News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Päivi Räsänen: Lainaus Raamatusta ja tutkinta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Started by Pullervo, 23.08.2019, 14:16:08

Previous topic - Next topic

Eisernes Kreuz

Tämä syyte on jo niin läpeensä politisoitunut, että tuomioistuimen ratkaisu tulee väistämättä olemaan myös politiikkaa eikä vain juridiikkaa. Ja näinhän aina onkin yhteiskunnallisesti kiperissä kysymyksissä. Yhteiskunnassa vallitsevat arvot heijastuvat lopulta myös oikeusjärjestykseen, vaikka kulttuurin muutos ottaakin aikansa. Yhteiskuntamme on jo antikristillinen, eikä siten suhtaudu perinteisiin kristillisiin arvoihin lainkaan yhtä suopeasti kuin vieraiden kulttuurien edustajien tapoihin ja uskomuksiin. Siksi Räsänen on tässä heikoilla. Ajan henki on häntä vastaan. Mutta aina voi tietysti tapahtua yllätyksiä. Joskus tuomarit nimittäin osoittavat ehkä yllättävääkin rohkeutta ratkaisuissaan. Toisaalta tapauksessa on aineksia päätyä korkeimman oikeuden käsittelyyn. Ja tuo oikeusaste on jo mm. Halla-ahon tapauksessa osoittanut, kuinka se suhtautuu sananvapauteen.

Itse asiassa sananvapauskäsityksemme on sekin vaivihkaa mukautunut intersektionaaliseen feminismiin. Riippuu nimittäin vahvasti henkilöstä ja kontekstista, mistä napsahtaa syyte. Toiset ovat vapaampia puhumaan kuin toiset.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

duc

Quote from: Eisernes Kreuz on 28.11.2021, 16:25:56
- - Yhteiskunnassa vallitsevat arvot heijastuvat lopulta myös oikeusjärjestykseen, vaikka kulttuurin muutos ottaakin aikansa. Yhteiskuntamme on jo antikristillinen, eikä siten suhtaudu perinteisiin kristillisiin arvoihin lainkaan yhtä suopeasti kuin vieraiden kulttuurien edustajien tapoihin ja uskomuksiin. - -
Lihavointi minun.

Totta. Kristinusko näyttää olevan menneisyyttä uskomuksineen, arvoineen ja tapakulttuurineen, vaikka, tai koska, siitä ei juuri ymmärretä pintaa syvemmältä, eikä moni edes tahdo. Nämä ilmastouskonnot, monikulttuuri-ideologiat ja islamit ovat trendikkäitä arvopohjia, ei kristillisyys. Sen taakasta tahdotaan eroon. Toiviainen on itse todennut, että Raamatusta arvonsa ottaminen on vanhentunutta tässä homouskysymyksessä. Suomen laki on hänen mukaansa ensisijainen. Kuinka paljon hän uskonnosta (tahtoo) ymmärtää, on kiinnostava kysymys, samoin kuin mitä uskonnonvapaus hänen mielestään tarkoittaa.
ὕβρις, νέμεσις, και κριτική 'häpäisy, kosto ja tuomio'

Memento mori 'Muista kuolevaisuutesi'

Pallopääkissa

QuoteVihapuheesta syytetyt Päivi Räsänen ja Juhana Pohjola saavat tukea Atlantin takaa

Kristittyjen yhteisöjen johtajat ympäri maailmaa ovat huolissaan siitä, että Suomessa kristityt joutuvat syytteeseen raamatullisten näkemystensä selittämisestä. Yhdysvalloissa jopa kongressiedustajat ovat vaatineet hallitukseltaan toimia Suomea vastaan, koska katsovat, että kristittyjen sananvapautta on loukattu. Mutta Suomessa valtakunnansyyttäjän käsi on pitkä ja armoton: "vihapuheesta" joutuu tuomiolle jopa seitsemäntoista vuotta myöhemmin.

https://www.suomenuutiset.fi/vihapuheesta-syytetyt-paivi-rasanen-ja-juhana-pohjola-saavat-tukea-atlantin-takaa/
Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi.

duc

Tämä käräjöinti on lose-lose asetelma suomalaiselle oikeusjärjestelmälle kuten yhteiskunnallekin. Jutussa on pelkkiä häviäjiä, vaikka he eivät itse sitä näytä tiedostavan. Vaan ehkä ad hoc tämä johtaa johonkin hyvään. En vain keksi mitä se voisi olla.
ὕβρις, νέμεσις, και κριτική 'häpäisy, kosto ja tuomio'

Memento mori 'Muista kuolevaisuutesi'

Tsuudi

Quote from: duc on 29.11.2021, 23:31:30

Onhan muuten niin mitätön Suomi huomattu laajemmin jo ainakin Yhdysvalloissa. Monesti nämä "ihmisoikeuksien suurvalta" selittelijät kuvittelevat suomen merkityksen kokoaan suuremmaksi. Minusta erehtyvät. Monikaan ei USAssa tiedä suomesta mitään. USAssa on paljon raamatullisia kristittyjä, jotka varmasti tämän tapauksen jälkeen tietävät Suomen. Ja "mitähän ne meistä ajattelevat" jengin kauhistukseksi ei mitenkään hyvällä. Analogia tulee varmasti entiseen kommunistiblokkiin, jossa uskovien ja toisinajattelijoiden kohtelu oli, valitettavasti kyllä, lähes vastaavaa kuin nykyään.
Räsänen on saanut tukea myös Venäjän Ortodoksiselta kirkolta. Tätäkään ei olla Suomessa huomioitu, että myös ortodoksinen maailma on iso. Ortodoksit ovat tietyissä asioissa hyvinkin konservatiivisia. Ja tämä asia, mistä Räsänen on tapetilla, on yksi niistä. Lisäksi useassa maassa on muistissa vielä kommunistihallinnon edesottamukset, joita ei ole unohdettu. Tämä muistuttaa suoraan niistä ajoista. Myös Kreikassa ja muualla Euroopan ortodoksisissa maissa tämä tullaan huomaamaan. Kaikkialla on ihmisiä, jotka eivät välitä. Siinä tärähtäneistö erehtyy, jos luulee, että muualla ihmiset ovat yhtä välinpitämättömiä kuin suomessa. Kommunismi on useassa maassa muistissa, ja useassa maassa on kristilliseen perinteeseen suhtautuminen aivan toista luokkaa kuin täällä punaviherlandiassa.
Kotimaisessa mediassa tuskin kerrotaan, että miten tähän on reagoitu muuaalla. Saatetaan kyllä mainita, ja selitellään että tämä on normaalia edistyksen eturlinjassa. Ihmisyys velvoittaa!
"Hyvä pystykorva on parempi kuin huono nainen."

ÄmTeeAa

Minulla ei ole minkäänlaisia ongelmia heittää meikäläistä valtion organisaatiota bussin alle mediassa, jos se hölmöilee tällä tavalla. Julkisuuden valokeilalla on hämmästyttävä desinfioiva vaikutus. Räsäsen tapausta kannattaa siksi jakaa ulkomaiden mediaan - ei siis valemediaan, vaan siihen oikeaan mediaan.

En muuten laskenut leikkiä, kun puhuin LGBTQ-uskonnosta. Se nimittäin kirjaimellisesti on uskonto, ja vanha sellainen. Jos minulla olisi enemmän aikaa käytössä tänään, laajentaisin tätä. Voi olla että lähipäivinä kun sitä tulee, käydään asiaa tarkemmin lävitse.

Alotetaan herättely tämän asian osalta sillä, että jos joku kuvitteli julkisuudessa näkyvien Crystal Snow'n tapaisten tyyppien olevan transuilun keihäänkärki, niin silloin on vielä jonnin verran matkaa kuljettavana. Montako transua olette tämän vuoden aikana bonganneet julkkiksista, tai valtioiden päättävistä elimistä? Kun tämän kysymyksen uskaltaa esittää ja poistaa suomut silmiltään, tajuaa kuinka laajamittaisesta asiasta on kyse. Asian ottaminen esille julkisuudessa sekä Raamattuun viittaaminen on syy sille, miksi Räsänen on nyt syyttäjän tähtäimessä.

Olisikohan jollakulla hommattarella selitystä mitä alla olevassa pätkässä 0:40-0:50 tapahtuu? Jos joku julkkiksen nimi tulee nykyisin otsikoihin, eka reaktioni on tehdä hänestä kuvahaku DuckDuckGo:lla tai Yandexilla. Studion ulkopuoliset kuvat ovat vähemmän manipuloituja. Kokeilkaapa esimerkiksi Monacon Charleneä  ;D
https://www.youtube.com/watch?v=IPOTxsH8fLs

Bronx Zoo

Valtakunnansyyttäjällä pitäisi olla harkintakykyä sen verran ettei lähtisi lainkaan tällaisiin mukaan. Valtakunnassa valtakunnansyyttäjällä on muutakin tehtävää kuin kiihottuminen kiihottamisesta. Oli rikos tai ei, niin jos tuollaisten asioiden parissa käyttää työaikaansa, niin ei ole tehtäviensä tasolla. Jos toisaalta näkee tässä Räsäsen casessa perustavanlaatuista ongelmaa, niin ei ole tehtäviensä tasolla.
Trust me, I know what I'm doing

Kauhea Ihmismäinen Otus

Quote from: duc on 29.11.2021, 23:31:30
Tämä käräjöinti on lose-lose asetelma suomalaiselle oikeusjärjestelmälle kuten yhteiskunnallekin. Jutussa on pelkkiä häviäjiä, vaikka he eivät itse sitä näytä tiedostavan. Vaan ehkä ad hoc tämä johtaa johonkin hyvään. En vain keksi mitä se voisi olla.
Päivihän tässä voittaa samalla tavalla kuin Halla-aho. Lisäksi moni herää ruususen unestaan, jossa he uneksivat, että suomalaiset instituutiot voi antaa noin vain hapattua rauhassa vähemmistöuskonnon nimissä.
Pienetureiällinen lesbotransnainen

duc

Quote from: Kauhea Ihmismäinen Otus on 30.11.2021, 17:10:12
Quote from: duc on 29.11.2021, 23:31:30
Tämä käräjöinti on lose-lose asetelma suomalaiselle oikeusjärjestelmälle kuten yhteiskunnallekin. Jutussa on pelkkiä häviäjiä, vaikka he eivät itse sitä näytä tiedostavan. Vaan ehkä ad hoc tämä johtaa johonkin hyvään. En vain keksi mitä se voisi olla.
Päivihän tässä voittaa samalla tavalla kuin Halla-aho. Lisäksi moni herää ruususen unestaan, jossa he uneksivat, että suomalaiset instituutiot voi antaa noin vain hapattua rauhassa vähemmistöuskonnon nimissä.

Suottaapa tuota eppäillä, kuinka hieno voitto tästä tulee. Alla eräs kirjoitus, joka edustaa Räsäsen & Pohjolan vastapuolta:

SK

Quote

Kanava: Käsitys ihmisen luonnollisesta, jumalan määrittämästä olemuksesta on sitkeä ja vahingollinen – se johtaa julmuuteen

Fantasia vääristää suhtautumista tuosta määrittelystä poikkeaviin ja rajoittaa ihmisoikeuksien toteutumista, kirjoittaa Olli Piirtola.

- -

IHMISLAJI on irtautunut luonnosta arviolta 70 000 vuotta sitten. Sen seurauksena geneettinen koodimme on kulttuurin kehittymisen myötä menettänyt enenevässä määrin merkitystään ihmisen olemuksen määrittäjänä. Tämän hintana ihmisyksilöstä kehityksensä alkuvaiheessa on pitkäksi ajaksi tullut avuton ja haavoittuva.

Avuttomuudelta ja haavoittuvuudelta pelastavat kulttuurivaikutteet, joita tarjoavat toistensa kanssa kilpailevat ristiriitaiset tahot: edellinen sukupolvi, kasvatusnäkemykset, uskonnot, ideologiat, oppisuunnat, kultit, tiede, taide ja lainsäädäntö.

YK:n ihmisoikeuksien julistus, joka annettiin 10.12.1948 edustaa ihmisolemuksen raamittamisen pitkän kehityksen toistaiseksi parasta saavutusta. Sen kolmessakymmenessä artiklassa on kuvajaisena nähtävissä moniulotteinen ja idealisoimaton ihmiskuva.

Ihmisoikeuksien toteutuminen maailmanlaajuisesti on valitettavan rajattua. Suomessa ne ovat monien ryhmien osalta laajalti toteutuneet, mutta meilläkin loukataan eräiden tahojen, muiden muassa homoseksuaalien ihmisoikeuksia aikansa elänein uskonnollisin perustein.

- -

Ihmisoikeuksilla tarkoitetaan perustavaa laatua olevia oikeuksia, jotka on turvattu kansainvälisissä sopimuksissa. Niitä ei tunnettu Raamatun tai Koraanin kirjoittamisen aikoihin. Määriteltyjä ihmisoikeuksia voidaan pitää pitkän ja monipolvisen kansainvälisen kulttuurisen kehitysprosessin tuloksina. Niissä kiteytyvät valistuksen ajan jälkeisen maailman jakamat keskeiset arvot.

Osassa näistä arvoista elää mukana myös eri uskonnollisten yhteisöjen ja uskontokuntien ylläpitämiä arvoja, mutta osa on ainakin näennäisesti ristiriidassa joidenkin tahojen arvomaailman kanssa.

Miten voimme ymmärtää vaikeutta hyväksyä yleisiä ihmisoikeusnäkemyksiä? Yksi helposti tarjoutuva vastaus on pyrkimys ylläpitää ja säilyttää hegemoniaa eli ylivaltaa. 1600-luvun uskonsotien osalta kyseessä oli katolisen kirkon ylivalta, 1800-luvun kansainvälisessä politiikassa kyse oli orjuudesta ja orjien omistajien ylivallasta.

Entä nykypäivänä? Onko kenelläkään enää mitään ylivaltaa menetettävänä?

Valitettavasti esimerkkejä on useita: vanhempien yli- tai oikeammin mielivalta suhteessa lapsiinsa, miesten ylivalta suhteessa naisiin, valkoihoisten ylivalta muun värisiin, taloudellisissa valta-asemissa olevien ylivalta suhteessa vähäosaisiin, ihmisyyttä perinteisesti määrittäneiden ja rajanneiden tahojen ylivalta suhteessa alistetuiksi määritettyihin ja rajattuihin kohderyhmiin: psyykkisesti, seksuaalisesti, rakenteellisesti tai asenteellisesti erilaisiin.

Hegemonian ylläpitämisessä on etunsa: oma valta on suurempaa ja siten omat edut ja mahdollisuudet ovat monipuolisempia. Jos tällaisia ulkoisia etuja ei varsinaisesti ole todettavissa, voi kyseessä olla myös intrapsyykkinen etu. Omien ristiriitaisten ja torjuttujen impulssien hallinta onnistuu toisinaan vain kun heijastaa kokemansa ristiriidan ulkopuoliseen kohteeseen.

Hallitsemalla muissa ihmisissä näkemiään tai kuvittelemiaan impulsseja onnistuu parhaimmillaan ylläpitämään illuusiota, että niitä ei itsessä tai läheisissä olisikaan.

Myös taipumus pysytellä vain omalla mukavuusalueellaan eli henkinen, joskus hengellinen ja usein moraalinen laiskuus tai kyvyttömyys ja ylivallan suoma epäterve turvallisuuden tunne ovat varteenotettavia syitä yleisten ihmisoikeuksien rajaamisen sallimiseen.

AJATUS, että ihmisellä olisi yleistettävissä oleva "luonnollinen" tai "jumalan määrittämä" olemus on houkutteleva, mutta sepitteellinen ja hegemoniapyrkimyksissään vahingollinen.

Se on fantasia, joka karkealla ja jopa julmalla tavalla vääristää suhtautumista tuosta harhaisesti fantisoidusta määrittelystä poikkeaviin yksilöihin tai ryhmiin.

Yleismaailmalliset älylliset, henkiset, hengelliset ja moraaliset ponnistelut ovat tuottaneet meille nuo käsitykset yleisistä ja yhtäläisistä, kaikkia ihmisiä tasapuolisesti koskevista ihmisoikeuksista, jotka edustavat humaanin yhteiskunnan moniulotteista ja laajaa ihmiskäsitystä.

Tämä kehitys on edellyttänyt sitä, että hyvin erilaiset ihmisryhmät ovat oman mielikuvituksensa avulla pystyneet avoimesti ja rohkeasti eläytymään toistensa elämän kehityshaasteisiin. Sen myötä ei ole pyritty löytämään tai korostamaan erilaisuutta vaan toisenlaisuuden takana olevaa samanlaisuutta eli sellaista syvintä ihmisyyttä, joka meitä kaikkia ihmisiä yhdistää.

Ihmisoikeuskäsitteen kehittämisen myötä oikeutta on nyt osattu osoittaa etenkin sellaisille ihmisryhmille, jotka aikaisemmin erilaisten ennakkoluulojen tai ideologisten, uskonnollisten, poliittisten, taloudellisten tai kulttuuristen ylivaltapyrkimysten vuoksi ovat olleet niitä vailla: kehitysvammaiset, viittomakieliset, näkö- tai muulla tavoin vammaiset, poliittiset, kielelliset, etniset ja uskonnolliset vähemmistöt, homoseksuaalit tai muuten seksuaalisesti toisenlaiset, lapset, valtaväestön näkemysten suhteen eri mieltä olevat, naiset, pakolaiset, rikoksista epäillyt.

Ihmisoikeuksiin oikeutettujen piirin laajentamista vastustavista tahoista yksi sitkeimmistä on fundamentalistinen uskonnollisuus, Suomessa etenkin fundamentalistinen kristillisyys. Se perustaa vastustuksensa ensisijaisesti Raamatun kirjaimellisiin tulkintoihin, etenkin kun on kyse suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen.

Ihmiskunnan kehitysedellytyksiä koskevan, kuvittelukyvyn ja puhekielen muodostamaan kykypariin perustuvan tarkastelun perusteella kaikki inhimillinen kulttuuri, myös uskonnollinen perinne ja tekstit, koostuu mielikuvituksen työstämistä ilmiöistä.

- -

Kun luomiskertomusta tulkitaan kristinuskon kielellä ja mielellä, kertomusta ei tulisi lukea sanatarkasti "mieheksi ja naiseksi hän heidät loi" (1. Mooses, 1:27), vaan seuraavalla tavalla: ihmisiksi hän heidät loi, ihmislajiksi, miehiksi ja naisiksi sekä muunlaisiksi, niin kuin heitä maan päällä on.

Toisen ja etenkään toisenlaisen ihmisen ymmärtämiseen ei ole oikotietä.
FUNDAMENTALISTEJA löytyy toki muualtakin kuin uskonnollisista yhteisöistä eli kaikkialta sieltä, missä elävät sellaiset opit ja ideologiat, joihin sisältyy oikeuksia ja mahdollisuuksia rajaavia määritelmiä muista ihmisistä ja ihmisryhmistä.

Nämä rajaukset ja määrittelyt toimivat ja vaikuttavat niin kauan kuin ei opita käyttämään tai kieltäydytään käyttämästä mielikuvitusta toisenlaisten ihmisten ymmärtämiseksi.

Toisen ja etenkään toisenlaisen ihmisen ymmärtämiseen ei ole oikotietä. Siinä tarvitaan ennen muuta ymmärtämisen halua, keskustelun avoimuutta, paljon vuorovaikutusta ja eläytyvää mielikuvitusta.

Uskontoja tarvitaan edelleen, ja niille on kysyntää. Uskontojen erityismerkitys on ollut ja on edelleen sekä yksilöllisen että ryhmäidentiteetin tarjoaminen ja lujittaminen. Tämä identiteetti on nostanut ihmisen epävarmoissa olosuhteissa ajallisuuden yläpuolelle antaen perspektiiviä sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen.

Olisi perin traagista, mikäli uskonnot ja uskonnollisuus jäykistyisivät maatuneiden ja lahonneiden tulkintojen kahlitsemaksi, kuvittelukyvyltään näivettyneeksi vahtikoirajoukoksi.

Mielikuvituksen puute ei ole pelkästään jähmettävää vaan myös tuhoavaa ja maailmassa toteutuvan suuren luomistyön vastakohta. Mielikuvituksen puutteessa ihmiskuvamme jää latteaksi ja yksiulotteiseksi, pahimmillaan todellisuutta pahasti vääristäväksi.

Jos rohkenemme tunnustaa, että tälle meidän ikiomalle lajillemme Homo sapiensille ei ole olemassa valmista, yleispätevää ja yhdenmukaista ihmiskuvaa, niin ymmärrämme, että meitä kohtaa haaste ja suorastaan vaatimus etsiä ja muokata sitä kulttuurisesti koko ajan tarkentuvaksi ja kehittyväksi.

Yhtenä ihmislajillemme suodun mielikuvituksellisen luovuuden tuottamana tuloksena ja tuon ihmiskuvan alkeellisena muottina tai kuvajaisena voidaan pitää ihmisoikeuksien julistusta.

Kirjoittaja Olli Piirtola on lääketieteen tohtori, psykiatrian erikoislääkäri ja ryhmäpsykoanalyytikko (eläkkeellä). Teksti on ensi kertaa julkaistu Kanavassa 7/2021.

ὕβρις, νέμεσις, και κριτική 'häpäisy, kosto ja tuomio'

Memento mori 'Muista kuolevaisuutesi'

Tsuudi

Quote from: Bronx Zoo on 30.11.2021, 14:22:01
Valtakunnassa valtakunnansyyttäjällä on muutakin tehtävää kuin kiihottuminen kiihottamisesta.
Tässä on takavuosina tapahtunut asioita, joissa olisi syytä epäillä rikoksen tapahtuneen mm lyömällä laimin kansallisesta turvallisuudesta huolehtiminen noin niinkuin aluksi. Myös maanpetosrikosta voi epäillä sen osalta, että onko siirretty itsemääräämisoikeus tai osa siitä ulkoiselle toimijalle...
Puhumattakaan valtion virastojen sekä muutamien ministerien julkisten varojen käyttö.
Minä en ole mikään lakimies, mutta noihin löytyy yllinkyllin enemmän aihetta tutkintaan kuin johonkin uskonnonvapauteen liittyvään kiihottumisjuttuihin...
"Hyvä pystykorva on parempi kuin huono nainen."

Tavan

Quote
Jos rohkenemme tunnustaa, että tälle meidän ikiomalle lajillemme Homo sapiensille ei ole olemassa valmista, yleispätevää ja yhdenmukaista ihmiskuvaa, niin ymmärrämme, että meitä kohtaa haaste ja suorastaan vaatimus etsiä ja muokata sitä kulttuurisesti koko ajan tarkentuvaksi ja kehittyväksi.

Mitä me etsimme, jos kerran ei ole mitään pohjimmaista ihmiskuvaa löydettäväksi? Miten me tarkennamme, jos tarkennukselle ei ole objektiivista kiintopistettä tai päämäärää? Tyyppihän on ihan sekaisin.

Quote
Olisi perin traagista, mikäli uskonnot ja uskonnollisuus jäykistyisivät maatuneiden ja lahonneiden tulkintojen kahlitsemaksi, kuvittelukyvyltään näivettyneeksi vahtikoirajoukoksi.

Mielikuvituksen puute ei ole pelkästään jähmettävää vaan myös tuhoavaa ja maailmassa toteutuvan suuren luomistyön vastakohta. Mielikuvituksen puutteessa ihmiskuvamme jää latteaksi ja yksiulotteiseksi, pahimmillaan todellisuutta pahasti vääristäväksi.

Sakeat kiepautukset lorautti hän silmille.

Yleensä muuten uskovaisia syytetään liian vilkkaasta mielikuvituksesta ja satuolentoihin uskomisesta. Nyt uskovaiset ovatkin mielikuvituksettomia ja ajattelultaan latteita ja yksiulotteisia, kun pitävät homoilua syntinä ja sukupuolta synnynnäisenä.

Ilmeisesti todellisuuskin vallan vääristyy, elleivät kristityt ala katsoa hyvällä homoilua ja pitää miehiä naisina.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Make M

QuoteKun luomiskertomusta tulkitaan kristinuskon kielellä ja mielellä, kertomusta ei tulisi lukea sanatarkasti "mieheksi ja naiseksi hän heidät loi" (1. Mooses, 1:27), vaan seuraavalla tavalla: ihmisiksi hän heidät loi, ihmislajiksi, miehiksi ja naisiksi sekä muunlaisiksi, niin kuin heitä maan päällä on.

Piirtola tuossa laittaa omia sanojaan Mooseksen suuhun. Miksei hän voi vaan hyväksyä, että siellä lukee niin kuin siellä lukee eikä leikkiä olevansa kaikkitietävä ylipappi?

Entä mitä kaikkea käsitteen "muunlainen" alle laitettaisiin? Onko lesbo nainen vai "muunlainen"? Tai jos muuten normaalilla heteromiehellä sattuu olemaan vaikkapa jalkafetissi, onko hän muunlainen. Plus tuhat muuta tarkentavaa kysymystä.

QuoteToisen ja etenkään toisenlaisen ihmisen ymmärtämiseen ei ole oikotietä.
FUNDAMENTALISTEJA löytyy toki muualtakin kuin uskonnollisista yhteisöistä eli kaikkialta sieltä, missä elävät sellaiset opit ja ideologiat, joihin sisältyy oikeuksia ja mahdollisuuksia rajaavia määritelmiä muista ihmisistä ja ihmisryhmistä.

Nämä rajaukset ja määrittelyt toimivat ja vaikuttavat niin kauan kuin ei opita käyttämään tai kieltäydytään käyttämästä mielikuvitusta toisenlaisten ihmisten ymmärtämiseksi.

Toisen ja etenkään toisenlaisen ihmisen ymmärtämiseen ei ole oikotietä. Siinä tarvitaan ennen muuta ymmärtämisen halua, keskustelun avoimuutta, paljon vuorovaikutusta ja eläytyvää mielikuvitusta.

Toisenlaisten ihmisten ymmärtäminen on hyvä ja tärkeä asia. Mutta se ei yksin riitä. Piirtola ikäänkuin olettaa, että ymmärtämisestä sinänsä seuraisi automaattisesti lisää hyväksyntää ja tasa-arvoa. Mutta toisin kuin Piirtolan fantasiamaailmassa, siinä usein käykin päinvastoin.

QuoteAJATUS, että ihmisellä olisi yleistettävissä oleva "luonnollinen" tai "jumalan määrittämä" olemus on houkutteleva, mutta sepitteellinen ja hegemoniapyrkimyksissään vahingollinen.

Se on fantasia, joka karkealla ja jopa julmalla tavalla vääristää suhtautumista tuosta harhaisesti fantisoidusta määrittelystä poikkeaviin yksilöihin tai ryhmiin.

Jokaisen eliölajin luonnollinen - "jumalallinen" - olemus on turvata oman lajinsa olemassaolon jatkuminen.

Jos maailmassa olisi vain "muunlaisia" ihmisiä, joilla koirasliitin ja naarasliitin eivät kohtaa toisiaan, ihmiskunnan elo tässä maailmassa loppuisi lyhyeen. Sen sijaan jos olisi vain miehiä ja naisia eikä yhtään "muunlaista", mitään dramaattista tästä ei seuraisi.

HDRisto

^"Entä mitä kaikkea käsitteen "muunlainen" alle laitettaisiin?".
Vaikkapa ne epäsikiöt jotka mahdollisesti sikisivät Aatamin pariteltua elukoiden kanssa ennen kuin J. muisti että helkkari, se nainenhan mun piti vielä muotoilla mutta tässä kaiken maailman luomisen tohinassa pääsi unohtumaan.

duc

Olli Piirtola, lääketieteen tohtori, psykiatrian erikoislääkäri ja ryhmäpsykoanalyytikko, vetoaa ihmusoikeuksiin kirjoittaessaan LBGTQ+-ihmisistä, erityisesti YK:n ihmisoikeuksien julistukseen vuodelta 1948. Alla potkupalloilevan muslimin näkemys homoudesta ja ihmisoikeuksista. Se perustunee em. julistuksen vastajulistukseen eli Kairon julistukseen ihmisoikeuksista, joka taas perustuu islamin prioriteettiin. Näkemys on toki ennalta-arvattava, mutta kun tässä on vedottu ja käräjillä vedottaneen ihmisoikeuksiin jne. perusoikeuksiin kuten uskonnonvapauteen:

Quote
- -

Egyptin jalkapallon entinen maajoukkuetähti Mohamed Aboutrika laukoi järkyttävää tekstiä homoseksuaalisuudesta qatarilaisen beIN Sportsin lähetyksessä.

Englannin Valioliigassa oli osoitettu tukea seksuaalivähemmistöille viime viikonloppuna. Kapteeneilla oli sateenkaarinauhat sekä sateenkaaren värein varustetut kengännauhat. Aboutrika kommentoi tapahtunutta toteamalla, että homoseksuaalisuus on "vaarallinen ideologia".

– Tämä ei ole vain islaminuskon vastaista, mutta myös ihmisluonnon vastaista. Koraani sanoo, että meidän tulisi kunnioittaa Adamin lapsia, mutta tämä ei ole lapsien kunnioittamista. Me nöyryytämme heitä. Menneisyydessä sanoimme, että älkää välittäkö tästä ilmiöstä. Nyt tästä ilmiöstä on tullut inhottavaa, Aboutrika sanoi.

– Homoseksuaalisuus on järjenvastaista. Meidän roolimme on vastustaa tätä homoseksuaalisuuden ilmiötä, koska se on vaarallinen ideologia ja ihmiset eivät enää häpeä sitä. He sanovat, että homoseksuaalisuus on ihmisoikeus. Ei, se ei ole ihmisoikeus, se on ihmisyyttä vastaan, Aboutrika jatkoi.

- -

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ex-jalkapallotahdelta-jarkyttavia-kommentteja-qatarilaisen-mediajatin-lahetyksessa-homoseksuaalisuus-ei-ole-ihmisoikeus-se-on-ihmisyytta-vastaan/8302892
ὕβρις, νέμεσις, και κριτική 'häpäisy, kosto ja tuomio'

Memento mori 'Muista kuolevaisuutesi'

mikkoellila

Olen yrittänyt kysyä arkkipiispan fb-seinällä pariin kertaan, miksi arkkipiispa ei ole reagoinut Räsäseen kohdistuneeseen vainoon.

Vastausta ei ole tullut.
En halua Euroopan yhteiskuntien muuttuvan sellaisiksi kuin Afrikan ja Lähi-idän yhteiskunnat. En usko afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten käyttäytyvän Euroopassa eri tavalla kuin Afrikassa ja Lähi-idässä. Tästä syystä vastustan Afrikan ja Lähi-idän väestöjen siirtymistä Eurooppaan.

Melbac

Quote from: duc on 02.12.2021, 15:42:41

Eikös se vanha vitsi mennyt niin että noi lääkärit on hullumpia kuin ne joita niiden pitäisi hoitaa?.Itseäni ihmetyttää tämä nykyinen "tuetaan seksuaalisia vähemmistöjä" buumi.En itse myöskään oikein ymmärrä näitä himouskovaisia sen puoleen ja epäilen että jonkinlainen mielisairaus on takana.Nämä "leipäpapit" on sitten eri asia.

IDA

Quote from: mikkoellila on 02.12.2021, 16:04:12
Olen yrittänyt kysyä arkkipiispan fb-seinällä pariin kertaan, miksi arkkipiispa ei ole reagoinut Räsäseen kohdistuneeseen vainoon.

Vastausta ei ole tullut.

Voipi olla ihan proosallisesti niin, että virkamies ei saisi ottaa kantaa käynnissä olevaan oikeusjuttuun.
qui non est mecum adversum me est

duc

Quote from: mikkoellila on 02.12.2021, 16:04:12
Olen yrittänyt kysyä arkkipiispan fb-seinällä pariin kertaan, miksi arkkipiispa ei ole reagoinut Räsäseen kohdistuneeseen vainoon.

Vastausta ei ole tullut.

Arkkipiispa Tapio Luoma voi tietysti oman mielipiteensä kertoa, jos tahtoo. Näköjään ei tahdo tai välitä. Luterilaisen opin kannalta vaikeneminen on johdonmukaista moraaliin liittyvissä kysymyksissä, jotka valtiovalta on ottanut huolehtiakseen. Tämä perustuu kahden regimentin oppiin, jonka mukaan kirkko huolehtii sielujen pelastuksesta ja valtio kansan moraalisesta vaelluksesta. Käytännössä luterilainen kirkko osallistuu hyvin paljon moraalin ja etiikan kysymyksiin, mutta em. opin mukaisesti yhteistyössä valtion kanssa. Voisi jopa sanoa valtion ohjauksessa, vaikka uskontopakko on jo sata vuotta sitten poistunut Suomen laista ja moraalisissa ratkaisuissaan luterilainen kirkko on itsenäinen. Silti ko. oppi ja vanha käytäntö estävät kirkon työntekijöitä de facto yleensä sekaantumasta juridisiin kysymyksiin, jotka eivät koske kirkkolakia. Ei siis tahdota mennä maallisen regimentin puolelle instituutiona.

Kirkolla on nyt omakin ongelmansa, miten suhteutua, kun eduskunta päätti nk. sukupuolineutraalin avioliiton sallimisesta. Siihen kirkolliskokous ei ole ottanut kantaa ja konservatiivit vastustavat ko. lakia eli toisin sanoen he eivät hyväksy, että kirkko sallisi ns. homoavioliitot. Jos mennään puhtaasti em. opin mukaan, kirkon pitäisi hyväksyä ko. laki omaan moraalikäsitykseensä, vaikka se on yksiselitteisesti epäraamatullinen. Niin on tietysti myös esim. aviorikoksen salliminen, ja se onkin johtanut jakomieliseen suhtautumiseen, jossa periaatteessa kielletään aviorikos syntinä ja rikoksena (Jumalaa ja ihmistä vastaan) mutta käytännössä sillä ei ole mitään väliä eikä seurauksia edes huorin tehneille papeille. Joku aviorikoksen uhri saattaa erota kirkosta ja kirkkoherra keskustella alaisensa kanssa, mutta muuten elämä jatkuu kuten business as usual.

Tämä on johtanut kirkon uskottavuuden romahtamiseen ja harhakuvaan kirkollisessa kuplassa, että kirkko olisi merkittävä mielipidevaikuttaja yhteiskunnassa. Todellisuudessa suurin osa suomalaisista ei välitä tuon taivaallista, mitä kirkko touhuaa. Kahden regimentin oppi oli luterilaisen kirkon syntyessä merkittävä tekijä, jotta se selvisi elossa, koska liittoutuminen saksalaisten vaaliruhtinaiden kanssa periaatteella cuius regio eius religio (suom. 'kenen maa sen uskonto') takasi luterilaisille maallisen hallitsijan suojan taistelussa katolista kirkkoa vastaan. Nyt kun yhteiskunnallinen tilanne on muuttunut, ko. oppi muistuttaa lähinnä historiallista jäännettä.  Uskonnonvapautta korostavassa yhteiskunnassa, jos tämä Suomi sellainen de facto ja de jure edelleen on, se kahlitsee luterilaista kirkkoa johtaen tällaisiin tilanteisiin, joissa kirkkoa repii rikki konservatiivinen ja liberaali väki, eikä ulkopuolinen ymmärrä, kuka on kukin. Eli molemmat puolet etsivät Raamatusta oikeutusta näkemykselleen. Lääkäri Olli Piirtola yllä yrittää selittää Raamattua homomyönteisesti kuin pätevin raamatunselittäjä, ja toisaalta toinen lääkäri eli Päivi Räsänen selittää sitä täysin päinvastoin.

Luterilaisen kirkon hämmentävältä näyttävä vaikeneminen tässä oikeusjutussa selittyy siis monen syyn kautta. Tämä sotku tuskin helposti aukeaa teologillekaan, koska kyse on valtapelistä kirkon sisällä kuten niin monessa vastaavassa instituutiossa. Raamatuntulkinta kirkolliskokouksessa tässä homokysymyksessä on kuten eduskunnan lainlaatiminen eli vallankäyttöä, jossa kirkkoisä Origeneen vertauskuvallinen raamatuntulkintatapa mielivaltaisuuksineen ei ole kaukaa haettu vertauskuva. Kirjaimellisella tasolla asian on itsestäänselvä: homous on synti. Moraalisella tasolla se voi olla väärin tai olla olematta mutta aina on muistettava armo. Hengellisellä tasolla rakkausteologian läpi homoutta tarkastellessa kuka kehtaa kahden ihmisen välistä rakkautta synniksi sanoa? Paradoksi tai ei, tuon kaltaisessa allegorisessa selityksessä mennään johdonmukaisesti solmuun. Eli tuskin arkkipiispa Luoma kertoo, mitä mieltä hän on valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen tekemästä syytteestä, vaikka sitä häneltä 70 kertaa 7 kertaa kysyttäisiin, kuten syntiä tehneelle veljelle on Matteuksen evankeliumin mukaan annettava anteeksi (Mt 18:22).
ὕβρις, νέμεσις, και κριτική 'häpäisy, kosto ja tuomio'

Memento mori 'Muista kuolevaisuutesi'

mikkoellila

Quote from: duc on 02.12.2021, 21:00:54
Quote from: mikkoellila on 02.12.2021, 16:04:12
Olen yrittänyt kysyä arkkipiispan fb-seinällä pariin kertaan, miksi arkkipiispa ei ole reagoinut Räsäseen kohdistuneeseen vainoon.

Vastausta ei ole tullut.

Arkkipiispa Tapio Luoma voi tietysti oman mielipiteensä kertoa, jos tahtoo. Näköjään ei tahdo tai välitä. Luterilaisen opin kannalta vaikeneminen on johdonmukaista moraaliin liittyvissä kysymyksissä, jotka valtiovalta on ottanut huolehtiakseen. Tämä perustuu kahden regimentin oppiin, jonka mukaan kirkko huolehtii sielujen pelastuksesta ja valtio kansan moraalisesta vaelluksesta. Käytännössä luterilainen kirkko osallistuu hyvin paljon moraalin ja etiikan kysymyksiin, mutta em. opin mukaisesti yhteistyössä valtion kanssa. Voisi jopa sanoa valtion ohjauksessa, vaikka uskontopakko on jo sata vuotta sitten poistunut Suomen laista ja moraalisissa ratkaisuissaan luterilainen kirkko on itsenäinen. Silti ko. oppi ja vanha käytäntö estävät kirkon työntekijöitä de facto yleensä sekaantumasta juridisiin kysymyksiin, jotka eivät koske kirkkolakia. Ei siis tahdota mennä maallisen regimentin puolelle instituutiona.

Tämähän on aivan perverssiä.

Tällä perusteella kirkko ei voisi koskaan ottaa kantaa mihinkään lakiin.

Sellainen ajatus, että "juridiset kysymykset, jotka eivät koske kirkkolakia" olisivat täysin kirkon tehtäväkentän ulkopuolella, eivätkä siis mitenkään kuulu kirkolle, johtaa siihen, että kaikkien kristillisten mielipiteiden esittäminen voidaan kriminalisoida ilman että kirkko reagoi asiaan millään tavalla, jos tämä kriminalisointi tehdään jossain muussa laissa kuin kirkkolaissa.
En halua Euroopan yhteiskuntien muuttuvan sellaisiksi kuin Afrikan ja Lähi-idän yhteiskunnat. En usko afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten käyttäytyvän Euroopassa eri tavalla kuin Afrikassa ja Lähi-idässä. Tästä syystä vastustan Afrikan ja Lähi-idän väestöjen siirtymistä Eurooppaan.

Ajattelija2008

Suomalaisten enemmistön mentaliteetti on edelleen kuningasvallan ajalta. Virkamiestä pidetään kansalaisen - jopa kansanedustajan - esimiehenä, jolla on oikeus päättää, mitä alamainen saa sanoa. Virkamies edustaa kuninkaan valtaa yli alamaisten.

Demokratian henki on se, että kansalainen on ylin päättäjä ja virkamies on hänen alamaisensa. Päättäjällä on oikeus lausua mielipiteensä eikä alamainen saa siihen oikeuteen puuttua. Demokratiassa Raija Toiviainen olisi itse syytteessä perustuslain vastaisesta toiminnasta ja virkavirheestä.

Roope

QuoteRohkeaksi murtunut

Vielä kolmekymppisenä Mari Leppänen oli vanhoillislestadiolainen perheenäiti, joka työskenteli tiedottajana. Nyt Leppänen, 43, on Turun arkkihiippakunnan ensimmäinen naispiispa. Vaikeiden valintojen kautta hän on oivaltanut, miten voi puolustaa omia arvojaan ja luoda silti ymmärrystä erimielisten välille.

Musliminaisten oikeus käyttää työpaikalla huivia.

Translain uudistus.

Samaa sukupuolta olevien vihkiminen kirkossa.

Ilmastonmuutos.

Maahanmuuttajien integroituminen.

Päivi Räsäsen kirjoitukset homoista.

Yllä oleva lista voisi olla tiivistys Twitterin ja keskustelupalstojen kiistellyimmistä teemoista. Hieman yllättäen se on kuitenkin lista piispa Mari Leppäsen vuoden aikana kirjoittamien kolumnien aiheista.

Luterilaisen kirkon johtajat ovat perinteisesti olleet varovaisia yhteiskunnallisissa kannanotoissaan, suorastaan väistelleet vaikeita aiheita. Vuosi sitten Turun arkkihiippakunnan piispaksi ensimmäisenä naisena valittu Mari Leppänen näyttää valinneen toisin.

Piispana Leppänen on kirjoittanut muun muassa, että kirkko on osa seksuaalivähemmistöjä syrjiviä rakenteita ja kommentoinut Päivi Räsäsen kirjoituksia homoista sanomalla, että Raamatun siteeraaminen tavalla, jossa tahallisesti painetaan toista ihmisryhmää alas, ei ole kristillistä eikä oikein.
...
Helsingin Sanomat 6.1.2022

QuoteMari Leppänen: Päivi Räsäsen rikos­tutkinnassa vastakkain eivät ole Raamattu ja laki – julkisesti toimivan tulkitsijan on otettava vastuu siitä, miten kirjoituksia käyttää

VALTAKUNNAN­SYYTTÄJÄ Raija Toiviainen on nostanut kolme syytettä kansan­edustaja Päivi Räsästä (kd) vastaan. Tutkinnan kohteena on, onko Räsänen homoseksuaalisuutta käsittelevissä puheissaan ja kirjoituksissaan syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Räsänen kiistää syyllistyneensä rikokseen ja vetoaa uskonnon- ja sanan­vapauteen. Räsänen katsoo, että nyt punnitaan, saako Suomessa yhä pitää esillä Raamattuun pohjautuvaa vakaumusta.

[...]

KÄYDYSSÄ keskustelussa on synnytetty mieli­kuva, että tapauksessa ratkottaisiin sitä, saavatko uskonnolliset yhteisöt elää ja opettaa Raamatun opetuksen mukaisesti. Saako Raamattua vielä siteerata?

On syytä olla tarkka käsitteissä. Tapauksessa eivät ole vastakkain Raamattu ja laki, vaan tietynlainen raamatuntulkinta ja laki. On liioiteltua väittää, että tapauksen myötä Raamatun arvovalta olisi uhattuna.

Raamatun sanoma ei ole uhattuna, jos yksittäisen tulkitsijan tai yhteisön uskon­tulkintaa arvioidaan kriittisesti. Sama erottelu on tehty myös tapauksen käsittelyssä toteamalla, ettei kysymys ole siitä, saako Raamattua siteerata, vaan siitä, mitä pyhinä pidettyihin teksteihin vedoten voi puhua tai kirjoittaa.

[...]

Raamattu alkaa puhua, kun sitä tulkitaan. Julkisessa roolissa toimivan raamatun­tulkitsijan tulee olla tietoinen valinnoista, joita hän Raamatun äärellä tekee ja otettava vastuu siitä, miten kirjoituksia käyttää. On toistuvasti kysyttävä, miten Raamattuun vedoten voi puhua ja miten välittää sen olennainen viesti.

TOISINAAN esitetään toive, että uskonnon pitäisi olla entistä enemmän yksityisasia. Uskonnolliset kysymykset ovat herkkiä, ne synnyttävät helposti loukkaantumista ja väärinymmärrystä. Uskontojen kieli saatetaan myös kokea vieraannuttavana. Se ei kuitenkaan saa olla este sille, että myös uskontoon liittyvistä kysymyksistä käydään avointa keskustelua. Vain näin tarjoutuu mahdollisuus korjata tulkintoja ja kulkea kohti totuutta.

Ei ole toivottavaa, että uskonto ja keskustelu pyhien tekstien tulkinnasta jää vain uskonnollisten yhteisöjen sisäiseksi keskusteluksi. Ajatus omasta turvallisesta maailmasta saattaa houkuttaa myös uskonnollisten yhteisöjen sisällä. Piiloutuva uskontulkinta helposti jyrkkenee, kriittiset äänet vaikenevat, ja tulkinta jää äänekkäimpien varaan.

RAAMATTUA kannattaa lukea uteliaasti. Raamatunlukija pääsee aika­matkalle menneisyyteen, oppii länsimaisen kulttuurin syvävirtoja ja myös kohtaa maailman levinneimmän kirjakokoelman armollisen viestin.

Kulttuuri, jossa Raamattua ei enää lueta eikä siteerata, on köyhä. Vastuullinen tulkitsija ymmärtää, että Raamatun siteeraaminen tavalla, jossa tahallisesti painetaan toista ihmistä tai ihmisryhmää alas, ei ole kristillistä eikä oikein.

Kirjoittaja on Turun arkkihiippakunnan piispa.
Helsingin Sanomat 24.8.2021

Tuossa piispa Mari Leppäsen kirjoituksessa kiinnittää huomiota, että hän ei ota suoraan kantaa itse asiaan, Päivi Räsäsen uskontoon liittyvistä kirjoituksista saamiin sananvapaussyytteisiin ja kristillisen vakaumuksen ilmaisemisesta rankaisemiseen.

Viimeistään Räsäsen kirjoitusten ja vakaumuksen periaatteellisesta tuomitsemisesta (epäsuorasti kolumnin lopussa viittauksena epäkristillisyyteen) voi kuitenkin päätellä, että piispa hyväksyy syytteet tai ei ainakaan näe niissä mainittavaa ongelmaa sananvapauden, uskonnonvapauden tai minkään muunkaan näkökulmasta.

Jos on rehellisesti sananvapausvastainen, niin sittenpä on, mutta pidän tällaista väistelyä raukkamaisena. Piispan tontille kuuluu ilman muuta ottaa selkeästi kantaa Räsäsen tapauksen kaltaiseen sanan- ja uskonnonvapauden rajoittamiseen. Vaikka sitten puolustaa ja perustella sanan- ja uskonnonvapauden rajoittamista, jos se on kirkon kanta, kuten näyttää olevan.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Pentecost

Vaikka en kaipaakaan menneisyyteen, missä homoilla ja muilla oli ankeampaa, niin kaipaan kyllä niitä kirkonmiehiä, jotka olisivat lähinnä tuhahtaneet tälläisille teemoille:

Musliminaisten oikeus käyttää työpaikalla huivia.

Vanhaan hyvään aikaan ei yksikään kirkonmies olisi halunnut omalle tontilleen kilpailevaa ja hyvin vastakkaisia näkemyksiä levittävää uskoa. Kun omaa uskoa ei puolusteta, se kadottaa merkityksensä.

Translain uudistus.

Mieheksi ja naiseksi...mites nyt? 69 sukupuoleksi Hän heidät loi..?

QuoteSamaa sukupuolta olevien vihkiminen kirkossa.

Tästä toki saa kirkko päättää, mutta naimisiin pääsee maistraatissa, joten se nyt mikään ihmisoikeuskysymys ole.

QuoteIlmastonmuutos.

Hohhoijaa...blah...blah...ja blah...

QuoteMaahanmuuttajien integroituminen.

Tuskin kirkko ennenkään varsinaisesti vastusti sellaisia maahanmuuttajia, jotka olivat avun tarpeessa tai elättivät itsensä. Mutta nykyiset perseilijät...jooh...

QuotePäivi Räsäsen kirjoitukset homoista.

Inhosin Räsästä aikanaan enkä pidä näkemyksistään, mutta hänellä on oikeus uskoonsa siinä, missä kiimaisimmalla musulmaanillakin. Sanan- ja uskonnonvapautta tulee kunnioittaa, jos se ei uhkaa muita ihmisiä. Päivin en usko uhkaavan yhtään ketään, musulmaaneista en voi olla varma.
KKO:n tuomio
A:n käyttämissä ilmaisuissa on kysymys niin sanotuista arvoarvostelmista, joiden osalta ei lähtökohtaisesti ole mielekästä puhua lausuman totuudellisuudesta.

ikuturso

Quote from: Roope on 06.01.2022, 15:57:20

QuoteMari Leppänen: Päivi Räsäsen rikos­tutkinnassa vastakkain eivät ole Raamattu ja laki – julkisesti toimivan tulkitsijan on otettava vastuu siitä, miten kirjoituksia käyttää
...
On syytä olla tarkka käsitteissä. Tapauksessa eivät ole vastakkain Raamattu ja laki, vaan tietynlainen raamatuntulkinta ja laki. On liioiteltua väittää, että tapauksen myötä Raamatun arvovalta olisi uhattuna.

Raamatun sanoma ei ole uhattuna, jos yksittäisen tulkitsijan tai yhteisön uskon­tulkintaa arvioidaan kriittisesti. Sama erottelu on tehty myös tapauksen käsittelyssä toteamalla, ettei kysymys ole siitä, saako Raamattua siteerata, vaan siitä, mitä pyhinä pidettyihin teksteihin vedoten voi puhua tai kirjoittaa.
...
Kulttuuri, jossa Raamattua ei enää lueta eikä siteerata, on köyhä. Vastuullinen tulkitsija ymmärtää, että Raamatun siteeraaminen tavalla, jossa tahallisesti painetaan toista ihmistä tai ihmisryhmää alas, ei ole kristillistä eikä oikein.

Kirjoittaja on Turun arkkihiippakunnan piispa.
Helsingin Sanomat 24.8.2021

Tuossa piispa Mari Leppäsen kirjoituksessa kiinnittää huomiota, että hän ei ota suoraan kantaa itse asiaan, Päivi Räsäsen uskontoon liittyvistä kirjoituksista saamiin sananvapaussyytteisiin ja kristillisen vakaumuksen ilmaisemisesta rankaisemiseen.

Viimeistään Räsäsen kirjoitusten ja vakaumuksen periaatteellisesta tuomitsemisesta (epäsuorasti kolumnin lopussa viittauksena epäkristillisyyteen) voi kuitenkin päätellä, että piispa hyväksyy syytteet tai ei ainakaan näe niissä mainittavaa ongelmaa sananvapauden, uskonnonvapauden tai minkään muunkaan näkökulmasta.

Piispatar Leppänenhän yksikäsitteisesti tuomitsee Räsäsen Raamatuntulkinnan ja näin siis siunaa valtakunnansormellaosoittajatar Toiviaisen ristiretken uskonnonvapautta vastaan. Leppäsen tulkinnan mukaan uskonnonvapaus pitää ansaita tulkitsemalla uskoa ja Raamattua vallitsevan maallisen narratiivin mukaan, eli siis ulkoiset tekijät määrittävät kulloisenkin ajan kuvan hetkellä sallitun uskonnon tulkinnan. Emme rajoita puhettasi kunhan puhut vain, mitä me annamme sinun puhua.

Jos piispattaren tilalle laitettaisiin Jaakko Hämeen-Anttila ja Raamatun tilalle Koraani, niin Koraanihan olisi aivan harmiton rakkauden pumaska, jos Jaakko saisi kertoa miten sitä tulkitaan. Erona on se, että jos imaami Bahmanpour siteeraa Koraania toisin kuin jaakkonarratiivi sallii, niin arja-alhot hymähtävät ja käskevät uimakouluun. Mutta kun Räsänen siteeraa Raamattua toisin kuin liberaalipiispanarratiivi tai sekulaari ihmisoikeusnarratiivi suo, niin inkvisitio viuhuu ja giljotiinejä nostetaan toreille.

Tässä kohtaa pitää kuitenkin myös muistaa, että Toiviainen on syyttäjä. Hän ei ole tuomari. Hän ei käytä tuomiovaltaa, vaan hän vain esittää syytöksiä. Tämänkin casen lopulta ratkaisee tuomarit, ei Toiviainen. Mutta kovin on omituista, että tämä case on ollut näinkin kauan vireillä. Suomen maan erikoisuus on pitkittyneet syytteet, tutkinnat ja oikeuskäsittelyt. Syyttömien pitäminen löyhässä hirressä on suomalaisten kansallinen, ellei geneettinen erityispiirre.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Tuomas3

Piispa myöntää, että kyse on Räsäsen Raamatun tulkinnasta eli henkilökohtaisesta uskonnonvapaudesta. Piispa edustaa tässä hyvin vanhakantaista teokraattista näkemystä, ettei individuaali saisi tulkita itsenäisesti (selvältäkään kuulostavia) tekstejä vaan tulkinta on piispojen määräysvallassa. Rangaistusvaatimus "vääristä" tulkinnoista ei kuulu sivistysmaahan. Suomen lisäksi tällaista sananvapautta on rajoitettu pitkälti kehittymättömissä muslimivaltioissa.

Lahti-Saloranta

Minusta perussuomalaisten eduskuntaryhmä kokonaisuudessaan voisi mennä seuraamaan Päivin oikeudenkäyntiä. Uskoisin että sillä olisi erittäin suuri vaikutus jutun uutisarvolle.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

IDA

Itse en luonnollisestikaan pidä Mari Leppästä piispana. En pidä Seppo Häkkistäkään, vaikka olen valmis Mikkelin hiippakunnan alueella asuvana myötämään, että hän voisi olla hyvä sellainen.

Kuitenkin minusta jokaisen rehellisen ihmisen, oli hän sitten piispa ta ei, pitäisi myöntää se, että Päivi Räsänen twiitillään arvosteli evankelis-luterilaista kirkkoa ja sen toimintaa, eikä mitään ihmisryhmää. Tuollaisilla Mari Leppäsen ja toimittajien lausunnoilla luodaan asian ylle hämäävä sumu, jotta voitaisiin uskotella ihmisille Räsäsen arvostelleen homoja. Tällainen valheellisuus on iljettävää ja piispan tehtävä olisi tukahduttaa moinen kokonaan, eikä lietsoa sitä.

Joka tapauksessa on aika selvää, että syyte Päivi Räsästä kohtaan on masinoitu evankelis-luterilaisen kirkon sisältä. Haetaan jotain oikeuden päätöstä, jota voitaisiin sitten käyttää jatkuvassa kirkolliskokouksessa horjuttamaan jumiutuneita rintamalinjoja. Jokainen, joka viitsii seurata näitä asioita näkee tämän.
qui non est mecum adversum me est

IDA

Quote from: ikuturso on 06.01.2022, 18:07:28
niin inkvisitio viuhuu ja giljotiinejä nostetaan toreille.

Huomautanpa vain, että inkvisitio ja giljotiini eivät oikein sovi yhteen. Giljotiini oli inkvisition vastustajien kehittämä väline. Sillä pudotettiin päitä jo viikossa enemmän, kuin Espanjan inkvisitio luovutti ihmisiä tuomittavaksi koko useamman sadan vuoden historiansa aikana.
qui non est mecum adversum me est

ikuturso

Quote from: IDA on 10.01.2022, 03:06:40
Joka tapauksessa on aika selvää, että syyte Päivi Räsästä kohtaan on masinoitu evankelis-luterilaisen kirkon sisältä. Haetaan jotain oikeuden päätöstä, jota voitaisiin sitten käyttää jatkuvassa kirkolliskokouksessa horjuttamaan jumiutuneita rintamalinjoja. Jokainen, joka viitsii seurata näitä asioita näkee tämän.

En ole tuosta sanamuodostasi niin varma. Ehkä masinointi tulee kirkon liberaalisiiven puolelta, mutta jotenkin sanamuotosi kuulosti siltä, kuin about koko ev-lut kirkon hallinto haluaisi suitsia kirkolliskokouksen vanhoillisia tällä. Toki kirkossa on mm. liberaaleja pappeja, joilla on hyvin samankuuloinen nimi kuin valtakunnansyyttäjällä. On myös kirkon hallintoon ja hallinnollisiin elimiin kuten kirkolliskokoukseen soluttautuneita ateisteja, jotka pystyvät trendilehden haastattelussa pokkanaamalla julistamaan uskoa, mutta kirkossa mädättävät sen mitä kerkiävät. En ole koskaan ymmärtänyt kaiken maailman johannakorhosten panosta uskonyhteisölle. Jos sokea reettakin näkee, että ensisijainen tavoite on kylvää eripuraa ja hajottaa koneistoa sisältäpäin, niin siinä joku lehtihaastattelussa vakuuttelu omasta uskosta ei oikein istu kuvaan. No onhan toisaalta hyvin vakaumuksellisia vanhoollisiakin tyyppejä, jotka repivät kirkkoa toiseen suuntaan, mutta enemmän hajoittamisena näkee aina ne, jotka pyrkivät ajamaan muutosta vanhaan totuttuun.

Quote from: IDA on 10.01.2022, 03:13:23
Quote from: ikuturso on 06.01.2022, 18:07:28
niin inkvisitio viuhuu ja giljotiinejä nostetaan toreille.

Huomautanpa vain, että inkvisitio ja giljotiini eivät oikein sovi yhteen. Giljotiini oli inkvisition vastustajien kehittämä väline. Sillä pudotettiin päitä jo viikossa enemmän, kuin Espanjan inkvisitio luovutti ihmisiä tuomittavaksi koko useamman sadan vuoden historiansa aikana.

Ei pidä olla niin tarkka. Kunhan käytin hassuja sanoja.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

Tavan

Kuinka suuri todennäköisyys on sille, että (esim tämän Päivin kohtalon innoittamana) Suomessa lähivuosikymmeninä järjestetään jokin "Vatikaanin I kirkolliskokous" minikoossa, jossa paalutetaan kivenkovia, aivan pöyristyttäviä ja liberaaleille paniikkireaktioita aiheuttavia linjauksia, ja reivataan Suomen evlutkirkko vimmaiseen taisteluasentoon liberalismia vastaan?

Entä mikä todennäköisyys on, että katolisessa kirkossa toteutetaan vastaava ryhtiliike? Virallinen Vatikaani III, jossa palataan ykkösen avaamalle ladulle tältä nykyiseltä harhapolulta?
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Ajattelija2008

Quote from: Tuomas3 on 09.01.2022, 19:39:38
Piispa myöntää, että kyse on Räsäsen Raamatun tulkinnasta eli henkilökohtaisesta uskonnonvapaudesta. Piispa edustaa tässä hyvin vanhakantaista teokraattista näkemystä, ettei individuaali saisi tulkita itsenäisesti (selvältäkään kuulostavia) tekstejä vaan tulkinta on piispojen määräysvallassa. Rangaistusvaatimus "vääristä" tulkinnoista ei kuulu sivistysmaahan. Suomen lisäksi tällaista sananvapautta on rajoitettu pitkälti kehittymättömissä muslimivaltioissa.
Piispa Mari Leppänen asettuu vastustamaan sekä demokratiaa että uskonnonvapautta. Tässä ei ole mitään uutta. Esimerkiksi Suomessa 1700-luvulla ei ollut uskonnonvapautta, vaan oli pakko kuulua ortodoksiseen tai luterilaiseen kirkkoon.