Yhdysvallat ja Kiina - kylmä sota 2.0?

[Puskistahuutelija]

Ylen toimittaja Jani Parkkari tehnyt nykyisissä poliittissa oloissa varsin hyvän ja lukemisen arvoisen esseen. Aiheena on Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen taisto, joka omaa melkoisen suuria yhtenäisyyksiä kylmän sodan aikoihin, mutta myös merkittäviä eroavaisuuksia.

Neuvostoliitto oli suhteellisen helppo voitettava Yhdysvalloille, koska sen poliittinen järjestelmä oli joustamaton ja poliittinen eliitti suhtautui fanaattisen oikeaoppisesti marxismiin. Revisionismiin suhtauduttiin puolestaan todella vihamielisesti, josta käynee esimerkiksi Tsekkosslovakian miehitys 1968 ja sen myötä seurannut Bretznevin oppi.

Kuten Parkkari tekstissään tuo ilmi, Kreml eli täysin erilaista todellisuutta verrattuna tavalliseen väestöön. Politbyroon mielestä kenelläkään ei ollut aihetta valittaa mistään, koska työläisen paratiisi oli saavutettu. Työläisen paratiisi taas oli ihanne. Eihän kukaan voinut olla tyytymätön tällaiseen yhteiskuntaan. Paitsi, että tyytymättömiä oli. Ja paljon. Jos heitä ei haitannut vapauksien ja oikeuksien puute niin se ainakin haittasi, että he elivät jatkuvassa puutteessa. Kaikkea säännösteltiin "jokaiselle tarpeensa mukaan" -periaatetta käyttäen. Se koitui lopulta Neuvostoliiton kohtaloksi. Ihmisten kurjuus ei voi jatkua määräänsä enempää, joten Yhdysvaltojen ei tarvinnut kuin pitää oma pakka kasassa ja odottaa. Kehitys hoitaisi tilanteen itsestään ilman, että Yhdysvallat itse yrittäisi aktiivisesti antaa sille vauhtia. Riitti, että he pitivät proxy-sodissa kommunistit aisoissa niin hyvin kuin suinkin, jotta Neuvostoliitto ei saanut liikaa jalansijaa muualla kuin Euroopassa, jossa sillä sitä jo oli.

Kiinan osalta ollaan aivan erilaisessa tilanteessa. Kiinan johtajaksi vuonna 1978 tullut Deng Xiaoping viskasi maolaisuuden roskakoriin, joka oli marxismin tapaan joustoihin kykenemätön ja oli neuroottinen oikeaoppisuudesta. Deng kuvaili ajatteluaan seuraavalla tavalla:

– Ei ole väliä, onko kissa musta vai valkea. Tärkeintä on, että se nappaa hiiriä.

Eikä aikaakaan kun Kiinan talous alkoi kasvaa merkittävästi. Dengin valtakausi kesti 14 vuotta aina 1992 saakka. Hieman ennen kuolemaansa 1997, Deng jätti kolme ohjetta Kiinan kommunistisen puolueen tuleville johtajille:

1) Vihollinen on ulkopuolella

2) Se on vahvempi

3) Keskittykää talouteen

Jokainen, joka on seurannut Kiinan toimintaa viimeisten vuosien aikana, osaa yhdistää tuon kolmen kohdan ohjeen Kiinaan. Vaikka Kiina on omaksunut markkinatalouden piireitä, se edelleen suhtautuu ulkovaltoihin, erityisesti Yhdysvaltoihin, vihollisena. Se myös tiedostaa syvällä sisimmässään sen olevan vahvempi. Talouteen keskittyminen taas on lukujen valossa täysin ilmeistä.

Rajoitteista huolimatta Kiina on huomattavasti avoimempi yhteiskunta kuin mitä Neuvostoliitto oli koskaan historiansa aikana. Kiina ei rajoita omia kansalaisiaan matkustamasta ulkomaille tai paheksu heidän opiskeluaan kapitalistisen maiden huippuyliopistoissa. Kiina ei liioin kiellä ulkomaisten yritysten toimintaa maaperällään.

Kiinalla on myös rahaa ja sitä kautta vaikutusvaltaa, joka kasvaa erityisesti Afrikassa ja Lähi-idässä. Hyvänä esimerkkinä Afrikan sarvessa sijaitseva Djibouti, jonka talouskasvu on tällä hetkellä huimaa juuri Kiinan ansiosta. Kiina hukuttaa tällä hetkellä nämä, täysin oikeutetusti parempaa huomista toivovat, kehitysmaat velkaan niin, että sitä ei näillä mailla ole millään mahdollisuutta maksaa takaisin. Iso osa Afrikan suurimmista infrastruktuuriprojekteista on kiinalaisten rahoittamaa. Afrikan ja Lähi-idän maat jos he onnistuvat saamaan velkaongelmiin, se on vahva vipuvarsi vääntää omien poliittisten tavoitteiden edistämiseksi.

Myös Kiinan oma väestö keskiluokkaistuu ja heidän elämä on käytännön tasolla varsin hyvää. Kiina haastaa Yhdysvaltojen ja länsimaiden jakaman käsityksen, jonka mukaan tie varauteen kulkisi aina ihmisten vapauden kautta. IMF:n ennusteen mukaan ei-demokraattiset valtiot menevät bruttokansantuotteessa demokraattisten maiden ohi lähivuosina. Samalla se johtaa siihen, että länsimaiset demokratiat saavat haastajan itselleen kun huomataan, että kansalle ei välttämättä tarvitse antaa oikeuksia ja vapautta, jotta maa ja sen kansalaiset voivat menestyä.

Kiina pyrkii supervallaksi vuoteen 2049 menneessä ja se aikoo tehdä sen sotilaallisen voiman sijaan rahalla. He selvästi noudattavat Vladimir Leninin sitaatin henkeä tässä taistelussa: "Kapitalistit tulevat myymään meille köyden, jolla me hirtämme heidät".

Yhdysvaltojen on oltava eturintamassa taistelussa tätä ilmiötä vastaan. Se myös tarvitsee Euroopan sekä muut länsimaat liittolaisikseen. Nurkan takana on uusi kylmä sota, joka käydään Kiinaa vastaan. Donald Trump on ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka taistelee puheissa ja teoissaan Kiinan vaikutusvallan kasvua vastaan, mutta silti Yhdysvallat sen puoleen kuin muutkaan eivät ole päättäneet, että miten Kiina kaadetaan. Jos aivan tarkkoja ollaan, ei Euroopan valtiot ja muut länsimaat ole edes juuri tiedostaneet Kiinan uhkaa puheissaan. Saatika teoissaan. Jotta se onnistuisi, täytyisi länsimaiden kollektiivina sulkea Huawei ulos 5G-verkkojen kehittämisestä sekä estää uuden silkkitien valmistuminen ja käyttöönotto. Nämä projektit ovat Kiinan maailmanvalloituksen sydämessä.

Essee: Kiina määrittelee uudelleen ihmisen onnellisuuden, eikä siihen kuulu vapaus – USA:n pitäisi keksiä suunnitelma Kiinan pysäyttämiseksi

Täytin vähän aikaa sitten 40 vuotta. Se on hyvä ikä nojatuolikenraalille.

Pohjoishelsinkiläisessä kolmiossa nököttävä kirjahyllyni todistaa, että maailman asiat on nähty ja pistetty ojennukseen.

Olen vienyt valssia Wienin konferenssissa ja määrännyt lisää amerikkalaisjoukkoja Etelä-Vietnamiin. Näillä silmillä on tuijotettu Stalinia.

Jos hyvin käy, elän vielä toiset neljäkymmentä vuotta ja ehdin lukea toisenkin pinon maailmanhistoriaa.

Yksi tarina jää kuitenkin pahasti kesken.

Yhdysvaltain ja Kiinan välille parhaillaan punoutuvan kertomuksen loppuratkaisu jää tältä kenraalilta näkemättä. Niin se jää todennäköisesti sinultakin, jollet elä seuraavalle vuosisadalle.

Mutta mikäs tarina se nyt taas olikaan? Ja miksi se on niin tärkeä? Antakaas kun nojatuolikenraali kertoo.

Kiina on nopeasti vaurastunut autoritaarinen suurvalta.

Maan menestys on romuttanut klassisen modernisaatioteorian tärkeimmät opinkappaleet.

Tie vaurauteen ei aina kuljekaan demokratian kautta, keskiluokkaistuneet ihmiset eivät aina haluakaan lisää vapautta.

Kummatkin ovat kovia iskuja länsimaiselle maailmankuvalle.

Kiinan tavoite ei ole mikään salaisuus. Maa on ilmoittanut, että se haluaa tulla globaaliksi supervallaksi vuoteen 2049 mennessä.

Yksi sellainen on jo entuudestaan.

Loput: https://yle.fi/uutiset/3-11174452

[Jaska Pankkaaja]

Tuossa on mietittävää vähän kaikille, minä olen tietenkin asiat jo miettinyt

Romahduksen jälkeen Europpaan tarvitaan johtoon Kiinaan mallin mukaisesti 7 viisasta (Eurooppa)kansallismielistä miestä, lukumäärä ei ole niin tarkka ja mukaan mahtuu naisiakin päinvastoin kuin Kiinassa, jotka tekevät sitten kansan enemmistön kannattamaa reaalipolitiikkaa. Ja siihen ei taatusti mahdu cuckoomusrouvien tansahtelut miljoonarahoituksella.

Suomen itsenäisyyden aika lienee ohi  Sitä ei täällä haluttu eikä suomalaisilla ollut kykyä tai halua järjestää demokraattista valtiota esim. Sveitsin tai Islannin malliin mukaan.

No ne viisaat ehkä loppusijoittavat tänne ydinjätteet ja muut jätteet mutta kun ei kulje niin ei kulje.