Miten media harhauttaa?

[aivo]

Usein puhutaan mediasta. Sana harhauttaa sikäli, ettei ole olemassa mitään joukkoa, joka tietäisi, ajattelisi tai olisi jotakin mieltä. On vain yksittäisiä henkilöitä joko lehdessä tai televisiossa, jotka saattavat näyttää olevan jotakin mieltä jostakin. Toimittajat ovat joka tapauksessa merkittäviä. Lukemattomat ja usein kaukana toisistaan olevat ihmiset näkevät lähinnä vain itsensä, lähipiirinsä ja tilan, missä ovat, joten tieto varsinaisesta maailmasta on peräisin toimittajilta.

Sanomalehti, televisio ja kamera mullistivat ihmisaivot. Näköaistin ulkopuolella oleva maailma muuttui näkyväksi ja tietoa siitä ja sen tapahtumista voitiin levittää miljooniin aivoihin. Se mikä lehdessä oli kirjoitettuja sanoja ja valokuvia, oli televisiossa suullista puhetta ja videoita, jolloin sanat tavoittivat nekin, jotka eivät lehtiä lukeneet.

Koska ulkopuoliset eivät päässeet lehtiin kirjoittamaan ts. kritisoimaan tai arvioimaan toimittajien sanojen tai tulkintojen todenperäisyyttä tai korjaamaan heidän tarjoamiaan tietoja, koko yhteiskunta ja sen miljoonat ihmiset jäivät heidän valtaansa. Elämme ikään kuin toimittajien aikakautta. Sitä ennen kyliä ja aivoja hallitsivat juorut, pappi ja esivallan edustajat.

Jokainen tulkitsee toimittajien sanat omalla tavallaan eikä erillisissä ihmisaivoissa voi olla kahta samanlaista maailmaa, vaikka ihmiset näyttävätkin uskovan samoihin asioihin tai niitä edustaviin ihmisiin ja symboleihin. Ihmisaivot saavat tietoa ja ymmärrystä myös muista tietolähteistä, joten heidän käsityksensä maailmasta voivat poiketa paljonkin toimittajien tulkinnoista. Tällä ei ole kuitenkaan merkitystä, koska kukaan ei saa tietää heistä mitään. He ovat pelkkiä nimettömiä ja tuntemattomia kasvoja, joita me kaikki olemme toistemme silmissä.

Ihmiset saavat sinänsä äänestää, mutta sekä poliitikot että äänestäjät ovat toimittajien tiukassa valvonnassa. Pelkkä varomaton puhe jostakin, voi tehdä poliitikosta tai kokonaisesta puolueesta hylkiön, jota äänestäjien kuuluu kavahtaa. On lukemattomia asioita ja tietoja, joita voi käsitellä vain suljettujen huoneiden sisällä toimittajien ulottumattomissa.

Tiedonvälityksen kannalta toimittajat ovat välttämättömiä, mutta yhteiskunnassa, jossa valtalehti on saavuttanut levikkinsä puolesta hallitsevan aseman, lehden henkilöstö sanelee maailman ja sen, mitä siitä tiedetään. On muita lehtiä, mutta niissä tarjottu maailma ei poikkea sanottavasti valtalehden maailmasta. Myös tv-toimittajat näyttävät lukevan samoja lehtiä, minkä seurauksena suuren yleisön saama kuva maailmasta on jokseenkin yhtenäinen.

On kuin jossakin olisi totuusvirasto, joka määrittelisi, miten asiat ja tapahtumat on tulkittava. Salaperäisesti valtalehden henkilön tulkinta jostakin muuttuu kollektiiviseksi ja arvovaltaiseksi näkemykseksi jostakin. Samalla lehden toimittaja kokee edustavansa tahoa, jolla on oikeus hallita ja valvoa yhteiskuntaa oman maailmankäsityksensä mukaisesti. Kyse on eräänlaisesta yksilölle tulevasta tahattomasta vallasta, minkä sanomalehden keksiminen aikaansai yhteiskunnassa. Kertoja määrää, mitä ja miten kertoo, millä on sanomalehteen liitettynä merkittäviä vaikutuksia.

Joku kirjailija koetaan henkilöksi, jota toimittaja voi arvioida, mutta toimittajaa ei voi eikä häntä koeta henkilöksi vaan maailmaksi, joka on sellainen kuin hän kirjoittaa. Verrattuna kirjaan, jonka ani harva löytää, sanojen käyttäjänä toimittajalla on parhaimmillaan satojen tuhansien painosten automaattinen levikki ja vaikka hänen nimensä on esillä, se ei tarkoita sitä, että hänen kanssaan voisi olla eri mieltä.

Se, että lehteen saa kirjoittaa vain toimittaja, on hallitsemisen ydin. Jostakin valtioista voidaan sanoa, että sanomalehdet ja televisiokanavat ovat valtionjohdon valvonnassa tai puhua muslimivaltiosta, mutta yhteiskunta voi olla yhtä hyvin toimittajien tai heidän taustallaan olevan henkilön valvonnassa. Koska lehdillä on oikeus julkaista, mitä itse haluavat, kukaan ei tiedä tästä mitään ja vaikka tietäisivät, he eivät pysty viestimään siitä kenellekään. Tällaista vallankäyttöä on vaikea saattaa näkyväksi, koska maailma on sellainen kuin vallan käyttäjä sen esittää. Näennäisesti lehti vain kertoo, mitä maailmassa ja yhteiskunnassa tapahtuu.

Sanomalehden ongelma on siinä, että lehteä tekee pieni joukko ihmisiä ja kun lehteä ja toimittajia ei voi arvioida ja kritisoida, kansalaisten on pakko antaa yhteiskunnasta ja maailmasta saatava tieto sellaisten ihmisten käsiin, joita ei voi kritisoida ja arvioida. Heidän tarjoamansa tieto voi sinänsä olla oikeaa, mutta jos se on väärää tai vaillinaista, kukaan ei saa oikaista tai korjata sitä, jolloin  voidaan myydä minkälaisen maailman tahansa pelkästään sillä, että tapahtumille annetaan valittu tulkinta.

Koulutettujen ja opiskelleiden joukossa toimittajat eivät poikkea muista. He ovat tavallisia ihmisiä, joilla on samanlaiset aivot kuin kaikilla muillakin. Kaikista ihmisistä voidaan sanoa, että hän on kyllä hyvä jossakin, mutta on lukemattomia muita häntä etevämpiä omalla alallaan. Jollakin on aina enemmän tietoa kuin jollakin toisella, mutta emme tiedä kellä. Kaikki näkevät maailmasta kuitenkin saman eli äärimmäisen vähän.

Toimittaja ei poikkea tuntemistamme ihmisistä muuten kuin siten, että raportoi uutistoimistojen lähettämiä sähkeitä tai lehti on laittanut hänet jonkun asian tapahtumapaikalle. Voidaan puhua myös tulkintojen ketjusta. Joku on tulkinnut jotakin maapallon toisella puolella, kunnes se on päätynyt toimittajan aivoihin, jossa muokkautuu tekstiä ja otsikko painattamista varten.

Se, maailma, mikä on sanomalehdessä, on olemassa lähinnä toimittajan aivoissa erilaisina sanoina ja sanavalintoina. Varsinainen maailma tapahtumineen voi olla mitä tahansa, mutta siitä saamme vain toimittajan tekemän tulkinnan. Jonkun toisen ihmisen aivoissa maailma ja sama tapahtuma olisi voinut saada täysin erilaisen tulkinnan, mutta siitä emme tiedä mitään.

Sama koskee tilannetta, että joku tietää jostakin enemmän kuin toimittaja. Ei ole mitään mahdollisuutta päästä tuohon tietoon käsiksi, koska lehti ei ota vastaan tekstiä, jossa mahdollisesti arvioidaan toimittajan näkemystä jostakin. Sen sijaan toimittajan aivoissa maailma on se, mikä siellä sattuu olemaan.

Toimittajan aivoissa valtio on pelkkä sana, mutta ihmisille valtio on oma ja muilla maapallon ihmisillä taas omansa, kunnes joku keksi koota valtioista uuden valtion, jolloin toimittajille riitti ehtymättömästi uutta kirjoitettavaa. Toimittajien työmaata on myös koko maapallo, mutta on nähtävissä, miten helposti aivot sekoittavat maapallon valtavan väestömäärän ja sen rinnalla häviävän pienen yhteiskunnan mittasuhteet keskenään.

Missään ei kerrota ilmasto-olosuhteiden vaikutuksesta yhteiskuntiin esim. sellaista, että kylmissä ilmasto-olosuhteissa väestöstä on opittu huolehtimaan keräämällä rahaa sos.turvaan ja eläkkeisiin, kun taas lämpimissä ilmasto-olosuhteissa tällainen huolehtiminen jäi puuttumaan. Sos. ja eläketurvaksi jäi pelkkä lasten hankkiminen ja mitä enemmän, sitä parempi. Ongelmaksi tuli kuitenkin työvoiman liikatarjonta, mikä pysyi maailmalta piilossa, kunnes joku keksi valistaa Internetissä, etteivät valtakuntien rajat ole maapallolla ylittämättömiä.

Toimittajan sanat maailmasta pitävät sisällään valtavia ihmismääriä ja lukemattomia järjestöjä, tahoja ja organisaatioita, joilla on joku nimi, usein pelkkä kirjainyhdistelmä, joka sanoo tai tekee jotakin. Se missä määrin toimittajan sanat vastaavat jotakin todellisuudessa, jää arvoitukseksi, koska emme pääse tarkistamaan asioita. Se kuitenkin tiedetään, ettei yhdelläkään organisaatiolla, taholla tai järjestöllä ole yhteisiä aivoja.

Myös lehti itse on organisaatio, jonka toiminta perustuu ihmisten uteliaisuuden ja tietotarpeiden tyydyttämiseen ja siinä sivussa on kätevä myydä mainostilaa. Toimittaja on osa koneistoa ja mielessään hän voi kuvitella edustavansa jotakin, mutta yhteiskunnan kannalta hän on pelkkä yksi yksilö lukemattomien muiden joukossa. Hänellä on vain hallussaan väline, joka monistaa omassa päässä olevia käsityksiä koko yhteiskuntaan.

Varsinaista vallitsevaa tiedotusjärjestelmää ei toimittajan aivoissa nähdä, vaikka se on koko ajan ympärillä ja hän on osa sitä. Jossakin joku vetelee aina naruja. Tuo joku voi olla vaikkapa uskonlahkon johtaja, joka kilpailee muiden vastaavien kanssa ja jolla on keinonsa pitää alamaiset, myös toimittajat kurissa jumalan hänelle antamalla valtakirjalla. Se, että hänen hallintonsa on tuottanut yhteiskunnalle ongelmia, ei ole hänelle ongelma. Hallinto vain leviää pakolaisten mukana yli rajojen, mistä taas muualla olevat toimittajat saavat uutta kirjoitettavaa.

Kirjoitti toimittaja sitten mitä tahansa, hän on joka tapauksessa suojattu sillä, ettei lehden tarvitse ottaa ulkopuolista arvostelua vastaan ja lehden ostajalle riittää, että asiat ovat suurin piirtein todennettavissa, jolloin toimittaja on uskottava.

Tuo todennettavuus ei kuitenkaan toimi, kun toimittaja käsittelee koko maapalloa koskevia asioita. Kukaan ei pysty tarkistamaan, pitävätkö toimittajan näkemykset ja tulkinnat paikkaansa. Kun lehti ja toimittajat kirjoittavat suhteellisen todenmukaisesti yhteiskunnan sisällä olevista asioista, ihmiset olettavat, että tuo todenmukaisuus säilyy myös valtakunnan rajojen yli menevissä asioissa. Tilanne on kuitenkin tyystin toinen sekä toimittajalle itselleen että hänen lukijoilleen.

Kyse ei ole pelkästä pienen yksilön suhteesta valtavaan maapalloon, jossa hän on olematon hitunen. Toimittajasta on tullut välineensä uhri. Hänen on tuotettava palkkansa eteen uutisia ja raportteja maailmasta ja asioista, joita ei itsekään näe ja kenties hän uskoo kirjoittamaansa etenkin kun maailmalla sattuvat tapahtumat ovat sinänsä reaalisia ja todennettavissa.

Maailma on kuitenkin muutakin kuin kirjattuja tapahtumia. Itse asiassa uutiset ja tapahtumat ovat häviävän pieni osa siitä, mitä koko ajan tapahtuu ja joihin liittyy reaalisia kehitysprosesseja, jotka eivät ylitä uutiskynnystä. Vasta prosessin edetessä riittävän pitkälle alkaa varsinaisesti tapahtua jotakin, josta voidaan tehdä uutinen kansainvälisille tietotoimistoille myytäväksi ja sieltä edelleen kansallisille sanomalehdille ja televisioille ympäri maapalloa.

Se, maailma, mikä meissä on, rakentuu sille, että olemme antaneet sanomalehden joidenkin harvojen ihmisten käsiin. Kyse ei ole tarkoituksesta vaan sanomalehden ominaisuudesta.  Kun sanomalehti keksittiin, se mahdollisti tiedon levittämisen miljooniin aivoihin, mutta samalla jäimme tiedon levittäjien vangiksi, kun he päättivät tai joutuivat päättämään, mitä tietoa levitetään, mutta myös tiedon levittäjät jäivät välineensä uhriksi.

Samalla jäimme aikaisemmin vallinneen maailmankäsityksen vangiksi. Meillä on uutta tietoa siitä, miten aivot rakentavat maailman aivoihimme, jolloin syntyy yksilöllinen maailma, joka on kaikilla erilainen ja tieto siitä, miten aivot toimivat saamansa tiedon ja palautteen pohjalta, mutta kaikkea tätä uutta tietoa emme pääse siirtämään sanomalehden toimintaan, koska lehti on rakentunut toimimaan pelkästään omilla ehdoillaan.

Voidaan kuitenkin osoittaa, että sanomalehden tarjoama tieto on aina jonkun yksilön käsitys jostakin, emmekä voi kuvitella, että vain hänellä on oikeus käsittää jotakin. Sanomalehden on toimittava, kuten se nyt toimii, mutta emme voi pitää ketään ihmistä erehtymättömänä totuuden lähteenä vaan yhtä lailla kaikilla ihmisillä on tietoa, joka saattaa olla tarpeen saada esiin

Lehdissä on jo valmiiksi yleisönosasto, mutta vaikka siellä voi olla hyviä kirjoituksia, ne ovat lehden itsensä valitsemia eikä yleisönosastoa voida käyttää esim. toimittajien esittämien tulkintojen kritisointiin tai jonkun muun tiedon tarjoamiseen. Yleisönosasto onkin pelkkä yritelmä siihen suuntaan, että kansalaisillakin on jotakin sanomista asioihin.

Toimittajat näkevät itsensä esivallan ja yhteiskunnan vahtikoirina ja suuri yleisö hyväksyy tämän, mutta toimittajat ovat henkilöitä ja he tarvitsevat yhtä lailla valvojansa eli ne, jotka tietävät jostakin enemmän kuin muut. Tällaisia henkilöitä pitäisi olla vaikka kuinka paljon, eikä toimittajilla voi olla oikeutta vaientaa heitä siksi, että katsoo itse olevan oikeassa.

Joku voi pitää ennen kuulumattomana sitä, että toimittajien ja heidän tarjoamiaan käsityksiä maailmasta ja asioista alettaisiin asettaa kyseenalaiseksi, mutta ei voi myöskään pitää asiallisena sitä, että joku henkilö saa yksin päättää miten asiat ovat, minkä jälkeen muut vain myötäilevät. On myös nähtävä, miten vastuullisessa asemassa toimittajat ovat eli heidän käsityksensä jostakin on tuota pikaa koko yhteiskunnan käsitys jostakin oli se sitten oikea tai väärä.

Ainoa keino suojella yhteiskuntaa ja sen kansalaisia tietojen tahalliselta tai tahattomalta vääristelyltä tai väärinymmärtämiseltä, on se, että yleisönosasto annetaan myös ulkopuolisen tahon valitsemille kirjoituksille. Tuo ulkopuolinen taho on joukko ihmisiä, joiden mielestä kansalaisilla on oikeus korjata toimittajien esittämiä väitteitä ja tulkintoja silloin, kun he näkevät tai tietävät ne vääriksi. Yhtä lailla kansalaisilla on oikeus kaikkeen muuhunkin tietoon, mikäli katsotaan, että asia kuuluu kansalaisten tiedettäväksi.

Läheskään kaikki mielipiteet ja tietämiset eivät voi tulla julkaistuiksi, mutta jotta kansalaisilla olisi edes mahdollisuus tähän, joidenkin ihmisten on sitouduttava määräajaksi ja vuorollaan siihen, että kansalaisilla on joku osoite, mihin kirjoittaa ja että kirjoitukset vastaanotetaan,  luetaan ja arvioidaan.

Vain asiallinen ja perusteltu kritiikki voi tulla hyväksytyksi, mutta jos lehti ei suostu julkaisemaan edes sellaista, yhteiskunnalta ja kansalaisilta voidaan kysyä, miksi he suostuvat kustantamaan sellaisia lehtiä, joissa toimittajien kirjoituksia ei saa arvioida ja kritisoida.

Kysehän on pelkästä sanomalehtitoimintaan sisältyneen tahattoman virheen korjaamisesta, mikä hyödyttää kaikkia eikä ole ketään vastaan. Kun ihmisillä on mahdollisuus oikaista sanomalehden tietoja, syntyy yksinkertaisesti parempi ja luotettavampi lehti ja samalla monipuolisempi käsitys maailmasta sekä jotakin sellaista, mitä muilla tiedotusvälineillä ei ole eikä tule olemaan.

Pelkkä lehden ostamatta ja lukematta jättäminen ei ole kuitenkaan valinta mihinkään. Ilman kritiikkiä toimivat lehdistö vaikuttaa yhteiskunnassa joka tapauksessa jokaisessa uutisessa, poliitikossa, puolueessa ja äänestäjässä. Kaikki mitä me yhteiskunnassa teemme, on sidoksissa siihen, minkälaisen maailman lehdet meille myyvät eikä lapsille voi kertoa, että meille voitiin myydä minkälainen maailma tahansa ilman, että kukaan sai väittää vastaan.