News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Eduskuntavaalit 2019 – yleinen keskustelu, tulosseuranta, hallitusneuvottelut

Started by Pullervo, 07.03.2019, 19:23:56

Previous topic - Next topic

rooster

Pahalta näyttää, että saadaan historian tuhoisin hallitus Suomeen. Toivottavasti kepulit olisivat vain nuuskimassa atmosfääriä ja luikkisivat PS:n ja Kokoomuksen luokse, kun saavat tietää mitä kaikkea sekopäistä nuo vihervassarit oikein suunnittelevat.

Mäntsälän Kapina

Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää ihan vitusti sitä 28% äänioikeutetuista, jotka nukkuivat vaaleissa.

Näistä kun olisi saanut edes joka kolmannen äänestämään, niin hallitustunnustelijana olisi nyt Jussi Halla-aho.
Nukkuvat kun saa hereille, niin niillä on yleensä ollut tapana äänestää protestipuolueeksi kokemaansa (Tony Halme, Halla-aho ja Trump vaikka esimerkkeinä)

Tämä ihan vaan tiedoksi niille, jotka edelleen uskottelevat itselleen, että äänestämällä ei voi vaikuttaa.

Lisäksi meillä olisi useampikin uusi erittäin pätevä kansanedustaja, jotka nyt jäivät valitsematta runsaasta äänimäärästä huolimatta.
(esimerkkinä vaikka Satu Lampi, joka sai ensiyrittämällä yli 3000 ääntä, mutta jäi siitä huolimatta tällä kertaa valitsematta)

Seuraaviin vaaleihin vinkkinä: Suuri nukkuvien herättelyprojekti, ihan katutasolla ja ovelta ovelle.
Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi.

Tavan

Tämä hallitus on paras mahdollinen, ottaen huomioon, että persuvetoista aitoa nationalistihallitusta ei ollut mahdollisuuksien rajoissa.

Nyt saamme kipeää tekevän, puhdistavan käsittelyn, johon yhdistynee maailman- tai ainakin Euroopan talouden laskukausi ja todennäköisesti nurkan takana odottava globaali pörssiromahdus.

Tämän käsittelyn jälkeen odottaa ihana katharsis, kun perussuomalaiset saavat seuraavissa vaaleissa 75 paikkaa, ja muodostavat uudistuneen kokoomuksen (40 paikkaa) kanssa aidon nationalistihallituksen.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

takalaiton

Keskustan vaihtoehdot olivat jäädä oppositioon perussuomalaisten varjoon ja kuihtua kenties entisestään tai mennä hallitukseen, siltä kannalta päätös ei ehkä ollut kovin yllättävä. Lisäksi kokoomuksen kanssa hallituksessa oma kannatus yleensä romahtaa, eikä uutta hallitustilaisuutta ilman kokoomusta ole ihan heti tulossa.

Videolla Halla-ahon kommentteja hallitustunnusteluista, Turkkila haastattelee.

https://youtu.be/XIbagpUshCA
Oulu is not safe - start deportations.

alussaolisana

Uuden hallituksen jälki tulee olemaan katastrofaalisen tuhoisaa ja voi olla, että myös osittain peruuttamatonta. Mutta tervehtymisen kannalta tämä on valitettavasti välttämätöntä. Suomi on nyt kokeillut oikeistohallitusta, joka heikoksi havaittiin. Nyt Suomi kokeilee progressiivista punavihreää hirviötä hallituksena ja tulokset tulevat olemaan hirvittäviä sekä materiaalisina että henkisinä seurauksina. Valheen ilmapiiri tulee entisestään sakeutumaan ja odotettavissa alkaa olla ihan oikeat toisinajattelijoiden vainot rikostuomioina, natsileimauksina ja menetettyinä työpaikkoina.

Rajojen käytännössä täydellinen avaaminen tulee olemaan se suurin katastrofi, mutta myös tämän mielisairauden loppu tässä maassa. Tulevan hallituksen aikana selvä enemmistö kansasta tulee heräämään ja PS tulee saamaan itsenäisyyden historian suurimman vaalivoiton. Tämä yhdistettynä Länsi-Euroopan tulevaan nuivaan vasta-aaltoon tulee muuttamaan suunnan. Toivottavasti koko tämä kansainvaellusten aika tullaan tutkimaan kaikki kivet kääntäen ja isoja tuomioita jakaen.
"Harmageddonin tapahtumapaikka sijaitsee nykyisessä Israelissa Afulan kunnassa (38 900 asukasta) ja sinne voi ajaa valtatie 66:a pitkin. Kunta mainostaa itseään sloganilla "Afula, hauska paikka asua"."

multa tulille

Quote from: Peltipaita on 08.05.2019, 17:18:46
Huh. Hallitusneuvotteluihin matkalla Li Andersson ja Dan Koivulaakso.

Kun katselin tota kuvaa, niin mieleeni nousi kaksi asiaa. Ensinnäikin Vuoden 1944. loppupuoli,kun tuon näköiset tuli esiin maan altra, Hämeenlinnan (nais)vankilasta, Moskovasta ja sosialidemokraattisen puoluneen vasemman laidan petturit ry:stä. Mutta silloin maa oli rutiköyhä, valtaa piti Liittoutuneiden (Neuvostoliiton) valvontakomissio, armeija oli Lapissa ajamassa saksalaisia tappioita kärsien ruessien käskystä maasta pois ja oli muutenkin mukavaa.... Mikähän Suomessa on mennyt pieleen tai tehty väärin, että tuollaisia kuvia (tosin nykyään väreissä) saadaan edelleen   

Toisekseen. Kun täällä on aikaisemmissa postauksissa mainittu tähän hallitustilanteseen liittyen eräitä vitsauksia (mm. rutto ja kolera) niin tuosta kuvasta, joissa noustaan portaita ylös, tuli mileeenni rutto ja  Albert Pierpoint. Täsmennän, että kysymyksessä on ihan vertauskuvallinen ilmaisu eikä luonnolisestikaan millaaan lailla liity kuvassa oleviin henkilöihin. Ja jos jolle kulle ei Albert Pierpoint ole tuttu, en sitten ole yllyttänyt ketään katsomaan mistään mitään.......

Vastaanotin

Mikäli persut olisi voittanut vaalit, uskoisin että tässä tilanteessa olisi joka tapauksessa oltu.
Muut puolueet olisivat asettaneet ns. kynnyskysymyksensä siten, ettei persujen olisi ollut mahdollista niitä hyväksyä kannatustaan menettämättä. Tämän jälkeen hallitustunnusteluja olisi jatkanut vaalien toiseksi paras puolue.

Olen aivan varma, että persuja ei Halla-ahon johdolla haluttu hallitukseen minkään muun puolueen toimesta.

Tosiasiallinen Nuiva

Tämän hallituksen lempinimeksi sopii mädättäjähallitus. Se on sitä agendallaan ja puolue koostumuksellaan.
Non poteris veritatem

Shemeikka

Tähdätään siihen, että ensi vaaleissa 2023 Perussuomalaiset saavat enemmistön eduskunnassa; 100+kansanedustajaa.

Se on tehty jo kerran Suomen historiassa. Vuoden 1916 vaaleissa SDP sai 103 kansanedustajaa/ senaattoria. Joskin seurauksena oli 1918 sisällissota, koska vallankumouksien välissä ollut Venäjän hallinto ei hyväksynyt Suomeen tulevaa maailman ensimmäistä sosialistista hallitusta, vaan lykkäsi senaatin koolle kutsumista lähes vuoden ja lopulta järjesti uudet vaalit, joitten tuloksen Venäjä hyväksyi. Punaiset ärsyyntyivät Venäjän varastamasta hallitusvallasta niin, että aloittivat toisen Venäjän vallankumouksen voittajien tuella oman vallankumouksen Suomessa.

Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

koojii

Quote from: takalaiton on 08.05.2019, 18:13:43
Keskustan vaihtoehdot olivat jäädä oppositioon perussuomalaisten varjoon ja kuihtua kenties entisestään tai mennä hallitukseen, siltä kannalta päätös ei ehkä ollut kovin yllättävä. Lisäksi kokoomuksen kanssa hallituksessa oma kannatus yleensä romahtaa, eikä uutta hallitustilaisuutta ilman kokoomusta ole ihan heti tulossa.

Jos jotain hyvää hakee Rinteen punasontahallituksesta, niin se on ehdottomasti siinä että keskustapuolue tulee kutistumaan alle 10 prosentin marginaalipuolueeksi.

Voi vain kuvitella miten kipeää syrjäseuduilla vihreiden ja kaupunki-demarien politiikka tekee jota hallituksesssa toteuttavat. Ja voi vain kuvitella myös sen miten tehokkaasti oppositiossa niin persut kuin kokoomus tulee imuroimaan kepun ääniä ja demareilta ääniä. Esimerkiksi ilmastopäästöjen leikkaamisesta hallitus voisi alkuun korottaa vaikka bensan ja dieselin veroa 30 prosenttia ja poistaa tupaöljyn veroedun dieseliin verrattuna. Myös autoista perittävän vuosittaisen ajoneuvoveron voisivat vaikka tuplata. Maaseudun kepu-isännällä tai ex-kepu-isännällä suoni pullistuisi päästä tuollaisella politiikalla. Toisaalta äänestäjien kosto tulee olemaan kamala demareille jos yrittävät ajoneuveroa yms. lisäveroa kerätä vain isommissa kaupungeissa asuvilta kun niissä asuu kuitenkin suurin osa suomalaisista ja äänestäjistä.


Tragedian synty

Minun mielestäni kaikkein tärkeimmissä asioissa viherkansanrintama ei ole sen huonompi hallituspohja kuin sinipunaviherpohja, joka hallitsi Suomea vuosina 2011–2014 ja tynkänä vaaleihin 2015. Silloin hallituspuolueilla oli ihan yhtä paljon halua tehdä Suomesta monikultuurinen etnohelvetti, mutta itse asiassa väestönvaihto eteni hitaammin kuin sekä edellisellä että jälkeen tulleella vaalikaudella, jolloin SDP ja Vasemmistoliitto olivat oppositiossa, jälkeen tulleella myös Vihreät ja RKP. Jos siitä selvittiin elossa, selviämme kyllä seuraavistakin neljästä vuodesta.

Kauhukabinetti maan johdossa on tilaisuus. Vuodesta 2007 taikaseinäpuolueet ovat voineet uskotella itselleen, että rahat eivät ole riittäneet kaikkeen kivaan siksi, että ilkeät porvarit ovat halunneet kiusata köyhiä ja siksi pitäneet valtion kukkaronnyörejä tiukalla. Tällä vaalikaudella (jos nuo puolueet saavat hallituksen muodostettua) ne joutuvat todella toteamaan, että jakovaraa ei kerta kaikkiaan ole. Joko ne hyväksyvät realiteetit ja joutuvat kertomaan madonluvut äänestäjilleen tai sitten ne päätyvät torailemaan keskenään. Kummin tahansa käy, sitä tulee olemaan hauska seurata sivusta.

SDP:n historia tulee muistamaan Rinteen. Se on se vaihe, kun puolue kompastui ja lähti pysäyttämättömään vyöryyn tuota rinnettä alas. Paluuta mäen huipulle ei enää ole, sillä tähän aikakauteen orientoituneet puolueet kaappaavat poliittisen elintilan ja sysäävät SDP:n johonkin väliin jäävään pikku rakoon haukkomaan henkeään.
Ceterum censeo Russiam esse delendam.

endorphine

Quote from: Eino P. Keravalta on 08.05.2019, 17:23:27
Oikea hirviöhallitus, kauhujen galleria, vampyyri Rinne johdossa. Siinä imetään seuraavan neljän vuoden aikana suomalaisten veret aika vähiin, kun luvassa on teollisuuden karkottaminen Suomesta, työttömyyden kasvu, ilmastokyykytys, haittamaahanmuuttajien kiihtyvä houkuttelu Suomeen, huoltosuhteen heikentyminen, verojen ja veroluokkien lisääntyminen, pakkoglobalisaatio, autoilijoiden ja omakotiasujien vaino, 'rasismin' ja 'vihapuheen' eli poliittisten opponenttien mielipiteenvapauden kriminalisointi, miljardien lisävelan otto joka vuosi, lisääntyvät sosiaaliset ongelmat, EU-huoraus, yli miljardin maksava maailmanparannus ja kannustinloukkujen pahentuminen.

Siinähän se on kauniisti yhteen niputettuna. Lienee turha odottaakaan, että media haastaisi tällaista hallitusta millään tavalla. Sehän on arvopohjaltaan kuin Tampereen yliopiston tiedotusopin oppikirjasta.

Jotta hallitus saisi ansaitsemansa oppositiopolitiikan, kokoomuksen johdon ja linjan on muututtava. Neljä katovuotta on tiedossa, joten oppositiossa olisi syytä olla yhteistyökykyisiä.

Lucce

Rinne saa aikaan temppuilullaan sen että yleinen vitutus nousee geometrisesti ja siinä sivussa myös Rassismi  ja muu häiriökäyttäytyminen .Toisin sanoen kansalaiset jotka maksaa VEROJA eivät välitä enää v*ttuakaan ja se alkaa näkyä kyllä joka puolella ihan piankin varmaan .
Siinä kärsii sitten ensisijaisesti maahanmuuttajat kollektiivina ja heitä peesaaavat .
Rinne heitti sellaisen siemenen nyt multaan että ei olisi kannattanut. Sato voi olla aika kitkerää.
Kyllä Elämä opettaa kaikkia ,Rinnettäkin.

Ernst

Quote from: Beef Supreme on 08.05.2019, 17:21:32
Quote from: Peltipaita on 08.05.2019, 17:18:46
Huh. Hallitusneuvotteluihin matkalla Li Andersson ja Dan Koivulaakso.

Mikä lienee Danin virallinen ja epävirallinen asema vasureissa? Li ei juuri enää ujostele kytköksiään väkivaltaisen aktivismin kanssa flirttaileviin anarkopiireihin.

Siinä "fasismitietokirjailijat" köpöttelevät hallitusneuvotteluihin "fasismia" vastustamaan.

Onnea, Rinne! Itse seurasi valitsit.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

duc

Siinäpä rakentavat suomalaisvihamielisen hallituksen. Laki ei sitä estä. Konsensus-politiikasta on turha enää puhua. Kansallismieliset on vihollisiksi leimattu pakottamalla heidät vastentahtoisesti nurkkaan.
ὕβρις, νέμεσις, και κριτική 'häpäisy, kosto ja tuomio'

Memento mori 'Muista kuolevaisuutesi'

Nuiva kansalainen

Toivottavasti "kyykytettyjen" silmät nyt tosissaan avautuvat sille, millainen puolue SDP oikeasti on. Hiljaisuudessa kirotaan vihreiden ilmastovouhotuksia, mutta äänestetään demareita "köyhien, sairaiden, työttömien, eläkeläisten ja opiskelijoiden kyykyttämisen vuoksi", vai miten se sossujen ja kommareiden kliseelitania nyt menikään. Tosiasiassa demareita ja kommareita ei kiinnosta paskaakaan meidän tavallisten suomalaisten duunareiden hyvinvointi eivätkä ne eroa mitenkään vihreistä. Kova totuus iskee päin kasvoja, kun Suomen historian sekopäisin hallitus aloittaa tuhotyönsä.
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015

Kari Kinnunen

Quote from: Atte Saarela on 08.05.2019, 13:54:54
Pankkiirit voivat saada aikaan hyvinkin paljon talouskasvua, sillä tehokas pankkitoiminta johtaa myös tehokkaaseen resurssien allokointiin yhteiskunnassa, mikä saa aikaan talouskasvua..

@Atte Saarela

Tämä on kokoomusta ja tarkoittaa suomennettuna, että yksityisillä resursseilla esperöidään hoitoon tarkoitetut fyrkat caymansaarille.

Aika huvittavaa on kun kokkareet siis KOKKAREET on olevinaan niin kovin huolissaan hyvinvointivaltiosta ja samaan aikaan tulee esperöintejä julkisuuteen kokoajan lisää. Onko kokkareiden kioskeilla mennyt median lahjonta pieleen vai mikä?

-----

Toi keskustan tulo hallitukseen on demareiden kannalta ihan loogista. Ilmeisestikin ästeepee aikoo pitää osan vaalipuheistaa. Vappusataset kun ei olisi onnistunut kokkareiden kanssa. Kepulle käy kaikki kunhan maakunnat.

Vastaanotin

Jos ja kun tämä kauhujen hallitus pääsee valtaan ja toteuttaa vaalilupauksiaan, ei auta kuin yksi asia.
Persujen on tehtävä näkyvää oppositiopolitiikkaa ja pidettävä näin nousujohteinen gallup-suosionsa. Kun samalla hallituksen suosio gallupeissa laskee tarpeeksi alas ja aikaa kuluu, on hallituspuolueidenkin muutettava linjaansa. Ne eivät voi muuttaa linjaansa lupauksilla, koska hallitusvastuu.

Edelleen, koko homma perustuu gallup- ja äänestystuloksiin. Niiden eteen puolueet tekevät lähes mitä tahansa. Niin kuin persutkin teki kesällä 2017.

Kova luu

Orpoako teillä on  ikävä, vai porvarihallitusta? Olihan se nyt heti vaalien jälkeen selvää, että sdp ja persut ei samaan hallitukseen mahdu, ei sitten millään, koska Merkel on niin määrännyt.

Almost human

"Kok ja kepu tekevät strategisen virheen torjuessaan yhteistyön PS:n kanssa. Näin ne luovuttavat vallan vasemmistolle, joka on vähemmistössä. Lisäksi vasemmisto itsessään radikalisoituu koko ajan, sekä sdp:n vasemmalla puolella että sen sisällä.

PS ei mene odottamalla pois.

6.24 - 8. toukok. 2019"

https://twitter.com/Halla_aho/status/1126115720083984386
En ole ikinä pitänyt tätä faktoista keskustelemista mielenkiintoista. Faktat kun ei keskustelemalla muutu.
-Dan Koivulaakso

Portaat vievät sinne suuntaan minne niitä kävelee
-Saara Huttunen

Daghem

Onhan tämä nyt kutkuttavan jännittävä asetelma. Ei nuo sosialistit ehdi neljässä vuodessa niin pahaa tuhoa saamaan aikaan etteikö sitä voisi myöhemmin korjata. Jos ennusteet Rinteen hallituksen suorituskyvystä pitävät yhtään paikkaansa, niin korjausliike seuraavissa vaaleissa tulee olemaan merkittävä. Tuossa tilanteessa on melkein sama mitä kukakin tekee oppositiossa kun se sataa joka tapauksessa PS:n laariin. Työssäkäyvillä PS:n äänestäjillä on aikaa odotella se neljä vuotta. Pitää vaan tyttäret poissa kaupungilta pimeän jälkeen ja ovet lukossa niin minimoi riskin, että sattuu vapaa muuttoliike omalle kohdalle.
"Vi vill erbjuda en harmonisk och trygg miljö..." - Hommas Daghem

Kulttuurirealisti

Sanna Marin näyttäisi olevan tyrkyllä ympäristö-, ilmasto- tai metsätalousmädättäjän pallille.

QuoteHän kertoo olevansa neuvottelijana hallitusneuvotteluiden niin sanotussa "ykköspöydässä", joka käsittelee hiilineutraalia Suomea ja luonnon monimuotoisuutta.

"Siellä ovat hiilinieluihin, metsien käyttöön, energiapuolen kysymyksiin, maatalouteen liittyvät asiat. Varmasti se oma pöytäni tulee olemaan yksi haastavimmista monissa kohden, mutta uskon silti, että yhteisiä linjoja ja näkemyksiä pystytään löytämään", Marin sanoo.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/279540-sanna-marin-sanoo-suoraan-hallitusneuvotteluissa-hankala-kiistakapula-oma-poytani?ref=valinnat
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Lumiukko Jeti

Orpo vihjailee toisenlaisista hallituspohjista nyt kun sai Rinteeltä rukkaset:

Quote

Orpo kertoo kokoomuslaisten keskustelleen keskustalaisten kanssa ja keskustalaisten lähtökohtana on ollut koko ajan oppositio.

– Kun se nyt muuttui ja he olivatkin valmiita hallitusvastuuseen, niin silloin kävi vain mielessä, että olisi voinut olla muitakin hallitusvaihtoehtoja, Orpo toteaa arvoituksellisesti.

https://www.verkkouutiset.fi/petteri-orpo-keskustan-ratkaisu-erikoinen-rokaletappion-jalkeen/


"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Rauno Murju

Rinne tietää menettävänsä ennemmin tai myöhemmin paikkansa sakilaisten rahoilla kasaamansa kanalauman kukkona ja Sipilä on muutenkin lähdössä, joten nyt otetaan ilo irti vielä niin kauan kuin sitä riittää? Seurauksilla ei niin väliä.

Kyllä hallituskiimaa on sen verran vihervasureilla sekä rkp:llä, että antavat myönnytyksiä kepuleille jotta hallitus saadaan kasattua.

Myöhemmin yhteistyön alkaessa pahemmin rakoilla voidaan myös käydä uusia hallitusneuvotteluja ja pahimmat änkyrät korvataan pehmeät arvot omanneella uudella kokoomuksella.

Totti

Quote from: rooster on 08.05.2019, 17:52:22
Pahalta näyttää, että saadaan historian tuhoisin hallitus Suomeen.

Se on mahdollista, mutta epäilen että tämä ehdotettu koalitio ei ole pitkäikäinen. Jossain vaiheessa tulee uusia galluppeja ulos ja kun kepu laskee alle 10%, he lähtevät kävelemään.

Sitten on tietysti Rinne itse, joka ei ole tunnettu diplomaattisuudestaan. Demarit alkavat kesken hallituskauden vaatia kaiken näköistä pelastaakseen nahkansa ja kepun vaatimukset talouskurista poljetaan mattoon.

Minusta tässä hallituksessa olisi siis kaikki eväät uusintavaaleille, joten se ei välttämättä ehdi muodostua siksi katastrofiksi kun täysi kausi antaisi ymmärtää.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

Chiaroscuro

Quote from: Uuno Nuivanen on 08.05.2019, 20:18:31
Quote from: Daghem on 08.05.2019, 20:16:23
Työssäkäyvillä PS:n äänestäjillä on aikaa odotella se neljä vuotta. Pitää vaan tyttäret poissa kaupungilta pimeän jälkeen ja ovet lukossa niin minimoi riskin, että sattuu vapaa muuttoliike omalle kohdalle.

Tosin tuota käyttäytymismallia on jatkettava hamaan ikuisuuteen. Kultamuna ei kerran saavuttuaan vieri enää pois.

Kun Suomen alasajo tästä vain kiihtyy, tarkistin ihan tosissani, miten saisi Viron kansalaisuuden - ikäväkseni huomasin, että kansalaisuuden saamiselle on huomattavasti tiukemmat kriteerit kuin Suomessa.
Alma: "Mul on sellainen fiilis, että mä voin tehdä mitä mä vittu haluun!" Aleksi Kinnunen (HS): "Juuri tällaiset, kahlitsematonta vapautta julistavat ja juhlistavat räväkät kommentit ovat Alman konserttien piristys..." (Helsingin Sanomat, 4.11.2019).

Tomatoface

Kyllähän tässä pitää ihan tosissaan alkaa miettiä vaihtoehtoja. Jos työssäkäyviä aletaan rokottamaan seuraavilla:

1) Bensa ja diesel kallistuu huomattavasti
2) Autojen ilmastovero voimaan
3) Työn verotus kiristyy
4) Sosiaalietuudet kasvavat
5) Kiky ja aktiivimalli poistuvat

Mitäköhän nuo sankarit kuvittelevat käyvän 75% työllisyystavoitteelle? Taitaa itsellänikin käydä mielessä luovuttaa koko p*skan kanssa ja heittäytyä sohvalle sen sijaan että lähtisi nykimään autonromua käyntiin pakkasaamuina.
O tempora, o mores!

Don Nachos

Quote from: rooster on 08.05.2019, 17:52:22
Pahalta näyttää, että saadaan historian tuhoisin hallitus Suomeen. Toivottavasti kepulit olisivat vain nuuskimassa atmosfääriä ja luikkisivat PS:n ja Kokoomuksen luokse, kun saavat tietää mitä kaikkea sekopäistä nuo vihervassarit oikein suunnittelevat.
Jaa että millä perusteella?

Kokoomus on ollut vuodesta 2007 hallituksessa. Se kaikki mistä et suomalaisessa politiikassa pidä on (ainakin osittain) Kokoomuksen syytä.

Ja vähän faktoja:
Keskusta ja Vasemmisto ei ole koskaan olleet samassa hallituksessa. Siten spekulointi heidän tulevasta yhteistyöstään on pelkkää mutua.

Keskusta ei ole ollut hallituksessa kakkospuolueena sitten vuoden 1987. Joten senkään pohjalta ei voi faktoja irroitella.

Kun suomessa oli edellisen kerran "kansanrintama" se oli Rafael Paasion aikaan. Paasion vasemmistohallitus muistetaan yhtenä parhaista joka sai läpi muun muassa peruskoulu-uudistuksen, perhe-eläkelain ja keskioluen tuomisen ruokakauppaan.

Edellinen on faktaa, mutta en silti vetäisi siitä johtopäätöksiä miten vasemmistohallitus toimii 2019. Puolueet ovat muuttuneet ja asiat joita ajavat ovat muuttuneet.

Spekuloidahan aina saa. Kun 2015 täällä juhlittiin "kerrankin kunnollista oikeistohallitusta" niin minä ennustin että siitä tulee yksi vihatuimmista kansankyykyttäjä hallituksista. Ja osuin aika oikeaan. Olisin voinut olla väärässäkin ja annoin Keskusta, PS , Kok hallitukselle mahdollisuuden. He käyttivät mahdollisuuden Kikyilyyn yms.

Kannattaa siis antaa tulevallekin hallinnolle mahdollisuus ja alkaa haukkumaan vasta kun tulee jotain haukuttavaa.
"Religion was invented when the first con man met the first fool."
- Mark Twain

Kultti on uskonto jolla on vähän seuraajia. Uskonto on kultti jolla on paljon seuraajia.

Niobium

Rinne on jo tajunnut, että tämä oli tässä. Soihdunkantajaksi siirtyy viimeistään syksyllä Marin. Rinteen habitus on sellainen, että jollei heivaa ajoissa, niin noutaja ainakin.

Minulla ei ole mitään henkilökohtaista kaunaa Antti Rinnettä vastaan, vaikka seisookin väärän lipun alla. Jos terveys alkaa brakaamaan, niin ihmiselle parempi vaihtoehto on vetää villasukat jalkaan ja istua keikkustuoliin, kuin kaatua saappaat jalassa.

Se, että Marin noussee eturiviin, ei välttis ole mieluisin vaihtoehto. Sen verran jyrkkä ja päällekäypä poliitikko on.
"Varmaan jokaisen venäläisen äidin suurin unelma on synnyttää lisää lapsia tulevaisuuden juoksuhautoihin laittamaan käsikranaatti leuan alle ja vetämään sokka irti. Korvaukseksi saa säkillisen perunoita. " (Jäsen Hohtis.)

Atte Saarela

Quote from: Kari Kinnunen on 08.05.2019, 19:49:14
Quote from: Atte Saarela on 08.05.2019, 13:54:54
Pankkiirit voivat saada aikaan hyvinkin paljon talouskasvua, sillä tehokas pankkitoiminta johtaa myös tehokkaaseen resurssien allokointiin yhteiskunnassa, mikä saa aikaan talouskasvua..

@Atte Saarela

Tämä on kokoomusta ja tarkoittaa suomennettuna, että yksityisillä resursseilla esperöidään hoitoon tarkoitetut fyrkat caymansaarille.
Ei ole, se on ihan taloustieteen peruskamaa joka ei liity mihinkään puolueeseen. En ole taloustieteilijä, mutta luullakseni useimmat taloustieteen tohtorit eivät olisi tästä millään tavalla eri mieltä. Korjatkaa (joku muu!) jos olen väärässä.