News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Uuvatit ovat nyt "Siniset rp" eikun Suomen Korjausliike eikun ei mitään

Started by törö, 19.06.2017, 12:17:04

Previous topic - Next topic

Lahti-Saloranta

Quote from: nutsy on 27.07.2017, 13:37:01
Valehtelu ja loan heitto entisen puolueensa päälle on valittu strategia jolla leimataan PS:ää samoin valheellisin asein kuin kaikki muutkin ovat leimanneet.
Perussuomalaiset ovat saaneet tuota samaa paskaa niskaansa ja silti pysyneet perussuomalaisina. Luulevatko uuvatit kääntävänsä persujen päät vittuilemalla heille ja kertomalla kuinka paskasta puolueesta loikkasimme.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

junakohtaus

QuoteOn "vaikea" ymmärtää, miksi politiikassa mukana olevat ihmiset koittavat ajaa ihmisten yhteistä asiaa näin selkeillä valheilla, vai ovatko he oikeasti itse niin tyhmiä, että ovat nielleet uuvattien pääpuuhamiesten valheet kaikkineen päivineen.

Tarkoitus oli puoluehallituksessa kaapata puolue uuvateille. Silloin kaikki nämä valeet olisivat järkeviä ja saisivat jokaisen epäilemään mitä siellä oikein tapahtui. Kurkunleikkaajanatsit saatiin nipin napin torjuttua.
Now you can jump, Pallero. Ota kääretorttua.

Henry

Torvinen Ykkösaamussa.

Ernst

Quote from: junakohtaus on 27.07.2017, 14:18:11
QuoteOn "vaikea" ymmärtää, miksi politiikassa mukana olevat ihmiset koittavat ajaa ihmisten yhteistä asiaa näin selkeillä valheilla, vai ovatko he oikeasti itse niin tyhmiä, että ovat nielleet uuvattien pääpuuhamiesten valheet kaikkineen päivineen.

Tarkoitus oli puoluehallituksessa kaapata puolue uuvateille. Silloin kaikki nämä valeet olisivat järkeviä ja saisivat jokaisen epäilemään mitä siellä oikein tapahtui. Kurkunleikkaajanatsit saatiin nipin napin torjuttua.

Ja nyt on pikkuisen sävellajina uu-tuuri, kun alkaa käydä ilmi, että ei ne natseja olleetkaan, minkä vuoksi samaa sitpraattia pitää tietenkin toistaa talossa ja puutarhassa.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Kulttuurirealisti

Quote from: Henry on 27.07.2017, 14:37:59
Torvinen Ykkösaamussa.

"Hyväveli -verkostot ja korruptio..."

Mitkä kaksi puoluetta ovat erityisen tunnettuja näistä? Nooo, joku voi mainita demarit myös, mutta omasta mielestäni Kokkarit ja Kepu ovat tarjonneet hyviä suoritteita näillä aloilla jo pitkään. Sinisillä olisi nyt teoriassa hyvä paikka estää veljien verkostojen ja korruption etenemistä ihan hallituksessa...en jää pidättämään hengitystä sitä odotellessa.
"Ovela tapa pitää ihmiset passiivisina ja kuuliaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu sen kirjon sisällä. ... tämä antaa ihmisille tunteen, että ajattelu on vapaata." - Chomsky

Alaric

Kokoomuksen Heli Räty koittaa maanitella uuvatteja tekniseen vaaliliittoon Porissa.

En tiedä onko tuo tahatonta vai tahallista piikittelyä, mutta aika hyvä silti: "Poliittisesti ja ideologisesti meillä ei ole suuria eroja..."

https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/mielipide-loytyyko-kokoomuksen-ja-sinisten-yhteinen-savel-200289298/ (27.7.2017)

QuoteMielipide: Löytyykö kokoomuksen ja sinisten yhteinen sävel?

Heli Räty

Kansanedustaja Ari Jalonen ja varavaltuutettu Marko Järvinen siirtyivät perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen Porissa sinisen tulevaisuuden riveihin. Paikallisuutisista olemme saaneet lukea, että perussuomalaiset ja siniset käyvät parhaillaan somessa väkevää ajatustenvaihtoa tulevan valtuustokauden yhteistyöstä.

Kokoomuksen rivijäsenenä toivotan Arin ja Markon lämpimästi tervetulleeksi tekniseen vaaliliittoon meidän kanssamme. Poliittisesti ja ideologisesti meillä ei ole suuria eroja – ja sujuuhan se yhteistyö hallitustasollakin puolueidemme kesken.

Jos kokoomus ja siniset löytävät lähikuukausina yhteisen sävelen, näkisin, että sillä on ilman muuta vaikutusta myös ensi vuonna tapahtuvaan kaupunkiomisteisten yhtiöiden hallituspaikkojen jakoon. Paikkajaot on sovittu alustavasti, mutta ne vahvistetaan valtuustossa vasta ensi keväänä.

Jos keskiryhmillä sekä mahdollisella kokoomuksen ja sinisten vaaliliitolla olisi jatkossa yhtä paljon paikkoja valtuustossa, sen pitäisi luonnollisesti näkyä luottamuspaikkojen määrissä. Muiden puolueiden vaaliliittoihin tai paikkajakoon tällä yhteistyökuviolla ei olisi vaikutusta.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Peltipaita

QuoteHyväveli -verkostot ja korruptio..."
Hyi. Kuulostaa joltain epäilyttävältä ja petokselliselta. Käykääpä Sininen Tulevaisuus näiden kimppuun. Te olette siihen uskottava toimija. Te ette ole sekaantuneet mihinkään sellaiseen.
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

Peltipaita

Quote"Poliittisesti ja ideologisesti meillä ei ole suuria eroja..."
Sinisiltä vietiin se Pienten Ihmisten Puolue ja Kokoomuksesta, joka on myös pienten ihmisten puolue kysellään yhteistyön perään.
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: Hohtava Mamma on 27.07.2017, 17:59:00
Sininen tulevaisuus. Niinhän se on, jos suunnitelma on yrittää kokoomuksen listoilta eduskuntaan 2019. Se on jopa liian ilmeistä.
Jos tai kun uuvattien hanke ei ota tuulta alleensa niin siirtyköhän virallisesti kokoomukseen? Jotain sellaisia sopimuksia Soinilla ja uuvateilla on varmasti, josta me ei tiedetä mitään.

l'uomo normale

Quote from: Henry on 27.07.2017, 14:37:59
Torvinen Ykkösaamussa.

Asiaan liittymätöntä historiaa. Toisen maailmansodan jälkeen Isänmaallisessa kansanliikkeessä ja muissa äärioikeistolaisissa järjestöissä hengaileet tyypit menettivät poliittisen kotinsa. Niinpä he ottivat ja marssivat valloittamaan Edistyspuolueen, joka oli keskiluokan liberaalinen puolue. Ex äärioikeistolaiset päättivät tehdä vanhasta Edistyspuolueesta geneerisen keskiluokkapuolueen ja nimesivät sen uudelleen Suomen kansanpuolueeksi. Poliittisen kotinsa menettäneet vanhat liberaalit perustivat itselleen Suomen vapaamielisen liiton. Molemmat puolueet yhtyivät jotain vuosikymmen myöhemmin Liberaaliseksi kansanpuolueeksi (LKP). LKPn johtajat Pekka Tarjanne ja Kyösti Lallukka julistivat että liberalismi on nouseva aate ja että LKP:stä tulee vielä Suomen suurin puolue toimihenkilöiden voimin. Helsingin  ylipormestari Jussi Pajunen aloitti poliittisen uransa LKP:ssä ollessaan vielä Alepa-kauppias, mutta tajusi sittemmin loikata kokoomukseen.

Aate oli voittoisa, puolue ei. Kun LKP alkoi vajota kohti surkuhupaisaa loppuaan, se sai "Vapaa vaalirengas" -nimisessä liittymässään ehdokkaikseen SMP:stä syrjään joutuneen Urpo Leppäsen ja kohuliikemies Peter Fryckmanin. LKPn silloinen puoluesihteeri Pekka Rytilä selitti liittoumaa sillä, että pikemminkin kuin liberaali LKP on kansanpuolue ja sai silloin vielä liberaalin Helsingin Sanomien päätoimittajalta Simopekka Nortamolta murska-arvion sönkötyksistään.

Eli kaiken maailman pummit ovat maailman sivu julistaneet olevansa keskiluokkaa ja keskiluokan etujen ajajia, mutta keskiluokkaisuus ja vapaamielisyys on porskuttanut sen minkä on porskuttanut näistä pummieista huolimatta.

Tuntuu olevan yhtäläisyys 80-luvulle: ensin populistinen kampanja ja vaalivoitto, sitten kuohituksi hallituksessa ja aletaankin julistaa miten kivoja me ollaan, lopulta hajaannus ja osa jämistä julistaa olevansa liberaaleja ja keskiluokkaisia.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

junakohtaus

Quote from: Alaric on 27.07.2017, 17:36:29
Kokoomuksen Heli Räty koittaa maanitella uuvatteja tekniseen vaaliliittoon Porissa.

En tiedä onko tuo tahatonta vai tahallista piikittelyä, mutta aika hyvä silti: "Poliittisesti ja ideologisesti meillä ei ole suuria eroja..."

https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/mielipide-loytyyko-kokoomuksen-ja-sinisten-yhteinen-savel-200289298/ (27.7.2017)

QuoteMielipide: Löytyykö kokoomuksen ja sinisten yhteinen sävel?

Heli Räty

Kansanedustaja Ari Jalonen ja varavaltuutettu Marko Järvinen siirtyivät perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen Porissa sinisen tulevaisuuden riveihin. Paikallisuutisista olemme saaneet lukea, että perussuomalaiset ja siniset käyvät parhaillaan somessa väkevää ajatustenvaihtoa tulevan valtuustokauden yhteistyöstä.

Kokoomuksen rivijäsenenä toivotan Arin ja Markon lämpimästi tervetulleeksi tekniseen vaaliliittoon meidän kanssamme. Poliittisesti ja ideologisesti meillä ei ole suuria eroja – ja sujuuhan se yhteistyö hallitustasollakin puolueidemme kesken.

Jos kokoomus ja siniset löytävät lähikuukausina yhteisen sävelen, näkisin, että sillä on ilman muuta vaikutusta myös ensi vuonna tapahtuvaan kaupunkiomisteisten yhtiöiden hallituspaikkojen jakoon. Paikkajaot on sovittu alustavasti, mutta ne vahvistetaan valtuustossa vasta ensi keväänä.

Jos keskiryhmillä sekä mahdollisella kokoomuksen ja sinisten vaaliliitolla olisi jatkossa yhtä paljon paikkoja valtuustossa, sen pitäisi luonnollisesti näkyä luottamuspaikkojen määrissä. Muiden puolueiden vaaliliittoihin tai paikkajakoon tällä yhteistyökuviolla ei olisi vaikutusta.

Ari Jalonen tarjoaa yhteistyön kättä vaaliliiton muodossa?



QuoteKaikista yksinkertaisinta olisi teknisten vaaliliittojen kanssa muodostaa keskiryhmäkoalition sisälle ps Sininen tulevaisuus tekninen vaaliliitto. Ns. Isojako olisi silloin ennallaan, eikä yhtiöitä tarvitsisi jakaa alusta alkaen uudestaan.
    Tätä yhteistyön kättä olemme tarjonneet alusta asti ilman vastausta.
    Teknisessä vaaliliitossahan ei lopulta kuntatasolla ole paljon muusta kyse kuin matematiikasta.
    Jos ps ei kykene yhteistyöhön on ilmiselvää että isompia muutoksia on tiedossa.

https://www.facebook.com/ari.jalonen.9/posts/10213974831833666?pnref=story
Now you can jump, Pallero. Ota kääretorttua.

Hankala Tapaus

Quote from: junakohtaus on 27.07.2017, 21:34:56
...Ari Jalonen tarjoaa yhteistyön kättä vaaliliiton muodossa?...

Hyvä kasvatukseni estää minua sanomasta, mitä uuvatti voi sillä kädellään mennä tekemään.

Micke90


Uimakoulutettava

Quote from: junakohtaus on 27.07.2017, 21:34:56
Quote from: Alaric on 27.07.2017, 17:36:29
Kokoomuksen Heli Räty koittaa maanitella uuvatteja tekniseen vaaliliittoon Porissa.


Ari Jalonen tarjoaa yhteistyön kättä vaaliliiton muodossa?


Jaha.

Parodiahorisontti peittyi näkyvistä hallituskumppanien auttaviin kätösiin, joten Perussuomalaisten suuntaan on turha huitoa.

Ja minä kun luulin, että Soini on eutanasiaa vastaan.

No, tässäkin kaikki riippuu tietysti siitä, mitä Uuvattien puheenjohtaja Juha Sipilä sanelee.



"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

Uimakoulutettava

Quote from: Micke90 on 27.07.2017, 21:57:37
Perin hapokasta palautetta.  ;D

Mikähän siinä on, että kaikki Uuvattien sankarilliset menestystarinat tyssäävät kansalaispalautteeseen?  :roll:

Ovatko asialla natsit ja rasistit vai putinintrollit?

Älkää Uuvatit surko, kyllä Sipilän Arvopohjalla makaavan loppu tulee nopeasti ja musertavasti jo seuraavissa vaaleissa. Siitä ette enää nouse. Ikinä. Muistakaahan pakata elinikäinen kansallinen häpeä eli omat kuvanne työhuoneista mukaan.
"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

koojii

Quote from: junakohtaus on 27.07.2017, 21:34:56


Ari Jalonen tarjoaa yhteistyön kättä vaaliliiton muodossa?


Olisihan se melkoinen näky kun Kokoomus solmisi teknisen vaaliliiton eduskunta-, maakunta- tai kunnallisvaaleissa uuvattien kanssa.

Lainaus Wikipediasta:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vaaliliitto

"Vaaliliitto on kahden tai useamman puolueen tai muun ehdokaslistan vaaleja varten solmima liitto, jonka tarkoituksena on parantaa mukana olevien ryhmien asemaa siihen verrattuna, että ne toimisivat erillään. Ääntenlaskennassa vaaliliiton muodostavia ryhmiä kohdellaan yhtenä ehdokaslistana. Tämä lisää niiden todennäköisyyttä saada edustajanpaikkoja, sillä yksikään käytössä oleva vaalitapa ei ole täysin suhteellinen. Erityisesti vaaliliittoja muodostavat pienet puolueet ja ryhmät, jotka muuten arvelisivat jäävänsä äänikynnyksen alle.

Vaaliliitot voivat olla motivaatioltaan ideologisia tai teknisiä. Ideologisessa vaaliliitossa toisiaan lähellä olevat puolueet tukevat toisiaan. Tekniseen vaaliliittoon voivat yhtyä puolueet, jotka eivät välttämättä ole toisiaan lähellä poliittisesti, mutta arvelevat itse voivansa hyötyä vaaliliitosta. Puhtaasti teknisiä vaaliliittoja arvostellaan siitä, että yhdelle puolueelle annettu ääni saattaa auttaa vastakkaista mielipidettä olevan henkilön valintaa.
"

Itse en suhteellisen vaalitavan vuoksi äänestä eduskunta- tai kunnallisvaaleissa koskaan sellaista puoluetta jonka listoilla on joku vihaamani mulqvisti. 

Tässä tapauksessa voin luvata jo etukäteen että en äänestä koskaan sellaista puoluetta joka on vaaliliitossa uuvattien kanssa. Vaikea uskoa että Kokoomus tai muu perinteinen puolue lähtisi vaaliliittoon uuvattien kanssa kun siitä liitosta ei ole luvassa kuin vain ja ainoastaan haittaa. Pahimmillaan keskittävät äänet yhdelle uuvatille ja se syö oikean puolueen viimeisen yhden läpimenijän.

RKP ja kristilliset kuuluvat myös sarjaan joiden kanssa koskaan kenenkään ei kannata mennä vaaliliittoon. Molemmilla em. puolueilla on hämmästyttävä kyky keskittää vaaliliitossa kaikki äänet yhden pääehdokkaansa taakse.


Henry


Micke90

70 % suomalaisista on Soinin mielestä ihmisvihaajia.  :facepalm:

l'uomo normale

Quote from: Henry on 28.07.2017, 07:10:07
Simon elo Ykkösaamussa ja Soinin höpinää.

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/timo-soini-perussuomalaiset-on-nyt-ihmisvastainen-puolue-200287832/

Eivät uuvatitkaan taida olla todellisuudessa tai edes ohjelmallisesti mikään kristillissosiaalinen puolue?  Miten tuo oikein Soinin mielestä meni?
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Risto A.

QuoteSoinin mielestä Halla-ahon johtama perussuomalaiset on ihmisvastainen puolue.

–Vielä tullaan näkemään, että perussuomalaiset alkavat kannattaa eutanasiaa. Se on suoraa seurausta ihmisvastaisesta linjasta. Jos muukalaisen ihmisarvo ei ole sama kuin suomalaisen, sairaan ihmisarvo tuskin on sama kuin terveen.

Voe rähmä.

Vielä tullaan näkemään, kun Soini pettää uuvatit, niin että paska se vaan haisee ja balalaikka soi. Se on suoraa seurausta siitä, että sitä vaan ollaan pettureita.

Helppoa tämä politiikka, kun voi vain heitellä juttuja ilmaan.

Olen kyllä varma, että oma veikkaukseni juoksee raveissa maaliin ennen kuin Soinin veikkaus on päässyt edes raviradalle. Meikällä on sentään kovaa evidenssiä.

- proof is in the pudding and the proof of the pudding is in the eating.

premissi = tarkalleen määritelty juurisyy

Timoteus

Quote from: koojii on 28.07.2017, 02:04:05
Quote from: junakohtaus on 27.07.2017, 21:34:56


Ari Jalonen tarjoaa yhteistyön kättä vaaliliiton muodossa?

Olisihan se melkoinen näky kun Kokoomus solmisi teknisen vaaliliiton eduskunta-, maakunta- tai kunnallisvaaleissa uuvattien kanssa.

Tässä ketjussa on nyt sekoitettu kaksi hyvin erilaista vaaliliittokäsitettä keskenään. Jalonen ei päivityksessään puhu yleisissä vaaleissa tehtävistä vaaliliitoista. Jalonen puhuu puolueiden välisissä luottamuspaikkaneuvotteluissa tehtävistä teknisistä vaaliliitoista. Kutsun näitä jäljempänä luottamuspaikkaliitoiksi käsitteiden erottamiseksi.

Luottamuspaikkaliittojen solmiminen on kunnallispolitiikassa tuiki tavallista ja varsinkin pienille ryhmille välttämätöntä, jotta ne saisivat lautakuntapaikkoja sellaisen määrän kuin niille vaalituloksen perusteella kuuluisi. Otetaan fiktiivinen laskuesimerkki. Olkoon Nulpuan kunnan 43-jäsenisen valtuuston kokoonpano seuraava: KESK 15, SDP 10, KOK 8, VAS 5, PS 3, VIHR 2. Jos Nulpuan lautakunnat ovat yhdeksänjäsenisiä, niiden kokoonpano on d'Hondtin mukaan: KESK 4, SDP 2, KOK 2, VAS 1. Perussuomalaisten ja vihreiden kannattaa tässä tilanteessa unohtaa ideologiset eronsa ja solmia luottamuspaikkaliitto, jolloin lautakuntien paikkajako onkin: KESK 3, SDP 2, KOK 2, VAS 1, PS+VIHR 1. Perussuomalaiset ja vihreät sopivat keskenään siitä, kumpi saa paikan mistäkin lautakunnasta. Joka tapauksessa molemmat hyötyvät.

Erona yleisissä vaaleissa tehtävistä vaaliliitoista luottamuspaikkaliitoissa voimasuhteet ovat tarkasti ennalta tiedossa ja on mahdollista laskea, miten liitto vaikuttaa paikkajakoon. Molempia osapuolia hyödyttävästä luottamuspaikkaliitosta kieltäytyminen on pääsääntöisesti tyhmää. Ei kannata maksaa satasta siitä ilosta, ettei uuvatti saa viittäkymppiä.

Porin nimenomainen tilanne on hieman mutkikas. Porin luottamuspaikkajaossa muodostettiin punavihreä liitto (SDP+Vihr+Vas, 31 paikkaa) ja keskiryhmien liitto (PS+Kesk+KD, 15 paikkaa). Kokoomus (13 paikkaa) jäi yksin. Jos Jalonen menisi kokoomuksen kanssa kimppaan, kok+uv ja keskiryhmät olisivat yhtä suuret, jolloin 7- ja 11-jäsenisissä elimissä viimeinen paikka menisi arvontaan. Käytännössä liittoumat kai riskien minimoimiseksi sopisivat viimeisten paikkojen jaosta.

internetsi

QuoteAL: Soini pitää perussuomalaisia nykyään ihmisvastaisena puolueena
[...]
Soini muistuttaa, että Halla-ahon mielestä tasa-arvoisesta avioliitosta äänestämisen olisi pitänyt olla perussuomalaisten kansanedustajille omantunnon asia.
Eli onko nyt niin, että homoliittoja kannattavat ovat ihmisvastaisia?

Btw, Soini toitotti pitkään sitä, että valiokunnissa pitää noudattaa puolueen linjaa kun on puolueen edustajana, mutta suuressa salissa jossa on kaikkien mahdollista olla paikalla, saa äänestää omantuntonsa mukaan. Sitten kun kävi ilmi, että Arja Juvonen aikoo äänestää puolesta, Soini käänsi takkiaan ja alkoi perua puheitaan.
Lohjan persut

ISO

Homovastaisuus on siis soinin mielestä ihmismyönteisyyttä.

Kyllä on petturilla paperit sekaisin ei voi muuta sanoa.

Homovastaisuudella ratsastaminen tuskin sopii kokoomukselle, että harjaa on tiedossa, vielä tänään.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

kummastelija

Quote from: Micke90 on 28.07.2017, 07:21:27
70 % suomalaisista on Soinin mielestä ihmisvihaajia.  :facepalm:

99,3% suomalaisista vihaa Soinia. Kyse ei ole ihmisvihasta.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Miniluv

Quote from: Eisernes Kreuz on 25.07.2017, 16:15:34
Olisitte nyt täytelleet parit kannattajakortit vaikka Arvo Pohjan nimellä!  ;D

Kuka jaksaa uskoa, että esim. Jabba lähtisi enää toreille kerjäämään rahvaalta nimiä kortteihin ja esittelemään Sinistä tulevaisuutta?

Odotan oikeasti, että paikalliset (noin neljä) lähtenyttä aloittavat telttailun toritapahtumissa :D
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Machine Head

Quote from: ISO on 28.07.2017, 10:05:25
Homovastaisuus on siis soinin mielestä ihmismyönteisyyttä.

Kyllä on petturilla paperit sekaisin ei voi muuta sanoa.

Homovastaisuudella ratsastaminen tuskin sopii kokoomukselle, että harjaa on tiedossa, vielä tänään.

Tuosta en tiedä, mutta homo- ja eutanasiamyönteisyys ei ole ainakaan kristillissosiaalista agendaa.
Henkilökohtainen suhtautuminen nykyisiin persuihin riippuu täysin siitä, miten puolue suhtautuu kristillisiin arvoihin.
En hurjimmissa painajaisissanikaan kannatta puoluetta, jolla on ateistinen arvopohja.

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: Machine Head on 28.07.2017, 11:22:44
Quote from: ISO on 28.07.2017, 10:05:25
Homovastaisuus on siis soinin mielestä ihmismyönteisyyttä.

Kyllä on petturilla paperit sekaisin ei voi muuta sanoa.

Homovastaisuudella ratsastaminen tuskin sopii kokoomukselle, että harjaa on tiedossa, vielä tänään.

Tuosta en tiedä, mutta homo- ja eutanasiamyönteisyys ei ole ainakaan kristillissosiaalista agendaa.
Henkilökohtainen suhtautuminen nykyisiin persuihin riippuu täysin siitä, miten puolue suhtautuu kristillisiin arvoihin.
En hurjimmissa painajaisissanikaan kannatta puoluetta, jolla on ateistinen arvopohja.

Entäs saatananpalvonta. Kuuluuko kristittyjen arvoihin nöyristely saatanan ja saatananpalvojien edessä.
http://www.kolumbus.fi/~w462389/islam/allah.html

Uimakoulutettava

 :D  :D  :D

Joopa joo.

Rivijäsenen ja Juha Sipilän määrittämä Uuvattien rasismi- ja natsivapaa kristillissosialismi merkitsee suomennettuna sitä, että nuoret miehet islamilaisista valtioista voivat paeta Ruotsin kautta Suomeen, vaikka pääministeri on itsekin myöntänyt, että kaikki olisi voitu palauttaa.

Rajavalvonnan tyrittyään "Suomen" hallitus on sitten varautunut rajojen romahtamiseen olemalla valmiina avaamaan VOKit uudelleen.

Mutta hei, uhkaillaanpa vielä Unkaria ja Puolaa näiden ansioista Euroopan suojaamisessa...

Puolassa ei kommunismi maistunut ja niinpä nyt on havaittu: Missä EU, siellä ongelma.

Timo Soini, aika hamuta banaanit ja lakritsat salkkuun kaksin käsin ja sitten vain lippalakkia melonin päälle?
"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

Kim Evil-666

Lapin Kansan paperiversiossa (jota en muuten sitten tilaa, vaan saan sen käsiini muuta kautta) on jälleen vuodatusta Halla-aholaisten pahuudesta.

Myös niljakas uhriutuminen sisältyy tähän artiikkeliin. Kaiken huipuksi kirjoittaja, joka on itse torvi-uuvatti, kehtaa sanoa, että Lappi ja Lapin teollisuus tarvitsevat uuvattien kaltaisia oman edun perässäjuoksijoita.

Jälleen täytyy todeta, että en muista koko elämäni aikana näin härskiä valheella ratsastamista suomalaisen politiikan saralla. "Kuinka ne kehtaavat ja kyllähän ne kehtaavat"!

Lapin Kansa (paperiversio) 28.07.2017

PS. Huom. Persujen morsiot mainittu!

Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Risto A.

Quote from: Kim Evil-666 on 28.07.2017, 11:46:59
Lapin Kansan paperiversiossa (jota en muuten sitten tilaa, vaan saan sen käsiini muuta kautta) on jälleen vuodatusta Halla-aholaisten pahuudesta.

Myös niljakas uhriutuminen sisältyy tähän artiikkeliin. Kaiken huipuksi kirjoittaja, joka on itse torvi-uuvatti, kehtaa sanoa, että Lappi ja Lapin teollisuus tarvitsevat uuvattien kaltaisia oman edun perässäjuoksijoita.

Jälleen täytyy todeta, että en muista koko elämäni aikana näin härskiä valheella ratsastamista suomalaisen politiikan saralla. "Kuinka ne kehtaavat ja kyllähän ne kehtaavat"!

Lapin Kansa (paperiversio) 28.07.2017

PS. Huom. Persujen morsiot mainittu!

Huh, uskomaton jätkä tuo Torvinen. Ensin vittuilee niin paljon, minkä arvioi printtimedian vielä julkaisevan, sitten pyytelee asioita, haluaa kuitata menneet menneinä, sitten kehoittaa persuja muuttamaan asennettaan ja puheitaan, sitten lopuksi ehdottaa yhteistyötä.
premissi = tarkalleen määritelty juurisyy