News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Hallitukselta tulossa työttömyysturvaan suuria muutoksia

Started by nollatoleranssi, 03.05.2017, 19:00:03

Previous topic - Next topic

ämpee

Tuli tuossa edellisessä kommentissa ajatusvihre, Vartiainen tarkoittikin alle 6%: työttömyyttä, jonka vihreellisesti tulkitsin 6%:n palkkojen nousuksi.
Vartiaisen ajatuksia jäljitettäessä ei ole mitenkään ihmeellistä, että päätä alkaa kivistämään ja ajatukset harhailla.

Mutta kun kyse olikin sietämättömistä palkkavaatimuksista alle 6%:n työttömyyden vallitessa, niin tilanne on vielä pahempi Vartiaisen teorian kannalta.
Koodareitten työttömyystaso on uutisen mukaan negatiivinen, ja palkkataso osaavilla koodareilla ansaitusti huikea.
Vartiaisen mukaan Suomessa ei edellisestä johtuen yhtään koodaria tarvittaisi, kuten jotenkin jo onnistuin edellisessä viestissäni päättelemään.

Koodareille siis on työpaikkoja enemmän kuin koodareita löytyy, ja palkkatason osaavilla koodareilla voidaan sanoa olevan vähintäänkin kannustava.
Tästä pienestä ilonpilkahduksesta ei kuitenkaan riitä vielä valoa maamme massatyöttömyyteen.

Nyt ruodittavana ollut hakutehtailu tuskin tulee menemään läpi, sillä sen vaikutusarviointi on nähtävästi kokonaan tekemättä ja hitaammallakin ajattelulla vaikutukset ovat nähtävissä yksinomaan negatiivisina.
Tässä, kuten monessa muussakin asiassa, on lähdetty ongelmaa ratkomaan seurauksia "ratkomalla", eikä varsinaiseen syyhyn, siis työpaikkojen vähäisyyteen, ole otettu minkäänlaista kantaa.

Lisäksi on huomattava, että kaikenlaiset yleiset ponnistelut ponnisteluitten itsensä tähden ovat tuomitut epäonnistumaan, sillä mikäli taustalla ei ole minkäänlaista näkemystä rajallisten resurssien kohdentamisesta, tulee resurssit kylvettyä tuuleen ja sen tähden satokin on mitä on.
Niin pitkään kun nuorisotyöttömyys on kaksinumeroisessa lukemissa, ei ennestään työssä olleitten kouluttamisen suhteen pitäisi laittaa rikkaa ristiin.
Nuorissa meillä on tulevaisuus, mikäli meillä enää mitään tulevaisuutta on.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Foundation

Quote from: ejmantyla on 06.05.2017, 10:26:58
Quote from: dothefake on 06.05.2017, 07:58:54
Että minä toivon työttömien olojen kurjistamista. Pitää mennä sinne oikean nälän ja sähköttömyyden puolelle. Päästäisiin viimeinkin tästä, kun on vielä jotain menetettävää-tunteesta. Sitten alkaa tapahtumaan.
1918.
Asiat sais mennä nopeammin alaspäin.

Tilannehan on ihan toinen kuin viime vuosisadan alussa:

http://www.stat.fi/til/synt/2014/synt_2014_2015-04-14_kuv_001_fi_001.gif
http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_11_03_nieminen_001.jpg

Nykytilanne johtuu siitä, että on hysteerisesti varauduttu pahan päivän varalle valitsemalla vähiten huono vaihtoehto. Kun tulee nälkä ja sähköt häviää, usko ja toivo paremmasta vaan lisääntyy ja tekeminen vähenee entisestään.

"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

Lasse

Ohut OT,

Hiukan lisää lapsilisistä:

Quote from: Lasse on 26.11.2016, 20:05:23
Quote from: Lasse on 23.08.2015, 18:36:47
Nykyinen lapsilisä- , vero- ja toimeentulotukipolitiikka on tiensä päässä, jos ei haluta sitä, mitä se nykyään tuottaa.

Lapsilisät muutettava verovähennyksiksi, sekä siirryttävä perheverotukseen. Yksinhuoltajalisät pois. Siideripissiksen vahinkoraskauden tulosta, sen ollessa odotetusti terve, pitäisi tarjota adoptioon lapsettomille ensisijaisesti, ennen raskaudenkeskeytystä, jotta turha kehitysmaaimportointi vähenisi.

Kannattaisiko tuplata sellaisten perheiden tuet, vaikkapa kolmannen ja neljännen lapsen osalta, jotka ovat ongelmattomasti jo kaksi kyenneet tuottamaan?

Quote from: Lasse on 10.04.2014, 22:57:56
Quote from: Micke90 on 07.04.2014, 15:43:37
Ehkä meidän pitäisi siirtyä tasasuuruiseen lapsilisään lapsiluvun mukaan kasvavan lapsilisän sijaan? Tällöin somput eivät hyötyisi siitä yhtä paljon kuin nykyään. Lapsilisä olisi esim. 125 €/kk lasta kohti. Alla on Vertailu siitä, mitä se tarkoittaisi eri kokoisilla perheillä:

Koska lapsilisillä kun yleensä saadaan sitä, mitä halutaan, niin kaikkein järkevintä olisi tosiaan siirtyä tasasuuruisiin lapsilisiin, jolloin sen hyödyt kohdistuisivat erityisesti suomalaisiin 1-3-lapsisiin perheisiin ja haitat 4-15-lapsisiin somppuperheisiin sekä yli 3-lapsisiin suomalaisiin yksinhuoltajaperheisiin ja somalialaisiin "yksinhuoltajaperheisiin."

Lapsilisien leikkaukset eivät vaikuta perheisiin, jotka ovat kokonaan yhteiskunnan tuen varassa. Toimeentulotuki lasten osalta ylittää lapsilisien määrän, ja pienenevä lapsilisä kompensoidaan täysmääräisesti. Tämä on tuotu esille tässäkin ketjussa jo aiemmin.

Montako vaikkapa kymmenenlapsista somaliperhettä arvioit Suomessa oleskelevan, joka ei olisi toimeentulotuen piirissä?

Itse arvaan: nolla.

Voi niitä yksi tai kaksi olla, mutta niidenkö takia kannattaa hela valtakunnan maksatuksia alkaa uudelleenräknäämään. Ei ole ilmaista sekään.

Quote from: Lasse on 26.03.2014, 14:53:33
Quote from: KalleK on 26.03.2014, 12:57:43
- kahden-kolmen lapsen perhe saisi toisesta ja kolmannesta lapsesta samansuuruisen lapsilisän kuin ensimmäisestäkin. En ole koskaan ymmärtänyt sitä logiikkaa, miksi toinen lapsi kuluttaisi jotenkin enemmän kuin ensimmäinen. Asiahan on juuri päinvastoin kun voi ensimmäisen lapsen vaatteita sun muita tavaroita kierrättää nuoremmille sisaruksilleen.

Lapsilisien porrastukset ovat välttämättömiä, jos kulut katetaan lapsilisillä vain osittain
http://www.pcuf.fi/~mjs/taustaa/lapsilisat.htm

Miksi lapsilisiin tarvitaan nouseva porrastus?
http://lape.fi/keskustelupalsta/viewthread/692/

Täysin yhteiskunnan elätteinä viihtyviin maahantunkeutujiin kyseinen pohdiskelu ei liity mitenkään. Jos lapsilisät poistettaisiin kokonaan, jatkuisi ilmainen elämä samalla tulotasolla, vaikka pääkaupunkiseudulla miljoona-asunnossa.

Lapsiperheiden Etujärjestö ry
http://lape.fi/

Quote from: Griffinvaari on 26.03.2014, 11:19:12
Pistän tähän arhinmäen ajatukset riihestä hän ei esitä % mutta todellisen riihitiedon omaavana asettaa palstalla esitetyt luvut aika outoon valoon.
Arhinmäellä on toki oma lehmä ojassa, mutta valehdella asemassaan hän ei voi.

"Arhinmäki toteaa, että lapset ja lapsiperheet joutuvat kantamaan ison osan kehysriihen sopeutuspäätöksistä.
– Yksittäisinä päätöksinä ne eivät ole dramaattisia, mutta kun laskee yhteen vaikkapa lapsilisän leikkaamisen, polttoaineverotuksen korotuksen ja työmatkavähennyksen leikkaamisen, liian moni leikkaus kohdistuu samaan tavalliseen työssäkäyvään lapsiperheeseen. "

Ja loiset vain nauravat...

Jos et muuten usko, lue vihreiltä:

Quote
Vihreille oli tärkeää, että lapsilisän yksinhuoltajakorotus säilyi, sillä yksinhuoltajaperheet ovat keskimäärin eniten yhteiskunnan taloudellisen tuen tarpeessa. Jatkossakin yksinhuoltajat saavat lapsilisiin noin 48 euron korotuksen kuussa. Lisäksi kaikkein heikoimmassa asemassa olevat perheet voivat jatkossakin hakea toimeentulotukea. Toimeentulotukeen ei tehty indeksileikkausta, joten sen määrä ei pienene ja sen laskennassa otetaan huomioon pienentynyt lapsilisän määrä.
http://www.vihreat.fi/blogit/satu-haapanen/lapsilisaleikkauksen-taustoja

Ei ole helppoa työ- ja lapsihaluisella suomalaisella nykypäivänä...
NOVUS ORDO HOMMARUM

sivullinen.

Syistä ja seurauksista on hieman vielä selvennettävä keskustelun viemiseksi oikeille urille eli sosialismin romahtamisen urille.

Jossain meille kaukaisessa markkinatalouden avulla toimivassa maassa voidaan puhua vapaista työpaikoista, työttymyydestä ja kohtaanto-ongelmista. Meille niin läheisessä Suomessa vallitsee sosialismi eli suunnitelmatalous, joten meillä sellainen puhe on lähtökohtaisesti jo puppua. Meillä työtön on sosialistisen keskussuunnitteluviraston ulkopuolelle ajautunut hukkaresurssi eli syrjäytynyt. Meillä ei ole pulaa työpaikoista, sillä valde voi minä päivänä tahansa julistaa 100 000 uutta valaantarkkailijan virkaa haettavaksi. Hakijan kelpoisuudestakin voidaan valaantarkkailun osalta luistaa tai sitten järjestetään työhön valmentavaa koulutusta.

Sosialismissa työttömyys on aina keinotekoisesti luotu keino ihmisten painostamiseksi -- ei yhtään enempää eikä yhtään vähempää --. Se, mihin ihmisiä sillä yritetään painostaa, vaihtelee, mutta yleisin asia on ulkomaisen kulutuksen vähentämiseen, sillä kulutus on ongelma sosialismissa, jossa ulkomaisesta rahasta on aina pulaa. Tällä hetkellä meillä kuitenkin eletään sosialismin romahduksen vaihetta, jossa syy työttömyyteen ei tule sosialismin tavoitteista, vaan siitä, että sosialismi ei kykene edistämään tavoitteitaan. Meillä kaikki sosialismin "elvytys" kaatuu byrokratian rattaisiin; tosin tänä vuonna Sipilä on onnistunut elvytyksen avulla saamaan rakennusteollisuuden pyörimään ja turhien rakennusten rakentaminen komistaa talouskasvulukuja.

Jos elvytystä onnistuttaisiin laajentamaan koskemaan kaikkia aloja, voitaisiin työttömyydestä päästä todellakin eroon, mutta silloin tulisi taas ongelmaksi ulkomaisen rahan puute. Se olisi Kreikan tie ja Kreikan tie pelottaa Sipilää. Kreikka olisi voinut jatkaa loputtomiin rikasta aikaansa ja jo aikoja sitten kuivuneiden järvien tarkkailijoiden palkkaamista, jos sille olisi vain annettu rajattomasti rahaa. Sille ei annettu. Kreikan sosialismi tapettiin Saksan toimesta. Suomen sosialismi tapettiin vuonna 1917 Venäjän duuman ja sen sosiaalivallankumouksellisen johtajan Kerenskin toimesta. Tälläkin kertaa Suomen sosialismin suurin uhka ja lopullinen kuolin komento tullaan antamaan sosialismin pääkallopaikalta Eurostoliiton päämajasta, joka uhraamalla Suomen yrittää pelastaa "tynkä-Eurostoliittonsa".

Lopulta ei näillä työjutuillta, eläkkeillä, säästöillä ja oikeastaan millään maallisella ole enää tässä vaiheessa kovinkaan suurta merkitystä. Eurostoliitto on kuolemaan tuomittu ja kuolemaan se tulee. Sen painamat koristepaperit tulevat yhtä arvottomiksi kuin sen tietokannassa olevat rahabititkin. Talousjärjestelmän romahduksessa kaikki omaisuus nollataan. Se, joka kiihkeimmin puolustaa omaa rakasta rikkauttaan, on kyvytön taistelemaan vallasta ja tulee häviämään valtataistelun. Rikkaus tulee siten rikkaat tuhoamaan. Sosialismin joutsenlaulu kuuluu jo.

Jäsen kellosepän tavoin toivoisin tulevaisuuden varalle tehtävän jotain toimenpideohjelmia, ettei sosialismin romahduksen mukana mene myös Suomi ja suomalaiset. En silti usko sellaisia syntyvän -- ainakaan toimivia --. Nyt eletään niin poikkeuksellisia aikoja, ettei kukaan osaa näiden aikojen ylitse meneviä suunnitelmia tehdä. On vain luotettava siihen, että vereemme on historian perintönä kirjautunut jonkinlainen suunnitelma tai toimintaohje, joka pelastaa ainakin jotain. Olemme me suomalaiset ennenkin kovia kokeneet ja selvinneet; tulemme me taas kovia kokemaan ja selviämään.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Ari-Lee

Quote from: Lemmy on 06.05.2017, 12:00:59
Quote from: Hankala Tapaus on 04.05.2017, 14:49:14
Quote from: Lalli IsoTalo on 04.05.2017, 14:32:08
3kk välein. Tämä tarkoittaa 20 000 000 turhaa hakemusta vuodessa.
Kannattaa kohdentaa hakemukset. Työministeriön tai TE-keskuksen vapaat työpaikat ja kaikki valtion virat. Ja kansanedustajille pitää muistaa kirjoittaa, kun huutavan työvoimapulan vallitessa pitää hakea piilotyöpaikkoja, niin hakee huutavan piiloavustajan tointa.

TE-ministeriön saiteilla on paljon yksityisiä, joita ei viitsi spämmätä jos ei ole niihin töihin henkseleitä. Menettää vain kasvonsa pienessä kunnassa. Sitten jos olisi oikeasti oikea työpaikka auki niin saa vain haukut spämmäriksi.

Kunnan työpaikat ovat yhdellä saitilla:
https://www.kuntarekry.fi/fi
(2058 avointa työpaikkaa, Koko maa)

Valtion avoimet:
https://www.valtiolle.fi/fi-FI
(225 avointa työpaikkaa, Koko maa)

20 miljoonaa hakemusta on alakanttiin, koska joku lähettää useamman hakemuksen samaan paikkaan eri tehtävään samalla kertaa. Ei taida enää sen jälkeen toimia koko rekry. Ainakin joutuvat avaamaan uusia ylitarkastajan virkoja hakemustulvaa purkamaan.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

kriittinen_ajattelija

#185
QuoteTyöministeri Jari Lindström: Maksajan on vaikea perustella, että työtön hakee vain oman alan työtä


Jari Lindström sanoo, ettei halua kiusata työttömiä. Kaikkien etu on, että heidät saadaan nopeasti töihin.

- Yksilön näkökulmasta on täysin ymmärrettävää, että hän ei haluaisi hakea muuta kuin ns. oman alan töitä, mutta maksajan eli yhteiskunnan näkökulmasta on vaikeata perustella "vain" oman alan työn hakemista. Uskon myös, että työssä olevana on helpompaa myös saada se "unelmatyö".
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/lindstrom_tyottomat-65154
Joo-o taitaa persujen äänestämiset jäädä minultakin kohta väliin nykyisellä menolla.

Provikkapalkkaa maksavat puhmyynti-firmat hieroo juuri parhaillaan käsiään.

En kyllä ymmärrä miten persu-ministeri voi olla noin pihalla, siitä ketkä ylipäätänsä äänesti hänet valtaan. Vaikea nähdä, että Lindström pääsisi enää seuraavissa vaaleissa sisään eduskuntaan...
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

ämpee

Quote from: Jari, paperia koko mies, Lindström- Yksilön näkökulmasta on täysin ymmärrettävää, että hän ei haluaisi hakea muuta kuin ns. oman alan töitä, mutta maksajan eli yhteiskunnan näkökulmasta on vaikeata perustella "vain" oman alan työn hakemista. Uskon myös, että työssä olevana on helpompaa myös saada se "unelmatyö".

Yhteiskunnan näkökulmasta myös on täysin ymmärrettävää, että työnhakijat hakevat ammattiaan vastaavaa työtä, ja siten ovat täyspainoisia yhteisön jäseniä.
Tois'arvoisia töitä haetaan vasta sitten kun on käynyt selväksi oman alan töiden saavuttamattomuus.

Se mikä tässä teatterissa eniten kismittää, on nuorison ylikäveleminen.
Nuorilla on, periaatteessa, elämä edessään, ja jos jotkut, niin he tarvitsevat niitä rajoitettuja työpaikkoja rakentaakseen oman elämänsä perusteet.
Vanhemmilla työttömillä on periaatteessa elämiseen tarvittavat perusasiat hoidettu sen ääeentisen työelämän puitteissa, joten he eivät välttämättä edes tarvitse töitä siinä mitassa mitä nuoremman tarvitsevat.

Kun mahdollisuuksia on rajoitetusti, niin kaikkein järkevintä on ohjata ne mahdollisuudet sinne missä niistä on oletettavasti suurin hyöty, leikkiminen kaiken kattavalla tasapuolisuudella ei ole kovinkaan järkevää, eikä muutenkaan ole kovinkaan järkevää teeskennellä missään asiassa jossa voi toimia järkevästikin.
Joten nuoret sinne oppimiseen ja totutteluun, tai sitten tunnustetaan ettei näillä oppimisilla ja totutteluilla ole tuon taivaallista vaikutusta, minkä me jo etukäteen tiedämmekin.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

RP

Quote from: Ulvokki on 04.05.2017, 16:35:28
Näin Juhana Vartiainen
QuoteRakennetyöttömyys ei johdu siitä,että "työtä ei riitä kaikille", vaan siitä että palkannousupaine yltyy liiaksi jo n 6% työttömyystasolla.
https://twitter.com/filsdeproust/status/472675429963546624

Vartiaisen väitteen totuusarvosta väittely olisi jotenkin mielekkäämpää, jos työttömyys olisi edes lähelläkään tuota rajaa. Ei ole ollut kohta vuosikymmeneen. Eikä meillä silloinkaan työttmyys pomppassut ylös radikaalien palkankorotusten ajamina vaan finanssikriisin ja paikallisten ongelmien (Nokai & Puunjalostus) aiheuttaina.

"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

guest14935

Quote from: kriittinen_ajattelija on 10.05.2017, 19:34:17
Vaikea nähdä, että Lindström pääsisi enää seuraavissa vaaleissa sisään eduskuntaan...
Onhan siellä Stubbikin. Nimiä ja titteleitä palvovia riittää, nuoresta jo opetettu ylistämään mitä tahansa.
https://www.youtube.com/watch?v=FiDL2gw7IpU
QuoteLapinlahden linnut Kansalaiset Pesola
Quote from: ämpee on 10.05.2017, 19:55:57
Quote from: Jari, paperia koko mies, Lindström- Yksilön näkökulmasta on täysin ymmärrettävää, että hän ei haluaisi hakea muuta kuin ns. oman alan töitä,

Yhteiskunnan näkökulmasta myös on täysin ymmärrettävää, että työnhakijat hakevat ammattiaan vastaavaa työtä, ja siten ovat täyspainoisia yhteisön jäseniä.

Se mikä tässä teatterissa eniten kismittää, on nuorison ylikäveleminen.
Nuorilla on, periaatteessa, elämä edessään, ja jos jotkut, niin he tarvitsevat niitä rajoitettuja työpaikkoja rakentaakseen oman elämänsä perusteet.

Joten nuoret sinne oppimiseen ja totutteluun, tai sitten tunnustetaan ettei näillä oppimisilla ja totutteluilla ole tuon taivaallista vaikutusta, minkä me jo etukäteen tiedämmekin.
Hyvin yleistä olla ihan eri alalla kuin mihin koulutus on. Nuorten ongelma on se ettei niitä töitä ole muillakaan aloilla. Jää perheet perustamatta lukuisilla suomalaisilla samaan aikaan kun tukia löytyy kaukaa haetuille. Ihan tarkoituksellista toimintaa hallitukselta, kansanvaihdossa. Työpaikkoja tulisi ostovoiman lisääntymisen myötä lisää jos valtio vähentäisi tuhlausta, muunmuassa turhiin kursseihin sun muuhun kiusaamiseen.

Raksa_Mies

Quote from: Kyklooppi on 06.05.2017, 00:19:52
No onhan se nyt helvetin väärin maksaa tukia sellaisille jotka eivät niitä tarvitse kun tukia leikataan samaan aikaan tarvitsevilta.

Ne "sellaset" maksaa enempi veroja vuodessa kuin me koskaan. Toki jotkut haluaa olla kuin Ranskan äärivasemmiston presidenttiehdokas, joka ehdotti yli 360 keur tienaaville 100 % veroprosenttia.

Uuno Nuivanen

Ulkomaalaiset rakentavat asuntoja ulkomailta tuleville ikityöttömille ilmaisasujille, ja suomalainen maksaa (velaksi). Hieno systeemi.

Pakkanen

Suomen jäälleenrakennuskaudella oli monissa kaupungeissa rakennusluvan ehtona paikallisen työvoiman käyttö.

Jos kapitalisti ei olisi niin ahne, niin tätä voitaisiin soveltaa vielä nykyäänkin. Edes vuokra-/sijoitusasunto projekteissa. Rakennusluvan ehtona tietty kotimaisuusaste.