News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

2016-10-16 IS: Poliisin tulkkauskulut räjähtivät käsiin

Started by Elemosina, 16.10.2016, 07:41:34

Previous topic - Next topic

Elemosina

Venäläiset, virolaiset ja erityisesti romanialaiset pakolaiset ovat räjäyttäneet poliisin tulkkauskulut.

QuotePoliisi tarvitsee apua muun muassa arabian, romanian, venäjän ja viron tulkkauksessa.

Poliisin tulkkauskulut ovat kasvaneet lyhyessä ajassa moninkertaisiksi, kertoo Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen. Poliisihallituksen mukaan tulkkaus- ja käännöskulut ovat kasvaneet eniten turvapaikkatutkinnassa ja maasta poistamisissa. Tulkkaustarpeisiin budjetoitiin viime vuonna 3,6 miljoonaa euroa. Esimerkiksi vielä 2006–2007 kulut olivat vuosittain 200 000 euron luokkaa. Puolestaan tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä kuluihin oli budjetoitu 2,6 miljoonaa euroa.

Kasvu selittyy osaltaan vuosi sitten syksyllä alkaneella pakolaiskriisillä. Ulkomaalaislain mukaan poliisin on käytettävä tulkkausapua, jos ulkomaalainen ei ymmärrä suomea tai ruotsia. Eniten poliisi tarvitsee apua arabian, romanian, venäjän ja viron tulkkauksessa.
...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001931490.html
Alkuperäinen lähde: http://www.ksml.fi/teemat/sunnuntaisuomalainen/Poliisin-tulkkauskulut-räjähtivät-käsiin-–-virkamiesruotsi-vaikeuttaa-tilannetta/855190
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Finka

QuotePoliisihallituksen mukaan tulkkaus- ja käännöskulut ovat kasvaneet eniten turvapaikkatutkinnassa ja maasta poistamisissa.

Eikö turvapaikka-asiat kuulu Maahanmuuttovirastolle? Miten poliisit liittyvät turvapaikkatutkintaan?
"On helppoa olla silmiinpistävän 'myötätuntoinen', jos muut pakotetaan maksamaan kustannukset."-Murray Rothbard

Mohammed Al-gazzaz: "Iraqis and Finns have never met in thoughts, culture and religions. There is huge gap between them and it will never go away. I'm talking in general ofcourse there is exception" -FB:RHC

Alapo

^Eiköhän venäläisten ja virolaisten maastapoistaminen liity rikollisuuteen ja varsinkin siihen että noilla maahantulokielloilla voi pyyhkiä persettä, kun ei niitä voi valvoa.

Viljami

Porttiteorian perusteella on syytä pelätä, että kun irakilaiset, afgaanit ja muut sen suunnan tyypit saavat hylsyjä, alkaa tulkattavat räjähdellä käsiin.
For thirty years, Germans lectured Ukrainians about fascism. When fascism actually arrived, Germans funded it, and Ukrainians died fighting it - Timothy. D. Snyder

Alaric

Tässäpä taas näitä maahanmuutosta aiheutuvia piilokuluja, joita ei välttämättä huomioida lainkaan, kun maahanmuuton hyötyjä Suomelle arvioidaan. Sinänsä on kyse aika "pienistä" rahoista, mutta täysin turhia kustannuksia nämäkin ovat.

Liitteenä uutisesta löytyvä taulukko, johon on koottu kategorioittain noita Hämeen poliisilaitokselle tulleita kustannuksia ja lisäksi merkitty turvapaikkatutkinnan osuus.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2321399 (20.11.2016)

QuotePoliisin tulkkauskulut hyppäsivät turvapaikanhakijoiden vuoksi

Tulkkaamisesta ja kääntämisestä Hämeen poliisilaitokselle aiheutuvat kustannukset ovat tänä vuonna arviolta lähes viisinkertaiset vuoteen 2014 nähden. Kasvu johtuu tulkkauksen lisääntymisestä.

Muutoksen taustalla on viime vuoden syksyllä alkanut turvapaikanhakijoitten virta.

Vuonna 2014 Hämeen poliisille ei aiheutunut lainkaan turvapaikkatutkintaan perustuvia tulkkaus- ja käännöskuluja. Viime vuonna niitä kertyi 220 000 euroa. Tänä vuonna kustannuksia arvioidaan kertyvän saman verran.

Tulkkeja poliisi on tarvinnut myös poistaessaan maasta muun muassa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita. Poliisihallituksen mukaan maasta poistamis- ja noutokuljetuksista aiheutuneet tulkkaus- ja käännöskulut olivat koko maassa viime vuonna runsaat 3,6 miljoonaa euroa, kun kustannukset vuotta aiemmin olivat olleet noin 520 000 euroa.

Kustannukset kasvavat edelleen tänä vuonna, sillä pelkästään syyskuussa menot olivat 2,6 miljoonaa euroa (vuotta aiemmin 740 000 euroa).

Käräjäoikeuksien tulkkaus- ja käännöskustannukset ovat kasvaneet poliisin kustannuksia selvästi maltillisemmin, myös valtakunnallisesti. Toissa vuonna kustannuksia kertyi oikeusministeriön mukaan 4,5 miljoonaa euroa ja viime vuonna vajaat 5,3 miljoonaa. Kuluvan vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana kustannukset ovat olleet 4,7 miljoonaa euroa.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Outo olio

Mistä me saadaan riittävästi päteviä tulkkeja? Eiku niin, aikaisemmat turvapaikanhakijat saavat nyt työtä. :)
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Titus

montako tp-ruikuttajaa tuolla reilulla parillasadallatuhannella saatiin tulkatuksi ?
that's a bingo!

Java

Älä usko mitään mitä kirjoitan!

Uimakoulutettava

#8
Quote from: Elemosina on 16.10.2016, 07:41:34
Quote
IS
Kasvu selittyy osaltaan vuosi sitten syksyllä alkaneella pakolaiskriisillä.

Minä kun luulin, että meneillään on turvapaikanhakijakriisi tai siis uusi normaali, vain virtausvoimakkuuden vaihdellessa.

Montako vihapuhujaa on muuten tulkkien avulla saatu kiinni? "Nyt on tekemisen meininki!"

Entä valmistuuko riittävästi maistereita Helsingin yliopiston uudesta somalinkielen ja laajennetusta arabian opetuksesta - japani ja musiikki ovat turhakkeita? Ovathan leikkaukset akateemisesti kohdillaan? Suomi nousuun ja innovaatioita tuotteistamaan!

Edit.
Helsingin yliopiston innovatiiviset prioriteetit:
http://hommaforum.org/index.php/topic,113036.0.html
"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

guest8096

Jokuhan ehdotti, että turvapaikanhakijat voisivat toimia vuorotellen toistensa tulkkeina.

Aksiooma

Quote from: Frida Hotell on 20.11.2016, 19:40:45
Jokuhan ehdotti, että turvapaikanhakijat voisivat toimia vuorotellen toistensa tulkkeina.

Ja käydä hammaslääkärissä vuorotellen. Vai miten se meni? Jos sama tulkki käy usean matun kanssa hammaslääkärissä, niin hampaat ainakin olisivat kunnossa.
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

ArtturiE

Quote from: Outo olio on 20.11.2016, 19:20:10
Mistä me saadaan riittävästi päteviä tulkkeja? Eiku niin, aikaisemmat turvapaikanhakijat saavat nyt työtä. :)

Tämä on itse itseään ruokkiva runsaudensarvi, joka luo ympärilleen kokonaisen toimialan.
Ei tarvitse kuin tuoda maahan rajattomasti matuja, niin ne alkavat perustaa tulkkauspalveluita.
Suomesta voi vielä tulla tulkkauksen mahtimaa ja koko maailman ykkönen. Voimme alkaa viedä ulkomaille tulkkeja. Me tienataan tällä, ihan varmasti.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

Finis Finlandiae

Voi sitä päivää, kun voin lopettaa verojen maksun tähän Pölhölään...
PolpoSTASI: "Jos tämä tori olisi tarkoitettu suomalaisille, täällä olisi suomalaisille tarkoitettuja penkkejä. Häivy!"

GER = paskan kemiallinen merkki
Pakkoruotsi = /c:stä!
YLE - powered by 3000+ mokuidioottia.

Nuiva kansalainen

Viitataanko tässä nyt kieli- vai kulttuuritulkkeihin?
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015

Velmu

Quote from: Frida Hotell on 20.11.2016, 19:40:45
Jokuhan ehdotti, että turvapaikanhakijat voisivat toimia vuorotellen toistensa tulkkeina.

Tämä on hyvä ja kertoo kaiken siitä, millä ainolla keinolla turvapaikanhakijat pystyvät työllistymään.

acc

Tulkkauskuluja voitaisiin vähentää käyttämällä Skypeä. Kehitysmaiden kielien tulkkeja on kehitysmaissa. He voisivat sieltä käsin tulkata englantiin. Suomessa olevan kuulustelijan siis tulisi osata englantia.

Kehitysmaatulkille palkkioksi riittäisi viisi (5) euroa tuntia. Se olisi hyvä palkka. Se olisi kehitysapua.

Koska kehitysmaatulkkiin ei voi luottaa, niin keskustelujen tallenteet pitäisi tarkistuttaa toisella kehitysmaatulkilla. Yhteensä tulkkauksen hinta olisi siis 10 euroa tunti.

Tulkkauskulut tulisi veloittaa asiakkaalta. Käytännössä tämä menisi niin, että esimerkiksi turvapaikanhakijalle perustettaisiin tili, jonne kirjattaisiin hänen saamiensa palvelujen kustannukset. Niitä olisivat muun muassa majoitukset, ravinnot, vaatteet, terveydenhuolto ja tulkkaukset. Nämä kustannukset menisivät perintään heti, kun hakijaa koskeva päätös on tehty. Luultavasti useimmat hakijat katsoisivat parhaaksi poistua maasta ja olla koskaan palaamatta tänne.
2017 Personality 13: Existentialism via Solzhenitsyn and the Gulag
(Huomaa: käsittämätön feministin raivokohtaus, kohta 42:00 eteenpäin)
https://www.youtube.com/watch?v=w84uRYq0Uc8

ArtturiE

Eikö muka tulkkausta voi nykyään hoitaa tietokoneella?
Onhan jo kännyköissäkin käännöskoneita ja luotettavan saa varmasti kohtuuhinnalla verrattuna miljoonien Eurojen kustannuksiin ihmistulkkauksesta.

Luulisi sieltä valikoimista löytyvän kaikki afrikan äbäläwäbälätkin.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

Ernst

Quote from: Finka on 16.10.2016, 07:54:03
QuotePoliisihallituksen mukaan tulkkaus- ja käännöskulut ovat kasvaneet eniten turvapaikkatutkinnassa ja maasta poistamisissa.

Eikö turvapaikka-asiat kuulu Maahanmuuttovirastolle? Miten poliisit liittyvät turvapaikkatutkintaan?

Taisi jorista vanhasta muistista ja, poliittinen poliisi kun on, unohtaa taktisesti matujen räjähtävästi kasvaneet rikokset.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

onni4me

Kun Suomessa on kaksi virallista kieltä - englannin voisi hyväksyä kolmanneksi - niin hakija itse saisi maksaa käännöksen jollekin näistä.

En usko kaikissa maissa oltavan yhtään kiinnostuneita kaiken maailman kielien hallitsemisesta ja käännättämisestä.

Jos ei onnistuisi, että joku kaveri tulisi paikalle kääntämään, niin se olisi voi voi sitten...  >:(
Perussuomalaiset on ihan ookoo tappaa koska he saattaisivat heiluttaa persettä - ja myydä sitä - ja sen takia valtion ei tule turvata heidän elämäänsä.
Asraa mukaillen tämä on ihan ookoo asia sanoa täällä modejen mielestä.

Niobium

Vaikka tulkki osaisikin kieltä, niin vielä voidaan vedota siihen, että onko tulkki siia vai sunni. Ristikkäin ei tietenkään kelpaa.
"Varmaan jokaisen venäläisen äidin suurin unelma on synnyttää lisää lapsia tulevaisuuden juoksuhautoihin laittamaan käsikranaatti leuan alle ja vetämään sokka irti. Korvaukseksi saa säkillisen perunoita. " (Jäsen Hohtis.)

Alaric

Ulkomaan kansalaisten määrä rikosepäillyissä on noussut viime vuosina, joten tulkkauskulutkin ovat kasvaneet. Esimerkiksi Itä-Suomen poliisilaitoksella tulkkauskulut olivat vuonna 2016 49 % suuremmat kuin vuonna 2015.

Toistakaa perässä: monikulttuurisuus on rikkaus, monikulttuurisuus on rikkaus, monikulttuurisuus on rikkaus...

http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Poliisin-tulkkauskulut-rikostutkinnoissa-kasvaneet/942070 (5.3.2017)

QuotePoliisin tulkkauskulut rikostutkinnoissa kasvaneet

Poliisin tulkkauskulut esitutkinnoissa ovat kasvaneet viime vuosina koko Suomessa. Kun ulkomaan kansalaisten määrä rikoksista epäillyistä on noussut, se on lisännyt vastaavasti myös tulkkien tarvetta.

Tulkkausta tarvitsevat epäillyt ovat olleet paitsi turvapaikanhakijoita, niin myös muita ulkomaalaisia.

Esimerkiksi Itä-Suomessa seksuaalirikoksista epäiltyinä on ollut ulkomaalaisista niin turvapaikanhakijoita, opiskelijoita kuin urheilu-uran vuoksi Suomeen tulleita henkilöitä. Omaisuusrikoksissa sen sijaan korostuvat itäeurooppalaiset ammattirikolliset.

Poliisien mukaan siksi tulkattavien kielten kirjo on ollut poikkeuksellisen laaja.


Esimerkiksi Itä-Suomen poliisilaitoksella esitutkintatulkkauksen kulut olivat viime vuonna 49 prosenttia suuremmat kuin edellisvuonna.
Viime vuonna esitutkintatulkkaukset maksoivat lähes 64 000 euroa, kun summa toissa vuonna oli 43 000 euroa.

– Tulkin käyttö kuulusteluissa tekee esitutkinnasta työläämpää, sillä ensin jo tulkin ja avustajan aikataulut pitää saada sovittua yhteen. Joissakin tilanteissa voimme käyttää puhelintulkkausta, rikoskomisario Aku Uusitalo Itä-Suomen poliisista kertoo.

Vastaavasti poliisin turvapaikkatutkintaan liittyvät tulkkauskulut ovat vähentyneet, kun tehtäviä on siirretty poliisilta Maahanmuuttovirastolle.

Turvapaikkatulkkauksen kustannukset oli myös rahoitettu poliisissa erillismäärärahalla.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Echidna

^ Jokainen satsattu euro tulee vähintään tuplana takaisin. Niin luvattiin.

Ja kielipoliittisena ratkaisuna tähän voisi ehdottaa ruotsinopiskelun lisäämistä.

Supernuiva

Rahamäärä on toki suuri, mutta ei vielä mahdottoman suuri. On harmillista, että summa on kerrottu vain Itä-Suomen Kuopion alueen osalta, jossa luulisi olevan maantieteellisestä sijainnista johtuen suhteellisesti koko maan tarkastelussa kaikkein vähiten ulkomaalaisia. Olisi mielenkiintoista tietää tulkkauskustannuksien kasvu koko maan tasolla.

Itä-Suomen tulkkikustannukset ovat vielä maltilliset, yhden poliisin vuosipalkkakustannus on uskoakseni suurempi. Kasvuprosentti on toki huolestuttava, mutta valtiovalta ei edes halua tehdä tuolle asialle mitään tiukemman ulkomaalaispolitiikan muodossa. Ollaan iloisia siitä, että tämä asia on uutisoitu eikä tätä ole vaiettu. Voi tulla vielä aika, jolloin tämän tapaisia uutisia ei voi enää lukea Ilta-Sanomien tyyppisestä lehdestä tai sen nettiversiosta.

Jepulis

Ei hätää, ainahan autoilijoiden rikesakot voidaan viisinkertaistaa. Myös sakotusrajaa voi alentaa yhteen kilometriin tunnissa.  Työautoilijat kyllä ymmärtää kun raha menee hyvään tarkoitukseen.
Vihapuhe on parempi kuin lässytetty valhe.