Jyrki Lehtolan kolumni IS:ssä Ha ha ha!

[pienivalkeapupu]

Kun USA:n presidentti Donald Trump ryhtyi YK:n yleiskokouksen puheessaan ylistämään itseään, kuulijat alkoivat nauraa niin kuin nauretaan epätoivoisessa tilanteessa, jossa ei ole enää muuta kuin nauru.
Trump tulkitsi nopeasti naurun edukseen: He nauroivat kanssani, eivät minulle, kukaan muu ei ole saanut YK:ta näin hyvin nauramaan.

Myös ulkoministeri Soinilla oli naurusta oma tulkintansa. Yleiskokouksen edustajat eivät nauraneet Trumpille, vaan omalle kyvyttömyydelleen: sille, että "noin minäkin voisin sanoa, jos pokka kestäisi".

Seuraavana päivänä Vladimir Putinin miespalvelija Dmitri Medvedev nauroi ääneen, kun häneltä kysyttiin Venäjän suhteista Airiston Helmeen. Ha ha ha te olette sekaisin, kun ette näe maailmaa sellaisena kuin väitämme sen olevan ha ha ha.

Ha ha ha! Nauru on tullut politiikan keskiöön, mutta enää se ei ole alistettujen pilkkanaurua tai edes sitä, että sanoipa Churchill tuon taitavasti, surua ja iloa yhdistäen.

Nauru on muuttunut vastaukseksi, jolla samaan aikaan sekä ohitetaan aihe että ollaan sen yläpuolella.

Nauru on ottanut argumenttien paikan, koska argumenteista voi jäädä kiinni. Timo Soinin plokit ovat karvaisen oluttölkin naurua sille, että on ihmisiä, jotka haluavat toisenlaista elämää. Kokoomuksen Soini-äänestyksen jälkeinen uho Helsingin Suomalaisen Klubin jäsenpolitiikasta oli viestintätoimiston naurua ihmisten naiiviudelle; perussuomalaisten naurun oikeuttaa oman ymmärryskyvyn rajallisuus, ja kun Juha Sipilä esittelee väsäämäänsä "luottamuksen apilaa", Sipilä naureskelee sille, kuinka monta asiaa apilan lehtien taakse on piilotettuna.

Vasemmalla on aina naurettu vaimeammin, mikä johtuu toisaalta siitä, että Stalin yhdisti nauruun joukkomurhat ja toisaalta siitä, että aina kun Erkki Tuomiojan huulet ovat vääntymässä hymyyn, Erkki muistaa muiden olevan niin sivistymättömiä, etteivät ne tätäkään ymmärrä.

Vasemmistoliitto nauraa, koska Palefacen laulussa on sekä "Nalle Wahlroos" että "virtsanäyte"; RKP:läisten hymyn lähtökohdat vaikuttavat yhä enemmän medikaalisilta; vihreät nauravat keskenään juoruille muiden pienuudesta verrattuna vihreisiin, voitsä kuvitella, jollekin tosi pienelle jutulle, voitsä kuvitella, voitsä kuvitella, no en voi ha ha ha.

Ja kun yhdet nauravat kaikelle, mitä ne toiset tekevät?

Sitten on sosiaalisen median oikeamielisten nauru ja itku, nauru ja itku. Se on tila, jossa suu naulaa itsensä pysyvästi auki, kun maailma ei olekaan se satu, jonka halusi kuulla ja taas itkettää, kunnes joku keksii aiheesta hassun meemin ja hetken naurattaa, kunnes taas itkettää, elämä on pelkkää tunnetta, ja se on samalla lailla impotenttia kuin YK:n yleiskokous nauramassa sille, että tällekään ei voi mitään.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005843220.html