Tuukka Kurun kirjoitukset

[Tuukka Kuru]

Sama kai se on nostaa omaakin tekstiä, kun sille on näemmä ketjukin täällä:


https://sarastuslehti.com/2019/03/08/maltillisen-oikeiston-kaventuva-elintila/

Voidaankin siis todeta, että niin vasemmisto kuin oikeistokin tavoittelevat suuressa mittakaavassa pitkälti samoja päämääriä, mutta toisistaan poikkeavilla työkaluilla. Oikeistoa ja vasemmistoa äänestävät ihmiset eivät siten äänestä erilaisista päämääristä vaan erilaisista keinoista. Pitkällä aikavälillä tällaisen politiikan lopputulos olisi eräänlainen utopistinen versio Brasiliasta, jossa aiemmat kansallisvaltiot ja niitä asuttavat kansat oltaisiin korvattu ruskealla, eurooppalaisia helpommin hallittavalla massalla, jonka elämä pyörisi homoparaatien, roskaviihteen ja holtittoman kuluttamisen ympärillä. Oikeiston ja vasemmiston erot perustuisivat tässä vaiheessa toissijaisiin erimielisyyksiin kulutusverojen prosenteista, tai siihen, kumman osapuolen poliittiset toimenpiteet edistäisivät tulevaisuudessakin parhaiten suvaitsevaisuutta, materiaalista hyvinvointia ja vapaata seksuaalisuutta. Selvimmät erimielisyydet osapuolten välillä perustuisivat todennäköisimmin siihen, kuinka tulisi kohdella niitä kansakuntia, jotka haluavat jäädä tämän utopistisen kehityksen ulkopuolelle.

Utopia olisi kuitenkin alisteinen samoille lainalaisuuksille kuin kaikki muutkin ihmisten muodostamat yhteisöt. Ensinnäkin sen toimivuus vaatisi sosiaalista koheesiota, eli sen alaisuudessa elävien ihmisten sitoutumista järjestelmän ylläpitämiseen ja haluun taistella sitä uhkaavia voimia vastaan. Sillä tulisi olla oma maantieteellinen alueensa, ja kyky jaotella siellä asuvat omaan sisäryhmään ja ulkopuolisiin. Sen hallinnollisen hierarkian tulisi olla niin tasapuolisen oikeudenmukainen, että kaikki sen alaisuudessa elävät rodulliset, uskonnolliset ja etniset vähemmistöt voisivat tuntea saumatonta lojaliteettia keskushallintoa kohtaan. Sen tulisi pystyä ylläpitämään tarpeeksi korkeaa elintasoa henkilökohtaisen kurjuuden välttämiseksi. Sen edustaman laajemman ylikansallisen ryhmäidentiteetin tulisi myös olla luonnollisempi, elinvoimaisempi ja voimakkaampi kuin yksikään alakulttuurinen identiteetti, ja lisäksi sen tulisi pystyä varmistamaan väestöllinen jatkuvuutensa tarpeeksi korkealla syntyvyydellä. Sen tulisi kyetä täyttämään kaikki, tai vähintään suurin osa näistä ehdoista samaan aikaan kun sen sisällä käytäisiin jatkuvaa kulttuurivallankumousta patriarkaattia, valkonormatiivisuutta ja muita läntisiä valtarakenteita vastaan.

Jos maltillinen oikeisto haluaisi todella vastustaa vasemmistolaisten ja ei-valkoisten arvojen voittokulkua, sen pitäisi muuttua niiden täydelliseksi vastakohdaksi. Perinteisten sukupuoliroolien, nationalismin ja kansallisen kulttuurin puolustaminen on kuitenkin mahdotonta niin kauan kun oikeistolainen politiikka on täysin sidottu markkinatalouden määräämiin puitteisiin. Vaikka Tere Sammallahden, Wille Rydmanin ja Susanna Kosken kaltaiset "järjen äänet" yrittäisivätkin puolustaa länsimaisia arvoja vasemmistoa vastaan, hekin ovat lopulta yhtä kuuliaisia Elinkeinoelämän Keskusliiton antamille suosituksille kuin muutkin kokoomuslaiset. EK:n ja muiden suuryritysten edustajien silmissä nationalismi ja perinteiset sukupuoliroolit toimivat ainoastaan talouskasvun jarruina, sillä ne ensinnäkin kannustavat naisia valitsemaan äitiyden työnteon sijasta ja estävät halpatyövoiman pääsyn maahan, jonka pääasiallinen tarkoitus on polkea kotimaisten työntekijöiden palkkatasoa alaspäin. Kansallinen itsehallinto tarkoittaa myös tiukempia rajoja maiden välillä, mikä vaikeuttaa pääoman vapaata liikkuvuutta. Yhdysvalloissa tämä markkinatalouden, vasemmistoliberalismin ja konservatismin fuusio on edennyt jo niin pitkälle, että muutamat nimekkäät konservatiivitkin ovat alkaneet kannattaa "patriarkaatin" murtamista, mikäli se vain tehdään suuryritysten ehdoilla.