News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2017-08-20 Turun terrori-isku: Rebekka Härkönen/Jussi Halla-aho -kausti

Started by koli, 20.08.2017, 23:49:21

Previous topic - Next topic

Pöllämystynyt

Quote from: Ajattelija2008 on 26.10.2017, 20:03:09
On erittäin epätodennäköistä, että Rebekka Härkösen puhelin tai tietokone olisivat "kaatuneet" jonkin "pommituksen" seurauksena tai että hänen lapsensa olisi kaupungilla kuullut jonkun "suunnittelevan hakkaamista". Tuskin Turussakaan moni tuntee kyseisen henkilön ulkonäöltä. Paljon todennäköisempää on, että hän valehtelee tai kuvittelee asioita. Poliisi lienee päätynyt tähän johtopäätökseen.
Juuri näin. Nämä Härkösen väitteet vaikuttavat vainoharhaisilta. Ne vievät uskottavuutta myös hänen muutoin uskottavammilta väitteiltään koskien nettiuhkailua. Luultavimmin Härkönen on kertonut lapselleen siihen sävyyn, että ihmiset haluavat äidille pahaa. Tällainen on lapselle traumaattista ja mieleenpainuvaa, ja lapsi alkaa sitten pyöritellä asiaa päässään ja tulkita maailmassa kohtaamiaan asioita uhiksi äidille. Sitten lapsi on kuullut bussissa, kun jotkut puhuvat jonkun juoppokaverinsa tms. hakkaamisesta. Lapsi on sitten yhdistänyt puheet äitiinsä, sillä mielessä pyörii alati, että ihmiset haluavat äidille pahaa.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

MW

Quote from: Skeptikko on 26.10.2017, 22:02:11
Quote from: MW on 26.10.2017, 21:41:26
Turkkarin koneet luultavasti näkyvät ulospäin verkkoon yhden/muutaman IP:n alta, joten tuskin personoidut hyökkäykset Härkösen koneen räjäyttämiseksi olisivat mahdollisia?

Eivätkä ne hajoa "pommituksessa". Tahmaavat yhteyksissään.

Ja tuollaisissakin tilanteissa ongelma ei ole kovin kummoinen, vaikka olisi kuinka massiivisesta liikenteestä kyse. Esimerkiksi nettiyhteys vain ainakin tilapäisesti poikki, ***


Vähän fantasiamaailmassa tuntuvat elävän. Onkohan journalismi oikea ala, tällaisille henkilöille?

N. O. Hääppönen

Quote from: Ernst on 26.10.2017, 20:57:24
Quote from: Malla on 26.10.2017, 19:09:20
Missä pommituksessa?

Ja TS:n kokoisesta mediatalosta ei löytynyt it-pulmiin apua?
Jos Turun sanomien ilmatorjunnassa on ollut ongelmia, niin on tietenkin mahdollista että natsien röyhkeä pommitus on onnistunut.

Aika tehdä jotakin, ennen kuin siirtävät tukikohtansa kuun näkyvälle puolelle.
"Jos sukupuolitietoinen budjetointi erkaantuu sekä feministisistä kansalaisyhteiskunnan toimijoista että feministisestä tiedosta, se on vaarassa muodostua tekniseksi hyvän hallinnon käytännöksi, jonka suhde sukupuolittuneisiin yhteiskunnallisiin valtarakenteisiin on ohut."

– THL 23.3.2020

Nuivinator

Quote from: Rebekka Härkönen
Olin käytännössä kaksi päivää poissa pelistä töissä, kun puhelimeni kaatuivat jatkuvasti ja työläppärini hajosi pommituksessa.

Rebekka, kun kuitenkin luet tätä, niin kannattaa välttää sotatoimialueille matkustamista, jos puhelimet kaatuilevat ja läppärit hajoavat pommituksissa. Millä sotatoimialueella muuten kävit? Onko sinulla siitä valokuvatodisteita olemassa ja kieltäydytkö näyttämästä niitä kuvia, samoin kuin eräitä muita kuvia?
Nimitys paperiton laittomasta maassaolijasta on kuin kutsuisi huumediileriä paperittomaksi farmaseutiksi tai myymälävarasta kuitittomaksi asiakkaaksi.

Ernst

Ihmisillä on taipumusta etsiä erilaisia näennäisiä syy-seuraussuhteita ympärillä tapahtuvien asioiden välisistä korrelaatioista. Ja etsivä löytää...
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Alaric

Otin Rebekan FB-viestin ja sen kommentit talteen. Toivottavasti hänen Facebook-tilinsä ei hajonnut :P

Kannattaa lukaista tuo kommenttiosio. Poliisi ei tosiaan tutki ellei Härkönen vie itse asianomistajana tätä eteenpäin.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

kummastelija

Ensinnäkin, Rebekan koneen 'pommittaminen' edellyttäisi tiedustelupalvelutasoisten työkalujen käyttöä ja kykyä murtautua palveluoperaattoreiden / teleoperaattoreiden järjestelmiin Rebekan IP-osoitteen selvittämiseen. Eipä taida häkkeroinnin kautta onnistua kuin muutamalta tiedustelupalvelulta maailmasta.

Kun päälle laittaa 'kadulla seuraavat miehet' ynnä bussissa (miksi aina bussissa) 'lasten kuulemat tappouhkaukset', niin alkaa narratiivi mennä absurdiksi. Kuvitelkaa nyt: murhaajamiehet menevät juttelemaan avoimesti tappokeikastaan niinkin julkiseen paikkaan kuin linja-auto, missä sattumoisin miesten takana istuu murhattavan naisen lapset. Voiko hullumpaa olla, etenkin kun koko nettisuvakkiarmeijan päällystö uskoo tämän tarinan karvoineen nahkoineen.

Tässä haiskahtaa Marjaana vol. 2. Nähtävästi suvakkiuskovaisille täytyy olla joku sekopää saarnastuolissa, joka keksii mitä hulluimpia natsirasistitarinoita porukan jauhettavaksi.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

foobar

Aika paljon Härkösen kyvystä hahmottaa maailmaa, positiotaan siinä ja kompetenssiaan arvioida asiaa kertoo tuo hänen kertomuksensa työläppärin hajoamisesta "pommituksen" kohteena. Tietoturvaheikkoudet jotka mahdollistavat tuollaisen tapahtumisen ovat ensinnäkin erittäin harvinaisia tai ainakin tuntemattomia (olen itse löytänyt tosin yhden jota voisi periaatteessa käyttää laitteen fyysiseen rikkomiseen), ja toiseksi vaativat lähes poikkeuksetta merkittävää ei-julkista tietoa kohteesta, tässä tapauksessa sekä laitteesta, organisaatiosta että henkilöstä. Voi tietysti olla niinkin ettei Härkönen tiedä mitä "rikkominen" tarkoittaa, mutta siinäkin tapauksessa pitäisi perääntyä moisten väitteiden esittämisestä ennakkoon. "Vihamieheni hyökkäsivät tietokoneelleni ja rikkoivat sen" on tarinana sellainen, etten muista törmänneeni alalla aidosti moiseen tapahtumaan niinä parina vuosikymmenenä jotka olen aika hyvällä näköalapaikalla ollut. Mutta kaipa Härkönen on minua paremmin informoitu...

Käytännössä Härkönen saa tarinansa tältä osin kuulostamaan suunnilleen Iranin uraaninrikastamon Stuxnetillä sabotoinnin vertaiselta projektilta. Senhän toteuttivat Israelin ja Yhdysvaltain tiedustelupalvelut suuren kansainvälisen välienselvittelyn vuoksi, eivätkä nekään osanneet peittää jälkiään kunnolla. Kuvitteleeko Härkönen tosiaankin olevansa kohde, johon kohdistetaan samantyyppinen hyökkäys, varsinkin kun yksittäisen läppärin rikkomisesta ei kenellekään ole merkittävää hyötyä? Olisiko Härkösellä kenties kuitenkin suhteellisuudentaju tai asioiden rehellinen lähestyminen hiukan hukassa?
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

kummastelija

^ Stuxnet minullekin tuli mieleen, ja israelin tiedustelupalvelu sen takana.

Tuli vain mieleen, kumpi on hullumpi:
Absurdeja vakoilutarinoita keksivä henkilö, vai ne kritiikittä uskova samanhenkinen joukko?
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

l'uomo normale

Jo 80-luvulla raportoitiin kehitetyn tietokoneviruksia, jotka fyysisesti pystyivät vahingoittamaan saastuttamansa konetta panemalla koneen niin kovalle käytölle että sen kovalevyt kuluivat.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

foobar

Quote from: l'uomo normale on 27.10.2017, 07:35:27
Jo 80-luvulla raportoitiin kehitetyn tietokoneviruksia, jotka fyysisesti pystyivät vahingoittamaan saastuttamansa konetta panemalla koneen niin kovalle käytölle että sen kovalevyt kuluivat.

Tällaiset, toteutetut hyökkäykset ovat kuitenkin tällä vuosikymmenellä käytännössä tuntemattomia. Osittain siksi, ettei niille ole yksinkertaisesti toteuttamisinsentiiviä. Paljon helpompaa on saattaa kone softapuolella toimimattomaksi kuin rikkoa se fyysisesti.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Blanc73

Rebekka Härkönen edelleen kuvittelee olevansa merkittävämpi hahmo kuin hän onkaan. Sama koskee Jessika Aroa. He kokevat olevansa journalismin marttyyreja, eläen lihaksi tullutta agenttiseikkailua, jossa he ovat pääosissa.
Suomalaisten journalistien suurin ongelma on härski politikointi muka-objektiivisuuden suojista ja rajaton ylimielisyys. Median harrastama lukijoiden aivopesu ja ideologian tyrkyttäminen matuinvaasion yhteydessä on ollut valtaisaa. Kuvitelkaapa jos meillä ei olisi somea kaitsemassa toimittelijoita? Miltä silloin punavihreä propaganda näyttäisi mediassa? Järkyttävä ajatus.

Kaikille taustalla pyöriville suvakeille ja toimittelijoille kysymys ns "maalittamisesta". Te olette harrastaneet sitä jo vuosia somessa, häikäilemättömästi. Onko teillä varaa heittää ns ensimmäinen kivi?
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Skeptikko

Quote from: l'uomo normale on 27.10.2017, 07:35:27
Jo 80-luvulla raportoitiin kehitetyn tietokoneviruksia, jotka fyysisesti pystyivät vahingoittamaan saastuttamansa konetta panemalla koneen niin kovalle käytölle että sen kovalevyt kuluivat.

Käytännössä on paljon helpompaa vain vaikka sotkea kovalevyn firmware, tietokoneen BIOS tms, jos haluaa koneen "rikki". Koneen vaurioittaminen kuormituksella on varsin tehoton ja lähestulkoon toimimaton tapa (flash-levyt kyllä saa liialla kirjoittamisella rikki, mutta sekin vaatii aika paljon aikaa). Tosin edes näitä tietokoneen osien firmwareja, BIOSseja yms sotkevia haittaohjelmia on harvemmin liikkeellä - ellei sitten vahingossa liikkeelle laskettuja toimimattomia valmistajien/Microsoftin päivityksiä lasketa sellaisiksi (kannattaa kopioida koneen BIOS ja embedded controllerin sisältö talteen, ennen kuin kone muuttuu huonolla onnella tiiliskiveksi, koska jälkikäteen etenkin EC:n imagea voi olla vaikea saada). NSA:n tiedetään pistävän haittaohjelmiaan myös esimerkiksi kovalevyn näkymättömälle alueelle piiloon, hyödyntävän näitä varsin tuntemattomia firmware-softia yms mutta tämän tason temput eivät ole missään yleisessä käytössä.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

P

"Olen valmis yhtymään rangaistusvaatimuksiin, jos juttua vetää poliisi/syyttäjä. Jos juttu käännetään puhtaasti asianomistajarikokseksi, en vaadi yhtään mitään."

Rebekalla on jäänyt lakikirja lukematta. Poliisi, en tiedä, miksi alkoi itse tutkia asiaa omatoimisesti. Mitään ei löytynyt ja homma hyytyi. Seuraavaksi ehdottivat Rebekkalle kunnianloukkauksista rikosilmoituksen tekoa. Tämä ei.käy Rebekalle ja siksi poliisi lopettaa tutkimukset, kun ei muutakaan voi. Kunnianloukkaus on lain mukaan asianomistajarikos ja sen kohteeksi joutuneen on itse tehtävä rikosilmoitus, jotta sitä voidaan tutkia.
Se ei Rebekkalle kelpaa ja maailma on siksi paska. :-)
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Roope2

Olisiko vaan kyseessä journalistimaailman Johanna Tukiainen?
"Koulussa menestyminen on vain siitä kiinni, kuinka paljon ja miten teet töitä. Oma asenne vaikuttaa tosi paljon."

Maryam Imtiaz, Pakistanista 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Aalto-yliopiston opiskelija

SmallFish

Minkä ihmeen takia lähes jokaiselle suvakille, joka näiden "karmeiden someiskujen" ja muiden "maalitusten" kohteeksi joutuu, on erittäin vaikeaa ymmärtää modernia lainvalvontaa/oikeusprosessia ja ylipäätään demokraattisen yhteiskunnan perusperiaatteita?

Härkönen ilmeisesti haluaa, että joku Avengers-tyyppinen supersankariryhmä tai muu Batman ottaisi vigilante-tyyppisesti hänen asiansa hoitaakseen...

P.S. Rebekka, näytähän jo ne kuvat. Kaikki me tiedämme mikset _oikeasti_ lähde viemään tätä juttua eteenpäin.


Edit. selvennetty.

Skeptikko

Quote from: foobar on 27.10.2017, 07:15:00
Tietoturvaheikkoudet jotka mahdollistavat tuollaisen tapahtumisen ovat ensinnäkin erittäin harvinaisia tai ainakin tuntemattomia (olen itse löytänyt tosin yhden jota voisi periaatteessa käyttää laitteen fyysiseen rikkomiseen),

Millä tekniikalla? BIOSin ja/tai embedded controllerin ohjelmointi niin, että jännitteet säädetään aivan liian korkeiksi ja/tai jäähdytys kytketään liian heikoksi (tosin tällöinkin saattaa monissa prosessoreissa olla oma lämpötilamittaus, joka liian kuumuuden uhatessa sammuttaa koko prosessorin toivon mukaan riittävän ajoissa)?

Kovalevyjen firmwaret eivät ehkä ole suojattu kryptograafisin keinoin, joten ne päivittämällä ja uudelleenohjelmoimalla niiden ARM-prosessoreja, voisi ehkä hyvinkin onnistua esimerkiksi sellainen, että laittaa lukupään kirjoittamaan samaan aikaan, kun lukupäätä ohjataan hervottomasti, mikä voisi sotkea levyllä olevat magneettiset merkinnät siitä, että missä mikäkin "ura" on ja ehkä sellainenkin voisi olla mekaanisesti mahdollista, että saisi hakattua lukupään rikki lyömällä sitä reunoihin. Ainakin sitä ilmeisesti kovalevyt eivät kestä loputtomiin, että ohjaa lukupäät parkkeerauspositioon ja takaisin jatkuvasti (tosin läppärien kovalevyt on tehty kestämään tätä paremmin kuin pöytäkoneiden kovalevyt).

En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

l'uomo normale

Quote from: Skeptikko on 27.10.2017, 09:26:37
Quote from: l'uomo normale on 27.10.2017, 07:35:27
Jo 80-luvulla raportoitiin kehitetyn tietokoneviruksia, jotka fyysisesti pystyivät vahingoittamaan saastuttamansa konetta panemalla koneen niin kovalle käytölle että sen kovalevyt kuluivat.

Käytännössä on paljon helpompaa vain vaikka sotkea kovalevyn firmware, tietokoneen BIOS tms, jos haluaa koneen "rikki". Koneen vaurioittaminen kuormituksella on varsin tehoton ja lähestulkoon toimimaton tapa (flash-levyt kyllä saa liialla kirjoittamisella rikki, mutta sekin vaatii aika paljon aikaa). Tosin edes näitä tietokoneen osien firmwareja, BIOSseja yms sotkevia haittaohjelmia on harvemmin liikkeellä...

BIOSin turmeleminen tai kovalevyn fyysinen vahingoittaminen ovat luultavasti yhteiskunnallisista asioista kirjoittavalle toimittajalle se ja sama tai ainakin yks' hailee. Teknisten tietojen tarkkuus kiinnostaa perustoimittajaa vielä vähemmän kuin vaikkapa politiikan raportoinnin faktojen paikkansapitävyys.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Nuivinator

Nykyaikaisen koneen voi rikkoa kirjoittamalla (U)EFI system partition päälle. Mutta R:n tapausessa ensiksi toki pitäisi tietää oikean koneen IP (todennäköisesti se on kuitenkin natattu) ja saada pääkäyttäjätason oikeudet sille koneelle. Ps: Omenatuotteiden toimintaa en tunne niin hyvin, että tietäisin ovatko ne nykyaikaisia (eli onko niissä (U)EFIa).
Nimitys paperiton laittomasta maassaolijasta on kuin kutsuisi huumediileriä paperittomaksi farmaseutiksi tai myymälävarasta kuitittomaksi asiakkaaksi.

guest1783

Rebekka nyt on vain pikkuisen ottanut journalistisia vapauksia sanoessaan, että hänen tietokoneensa on "pommitettu rikki". Pommitettu rikki = saanut paljon negatiivista palautetta sähköpostiinsa! Siis eikös ne nyt ole melkein yks ja sama asia, täh.  :o

Ilmeisesti samanlaista luovuutta on käytetty Rebekan originaalissa jutussa Turun torin mamupelastajasta tai sitten Rebekka on siirtynyt post factum kirjoitteluun FB:ssä, koska tuossa viimeisimmässä postauksessa sankarimatu on liudentunut "silminnäkijäksi".

Toki pitää ihmetellä, että mikä vihapuhevauhkoilija poliisissa silloin alkujaankaan teki hätäpikaa päätöksen, että asiaa ryhdytään tutkimaan, vaikka asianomistaja ei ollut tehnyt tutkintapyyntöä

Skeptikko

Quote from: Nuivinator on 27.10.2017, 10:09:36
Nykyaikaisen koneen voi rikkoa kirjoittamalla (U)EFI system partition päälle. Mutta R:n tapausessa ensiksi toki pitäisi tietää oikean koneen IP (todennäköisesti se on kuitenkin natattu) ja saada pääkäyttäjätason oikeudet sille koneelle. Ps: Omenatuotteiden toimintaa en tunne niin hyvin, että tietäisin ovatko ne nykyaikaisia (eli onko niissä (U)EFIa).

Ei kai se kone nyt siitä rikki mene. Eipähän vain käynnisty käyttöjärjestelmään, ennen kuin sinne esimerkiksi asentaa uusiksi käyttöjärjestelmän, palauttaa varmuuskopioilta tms. Onhan koneet aina saanut sekaisin poistelemalla kovalevyltä käynnistymisen kannalta olennaisia tiedostoja ja/tai kirjoittamalla kriittisille alueille tai tiedostojen sisälle jotain roskaa.

En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

nutsy

Ei taida Härkösen tarinat kestää minkäänlaista faktan tarkistusta, ei ensimmäinen sankaritaru Turunsanomissa eikä sen peittelyyn luotu savuverho maalittamisineen ja koneen pommittamisineen.

Rebekka, kuoppa vain syvenee mitä enemmän lapioi.
"Jokainen yhteiskunta ja kulttuuri on tietynlaisten ihmisten tuottama ja ylläpitämä."
      \
        :)

JulmaJuha

Tämä Rebekka saattaa olla hullu, mutta ei aivan tyhmä.

Mitä ilmeisimmin Rebekka alunperin toivoi, että hänen lehtiartikkelissa ja somessa esittämämien syytösten ja vaatimusten perusteella poliittiseksi osoittautunut poliisi lähtisi omatoimisesti vainoamaan Halla-ahoa. Jos näin sitten kävisi, niin jutun riskit ja sotkut ottaisi niskoilleen poliisi, mutta mahdollisen kunnian suuren Halla-ahon kaatamisesta ottaisi tietysti pikku Rebekka. Poliisi ei nähtävästi sitten kuitenkaan ottanut Rebekan raflaavia juttuja ja uhriutumista tosissaan ja varmaan niitä paljon kehuttuja todisteitakaan* ei ole ollut jutun tueksi esittää.

Asian ajaminen henkilökohtaisesti on aina mahdollista, mutta se tarkoittaisi Rebekalle sitä, että "oikeussalissa tavataan". Oikeudenkäynti voisi hyvinkin todennäköisesti johtaa siihen, että Rebekka tulisikin itse tuomituksi ja jopa korvauksiin perättömästä ilmiannosta, Halla-ahon maalittamisesta ja kunnian loukkaamisesta.  Nyt sitten Rebekka selittelee kaustinsa lopahtamista poliisin saamattomuudella ja kiihottaa hupenevaa tukijoukkoaan Halla-ahon kimppuun vanhoilla konsteilla. "Yhtä meistä on loukattu, eli jokaista meistä on loukattu. Nouskaa toverit sortoa vastaan..."


*Rebekka on väittänyt pitävänsä hallussaan aiemmin julkaistujen/nähtyjen lisäksi toisia kuvia/videoita joista näkyisi miten ainoastaan muukalaiset auttoivat terrorin uhreja.
Ei tämä meno voi tästä ainakaan enää hullummaksi mennä!
Eihän? ööh siis, ettäkö voi? ettäkö hulluudella ei ole rajaa?

guest14935

Quote from: SmallFish on 27.10.2017, 10:01:39
Minkä ihmeen takia lähes jokaiselle suvakille, joka näiden karmeiden iskujen kohteeksi joutuu, on erittäin vaikeaa ymmärtää modernia lainvalvontaa/oikeusprosessia ja ylipäätään demokraattisen yhteiskunnan perusperiaatteita?
Ymmärtäähän ne, oikein hyvin.
Tässä tapauksessa ei toiminut koska ihmisiä kuoli, lienee myös sattunut olemaan kehnoa onnea matkassa.

Kni

Quote from: MW on 26.10.2017, 22:19:08
Vähän fantasiamaailmassa tuntuvat elävän. Onkohan journalismi oikea ala, tällaisille henkilöille?

Tämä koko tapaus on hyvin outo. Viime vuonna Rebekka voitti vuoden journalistipalkinnon ja ihan aiheesta. Ja nyt sitten lähti mukaan tämmöiseen pelleilyyn.

QuoteSuuri Journalistipalkinto 2016 -voittajat perusteluineen:

Rajua kaltoinkohtelua Kupittaalla. Rebekka Härkönen, Turun Sanomat.
Rebekka Härkösen juttukokonaisuus paljasti, kuinka potilaita oli Turun kaupungin psykiatrisilla osastoilla lääkitty tiedottomiksi, pakkoeristetty laittomasti, nöyryytetty, uhkailtu ja pahoinpidelty. Jutussa kerrottiin myös, kuinka väärinkäytökset olivat jatkuneet vielä sairaalan sisäisten selvitysten jälkeenkin, koska kaupunki ei ollut kertonut ongelmista valvontaviranmaisille. Härkösen juttu on parantanut potilasturvallisuutta koko maassa ja tehostanut valvovien viranomaisten toimintaa.
https://suurijournalistipalkinto.fi/palkitut
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

Paawo

En sanoisi Rebekan päivitystä vainoharhaiseksi, en ollenkaan. Rebekka on vain antanut pelolle vallan, #unelma lienee karissut.
Rebekka, minä joka olen antanut pelolle vallan uskon tuntevani miltä sinusta tuntuu.

Minäkin joudun tarkkailemaan ympäristöämme terroritekojen ja spontaanin itsetuhoisen väkivallan uhan ilmestyttyä jostakin kotimaammekin katukuvaa rikastuttamaan. Pojaksi syntyneenä ja pojasta mieheksi varttuneena olen joutunut lajitoverieni tavoin tiettyä väkivallan uhkaa, suoraa tai ainakin epäsuoraa, lähes jatkuvasti kokemaan äidin helmoista pois kontattuani. Yksin viihtyvä isokokoinen poika kun on kuin punainen vaate omaa paikkaansa hakeville ja siitä taisteleville vuotta kahta vanhemmille koulukiusaajapoloisille, varsinkin kun olen aina omannut tyynenlaisen luonteen ja v*ttuillut sarkastiseen sävyyn takaisin. Han-korttia voisin niin halutessani heiluttaa aina uusista yksittäistapauksista lukiessani - minua on nuoruudessani uhattu nyrkillä, maiharilla ja erilaisilla väkivallan välineillä linkkuveitsestä aina moottorisahaan asti. Pienoiskiväärilläkin on muutamaan kertaan kohti ammuttu, vaikka missään pyssy- tai puukkopitäjässäTM olekaan varttunut.

Tuo tuolloinen pelko on kasvattanut suhtautumaan asioihin tietyllä epäluulolla ja elämään visusti sekä varovaisesti ylipäätään - sitä voi toisaalta kiittää siitä että on tänäpäivänä ylipäätään hengissä, toisin kuin muutama toisin valinnut kasvukumppani. Kovaäänisen miesjoukon kävellessä vastaan vaihdan epäröimättä suuntaa tai puolta, humalaisten tappeluihin en lähde puuttumaan enkä ylipäätään tuntemattomien kanssa turhia keskustele. Kulkureittejä joudun minäkin valitsemaan ja väkijoukkoja karttamaan. Isompaan väkijoukkoon tai tilaisuuteen jouduttuani huomaan tämän tästä katselevani pakoreittejä ja piilopaikkoja sekä tarkkailevani muita ihmisiä varauksella. Joukkoliikennevälineissä kulkemista joudun välttelemään nykymaailmallisten suuntausten takia enemmän kuin koskaan.

Kokonaan muista syistä johtuen en ole taksia kotiovelleni tilannut vuosikymmeniin missään asioissa - omin voimin tai omalla kulkuvälineenä on pitänyt reissuille lähteä, oli kyseessä sitten työ tai huvi.
Ylläoleva teksti on kiihtymystilassa kirjoitettua uhoamista. KKO:2017:52

"Ei ole mahdollista houkutella parhaita osaajia, jos samalla pyllistetään kaikille, jotka pökkäävät silmään katukuvassa." - Rosa Meriläinen 2023

"Mun mielestä valta on ihanaa!" - Eva Biaudet 2021

Psalmi 12:6-10

guest8096

Sehän voisi olla hyvä harrastus elää silloin tällöin päivä ikään kuin kaikki olisi natsien juonia. Aiheita kyllä kyllä löytyy: tietokone jumittui, kännykästä kuului outo naksahdus, vastantulija vilkaisi väärällä tavalla...

Jääpää

Quote from: Kni on 27.10.2017, 11:32:44
Quote from: MW on 26.10.2017, 22:19:08
Vähän fantasiamaailmassa tuntuvat elävän. Onkohan journalismi oikea ala, tällaisille henkilöille?

Tämä koko tapaus on hyvin outo. Viime vuonna Rebekka voitti vuoden journalistipalkinnon ja ihan aiheesta. Ja nyt sitten lähti mukaan tämmöiseen pelleilyyn.

QuoteSuuri Journalistipalkinto 2016 -voittajat perusteluineen:

Rajua kaltoinkohtelua Kupittaalla. Rebekka Härkönen, Turun Sanomat.
Rebekka Härkösen juttukokonaisuus paljasti, kuinka potilaita oli Turun kaupungin psykiatrisilla osastoilla lääkitty tiedottomiksi, pakkoeristetty laittomasti, nöyryytetty, uhkailtu ja pahoinpidelty. Jutussa kerrottiin myös, kuinka väärinkäytökset olivat jatkuneet vielä sairaalan sisäisten selvitysten jälkeenkin, koska kaupunki ei ollut kertonut ongelmista valvontaviranmaisille. Härkösen juttu on parantanut potilasturvallisuutta koko maassa ja tehostanut valvovien viranomaisten toimintaa.
https://suurijournalistipalkinto.fi/palkitut
Rebekka löysi tuossa Kupittaan jutussa oman kultajyvänsä ja otti sitten voimansatunnossa hiukan taiteellisia vapauksia tuottaakseen uuden kultamunan.
Paita suoraan Suvakki-areenan kattoon ja mimmi viilettää vielä vuosia MVP:nä kentällä!
..ei menny ihan putkeen; polvitaklaus, paitsio, kiekko ohi ja itse laitaa päin ja itkua..

Joskus pentuja eräs toimittaja sanoi, että pysyy kaukana noista psykiatrisista sairaaloista, jos ei väkisin viedä sinne. Tehdä nyt juttu hullujen jutuista..
En ole kylläkään Rebekan juttua lukenut, mutta luultavasti nostan hattua ja kiitän. Tuo Zuurnalisti palkinto vain näinä päivinä hiukan epäillyttää..
. .ja olen melko varma, että naapurin suvakki hapannutti pahalla silmällään maidon jääkaappiin.
Ja yritti kaataa mut pihalle levittämällään valkoisella aineella.
Perustuslaki 29§
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Roope

Quote from: Alaric on 27.10.2017, 00:29:53
Kannattaa lukaista tuo kommenttiosio. Poliisi ei tosiaan tutki ellei Härkönen vie itse asianomistajana tätä eteenpäin.

Itsensä "yhteiskunnan selkärangaksi" julistava toimittaja heittäytyy uhriksi ja marttyyriksi, kun ei suostu viemään asianomistajana eteenpäin rikosjuttua, jota poliisi/syyttäjä ei voi hänen puolestaan ajaa, koska kyseessä on asianomistajarikos. Järjenvastaisen päätöksen perusteluna "periaate".
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

pienivalkeapupu

Tuosta RH:n koneen pamahtamisesta... onkohan madam itse edesauttanut asiaa poistelemalla muistitikkuja ilman asiaan kuuluvia varotoimenpiteitä? Ittelläni on eräs jos toinenkin muistitikku korruptoitunut / rapautunut juuri em.  syistä  :-\
"Luulen, että pääsääntöisesti, kirjoitukseni ovat totta."

"Minun täytyy toimia epävarmuudessa, vaikkei minulla aina ole kaikkea informaatiota ja tietoa."