Ylen toimittaja mukana Pyhäjoen mielenosoituksessa

[Roope]

Ei pidä arvostella aktivistien pienimuotoista väkivaltaa, sitä parempaa:

Ydinvoiman vastustajat ja uusnatsit samanlaista sakkia?

Sisäministeriön viime viikolla julkaisemaa väkivaltaisten ääriliikkeitten tilannekatsausta seurannut uutisointi on niputtanut yhteen uusnatsit sekä Pyhäjoen ydinvoiman vastustajat.

Kansalaisjournalismi ja blogit luovat toista kuvaa: väkivaltaisiin toimintamalleihin sortuvat työkoneiden käyttäjät, poliisit ja vartijat. Hanhikivenniemellä protestoineita aktivisteja on raahattu maata pitkin, yritetty sahata puuta, johon aktivisti on kiivennyt, yritetty tiputtaa koneiden päältä, väännetty raajoja, murjottu poliisiautoon, tökitty ja kiristetty tiukkoihin käsirautoihin. Rekoilla on yritetty ajaa päälle.

Tilannekuvauksien mukaan poliisin ja vartijoiden voimankäyttö on usein ylimitoitettua. Monissa puheenvuoroissa peräänkuulutetaan journalismin puolueettomuutta. Poliisin tiedotteita on julkaistu vailla kritiikkiä.

[...]

Leirille osallistuneen Eleonoora Karttusen mukaan on huolestuttavaa, jos ei tehdä eroa rasististen liikkeiden ja oikeudenmukaisuutta tavoittelevan toiminnan välillä.

– Ydinvoiman vastaiselta toiminnalta pyritään viemään hyväksyntä kriminalisoimalla ja marginalisoimalla siihen ryhtyviä, Karttunen toteaa.

Hänen mukaansa on iso ongelma, että aktivisteja kohtaan harjoitetusta väkivallasta ei rangaista.

– Poliisikin todisti Pyhäjoella useita tilanteita, joissa aktivistien päälle yritettiin ajaa. Esimerkiksi syksyllä 2015 järjestetyssä kasitien mielenosoituksessa poliisi ei ohjannut liikennettä, vaan antoi toiminnallaan paikallisten autoilijoiden ymmärtää, että aktivistien päälle voi ajaa huoletta poliisin valvonnassa, hän väittää.

Poliisi käytti projektiiliaseita, etälamauttimia ja sumuttimia keväällä 2016 Reclaim the Cape -toimintaviikon yhteydessä. Leea Parhiala oli tuolloin leirillä.

– Hanhikiventien blokkaajia riuhdottiin aiheuttaen käsiin vammoja. Voimasuhteet olivat naurettavat poliisien ollessa täysissä mellakkavarusteissa. Myöhemmin seurasi leirin häätö, minkä jälkeen pelkkä paikkakunnalla liikkuminen olisi voinut johtaa putkareissuun. Tämä vaikutti täysin mielivaltaiselta poliisin puolela. Tällainen toiminta kertoo demokratian rapistumisesta.

[...]

– On tekopyhää paheksua joidenkin aktivistien harjoittamaa pienimuotoista väkivaltaa, jos samanaikaisesti hyväksytään väkivallan äärimmäinen muoto, ydinaseet: tuetaan venäläistä ydinaseyhtiötä Rosatomia ja hivuttaudutaan USA:n ydinasesateenvarjon alle, hän toteaa.

Kansan Uutiset 20.2.2017

Kansan Uutiset julkaisi Maan ystävien ydinvoimaryhmän Tiina Prittisen kirjoituksen vailla kritiikkiä.

[Läpeensä Nuiva]

Loistoimitettu Kansan Uutiset loistuettuinne tilaajineen kuuluu osastoon kukkuu.

[Pärmi]

Joko KU otti lähtölaukan vaaleihin 'atomiperse' edellä?
Vai pedataanko tässä jo seuraavaa metsänsiistimis-kampanjaa Pyhäjoelle?

[Roope]

Ylen toimittaja Timo Sipola antaa militantteja ydinvoima-aktivisteja symppaavan ja heidän leirillään kuukausia asuneen tohtori Maarit Laihosen kirjoittaa historiaa uusiksi. Pyhäjoen leiriläisten väkivallasta vastasivatkin muka puolenkymmentä kaikille tuntematonta ulkomaalaista, jotka saattoivat olla ydinvoimaa ajavien tahojen provokaattoreita.

Oikeasti poliisi pidätti tuolloin yhdeksän ihmistä väkivaltaisuuksien vuoksi, ja väkivallalla ja sillä uhkailulla oli leiriläisten tai ainakin sen suomalaisen johdon hyväksyntä. Suomalainen ja ruotsalainen ympäristöaktivisti tuomittiin lopulta käräjäoikeudessa seitsemän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin muun muassa väkivaltaisesta mellakoinnista.

Leiristä kirjoittaneita toimittajia Leinonen moittii kokonaisvaltaisen, etnografisen lähestymistavan puutteesta. Toimittajien olisi pitänyt asua aktivistien kanssa kuten hän.

Taloustutkija hurahti ydinvoimaan ja vietti kuukausia aktivistileirillä – tutkii nyt maailman arvostetuimmassa yliopistossa ydinvoiman vastustajia

[...]

Istumme lenkin jälkeen kahvilla Kurvissa, Helsingin itäisen kantakaupungin ytimessä. Maarit Laihonen kertoo väitöskirjan julkisuuteen saamisen olleen räväkällekin tutkijalle työlästä. Nainen on saanut huomata elävänsä kuplassa, jossa kuvittelee ydinvoiman olevan kiinnostava asia.

– Muita tavatessani huomaan, ettei se ole. Suurin osa ihmisistä ei edes tiedä tai muista kaikkia Fennovoiman tarinan kummallisia käänteitä. Se ei vaan kiinnosta.

Paljon enemmän palautetta on tullut hänen oleskelustaan Pyhäjoen ydinvoiman vastaisella leirillä. Kriittisimmässä palautteessa väitöskirja on kyseenalaistettu nimenomaan Laihosen Pyhäjoen toiminnan vuoksi.

Laihonen arvelee näyttäytyvänsä monelle huonona tutkijana. Osa ehti haukkua väitöskirjan jo ennen kuin sitä oli edes painettu.

– Sellaistakin nimetöntä palautetta tuli, että koska olit siellä protestileirillä, väitöskirjasi on varmasti aivan paska, sanoo Laihonen eikä voi pidättää hillitöntä naurua.

Pyhäjoen aktivistileirille hän ajautui väitöskirjansa ansiosta.

Keväällä 2015 Laihonen oli puhumassa Helsingin yliopistolla anarkismia aatteena tunnetuksi tekevän A-ryhmän Häiriöitä-luentosarjassa Fennovoimasta. Siellä hän sai kontakteja Pyhäjoella leireileviin ydinvoiman vastustajiin.

Aktivistikupla: Keskeisiä toimijoita Pyhäjoella 2015–2016 järjestetyllä aktivistileirillä olivat aluksi Hyökyaalto-verkosto ja Maan ystävät. Myöhemmin leiri ilmoitti itsenäistyvänsä. Valmistelevien töiden häirintä huipentui keväällä 2016 Reclaim the Cape -toimintaviikkoon. Ydinvoimalan rakentamista Pyhäjoelle alusta saakka vastustanut Pro Hanhikivi -yhdistys ei osallistunut aktivistien toimintaan.

Käytyään paikkakunnalla hän päätti ryhtyä dokumentoimaan aktivistien toimintaa. Seuraavan vuoden aikana hän vietti Hanhikivenniemellä yhteensä kaksi kuukautta.

Aktivisti ei ole oikea sana kuvaamaan Laihosen suhdetta ydinvoimaan, mutta selkeästi hän sympatisoi Pyhäjoella vuosina 2015–2016 leireillyttä ydinvoiman vastaista joukkoa, eli viimeisintä tutkimuskohdettaan.

– On valtavan kiehtovaa, mikä saa ihmiset tuolla tavalla liikkeelle. Sain olla sellaisten ihmisten kanssa, joihin pystyin luottamaan. Se oli voimakas kokemus.

Pystyykö tutkija pysyttelemään puolueettomana tarkkailijana tällaisessa tilanteessa?

– Talvella asuttiin tosi pienessä tilassa ja aika perheenomaisissa oloissa. Jos haluaa ymmärtää tuollaista yhteisöä, totta kai siinä tulee osaksi sitä.

Pyhäjoella alkeellisissa oloissa hän joutui opettelemaan uudenlaisen tavan elää.

– Kuudelta oli aamupuuro ja sitten lähdettiin ydinvoimalatyömaalle katsomaan, että mitäs koneita täällä tänään on. Ihmisten kirjo oli valtavan moninainen, vaikka kaikki olivat samalla asialla.

Mielenosoitukset kärjistyivät poliisiauton polttamiseen sekä poliisien ja mielenosoitusta dokumentoineiden toimittajien ja kuvaajien kivittämiseen.

Asialla oli ilmeisesti puolenkymmentä leiriläisten joukossa ollutta ulkomaalaista, joita kukaan ei ole kertonut tuntevansa. Tämä episodi kääntyi mielenosoittajia vastaan.

– Olen puhunut tästä paljon monen luotettavana pitämäni ihmisen kanssa, mutta minulle ei ole ikinä selvinnyt, keitä ne ihmiset olivat, Laihonen sanoo.

Ennen kuin tapahtumat kärjistyivät mielenosoittajat esiintyivät klovnipuvuissa. Se näytti hyvältä mediassa, joka suhtautui vuoden kestouutiseen kiinnostuneen myötäsukaisesti myös pohjoisessa.

Klovnimoodin vaihtuminen väkivallaksi käänsi kuitenkin yleisen mielipiteen selkeästi aktivisteja vastaan.

Asia on jäänyt mysteeriksi. Oliko mielipideilmaston muuttaneiden tapahtumien takana maailmaa kiertäviä "ammattianarkisteja" vai oliko kenties kyse ydinvoimaa ajavien tahojen tahallisesta provokaatiosta?

Hanhikiven kevään 2016 Reclaim the Cape -leirin tapahtumat vyöryivät viimeisen toimintaviikon aikana sananmukaisesti Laihosen yli.

– Viimeisenä kohtalokkaana torstaina käytössä olivat jo etälamauttimet ja ne kuuluisat projektiiliaseet, jotka tunnetusti ovat maailmalla tappaneet ihmisiä. Minua itseäni raahattiin alaleuasta ollessani jo käsiraudoissa ja potkittiin selkään, vaikka en tehnyt muuta vastarintaa kuin yritin muun muassa huutaa, että käsirautojen tilalle kiristetyt nippusiteet olivat niin tiukalla, ettei käsissäni kiertänyt veri, hän kirjoitti blogissaan.

Tutkijan näkökulmasta poliisi on selkeästi osa ydinvoimaa koskevaa poliittista päätöksentekoa.

– Poliisilla on velvollisuus suojella yksityisomaisuutta, kun joku haluaa rakentaa ydinvoimaa. Kun metsänhakkuuta vastustavia aktivisteja roudattiin pois työmaalta, siinä suojeltiin jonkun yksityistä etua yli metsän säilymisen edun.

Poliisin mukaan ydinvoiman vastainen toiminta Pyhäjoella oli ollut keväästä 2015 kevääseen 2016 pääsääntöisesti passiivista vastarintaa ja haitantekoa. Poliisilla oli molempina kesinä alueella satakunta häiriötehtävää, mutta kaikki sujui kuitenkin kevääseen 2016 asti maltillisesti. Silloin leirin toimintatavat poliisin mukaan muuttuivat.

[...]

Laihosta poliisin lausunnot ja epätieteellisyys selvästi ärsyttävät.

– Erityisesti poliisi on kunnostautunut nimeämään toimintaviikon osallistujia ammattianarkisteiksi, joiden ainoana tavoitteena on mellakoida ja terrorisoida. Tähän on media innolla yhtynyt, sanoo Laihonen.

Laihosen kuva anarkismista on toinen kuin Autiolla tai suurimmalla osalla mediaa.

Yhdessä kolmen muun kirjoittajan kanssa Laihonen on pyrkinyt korjaamaan anarkismin kielteistä imagoa Suomen Kuvalehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessa. Teksti julkaistiin pidempänä versiona anarkistien Takku-sivustolla.

Median suhtautuminen 2016 kevään mielenosoituksiin pohdituttaa Laihosta muutenkin. Hän olisi kaivannut toimittajilta etnografisempaa lähestymistapaa. Siis käytännössä samanlaista kokonaisvaltaista, omiin havaintoihin ja tulkintoihin perustuvaa otetta kuin hänellä tutkijana oli saman aiheen parissa.

[...]

Mistä on kyse:
- Aalto-yliopiston filosofian tohtori Maarit Laihonen on väitellyt ydinvoimaa koskevasta päätöksenteosta.

- Hän on Helsingin punavihreässä kuplassa asuva luontoihminen, joka sympatisoi anarkismia ja vietti kuukausia Pyhäjoen aktivistileirillä.

- Nyt hän kirjoittaa maineikkaassa Harvardin yliopistossa osallistuvasta havainnoinnistaan ja kokemuksistaan aktivistien ja anarkistien parissa.

- Taloustutkija Laihonen on tuomittu sakkoihin haitanteosta virkamiehelle. Hän haaveili pienenä astronautin urasta.

- Paljasjalkajuoksu on Laihosen toinen intohimo, mutta ydinvoimasta hän ei pääse irti edes Cambridgessä Charles Riverin rannoilla Yhdysvaltain itärannikolla juostessaan.

- Laihonen on tutkinut Pyhäjoen ydinvoimalaan liittyvää päätöksentekoa ja voimalaa vastustavia aktivisteja vuodesta 2012.

- Laihonen on pyrkinyt korjaamaan mielipidekirjoituksilla anarkismin kielteistä imagoa yhdessä Aalto-yliopiston johtamisen laitoksen filosofian professori Matti Häyryn, kehityskriittisen tietokirjailija Olli Tammilehdon ja Hyökyaalto-aktivisti Eleonoora Karttusen kanssa.

- Laihonen on saanut Koneen säätiöltä 35 000 euron apurahan yhdessä Mari Keski-Korsun ja Petri Ruikan kanssa. Tarkoitus on tutkia miten empatiaa voitaisiin hyödyntää työkaluna luovassa aktivismissa.

Yle 4.3.2018

[Roope]

ˆ"Etnografista lähestymistapaa" toteuttaneelta aktivistitutkijalta vei kaksi vuotta toipua Pyhäjoen poliisiväkivallasta.

Maarit Laihonen: Tänään minä olen valmis

Kaksi vuotta sitten, väiteltyäni tohtoriksi, lupasin kirjoittaa tähän blogiin lisää ydinvoimasta ja sen tutkimisesta. En ole kirjoittanut, ja siihen on kaksi vallan järkevää syytä: Olen todennut, että mitä ydinvoimasta sanonkin, se kaikuu kuuroille korville, jos tutkimukseen perustuva viestini ei miellytä. Toinen syy on tärkeämpi ja henkilökohtaisempi ja tämä teksti käsittelee sitä, sen jälkeen tehtyä työtä, työn ja taistelun jatkumista.

Olen siinä mielessä itsekäs ihminen, että kun Pyhäjoen ydinvoimalanvastainen protestileiri päättyi, en vaivautunut vastaamaan juuri ainoaankaan saamaani viestiin aiheesta julkaistuani 2. toukokuuta 2016 tekstin otsikolla "Median ja poliisin kulissiviestinnän takaa: Mitä minä näin ja koin Reclaim the Cape -toimintaviikolla Pyhäjoella?" Yhdestäkään sanasta en edelleenkään peräänny, mutta kokemus ja siitä kirjoittamisen jälkeen saamani palaute muutti maailmani täysin. Ihmisen julmuus näyttäytyi minulle sellaisissa muodoissa, joita en ollut edes osannut kuvitella.

Tänään olen valmis sanomaan näistä kuluneesta kahdesta vuodesta jotain. En kaikkea, mutta jotakin. Puhun itseni puolesta, ehkä muiden, mutta en välttämättä. Kirjoitan tätä yhtä lailla tutkijana kuin aktivistina, joka puolustaa oikeudenmukaisen maailman puolesta tehtyä suoraa toimintaa nyt ja tulevaisuudessa vaikkei edes itse osallistuisi (ja harvoin enää valitettavasti osallistun, koska olen vanha, laiska ja pelokas).

Suora toiminta

Minua on ilahduttanut suunnattomasti suoran toiminnan nouseminen ilmastotoiminnan hyväksyttyjen muotojen joukkoon. Ruotsalaisen koulutytön koululakko yhtä lailla kuin Extinction Rebellion -liike ovat keränneet kannatusta sellaisiltakin tahoilta, jotka vielä hetki sitten käänsivät päänsä ja sanoutuivat irti mistään vastaavasta.

Suoralla toiminnalla on historiassa voitettu lukuisia taisteluita luonnon, naisten, työläisten, ja muiden sorrettujen oikeuksien puolesta. Sillä on tuotu julki asioita, joita muutoin tallottiin maton alle piiloon. Siitä on syntynyt yhtä lailla kansanliikkeitä kuin puolueitakin, parempia politiikkoja, muutoksia tavalla ja toisella. Silti ihmisellä on tapana takertua yhteen ehkä lentäneeseen kiveen mieluummin kuin asiaan. Ja kun tähän aiheeseen kerran päästiin, voi miettiä miten monta kiveä onkaan pitänyt lentää, jotta maailma näyttää edes niin kauniilta, kuin se keskimääräiselle suomalaiselle nyt näyttää. Asiaan voi tutustua esimerkiksi Anarkismin historia -dokumenttisarjan kautta, joka valottaa oivasti ylikirjoitettua historiaa (areena.yle.fi/1-4141695)

Poliisi, väki ja valta

Kun kirjoitan tämän tekstin otsikkoa, mietin jälleen – kuten jokaisena päivänä tästä yli kaksi vuotta taaksepäin – pitääkö minun perustella lentänyttä kiveä. Ei pidä. Kun se jo kerran Ylelläkin julkaistiin, voin vedota lähteeseen ja sanoa sanoneeni jo aivan riittävästi, etten tiedä yhdenkään kiven lentämisestä mitään (yle.fi/uutiset/3-9811182). Nykyään se ei oikeastaan enää edes kiinnosta. Nykyään kiinnostaa enemmän, kuinka moni tietää miten valtavan hyvin suomalainen mellakkapoliisi on varusteltu? Menkää katsomaan. Tietääkö tämän lukija, että poliisi ei kärsi yhdestäkään mielenosoituksesta lainkaan vaan lähinnä näyttää odottavan – ja itsekin lietsovan – vastakkainasettelua, mellakkaa, tappelua, mitä lie. Pöhinä on kivasta, poliisissakin. Nykyään on trendikästä ja kivaa olla innovatiivisia ja proaktiivisia. Kaupan päälle poliisissa herutellaan näillä asioilla teettämällä opinnäytetöitä Poliisiammattikorkeakoulussa aiheista, jotka taas oikeuttavat lisää mellakkavarustelua. Näissä töissä pedataan mukamastutkittua pohjaa tiettyjen toimihenkilöiden väkivaltafantasioille, joita näiden(kin) turvin voi kaduilla toteuttaa. Onhan asia tutkittu. "Tutkittu."

Tänään

Mutta sitten siihen asiaan. Miksi siis en ole kirjoittanut yhtään mitään? Ottanut kantaa Fennovoimaan? Rätissyt päätöksistä? Avannut tutkimustyötäni?

Yksinkertainen vastaus on se, että tänä aikana olen tehnyt sitä tutkimustyötä, mutta ennen kaikkea toipunut poliisiväkivaltakokemuksesta, jota en enää tässä käy puimaan. Ne jotka haluavat siitä lukea, löytävät kuvauksen kyllä tästä blogista ja muualtakin. Minä en jaksa enää kertaakaan käydä läpi miltä tuntuu syödä mutaa ja itkeä ja pyytää armoa.

Kun ihminen asettaa itsensä valtiovaltaa vastaan, on hän herkimmillään. Hän tietää, että rangaistus tulee vaikka asia olisi oikea. Oikein tekeminen ei, erityisesti ympäristön puolustamisessa, ole todellakaan aina yhteensopivaa olemassaolevan lainsäädännön kanssa. En linkkaa tähän mitään, mutta googlaamalla "environmental movement" ja ehkäpä "history" asiasta voi oppia valtavan paljon. Toiminnalla on muutettu paljon sellaisia asioita, joita nykyisin pidämme itsestäänselvyytenä.

Ja silti. Vaikka tiedän tämän, minua kalvaa häpeä, joka minuun laitettiin palattuani Pyhäjoelta keväällä 2016. Tänään, yli kaksi vuotta myöhemmin alan viimein olla varma siitä, että minun kokemukseni oli oikeutettu. Kaikki mitä tein, oli oikein – myös tutkimuksen puolesta. Tänään kirjoitan artikkeleita Pyhäjoen protestileirin organisaatiosta. Viimein tänä vuonna olen voinut katsoa leiriä kaiken häpeän jälkeen.

Töissä minulle sanottiin, että ei saa valittaa – muillakin on rankkaa. En kiistä että olisi, ei siitä ole kyse. Terapeutti ei pystynyt auttamaan minua, koska alkoi ensin itkemään kuvattuani mitä minulle tapahtui, ja sen jälkeen ei halunnut puhua asiasta. Silloinen puolisoni valitti etten enää koskaan hymyile ja olen ylipäätään kammottava ihminen, joka joko hukuttautuu työhön tai siivoamiseen, tai katoaa öisille kaduille mutta ei koskaan halaa. Ja joka silloin tällöin puhuu kauniita protestileirin päivistä, muttei koskaan pahoista asioista. Pahoja asioita käsiteltiin vain heräämällä huutamalla uniin. Sekin oli kuulemma kamalaa. Ja kun tarpeeksi monta kertaa niiden öiden jälkeen sanotaan, että asiaa pitäisi käsitellä terapeutin kanssa, kierre on valmis. Terapeutti oli se sama, joka ei kestänyt kuulla tarinaa.

Huomenna

Aktivistit, toimintaan osallistuvat, reagoivat poliisiväkivaltaan ja protestin muihin stressitekijöihin hyvin eri tavoin. Siksi tämä on vain minun kertomukseni. Tänään ja vielä huomennakin ajattelen, että olen heikko, koska en kestänyt vaan murruin. Itkin, huusin ja paloin loppuun. Mutta viime aikoina monet asiat – kuten pitkät keskustelut Dakota access pipeline -aktivistien kanssa Bostonissa – ovat auttaneet minua ja taas haluan nähdä itseni mukana jossakin huomisessa, tulevissa taisteluissa. Se on lohduttavaa ja rohkaisevaa. Minä en ole tärkeä, asia on.

Minua muuten rohkaisi kirjoittamaan tämä teksti, joka aivan sattumalta tuli vastaani (yle.fi/aihe/artikkeli/2011/10/18/kaiken-takana-onkin-trauma?fbclid=IwAR0-bgvfrcuwBobgI9VacX1g87S6-_G_k3pMu0ZsHVokEJMEx3U_Qp9vmGk( )

Oletan ja toivon myös, että huomenna, ihan pian, voin kertoa myös siitä itse tutkimuksesta. Ja kamppailuista ympäristön puolella.

Yllä olevien syiden takia, tässä blogissa todennäköisesti käsitellään jatkossa erityisen paljon suoran toiminnan oikeutusta. Sitä ennen tänne saakka lukenut voi vaikka miettiä, miten suhtautuu poliisin nyt jo alkaneeseen itsenäisyyspäivän "tiedotukseen".

Tutkijan Ihmemaa - Researcher in Wonderland 24.11.2018