Nadia Murad, Nobelin rauhanpalkinnon saaja 2018

[newspeak]

Kirja-arvostelu

Isisin seksiorjaksi joutunut jesidityttö Nadia Murad sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2018 ollen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Nobelin saanut irakilainen. Murad on nykyään ihmisoikeusaktivisti ja ihmiskaupan uhreihin keskittyvä YK:n hyvän tahdon lähettiläs. Palkinnon taustalla on hänen 2017 ilmestynyt Irakin tapahtumia ja orjuutta kuvaava elämänkertansa "Viimeinen tyttö: Olin Isisin vankina", joka on kirjoitettu yhteistyössä toimittaja Jenna Krajeskin kanssa. Esipuheen on laatinut ihmisoikeusasianajaja (ja filmitähti George Clooneyn vaimo) Amal Clooney. Kirja on järjestyksessään toinen lukemani Kochosta siepattujen seksiorjien kohtaloista kertova teos. Aikaisemmin luin Farida Khalafin vuonna 2016 ilmestyneen kirjan "Olin Isisin vanki: Nuoren jesiditytön kauhujen kuukaudet", johon vertaan Muradin kirjaa.

Molemmat kirjat kertovat hieman toisenlaisen tarinan samoista tapahtumista. Muradin kirja on hieman pidempi ollessaan noin 300 sivuinen. Tyttöjen kohtalot ovat erilaiset vaikka molemmat siepattiin samaan aikaan Kochon kylästä kurdijoukkojen vetäydyttyä alueelta ja molemmat päätyivät lopulta onnistuttuaan pakenemaan ensin ihmissalakuljettajien avustuksella pakolaisleirille ja sitten erillisen pakolaisohjelman turvin Saksaan. Muradin kirjassa tapahtumia taustoitetaan enemmän ja kertoja haluaa tuoda muiden kohtaloita enemmän esille kuin omaansa. Voisi ehkä sanoa, että teos on poliittisempi ja kertoo enemmän perheen kohtalosta kuin yksittäisen perheenjäsenen kuin Khalafin raaempi ja synkempi tarina. Molemmat kirjat ovat lukemisen arvoisia, mikäli aihepiiri kiinnostaa.

Merkillepantavaa Muradin kirjassa on, että suhtautuminen islamiin ja kurdeihin ei ole turhan sievistelevä. Kurdistanin poliitikot esitetään häikäilemättöminä kieroilijoina ja kurdijoukkoja syytetään kansanmurhan mahdollistamisesta. Vaikka Isistä pakenevat jesidit joutuvatkin turvautumaan paikallisten muslimien hyväntahtoisuuteen, kirjassa tuodaan lukuisia kertoja esille syvä epäluottamus ja hämmästellään muslimien lähes hyväksyvää taipumista Isisin edessä. Kirjan lopussa Murad toteaakin:

Vielä on paljon tehtävää. Maailman johtajien ja etenkin muslimien uskonnollisten johtajien on puututtava peliin ja suojeltava sorrettuja.

Tuon esille tässä yhteydessä vielä pari kuvakulmaa teokseen lainauksien ja niiden kommentoinnin avulla.

Laitonta ja laillista maahanmuuttoa

Muradin veli Hezni yritti vuonna 2009 Eurooppaan:

Ensin he ylittivät Irakin pohjoisrajan jalkaisin Turkin puolelle, mistä he jatkoivat hidasta matkantekoa Istanbuliin. Sinne päästyään he maksoivat salakuljettajalle, jotta tämä veisi heidät perävaunussa Kreikkaan. Salakuljettaja neuvoi, että rajalla heidän pitäisi sanoa olevansa palestiinalaisia. "Jos käy ilmi, että olette irakilaisia, teidät pidätetään", hän varoitti, sulki perävaunun ovet ja ajoi rajan yli. Kun Hezni soitti meille muutamaa päivää myöhemmin, hän oli vankilassa.

Laittoman matkan taustalla oli Heznin pyrkimys rikastua Euroopassa saadakseen naapurin tyttären vaimokseen. Päästyään takaisin Irakiin hän saikin tyttären vaimokseen ja iloitsi epäonnistunutta matkaansa. Vuosia myöhemmin entisestä salakuljetettavasta tuli kohtalon oikusta kuitenkin itse osa salakuljetusverkostoa:

Myötämieliset paikalliset ovat auttaneet joitakuita, kuten minua, mutta joidenkin perheenjäsenet tai hallitus on maksanut - toisinaan suuriakin summia - salakuljettajille tai suoraan Isisin jäsenelle ostaakseen vangin takaisin. Jokainen tyttö on maksanut noin 5 000 dollaria, josta valtaosa - Heznin mukaan "uuden auton hinta" - on mennyt verkoston johtajalle, joka käyttänyt suhteitaan organisoidakseen pelastusoperaation niin kurdien kuin arabienkin hallitsemassa Irakissa. Loppurahat on jaettu välikäsille - kuskeille, salakuljettajille, asiakirjaväärentäjille - joita on tarvittu yhden ainoan tytön vapauttamiseen.

Kuten edellä on mainittu, Nadia päätyi Saksaan laillisesti osana pakolaisohjelmaa:

Käytin viimeiset leirillä viettämäni kuukaudet valmistautuen lähtemään Saksaan. Dimal ja minä olimme muuttamassa, mutta Adkee kieltäytyi. "En lähde milloinkaan Irakista", hän sanoi. Hän oli aina ollut jääräpäinen, ja kadehdin häntä. Saksassa olisi luvassa turvaa, koulutusta ja uusi elämä. Mutta Irak tulisi aina olemaan kotini. Olimme täyttäneet kasoittain lomakkeita muuttoa varten ja käyneet Bagdadissa teettämässä passit. Se oli ensimmäinen kerta, kun kävin Irakin pääkaupungissa, ja ensimmäinen lentoni. Viivyin matkalla 12 päivää ja kävin, joka päivä eri virastoissa, joissa minulta otettiin sormenjäljet, minusta otettiin valokuvia ja minut rokotettiin erilaisia outoja tauteja vastaan. Prosessi vaikutti loputtomalta, mutta sitten eräänä syyskuun päivänä meille sanottiin, että lähtöhetki lähestyi.

Vuoden 2015 invaasio ja sen poliittiset seuraukset esitetään kirjassa yksipuolisesti. Tietenkin on huomioitava, että Muradilla on tässä oma lehmä ojassa, mutta suuri kuva näyttäytyy lukijalle silti kyseenalaisessa valossa, kun kaikki maihin pyrkijät niputetaan yhteen. Ilman invaasiota monet maat ja niiden kansalaiset olisivat varmasti myötämielisempiä pakolaisia kohtaan riippumatta siitä, mitä mieltä humanitäärisen maahanmuuton järkevyydestä ollaan.

Eräät maat päättivät olla ottamatta lainkaan pakolaisia, mikä raivostutti minua. Ei ollut mitään syytä evätä viattomilta ihmisiltä turvallista asuinpaikkaa. Halusin sanoa kaiken tämän YK:ssa.

Muradin twiittaus 20.12.2018 :

[tweet]1075843975087575040[/tweet]

Kunniakulttuurista

Jesidismi on synkretistinen heimouskonto, jonka de facto perustaja on 1100-luvulla vaikuttanut sufimystikko Sheikh Adi ibn Musafir, jota jesidit pitävät palvomansa henkiolennon Tawuse Melekin ruumillistumana. Musafirin hauta on jesidien pyhässä kaupungissa Irakin Lalishissa. Musafirin opetuksen mukaisesti jesidit eivät saa naida muita kuin toisia jesideitä, jesidismistä ei saa luopua eikä siihen voi myöskään kääntyä.  Tästä johtuen kunniamurhat ovat osana jesidismiä.

Aiemmin samana vuonna, vain muutama kuukausi amerikkalaisten vastaiskun alettua, sunnit vannoivat kostavansa nuoren Du'a Khalil Aswad -nimisen jesidinaisen kuoleman. Du'an sukulaiset olivat kivittäneet hänet julmasti kuoliaaksi koska epäilivät, että hän halusi kääntyä islamiin ja avioitua muslimimiehen kanssa. ... Jesidiyhteisössä tapahtuu kunniamurhia siinä missä kaikkialla muuallakin Irakissa, ja kääntymystä pidetään perheen ja yhteisön pettämisenä...

Aswadin murhan johdosta muslimien kosto oli hirmuinen. Murad mainitsee kirjassaan kaksi terrori-iskua. Huhtikuussa 2007 terroristit sieppasivat 23 jesidiä ja elokuussa 2007 tapahtui Irakin historian tuhoisin pommi-isku, jossa kuoli yli 500 ja loukkaantui 1500.

Isisin siepattua Muradin häntä uhkailtiin raiskaajien toimesta jesidien kunniamurhaavan hänet. Farida Khalafin kertomuksessa tuodaan jonkin verran enemmän esille jesidityttöjen itsemurhia ja kunniakulttuurista johtuvaa ahdistusta. Osa jesiditytöistä kääntyi islamiin ja Nadia Murad oli yksi heistä:

Husayn-niminen tuomari oli jämäkkä ja tehokas. "Kohota niqabiasi", hän käski, ja minä tottelin ja paljastin kasvoni hänelle. "Tunnetko sahadan?" Hän kysyi. Vastasin myöntävästi. Kaikki tiesivät yksinkertaisen islamilaisen uskontunnustuksen, jossa puhutaan käännynnäisen omistautumisesta islamille ja jota muslimit lausuvat rukoillessaan. Lopetettuaan tuomari Husaynin ilme kirkastui. "Jumala sinua siunatkoon", hän sanoi minulle. "Toimit oikein oivallisesti". Sitten hän tarttui kameraan ja kuvasi paljastetut kasvoni.
    Toimituksen jälkeen tuomari käänti Hajji Salmanin puoleen ja sanoi: "Hän on nyt sabiyyasi. Voi tehdä hänelle mitä haluat." Sen jälkeen lähdimme oikeustalolta.
    Näiden "avioliittojen" kautta Isis jatkoi jesidityttöjen hidasta murhaamista.

Pakkokääntymys ei suojannut kääntyjiä. He pysyivät orjina. Tuomarin sanat viitannevat tässä irstaassa näytelmässä Koraanin toisen suuran jakeeseen 223: "Vaimonne ovat teidän vainionne, käykää vainiollanne mielenne mukaan..." Todellisista avioliitoista ei ollut kyse, vaikka jotkut jesidit avioituivat raiskaajiensa kanssa. Islam opettaa seksiorjista erikseen ja siitä oli kyse.

Koko jesidisukupolvea järisyttänyt joukkotuhonta haastoi koko uskonnon ja kulttuurin. Kauheuksista huolimatta tässä voisi nähdä ehkä jotain hyvääkin:

Meidän ei olisi pitänyt aliarvioida uskonnollisia johtajiamme. Elokuun lopulla, kun verilöylyjen aiheuttama shokki oli vielä tuoreena muistissa, he pitivät kokouksia päättääkseen parhaan tavan reagoida. Päätös tehtiin nopeasti. He julistivat, että entiset sabayat toivotettaisiin tervetulleiksi takaisin yhteisöön eikä meitä tuomittaisi meille tapahtuneen vuoksi. Meitä ei pidettäisi muslimeina, koska kääntyminen oli tapahtunut väkipakolla, ja raiskausten takia emme olleet pilalla vaan uhreja.

[Pentecost]

Huokaus...

Kunniamurhia, verisiä kostoja, murhaamista, raiskauksia, ihmiskauppaa, kivikautinen kulttuuri...eipä juuri kiinnosta lukea, kun lopputulos tuntuu aina olevan sama.

Aikanaan luin tämän kirjan:

Ali asuu sisäkaupungissa, jossa kaikki on vanhaa ja perinteikästä, niin ulkoisesti kuin myös ihmisten käyttäytymisessä.
Verikosto on käytössä ja hyväksi havaittu. Se pitää yllä valtionjärjestystä ja hyvää käytöstä. Naisella ei katsota olevan sielua. Huntua on hyvä käyttää paitsi suojaamaan erämaan auringolta ja hiekalta myös siksi etteivät miehet erheydy. Sisustus on erilaista ja tavat ovat erilaisia kuin eurooppalaisilla. Ruoka syödään lattialla sirosti kolmea sormea käyttäen ja sänkyjen sijaan nukutaan divaaneilla.

Idän ja lännen ihmiset molemmat pitävät toisiaan barbaarisina.

Vanhan muurin sisäpuolella talot olivat kapeita ja kaarevia kuin itämaiset tikarit. Minareetit näyttivät puhkaisevan kalpean kuun niin toisenlaisina kuin Nobel-yhtymän rakennuttamat öljytornit.

Niin vähän eurooppalaiset antavat arvoa naisilleen!
He näyttävät naistensa alastomuuden kaikille mutta eivät välitä olla heille kohteliaita. Aterian jälkeen Ranskan suurlähettiläs sai jopa syleillä tsaarin puolisoa ja pyöriä hänen kanssaan salissa hirvittävän musiikin säestyksellä. Itse tsaari ja hänen kaartinsa upseerit katsoivat sitä, mutta kukaan ei puolustanut tsaarin kunniaa.

http://marjatankirjat.blogspot.com/2015/11/kurban-said-ali-ja-nino.html

Kirja on minusta yksi parhaimpia aihepiirin sisältä. En muutenkaan ole kauhean kiinnostunut tyrannivaltioista tai kulttuureista, joita uskonto hallitsee.

[newspeak]

^ En ole lukenut, mutta nimi on tuttu - varmaankin osittain koska kirjasta on tehty hiljattain brittiläinen pukudraama, jota en ole katsonut. Ehkä katson tuon elokuvan joskus tilaisuuden tullen nyt, kun nimi nousi tässä esille.

Kunniamurhia, verisiä kostoja, murhaamista, raiskauksia, ihmiskauppaa, kivikautinen kulttuuri...eipä juuri kiinnosta lukea, kun lopputulos tuntuu aina olevan sama.

Synkistä lähtökohdista huolimatta näkisin, että kyse ei ole lopusta vaan uudesta alusta. Mitä seuraavaksi tapahtuu ja kenelle onkin sitten eri asia.

Keskustelupalstan luonteen huomioiden valikoin tietenkin, mitä mistäkin asiasta haluan tuoda esille ja milloin. Eikä erityisemmin kiinnostanut tehdä ylettömästi juonipaljastuksia, joilla valtamedia halusi kirjan ilmestyttyä mässäillä siltä varalta, että joku haluaa lukea kirjan ensin itse.

[newspeak]

Satuin huomaamaan, että Muradista on tehty dokumenttielokuva, joka on Ylelläkin näytetty (katseluaika tosin päättynyt Areenassa):

Dok: On Her Shoulders

    1 h 31 min
    su 9.12.2018
    ei katsottavissa
    18196 katselua

Nuori Irakin jesideihin kuuluva Nadia Murad sai vuoden 2018 Nobelin rauhanpalkinnon. Hän selvisi raskaiden kokemusten jälkeen hengissä terroristijärjestö Isisin vuonna 2014 jesidiyhteisöön tekemästä hyökkäyksestä, mutta menetti lähes koko perheensä. Nyt hän kiertää maailmaa ihmisoikeusaktivistina ja YK:n huumausaine- ja rikosasioidentoimisto UNODC:n hyvän tahdon lähettiläänä kertomassa jesidien kansanmurhasta. Tapahtumista puhuminen yhä uudelleen on raskasta mutta kuitenkin välttämätöntä. Ohjaaja: Alexandria Bombach, Yhdysvallat 2018.

https://areena.yle.fi/1-4542397

Onko joku sattunut katsomaan?

Nykyään on tietenkin tapana rakastaa Isis-terroristeja, että saadaan rajat pysymään auki, joten nopeasti vanheni tämä dokkari agendan puolesta.