News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Tiedon ja elämän aikaongelma

Started by aivo, 19.10.2019, 15:13:59

Previous topic - Next topic

aivo

Televisio on nykyihmisen silmän ja korvan jatke, mikä tuo koko maailman nähtäväksi ja kuultavaksi aina avaruutta myöten. Ennen televisiota jokainen näki maailmansa pelkillä silmillään eli maailma rajoittui siihen, mitä silmillään näki ja naapureiltaan kuuli, joten myös television kohdalla voidaan puhua maailmaa ja ihmistajuntaa mullistaneesta keksinnöstä.

Ajallisesti mitattuna television tarjonta ylittää vastaanottokykymme. Koska meillä on muutakin elämää, pystymme seuraamaan televisiota ehkä n. tunnin päivässä ainakin mitä tulee asiapitoisiin ohjelmiin. Tässä suhteessa television pääuutiset ovat ratkaisu aikaongelmaan eli noin varttitunnissa maapallon ja yhteiskunnan asiat käydään päivittäin läpi kuvien ja filmien kera.

On sitten eri asia, ovatko maailman asiat ja tapahtumat muutamalla puhutulla sanalla ja lauseella kuitattavissa. Sanoilla luodaan lähinnä vain mielikuvia asioista ja tapahtumista, joita emme näe. Televisio "unohtaa" myös mainita katsojilleen, että sen uutiset ovat uutistoiminnasta vastaavien henkilöiden  käsitys jostakin eli kyse on pienestä ihmisjoukosta ja yksittäisistä ihmisistä. Ajankohtaisia aiheita on lukemattomia muitakin, mutta ne eivät mahdu lähetykseen.

Vastapainoksi uutisten nopeudelle televisio tarjoaa myös ajankohtaisohjelmia, joissa studioon on koottu henkilöitä puhumaan jostakin asiasta. Koska kirjoittamaton puhe on hidasta, ohjelmat vievät paljon aikaa eivätkä ne tarjoa muuta kuin ko. henkilöiden käsitystä jostakin.

Tietoa hakevalle televisiossa on myös erilaisia dokumentteja. Ne eivät kuitenkaan edusta kaikkea sitä, mitä dokumenttien pohjalta olisi tiedettävissä. On nähtävissä, etteivät dokumenttien tekijät uskalla käsitellä kaikkia asioita. Dokumentti on saatava myydyksi ja jos dokumentin sanoma tai aihe ei sen ostamisesta päättävää miellytä, se jää myymättä. Dokumentin tekijän on ajateltava myös omaa turvallisuuttaan ja uraansa, minkä seurauksena tabuihin ei uskalleta kajota EU:sta ja uskonnoista alkaen. Onkin helpompi luetella asioita, joista ei ole dokumenttia, kuin muistaa, mistä on nähnyt jonkun dokumentin.

Uutisissa monimutkaisetkin asiat käydään nopeasti läpi. Sitä vastoin ei ole dokumenttia tai monta muutakaan ohjelmaa, joka ei vaatisi tunnin katsomisaikaa. Ohjelmat on tehty ikään kuin ihmisillä olisi yllin kyllin aikaa niiden seuraamiseen.

Katsojan onneksi televisiossa on ohjelmaopas ja jos katsojalla on käytössään ns. tallentava digiboksi, hän voi valita mitä ohjelmia katsoo ja niistäkin vain oleelliset kohdat silloin kun aikaa on. Digiboksin hyppäyspainike ja pikakelausmahdollisuudet säästävät kirjaimellisesti aikaa muulle kuin television ääressä vietetylle elämälle eli perheelle, ystäville, kirjoille, harrastuksille jne.

Jos televisiossa on runsaasti ohjelmia, joita ei edes digiboksin ja ohjelmaoppaan avulla pysty seuraamaan, vielä huonompi tilanne on tekstien kanssa. Tekstejä maailman asioista ja tapahtumista on suunnattomasti, mutta ei ole pienintäkään keinoa hallita ja lukea sitä tekstimäärää, mikä on tarjolla ja mitä tuotetaan koko ajan lisää.

Varsinaisena television kilpailijana toimii lähinnä vain sanomalehti, joka tarjoaa mahdollisuuden selata maailmaa ja yhteiskuntaa käsitteleviä tekstejä. Ennen televisiota sanomalehti toimi jokseenkin ainoana tietolähteenä maailmasta, mutta nyt kun me enimmäkseen katsomme ja kuuntelemme asioita ja tapahtumia televisiosta, sillä lienee enemmän paikallista merkitystä vaikkakin osa sanomalehden henkilöstöstä pyrkii myös valtakunnalliseen vaikuttamiseen.

Ei voi tietää, kuinka paljon ihmiset käyttävät päivittäin aikaansa lehden lukemiseen ja selaamiseen television lisäksi tai sen sijaan ja mitä he lehdestä hakevat, jos sen ovat tilanneet tai ostaneet. On mahdollista, että lehden pitkiä tekstejä lukee vain kourallinen ihmisiä tai ei kukaan, koska aikaa ei ole, mutta sen tietää vain lehden lukija itse.

Television kilpailijana toimii myös Internet ja kyetäkseen kilpailemaan television kanssa, sanomalehdet ovat luoneet oman sivustonsa, mistä ihmiset voivat seurata maailman asioita ja tapahtumia hyppimällä otsikosta toiseen ja mahdollisesti lukemalla, mitä otsikon alla on kirjoitettu.

Tietoa etsivälle erilaisten joukkotiedotusvälineiden seuraaminen tarjoaa kuitenkin vain jonkun yksittäisen henkilön käsityksen jostakin. Tuo käsitys voi sinänsä olla "oikea" ja tyydyttävä, mutta lukija ei saa tietää, mitä mahdollisia muita käsityksiä on, jos niitä ylipäänsä on.

Tämä johtuu siitä, että julkiset tiedotusvälineet ovat rakentuneet toimimaan vain yhteen suuntaan eli niissä yksittäinen henkilö ja yleisö on pelkkä tiedon vastaanottaja ilman mahdollisuutta osallistua tiedon synnyttämiseen. Lähtökohta, jossa myös tiedon kohde ja vastaanottaja on oikeutettu osallistumaan tiedon synnyttämiseen, on kuitenkin olemassa ja toimii koko ajan.

Tällainen lähtökohta on käytössä taloyhtiöiden yhtiökokouksessa, jossa talon asukkaat tekevät yhteisiä päätöksiä ja jossa kellä tahansa läsnäolijalla on oikeus kiinnittää huomio mihin tahansa esitettyyn asiaan. Tämä mahdollistetaan valitsemalla kokoukselle puheenjohtaja, jonka tehtäviin kuuluu mm. puheenvuorojen keston rajoittaminen, jotta aikaa ei tuhlattaisi jaaritteluihin. Puheenjohtajalla ei ole kuitenkaan oikeutta estää puheenvuoron esittämistä.

Taloyhtiön yhtiökokousta voidaan pitää demokratian varsinaisena toteutumana, koska yhtiökokousmenettelyssä huomioidaan myös yksittäisen ihmisen oikeus puuttua käsiteltävään asiaan. Mm. tästä syystä taloyhtiöissä ei nähdä taloyhtiöiden yhdistämisiä tai sitä, että taloyhtiön asukkaat alkaisivat hoitaa jonkun toisen taloyhtiön asioita puhumattakaan, että asukkaat alkaisivat maksaa jonkun toisen taloyhtiön yhtiövastikkeita. Vaikka taloyhtiöt ovat itsenäisiä, niillä ole vaikeuksia elää sulassa sovussa keskenään.

Verrattuna taloyhtiöihin kaikissa maapallon valtioissa niiden lehdistön ja television henkilöt sanelevat yhteiskunnalle ja ihmisille sen, mitä maailmassa ja yhteiskunnassa tapahtuu tai miten asiat ovat eikä valtion yksittäisillä asukkailla ole oikeutta puuttua siihen, mitä sanotaan johtuen siitä, että ennen Internetiä tällainen ei ollut mahdollista.

Internetin myötä tilanne on kuitenkin muuttunut eikä muutokselle ole varsinaista estettä, koska valtiot koostuvat kuviteltujen tahojen sijasta pelkästään yksittäisistä henkilöistä. Vaikka joukkotiedotusvälineiden henkilöillä on oikeus valita ja kirjoittaa uutisia ja esittää omia käsityksiään asioista, ainoa konkreettinen ero muihin on, että he voivat kirjoittaa ja laatia uutisia lehteen ja televisioon kun taas muut eivät voi. Saamme siis tietoa pieneltä joukolta ihmisiä, mutta kaikki se mahdollinen tieto mikä yhteiskunnassa ja ihmisissä on, jää saamatta.

Jotta voisimme saada tietoa suoraan yhteiskunnalta, tarvitaan nettisivusto, mihin ihmiset voivat lähettää kirjoituksensa ja näkemyksensä. Koska lukemiseen käytettävissä oleva aika on kaikilla hyvin rajallinen, pystymme lukemaan esim. viikossa vain pienehkön määrän tekstejä. Jotta tällainen tekstimuodossa oleva tieto olisi ajallisesti vastaanotettavissa ja löydettävissä, tarvitaan henkilöitä, jotka vastaanottavat ja lukevat ihmisten tekstit ja valitsevat niistä kiinnostavimmat. Mikäli näin ei tehdä, ihmisten on mahdotonta löytää mitään tai jos joku löytää jotakin, kukaan ei tiedä siitä mitään.

Tekstit ovat hallittavissa vain sillä, että joku tai jotkut valitsevat tekstit. Tekstien valitsijat löytynevät siitä joukosta ihmisiä, jotka ymmärtävät, että olemme hukkuneet valtavaan tekstimäärään. Mitä tulee tekstien lukemiseen ja valitsemiseen, ei ole suurikaan ongelma sopia lukemisen määräaikaisuutta, kunnes on uusien lukijoiden ja valitsijoiden vuoro.

Mistä sitten kirjoittajat? Yleensä ihmisillä on joku päivätyö, eikä aikaa kirjoittamiselle ole. Voisi kuitenkin kuvitella, että monillakin on oma näkemys siitä, mitä heille tiedotusvälineiden kautta tarjotaan. Kirjoittamista ei ole kuitenkaan nähty ihmisille kuuluvana mahdollisuutena vaikuttaa,  koska tiedotusvälineet ovat pitäneet ihmistä vain kohteena, jolle syötetään asioita. Tilanne voi kuitenkin muuttua, kun on paikka, mihin kirjoituksen voi lähettää arvioitavaksi.

Keskeinen kysymys on myös nimellä vai nimimerkillä kirjoittaminen. Lukijaa ei kiinnostane paljoakaan kirjoittajan nimi, mutta jos henkilö joutuu esiintymään nimellään, syntyy epäilys siitä, ettei hän uskalla sanoa mitä ajattelee johtuen mahdollisista vaikeuksista, mitä sanoista seuraa. Koska ihmiset vetävät sanoista aina oman tulkintansa, nimellä esiintyminen on riski kirjoittajalle, mikä tarkoittaa sitä, että nimellä esiintyminen karsii kirjoittajista pois ne, jotka ovat jossakin merkittävässä asemassa yhteiskunnassa. Tällaisia ovat mm. lehtien ja television toimittajat itse.

Lukijan kannalta se, etteivät ihmiset uskalla sanoa, mitä ajattelevat, tietää vain tekstejä, jotka jätetään lukematta, koska ne eivät tarjoa mitään, jota ei olisi jo sanottu jossakin. Edes tekstejä seulomalla tilanne ei voi parantua, joten kirjoittajien nimettömyys lienee ainoa keino tekstien kiinnostavuuden parantamiseksi ja turhien tekstien välttämiseksi. Nimettömyys koskee erityisesti tekstejä valitsevia ihmisiä eli voivatko kirjoittajat luottaa siihen, ettei joku tekstejä valikoiva henkilö myy kirjoittajan nimeä vaikkapa jollekin iltapäivälehdelle, jos nimi on rahastettavissa.

Oleellista kuitenkin on, että tiedotusvälineiden rinnalle on mahdollista luoda Internetin avulla niistä täysin riippumaton tieto- ja tekstilähde lukijoille. Riittää, että pienehkö joukko ihmisiä, olivat he lukijoita, kirjoittajia, kirjoitusten valitsijoita tai sivuston ylläpitäjiä, ymmärtää mistä on kysymys.

Sivuston arvo ja merkitys syntyy erityisesti siitä, että tekstit valikoidaan, jolloin lukijan ei tarvitse itse etsiä hyviä kirjoittajia, tietoa ja merkityksellisiä tekstejä. Sivusto myötä kuka tahansa henkilö voi nousta tasaveroiseen asemaan lehtien ja television henkilöiden kanssa, mikä tarkoittaa henkilöitä, joista ennen emme olisi voineet tietää mitään. Muutos on sikäli merkittävä, että 99.9 prosenttia yhteiskunnasta ei tiedä, että sinä tai minä olemme edes olemassa.

Sivustolla kirjoittajien nimettömyys mahdollistaa, että myös vaikeista asioista uskalletaan puhua ilman pelkoa leimautumisesta tai työpaikan menettämisestä, millä on vaikutuksensa siihen, mitä saamme lukea ja kun aikaa on niukasti, kenties tulevaisuudessa riittää, että katsomme päivittäin television pääuutiset ja kerran viikossa luemme sivustolta, mitä asioita ihmiset ovat nostaneet esille.