News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Täydellinen hajaannus, täydellinen mahdollisuus!

Started by Mehud, 13.06.2017, 14:47:43

Previous topic - Next topic

Mehud

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoaminen avaa ennen näkemättömät mahdollisuudet maahanmuuttokriittiselle liikkeelle. Nyt meillä on ensimmäistä kertaa Suomessa aidosti maahanmuuttokriittinen puolue ja vieläpä mahtavilla eväillä varustettuna.

Puolueella on puheenjohtajana yksi Suomen kirkkaimmista ja vetovoimaisimmista politiikoista. Puolueelle jää kaikki Jytkyn perusteella myönnetyt valtion tuet ja edut. Siis, käytännössä uusi puolue aloittaa vanhan puolueen varoilla toimintansa.

Muutama vuosi sitten Timo Soini junaili puolueelle suojatoimet kyseisen kaltaisen tapahtuman varalle, mutta ajatuksena oli suojautua maahnmuuttokriittisten lähdöltä. Toisin kuitenkin kävi ja Timo Soini loikkareineen astui omaan ansaan. Jos he perustavat uuden puolueen, niin he aloittavat täysin varattomina sen. En muista koskivatko nämä suojatoimet myös eduskuntaryhmän jättäneitä edustajia. Todennäköisesti kyllä. Niin paljon Soini pelkäsi Perussuomalaisina valitujen maahanmuuttokriittisten edustajien irtaantumista eduskuntaryhmästä.

Nyt uudella Perussuomalaisella puolueella on siis paras puheenjohtaja ja varapuheenjohtajisto, joka on samasta puusta veistetty. Nyt maahanmuuttokriittisillä kansalaisilla on turvallinen koti, jota voidaan äänestää, koska puolueen linja on pomminkestävä.

Media ja muut puolueet alkavat nyt ennen näkemättömällä vauhdilla vetämään Perussuomalaisten vaalivankkureita ja media kampanjaa. Sille parjaukselle ei edes taivas ole rajana. Se tulee tuomaan puolueelle järisyttävän näkyvyyden ja mahdollisuuden tuoda omaa linjaansa esille.

On hyvin mahdollista, että Perussuomalaiset nousevat seuraavissa eduskuntavaaleissa suurimmaksi puolueeksi.

Oli vaikea edes unissaan ajatella tällaista mahdollisuutta ja menestystarinan alkua.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Mehud

Nyt varmistui Simon Elon, loikkarin suulla, että eduskuntaryhmän jättäneet eivät saa rahoja mukana, mutta selkäranka kuulemma seuraa mukana.

Mahtavaa!

Skeptikko

Quote from: Mehud on 13.06.2017, 14:47:43
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoaminen avaa ennen näkemättömät mahdollisuudet maahanmuuttokriittiselle liikkeelle. Nyt meillä on ensimmäistä kertaa Suomessa aidosti maahanmuuttokriittinen puolue ja vieläpä mahtavilla eväillä varustettuna.

Ongelmaksi voivat muodostua puoluevaltuusto- ja hallitus, joissa taas on ilmeisesti paljon soinilaisia...
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

guest11919

Anteeksi, en oikein ennätä seurata foorumia, joten kysyn tässä ensimmäisenä eteen tulleessa ketjussa: Eivätkö Elo ja Lohela olleet nuivia ja jopa Halla-ahon listalla aikanaan? En ymmärrä.

Mehud

Quote from: Skeptikko on 13.06.2017, 15:39:30

En näe tuossa ongelmaa, koska Perussuomalaisten säännöissä sanotaan, että puolueella voi olla vain yksi eduskuntaryhmä. Halla-aho juuri sanoi Tuumaustunnilla, että eroamalla eduskuntaryhmästä, he käytännössä samalla erosivat Perussuomalaisista.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: Bona on 13.06.2017, 15:42:29
Anteeksi, en oikein ennätä seurata foorumia, joten kysyn tässä ensimmäisenä eteen tulleessa ketjussa: Eivätkö Elo ja Lohela olleet nuivia ja jopa Halla-ahon listalla aikanaan? En ymmärrä.
Opportunisteja ja oman edun tavoittelijoita.
Saarakkala kanssa.

Kivikova

21 loikkaria pettivät yhteensä 163 546 äänestäjää, joten siitä voi alkaa laskeskelemaan. Arto Luukkanen jo kertoi, että hakemuksia on alkanut jo satelemaan. Itselläni on reilut 600 Fb-kaveria, joista monet ovat aikoneet vaihtaa puoluetta Persuihin tai ylipäätään tämän sikailun johdosta liittyä puolueeseen vaikkei ole koskaan mihinkään puolueeseen kuulunutkaan. Uusi vaihtoehto? Eikös parempi nimi olisi ollut vaikka Vanhan kertaus?
- Lukihäiriötä jo vuodesta 1977.
- Pessimisti ei pety!
- Tykkää Natsi-suklaa Eskimosta.

Ernst

Kaksihaaraiskielisyyttä on joskus vaikea ymmärtää. Opportunismia, oman edun tavoittelua, ahneutta ja ylimielisyyttä.

Katsokaapas Lohelan ja Elon CV:t, jos ei meinaa uni illalla tulla...

E: Kumpainenkaan ei ole varsinaisesti uraa tehnyt missään. Ei ihmetytä, että huoli herää, kun Timo I Suuren hillotolpalta tipahtavat pienemmät hiloroiskeet alkavat huolestuttaa, siis niiden menettäminen. Ei kun takertuminen menneeseen, ei kun paskat omien äänestäjien tahtotilalle.

PHYI!
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Mehud

23 loikkaria pelasti hallituksen ja hallitus jatkaa näillä marioneteillä vahvistettuna. Tämä on liukuvaihe muihin puolueisiin. Tilanne on sikäli erinomainen, että epäkelpo ja epälojaali aines lähti itse puolueesta, muiden riesaksi.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Tabula Rasa

Quote from: Skeptikko on 13.06.2017, 15:39:30
Quote from: Mehud on 13.06.2017, 14:47:43
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoaminen avaa ennen näkemättömät mahdollisuudet maahanmuuttokriittiselle liikkeelle. Nyt meillä on ensimmäistä kertaa Suomessa aidosti maahanmuuttokriittinen puolue ja vieläpä mahtavilla eväillä varustettuna.

Ongelmaksi voivat muodostua puoluevaltuusto- ja hallitus, joissa taas on ilmeisesti paljon soinilaisia...

Sitä varten tarvitaan nyt jokainen nuiva rivijäseneksi ja paikallisyhdistykset nuiviksi jota kautta paikallisyhdistysten esityslista viimeistään kahden vuoden päästä(nopeamminkin voi, ylimääräinen puoluekokous saadaan ymmärtääkseni kasaan jos kyllin suuri osa, oisko 10% jäsenistä? vaatii sitä. Eli ensin paikallisyhdistykseen jäseneksi, kun ne vahvasti nuivia joka suunnalla niin sitä kautta uusi puoluevaltuusto ja hallitus ylimääräisellä puoluekokouksella.

Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Skeptikko

Quote from: Kivikova on 13.06.2017, 15:56:00
21 loikkaria pettivät yhteensä 163 546 äänestäjää, joten siitä voi alkaa laskeskelemaan. Arto Luukkanen jo kertoi, että hakemuksia on alkanut jo satelemaan. Itselläni on reilut 600 Fb-kaveria, joista monet ovat aikoneet vaihtaa puoluetta Persuihin tai ylipäätään tämän sikailun johdosta liittyä puolueeseen vaikkei ole koskaan mihinkään puolueeseen kuulunutkaan. Uusi vaihtoehto? Eikös parempi nimi olisi ollut vaikka Vanhan kertaus?

Kannattanee vähän lykätä hakemuksen lähettämistä, ettei soinilainen väki puo9luehallituksessa torju niitä nuiviksi epäiltynä. Älkääkä missään nimessä perusteluihni lomakkeessa pistäkö mitään nuivaa!
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

räsänen

Quote from: Mehud on 13.06.2017, 15:11:45
Nyt varmistui Simon Elon, loikkarin suulla, että eduskuntaryhmän jättäneet eivät saa rahoja mukana, mutta selkäranka kuulemma seuraa mukana.

Mahtavaa!

Simon Elo on loistava puhuja joka ei ole aikaisemmin takellellut pahemmassakaan paikassa mutta nyt hänen äänessään oli paljon epävarmuutta. Ei tietenkään ole ihme kun on tekemässä vuosisadan petosta ja samalla pitää kehua kuinka omatunto on puhdas.

Hyi saatana mikä tyyppi.

guest11919

Meidän taloudestamme on lähtenyt monta kertaa ääni Teemun ohella Elolle. Olen pitänyt sitä hyvänä diilinä, että toinen meistä äänestää kristittyä nuivaa ja toinen takuunuivaa. Sääli, että Elo osoittautui petturiksi.

Poistun sotkemasta ketjua. Petetyksi tuleminen tuntuu vain niin pahalta.

Martel

Quote from: räsänen on 13.06.2017, 16:09:47Hyi saatana mikä tyyppi.
Ei taida hommaforumilta herua paljoa myötätuntoa tuolle porukalle. Heidän uskottavuutensa maahanmuuttokriittisinä on mennyt. Jäljellä on vain yleisagenda ja sillä platformilla on tungosta (kepukokkelidemarit). Miksi kukaan äänestäisi diipadaapaajaa, joka on pettänyt puolueensa ja äänestäjänsä? Kerran luopio, aina luopio!

Nyt kun paise on puhjennut ja mätä valunut omaan eduskuntaryhmäänsä, tervehtyminen voi alkaa. Maahanmuuttokriittisillä on edessään ylämäki, mutta ei se ole ennenkään menoa haitannut.

Mehud

Liityin äsken Perussuomalaisiin (hakemus postitettu tänään) tukitoimena Jussille. Haluan olla omalta osaltani vahvistamassa tätä mahtavaa tilaisuutta jäsenyydelläni.

Nyt on jokaisen maahanmuuttokriittisen oltava talkoissa mukana. Nyt ei pitäisi kenelläkään olla estettä puolueeseen liittymiseen, jos on maahanmuuttokriittinen kansalainen.

Näytetään yhdessä närhen munat epäilijöille ja tehdään Suomessa se, minkä Ruotsidemokraatit tekivät Ruotsissa. Kasvetaan megalomaanisiin mittoihin ja nopeasti. Meillä on siihen nyt kaikki mahdllisuudet.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Martel

Quote from: Mehud on 13.06.2017, 16:53:40Nyt ei pitäisi kenelläkään olla estettä puolueeseen liittymiseen, jos on maahanmuuttokriittinen kansalainen.
Pitää ensin tietää, mihin puolueeseen liittyä. Tilanne on edelleen päällä ja on täysin mahdollista, että luopiot harjaavat maahanmuuttokriittiset ulos perussuomalaisista. Siinä tilanteessa olisi ikävä olla painotuore persujen jäsenkortti kädessä, samalla kun luopiosuomalaisten propagandalehti kilahtaa postiluukusta sisään.

Kun tilanne selkiytyy, liittyä pitää.

Mehud

Quote from: Martel on 13.06.2017, 16:58:35

Ei ole mitään mahdollisuutta erottaa Jussia ja varapuheenjohtajistoa, koska he eivät ole valintansa jälkeen kerenneet tehdä mitään pahaa. Heidän valintansa tapahtui puolueen sääntöjen mukaan, joten huoli pois ja kirjekuori postiin!

KTM

Quote from: Mehud on 13.06.2017, 17:02:33

Eiköhän se hallitusyhteistyön katkeaminen jotenkin saada jotenkin junailtua Jussin syyksi ja erottamisen perusteeksi.

Mehud

Quote from: KTM on 13.06.2017, 17:06:16

Jos puoluehallituksessa on nyt koko nykyinen johto ja Poutsalo (5 henk.) ja toiset 7 henkilöä, niin täysin mahdotonta saada äänestämällä Jussia ulos.

Vai, uskooko joku, että nämä 7 henkilöä kaikki äänestävät äänivyöryllä valitun johdon ulos, ilman perusteita?

Pitäisi melkein perustaa jokin "Petturi-Bingo", jossa arvottaisiin sitä, kuinka moni loikkareista pääsee seuraavissa vaaleissa eduskuntaan. Suosittelisin valitsemaan pieniä numeroita.  ;D
- Lukihäiriötä jo vuodesta 1977.
- Pessimisti ei pety!
- Tykkää Natsi-suklaa Eskimosta.

mubbe

Terve Hommalaiset,

Olen eräs niistä, joka pienellä äänellään vaikutti pitkän unen jälkeen poliittisesti äänestäen PS:ää vuonna, jona nk. Jytky tapahtui. Tämän jälkeen olen taas ollut onnellisesti unten mailla uudelleen. Koen olevani juuri sitä kansanosaa, joka on valveutunut, muttei osallistu sillä aktiivisuudella, kuin ehkä kansalaisen pitäisi. Viime (ja etenkin tämänpäiväiset) tapahtumat kuitenkin ovat suorastaan pakottaneet raottamaan silmiä taas hieman ja mm. innoittaneet rekisteröitymään ja kirjoittamaan tämän ensimmäisen viestin forumille.

Koen tämän kaiken takinkäännön ja "puhdistuksen" jälkeen suorastaan velvollisuudekseni äänestää Halla-Ahon johtamaa PS:ää seuraavissa vaaleissa ja toivon, että tämä lupaus auttaa teitä jatkamaan hyvää työtä ilman pelkoa kannatuskadosta. Omalta osaltani ketjun aloittaja on oikeassa nähdessään mahdollisuuden, koska en uskonut enää voivani äänestää Soinin puoluetta nykyisen hallituksen toiminnan seurauksena, mutta tänään kummallisten käänteiden jälkeen ilmeisesti voin hyvillä mielin todeta, että tulen kuitenkin äänestämään Perussuomalaisia.

Kiitoksia teille, jotka pitävät keskustelua yllä myös meille, jotka mieluummin seuraamme varjoista.

aivovuoto

Kuulostaa muuten hyvältä nimeltä tuolle uudelle ryhmälle: Täydellinen hajaannus ;D

thanavuddho

Quote from: Mehud on 13.06.2017, 17:12:46
Quote from: KTM on 13.06.2017, 17:06:16
Quote from: Mehud on 13.06.2017, 17:02:33
Ei ole mitään mahdollisuutta erottaa Jussia ja varapuheenjohtajistoa, koska he eivät ole valintansa jälkeen kerenneet tehdä mitään pahaa. Heidän valintansa tapahtui puolueen sääntöjen mukaan, joten huoli pois ja kirjekuori postiin!

Eiköhän se hallitusyhteistyön katkeaminen jotenkin saada jotenkin junailtua Jussin syyksi ja erottamisen perusteeksi.

Jos puoluehallituksessa on nyt koko nykyinen johto ja Poutsalo (5 henk.) ja toiset 7 henkilöä, niin täysin mahdotonta saada äänestämällä Jussia ulos.

Vai, uskooko joku, että nämä 7 henkilöä kaikki äänestävät äänivyöryllä valitun johdon ulos, ilman perusteita?

On epäselvää miten puolue voi olla samaan aikaan sekä oppositiossa että hallituksessa. Soinilaisilla on puoluehallituksessa enemmistö sekä taloudellinen tuki säätiöltä. Uusi vaihtoehto -ryhmä ei ole kertonut aikooko se jättää PS:n. Ilmeisesti loikkaus muiden puolueiden riveihin on ainoa vaihtoehto jos he haluavat jatkaa hallituksessa. Uuden puolueen perustaminen nopealla aikataululla ei ole mahdollista. Tai sitten heidän taktiikkansa on ajaa alas koko PS.

Tavan

Luuletteko, että tämä on nuivalle liikkeelle takaisku sikäli, että persujen vuosien mittaan tasoittunut imago alkaa taas näyttäytyä tavallisten ihmisten silmissä liian natsilta tai liian rasistiselta? Kun tutut ja turvalliset persuministeritkin vastaisuudessa toteavat, että puolueeseen jäivät vain ne rasistit, joiden takia imago-ongelmista aiemmin niin kärsittiin?
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Tabula Rasa

Quote from: Tavan on 13.06.2017, 19:05:08
Luuletteko, että tämä on nuivalle liikkeelle takaisku sikäli, että persujen vuosien mittaan tasoittunut imago alkaa taas näyttäytyä tavallisten ihmisten silmissä liian natsilta tai liian rasistiselta? Kun tutut ja turvalliset persuministeritkin vastaisuudessa toteavat, että puolueeseen jäivät vain ne rasistit, joiden takia imago-ongelmista aiemmin niin kärsittiin?

Njooh, sitähän media yrittää, paukuttaa loputtomasti. Jää nähtäväksi onko esimerkiksi massaongelmamaahanmuuton vastustus yms teemat joita hallitusnilkit eivät vastusta riittävän suuria silmienavaajia kun ongelmat jatkuvat ja hallitusnilkit eivät tee mitään muuta kuin puhuvat paskaa. Tässäkin kaiketi pelataan vain aikaa. Ajetaan maata yhä syvemmälle ongelmiin.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Taikakaulin

Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 13.06.2017, 15:48:37
Quote from: Bona on 13.06.2017, 15:42:29
Anteeksi, en oikein ennätä seurata foorumia, joten kysyn tässä ensimmäisenä eteen tulleessa ketjussa: Eivätkö Elo ja Lohela olleet nuivia ja jopa Halla-ahon listalla aikanaan? En ymmärrä.
Opportunisteja ja oman edun tavoittelijoita.
Saarakkala kanssa.

Myös juudakset Ari Jalonen ja Kari Kulmala ovat olleet Halla-ahon suosituksissa.  :-X
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Peltipaita

#27
Persuista lähteneille oli hyvä nimitys: hillotolppalaiset.  Olisiko myös: maahanmuuttokritiikittömät?
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

JohanNyt

Quote from: Peltipaita on 13.06.2017, 19:09:59
Persuista lähteneille oli hyvä nimitys: hillotolppalaiset.  Olisiko myös: maahanmuuttokritiikittömät?
Peräsuolinkaiset tai nilviäiset kelpaa minulle.

P.S. Juvonen ja Elovaara, nyt oikeesti. Jos Halla-aho on liian suvaitsematon, niin onko sitten homoja vihaava neekerivitsejä tykittelevä junttien kööri oikeasti parempi?

hutikuti

#29
Quote from: Martel on 13.06.2017, 16:58:35
Quote from: Mehud on 13.06.2017, 16:53:40Nyt ei pitäisi kenelläkään olla estettä puolueeseen liittymiseen, jos on maahanmuuttokriittinen kansalainen.
Pitää ensin tietää, mihin puolueeseen liittyä. Tilanne on edelleen päällä ja on täysin mahdollista, että luopiot harjaavat maahanmuuttokriittiset ulos perussuomalaisista. Siinä tilanteessa olisi ikävä olla painotuore persujen jäsenkortti kädessä, samalla kun luopiosuomalaisten propagandalehti kilahtaa postiluukusta sisään.

Kun tilanne selkiytyy, liittyä pitää.

Jäsenhakemus kirjekuoressa postitusvalmiina. Motiivina toistaiseksi lähinnä empatia Halla-ahoa kohtaan ja vuosien mittaan kasautunut vitutus siitä, miten lähes kaikki toimittajat ja "kilpailevat politiikot" ymmärtävät scriptan tekstit tarkoituksellisesti väärin.

Tarkoitus liittyä paikallisyhdistykseen aikanaan ja katsoa meininki josko suht koht järjissään oleva porukka olisi enemmistönä.

Epätietoutta onko nyt paras aika lähettää vai onko syytä vielä odottaa.

Ruotsidemokraattien toiminnasta opiksi otettavaa vaikkapa rasististen ulostulojen käsittelyn suhteen.

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: Peltipaita on 13.06.2017, 19:09:59
Persuista lähteneille oli hyvä nimitys: hillotolppalaiset.  Olisiko myös: maahanmuuttokritiikittömät?
Tai selkäänpuukottajat, äänestäjien kusettajat, rotat, käärmeet, vellihousut, Jabbalaiset, torakat jne...

Takinravistaja

#31
Quote from: Hämeenlinnan Oraakkeli on 13.06.2017, 15:48:37
Quote from: Bona on 13.06.2017, 15:42:29
Anteeksi, en oikein ennätä seurata foorumia, joten kysyn tässä ensimmäisenä eteen tulleessa ketjussa: Eivätkö Elo ja Lohela olleet nuivia ja jopa Halla-ahon listalla aikanaan? En ymmärrä.
Opportunisteja ja oman edun tavoittelijoita.
Saarakkala kanssa.

Mitä etua he saivat? Ainakin puoluetuki menee.

Lahti-Saloranta

Quote from: Mehud on 13.06.2017, 17:12:46
Jos puoluehallituksessa on nyt koko nykyinen johto ja Poutsalo (5 henk.) ja toiset 7 henkilöä, niin täysin mahdotonta saada äänestämällä Jussia ulos.

Vai, uskooko joku, että nämä 7 henkilöä kaikki äänestävät äänivyöryllä valitun johdon ulos, ilman perusteita?
Mielestäni puoluehallituksessa on puolueen puheenjohtaja, puoluesihteeri varapuheenjohtajat sekä puolueen eduskuntaryhmän jäsen. Nykyisin tuo eduskuntaryhmän jäsen on Sampo Terho joka ei enää olekkaan eduskuntaryhmän jäsen eli Halla-aholla on takanaan itse mukaan lukien 6 edustajaa puoluehallituksessa.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Kivikova

Tämä irtaantunut porukkahan kutsuu itseään lyhenteellä "Uuvatti". Katsokaapas huviksenne linkin takaa, mitä sana uuvatti tarkoittaa. Nauroin ääneen, kun sain tietää. Oi, kuinka sopiva nimi. Lisäksi Uuvatit kuulostavat joltain Muumilaakson asukkailta.  ;D *huutonaurua*

https://fi.wiktionary.org/wiki/uuvatti
- Lukihäiriötä jo vuodesta 1977.
- Pessimisti ei pety!
- Tykkää Natsi-suklaa Eskimosta.

Faidros.

^Lukitaan vaihtoehto uuvatti;D Saako kilauttaa kaverille ja kysyä tiedätkö mitä uuvatti tarkoittaa?  :roll:
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Sydämistynyt

Kyllä IS:n poliittista toimittaja Timo Haapalaa nauratti siihen malliin Huomenta Suomessa, että popcornit ovat katsojilla jatkuvasti paahtumassa, kun ent. PS:n kuolinpesää selvitetään.  Povasivat, että myös nykyiset ryhmittyvät vielä hajoavat sisäisiin klikkeihin, kun puoluetoimistoa tyhjennetään ja maakuntien valtuustopaikkoja jaetaan uusiksi.

Ei uuvateilla tule auvoista olemaan edes ministeriauton takapenkillä, kun koirat haukkuvat kulkevaa karavaania.