News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2017-12-28 Stockmann hyllytti tiernapojat (ja muuta Stockmann-keskustelua)

Started by S.O.Mali, 28.12.2017, 10:16:42

Previous topic - Next topic

l'uomo normale

QuoteStockmann-sijoittaja Kim Lindström odottaa Stockmannia johtavalta Lauri Ratialta perjantaina tietoa siitä, miten tappiollisen tavarataloyhtiön suunta saataisiin käännettyä.

– Jos mitään ei kerrota, niin markkinat tulkitsevat sen aina huonoimman mukaan, eli se tarkoittaa, että Stockmannin johdolla ei ole mitään ideoita eikä ratkaisuja tilanteen kääntämiseksi, sanoo  Lindström Kauppalehdelle.

Stockmannin osakekurssi on ollut alamäessä jo kymmenen vuotta ja vuodessa pudotusta on tullut noin 50 prosenttia. Osakkeen hinta liikkuu nyt kahden euron tuntumassa, kun se yhdeksän vuotta sitten oli lähes 30 euroa.

Lindström pitää Stockmannia tällä hetkellä pelurin osakkeena.

– Olemme valmiit katsomaan Stockmannin loppuun asti ja ottamaan sen riskin, että kurssi voi mennä nollaankin ja yhtiö konkurssiin. Haluamme kuitenkin uskoa, että se on enemmän teoreettinen vaihtoehto, hän toteaa.

Tilanteen kääntämiseksi Stockmannilla on kaksi vaihtoehtoa. Se voi joko yrittää katkaista tavaratalotoiminnan tappioputken ja kääntää se voitolle tai yhtiö voidaan pilkkoa ja myydä joitain osia pois.

– Entisellä konseptilla kääntäminen ei onnistu, vaan pitää keksiä jotain uutta, Lindström pohtii.

[...]

https://www.verkkouutiset.fi/kl-stockmannilla-vain-huonoja-vaihtoehtoja/

Mitähän tuo on merkitsevinään? Yritysvaltaus?
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Titus

^
Kuullostaa siltä, että paskaa tiputellaan kärryiltä ja luvassa on hyvä luvut...

8)
that's a bingo!

Supernuiva

^Yhtiön ostaminenkin on toki mahdollista.

Oletan tässä kuitenkin tarkoitettavan sitä, että yhtiön johdon tulisi kertoa selkeästi siitä, miten he aikovat tehdä firmasta kannattavan.

"Tukkimiehen" tavaratalossa on tällä hetkellä kuluja enemmän kuin tuloja, lisäksi ymmärtääkseni suuret lainaerät ovat erääntymässä jossain vaiheessa maksettaviksi. Jos rahoittajat eivät anna uutta luottoa, voi firma tehdä teoriassa anttilat.

Kyse on nyt siitä, että mitä firman pitäisi tehdä, jotta se tuottaisi voittoa.

Kuka ei tiedä, niin Stockmannilla oli "minitavaratalo" myös ainakin Pietarsaaressa. Se suljettiin kuitenkin kannattamattomana jo tavaratalojen kulta-aikaan 1970-luvulla (muistaakseni).

acc

Ennustukseni Stockan kohtalosta. Arabit ostavat Helsingin tavaratalon. Tuskin se paljoa maksaa. Vähitellen se muutetaan islamilaiseksi kulttuurikeskukseksi. Islamin tavoite on alistaa maailma. Välineinä ovat sota, terrori, maahanmuutto, valehtelu ja ostaminen.

Johtopäätös toimenpiteiksi. Suomen on palautettava itsenäisyys. Ulkomaalaisille omistuskielto suomalaisiin kiinteistöihin ja yhteisöihin. Ulkomaalaisten omistukset kansallistettava.
2017 Personality 13: Existentialism via Solzhenitsyn and the Gulag
(Huomaa: käsittämätön feministin raivokohtaus, kohta 42:00 eteenpäin)
https://www.youtube.com/watch?v=w84uRYq0Uc8

Totti

Quote from: l'uomo normale on 08.08.2019, 00:10:35
Mitähän tuo on merkitsevinään? Yritysvaltaus?

Ehkä.

Stokka on surkeassa tilassa, mutta firman voisi kääntää voitolle jos johto ymmärtäisi siirtyä pois halpamyynnistä ja satsaa palveluun ja valikoimaan.

Stokkan ongelma on mielestäni se, että se katsoo liikaa olan yli mitä netissä tehdään ja pyrkii kilpailemaan hinnoilla. Johdon pitäisi tajuta, että tavaratalo ei voi enää voittaa hintakilpailulla vaan sen pitää tarjoa elämyksiä, laajaa valikoimaa ja toimivia palvelua. Mikään näistä ei enää ole Stokkalla olemassa.

Silloin kun Stokka menestyi, se oli nimenomaan elämysten takia. Halpamyyjiä on ollut olemassa koko Stokkan olemassaolon ajan, mutta Stokkalle mentiin koska se oli jännittävä paikka tehdä ostoksia ja valikoima oli laaja. Oli paljon tavaraa jota tutkia ja talossa pystyi viettää tunteja, aina tarttui jotain mukaan.

Googlasin tässä menestyneimmät tavaratalot maailmalla ja niille on yhteistä mielenkiintoinen sisustus / somistus ja kattava valikoima. Niihin siis mennään viettämään aikaa ja samalla kulutetaan rahaa. Ne ovat eräänlaisia ostamisen viihdekeskuksia.

Tämä glamour ja viihdearvo on hävinnyt Stokkalta kokonaan lukuisten saneerausten ja osastojen ulkoistamisien yhteydessä. Nyt se ei ole hyvä oikein missään eikä asiakas näe tavaratalossa mitään lisäarvoa ja mielenkiintoista.

Stokkan pitäisi siis uudistua palaamalla juurilleen modernissa puitteissa. Se vaatii kuitenkin miljoonien alkusijoituksia ja rahojen on tultava omistajien taskuista koska lainaa ei voi ottaa lisää, jos sitä saisikaan.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

Titus

^
Ihan totta. Ongelma tuossa elämysten kaupallistamisessa on, että suomalaiset ovat pääsääntöisesti aika perseaukista porukkaa joka ei halua maksaa itse tuotteesta em elämyslisää, vaan tilaa netistä kokeiltuaan tuotetta. Ongelma koskee kaikkia liikkeitä jopa hämeentiellä lopettavaa pientä hipsterivaatekauppaa jonka myyjä kertoi tämän haastattelussa. Nettimyynti Suomen kautta taas on asiakkaalle ihan sama kuin ebay/amazon/jne.

Mitä sarunnaisesti olen stickkalla nyt kesän mittaan käynyt, niin (tuntuma on, että) suomenkieliseen palveluun on satsattu ja myyjät tulevat myymään tavaraa. Ihan t-paidasta lähtien.
Tämä voi tietysti olla osastokohtaistakin.

Tuokset on aika karuja lukuja:

Stockmannin tulos oli huhti–kesäkuussa selvässä laskussa. Yhtiön oikaistu liiketulos heikkeni 23,8 miljoonasta eurosta 16,2 miljoonaan euroon.
Tulos ennen veroja painui 3,3 miljoonaa euroa tappiolle, kun tulos vuotta aikaisemmin oli 20,8 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos painui 0,09 eurosta 0,10 euroa tappiolle.
Liikevaihto laski 242,3 miljoonaan euroon 279,4 miljoonasta eurosta. Laskua oli noin 12 prosenttia ja se johtui yhtiön mukaan lähinnä Hullujen Päivien ajoituksesta.

https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000006199027.html

Viimeinen keino lienee täälläkin jo aiemmin mainittu osastoiminen tunnetuille merkeille. Näinhän osittain jo on esim Arabia / Boss jne, mutta selkeämmin joka merkin osalta + niihin omat myyjät (niinkuin ennen). Lisäksi miesten vaatteissa auttaisi jos myyntikerta ei olisi viime vuotista mallistoa kuten joillakin merkeillä oli (jota netissä myydään 1/3 hintaan).

that's a bingo!

Lobotomite

Quote from: Totti on 09.08.2019, 02:09:23
Silloin kun Stokka menestyi, se oli nimenomaan elämysten takia. Halpamyyjiä on ollut olemassa koko Stokkan olemassaolon ajan, mutta Stokkalle mentiin koska se oli jännittävä paikka tehdä ostoksia ja valikoima oli laaja.

Se ehkä toimi ennen, mutta Stockmannien sijainnit ovat mielestäni ongelma. Ne ovat kaikki keskellä isoa kaupunkia. Jos verrataan Ikeaan, joka toteuttaa juuri tuota ostoelämys-konseptia, niin ne ovat helposti päästävissä autolla. Niissä käy paljon porukkaa kauempaakin. Tämä ei onnistu Stockmannin kohdalla, koska kukaan ei tule käymään niissä kauempaa. Toki isossa kaupungissa on ostajakuntaa, mutta samoin ostajakunnalla on jo paljon mistä valita.

Lisäksi sijainti keskustassa tarkoittaa, että lähellä on paljon muitakin kauppoja. Ikea on yksin jossain korvessa, joten asiakkaalla ei ole muita kiusauksia.

starsailor

Kävin jouluostoksilla Stockmanilla ja kassajono oli vaatepuolella 50m pituinen. Vein tuotteen takaisin hyllyyn ja lähdin ulos. Tällaiset pienet asiat esim. säästetty lisäavusta ruuhka-aikoina tulevat kalliiksi ja taas sitten brändin tuhoaminen halpavaateralliin lähtemällä. Kun ei ole taitoa, niin ei vain ole.
"Suomalaisen ihmisen geeneissä on orja-, setä Tuomo- ja pelkurigeeni. Ja se on tyhmä kuin aasi. Aasin järki ja cuckold-sielu." Jorma M.

Totti

Quote from: starsailor on 09.08.2019, 11:46:51
Kävin jouluostoksilla Stockmanilla ja kassajono oli vaatepuolella 50m pituinen. Vein tuotteen takaisin hyllyyn ja lähdin ulos.

Sama kokemus minulla.

Tämä tilanne on syntynyt sen takia, että osastoja on ulkoistettu alihankkijoille, joilla on omat kassajärjestelmät ja kirjanpito. Tavaran voi siis maksaa vain sillä yhdellä osastolla, josta noukit sen kouraan. Koska kassoja on vähän osastoa kohden, syntyy nopeasti jonoja kun kaikkien pitää maksaa samassa luukussa.

Tämä on juuri tätä palvelun heikkenemistä, jota on tapahtunut koko ajan Stokkalla. Siellä on ulkoistettu ja saneerattu kaikki sellaisen tilaan, ettei sinne ole enää mielekästä mennä ostamaan mitään.

Quote from: Lobotomite on 09.08.2019, 10:19:05Se ehkä toimi ennen, mutta Stockmannien sijainnit ovat mielestäni ongelma. Ne ovat kaikki keskellä isoa kaupunkia. Jos verrataan Ikeaan, joka toteuttaa juuri tuota ostoelämys-konseptia, niin ne ovat helposti päästävissä autolla.

Stokkan sijainnit ei ole ongelma jos valitsee asiakaskunnan oikein.

Ikea on halpamyymälä, joka panostaa massaan. Sen takia niiden pitää tarjoa helppoa pääsyä ja suuria parkkialueita, joista asiakkaat voi roudaa kamat kotiin. Kokonsa takia myös vaadittu asiakasmäärä on jättimäinen ja se pitää haalia suurelta alueelta.

Stokkan ei edes pidä pyrkiä tälle halpasegmentille vaan asiakaskunta pitäisi juuri keskustasijainnin takia rakentaa lähialueella asuvien tarpeita varten. Siis sinne pitää saada asiakkaat, jotka pystyvät kävelemään paikalle ja ostavat käsissä kannettavaa tavaraa tai järjestetään kotiinkuljetus.

Läheisyys on nimenomaan etu jos pelaa kortit oikein ja se kilpailee jopa nettikauppojen kanssa kun kamat saa suoran syliinsä silloin kun fiilis on päällä. Ei siis tarvitse olla halvin jos on kätevin ja helpoin ja hyödyntää ihmisten impulsseja.

Esim. Hesan Stokkan ympärillä asuu hyvin paljon ihmisiä muutaman korttelin sisällä. He ostavat joka päivä jotain. Tällä hetkellä he eivät päädy Stokkalle onnettoman valikoiman ja palvelujen takia. Esim juuri yllä mainitut jättimäiset jonot aiheuttavat sen, ettei sinne mennä tuhlaamaan kallista vapaa-aikaa.

Asiakkaita siis on olemassa ihan tavaratalojen vieressä, mutta Stokka on hukannut ne kokonaan saneerausvimmassaan.

Stokkan ahdingon korjaaminen on oikeastaan aika helppoa jos ymmärtää, että yksityiskohdat ratkaisevat sen tulevatko ihmiset sinne ostamaan ja tulevatko he uudelleen. Jos ostokokemus on huono, ei saada toistuvia asiakkaita, jota Stokka kipeästi tarvitsee.

Ongelma onkin, että Stokka johdetaan kirjanpidon kautta. Johtajat katsovat lukuja ja vetävät punakynällä yli kaiken sen mikä vaikuttaa kalliilta. Heillä ei ole hajuakaan mitä lattialla tapahtuu myyjien ja asiakkaiden kesken. Kun sitten kaikki kulut on karsittu, myös tulot hävisivät asiakkaiden mukana.

Tämä onkin klassinen virhe kriisiytyneissä yrityksissä: yritetään säästää itsensä voitolle karsimalla kalliilta näyttäviä palveluja samalla kun johtajien liksoja korotetaan siinä toivossa, että he keksisivät taikatemppuja tilanteen pelastamiseksi.
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

Titus

^^
Tuo julkisten ulottumattomiin meneminen on myös asiakaskunnan valintaa >

auto = rahaa

julkiset = notkujia

(ikealla oma dösä)

Stockmannin konseptista, niin iso Hgin keskustan myymälä on Stockmann. Jos se menee, niin koko homma on paketissa.
that's a bingo!

paukuttaja

Stockmann:in shop-in-shop konsepti ei varmaankaan helpota asiaa vaikka tilavuokramielessa on joskus näyttänyt hyvältä ajatukselta.
Osa Stockkan tiloihin majoittuneista kilpailee Stockkan kanssa.

Esimerkkinä: Olin Tampereella etsimässä uutta yleiskonetta hajonneen tilalle. Kenwoodin tuotteita katselin. Sama tuotenumero (=samat lisäosat&kone paketissa) mutta hinnassa oli yli 100Eur ero muutaman kymmenen matkalla Powerin eduksi. Täytyy olla tosissaan asialleen omistautunut kanta-asiakas että
ostaa ko. setin Stockmannin puolelta.
F.U.B.A.R

JP73

Hyvinkö menee Stockalla kaupaksi Kukkapuron Karuselli -lepotuolit, Nurmesniemen saunajakkarat, Aallon valaisimet ym. design-huonekalut?

jmk

Quote from: Lobotomite on 09.08.2019, 10:19:05
Se ehkä toimi ennen, mutta Stockmannien sijainnit ovat mielestäni ongelma. Ne ovat kaikki keskellä isoa kaupunkia. Jos verrataan Ikeaan, joka toteuttaa juuri tuota ostoelämys-konseptia, niin ne ovat helposti päästävissä autolla.

Tässäkin on tapahtunut muutos. Helsingin Stockmann on siellä missä ennenkin, mutta sijainti on muuttunut autoilevalle asiakkaalle huonommaksi. Helsingin kaupunki tekee kaikkensa hankaloittaakseen keskustassa ajamista.

Ennen Stockmannillekin pystyi ajamaan aika helposti. Nyt koko keskusta on jatkuvasti muuttuva viidakko ajokieltoja, kääntymiskieltoja ja työmaiden tilapäisjärjestelyjä, joiden ansiosta Stockmannin parkkihallin sisäänkäynnin löytäminenkin on joku hilpatin ongelmanratkaisupeli. Navigaattori, kartat ja opastekyltit eivät auta, koska ne kaikki osoittavat väärin kulloisenkin työmaan takia.

Niin että jos Helsingin kaupungin viherpiiperöjohdon tavoitteena on karkottaa maksavat asiakkaat ja näitä palvelevat yritykset keskustasta, niin hyvin etenee.

Eino P. Keravalta

Quote from: jmk on 09.08.2019, 20:57:22

Näin on.

Ennen Stockan Akateemiseen Kirjakauppaankin saattoi ajaa autolla oven eteen pysäköiden. Nyt katu on kävelykatu. Ajat auton jonnekin kalliiseen tunneliin, painat mieleesi, mihin olet auton jättänyt ja kävelet puoli kilometriä kauppaan. Sitten kävelet kassien kanssa takaisin ja maksat pysäköinnistä kympin. Kun kirjat ovat nettikauppaan nähden muutoinkin kympin kalliimpia kivijalkakaupassa, ei enää huvita maksaa auton paikallaanolosta toista kymppiä. Ennen kaupungilla pyöriessä saattoi huvikseen käydä Akateemisessa ja yleensä tuli tehtyä ostoksiakin, mutta nyt kun autoa ei saa oikein minnekään ja jos saa, se maksaa yhden ostoksen verran, ei viitsi lähteä edes yrittämään.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Kni

Quote from: paukuttaja on 09.08.2019, 13:37:16
Olin Tampereella etsimässä uutta yleiskonetta hajonneen tilalle. Kenwoodin tuotteita katselin. Sama tuotenumero (=samat lisäosat&kone paketissa) mutta hinnassa oli yli 100Eur ero muutaman kymmenen matkalla Powerin eduksi. Täytyy olla tosissaan asialleen omistautunut kanta-asiakas että
ostaa ko. setin Stockmannin puolelta.

Mulle taas kävi niin muutamia vuosia sitten, että ostin tytölle rippilahjaksi Stockmannin lahjakortin. Tyttö halusi ostaa sillä kameran. Meni Stockmannin elektroniikkaosastolle ja sai kuulla, että tämä on nyt Power ja lahjakortti ei kelpaa täällä.

Tämän jälkeen en ole juurikaan viitsinyt Stockmannilla asioida.
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

Teaparty

Stocka on jo siinä jamassa, että uusi johto joutuu käyttämään kaiken energiansa rahoituksen löytämiseen ja yritysjärjestelyihin. Tavaratalojen ja verkkokaupan surkea alennustila jatkuu, koska operatiiviseen johtamiseen ei edelleenkään kiinnitetä huomiota.

Tämä siis talon sisältä kuultua.

Omana vinkkinä Stockwomann/pride-tättähäärille, että keski-ikäisillä autoilevilla äijillä on ostovoimaa. Kunhan vain lakkaatte vittuilemasta ja laitatte aikuisten miesten vaatekokoja henkariin.

Kaarin M

Yrityksen alamäki alkaa silloin kun myyjät nähdään pelkkinä kuluerinä, eikä rahat kassaan tuojina. Stockalla ei juuri myyjiä enää näy, pelkkiä kassoja jotka osaavat sanoa: Haluatko ostaa muovipussin? Uskoisin, että kassatyöntekijät ovat myös jostain vuokrafirmasta roudattuja, he kun eivät tee muuta kuin hakkaavat kassakonetta, asiakaspalvelu on tuntematon käsite. Näin siis päästockalla ja Jumbossa. Itiksessä on myyjä joskus pysähtynyt kysymään mitä etsin mutta sielläkin ne näkemäni myyjät usein räpättävät keskenään, asiakas on sivuseikka.
Tänään ei saa uskoa
tänään täytyy unohtaa
tänään ei saa tuntea tuskaa
tänään täytyy diskossa persettä heiluttaa

matti

Quote from: JP73 on 09.08.2019, 20:37:03
Hyvinkö menee Stockalla kaupaksi Kukkapuron Karuselli -lepotuolit, Nurmesniemen saunajakkarat, Aallon valaisimet ym. design-huonekalut?

Minulla on aika paljon suomalaisia design-huonekaluja (Kukkapuroa, Aaltoa ym.), ovat kestäviä ja ajattomia, toki aika kalliita. Yhtäkään ei tosin ole ostettu Stockalta :)

foobar

Quote from: Teaparty on 09.08.2019, 22:26:43
Stocka on jo siinä jamassa, että uusi johto joutuu käyttämään kaiken energiansa rahoituksen löytämiseen ja yritysjärjestelyihin. Tavaratalojen ja verkkokaupan surkea alennustila jatkuu, koska operatiiviseen johtamiseen ei edelleenkään kiinnitetä huomiota.

Tämä siis talon sisältä kuultua.

Omana vinkkinä Stockwomann/pride-tättähäärille, että keski-ikäisillä autoilevilla äijillä on ostovoimaa. Kunhan vain lakkaatte vittuilemasta ja laitatte aikuisten miesten vaatekokoja henkariin.

Surkuhupaisinta Stokkan tilanteessa on tosiaan se että sillä olisi loistava mahdollisuus profiloitua miesten laatuvaatettajana, mutta kun mainoskampanjoita katselee, ovat miehet niissä aikalailla marginaalissa. (Tosin lähettivät ne pari päivää sitten jonkun miesten tuoksujutun ihmeteltäväksi.)

Kanta-asiakasjärjestelmänkin hyöty on jäänyt itselleni pikkaisen mysteerioksi - ainakin jos ei asioi nimenomaan "alkuperäisellä" Stokkalla. Siitäkin huolimatta että lompakosta sattuu löytymään korkeimman "etutason" kortti. Vaikka Stockmann on kotoani katsoen kirjaimellisesti lähin kauppa, ovat tilanteet joissa sieltä kannattaisi lähteä hakemaan jotain edes helppouden vuoksi aika harvinaisia. Herkussa (joka ei ole enää osa firmaa) käyn usein, mutta muutoin tilanne on heidän kannaltaan melko säälittävä: nimenomaan Stokkalta tehdyt vuosiostokset taitavat olla suunnilleen yhdet Levikset, deodoranttia Hulluilta Päiviltä ja mahdollisesti muutama sisustusesine vuodessa, useimmiten nekin Hulluilta Päiviltä. Suhteessa kumppaniyrityksiinsä (Isku, Vallila, Niemi, jne.) Stokka on jäänyt ainakin omalla kohdallani armottomasti altavastaajaksi...

En jaksa tuntea suurempia antipatioita Stockmannia kohtaan mutta valitettavasti usein sieltä asioiden hankkiminen törmää suoranaiseen eioohon. Tilanne ei voi jatkua kovin pitkään tällaisena.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

foobar

Quote from: Kaarin M on 10.08.2019, 08:23:34
Yrityksen alamäki alkaa silloin kun myyjät nähdään pelkkinä kuluerinä, eikä rahat kassaan tuojina. Stockalla ei juuri myyjiä enää näy, pelkkiä kassoja jotka osaavat sanoa: Haluatko ostaa muovipussin? Uskoisin, että kassatyöntekijät ovat myös jostain vuokrafirmasta roudattuja, he kun eivät tee muuta kuin hakkaavat kassakonetta, asiakaspalvelu on tuntematon käsite. Näin siis päästockalla ja Jumbossa. Itiksessä on myyjä joskus pysähtynyt kysymään mitä etsin mutta sielläkin ne näkemäni myyjät usein räpättävät keskenään, asiakas on sivuseikka.

En kuvailisi tilannetta ihan noin huonoksi, mutta palvelussa on kyllä aikamoista ailahtelua. Ongelma olisi tosin aika pieni jos kaikkien tavaratalojen valikoima olisi tolkullisella tasolla. Olen useampaan kertaan törmännyt tilanteeseen jossa jotain joka on periaatteessa tuotekatalogissa on löytynyt vain keskustasta.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

foobar

Quote from: Eino P. Keravalta on 09.08.2019, 21:20:37
Quote from: jmk on 09.08.2019, 20:57:22
Quote from: Lobotomite on 09.08.2019, 10:19:05
Se ehkä toimi ennen, mutta Stockmannien sijainnit ovat mielestäni ongelma. Ne ovat kaikki keskellä isoa kaupunkia. Jos verrataan Ikeaan, joka toteuttaa juuri tuota ostoelämys-konseptia, niin ne ovat helposti päästävissä autolla.

Tässäkin on tapahtunut muutos. Helsingin Stockmann on siellä missä ennenkin, mutta sijainti on muuttunut autoilevalle asiakkaalle huonommaksi. Helsingin kaupunki tekee kaikkensa hankaloittaakseen keskustassa ajamista.

Ennen Stockmannillekin pystyi ajamaan aika helposti. Nyt koko keskusta on jatkuvasti muuttuva viidakko ajokieltoja, kääntymiskieltoja ja työmaiden tilapäisjärjestelyjä, joiden ansiosta Stockmannin parkkihallin sisäänkäynnin löytäminenkin on joku hilpatin ongelmanratkaisupeli. Navigaattori, kartat ja opastekyltit eivät auta, koska ne kaikki osoittavat väärin kulloisenkin työmaan takia.

Niin että jos Helsingin kaupungin viherpiiperöjohdon tavoitteena on karkottaa maksavat asiakkaat ja näitä palvelevat yritykset keskustasta, niin hyvin etenee.

Näin on.

Ennen Stockan Akateemiseen Kirjakauppaankin saattoi ajaa autolla oven eteen pysäköiden. Nyt katu on kävelykatu. Ajat auton jonnekin kalliiseen tunneliin, painat mieleesi, mihin olet auton jättänyt ja kävelet puoli kilometriä kauppaan. Sitten kävelet kassien kanssa takaisin ja maksat pysäköinnistä kympin. Kun kirjat ovat nettikauppaan nähden muutoinkin kympin kalliimpia kivijalkakaupassa, ei enää huvita maksaa auton paikallaanolosta toista kymppiä. Ennen kaupungilla pyöriessä saattoi huvikseen käydä Akateemisessa ja yleensä tuli tehtyä ostoksiakin, mutta nyt kun autoa ei saa oikein minnekään ja jos saa, se maksaa yhden ostoksen verran, ei viitsi lähteä edes yrittämään.

Exclusive-kanta-asiakastasolla saa keskustassa tunnin pysäköintiä (no, Stokkan määrittelemässä paikassa) ilmaiseksi. Helpoiten tuolle tasolle pääsee vaihtamalla "oman pankin" luottokortin Stockmannin Mastercardiin ja käyttämällä sitä missä tahansa 2500 eurolla (tai Stokkalla 1250 eurolla) vuodessa.

Onko tämä sitten vaivan arvoista onkin ihan toinen juttu...
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

jmk

Quote from: foobar on 10.08.2019, 09:31:25
Exclusive-kanta-asiakastasolla saa keskustassa tunnin pysäköintiä (no, Stokkan määrittelemässä paikassa) ilmaiseksi.

Olen tätä ihan hiljattain käyttänyt, kyllä, mutta kuten kirjoitin se parkkihallin sisäänajorampille pääseminen oli joku saatanan seikkailupeli. Kohtuullisen pian sain sen rampin jo näkyviin, mutta se oli väärällä puolella tietä eikä sinne tällä kertaa saanutkaan kääntyä, ja helvetinmoinen kunniakierros piti sen jälkeen tehdä, että pääsi Manskulle sopivalle puolelle. Navigaattori ja kuukkelin kartat olivat asiasta täysin kuutamolla ja ne kuuluisat P-opastekyltitkin loistivat poissaolollaan.

Ei se ennen noin vaikeaa ollut. Mutta Helsingin liikennettä kehitetään määrätietoisesti tiettyyn suuntaan. Siinä kohtaa tulee maksavalle asiakkaalle semmoinen bon voyage -tunne, tiedättehän.

no future

Quote from: acc on 09.08.2019, 00:34:00
Ennustukseni Stockan kohtalosta. Arabit ostavat Helsingin tavaratalon. Tuskin se paljoa maksaa. Vähitellen se muutetaan islamilaiseksi kulttuurikeskukseksi. Islamin tavoite on alistaa maailma. Välineinä ovat sota, terrori, maahanmuutto, valehtelu ja ostaminen.

Johtopäätös toimenpiteiksi. Suomen on palautettava itsenäisyys. Ulkomaalaisille omistuskielto suomalaisiin kiinteistöihin ja yhteisöihin. Ulkomaalaisten omistukset kansallistettava.
Eli kaikki ulkomaalainen raha suomesta pois, ja suuret kansainväliset yhtiöt myös? Hyvä suunnitelma.

Chiaroscuro

Quote from: Eino P. Keravalta on 09.08.2019, 21:20:37
Quote from: jmk on 09.08.2019, 20:57:22
Quote from: Lobotomite on 09.08.2019, 10:19:05
Se ehkä toimi ennen, mutta Stockmannien sijainnit ovat mielestäni ongelma. Ne ovat kaikki keskellä isoa kaupunkia. Jos verrataan Ikeaan, joka toteuttaa juuri tuota ostoelämys-konseptia, niin ne ovat helposti päästävissä autolla.

Tässäkin on tapahtunut muutos. Helsingin Stockmann on siellä missä ennenkin, mutta sijainti on muuttunut autoilevalle asiakkaalle huonommaksi. Helsingin kaupunki tekee kaikkensa hankaloittaakseen keskustassa ajamista.

Ennen Stockmannillekin pystyi ajamaan aika helposti. Nyt koko keskusta on jatkuvasti muuttuva viidakko ajokieltoja, kääntymiskieltoja ja työmaiden tilapäisjärjestelyjä, joiden ansiosta Stockmannin parkkihallin sisäänkäynnin löytäminenkin on joku hilpatin ongelmanratkaisupeli. Navigaattori, kartat ja opastekyltit eivät auta, koska ne kaikki osoittavat väärin kulloisenkin työmaan takia.

Niin että jos Helsingin kaupungin viherpiiperöjohdon tavoitteena on karkottaa maksavat asiakkaat ja näitä palvelevat yritykset keskustasta, niin hyvin etenee.

Näin on.

Ennen Stockan Akateemiseen Kirjakauppaankin saattoi ajaa autolla oven eteen pysäköiden. Nyt katu on kävelykatu. Ajat auton jonnekin kalliiseen tunneliin, painat mieleesi, mihin olet auton jättänyt ja kävelet puoli kilometriä kauppaan. Sitten kävelet kassien kanssa takaisin ja maksat pysäköinnistä kympin. Kun kirjat ovat nettikauppaan nähden muutoinkin kympin kalliimpia kivijalkakaupassa, ei enää huvita maksaa auton paikallaanolosta toista kymppiä. Ennen kaupungilla pyöriessä saattoi huvikseen käydä Akateemisessa ja yleensä tuli tehtyä ostoksiakin, mutta nyt kun autoa ei saa oikein minnekään ja jos saa, se maksaa yhden ostoksen verran, ei viitsi lähteä edes yrittämään.

Itse en ole asioinut Akateemisessa kirjakaupassa enää sen jälkeen, kun se muuttui joksikin, joka ei ole enää kirjakauppa.
Alma: "Mul on sellainen fiilis, että mä voin tehdä mitä mä vittu haluun!" Aleksi Kinnunen (HS): "Juuri tällaiset, kahlitsematonta vapautta julistavat ja juhlistavat räväkät kommentit ovat Alman konserttien piristys..." (Helsingin Sanomat, 4.11.2019).

l'uomo normale

QuoteHEIKKOON kuntoon päässeen tavarataloyhtiö Stockmannin pelastussuunnitelma hahmottui perjantaina, kun yhtiö kertoi, että se harkitsee vaatekauppaketju Lindexin myyntiä.

[...]

Kävi Lindexin myynnissä miten tahansa, Stockmannin pelastusoperaatiossa olennaista on tavaratalojen kääntäminen voitolliseksi.

STOCKMANNIN pelastusoperaatiota johtaa alkuvuodesta hallituksen puheenjohtajaksi pestattu Lauri Ratia. Ongelmayrityksiin erikoistunut Ratia on Suomen talouselämässä saanut ihmeidentekijän maineen. Se ei takaa onnistumista. Stockmann saattaa olla Ratian vaikein projekti tähän saakka.

[...]

Uuden johdon pelastussuunnitelma Stockmannille nostaa ainakin kaksi isoa kysymystä.

1. Löytyykö kalliille laatuvaatteille ostajia?

POHJIMMILTAAN Stockmann-konsernin ongelma on siinä, että se on muotikauppias, eikä muodin myyminen ole juuri nyt helppoa.

Muoti tuo Stockmannin myynnistä noin 80 prosenttia. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla vaatteiden ja kenkien myynti supistui sekä Suomessa että Ruotsissa.

Suomessa myynti itse asiassa kasvoi kappalemääräisesti mutta väheni euromääräisesti.

[...]

Stockmannin uusi strategia nojaa vahvasti siihen, että laadukkaalle ja hintavalle muodille on yhä kysyntää. Ydinkohderyhmä uudella Stockmannilla on "moderni työelämän ammattilainen".

[...]

Stockmann tuo tavarataloihinsa myös uusia laatubrändejä, sekä naisille että miehille.

Stockmannin verkkokauppa ei ole ollut alan edelläkävijöiden joukossa, mutta yhtiön mukaan sitä uudistetaan syksyllä ja ensi keväänä.

2. Saako Lindexistä kunnon hintaa?

VELKATAAKKA painaa Stockmannia, eikä Lindexin mahdollista myyntiä voi tulkita oikein muuten kuin hätäratkaisuksi. Onhan Lindex konsernissa se ketju, joka on pystynyt tekemään voittoa.

[...]

Ongelma on se, että Stockmann osti Lindexin vuonna 2007 nousukauden huipulla 870 miljoonan euron kalliilla hinnalla. Nyt ketju pitäisi myydä tappiolla. Tämä taas voisi heikentää Stockmannin taseen omaa pääomaa entisestään.

LINDEXIN "suuri potentiaali" on numeroiden valossa kyseenalainen. Ketjun liikevaihto supistui alkuvuonna noin 10 miljoonalla, joskin lasku johtui Ruotsin kruunun heikkenemisestä. Lindexin verkkokaupan myynti kasvoi alkuvuonna 30 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen, mutta on edelleen pientä.

[...]

Pahimmillaan Stockmann joutuu toteamaan, että oikea aika Lindexin myynnille meni jo ohi.

https://www.hs.fi/talous/art-2000006200073.html

Hesarin analyysi. Kyllä minäkin muuten voisin täällä lähiössä puku päällä kuljeskella, mutta ei sitä kehtaa, kun ei kukaan muukaan sellaista täällä tee.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Supernuiva

^Niin, Ruotsissa poliisi jo ohjeistaa virallisesti kansalaisia näyttämään köyhiltä sekä huonosti pukeutuvilta, jotta he näin voisivat välttyä joutumasta rikoksen uhreiksi.

Vaikuttanee paljon vaatteiden menekkiin, ainakin voisi niin luulla.

Venne

Stokkan alamäki on ollut nähtävissä pitkään. Yksi heidän käsittämätön päätös oli ravintolamaailman rakentaminen 8 kerrokseen joihin kestää hisseillä ikuisuus jos sinne löytää. Käytössä olisi katutaso unelmapaikalla keskustassa, josta voisi tehdä viihtyisän kahvilan jossa käydään näyttäytymässä ja viihtymässä jonkun 8 euron smoothien ja 7 euron wellness no carb välipalan kanssa. Ja onhan siinä katutasossa jokin kahvio mutta ei se oli viihtyisän tai laadukkaan näköinen ja vaan hälyinen läpikulkupaikka. Valikoima on koko ajan pienentynyt, kun pitäisi päinvastoin kasvattaa valikoimaa ja tuoda nettikauppaa rinnalle.

Jos olisin johdossa satsaisin nyt exclusive asiakkaisiin. Kysyisin mitä he arvostavat. Saattaisin tehdä asiakkuudesta vaikeammin saavutettavan ja lisätä sillä saatavia etuja että siihen porukkaan haluttaisiin kuulua. Verkkokauppa on aivan onneton, sinne satsaisin myös esim sen tyyppisesti että omat mitat ja tykätyt materiaalit laittamalla ohjelma ehdottaisi ostettavaa. Valitettavasti voi olla että edes isot investoinnit eivät enää käännä stokkan suuntaa. Mikä on tosi harmillista, siinä on tavaratalo jota jään kaipaamaan jos sille konkurssi tulee.

DuPont

Stockmann kohteli minua 10 vuotta sitten asiattomasti, joten en näe syytä surra.
Kuolkoon paskalafka.

acc

Quote from: jmk on 09.08.2019, 20:57:22
Ennen Stockmannillekin pystyi ajamaan aika helposti. Nyt koko keskusta on jatkuvasti muuttuva viidakko ajokieltoja, kääntymiskieltoja ja työmaiden tilapäisjärjestelyjä, joiden ansiosta Stockmannin parkkihallin sisäänkäynnin löytäminenkin on joku hilpatin ongelmanratkaisupeli. Navigaattori, kartat ja opastekyltit eivät auta, koska ne kaikki osoittavat väärin kulloisenkin työmaan takia.

Niin että jos Helsingin kaupungin viherpiiperöjohdon tavoitteena on karkottaa maksavat asiakkaat ja näitä palvelevat yritykset keskustasta, niin hyvin etenee.

Uusimpaan halliin pääsee Manskun ja Kalevankadun risteyksen sisäänajon lisäksi myös risteyksen "Lapinrinne-Ruoholahdenkatu-Abrahaminkatu" sisäänajon kautta. Viimemainittu reitti on hyvä länsisuunnasta tuleville. Ei tarvitse mennä Manskulle.

Ja lopuksi. Piiperöt tekevät Helsingille detroitit.
2017 Personality 13: Existentialism via Solzhenitsyn and the Gulag
(Huomaa: käsittämätön feministin raivokohtaus, kohta 42:00 eteenpäin)
https://www.youtube.com/watch?v=w84uRYq0Uc8