News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2018-12-18: Norjalainen ja tanskalainen nainen murhattu Marokossa

Started by Taikakaulin, 19.12.2018, 14:23:44

Previous topic - Next topic

ismolento

Quote from: Kari Kinnunen on 21.12.2018, 23:49:52
Quote from: PannuHattu on 21.12.2018, 23:42:59
Tammikuussa 2015 on jaettu ennakkoluuloja vastaan vuonna 2013 tehty video. Tiedä sitten muuttuiko mieli myöhemmin.

Niinpä. Saattaisivat olla hengissä ja matkalla vuonoille joulun viettoon jos niitä ennakkluuloja olisi ollut. Niihin ennakkoluuloihin on ihan syy.

Ennakkoluulot ovat osa ihmisen itsepuolustusmekanismia. Vähän kuin ennakkoluulo vaikka käärmeitä kohtaan. Ilman ennakkoluuloja meitä olisi enää olemassa.

Sitä paitsi kaikki eivät ole ennakkoluuloja, vaan pohjautuvat ihan oikeisiin koviin kokemuksiin, mikä on tiedoksi tiivistynyt.

Emo

Quote from: Kari Kinnunen on 22.12.2018, 11:34:53
Mikäs aate se olikaan jonka kannattajat lauloivat, että lapsesi eivät ole sinun? Aivan.

Kiintoisaa miten nykyään on puhdas neuvostotyylinen poliittinen kasvatus tullut kouluihin. Edes Kekkosslovakian aikaan tuputus ei ollut aivan näin kovaa.

Samaa kommunismia on sekin, että vanhemmat eivät pääse katsomaan 10-vuotta täyttäneiden lastensa terveystietoja, vaikka kyllä kiltisti maksavat lapsensa elämän ja terveydenhoidon. Rahat kelpaa, mutta oikeuksia ei ole, pelkkiä velvollisuuksia, joiden laiminlyönnistä seuraa rangaistuksia.

Alaric

Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

-PPT-

Turismi on Marokolle niin tärkeä elinkeino että nämä murhaajat kyllä saatetaan suurieleisesti allahin luokse lähiaikoina mutta sitähän he ilmeisesti tahtovatkin.

Kemolitor

Quote
Marokon turistimurhista epäillyt radikaali-islamisteja - yksi vietti aiemmin hyvin länsimaista elämää
-----
Torstaina viranomaiset kertoivat, että kiinni on otettu myös toinen henkilö, ammatiltaan puuseppä. Myös kaksi katukauppiasta on otettu kiinni. Kaikkia neljää epäillään terrorismista.

Syyttäjän mukaan kyseiset, iältään 25-33 -vuotiaat miehet esiintyvät videolla, jolla he osoittavat uskollisuuttaan terroristijärjestö Isisille juuri ennen murhia.

Perjantaina Marokon viranomaiset ilmoittivat yhdeksästä uudesta pidätyksestä liittyen tanskalaisen Louisa Veserager Jespersenin, 24, and norjalaisen Maren Uelandin,28, murhiin.
-----
Tädin mukaan 33-vuotias putkimies työskenteli hotellissa, mutta erosi työstään, koska hotellissa oli myytävänä alkoholia. Hän jatkaa, että sukulaismies omaksui salafismin suuntauksen kolme vuotta sitten. Tämän jälkeen mies ei enää suostunut esimerkiksi kättelemään naisia.

Myös 27-vuotias puuseppä asui köyhällä asuinalueella, jolla on paljon nuorisotyöttömyyttä.

Sukulaisten mukaan myös hän omaksui salafismin suuntauksen, mutta vasta noin vuosi sitten. Sen jälkeen mies antoi partansa kasvaa ja alkoi käyttää radikaali-islamisteille tyypillisiä vaatteita kuten pitkiä valkoisia tunikoja.

– Hän painosti meitä rukoilemaan viidesti päivässä, mutta ennen salafismia hän käytti alkoholia ja tupakoi, puusepän suklainen kertoo.

Myös kaksi muuta epäiltyä ovat kotoisin Marrakeshin lähettyviltä köyhistä oloista.

Koko juttu:
IL: Marokon turistimurhista epäillyt radikaali-islamisteja - yksi vietti aiemmin hyvin länsimaista elämää

jmk

Iltalehti tykittää.

Quote
– Hän painosti meitä rukoilemaan viidesti päivässä, mutta ennen salafismia hän käytti alkoholia ja tupakoi, puusepän suklainen kertoo.

Siili

Quote from: -PPT- on 22.12.2018, 13:57:33
Turismi on Marokolle niin tärkeä elinkeino että nämä murhaajat kyllä saatetaan suurieleisesti allahin luokse lähiaikoina mutta sitähän he ilmeisesti tahtovatkin.

Marokon viimeinen kuolemantuomio pistettiin täytäntöön vuonna 1993.  Lainsäädännössä se kuitenkin edelleen on rangaistusmuotona.   

https://en.wikipedia.org/wiki/Human_rights_in_Morocco#Capital_punishment

Vuoden 2011 Marrakeshin pommiattentaatista (17 kuollutta, monta ranskalaista) tuomittiin kaksi kuolemaan, mutta heitä ei ilmeisesti ole vielä teloitettu, vaikka ainakin yksi tuomituista kaipailee neitsyeitten luo:

https://www.moroccoworldnews.com/2013/03/83551/bomber-of-argana-cafe-requests-execution-of-death-penalty-against-him/

Sinänsä mielenkiintoista, että viimeinen Marokossa teloitettu oli sarjaraiskaaja (poliisi), ei murhaaja:

QuoteIt's worth mentioning that the last death penalty was executed in Morocco was in September 1993 against the police officer Mohamed Mustapha Tabet (known as Haj Tabet) for his sexual crimes against 1600 Moroccan women.

https://www.moroccoworldnews.com/2014/07/134109/tabet-the-police-commissioner-serial-rapist-executed-during-ramadan-in-1993/

Outo olio

Nämä naiset olivat Tanskasta ja Norjasta, kumpikin on Nato-maa ja ainakin Tanska on osallistunut sotatoimiin Syyriassa. Tämä on ehkä vaikuttanut uhrien valintaan, tai sitten ei. Pitäisi tietää, jättivätkö jihadistit esimerkiksi jonkun sveitsiläisen matkaajan rauhaan, koska Sveitsi on neutraali valtio. En usko että tuollaista on tapahtunut, jihadistit eivät välttämättä välitä, mutta mahdollista se on.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Feliini

Quote from: Outo olio on 24.12.2018, 00:01:44

Suomi ei kuulu natoon ja marokkolainen "mies" teurasti suomalaisia naisia Turussa

Outo olio

Quote from: -PPT- on 21.12.2018, 00:01:00
Tulee mieleen se samanlainen tapaus  kun ne jenkki-idiootit lähtivät pyöräilemään Tadzikistanin maaseudulle ja muslimit tappoivat heidät. Samanlaisia "kaikki ihmiset ovat hyviä" taivaanrannanmaalareita hekin.

Sitten oli myös Pippa Bacca joka murhattiin Turkissa. Kuinkakohan monta vuotta kuluu, että seuraava tapaus tapahtuu.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Outo olio

En usko että paikalliset välttämättä ilakoivat tapauksella. Varmaankin ovat huolissaan turismista ja viennistä riippuvan elintasonsa puolesta, ja hyväksyvät sotatoimet jihadisteja vastaan. Ainakin rannikon kaupunkien keskiluokka, muut ehkä symppaavat jihadia.

Sen sijaan kaikki varmaankin suhtautuvat itse turistinaisten kuolemaan asenteella "no mitä sitten kuvittelit, että tulisi tapahtumaan?" Länkkärinaiset yksin vuoristossa. Isoin yllätys voi olla jihad-aspekti, ei se että heidät tapettiin.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

l'uomo normale

Quote from: Feliini on 24.12.2018, 00:19:22
Quote from: Outo olio on 24.12.2018, 00:01:44
Nämä naiset olivat Tanskasta ja Norjasta, kumpikin on Nato-maa ja ainakin Tanska on osallistunut sotatoimiin Syyriassa. Tämä on ehkä vaikuttanut uhrien valintaan, tai sitten ei. Pitäisi tietää, jättivätkö jihadistit esimerkiksi jonkun sveitsiläisen matkaajan rauhaan, koska Sveitsi on neutraali valtio. En usko että tuollaista on tapahtunut, jihadistit eivät välttämättä välitä, mutta mahdollista se on.

Suomi ei kuulu natoon ja marokkolainen "mies" teurasti suomalaisia naisia Turussa

Yleensä ihmisten tietämys maailmanpolitiikan tarkemmista kiemuroista on melko heikko, jopa meidän Pisa-koulujemme Suomessa oppinsa saaneiden keskuudessa, saati sitten jonkun Marrakeshin katujen kasvattien parissa.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

-PPT-

Toissapäivänä Marokon pääkaupungissa oli mielenilmaus Tanskan suurlähetystön edessä jossa vastustettiin isisiä ja esitettiin suruvalittelut murhattujen tyttöjen perheille.

Kaunis ele, voisi sanoa. Kyynisempi puoli taas tulkitsee asian siten että Marokossa halutaan viestittää muulle maailmalle että älkää lopettako vierailemasta Marokossa, Marokko tarvitsee teidän rahoja edelleen.

DuPont

Quote from: jmk on 22.12.2018, 16:46:57
Iltalehti tykittää.

Quote
– Hän painosti meitä rukoilemaan viidesti päivässä, mutta ennen salafismia hän käytti alkoholia ja tupakoi, puusepän suklainen kertoo.
Olisi kannattanut vaan jatkaa sitä alkoholin ja tupakan käyttöä...

l'uomo normale

Quote from: DuPont on 24.12.2018, 18:29:42
Quote from: jmk on 22.12.2018, 16:46:57
Iltalehti tykittää.

Quote
– Hän painosti meitä rukoilemaan viidesti päivässä, mutta ennen salafismia hän käytti alkoholia ja tupakoi, puusepän suklainen kertoo.
Olisi kannattanut vaan jatkaa sitä alkoholin ja tupakan käyttöä...

Aina yhtä suuri yllätys varsinkin median tyypeille, että alkoholi, tupakka ja huumeet eivät riittäneetkään elämän sisällöksi. Tälläkin foorumilla on kirjoitellut henkilöitä, jotka ovat sitä mieltä että näitten nauttiminen oli ainakin heidän osaltaan vähemmän hyvä asia heidän elämässään.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Hra. Gleb

Alan olla vakaasti sitä mieltä, että tämän "teurastusvideon" katsominen pitäisi kuulua yläasteella pakolliseen oppimateriaaliin. Olemme liian etääntyneitä väkivallasta, liian turtuneita tuntemaan mitään. Lehtiartikkeleiden siloittelu "viilletyistä kurkuista" tekee unohtamisen liian helpoksi.

Ei se ole mukavaa ja voi olla että herkemmiltä menee yöunet.

Mutta tulisipa ihmisillä oikea asia mieleen kun kuulevat sanat "ääri-islami" ja "ISIS".

Shemeikka

OT: vielä joku murha sitten tappovideoita löytyi lähinnä Internetin varjoisilta kujilta, mutta tämä video on lähestulkoon "kunnollisilla" sivuilla.

Ennustus: muutaman vuoden päästä murhavideot näytetään telkkariuutisissa, yleisön raaistuessa ja vaatiessa tujumpaa tavaraa pliisun uutisen sijasta.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Supernuiva

Quote from: Hra. Gleb on 24.12.2018, 20:53:55
Ei se ole mukavaa ja voi olla että herkemmiltä menee yöunet.

Jotenkin sanoisin, että psyykkisesti terveen ihmisen pitäisi kestää tuon videon katsominen ilman seurauksia. Video nimittäin kertoo sen, millaista tapahtuu maailmassa. Todellisuuden pimittäminen on pitemmän päälle vahingollista.

Perttu Ahonen

Nämä nuoret naiset olivat monikultturistisen unelman uhreja.

Järkevin toimi olisi passittaa kaikki marokkolaiset takaisin Marokkoon ja laittaa maa matkustus ja kehitysapu kieltoon.  Ja sama tietenkin marokkolaisille, ei matkustusta Eurooppaan eikä myöskään bisnestä.  Eurooppa ei tarvitse Marokkoa yhtään mihinkään.

acc

Toinen uhreista, Maren Ueland julkaisi 10.01.2015 Facebookissa muslimimyönteisen videon "Never Judge people by their appearance"
https://www.youtube.com/watch?time_continue=1&v=hAhxYXrHrSE

Quote
https://www.jihadwatch.org/2018/12/maren-ueland-beheaded-by-isis-jihadis-in-morocco-in-2015-posted-pro-muslim-migrant-video-on-facebook
Maren Ueland, beheaded by ISIS jihadis in Morocco, in 2015 posted pro-Muslim migrant video on Facebook
This page appears to be an archive of Maren Ueland's Facebook page, revised into a sort of memorial page shortly after her murder. If it is authentic, Maren Ueland, who was brutally murdered by Islamic jihadis while hiking in Morocco, in 2015 posted on Facebook a video shaming people who oppose the Muslim migrant influx into Europe:

https://archive.fo/s6ra9
2017 Personality 13: Existentialism via Solzhenitsyn and the Gulag
(Huomaa: käsittämätön feministin raivokohtaus, kohta 42:00 eteenpäin)
https://www.youtube.com/watch?v=w84uRYq0Uc8

Blanc73

"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Blanc73

Nuoret naiset kokivat karmean kuoleman, mutta kyllä he ottivat myös valtavan ja ihan tietoisen riskin. Kaksi vaaleaa skandinaavinaista vaelluksella Pohjois-Afrikassa, sulaa hulluutta. He olivat käveleviä maalitauluja.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

KTM

Pohjois-korea tuomittiin maksamaan 501 miljoonaa kuolleen amerikkalaisen takia:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ca346c0a-27f4-4b64-8341-0697299ccf0a

Jos musulmaanit halal-teurastaisi suomalaisen, suomessa vain vaiettaisiin ja hyssyteltäisiin ettei musulmaanit loukkaannu. Lisäksi teurastajat saisivat turvapaikan ja kela gold kortin suomessa.

Eino P. Keravalta

Norjahan voisi Nato-maana käydä muutamalla hävittäjällä vähän laittamassa paikkoja tasaiseksi tuolla Marokon vuoristossa, jossa Isis majailee.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

ISO

Monesti on hyvä arvioida ihmisiä niitten ulkonäön perusteella, kuten esimerkiksi näitä ISIS-musulmaaneja, joita täällä Suomessakin jo kulkee ympäriinsä kaavuissaan ja pitkissä parroissaan.

Ne pukeutumisellaan toteuttaa koraanin totuutta, joten sanoisin että niitä kannattaa arvioida ulkonäkönsä perusteella, ja varoa.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

l'uomo normale

Tämä ei ollut kovin verinen isku aiempiin, terroristien tuliasein ja räjähtein Pohjois-Afrikassa turisteja vastaan tekemiin iskuihin verrattuna. Ehkä tiedustelu- ja turvatoimet ovat tehostuneet, tai terroristit ovat katsoneet kauhuleffoja ja päätelleen että parin nuoren naisen kaulat katkaisemalla saa maksimaalisen vaikutuksen minimaalisilla resursseilla; jolloin taistelukykyisempi aines voidaan lähettää vaikka Syyriaan oikeampaan sotaan.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

-PPT-

Quote from: Feliini on 24.12.2018, 00:19:22
Quote from: Outo olio on 24.12.2018, 00:01:44
Nämä naiset olivat Tanskasta ja Norjasta, kumpikin on Nato-maa ja ainakin Tanska on osallistunut sotatoimiin Syyriassa. Tämä on ehkä vaikuttanut uhrien valintaan, tai sitten ei. Pitäisi tietää, jättivätkö jihadistit esimerkiksi jonkun sveitsiläisen matkaajan rauhaan, koska Sveitsi on neutraali valtio. En usko että tuollaista on tapahtunut, jihadistit eivät välttämättä välitä, mutta mahdollista se on.

Suomi ei kuulu natoon ja marokkolainen "mies" teurasti suomalaisia naisia Turussa

Ei vuohenhässijöt osaa noin monimutkaisesti ajatella. Jos nuo naiset olisivat olleet suomalaisia niin samalla tavalla olisivat menettäneet päänsä vaikka Suomella ei ole mitään tekemistä Syyrian sodan kanssa.

acc

Quote from: ISO on 25.12.2018, 11:47:18
Monesti on hyvä arvioida ihmisiä niitten ulkonäön perusteella, kuten esimerkiksi näitä ISIS-musulmaaneja, joita täällä Suomessakin jo kulkee ympäriinsä kaavuissaan ja pitkissä parroissaan.

Ne pukeutumisellaan toteuttaa koraanin totuutta, joten sanoisin että niitä kannattaa arvioida ulkonäkönsä perusteella, ja varoa.

Pään irtileikkauksen uhriksi joutunut Maren Uealand jakoi 2015 FB-seinällään videon "Never judge people by their appearance".

https://www.kansalainen.fi/marokossa-islamistien-tappamaksi-joutunut-nainen-jakoi-facebookissa-kolme-vuotta-sitten-muslimimyonteisen-videon/
https://www.youtube.com/watch?v=Smo0Tf3lb9c&feature=youtu.be
2017 Personality 13: Existentialism via Solzhenitsyn and the Gulag
(Huomaa: käsittämätön feministin raivokohtaus, kohta 42:00 eteenpäin)
https://www.youtube.com/watch?v=w84uRYq0Uc8

Outo olio

Quote from: Hra. Gleb on 24.12.2018, 20:53:55
Alan olla vakaasti sitä mieltä, että tämän "teurastusvideon" katsominen pitäisi kuulua yläasteella pakolliseen oppimateriaaliin. Olemme liian etääntyneitä väkivallasta, liian turtuneita tuntemaan mitään. Lehtiartikkeleiden siloittelu "viilletyistä kurkuista" tekee unohtamisen liian helpoksi.

Ei ehkä vielä yläasteella, mutta lukiossa/ammattikoulussa kylläkin.

Toinen vaihtoehto olisi se, että kun henkilö ilmoittaa haluavansa matkustaa esimerkiksi Marokkoon, niin joutuisi ensin katsomaan tämän videon. Sen jälkeen ei ainakaan voi sanoa että ei tiennyt, ja kukaan ei varoittanut.

Jos matkustaa Dubaihin, katsoo ensin videon jolla haastatellaan sitä naista joka huumattiin ja raiskattiin, ja sitten joutui oikeuteen huumeiden käytöstä ja avioliiton ulkopuolisesta seksistä, ja tuomittiin vuosiksi vankilaan ennen kuin ulkomaiden painostuksesta armahdettiin ja karkotettiin maasta.

Sama juttu kaikkien eri maiden kanssa. Sitten ainakin tietää vähän minne on menossa.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

acc

Quote
Samnytt 25.12.2018:
Statstelevisionen hotar med fängelse för dem som sprider halshuggningsvideon
Under måndagen gick SVT Rapport ut med en kontroversiell rapportering kring det islamistiska terrordådet i Marocko. I stället för att fokusera på det brutala islamistiska dådet valde SVT att skrämma alla användare av sociala medier med att det kan innebära fyra års fängelse om man sprider den film som dokumenterar brottet.
https://samnytt.se/svt-kritiseras-for-rapportering-om-islamistiskt-dubbelmord/

SVT:n uutinen ei välttämättä tule sen toimittajien omasta päästä. Ehkä Ruotsissa on harkittu rikoksia dokumentoivien videoiden jakamisen kriminalisointia ja toimittajat ovat innostuneet ja kertoneet uutisissa asiasta totena.

Tässä on eräs seikka esteenä. Vääräuskoisen mestaaminen ei välttämättä ole rikos muslimien näkökulmasta. Vihapuhe FM:n livessä 24.12.2018 vieraskeskustelija kertoi Junekselle kiinnittäneensä huomiota kurkunleikkaajan rauhallisuuteen. Ei mitään draamaa. Kurkun katkaisu sujui yhtä rutiininomaisesti kuin leivän voitelu. Kuulemma kurkunleikkaajat sanovat ensin uhrilleen, että on ihan rauhallinen. Joku tavallinen länkkäri voi tuon ottaa tosissaan, kun tuolla tavoin ystävällisesti puhutaan ilman hullunkiiltoa silmissä.

korjattu kurkunleikkajaan -> kurkunleikkaajan
2017 Personality 13: Existentialism via Solzhenitsyn and the Gulag
(Huomaa: käsittämätön feministin raivokohtaus, kohta 42:00 eteenpäin)
https://www.youtube.com/watch?v=w84uRYq0Uc8