EKP:n taseisiin muistona 2020-vuosikymmenen talouden lamaantumisesta löysän rahan ja rahatuotteiden markkinoilla.

Jos euro menettää rahan ominaisuuksiin kuuluvan uskottavuutensa käynnissä olevissa biljoonien eurojen peleissä ja leikeissä, on muistettava, miten EKP:n silloinen pääjohtaja Mario Draghi teki rahapolitiikkaa rahalla, jota ei ollut tosiasiallisesti edes olemassa ("EKP on valmis tekemään mitä tahansa" ja "pyydän uskomaan, että se riittää".) Sitä rahaa, joka oli käytössä ikään kuin se ei olisi ollut keneltäkään pois, on riittänyt EKP:n taseen alle biljoonan euron lähtösummasta nykyiseen 4,6 biljoonaan euroon saakka, , ja suurin osa siitä on virtuaalirahaa. Se on paljon rahaa tarkoituksiin, jotka - ja joiden valvonta - eivät ole huolellisesti valmisteltuja ja joilta puuttuu selkeä tarkoitus olla enemmän kuin pelkkä iso rahamäärä käytössä johonkin, joka täsmennetään myöhemmin.

Näissä asioissa ollaan nyt tilanteessa, jossa joku kyllä alustaa keskustelun siitä, että "mikä kanta tässä pitää nyt ottaa siihen inflaatioon".

[Lalli IsoTalo]

OSA V
Tästä kaikesta on kansankapitalismi kaukana
(Otsikko meikäläisen)

Esko Seppänen 24.4.2020

Aamun uutisissa kerrottiin, että Euroopan keskuspankki (EKP) on ruvennut ottamaan vastaan roskasarjan vakuuksia pankeille myönnetyistä luotoista.

Mitä ihmettä ne puuhailevat kaikkien muiden selän takana? Onko pankkiherroilla mennyt luotot ja lotot sekaisin? Luotto tuo, lotto vie.

Pankit saavat keskuspankilta luottoa nollakorolla. Jos joku olisi edellisen keskisuuren pankkiromahduksen jälkeen (vuonna 2008) sen ääneen sanonut, hänelle olisi lähdetty hakemaa geriatrin tai neurologian apua.

Euroopan keskuspankki on laskenut tai laskemassa liikkeelle halparahaa - ja tekee nyt niin huonoillakin maksueväillä - lähes 3 biljoonaa (miljoonaa miljoonaa) euroa. Yhdysvaltojen keskuspankkijärjestelmään kuuluva yksityisomisteinen Fed nostaa oman summansa vielä suuremmaksi.

Kukaan ihminen ei kykene tekemään työtä niin paljon, että hänen kuuluisi saada siitä miljardi, dollareina, euroina tai markkoina. On yhdentekevää, mitä niistä hän saa. Mahdoton ei ole mahdollisuus.

Suomessa ovat ns. sijoittajille, noille laman enkeleille, tarjolla Euroopan parhaimpiin tuottoihin kuuluvat osingot ja myyntivoitot. Osa niistä rahoista on kaiken lisäksi saajilleen verotonta tuloa.

Finanssikapitalismissa on ajettu mutkat suoriksi matkalla uuteen rahan todellisuuteen. Rahaa on, mutta sen ottavat yhteisestä potista itselleen sellaiset ihmiset, joilla on sitä ennenkin ollut. EKP:n rahat eivät ole sen rahaa vaan emumaiden rahaa.

Tämän kertomuksen synkkä puoli on se, että kyseessä ei ole raha, joka olisi syntynyt ihmisten työstä ja toiminnasta ja jolla olisi käyttöarvoakin eikä vain pörssiarvoa. Tämä "raha" on syntynyt tyhjästä ja on se vain virtuaalista rahaa, pelkkiä bittejä EKP:n taseen kovalevyllä.

Tavallisen tallaajan on mahdotonta ymmärtää, kuinka paljon rahaa, biteillä tai ilman, on biljoona euroa, saati sitten kolme biljoonaa. Euroopan keskuspankki ei ole tarvinnut sen synnyttämisessä sektiota eikä kipulääkkeitä. Synnytys tyhjästä on helpoin tapa synnyttää, vaikka vauva on tavattoman iso määrä rahaa. Kätilönä toimi vanhaa tapaan Näkymätön Käsi.

Aluksi EKP lainasi rahaa yksityisille pankeille ja niiden asiakkaille, sitten myös emumaiden valtionvelkojen vartijoille. Pankit ostelivat yritysten velkapapereita ja möivät niitä edelleenuueen myyntiin. Kenelle myytiin? Keskuspankille. Siinä prosessissa muut lihoivat, keskuspankki ei. Jäsenmaiden hallitukset omasta puolestaan saivat rahaa huonosti hoidettujen velkojensa korkoihin.

Jaossa, jota EKP kutsui "elvytykseksi", rikottiin röyhkeästi Maastrichtin sopimuksen artiklaa 123, joka kieltää EU:lta jäsenmaiden taloudellisen avustamisen. Näitä käsittämättömän suuria rahoja käytetään biljoonakaupalla EKP:n taseen bittiravintona.

Olen, hitto vieköön, tässä osinkojen ja myyntivoittojen kymmenkunta vuotta kestäneessä rahasateessa ihmeissäni siitä, miksi EKP ilmoitti ottavansa vastaan luottojen vakuudeksi huonoa rahaa, kun hyvääkin olisi ollut tarjolla. Se hyvä raha on kuitenkin huonoakin huonompaa, jos virtuaalijarru ei pidä ja tuhoutuu kaiken rahan perimmäinen olomuoto: rahalla on yleiseen luottamukseen perustuva arvo.

Itse asiassa tässä on käymässä niin, että uuskapitalistit saivat hyvin onnekkaasti valtiot maksamaan "elvytyksen" sijasta ilmastomuutokseen kuuluvan lämpömittarin eli koronapandemian kuluja.

Finanssikapitalismissa käynnistyneet ja tulevaa suurta romahdusta (vuonna 202? tai ehkä jo tänä vuonna) edeltävät rikkaiden toimet, joilla yritetään sitoa pandemiavahinkojen korjausrahat epäonnistuneiden "elvytysten" käyttöön; käyväthän koronan uhrit ja finanssikapitalismin enkelit kilpailua samoista Suomen rahoista.

Osa valtiovallan rahoista, valuu joka tapauksessa virran mukana sellaisten rahatyöläisten (voiko todellisuudessa olla olemassa rahan työläisiä?) käsiin, jotka Jeesuksen aikaan toimivat rahanvaihtajina. Jeesus pani aikanaan ranttaliksi ja hajotti heidän työpöytänsä. Kun 43 % Yhdysvaltojen kansasta uskoo, että Jeesus palaa heidän keskuuteensa vielä heidän elinaikanaan, rahankasaajien on syytä aloittaa omistustensa puolustustaistelu ylivoimaista vastustajaa vastaan pikapuoliin.

Raha on valtaa, josta on ainainen puhe ja pulina. Rahaa ei tippa tapa.

Raha ratkaisee monta ongelmaa - ja tuottaa vähintään saman verran uusia. Henry Kissingerin opin mukaan "se, joka hallitsee rahaa, hallitsee maailmaa". Sillä yhdellä maalla, jolla on asettaa rahan suojaksi myös sotilaallisen käytön uhka, on niissä puuhissa kiinni enemmän rahaa kuin yhdeksällä seuraavaksi suurimmalla sotilasvallalla yhteensä. Myös aseet ovat valtaa.

Siitä kaikesta on kansankapitalismi kaukana.