Emmi Kauhanen: Yhdistämällä erotetut (gradu)

[Kemolitor]

Yhdistämällä erotetut - Keskustelu perheenyhdistämisestä Helsingin Sanomissa vuosina 2009-2011
Emmi Lotta Juulia Kauhanen
Helsingin yliopisto
Valtiotieteellinen tiedekunta
Yhteiskuntapolitiikka
Pro gradu-tutkielma
Huhtikuu 2013

Tiivistelmä:
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan perheenyhdistämisestä käytyä julkista keskustelua. Lähtökohta tutkimukselle on ristiriita perheenyhdistämisen periaatteiden ja käytäntöjen välillä: oikeus perheeseen on universaali ihmisoikeus, mutta käytännössä perheet voidaan saattaa yhteen vain kussakin valtiossa vallitsevan perhekäsityksen mukaisesti. Perheenyhdistäminen on tärkeä työkalu perhe-elämän jatkumisen suojaamisessa toiseen maahan muuton myötä sekä esimerkiksi sota- ja kriisitilanteissa.

Suomeen pakolaisina, turvapaikanhakijoina ja maahanmuuttajina tulevat henkilöt saapuvat monista eri kulttuureista, joissa perhe saattaa kattaa hyvin erilaisia kokoonpanoja. Tutkielman tarkoituksena on kyseenalaistaa ydinperheontologiaan pohjautuvaa perheenyhdistämispolitiikkaa kriittisen perhetutkimuksen hengessä. Tämän lisäksi teoreettisen viitekehyksen muodostaa sosiaalinen konstruktivismi, eli olettamus todellisuuden sosiaalisesti ja vuorovaikutteisesti rakentuneesta luonteesta. Tutkielma taustoitetaan luomalla monipuolinen katsaus perhetutkimuksen kenttään sekä sen kriittiseen haaraan. Esitellyn kirjallisuuden valossa perhe näyttäytyy moninaisena ja muuttuvana ryhmänä ihmisiä, jota koskevia yleistyksiä on hankala luoda.

Aineisto muodostuu Helsingin Sanomista kerätyistä 110 perheenyhdistämistä käsittelevästä tai sivuavasta lehtikirjoituksesta vuosien 2009-2011 aikana. Aineiston haltuunotto tapahtui sisällönanalyysilla, mutta varsinainen analyysi toteutettiin diskurssianalyysillä. Diskurssianalyysin avulla oli tarkoitus löytää keskustelusta vallitsevia tulkintarepertuaareja.

Aineistosta hahmottui esiin kolme tulkintarepertuaaria: humaani, familistinen ja kriittinen. Humaani repertuaari muodostui keskustelusta, jossa sekoittuivat yhteen arvot, humaanius, ihmisoikeudet, inhimillisyys, kirkon rooli ja solidaarisuus. Useat kirjoittajat kokivat vahvasti, että oikeudesta huolimatta kohtuus ei toteutunut tehdyissä ydinperheen ulkopuolisten perheenjäsenten karkotuspäätöksissä. Familistiseen repertuaariin tukeuduttiin, kun haluttiin korostaa perheen merkitystä tai ilmaista siihen liittyvää huolta. Kriittistä repertuaaria käytettiin hallitsemattoman kuvan luomiseen maahanmuutosta.

Tutkielma osoittaa, että perheen moninaisuus on hankalasti sovitettavissa ydinperheen muottiin. Suomalaisen perheen maisema on värikkäämpi ja monikulttuurisempi kuin aiemmin yleistyneiden uus-, yksinhuoltaja-, maahanmuuttaja- ja muiden  perhemuodostelmien myötä. Perheiden monimuotoisuus on lisääntynyt kahdella tavalla: perheenä elämisen tavat ovat monipuolistuneet samalla kun kansainvälisyys on kasvanut. Samaan aikaan, kun perhe on kokenut muutoksen, myös perheen ihanne on muuttunut. Ydinperhe ei ole enää norminkaltainen tavoite vaan elämää eletään mitä erilaisimmissa perhemuodostelmissa. Tämän vuoksi ydinperheeseen pohjautuvaa  (perheenyhdistämis)politiikkaa pitäisi arvioida kriittisesti.

Luku 1. Johdanto s. 1 - 4

s. 1: Suomessa on viimeisen vuosikymmenen ajan käyty runsaasti keskustelua perheeseen liittyen (ks. esim. Jallinoja 2006; Yesilova 2009; Haavio-Mannila ym. 2009). Viime vuosina keskustelu perheestä on yhdistetty myös maahanmuuttopolitiikkaan (ks. esim. Sirva 2009; Tapaninen 2010). Tämä keskustelu sai alkunsa niin kutsutuista "isoäiti-tapauksista". Julkisuuteen nousseissa tapauksissa perheiden iäkkäät isoäidit käännytettiin maasta ydinperheen ulkopuolisina jäseninä. Kielteisiä oleskelulupapäätöksiä perusteltiin sillä, että ydinperheeseen kuuluvat ainoastaan vanhemmat sekä näiden alaikäiset huollettavat lapset. Tapausten isoäidit olivat hyvin huonokuntoisia ja vailla omaisia lähtömaissaan, jonka vuoksi isoäitien lapset perheineen olivat huolehtineet heistä Suomessa viimeiset vuodet.

Viime vuosina Euroopan maahanmuuttopolitiikan nousevia trendejä ovat olleet oleskelulupien myöntämisen tiukemmat ehdot ja tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kontrollointi.

Näitä tiukennuksia olisi voinut parilla esimerkillä avata vaikkapa Suomen osalta. Tutkimuksentapaisessakin ovat "tiettyjen maahanmuuttajaryhmien" tapaiset heitot aina vähän tylsiä, jollei ole kanttia sanoa, mihin ryhmiin viittaa, niin sitten on parempi jättää sanomatta.

s. 2: Oleskeluluvan Suomeen saatuaan henkilölle myönnetään lähes aina samalla myös perheenyhdistämisoikeus. Tämä tarkoittaa, että tietyin edellytyksin, henkilö saa tuoda myös perheensä maahan. Perusteita oikeuden myöntämiselle ovat avioliitto perheenkokoajaan, tämän alaikäinen lapsi tai alaikäisen lapsen huoltaja.

Suomen perheenyhdistämiskäytäntöjä on erityisesti kritisoitu tiukasta perheen määritelmästä ja lupakäytäntöjen kohtuuttomuudesta ydinperheeseen kuulumattomia henkilöitä kohtaan.

Ihan mistä tahansa asiasta voi sanoa, että sitä on kritisoitu, ei Suomesta varmaan löydy ensimmäistäkään asiaa, jota joku ei joskus olisi kritisoinut. Minusta tuntuu, että "on kritisoitu" -ilmausta käytetään silloin, kun halutaan itse kritisoida, mutta halutaan verhota oma kritisointi passiivin kaapuun.

Toisaalta on kritisoitu sitäkin, että oleskeluluvan saatua Suomessa myönnetään myös perheenyhdistämisoikeus ilman mitään vaatimuksia siitä, että pystyisi perheensä elättämäänkin. Näitä kohtia olisi Kauhanen voinut jäntevöittää vertaamalla muutaman muun Euroopan maan tilanteeseen.

Suomalainen perhekäsitys kattaa vanhemmat ja huollettavat lapset. Länsimaisen perhekäsityksen mukaan kyse on melko pienestä yksiköstä, kun afrikkalainen perhe saattaa joskus sisältää koko kylän.

Vaikka perheen koossapysyminen on yritetty varmistaa kansainvälisin sopimuksin, on tilanteita, joissa perheen yhtenäisyyttä ei voi taata. Tällaisia ovat esimerkiksi pakolaiskriisit. Silloin ainoa keino yhtenäisyyden takaamiseksi ovat perheenyhdistämisohjelmat. Kohdemaasta riippuu paljon, millä tasolla perhe on mahdollista saattaa yhteen. Pakolaiset usein saapuvat vaarallisista ja levottomista olosuhteista. Jatkuva huoli taaksejääneistä omaisista hankaloittaa kotoutumista uuteen maahan merkittävästi ja samalla on kysymys perimmäisistä ihmisoikeuksista.

Kyse on myöskin rahasta. Tässä asiayhteydessä perheenyhdistäminen tarkoittaa käytännössä sitä, että suomalainen yhteiskunta sitoutuu elättämään myös kaikki perheenyhdistämisen kautta maahantulevat uudet ihmiset. Mutta tietysti raha on toisarvoinen pikkujuttu silloin kun puhutaan perimmäisistä ihmisoikeuksista, en tosin tiedä eikä Kauhanen sitä kerro, että miten perimmäiset ihmisoikeudet eroavat tavallisista ihmisoikeuksista.

s. 3: Aineistossa sekoittuvat sekä pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden että muiden maahanmuuttajien perheenyhdistäminen. Yksi olennainen huomio onkin tässä vaiheessa jo syytä tehdä: humanitääristen syiden perusteella tehtävällä perheenyhdistämisellä on erilainen tausta kuin muihin syihin nojaavalla. Muuton taustalla on tällöin pakottava tarve, ei oma valinta, jättää kotimaa esimerkiksi sodan tai levottomuuksien vuoksi.

Toinenkin olennainen huomio olisi pitänyt tehdä. Jos perheenyhdistämistä tehdään muihin kuin humanitäärisiin syihin vedoten, pitää perheenyhdistäjän osoittaa pystyvänsä elättämään tulevan perheensä. Humanitäärisissä perheenyhdistämisissä valtion ja kunnan oletetaan elättävän perheen.

s. 4: Tutkielmassani haluan tarkastella kriittisesti kysymyksiä, joita suppeaan perheen määritelmään liittyy.

Luku 2. Erilaiset perheet s. 4 - 16

s. 5: Tutkielmani puitteissa olennainen kysymys on, mitä oikeastaan ollaan yhdistämässä, kun puhutaan perheestä.

Nykyisin perhe useimmiten käsitetään vanhempien ja lasten muodostamaksi ydinperheeksi

Viimeisten vuosikymmenien aikana tapahtunut sosiaalinen ja kulttuurinen muutos on kuitenkin haastanut aiemmin traditionaalisena pidetyn perheen malli.

Perheen määrittelyn vaikeus on suurin haaste myös nykyisille perheenyhdistämiskäytännöille eikä universaalia käsitystä perheen sisällöstä ole. Myöskään YK:n ihmisoikeuskomitea (UNHCR 1990) ei selvennä tarkemmin käsitteen sisältöä. Komitea korostaa, että perheen käsite saattaa vaihdella maittain ja jopa alueittain maiden sisällä - siksi yleismaailmallista on toistaiseksi ollut vaikea luoda.

Luvussa on pitkää jorinaa perheen erilaisista määritelmistä ja miten perheen käsitys on ajan mittaan muuttunut.

s. 14: Yksi ongelma on, miten kotouttamispolitiikkaa tehdään ensisijaisesti kohdemaan järjestelmän tarpeista käsin eikä pakolaisten.

Toisaalta kohdemaa maksaa touhun, ehkä maksajallakin on jonkinlaista päätäntävaltaa siihen, miten asiat tehdään.

Karen Olwig (2011, 185) käyttää esimerkkinä somalipakolaista, joka katosi Norjasta pitkäksi aikaa. Palattuaan hän selitti käyneensä Italiassa auttamassa tätiään, joka oli joutunut onnettomuuteen. Tässä ajassa hän kuitenkin menetti paikkansa hyvinvointijärjestelmässä.

s. 15:  Salmenkangas tuo esille, kuinka monesti voitaisiin löytää kulttuurisesti toimivampia ratkaisuja esimerkiksi konflikteihin, jos yhteisöjen omaa tietoutta hyödynnettäisiin samanaikaisesti. Esimerkkinä Salmenkangas käyttää erästä sattunutta kotiväkivaltatilannetta, jonka sosiaalityöntekijät saivat rauhoitettua vasta otettuaan yhteyttä suvun päämieheen. Sosiaalityöntekijöiden sijasta päämies keskusteli väkivaltaisen miehen kanssa ja tilanne ratkesi. Myös Tapaninen (2010, 55) kyseenalaistaa esimerkiksi somalialaisen perhe-elämän vertailun Suomen lainsäädännön mukaiseen perheeseen.

Luku 3. Perheenyhdistäminen s. 16 - 21

s. 16: Oikeus perheenyhdistämiseen osoitetaan lähes jokaiselle Suomesta oleskeluluvan saaneelle henkilölle. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tiettyjen ehtojen täyttyessä henkilö voi tuoda myös perheensä Suomeen. Perheenyhdistäminen on nykyisin yleisin maahanmuuton peruste. Oleskelulupahakemuksista perhesiteen perusteella tehtiin yhteensä 44 prosenttia vuonna 2011. Määrällisesti tämä tarkoittaa 10 000 hakemusta.

s. 17: Toinen peruste perheenyhdistämiselle on henkilön biologinen side hakijaan. Käytännössä tämä tarkoittaa perheenkokoajan alle 18-vuotiaita naimattomia lapsia. Jos perheenyhdistämisen hakija on lapsi, niin kyseeseen tulee tämän huoltaja. Huoltaja yleisimmin on äiti tai isä, tai molemmat. Lapsen edellytetään olevan alle 18-vuotias lupahakemuksen ratkaisupäivänä.

Erityisesti Afrikassa on yleistä vanhempien suuren kuolleisuuden takia, että perheillä on myös kasvattilapsia. Viime vuosina on uutisoitu "kasvattilapsi-ilmiöstä" (Pakolaisneuvonta 2011). Ilmiöllä viitataan kasvattilasten lisääntyneisiin hakemuksiin ja epäilyyn, että osa kasvattilapsista tulee maahan väärin perustein. Maahan jo asettauduttua voi esimerkiksi selvitä, ettei kyse ole perheen omasta kasvattilapsesta, tai että tällä onkin vanhemmat elossa kotimaassaan.

Oikeus perheenyhdistämiseen on määritelty useassa dokumentissa. Kuitenkin huomattavaa on, että myös kansainvälinen oikeus suojelee vain perheen ydinosaa eikä juuri huomioi perhe-elämää laajemmin.

s. 20: Kun turvapaikanhakijalle tai pakolaiselle on myönnetty oleskelulupa, tämä voi tietyin edellytyksin tuoda myös perheensä maahan. Prosessi käynnistyy hakemuksen täyttämisellä, jonka täyttää sekä Suomessa asuva hakija että ulkomailla asuva perheenjäsen. Tämän jälkeen vuorossa on perheenkokoajan ja perheenjäsenten haastattelut. Haastatteluilla pyritään rajaamaan pois muun muassa lumeavioliittojen, valeadoptioiden ja ihmiskaupan mahdollisuudet. Haastattelu tulee kyseeseen siinä tapauksessa, jos hakemuksen asiakirjojen ei voida olettaa olevan luotettavia, hakijalla ei ole niitä esittää tai hakija ei ole luku- tai kirjoitustaitoinen. Maahanmuuttovirasto ei yleisesti hyväksy esimerkiksi somalialaisia, afganistanilaisia tai irakilaisia syntymä-, adoptio- tai vihkitodistuksia. Perheenjäsenten haastattelu suoritetaan kyseisen maan Suomen edustustossa, ja tämän puuttuessa edustustossa, jonka toimivaltaan maa kuuluu. Haastattelun lisäksi tehdään DNA-testit perhesiteen toteamiseksi.

s. 21: Jos lapsi ehtii hakuprosessin aikana saavuttaa täysi-ikäisyyden, oikeus perheenyhdistämiseen lakkaa. Tämä on ollut viime vuosina yksi käytännön haasteista, sillä ruuhkautunut hakemustilanne johtaa välillä tapauksiin, joissa hakija ehtii tulla täysi-ikäiseksi.

Kun myönteinen päätös lopulta myönnetään, perheen on maksettava matkat Suomeen. Käytäntö on ollut voimassa vasta vuodesta 2010 lähtien, ennen matkat maksettiin valtion toimesta. Taloudellinen taakka voi olla yksittäiselle perheelle suuri. Suomen Punainen Risti hoitaa matkajärjestelyt yhteistyössä kansainvälisen siirtolaisjärjestö IOM:in kanssa. Kunta voi tarjota apua asunnon löytämisessä, mutta viime vuosina ongelmaksi on osoittautunut perheiden suuri koko: tarpeeksi suurien asuntojen löytäminen perheille saattaa olla hankalaa. Lopullisessa kotoutumisessa sosiaalitoimi tarjoaa apua muihin käytännön asioihin liittyen, mutta käytännöt vaihtelevat kunnittain.

Tuo muutos, että alaikäisen perheenyhdistäjän pitää olla alaikäinen vielä silloin, kun päätös tehdään, tuli voimaan elokuussa 2010. Tässä olisi Emmi Kauhanen voinut tutkailla päätöksen vaikutusta vertaamalla alaikäisten turvapaikanhakijoiden määriä vuosittain:

Maahanmuuttoviraston vuositilastojen
http://www.migri.fi/tietoa_virastosta/tilastot/turvapaikka-_ja_pakolaistilastot
mukaan alaikäisiksi ilmoittautuneita turvapaikanhakijoita saapui seuraavasti:
2006: 108
2007:  98
2008: 706
2009: 557
2010: 329
2011: 150
2012: 167
2013: 156

Kummasti muutos perheenyhdistämiskäytännössä samoin kuin valtion kustantamien matkojen lopettaminen ja alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrän tipahtaminen sattuivat samaan aikaan.

Mitähän tarkoitti tuo kohta "Suomen Punainen Risti hoitaa matkajärjestelyt"? Tarkoittaako se sitä, että Punainen Risti maksaa perheenjäsenten matkat Suomeen?

Hieman, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi, vaikuttaa Kauhasen työ ainakin alussa asenteelliselta. Toisaalta pääaiheena on juuri perheen käsite, mikä kieltämättä varmaankin on erilainen eri puolilla maapalloa. Yhteiskuntapolitiikka hänellä on kuitenkin pääaineena, tällöin olisi ollut ihan luontevaa tarkastella ainakin muutamalla sanalla touhun rahallista puoltakin. Rahalla tuppaa olemaan monesti aika suuri yhteiskunnallinen merkitys.


Luku 4. Tutkimusasetelma s. 22 - 31

s. 22: Tutkielmani viitekehys sijoittuu kriittisen perhetutkimuksen piiriin. Kriittinen perhetutkimus pyrkii kyseenalaistamaan jähmettyneitä ja stereotyyppisiä perhekuvia.

Marjo Kurosen (2003, 103) mukaan kriittisen perhetutkimuksen piirissä on viime vuosien mittaan ryhdytty analysoimaan nimenomaan perhemuotojen moninaistumista. Ydinperheen politiikkaa tutkineen Katja Yesilovan (2009) mukaan käsitys ydinperheen ensisijaisuudesta ja normatiivisuudesta jäsentää mahdollisuuksia kokea ja ajatella perhesuhteita. Tähän problematiikkaan kiinnittyy myös tutkielmani. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden on mahdollista saada Suomesta oleskelulupa itselleen ja perheelleen, mutta vain suomalaisen lainsäädännön määrittelemän ydinperheen mukaisesti. Tutkielmani tarkoituksena on tarkastella kriittisen perhetutkimuksen hengessä ydinperhe-malliin pohjautuvaa perheenyhdistämispolitiikkaa ja siihen liittyvää sanomalehtikeskustelua.

s. 23: Tutkimusongelmani lähtökohta muodostuu ristiriidasta, joka vallitsee perheenyhdistämisen periaatteiden ja käytäntöjen välillä. Oikeus perhe-elämään on yleisesti tunnustettu ihmisoikeus, johon myös perheenyhdistämispolitiikka nojaa. Kuitenkin pakolais-, turvapaikanhakija- ja maahanmuuttajataustaisia perheitä on mahdollista saattaa yhteen vain suomalaisen perhekäsityksen mahdollistamissa rajoissa. Lähestyn tutkimusta kriittisen perhetutkimuksen näkökulmasta kyseenalaistamalla vallalla olevia, ydinperheeseen pohjautuvia, perhekäsityksiä. Onko perheenyhdistäminen onnistunut siinä tapauksessa, jos sitä hakeneen henkilön perheenjäseniksi kokemat ihmiset joutuu jättämään taakseen? Tutkimuskohteeni vuoksi olen valinnut tarkasteltavaksi Helsingin Sanomissa aiheesta käydyn keskustelun vuosilta 2009–2011. Aion läpikäydä aineistoa sisällönanalyysin ja diskurssianalyysin avulla. Tutkimuskysymykseni ovat:

1. Millaisia tulkintarepertuaareja keskustelusta on identifioitavissa?
2. Miten tulkintarepertuaareja käytetään keskustelun tukena?
3. Minkälaista perheen rajankäyntiä on keskustelusta havaittavissa?

s. 24: Tutkimusta tehdessä on tärkeää tiedostaa tekijät, jotka tavalla tai toisella saattavat olla vaikuttamassa lopputulokseen. Siksi teen muutamia huomioita omasta taustastani sekä nostan esille myös muutamia huomioita tutkielman eettisyyteen liittyen. Tutkimuksen toteuttamisen edellytyksenä ajatellaan usein olevan vaatimus objektiivisuudesta. Laadullisessa tutkimuksessa objektiivisuuteen pyritään tiedostamalla ja tuomalla ilmi subjektiivisuuden vaikutus (Eskola & Suoranta 1998, 17). Tutkija ei ole tyhjä taulu, vaan toimii aina tietystä ajasta, paikasta ja kulttuurista käsin.

Minulle tutkielman teko on samalla sekä tutustumis- että oppimisprosessi, pyrin antamaan aineistolle yllättämisen mahdollisuuden. Kuitenkin taustani valtiotieteiden opiskelijana on yksi tekijä, joka vaikuttaa tutkimuksen suuntautumiseen. Tutkimusotteeni on konstruktivistinen: uskon kielenkäyttöön todellisuuden rakentajana.

s. 26: Keskustelu perheestä ja perhekäsityksistä maahanmuuton yhteydessä vaikuttaa perheenä toimimisen mahdollisuuksiin olennaisella tavalla. Tämän perusteella aineiston keräyskohteeksi valikoitui Helsingin Sanomat, jossa keskustelua on käyty tasaisin väliajoin, ja ääneen ovat päässeet niin viranomaiset kuin yksityishenkilötkin.

s. 27: Tutkimustani varten olen kerännyt 110 kappaletta Helsingin Sanomien sanomalehtiartikkeleita vuodesta 2009 alkaen vuoden 2011 loppuun saakka.

s. 29: Analyysimenetelmänä toimii diskurssianalyysi. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa menetelmä, mitä tutkimuksessa käytän. Aineiston läpikäyntiä aloittaessani minulla on runsaasti analysoitavaa tekstimateriaalia. Saadakseni paremman käsityksen, mistä aineistossa on kyse ja minkälaiset aiheet nousevat esiin, käytän menetelmänä myös sisällönanalyysiä. Sisällönanalyysi on perusanalyysimenetelmä, joka toimii itsenäisenä metodinaan, mutta myös väljempänä teoreettisena kehyksenä osana analyysikokonaisuutta (Tuomi & Sarajärvi 2009, 91). Sisällönanalyysiä on kolmenlaista: aineistolähtöistä, teoriasidonnaista sekä teoriaohjaavaa (Eskola & Suoranta 1999). Tutkimukseen soveltamani sisällönanalyysi on teoriasidonnaista, sillä tarkoitukseni on tarkastella tekstejä nimenomaan kriittiseen perhetutkimukseen peilaten.

[Micke90]

Oikeus perheeseen on ihmisoikeus, mutta oikeus tulla perheensä kanssa veronmaksajien laskuun Suomeen ei ole. Mikä tässä on niin vaikea käsittää? 

[Kemolitor]

Luku 5. Perheenyhdistämiseen liittyvät tulkintarepertuaarit s. 31 - 64

Tämä luku käsittelee tutkimukseen liittyviä lehtikirjoituksia, kannattaa lukea kokonaan.

s. 31: Median rooli maahanmuuttoa koskevien asenteiden luojana ja ylläpitäjänä on koettu merkittäväksi. Raittilan mukaan median uutisointi on ollut poliittisesti korrektia, mutta sisällöltään rakenteellisesti vinoutunutta. Journalismin antama kuva maahanmuuton teemoista on ollut keskimäärin myönteisempi kuin yleisissä asennetutkimuksissa. Kuitenkin media puolestaan vaikeni monista tärkeistä aiheista, kuten suomalaisen yhteiskunnan rasismista ja maahanmuuttoon kohdistuvista ennakkoluuloista. Hyvin kielteisesti maahanmuuttoon suhtautuvat eivät päässeet valtamediassa ääneen, nettikeskustelu sen sijaan kiihtyi huomattavasti. Julkisuuksia on kahdenlaisia: median näennäisen korrekti sekä internetin vihamielinen julkisuus.

s. 32: Näin ollen aineistosta nousee selvästi esiin kolme erillistä tulkintarepertuaaria. Repertuaarit olen nimennyt humaaniksi, familistiseksi ja kriittiseksi repertuaariksi.

s. 33: Humaani repertuaari esiintyy läpi aineiston vahvana. Repertuaarin pohjana ovat arvot, humaanius, ihmisoikeudet, inhimillisyys, kirkko ja solidaarisuus. Seuraavan repertuaarin olen nimennyt familistiseksi repertuaariksi. Vaikka koko aineisto kiertyy perhe-teeman ympärille, niin siitä nousee esiin myös aivan erityinen tapa keskustella perheestä. Keskustelussa pohditaan muun muassa perheen tehtäviä, erilaisia perheitä ja perhekäsityksiä. Kriittisessä repertuaarissa vahvassa roolissa ovat kustannusten ja materian teemat. Monia repertuaarin kirjoittajia huolettaa Suomeen mahdollisesti vyöryvä "mummotulva", kuten useat heistä asian ilmaisevat. Kriittiseen repertuaarin nojautuvat kirjoittajat keskustelevat myös viittaamalla erilaisiin lakeihin sekä pohtimalla lain tulkintoja ja uudistamistarpeita.

s. 34: Ajallisesti tarkasteltuna maahanmuuttoon liittyvä perhe-keskustelu alkoi vuonna 2009 isoäiti-tapausten siivittämänä. Tapaukset herättivät keskustelua perhekäsityksistä lehden lukijakunnan keskuudessa Mielipide-osiossa (n=12). Hieman enemmän aihetta uutisoitiin Kaupunki-osastolla (n=17), jonka kohteena ovat pääkaupunkiseudun uutiset. Kummatkin keskustelua herättäneet isoäidit asuivat tällä alueella. Seuraavana vuonna 2010 keskustelu jatkui edelleen aktiivisena Mielipide-osiossa (n=26). Rinnalle nousi myös Kotimaa-osaston uutisointi (n=26), jossa aiheena olivat niin ikään isoäititapaukset sekä esimerkiksi kasvaneet epäilyt perheenyhdistämiseen liittyvästä ihmiskaupasta. Aineiston viimeinen vuosi 2011 oli uutisoinniltaan selkeästi hiljaisempi kaikkien osastoiden kohdalta. Keskustelu painottuu siis vuosille 2009-2010. Kirjoituksia on viimeiseltä vuodelta yhteensä yksitoista kappaletta. Aktiivisin uutisvuosi on ollut 2010, jolloin keskustelua ja uutisointia tapahtui kaikilla aineistossa mukana olevilla osastoilla (n=59).

s. 37: Perhe-teemaisia kirjoituksia yhdisti perhekäsitysten pohtiminen. Ankkuri- ja kasvattilapsia koskevissa kirjoituksissa pohdittiin ei-biologisten lasten asemaa perheessä. Muut kirjoitukset käsittelivät perhekäsityksiä ja niiden muutostarpeita. Teeman, jonka olen nimennyt moraaliksi, alle yhdistin luonteeltaan filosofisempia tekstejä. Näissä pohdittiin vallitsevia arvoja, inhimillisyyttä sekä moraalia perheenyhdistämistapausten puitteissa. Yllättävää oli, kuinka laajasti moraalin teema esiintyi läpi kaikkien kirjoitusten. Esimerkiksi monet kirjoittajat peräänkuuluttivat inhimillisyyttä päätöksissä, jotka koskevat perhettä.

Kirjoitusten, joissa käsiteltiin yksittäistä vaikutusvaltaista tahoa, teeman nimesin toimijoiksi. Tässä kategoriassa on selkeästi kirjoituksia muita kategorioita vähemmän, mutta minusta nämä kuuluivat erillisen teeman alle. Käsitellyt aiheet koskettivat yksittäisiä toimijoita, joilla selkeästi on vaikutusvaltaa maahanmuuttoasioissa. Kirjoitukset jakautuivat poliittisiin vaikuttajiin sekä instituutioon, eli kirkkoon. Kirkon tehtävä nousi esiin yllättävän monessa kirjoituksessa, myös muissa kuin toimija kategoriassa. Isoäiti-tapausten aikaan kirkko asettui vahvasti näiden puolelle, muun muassa turvapaikkaa tarjoamalla. Kirkko on halunnut olla myös mukana herättämässä keskustelua yleisistä perhekäsityksistä. Aineiston monet tekstit keskittyivät maahanmuuton ongelmakohtiin, joita ovat esimerkiksi ihmiskauppa, käsittelyruuhkat ja väärinkäytökset. Tätä kategoriaa kutsun yksinkertaisesti ongelma-kategoriaksi. Erityisesti esiin nousi huoli resurssien riittävyydestä suhteessa kasvaneeseen maahanmuuttoon. Viimeisen teeman nimesin instrumenteiksi. Nämä kirjoitukset käsittelevät maahanmuuton säätely- ja vaikutuskeinoja, esimerkiksi biopasseja, ikätestausta ja maahanmuuttolakeja. Viimeisten osuus on huomattava teeman sisällä sekä suhteessa muihin teksteihin. Olen jakanut erikseen vielä tekstit, jotka käsittelevät lain muutostarpeita (n=13), lain soveltamista (n=9) ja ulkomaalaislakia (n=7). Lakien ympärille keskittyneet tekstit olivat mielenkiintoisia, sillä niissä arvioitiin myös paljon perhekäsityksiä.

s. 39: Vaikka kirjoitusten aiheet ja kirjoittajatahot vaihtelivat, niin monille yhteistä tuntui olevan jonkinlainen humaani huoli sekä perheestä yleensä, että varsinkin koko perheen ongelman keulakuviksi nousseista isoäideistä. Aloittaessani aineiston läpikäyntiä, tämä repertuaari alkoi hahmottua esiin hyvin pian. Kirjoittajat käsittelivät inhimillisyyttä, ihmisoikeuksia, solidaarisuutta, kohtuullisuutta sekä arvoja. Yhdistin repertuaarin alle myös kirkon, vaikka se samaan aikaan on yksi keskustelijatahoista.

s. 40: Aineistossa nousi vahvana esiin kysymys kohtuullisuudesta. Vaikka lainmukainen oikeus perheenyhdistämispäätöksissä toteutuisikin, jäljelle jää kysymys: toteutuuko kohtuus? Tämän teeman ympärille kietoutui kirjoituksista moni, esimerkkeinä kirjoitusten otsikoinnista muun muassa: "Kohtuullisuutta karkotuspäätöksiin" (HS Pääkirjoitukset 2.7.2009) ja "Kohtuuton laki on muutettava" (HS Pääkirjoitukset 5.9.2009). Kaiken kaikkiaan käsitteet kohtuus, kohtuullisuus ja kohtuuttomuus mainitaan 45 kertaa pitkin aineistoa.

s. 42: On luontevaa, että suomalainen perheenyhdistämispolitiikka nojaa myös suomalaiseen käsitykseen perheestä ja näin ollen myös kulttuurirelativistiseen ajattelumalliin. Kuitenkin oikeuden perheeseen ollessa yleismaailmallinen ihmisoikeus, on aiheellista pohtia, pitäisikö politiikan ottaa huomioon muita maailman perhejärjestelmiä, edes ajatuksen tasolla. Hellsten (1996) tuo kulttuuri-, tai eettisen, relativismin rinnalle eettisen pluralismin. Eettinen pluralismi tarkoittaa suvaitsevaisuutta, jossa erilaisiin toimintamalleihin ja uskomusjärjestelmiin suhtaudutaan empaattisesti ja uteliaasti, kuitenkin myös kriittisesti tarpeen vaatiessa. Erilaisista arvojärjestelmistä, kulttuuriperinteistä ja elämänkatsomuksista on voitava keskustella, ja vahingollisista ja ristiriitaisista käytännöistä luopua.

s. 43: Julkisuuteen vuonna 2009 nousseet isoäititapaukset aloittivat sen maahanmuuttoon liittyvän perhekeskustelun, josta olen tutkielmassani kiinnostunut. Egyptiläinen Eveline Fadayel sekä venäläinen Irina Antonova nousivat keulakuviksi perhekäsityksiä koskevalle lehtikirjoittelulle. Kumpikin tapaus oli pääpiirteissään samanlainen: isoäidit saapuivat maahan turistiviisumeilla, ja viisumien umpeuduttua isoäidit halusivat jäädä Suomeen lastensa perheiden kanssa. Isoäideiltä kuitenkin evättiin Suomeen jääminen sen perusteella, että Suomen lakien mukaan isoäiti ei kuulu ydinperheeseen.

s. 44: Aineistosta selkeästi esiin nouseva ristiriita asettuu sen välille, miten toimitaan ja miten pitäisi toimia. Vaikka mukana on myös kriittisiä huomioita isoäideistä, keskustelu on huomattavan yksiääninen, ja yleinen sympatia on vahvasti isoäitien puolella. Tämä on myös hämmennystä aiheuttava tekijä: miksi ei toimita oikein, vaikka asiasta ollaan yksimielisiä. Monet kirjoittajista ehdottavat keinoja taistella byrokratiaa vastaan. Yhden mukaan presidentti voisi "armahtaa" mummot (HS Mielipide 28.5.2010), toinen ehdottaa, että valtioneuvosto asettaisi pika-asetuksen käännytysten estämiseksi Mielipide 3.6.2010). Osa mielipidekirjoittajista vaati maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia vastuuseen tehdyistä karkotuspäätöksistä. Myös sanomalehden toimituksessa (HS Pääkirjoitus 8.7.2009) ihmeteltiin Thorsin toimia. Kirjoituksen mukaan on nimenomaan vastaavan ministerin tehtävä selvittää käytäntöjen kohtuullisuutta sekä ohjeistaa lain tulkinnassa. Thors esitti nopeasti vastineen, jossa ilmoitti: (...) Maahanmuuttoministerillä ei ole mitään mahdollisuuksia puuttua yksittäisiin maahanmuuttoviranomaisten tekemiin päätöksiin. (...) (HS Mielipide 9.7.2009)

s. 50: Myös Helsingin Sanomat tutki KHO:n ratkaisemia tapauksia viime vuosilta. Kävi ilmi, että harvempi kuin joka kymmenes valitus oleskeluluvasta on menestynyt KHO:ssa. Vuodesta 2002 lähtien valituksia on tehty ainakin 79 perustuen riippuvuuteen sukulaisista sekä haluun jatkaa perhe-elämää. Valituksia ovat tehneet kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneet ydinperheen ulkopuoliset lähiomaiset. Helsingin Sanomien mukaan vain kuudessa tapauksessa oikeus kumosi joko osittain tai kokonaan aiemman kielteisen päätöksen.

s. 51: Erityisesti familistista repertuaaria vahvisti useiden kirjoittajien positiivinen suhtautuminen laajennettua perheen käsitystä, ja samalla yhteisöllisyyttä, kohtaan. Suomalaisessa viitekehyksessä ydinperheellä on perinteisesti ollut vahva sija ja yleinen asenneilmapiiri suosinut individualismia (Jallinoja 2006). Kuitenkin monet kirjoittajat kuvasivat perheen useamman sukupolven muodostamaksi niin, että myös esimerkiksi isovanhemmat koettiin perheeseen kuuluvaksi.

s. 52: Myös vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää näkee viranomaisten soveltaman perhekäsitteen suppeana, mutta huomauttaa poikkeusten tekemisen mahdollisuudesta. Käytännössä niitä tehdään kuitenkin harvoin, sillä maahanmuuttoviranomaisten laintulkinta on korkeimman hallinto-oikeuden siunaama ja yhdenmukainen muiden Euroopan viranomaisten kanssa.

s. 53: Isoäitien karkotuspäätöstä kritisoivat kirjoittajat vetosivat vallalla olevaan perhekäsitykseen, joka koettiin liian ahtaaksi. Erityisesti perheen käsitettä haluttiin venyttää kattamaan myös isovanhemmat.

Tutkija Sari Sirva ehdotti Helsingin Sanomien pääkirjoitusten Vieraskynä-osiossa (HS 12.7.2009) siirtymistä kulttuurisensitiiviseen perhekäsitteeseen, joka huomioisi yksilön kulttuuritaustan. Sirva nostaa esille myös perheenyhdistämisen merkityksen sosiokulttuurisen tasapainon luojana ja kotoutumisen edistäjänä. Iäkkäillä vanhemmilla on merkittävä rooli kotoutumisen edistämisessä perheissä, jotka tulevat kulttuureista, joissa vallitsee laaja perhekäsitys.

s. 55: Aineistossa keskityttiin paljon suomalaisen perhekäsityksen pohtimiseen, mutta samalla maalattiin kuvaa myös perheestä maailmalla. Erityisesti keskityttiin Somaliaan, mistä suuri osa pakolaisista on kotoisin. Somalien kasvattilapsikeskustelu sijoittui vuoteen 2010. Perhesidehakemuksiin merkittyjen kasvattilasten kasvanut määrä herätti epäilyksiä väärinkäytöksistä. Ensin epäiltiin, että hakemuksiin merkitään "sekalaista väkeä ilman oikeaa perustelua" (HS Pääkirjoitus 1.9.2010). Seuraava epäily kohdistui hakemusten oletettuun sukupuolivääristymään: – tyttöjä oli merkitty hakemuksille huomattavasti enemmän kuin poikia – heräsi epäilys ihmiskaupasta (HS Kotimaa 29.8.2010). Loppujen lopuksi kuitenkin kävi ilmi, ettei vääristymää ollutkaan.

s. 56: Erilaisten perhekäsitysten ja –järjestelmien ymmärtämiseksi olisi erityisen tärkeää antaa puheenvuoro muillekin kuin kantaväestön edustajille. Raittilan (2009, 70) mukaan maahanmuuttajien äänen puuttuminen on leimallista nykyiselle aahanmuuttokeskustelulle. Näin keskustelusta jää puuttumaan dialogi valtaväestön ja etnisten vähemmistöjen välillä. Maahanmuuttoa käsittelevissä lehtiartikkeleissa asiantuntijoina ja kommentoijina esiintyvät lähinnä viranomaiset. Tyypillisimmillään maahanmuuttajat pääsevät esille positiivisissa
henkilöjutuissa, joissa rakennetaan menestystarinoita.

s. 57: Toiseksi somaliperheitä määrittäväksi tekijäksi kirjoituksissa nousi perheiden suuri koko. Tästä uutisoitiin esimerkiksi ongelmana löytää pääkaupunkiseudulta tarpeeksi suuria asuntoja (HS Kotimaa 16.11.2009; HS Kaupunki 18.11.2009), sekä perhesidehakemusten ruuhkautumisesta, jonka suurimpana aiheuttajana on somalikulttuurin "loputtoman lavea perhekäsitys" (HS Pääkirjoitus 1.9.2010; HS Kotimaa 29.8.2010). Helsingin maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja Kerstin Söderlund kertoo esimerkkinä perheistä, joissa voi olla jopa 10-15 jäsentä. Varsinkin pääkaupunkiseudulla, minne suurin osa perheenyhdistämistä hakeneista somaleista asettuu, asia on todellinen ongelma.

s. 58: Uutiset ulkomaalaisista perheistä keskittyivät jokseenkin negatiivissävytteisten aiheiden ympärille. Uutisia oli somalialaisten vilppiepäilyistä perheenyhdistämistapauksissa, epäillystä kasvattilasten ihmiskaupasta, tarpeeksi tilavien asuntojen puutteesta suurille somaliperheille sekä perhesidehakemusten ruuhkautumisesta. Negatiivinen sävy välittyi osaksi myös perheeseen, sillä erilainen perhekäsitys nähtiin useimpien ongelmien "aiheuttajana". Tämä luo mielenkiintoisen vastakkainasettelun aineiston eri kirjoitusten välille, sillä isoäiti-keskustelussa kirjoittajat ilmaisivat tukeaan laajennetulle perhemallille.

s. 59: Tutkimuksen kannalta se, mitä ei sanota, voi osoittautua yhtä tärkeäksi kuin se, mitä sanotaan. Helsingin Sanomien perheenyhdistämisen diskurssissa oli huomionarvoista se, että maahanmuuttoon erityisen negatiivisesti suhtautuvat eivät saaneet juuri palstatilaa. Diskurssia kuvasi poliittisesti korrektin kielen ylivalta. Esitetyt kannanotot olivat suurimmaksi osaksi perheen idean laajentamista ja maahanmuuttoa tukevia, vaikka Suomessa maahanmuuton teemat ovat viime vuosina herättäneet myös runsaasti vastustusta (ks. esim. Raittila 2009). Raittilan (2009, 70) mukaan valtamedian hiljentämien kielteisesti maahanmuuttoon suhtautuvien keskustelu on pääasiassa siirtynyt internetin keskustelupalstoille ja blogeihin

Tämä asia on tullut vastaan muutamassa muussakin gradussa ja toivottavasti tulee vielä monta kertaa myöhemminkin esille. Valtamedian uutisointi maahanmuuttoon liittyvistä asioista on todellakin ollet erittäin yksipuolista. Ehkä joskus joku tekee vielä suoranaisesti tähän aiheeseen liittyvän opinnäytetyön, luulisi aiheen olevan kovastikin kiinnostava, jos vain omat ennakkoasenteet eivät estä aiheen tutkimista.

Uhrikehystä käytetään, kun turvapaikanhakijat halutaan esittää esimerkiksi sotien, valtioiden, luonnonkatastrofien tai kulttuuriensa uhreina. (Horsti 2009.) Kaksi aikaisempaa esittelemääni tulkintarepertuaaria, humaani ja familistinen, tukeutuvat tähän kehykseen. Kolmannen repertuaarin, kriittisen repertuaarin, esitykset nousevat uhkakehyksestä. Kriittisessä repertuaarissa turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien nähtiin ennen kaikkea uhkaavan suomalaisen yhteiskunnan järjestystä, esimerkiksi taloudellisesti tarkasteltuna.

s. 60: Toinen laajasti uutisoitu ja keskusteltu aihe oli lisääntyneet kasvattilasten perhesidehakemukset sekä epäilykset näihin liittyvistä ihmiskauppaepäilyistä. Nämä uutiset liittyivät pääasiassa yhteen ihmisryhmään, somalialaisiin. Keskustelun kohteina olivat sekä kasvattilasten lisääntynyt määrä perhesidehakemuksilla että sukupuolivääristymä, sillä tutkitulla kolmen kuukauden jaksolla tyttöjä oli merkitty hakemuksiin huomattavasti poikia enemmän. Tämä johti epäilyihin järjestelmän väärinkäytöstä ja ihmiskaupasta.

Samalla kun suuri osa aineiston kirjoituksista asettui tukemaan perhekäsitteen laajennusta, osa kirjoittajista esitti huolensa maahanmuuton kasvavista kustannuksista. Isoäititapausten johdosta huoli kohdistui erityisesti huonokuntoisten vanhusten "tulvaan", jonka ansiosta terveydenhoitopalveluiden kustannukset nousisivat. Erityinen ryhmä, joka keskustelussa nostettiin esiin, oli venäläiset isoäidit, "babuškat", jotka hyökkäisivät rajan takaa Suomeen

s. 62: Paljon keskustelua herättänyt aihe oli luonnollisesti laki, jonka puitteissa perheenyhdistämispäätöksiä tehdään. Mahdolliset lainmuutokset ja lain sovellukset herättivät paljon kannanottoja läpi aineiston. Yksi keskustelua herättänyt aihe oli erityisesti nuorten turvapaikanhakijoiden kasvanut määrä, sillä kävi ilmi, että osa heistä oli valehdellut ikänsä. Iällä on merkitystä turvapaikkaa haettaessa, mitä tulee laissa säädettyihin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Iänmääritys puhutti paljon, sillä kyseessä oli uudistus, jonka lisäämisestä ulkomaalaislakiin keskusteltiin. Alaikäiselle turvapaikanhakijalle suoritetaan lääketieteellinen iänmääritys, mikäli tämän iästä on epäilyksiä. Yksintulleille alaikäisille turvapaikanhakijoille on turvattu erityisjärjestelyjä turvapaikkamenettelyssä sekä turvapaikanhakijoiden vastaanotossa. (Maahanmuuttovirasto 2012a.) Alaikäinen lapsi voi myös hakea perheenyhdistämistä lopulle perheelleen. Oikeus raukeaa silloin, kun hakija täyttää 18 vuotta. Aineistossa suhtauduttiin ikä-aiheeseen kriittisesti.

Muutosta alaikäisten perheenyhdistämisessä olisi pitänyt käsitellä perusteellisemmin, koska muutos ajoittuu juuri gradun käsittelemään ajanjaksoon, elokuussa 2010 tuli siis voimaan sääntö, että alaikäisen perheenyhdistäjän pitää olla alaikäinen silloin kun päätös tehdään, aiemmin riitti, kun oli alaikäinen hakemuksen jättäessään.

s. 63: Haastateltujen poliisien kommentti rakentaa turvapaikanhakijanuorista kyseenalaista kuvaa. Turvapaikanhakijan on mahdollista hakea vastaanottorahaa välttämättömimmän toimeentulon turvaamiseksi. Vuonna 2011 tuen määrä yli 18-vuotiaille oli 245,98 €, ja jos vastaanottokeskus tarjosi ateriapalvelut, tuki oli 70,28 €. Vastaavasti perheensä kanssa asuvalla hakijalla tuen määrä oli 185,74 €, ja vastaanottokeskuksen tarjotessa ateriapalvelun, 55,22 €. (Pakolaisneuvonta 2012.) On epätodennäköistä, että kukaan hylkäisi perhettään ja kotimaataan vain "diskorahan" toivossa.

Ei ehkä vain diskorahan toivossa, mutta entä perheenyhdistämisen toivossa.

Kirjoittajan asenne vaikuttaa perheenyhdistämisiin ja laajempaan perhekäsitykseen positiivisesti suhtautuvalta, mutta aika vähän hän omia käsityksiään tuo esille.


Luku 6. Lopuksi s. 64 - 72

s. 64: Suomeen pakolaisina, turvapaikanhakijoina ja maahanmuuttajina tulevat perheet saapuvat mitä moninaisimmista kulttuureista, joissa perhe saattaa kattaa hyvin erilaisia kokoonpanoja. Kuitenkin se, millä laajuudella perhe on mahdollista saattaa takaisin yhteen, on pääasiassa kiinni vastaanottajamaan käytännöistä.

Työni teoreettinen viitekehys asettui kriittisen perhetutkimuksen piiriin, jonka avulla pyrin kyseenalaistamaan vallitsevaa ydinperhepolitiikkaa. Halusin tarkastella kriittisesti lehtikirjoitusten valossa suomalaisesta perheenyhdistämispolitiikasta ja perhekäsityksestä käytyä keskustelua, joka kattaa vain tietynlaiset yhdessä elämisen tavat.

s. 65: Humaani repertuaari erottui aineistosta alusta alkaen vahvana. Repertuaari muodostui keskustelusta, jossa sekoittuivat yhteen arvot, humaanius, ihmisoikeudet, inhimillisyys, kirkon rooli ja solidaarisuus. Useat kirjoittajat kokivat vahvasti, että oikeudesta huolimatta kohtuus ei toteutunut tehdyissä ydinperheen ulkopuolisten jäsenten karkotuspäätöksissä. Kaikki keskustelijat - toimittajat, yleisö ja muut tahot - ilmaisivat laajasti ja toistuvasti tukeaan karkotetuille isoäideille läpi aineiston.

Tässä kohtaa olisi tarvittu kirjoittajalta vähän kriittisempää otetta. Kyse on yhden lehden lehtikirjoituksista. Lehti kuitenkin itse päättää, millaisia juttuja lehteen laitetaan, keneltä pyydetään lausuntoja ja ketä haastatellaan. Varsinkin yleisöön vetoaminen tässä asiayhteydessä ei oikein toimi, jos halutaan tieteellisiä olla. Hesariin painetaan vain pieni osa lehteen tulleista mielipidekirjoituksista, lehden toimitus päättää, mitkä ja millaiset mielipidekirjoitukset päätyvät lehden sivuille.

s. 66: Kirjoittajien suhtautuminen laajempaan perhemalliin sisälsi myös paradoksaalisuutta: isovanhemmat haluttiin mahduttaa perheen rajojen sisäpuolelle, mutta suhtautuminen esimerkiksi somaliperheisiin kasvattilapsineen oli varautunutta.

Ulkomaalaisia perheitä käsittelevissä artikkeleissa keskityttiin lähinnä somaliperheiden kuvaamiseen. Artikkelit koostuivat negatiivissävytteisistä aiheista ja niillä vahvistettiin stereotyyppistä kuvaa "suurista somaliperheistä" (ks. esim. Söderling 1999).

s. 67: Toinen keskustelussa vaiennettu ryhmä oli maahanmuuttoon erityisen negatiivisesti suhtautuvat. Aineiston keskustelutyyli oli kauttaaltaan maltillista ja poliittisesti korrektia, vaikka myös kritiikkiä esiintyi.

Kolmannen esiin nousseen tulkintarepertuaarin nimesin kriittiseksi repertuaariksi. Tämä repertuaari asettui kahta edellistä repertuaaria vastaan. Repertuaariin tukeutuneet kirjoittajat arvostelivat maahanmuuton aiheuttamia kustannuksia suomalaiselle sosiaaliturvalle. Repertuaari sisälsi runsaasti luonnonvoimista ammentavaa retoriikkaa: useat kirjoittajat pelkäsivät ulkomaalaisten isovanhempien "tulvaa" Suomen sosiaaliturvan perässä, jos lakia muutettaisiin. Keskinen ym.  kuvaavat tämänkaltaisen retoriikan olevan yleistä, kun ilmiöstä yritetään luoda hallitsematonta ja kaoottista kuvaa. Median venäläisistä luomaa kuvaa tutkinut Helen Jermanin (2009) mukaan on ongelmallista, jos media käyttää tietystä ryhmästä toistuvasti yleistyksiä ja sitä kautta homogenisoi sen. "Mummotulva"-retoriikka loi kuvaa, että kaikki ryhmään kuuluvat olisivat samanlaisia pyrkimyksiltään. Tämän kaltaiset yleistävät puheenvuorot ovat erityisen haitallisia, jos niihin liitetään sosiaalinen tai poliittinen merkitys (Jerman 2009). Luokittelu, johon kriittisessä repertuaarissa nojattiin, toimi perustana pyrkimyksille lain tiukentamisesta.

Tässä kirjoittajan logiikka vähän pätkii. Ensin hän on sitä mieltä, että negatiivisesti suhtautuvat oli vaiennettu kokonaan, sitten kuitenkin löytää kriittisen repertuaarin, jota pitää haitallisena.

Lisäksi kirjoittajat ilmaisivat huolta erilaisista ilmenneistä väärinkäytöksistä ja lain tulkinnoista. Husein Muhammedin (2009) mukaan turvapaikanhakijoita koskevissa kysymyksissä asiantuntijaksi on mahdollista päästä kevyin perustein eikä esitettyjä väitteitä tarvitse perustella luotettavien lähteiden avulla. Tämä oli havaittavissa myös aineistossa. Viittasin analyysissä artikkeliin, jossa turvapaikanhakijanuorien kerrottiin valehtelevan usein ikänsä (HS Kotimaa 5.5.2009). Kirjoitusta varten oli haastateltu kahta poliisia, joiden kommenttien pohjalta nuorista luotiin lähtökohtaisesti valehtelevaa kuvaa. Muhammedin (2009) mukaan näiden asiantuntijoiksi nimettyjen henkilöiden tieto myös hyväksytään sellaisenaan. Tämä on huolestuttava ilmiö kyseen ollessa erityisen haavoittuvasta ryhmästä.

Haavoittuvuus on vähän toisaalta-toisaalta asia. Sekin olisi ollut hyvä tuoda esille, että alaikäinen tai sellaiseksi tekeytyvä saa etuja, joita muut turvapaikanhakijat eivät saa. Turvapaikan tai oleskeluluvan saa helpommin, samoin perheenyhdistäminen onnistuu varmemmin. Opinnäytetyön pääaihe oli tietysti lehtikirjoitusten analysointi, mutta sitten kun alkaa omia näkemyksiään esittämään, ne pitäisi myös perustella. Jos näitä iän valehtelemisia tapahtui useampia, niin kirjoittajan olisi pitänyt pohtia syytä iän valehtelemiseen.

s. 70: Aineisto oli laadultaan ja kooltaan tarkoituksenmukainen opinnäytettä varten, jonka tarkoituksena on harjaannuttaa opiskelijaa tieteellisen tutkimuksen toteuttamiseen. Lehden toimituksellinen linja kuitenkin määrittää, kenen ääni pääsee julkisuuteen. Vaikka aineisto koostui erilaisista puheenvuoroista, niillä oli kuitenkin jotain jaettua - keskusteluyhteys. Aineistosta oli rajautunut pois maahanmuuttoon hyvin kriittisesti suhtautuvan ryhmän sekä maahanmuuttajien itsensä ääni. Tutkimani aineisto ei siis tavoita kaikkia diskurssin eri nyansseja tai edusta demokraattisesti erilaisia katsomuksia, tulokset eivät siis ole yleistettävissä laajempaan joukkoon. Kattavamman tutkimuksen voisi toteuttaa vertailemalla eri medialähteitä keskenään. Sanomalehden lisäksi tutkimuksen kohteeksi voisi ottaa muitakin formaatteja, esimerkiksi internetin keskustelupalstoja ja blogeja, mistä myös esimerkiksi kriittinen ääni olisi tavoitettavissa.

Kokonaisuudessaan hyvä gradu. Kirjoittaja ei kovin paljoa omaa näkemystään tyrkyttänyt vaan keskittyi itse tutkittavaan asiaan. Hyvää suomenkieltä, mukava lukea. Suositan lukemaan vaikka ihan kokonaan, jos vain aikaa löytyy.

Puhtaasti faktapuolella gradua olisi jäntevöittänyt lukemat viime vuosilta, miten paljon perheenyhdistämishakemuksia on tehty ennen kaikkea turvapaikanhakijoina maahan tulleiden taholta ja toisaalta miten paljon näistä hakemuksista on hyväksytty, paljon Suomeen on tullut uusia ihmisiä turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämisten vuoksi.

No, pitää yrittää itse etsiskellä, jos jostain näitä lukuja löytyisi.

Perheenyhdistämiseen liittyviä ketjuja:
2011-02-22 HS:Perheenyhdistämisen edellytyksenä on riittävä toimeentulon turva
Vääriä mielikuvia perheenyhdistämisestä
2011-10-29 HS: Pakolaisilla on oikeus perheenyhdistämiseen
2010-08-29 HS: Somalit hakevat kasvattilapsia Suomeen
2012-02-20 AL: Perheenyhdistämisten määrä vähentynyt roimasti
2010-09-10 VU: Kansanedustajat antavat Thorsille kuukauden aikaa
2012-04-13 Pakolaisneuvonta: Perheenyhdistämissäännöksiä ei ole tarpeen kiristää
2009-12-28 HS: Vieraskynä: Lapsipakolaisten kohtelussa on yhä puutteita

[Roope]

Lisäksi kirjoittajat ilmaisivat huolta erilaisista ilmenneistä väärinkäytöksistä ja lain tulkinnoista. Husein Muhammedin (2009) mukaan turvapaikanhakijoita koskevissa kysymyksissä asiantuntijaksi on mahdollista päästä kevyin perustein eikä esitettyjä väitteitä tarvitse perustella luotettavien lähteiden avulla. Tämä oli havaittavissa myös aineistossa. Viittasin analyysissä artikkeliin, jossa turvapaikanhakijanuorien kerrottiin valehtelevan usein ikänsä (HS Kotimaa 5.5.2009). Kirjoitusta varten oli haastateltu kahta poliisia, joiden kommenttien pohjalta nuorista luotiin lähtökohtaisesti valehtelevaa kuvaa. Muhammedin (2009) mukaan näiden asiantuntijoiksi nimettyjen henkilöiden tieto myös hyväksytään sellaisenaan. Tämä on huolestuttava ilmiö kyseen ollessa erityisen haavoittuvasta ryhmästä.

Haavoittuvuus on vähän toisaalta-toisaalta asia. Sekin olisi ollut hyvä tuoda esille, että alaikäinen tai sellaiseksi tekeytyvä saa etuja, joita muut turvapaikanhakijat eivät saa. Turvapaikan tai oleskeluluvan saa helpommin, samoin perheenyhdistäminen onnistuu varmemmin. Opinnäytetyön pääaihe oli tietysti lehtikirjoitusten analysointi, mutta sitten kun alkaa omia näkemyksiään esittämään, ne pitäisi myös perustella. Jos näitä iän valehtelemisia tapahtui useampia, niin kirjoittajan olisi pitänyt pohtia syytä iän valehtelemiseen.

Pakolaisneuvonnassa työskennellyt Husein Muhammed yritti kumota esitettyjä väitteitä muun muassa sillä perusteella, ettei niitä ollut kirjattu turvapaikanhakijoiden kuulustelupöytäkirjoihin. Noihin aikoihin julkaistut iänmääritystestien tulokset kuitenkin tukivat poliisien käsitystä, että iän valehteleminen oli varsin yleistä, kun taas Husein vain vetosi siihen, että poliisit eivät ole asiantuntijoita, ja että valehtelemiselle on joka tapauksessa ollut hyvät perusteet.

[Roope]

TURUN YLIOPISTO
Filosofian, poliittisen historian ja valtio-opin laitos / yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
VILJANEN, VIRVA:
Perheenyhdistämispolitiikka eduskunnassa
– vierauden rajanvetoja täysistuntopuheissa 2009–2016
Pro gradu -tutkielma, 88 s.
Yleinen valtio-oppi
Huhtikuu 2017
– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –– – – –
Tutkielmassa analysoidaan, miten kansanedustajien puheissa esiintyvät diskurssit kuvaa-
vat perheenyhdistämiseen perustuvaa maahanmuuttoa ilmiönä ja miten puheet suhteutu-
vat tehtyyn perheenyhdistämispolitiikkaan Suomessa.

Aineisto koostuu eduskunnan täysistuntopuheenvuorot vuosilta 2009–2016 koskien ul-
komaalaislain muutosesityksiä, jotka ovat keskeisesti tarkentaneet ja kiristäneet perhesi-
teeseen perustuvan maahanmuuton edellytyksiä ajanjaksolla. Tutkielmalle teoreettisen
viitekehyksen antaa sosiaalisen konstruktionismin suuntaukseen sijoittuva kriittinen dis-
kurssianalyysi.

Kansanedustajien perheenyhdistämistä koskevista puheissa korostuvat kansallinen etu ja
Suomen asema Euroopan unionissa maahanmuuttopoliittisissa kysymyksissä. Toisaalta
kansanedustajat tuovat esille Suomen velvollisuutta tarjota kansainvälistä suojelua turva-
paikanhakijoille perheineen erotuksena kiristäviin lakiesityksiin. Hallitus–oppositio -jako
näyttäytyy keskeisimpänä selittävänä tekijänä puolueiden linjaeroille aineistossa.

Suomalaiseen yhteiskuntaan hyväksyttävän perheen mallina esitetään rajattu ydinperhe,
johon kuuluvat vanhemmat ja alaikäiset, biologiset lapset. Tutkielma esittää, kuinka per-
heenyhdistämispolitiikassa on kyse rajanvedoista suomalaiseen yhteiskuntaan hyväksyt-
tyjen perheiden ja poissuljettujen välillä.

Asiasanat
Eduskunta, kansanedustajat, maahanmuuttopolitiikka, perhe, perheenyhdistäminen,
puolueet

http://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/136350/ViljanenVirva.pdf?sequence=2

[n.n.]

VILJANEN, VIRVA

Asian vierestä, mutta:

Kansliapäällikkö Ritva Viljanen
Julkaistu: 27.9.2003 3:00

Puoliso Veli-Pekka Viljanen on Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori. Tyttäret Virva ja Vuokko ovat koululaisia. Syntynyt Karkkilassa 1958. Oikeustieteen kandidaatti ja valtiotieteen maisteri.