Sanan- ja ajattelunvapaus sanomalehdessä ja maailmassa

[aivo]

Sanan- ja ajattelunvapaus sanomalehdessä ja maailmassa
(Osat 1, 2, 3, 4 ja 5)

1. Ihminen maapallolla

Leipä ja raha eivät kasva puussa, joten yksilöt ja yhteiskunta joutuvat ponnistelemaan leipänsä ja
rahansa eteen. Erityisen hankalaa se on täällä Pohjolassa, joka huomattavan osan vuodesta on kata-
strofialuetta, lunta, jäätä ja pakkasta.

Leivän ja rahan saamisesta joudutaan myös kilpailemaan. Nykyisin tuo kilpailu ei ole pelkästään
yksilöiden välistä, vaan kilpailua käydään yritysten ja yhteiskuntien kesken maailmanlaajuisesti.
Jopa maapallon eteläisen ja pohjoisen pallonpuoliskon voidaan nähdä kilpailevan keskenään.

Pallonpuoliskoilla voidaan nähdä kehityseroja erityisesti ilmastosyistä. Pohjoista pallonpuoliskoa
kurittaa ja vaivaa kylmyys ja ehkä tästä syystä pohjoinen pallonpuolisko on panostanut väestön laa-
jamittaiseen kouluttamiseen ja sos. turvaan.

Eteläinen pallonpuolisko tarjoaa yleensä moninkertaisesti halvemmat ja edullisemmat olosuhteet
ilmaston puolesta. Hengissä voi selviytyä helpommin ja lisääntyä halvemmin, mikä näkyy mm.
valtavassa väestömääräerossa eteläisen ja pohjoisen pallonpuoliskon välillä.

Vastaavaa painetta väestön kouluttamiseen ja siitä huolehtimiseen sos. turvan ja eläkkeiden muo-
dossa ei eteläisellä pallonpuoliskolla ole ollut, mikä on johtanut siihen, että sos. ja eläketurva hae-
taan lähinnä lapsia tekemällä, mikä on taas johtanut siihen, että työmarkkinoilla on tungosta, millä
on taas omat seurauksensa. Varsinkaan kouluttamattoman ei ole helppo saada työtä vaikka tekisi
sitä lähes ilmaiseksi.

Vaikka etelä ja pohjoinen toimivat samassa markkinatalousjärjestelmässä, ilmasto- ja muista syistä
johtuen voidaan puhua täysin erilaisista kustannusolosuhteista ja niiden myötä täysin erilaisista yh-
teiskuntajärjestelmistä. Etelässä, josta sosiaaliturva ja eläkkeet nähtävästi useimmiten puuttuvat -
(kirjoittaja ei ole varma, koska tällaisia asioita ei lehdissä käsitellä), pohjoisen pallonpuoliskon pel-
kät työttömyyskorvaukset kuulostavat runsailta eikä Internetissä kerrota vallitsevasta kustannusta-
sosta.

Se, mikä on huomattava summa eteläisellä pallonpuoliskolla, ei ole sitä pohjoisella, vaan raha me-
nee pelkkiin olemassaolokustannuksiin, ruokaan, vaatteisiin, vuokraan, lämmitykseen jne. ja sekin
niukka raha, minkä työtön saa, riippuu siitä, että onnekkaammat yhteiskunnan jäsenet säilyttävät
työnsä ja veronmaksukykynsä ts. kykenevät maksamaan veroja ja muita tulonsiirtoja valtiolleen.

Ihminen elää maapallolla hyvinkin erilaisissa valtioissa, joissa kullakin on oma kehityskulkunsa ja
historiansa, jotka selittävät pitkälle sitä, mitä yhteiskunta on tällä hetkellä. Kahta samanlaista valtio-
ta, maata ja aluetta ei maailmassa ole eikä myöskään kahta samanlaista yhteiskuntaa. Jokaisessa
yhteiskunnassa on jotakin, joka on vain sille yhteiskunnalle ominaista.

Väestömäärältään yhteiskunnat vaihtelevat suunnattomasti eli on yli miljardin ihmisen yhteiskuntia
ja muutaman kymmenen miljoonan ja muutaman miljoonan yhteiskuntia ja vielä sitäkin pienempiä.
Yhteiskunnissaan ihminen elää maalla, kylissä ja kaupungeissa, jopa jättimäisissä, mutta koska ih-
misaivot ovat mitä ovat, ihminen elää yhä pienessä kyläyhteisössään suurkaupungissakin.

Joku on saattanut haaveilla rajattomasta maapallosta, mutta se, että kullakin yhteiskunnalla on rajat
ja joku maatiedollinen alue hallussaan, merkitsee sitä, että tuolla alueella olevat ihmiset voivat kes-
kenään päättää omista asioista esim. siitä, miten yhteiskunta menestyy yhteiskuntien välisessä glo-
baalissa kilpailussa. Mikäli näin ei olisi, jotkut muut kuin alueella olevat ihmiset päättäisivät heidän
asiansa.

Viime kädessä yhteiskuntien ympäristöresurssit, työvoiman laatu, koulutus, kurinalaisuus ja hinta
yhdistyneenä vakaisiin ja ennustettaviin olosuhteisiin  ratkaisevat sen, millä tavalla yhteiskunta ky-
kenee kilpailemaan. Kilpailutuomareina tässä globaalissa kilpailussa toimivat kuluttajat ostopäätök-
sillään ja sijoittajat, jotka hakevat pääomille turvallisia ja tuottoisia sijoituskohteita. Tuossa kilpai-
lussa kuluttajia olemme me kaikki ja eläkkeidemme kautta olemme myös sijoittajia.


2. Ihminen ja hänen aivonsa

Edellä kirjoitettu antaa jonkinlaisen taustan sille, minkälaisessa maailmassa jokainen kansalainen
tällä hetkellä elää. Maailma on monimutkainen ja ihminen siinä yhteiskuntineen on monimutkaises-
sa tilanteessa. Mistä sitten ihmisessä on kyse?

Kun puhutaan ihmisestä, puhumme itse asiasta aivoista, joka on n. 1.5 kiloa painava, kukkakaalia
muistuttava ja hyytelömäisestä aineksesta koostuva salaperäinen möykky kalloluiden sisällä. Tuo
möykky, olio tai aivot on varustettu ikään kuin videokameroilla ja mikrofoneilla, joilla se voi tark-
kailla ympäristöään. Jotta aivot voisivat liikkua ulkomaailmassa, aivoja kantaa luista, lihaksista ja
raajoista koostuva keho, joka on täynnä hermoyhteyksiä kehon liikuttelua varten.

Yhdessä kehon asento- ja liiketunnistimien sekä suojakuoren havaintolaitteiden ja ilmaisimien kaut-
ta aivot kokevat itsensä tietyn muodon omaavaksi, fyysiseksi olennoksi, joka on erillään lähiympä-
ristön muista olennoista, esineistä ja tapahtumista.

Luiden, lihaksien ja hermoyhteyksien lisäksi elämiseen, aivojen ja kehon pitämiseen hengissä, tarvi-
taan moninainen määrä piilossa olevia elimiä, laitteita, toimintoja ja koneistoja, joihin liittyy omat
anturinsa, jotka valvovat niiden toimintaa ja kertovat niiden tilasta aivoille. Näiden havaintolaittei-
den viestit voivat nousta hyvinkin pakottaviksi.

Aivoihin on rakentunut myös eräänlaisia ohjelmistoja, usein tiedostamattomia, jotka ohjaavat aivo-
jen päivittäistä toimintaa energian saamiseksi ja hengissä pysymiseksi, mutta pelkkä aivojen ja ke-
hon säilyminen ei ole tavoite. Luonto on varustanut aivot myös ohjelmilla, joiden tarkoitus on jälke-
läisten tuottaminen ja niistä huolehtiminen.

Kaikki mitä aivot tekee suhteessa ympäristöön, tallentuu muistiin ja aikaansaa eräänlaista kokemus-
peräistä oppimista. Vaikka suurin osa oppimisesta tapahtuu aivojen elämän alkuvuosina, ei oppi-
miskyky lakkaa varsinaisesti koskaan. Ne ovat yksinkertaisesti rakentuneet oppimaan.

Aivojen on selviydyttävä ennalta arvaamattomissa olosuhteissa ja lukemattomista ongelmista, joten
aivot on varustettu myös päättelykyvyllä, minkä myötä voi syntyä ja on syntynyt kaikkia muitakin
aivoja hyödyntäviä oivalluksia. Kaikkien lukemattomien, meitä ympäröivien esineiden, työkalujen,
koneiden, laitteiden ja koko ihmismaailman taustalla on aina jonkun aivon sisällä tapahtunut oival-
lus.

Aivojen itsensä selviytymistä on palvellut yhteistyö muiden aivojen kanssa, minkä myötä aivot on
varustettu moninaisilla viestintäkyvyillä, ilmeillä, eleillä ja äänteillä. Eläimilläkin on vastaavia ky-
kyjä, esim. äänteensä, jotka merkitsevät lauman muille jäsenille jotakin, mutta vasta ihmisellä ään-
teet ja niiden merkitykset jalostuivat puheeksi, mikä lisäsi ratkaisevasti aivojen yhteistyömahdolli-
suuksia.

Myös puheen jalostuminen kirjoitukseksi oli ratkaiseva sikäli, että kaikki tieto, kokemus ja tehdyt
havainnot voitiin siirtää myös muille kuin lähimmille ihmisille ts. jos kirjoitustaitoa ei olisi, tieto ja
ajatukset leviäisivät vain suullisen puheen välityksellä lähimpiin aivoihin.

Kirjoitustaidolla ei ole ollut kuitenkaan pelkästään positiivinen merkitys. Kirjoitustaidolla voidaan
levittää mitä tahansa ja mm. jälkipolville siirtyi myös monia menneessä maailmassa vallinneita kä-
sityksiä, lähinnä uskontoja, eikä näiden vallasta ja valta-asemasta ole vieläkään päästy eroon.

Kirjoitustaidolla on toinenkin ongelma. Se voi olla jonkun aivon tai joidenkin aivojen hallussa,
minkä seurauksena muut aivot näkevät maailman vain siten, mikä näiden aivojen mielestä on totta
ja tarpeellista, mikä seikka on aina asettanut vaaraan muut aivot ja johtanut lukemattomiin ennen
aikaisiin kuolemiin.

Jollakin tavalla aivot synnyttävät tietoisuuden olemassaolosta ja ympäristöstä sekä niiden kokijasta
eli aivoissa olevan minän, joka on vain pieni osa aivoista. Se, millä tavalla aivot tavalla sen tekevät,
odottaa vielä ratkaisijaansa eikä tutkimuskohde ole kaukana.

Kun puhumme ihmisestä, puhumme samalla olennosta, joka näkee maailmasta ja ympäristöstä suu-
rin piirtein näköaistin kattaman alueen eli varsinaisesta maailmasta häviävän pienen osan.

Aivoissa oleva minä kokee lähiympäristönsä asiana, joka on hänen itsensä ulkopuolella, mutta to-
dellisuudessa myös ulkopuolella oleva ympäristö ja maailma on aivojen tuotosta eli näemme maa-
ilman eletyn elämän, kokemusten, muistojen ja aivoissa olevien tietojen ja käsitysten läpi. Kyse on
ikään kuin kunkin yksilön aivoissa olevien tietojen, luulojen ja käsitysten sekoittumisesta lähitodel-
lisuudesta tapahtuviin havaintoihin mutta varsinainen ulkomaailma on maailma, joka on havainto-
jemme ulkopuolella.

Koska aivot pystyvät päivittämään ympäristöstä tulevat havainnot ja muutokset tehokkaasti ja koska
muut aivot  toimivat samoin, syntyy eräänlainen illuusio yhteisestä maailmasta, jonka kaikki aivot
käsittävät samalla tavalla. Näin ei kuitenkaan ole. Joku kirvesmies tai arkkitehti näkee eri maailman
kuin vaikkapa biologi, vaikka he seisoisivat rinnakkain sitä katsomassa ja sama koskee jokaikistä
muuta aivoa.

Olemme pysyvästi omien kalloluidemme sisällä ja meidän on jokseenkin mahdoton nähdä maailma
jonkun toisen aivon silmin. Sama koskee kaikkia muitakin aivoja. Reaalimaailma on myös jokaisen
yksilön aivotoiminnasta riippumatta, mutta se,  minkä aivot kokevat ja havaitsevat ulkomaailmaksi,
on seurausta jokaisen yksilön omien aivojen toiminnasta.

Se, ettemme huomaa elävämme omassa yksilöllisessä maailmassamme ja aivojen tehokas ja saman-
lainen toiminta lähitodellisuudessa, johtaa siihen, ettemme huomaa, että aivoissamme tai ajattelus-
samme olisi joku virhe ja varsinkin jos, kaikki muutkin aivot on laitettu uskomaan yhteen ja samaan
totuuteen.

Kun aivot toimivat lähitodellisuuden kanssa jokseenkin virheettömästi, oletamme helposti, että ai-
vomme toimivat virheettömästi kaikessa muussakin vaikka olemme jokseenkin täydessä ristiriidas-
sa toinen toistemme kanssa kaikissa lähitodellisuuden ulkopuolisissa asioissa. Emme vain sitä huo-
maa ja mikäli huomaamme, päättelemme, että lähimmäisemme ei ole tajunnut jotakin ilmiselvää
asiaa, mikä peittää alleen sen, että jokaisella meillä on oma kallonsisäinen totuutemme.

Konkreettisessa lähitodellisuudessa kaikki aivot luovat suurin piirtein yhteneväisen ympäristöku-
van, minkä seurauksena joukko ihmisiä väistää samaa puuta. Kun mennään lähitodellisuuden ja
näköaistin kattaman alueen ulkopuolelle, tilanne muuttuu täysin.

Mikään ei ole kertomassa, pitääkö joku aivoissa oleva tieto tai käsitys paikkaansa, mutta tästä huo-
limatta aivot luovat näkemyksen aistihavaintojen ulkopuolisesta maailmasta. Aivot yksinkertaisesti
kuvittelevat sen maailman, mikä ei ole suoraan havaittavissa ts. sitä, mitä emme näe ja havaitse ja
vastaava kuvittelu tapahtuu kaikissa muissakin aivoissa, mutta nuo kuvittelut ovat aina keskenään
erilaisia ja ristiriitaisia.

Olemme suljettuja hermojärjestelmiä. Jo pelkässä konkreettisessa arkitodellisuudessa, emme voi
esim. tietää, onko kokemamme esineen punainen väri sama kuin jonkun toisen ihmisen aivoissa,
mutta tämä on pientä verrattuna siihen, kun kellään ei ole suoraa aistiyhteyttä siihen reaalitodelli-
suuteen, mikä vallitsee näköaistimme ulkopuolella.

Aivoissa oleva minä elääkin käytännössä kolmessa eri ulkomaailmassa: omien aivojen luomassa
ulkomaailmassa ja ulkomaailmassa, joka on kaikkien yksilöiden havainnoista riippumaton. Tästä
ulkomaailmasta jokainen aivo tekee oman tulkintansa, mutta tosiasiassa me emme edes tiedä, mitä
kaikkea tässä aivojemme ulkopuolisessa maailmassa tapahtuu tai on tapahtumassa.

Kolmas ulkomaailma on se, josta aistimme ja aivomme luovat meille maailman eikä tuossa maail-
massa ole tiettävästi esim. punaista väriä. On vain erilaisia aallonpituuksia, taajuuksia, molekyylien
värähtelyjä, painovoima-aaltoja ja mitä kaikkia niitä onkaan, joita tiedemiehet ja fyysikot tutkivat ja
yrittävät selvittää.

Se, mitä luulemme maailmasta tietävämme omien aivojemme sisällä perustuu kokemukseemme ja
kaikkiin niihin tietoihin, mitä olemme saaneet ja saamme koulusta, kirjoista, sanomalehdistä ja tele-
visiosta sekä lähimmäisiltämme. Nekin tiedot, jotka olemme saaneet, saamme ihmisiltä, jotka näke-
vät maailmasta saman kuin me kaikki muutkin eli häviävän pienen osan ja yhtälailla he ovat muiden
vastaavassa asemassa olevien yksilöiden tietojen ja käsitysten varassa.

Mitä kaikkea maailmasta kuvittelemmekaan, emme voi matkustaa paikan päälle tarkistamaan pitää-
kö oma tai jonkun toisen henkilön välittämä kuvittelu ja käsitys paikkaansa. Mikäli voisimme tar-
kistaa asioita paikan päällä, tiedämme, että jokainen ihminen näkee maailman tai jonkun tapahtu-
man omalla tavallaan ja vain omasta näkökulmastaan käsin.

Vaikka sata ihmistä näkisi yhdessä saman tapahtuman, meillä olisi saman tien sata tulkintaa samasta
tapahtumasta ja jokainen niistä olisi jollakin tapaa erilainen, jopa ristiriitainen riippuen kunkin yksi-
lön kokemushistoriasta, ymmärryskyvystä, mielentilasta, koulutuksesta, iästä, sukupuolesta jne.

Yhteistä ja samaa totuutta ei erillisistä aivoista koostuvassa ihmismaailmassa voi olla olemassa edes
konkreettisten tapahtumien yhteydessä, mikä todetaan jatkuvasti mm. poliisien kerätessä silminnä-
kijähavaintoja.

Myös sanomalehtien ja television jokaisen uutisen takaa löytyy jonkun henkilön silminnäkijäha-
vainto tai tulkinta, jonka usein joku toinen henkilö on kirjoittanut ylös ja tulkinnut aivoillaan, minkä
jälkeen uutinen on lähtenyt eräänlaiseen uutistenkeräyspaikkaan lähetettäväksi eteenpäin sanoma-
lehteen ja televisioon, joissa lähetettävät uutiset valitaan, käsitellään ja tulkitaan.

Se, että joku uutinen on sanomalehdessä tai televisiossa, ei tee siitä luotettavaa. Uutinen on edelleen
vain jostakin aivosta lähtenyt kuvittelu. Joku toinen olisi tulkinnut asian tai tapahtuman toisella ta-
valla puhumattakaan lukemattomista muista tulkinnoista. Jonkinlainen luotettavuus tarjottuun tie-
toon voi syntyä vain, jos tieto tai uutinen on kenen tahansa vapaasti arvioitavissa tai kritisoitavissa,
mutta tällä hetkellä tietoa tarjotaan varmana totuutena, jota ei ole lupa epäillä.

Kun yhteiskunnassa miljoonat aivot elävät usein kaukana toisistaan ja jokainen omassa näköaistin
rajaamassa kuplassaan, sanomalehti ja televisio ovat ikään kuin ikkunoita näköaistin rajaaman kup-
lan ulkopuolelle minkä myötä jokainen sanomalehden lukija ja tv-uutisten katsoja ikään kuin "tie-
tää", mitä hänen lähitodellisuutensa ulkopuolella tapahtuu.

Tässä mielessä sanomalehti ja myöhemmin televisio ovat verrattomia yksilöiden tajuntaa ja aivoja
avartavia keksintöjä, mutta niiden vakavia perusheikkouksia kukaan ei ole päässyt analysoimaan ja
vaikka näin joku olisikin tehnyt, hän ei olisi päässyt niistä kirjoittamaan lehden sivuilla, minkä seu-
rauksena suuri yleisö on jokseenkin tietämätön viestintävälineisiin liittyvistä ongelmista, joita ne
eivät itse pysty poistamaan.

Tämä ei kuinkaan estä sitä, että valtalehdessä joku henkilö esittää ikään kuin totuutena jonkun asian
tai tapahtuman miljoonille muille yksilöille. Kuitenkin kyse on vain jonkun henkilön pelkästä kuvi-
telmasta jostakin. Tilannetta ei muuta esim. asiantuntijoiden käyttäminen tai ihmisten haastattelu,
sillä toimittaja käyttää lähinnä niitä asiantuntijoita ja haastateltavia, jotka ovat hänen mielestään
oikeassa.

Myöskään se, että toimittajat esiintyvät lehtensä turvin eräänlaisena arvovaltaisena ja yhtenäisenä
joukkona, ei muuta tilannetta, pikemminkin päin vastoin. Sanomalehti vain esiintyy tuntemattoma-
na joukkona, mutta yksikään joukko tai organisaatio ei kykene ajattelemaan, koska siltä puuttuvat
aivot. Vain joku yksittäinen henkilö on ajatellut ja päättänyt, että joku asia on totta ja joku ei.

Tilannetta tehostaa erinomaisesti se, ettei toimittajien käsityksiä voida kyseenalaistaa ts. antaa pa-
lautetta, mikä on johtanut siihen, että toimittajat voivat kaikessa rauhassa luoda ja markkinoida
omia henkilökohtaisia maailmankäsityksiään ja muiden on täytynyt alistua heidän todellisuuteensa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sanomalehti ja toimittajat sinällään voisi jakaa asiallista ja
puolueetonta tietoa maailmasta, mutta ongelma ei ole tässä. Ongelma on siinä, että toimittajat ovat
oman maailmankäsityksensä vankeja ja koska he hallitsevat sitä, mitä lehdessä kirjoitetaan, olemme
jääneet heidän maailmankäsityksensä vangiksi emmekä tuosta vankeudesta vapaudu, jos emme
avaa sanomalehteä uusille kirjoittajille ja aivoille.


3. Sanan- ja ajattelunvapaus ja tarvitaanko sitä.

Vallitseeko sitten yhteiskunnassa sanan- ja ajattelunvapaus? Suullisella tasolla lähipiirin yksilöiden
kesken kyllä. Voimme vaihtaa esim. poliittisia mielipiteitä keskenämme ilman, että joku paljastaa
meidät viranomaisille, jotka heittävät meidät vankilaan. Näin yleensä Euroopassa, mutta ei tarvitse
matkustaa kovinkaan kauas kun väärä mielipide lähipiirissäkin voi olla kohtalokasta tulevaisuuden
kannalta.

Politiikassa ja julkisessa sanassa sananvapaus onkin jo monimutkaisempi asia. Kuten tiedämme,
valtalehden toimittajan kanssa emme voi olla eri mieltä, koska lehti ei julkaisisi tekstiämme, jos
olemme eri mieltä lehden ja toimittajan kanssa.

Selvimmin sanan- ja ajattelunvapauteen tai sen puutteeseen ollaan viimeksi törmätty pakolaisaallon
yhteydessä. Vaikka ns. pakolaiset ovat näyttäneet lähinnä Internetin avulla järjestetyltä joukkoliik-
keeltä, sanomalehdet eivät ole sallineet muita tulkintoja kuin toimittajien omia.

Jos joku poliitikko olisi puhunut ääneen pakolaiskustannuksista tai sitä, ettei siirtolaisvirtoja pystytä
pysäyttämään, valtalehden toimittaja olisi nostanut hänet ristille rasistina tai muukalaisvihamielise-
nä henkilönä, joka ei ymmärrä ihmisten hätää eikä tuo poliitikko olisi pystynyt puolustamaan asi-
aansa sillä, että kyse on kansalaisten itselleen ja toisilleen maksamista verorahoista, joilla on perin-
teisesti rahoitettu sos. turva, koulut, sairaalat, tiet, sillat jne.

Lehdissä puhutaan mielellään populisteista, mutta millä tai kenen antamalla valtakirjalla valtalehti
ja sen  toimittaja puhuu populisteista tai ylipäänsä kuvittelee toimivansa, kun lehti ja sen toimittaja
pitää poliitikkoja ja koko yhteiskuntaa hyppysissään. Vaikka Euroopassa on tapahtunut suhteellisen
mullistavaa eli kävelty miljoonajoukolla rajojen yli, kukaan ei uskalla hiiskua valtakunnassa sana-
kaan, mikä kertoo jotakin siitä, minkälaisen sensuurin ilmapiirissä julkisuudessa eletään.

Kyse ei ole kaiketi muusta kuin siitä, että sanomalehti keksintönä antaa automaattisesti joillekin
aivoille mahdollisuuden alistaa yhteiskunnan muut aivot oman maailmankäsityksensä alle ja kun
meillä ts. muilla aivoilla ei ole ollut kirjoitusoikeutta lehtiin, yhteiskunnassa kaikkien aivojen on
ollut pakko alistua lehteen kirjoittavien aivojen alamaisuuteen eikä tilannetta voi korjata lehteä
vaihtamalla.

Vanha keksintö, sanomalehti eli se, että paperinpalalle raapustettuja tai naputeltuja tekstejä voitiin
mainosten ja ilmoitusten lisänä monistaa, levittää ja myydä halvalla joka paikkaan, on paljastumas-
sa arveluttavaksi. Erityisesti se, ettei lehden ja sen toimittajien näkemyksiä voida arvioida ja kriti-
soida, muuttaa tiedotusvälineen omituiseksi eli se antaa joillekin yksittäisille aivoille käsittämättö-
män vallan vaikuttaa asioihin ja muihin aivoihin ilman, että näillä olisi mitään sanomista tuohon
vaikuttamiseen.

Sille, että yhteiskunta on jäänyt toimittajien alamaiseksi, on selkeä syy. Ennen Internetiä usein kau-
kana toisistaan olevilla ihmisillä ei ollut keskinäistä viestintävälinettä käytössään puhelimia ja kir-
jeitä lukuun ottamatta, joten he jäivät nimettömiksi ja äänettömiksi. Nyt on Internet, jonka välityk-
sellä viestit voivat levitä lehdistä ja toimittajista riippumatta.

Vaikka Internet tavoittaakin siellä, täällä olevia ihmisiä lähinnä satunnaisesti, itse väline mahdollis-
taa helpon osallistumisen tiedon tuottamiseen ja siitä käytävään keskusteluun, minkä myötä yhteis-
kunta ja maailma on avautumassa uusille aivoille, ajatuksille ja tulkinnoille. Toistaiseksi Internet on
vielä pelkkä lukemattomien aivojen sekava kaaos, mistä juuri mikään ei nouse suuren yleisön ts.
miljoonien yksilöiden tajuntaan ja tietoisuuteen, koska ei ole mekanismia, joka seuloisi yksilöissä
olevaa tietoa eikä menetelmää, joka toisi uuden tiedon ja näkemyksen julkisuuteen.

Niinpä meillä vallitsee maailma, joka oli ennen Internetiä eikä yhteiskunta ole kyennyt astumaan
uuteen Internetin mahdollistamaan maailmaan. Se, että nimeltä mainittavat henkilöt voivat määrätä,
mitä yhteiskunnan jäsenet saavat puhua ja ajatella ja mitä eivät, on jäänne menneisyydestä, mutta
tuolle maailmalle ei löydy enää teknisiä, aivotoiminnallisia ja yhteiskunnallisia perusteita.

Lehdet ja toimittajat, jotka ovat tottuneet elämään virkaveljiensä ja -siskojensa kanssa yhteisessä
sana- ja käsitemaailmassa ilman, että muut olisivat voineet kajota heidän teksteihinsä, pitävät muita
kuin omia näkemyksiä väärinä, mutta ei ole edes heidän asiansa päättää, mikä on oikea ja mikä vää-
rä tulkinta yhteiskunnasta ja maailmasta.

Mikäli sanomalehti keksittäisiin nyt ja mikäli yleisesti tiedettäisiin minkälainen valta sanomalehdel-
lä ja sen taustalla olevilla toimittajilla on meidän kaikkien aivoihin,  mielipiteisiin ja näkemyksiin
puhumattakaan äänestäjistä ja poliitikoista, sitä ei enää annettaisi pelkästään yksittäisten aivojen tai
jonkun pienen porukan hallintaan maailmassa, joka koostuu pelkästään yksittäisistä henkilöistä.

Sanomalehden toimittajien maailmankäsitykset ja -tulkinnat leviävät tietysti tv-toimittajiin, jotka
muuttavat sanomalehtien tekstit ja ajatukset suulliseksi puheeksi sopivien filmitallenteiden kera.
Näin sanomalehtien sisältö tavoittaa yhteiskunnassa nekin, jotka eivät sanomalehtiä lue tai jotka
lukevat lähinnä sähköisten viestimien otsikkoja. Mitä tv-ohjelmien tekijät sitten esittävätkin tai väit-
tävätkin, kellään ei ole edes teoriassa mahdollisuutta kyseenalaistaa tarjottua tietoa ja totuutta.

Se, että meillä on suullisella tasolla lähimmäistemme kesken sananvapaus, ei tarkoita sitä, että meil-
lä tavallisilla kansalaisilla on sanan- ja ajattelunvapaus todellisuudessa. Mitä mieltä olemmekin,
kukaan ei voi tietää siitä mitään eli mielipiteellämme ei ole minkäänlaista merkitystä. Vaikka eri
mieltä olevia olisi kuinka paljon tahansa, silläkään ei ole minkäänlaista merkitystä, koska kukaan ei
tiedä heistä mitään. Julkisella puolella jokainen poliitikko joutuu taas tarkoin valitsemaan sanansa,
jos haluaa olla joutumatta toimittajiksi itseään kutsuvien henkilöiden kynsiin.

Kysymykseen, tarvitaanko yhteiskunnassa sanan- ja ajattelunvapautta, voidaankin vastata, että ei,
jos luulemme, että joku yksittäinen sanomalehden toimittaja tietää takuu varmasti miten maailman
asiat ovat tai että, joku henkilö ylipäänsä voi tietää, mitä maailmassa paraikaa tapahtuu tai että juuri
hän ja vain hän tietää asiat. Tällaisessa asemassa valtalehden toimittaja kuitenkin on ja hänen sano-
jensa varaan miljoonat muut yksilöt rakentavat maailmankäsityksensä.

On vielä huomattava, että johonkin asiaan tai tapahtumaan liittyvät sanat ja käsitteet eivät ole varsi-
nainen asia tai tapahtuma. Sanat ja käsitteet ovat vain väline, jolla erilliset aivot voivat viestiä kes-
kenään jostakin asiasta tai tapahtumasta ja vaikka meillä on yhteiset sanat, tulkitsemme ne aina
omalla tavallamme emmekä välttämättä edes huomaa, että tulkitsemme sanojen sisällön eri tavalla.

Voidaan puhua esim. miljardista muslimista tai muslimeista. Vaikka uskontoa tunnustavia olisikin,
mistä joku voi tietää, että joku yksilö jossakin on muslimi eli käytännössä puhumme jostakin, jota ei
ole olemassakaan muualla kuin toimittajan mielikuvituksessa.

Korkeintaan on miljardi ihmistä, jotka on alistettu uskontonimisen pakkovallan alle eli käytännössä
puhumme valtioista, joissa hallinto käyttää uskontoa tai jotakin uskonlahkon tulkintaa häikäilemät-
tömästi hyväkseen eikä kansalaisilla ole pienintäkään mahdollisuutta olla eri mieltä vaarantamatta
omaa henkeään. Papiston tai hallinnon ei luonnollisesti tarvitse itse osallistua väkivaltaan, auto-
pommeihin yms. - riittää kun, väärinajattelijat tai väärinuskovat markkinoidaan yhteiskunnan tai
valtauskonnon vihollisiksi, joita kerättyjen pakolaistietojen mukaan on tarpeen vainota.

Sanomalehti on täynnä kieltä ja kielenkäyttöä, jonka vastaavuutta ja yhteyttä todellisuuteen voidaan
vain aprikoida. Tiedetään vain, ettei mikään joukko, organisaatio tai taho kykene ajattelemaan tai
olemaan jotakin mieltä. On vain lukemattomia henkilöitä milloin mitäkin organisaatiota johtamassa
ja edustamassa, mutta heidän johtamansa joukko on kirjava määrä yksilöitä, jotka ajattelevat kuka
mitäkin.

Usein nuo organisaatiot esiintyvät sanomalehdessä vaikutusvaltaisina ja arvovaltaisina tahoina, kir-
jainyhdistelminä yms. mutta kaikkien tahojen takaa löytyy joku fyysinen henkilö, joka kenties joh-
taa tai edustaa jotakin organisaatioita, mutta edelleenkin hän on vain yksi aivo miljoonien muiden
aivojen joukossa.

Lähitodellisuudessa sanat ja käsitteet toimivat hyvin ja ovat väline, jolla erilliset aivot voivat viestiä
keskenään toisiaan ymmärtäen jostakin tapahtumasta tai asiasta, mutta mitä kauempana varsinaises-
ta lähitodellisuudesta olemme, sitä suurempi vapaus meillä on kuvitella sekä lehden kirjoittajana
että sen lukijana mitä tahansa ja aivojen erillisyys kaikista muista aivoista takaa sen, että voimme
olla jokseenkin rauhassa omien kalloluidemme sisällä.

Sanan- ja ajattelunvapautta tarvitaan monesta syystä. Sitä tarvitaan, jos haluamme nähdä maailma
myös muiden kuin valtalehden toimittajan silmin ja aivoin - eikä hän todellakaan ole muuta kuin
yksi henkilö tai aivo meidän miljoonien muiden aivojen joukossa.

Voidaankin olettaa, ettei mm. maailmansotia ja niiden kaoottisia tapahtumia ja teurastuksia olisi
tapahtunut, jos väestö ei olisi ollut niin helposti ohjattavissa uskomaan johonkin yhteen totuuteen ja
tarjottuun maailmantulkintaan.

Jos se olisi ollut mahdollista, olisi ehkä ollut joku aivo, joka olisi kysynyt, onko tässä kehityskulus-
sa mitään tolkkua ja järkeä. Mutta kun ei ollut, nuorten miesten alkavia elämiä sammutettiin kone-
kiväärillä kuin niittokoneella. ja vasta sitten, kun vastapuoli ei kyennyt hulluutta jatkamaan, tappa-
minen saatiin loppumaan sillä kertaa.

Sanan- ja ajattelunvapautta tarvitaan yksinkertaisesti siksi, ettemme voi luottaa pelkästään jonkun
valtalehteen palkatun tai kenenkään muunkaan yksittäisen henkilön näkemyksiin maailman tapah-
tumista ja asioista. Emme voi luottaa edes omiin aivoihimme, mutta tähän meidän on ollut tois-
taiseksi tyytyminen. Muita kuin toimittajien omia tulkintoja ja näkemyksiä maailmasta ei sallita,
joten meitä on voitu johdatella vaikka mihin ja meille voidaan uskotella mitä tahansa.

Ehkä tärkein sanan- ja ajattelunvapauden puolesta puhuva seikka on se, että sen myötä saamme
miljoonia aivoja ja niiden oivalluskyvyn käyttöömme. Ihmismaailman lukemattomat keksinnöt ja
saavutukset eivät olisi olleet mahdollisia, jos aivoilla ei olisi ollut vapautta oivaltaa ja kyseenalais-
taa asioita, vaan kaikki olisi pitänyt tehdä siten kuin aina ennenkin on tehty.

Vaikka harva lienee halukas kirjoittamaan mitään, monikin voisi olla halukas tietämään maailmasta
muitakin tulkintoja ja tietoja kuin toimittajien valitsemia. Kyse ei ole ollut kuitenkaan mistään leh-
den tai toimittajien halusta ja tahdosta. Vielä vähän aikaa sitten, yhteiskunnan osallistuminen tiedon
tuottamiseen ei olisi ollut teknisesti mahdollista ja vaikka se nyt on mahdollista, ihmiset ovat tottu-
neet ja kasvaneet vallitsevaan tilanteeseen.

Lehdillä on itsessään ollut luontainen tarve ja perusteltu syy valita, mitä julkaisevat ja koska toimit-
tajat ovat ihmisiä, kuten kaikki muutkin, he käsittävät maailman siten kuin käsittävät. Ajatus siitä,
että lehti sattuu olemaan myös ainoa yhteisöllinen viestintäväline, mikä meillä erillisillä aivoilla on
käytettävissämme, ei ole vielä tullut julkisesti käsitellyksi sanomalehtien sivuilla.

Koska aivojen erillisyyttä ei julkisuudessa käsitellä tai ole käsitelty, se ei ole ikään kuin olemassa
minään merkittävänä asiana. Joka tapauksessa lähipiirissämme, jossa aivojen erillisyys on konkreet-
tisesti läsnä, meidän mieleemme ei juolahda luopua itsenäisestä ajattelustamme, koska näemme, että
toinen ihminen on pelkkä itsemme kaltainen henkilö. Jos hän on eri mieltä itsemme kanssa, pidäm-
me sitä hänen itsestään selvänä ja luonnollisena oikeutenaan, mikä kuuluu normaaliin ihmiselä-
mään.

Se mikä on normaalia ihmisten kesken, ei kuitenkaan toimi sanomalehdessä ja sen myötä itse yh-
teiskunnassa. Kun meille tuntematon henkilö on sanomalehden toimittaja, olemme valmiit hyväk-
symään hänen esittämänsä asiat ikään kuin virallisena totuutena siksi, että emme tunne ja näe toi-
mittajaa fyysisenä henkilönä ja siksi, että muutkin näyttävät uskovan hänen viralliseen totuuteensa.
Se, että toimittajien kanssa ei kukaan ole voinut olla eri mieltä, on nostanut ja eristänyt heidät vielä
jonnekin omaan maailmaansa, mutta tämä ei ole yksittäisten toimittajien vika vaan vika on tiedotus-
järjestelmässä, joka ei ole rakentunut tarjotun tiedon kyseenalaistamista varten.


4. Internet

Mitä tulee toimittajien valtaan yhteiskunnassa, Internet näyttäisi muuttaneen tilanteen sikäli, että
kuka tahansa voi keltään lupaa kysymättä julkaista mitä tahansa verkossa. Internet näyttäisi muistut-
tavan suullista puhetta sikäli, että itse kukin löytää sieltä mitä sattuu löytämään ikään kuin törmäilisi
eri ihmisiin eikä siitä synny mitään yleistä tietämistä tai käsitystä asioista. Syntyy korkeintaan joita-
kin pieniä nettiyhteisöjä, joiden jäsenet ovat toisilleen tuntemattomia.

Edellä mainittu koskee kuitenkin lähinnä vakaissa oloissa eläviä länsimaita. Toisin on esim. Lähi-
itä, joka on täynnä poliittisia, sosiaalisia ja uskonnollisia jännitteitä puhumattakaan siitä, että  40-
miljoonaiselta kurdiväestöltä puuttuu kokonaan oma valtio. Tämän lisäksi Lähi-idässä ja Afrikassa
Eurooppa näyttäytyy elokuvien ja television kautta suurin piirtein maalliselta paratiisilta demokrati-
oineen ja elintasoineen.

Vaikka sitä lienee vaikea todistaa, joku tai jotkut ovat saattaneet kiertää valtaapitävien sensuurin ja
käyttää Lähi-idässä verkkoa hyväkseen kiihottaakseen  kansaa ja nuorisoa kaduille riehumaan -
ikään kuin hallintoa kaatamaan demokratian aikaansaamiseksi. Kaikillahan on kännykät ja nettiyh-
teydet ja niillä operointi ei vaadi mitään ulkopuolisia tahoja esim. Yhdysvaltoja säheltämään tai
muuten monimutkaisia taitoja.

Vastaavalla tavalla netissä on ollut helppo markkinoida joukkoliike tunkeutumaan yli rajojen Eu-
rooppaan. Selvästi on päätelty, että kun lähtijöitä tai halukkaita saadaan kerättyä riittävän paljon ja
lähtemään samanaikaisesti, Eurooppa ei pysty pitämään kiinni ulkorajojaan, kuten ei pystynytkään.

Niinpä Eurooppa joutui kännykkä- ja nettihuijauksen uhriksi. Epäilemättä lähtijöiden joukossa on
myös todellisia suojelua tarvitsevia, mutta mitään villin lännen uudisraivaajia tai 1900-luvun alun
siirtolaisia nämä uudet tulokkaat eivät ole. Heidät vain huijattiin ja houkuteltiin lähtemään paratii-
siin.

!900-luvun alussa siirtolaisilla ei ollut mitään työttömyyskorvauksia ja kotouttamisohjelmia vas-
taanottajineen, mutta nämä nykyiset tiesivät astuvansa valmiiksi katettuun pöytään länsimaisten
yhteiskuntien veronmaksajien maksettavaksi, mikäli saavat pakolaisstatuksen.

Joka tapauksessa keitä nämä kännykkähuijauksen - ja kiihotuksen toteuttajat olivatkaan - oli tarkoi-
tusperät mitkä tahansa, he ovat vastuussa Syyrian ajautumisesta kaaokseen, sisällissotaan, yhteis-
kunnan tuhoutumiseen puhumattakaan lukemattomista kuolonuhreista. Vaikka tavoitteena olisikin
ollut demokratian aikaansaaminen, siihen on muitakin keinoja kuin riehuminen ja mellakointi ka-
duilla, mihin mikä tahansa hallinto vastaa voimakeinoin.

Voittajia eivät tule olemaan myöskään pakolaiseksi lähteneet ja mahdollisen oleskeluluvan saaneet.
Se mikä näytti paratiisilta, ei sitä ole, mikä paljastuu, kun muutaman vuoden on mittaillut katuja ja
seisoskellut katujen kulmissa toimettomana ja tarpeettomana.

Salakuljettajille solmittu pakolaispykälä tarjoaa luonnollisesti ehtymättömän elinkeinon ja myös
täällä moni hyötyy ja rahastaa pakolaisilla. Veronmaksajien raha palaa, kun valtio eli me maksam-
me kaikki kotoutumisohjelmat, perheiden yhdistämiset, oikeuskäsittelykustannukset, käännytykset
ja kaikki ne menot, mitä ihmisten asuttamisesta ja oleskelusta seuraa.

Kansainvälistymistä, ihmisten liikkumista, avioliittoja ylirajojen ja siirtymistä toiseen maahan asu-
maan ja työhön pidetään hyväksyttynä ja yhteiskuntia rikastuttavana asiana, mutta missä on maa-
hanmuuton rajat, kuka ne asettaa ja miten? Onko yhteiskunnilla ja niiden kansalaisilla ylipäänsä
oikeus päättää asioistaan rajojensa sisällä? Ennen kaikkea kyse on valtavista kustannuseroista ja
erilaisista yhteiskuntajärjestelmistä eli toisissa sos.turva luodaan tulonsiirroilla ja toisissa lapsia
tekemällä.

Entä jos pakolaisvirta ei pysähdykään eli kaikki on ollut vain alkusoittoa tulevalle. Saattaa olla
mahdollista, että eteläisellä pallonpuoliskolla Eurooppaan lähtemistä aletaan pitää aivan  normaali-
na ja itsestään selvänä työttömien, köyhien ja liikaa lapsia tehneiden ihmisoikeutena, minkä avulla
itse kukin voi ratkaista kaikki työttömyyden ja köyhyyden tuottamat ongelmat. Kaikkihan näkevät
asiat vain yksilöinä ja omasta yksilöllisestä näkökulmastaan. Kukaan ei näe siellä ja täällä sitä, että
kyse on valtavista ihmisjoukoista.

Vaikka aihe on arka, se ei poistu silmät ummistamalla, vaan odottaa joka tapauksessa käsittelyään ja
vastaustaan eikä sitä voi loputtomiin väistää. Jossakin ihmiskunnan ravintotilannetta tutkivassa do-
kumentissa livahti tieto, että ihmiskunnan lisääntymisvauhti on tällä hetkellä n. 210000 henkeä vuo-
rokaudessa kuolleisuus mukaan laskien.

Luku tuntuu epäuskottavalta, jos sitä pyörittelee taskulaskimella ja se, miksi lukuun ei kiinnitetä
julkisuudessa huomiota, voi johtua hyvinkin siitä, että me kaikki näemme itsemme pelkkinä yksi-
löinä. Ei hurjaa vauhtia lisääntyvänä valtavana ihmisjoukkona. Meistähän ei kukaan ole nähnyt tai
havainnut yli 7 miljardia ihmistä kuten ei mitään muutakaan, mitä nuo 7 miljardia ihmistä päivit-
täin, viikoittain, kuukausittain ja vuosittain tekevät.

Sitä paitsi onko enää mitään tehtävissä? Meidät on myyty 28 valtion koalitiolle tai paremmin sano-
en koalitiota johtavalle hallinnolle ja jokainen voi päätellä minkälaista tällaisen koalition päätöksen-
teko on varsinkin jos, joku valtio yrittää tehdä jotakin muuta. Jo pelkkä kansallinen, yhden valtion
sisällä tapahtuva päätöksenteko on useimmiten poliittisesti tuskallista vääntämistä, jossa jokaisella
etupiirin edustajalla on joku mielipide ja jossa jokainen kansanedustaja puhuu milloin millekin ää-
nestäjätaholle samaan aikaan kun meillä on valtalehti, jonka toimittajat" tietävät" asiat.


5. Sanomalehti kansalaistensa käytössä

Kun toimittajien näkemyksiä ei ole voitu kyseenalaistaa, on valtioita mielellään yhdistelty ja nähty
maapallon väestöpaine pelkkänä humanitäärisenä pakolaisten yms. vastaanottokysymyksenä, jossa
kansalaisten mielipiteitä ei tarvitse kysellä. Puhutaan korkeintaan kansainvälistymisen tuomasta 
rikkaudesta ja onnesta samaan aikaan, kun hallitus kamppailee velkaongelman, leikkausten ja kil-
pailukyvyn puuttumisen kanssa.

Jossakin toisenlaisessa tiedotusjärjestelmässä koko vallitseva maapallon ja ihmiskunnan nykyinen
tilanne on nähtävissä ja tulkittavissa toisin. Vaikka toimittajia aivoina ei voikaan syyttää henkilö-
kohtaisesti yhteiskuntien kaoottisesta tilanteesta ja tulevasta kehityskulusta, tiedotusjärjestelmä,
jossa joku henkilö tai pieni porukka päättää, mikä on totta ja mikä ei, ei voi olla perusteiltaan terve.

Terveitä eivät ole myöskään pienen porukan sanankäyttövaltaan perustuvat yhteiskunnat. Vaikka
meillä valtion johto tai papisto ei uhkaakaan väärin ajattelevia ihmisiä hengenmenetyksellä tai van-
kilalla, mikä on arkipäivää kaikkialla maapallolla, lehdistö tukkii tehokkaasti kansalaisten suut, ai-
vot ja näkemykset luokittelemalla heitä populisteiksi, rasisteiksi, nationalisteiksi, impivaaralaisiksi
tai siellä täällä oleviksi yksittäisiksi toisinajattelijoiksi ikään kuin toimittajat itse eivät olisi pelkkiä
yksittäisiä kansalaisia kuten kaikki muutkin.

Entä sitten kansainvälinen yhteisö valtion päämiehineen, jotka silloin tällöin kokoontuvat yhteiseen
perhepotrettiin julkilausumien antamisen jälkeen. Oli sitten jonkun valtion johtaja valittu millä ta-
valla tahansa, hän esiintyy samanveroisena ja hyväksyttynä valtion johtajana kuten kaikki muutkin,
vaikka olisi pimittänyt yhteiskuntansa verorahoja itselleen, sukulaisilleen ja kavereilleen sekä vai-
nonnut ja tappanut yhteiskuntansa kansalaisia.

Tosin hänkään ei ole välttämättä kovinkaan huonossa seurassa, mitä tulee siihen, että Yhdysvaltain
presidentti on käytännössä maapallon mahtavin asekauppias, joka jakaa asearsenaalinsa turvin tur-
vallisuuspalveluja ja suojelua ympäri maapalloa. Aseet, asejärjestelmät ja niiden kehittäminen mak-
savat suunnattomasti, joten on ymmärrettävää, että niihin uhrattuja varoja halutaan saada takaisin eli
vaikka toinen maailmansota vuosikymmeniä sitten päättyikin, ei aseteollisuutta kyetty työllisyys-
ym. syistä ajamaan alas, mistä on seurannut loputon kilpavarustelun kierre vihollisineen ja uhkaku-
vineen.

Mikä tahansa maapallolla vallitseva kiistakysymys olisi ratkaistavissa neuvottelupöydässä kansain-
välisen julkisuuden edessä, mutta tällainen toiminta ei ole kannattavaa ja työllistävää aseteollisuu-
delle. Aseteollisuudella on kuitenkin huonot ajat menossa sikäli, että koko kehittyneessä maailmas-
sa sodankäynti on muuttunut mahdottomaksi, mikäli ei haluta palata takaisin kivikauteen ja mikäli
halutaan, että perheenäidit saavat edelleen virtaa seinästä pölyimuriaan varten.

Pikkusodat ja konfliktit ovat sinällään helposti hoidettavissa länsimaiden ulkopuolella, mutta yh-
teiskunnat ja valtiot ovat saamassa tarpeekseen toimimattomien hallintojen ja asekauppiaiden ai-
kaansaamasta pakolaisvyörystä eli siitä, että aseteollisuuden työpaikat, palkat, voitot ja verot mak-
satetaan muualla jatkuvana pakolaisvirtana eli muut valtiot ja niiden veronmaksajat joutuvat kustan-
tamaan aiheutetut seuraukset omasta pussistaan.

Mitä tulee vielä vaikuttavaan pappisvaltaan eri puolilla maapalloa, mitään yhteistä uskontoa, juma-
laa ja siihen liittyvää totuutta ei ihmismaailmassa voi olla olemassa puhtaasti aivojen ominaisuuk-
siin ja niiden toimintaan liittyen, minkä myötä pappien valta yhteiskuntien elämässä ja toiminnassa
ei ole nykyaikana perusteltavissa.

Kaikki aivot tietävät, mikä on ihmisen tekemää ja mikä ei, mutta jokainen joutuu kuvittelemaan
jumalansa itse. Toisen ja toisten ihmisten aivoissa on joka tapauksessa eri kuvitelma ja vaikka ku-
vittelijat kokoontuisivat yhteen yhteisten tunnusten alle näkemään toinen toisensa, kuvitelmien eril-
lisyydestä ja erilaisuudesta on mahdoton päästä eroon. Raamattu, koraani ja tiede antavat kullekin
yksilölle oman vastauksensa mutta oli tuo vastaus yksilön aivoissa mikä tahansa, se on yksityisasia
eikä yhdellekään aivolla voi olla oikeutta alistaa muita aivoja oman totuutensa alle puhumattakaan
koko yhteiskunnasta.

Maapallon yhteiskunnat ja valtiot eivät ole vielä koskaan kuuluneet kansalaisille itselleen. Vaikka
yhteiskunnat ovat paikkoja, joissa kansalaiset elävät, asuvat ja työskentelevät,  he itse eivät
ole saaneet vaikuttaa suoraan yhteiskuntaansa ja toisiinsa. Pahimmillaan he ovat pelkkiä
äänettömiä ja valvottavia alamaisia ja vaikka kansalaisilla on äänioikeus ja oikeus valita yhteiskun-
tansa johtajia tai edustajia, varsinainen sanankäyttöoikeus puuttuu. Tämä siitäkin huolimatta, että
olemme aivoina periaatteessa samanlaisia eli aivoista itsestään ei ole löydettävissä tekijää, joka se-
littäisi sen, että jollakin aivolla on kirjoitusoikeus ja jollakin toisella tuota oikeutta ei ole.

Se, miksi yhteiskunnat eivät ole kuuluneet kansalaisilleen, perustuu pitkälle siihen, että sanat ja sa-
nankäyttöoikeus eivät ole olleet heidän hallussaan siinä ainoassa viestintävälineessä, jolla on merki-
tystä eli sanomalehdessä.

Mikäli sanoja on saanut käyttää, siihen on pitänyt saada lehden lupa, mikä käytännössä tarkoittaa
sanojen, ajatusten ja mielipiteiden sensuuria. Nykyajan koulutettu aivo ei kuitenkaan mitään lehtien,
toimittajien ja valtaa pitävien sensuuria tarvitse vaan viestintävälinettä, jonka avulla aivot voida
kommunikoida muiden aivojen kanssa.

Meille ts. aivoille ja alueen asukkaille se maantiedollinen alue, mitä kutsutaan valtioksi tai yhteis-
kunnaksi, ei ole mikä tahansa laitos vaan paikka, jossa meidän on asuttava ja elettävä toivoen, että
myös meidän lapsemme ja heidän lapsensa voivat siellä elää.

Se, että meillä on ollut tietty maantiedollinen alue hallussamme, on mahdollistanut sen, että meillä
on omanlaisemme koulutus-, eläke- ja terveydenhoitojärjestelmä. Myös se, että huolehdimme työt-
tömistä ja heistä, jotka vanhuuden tai muun syyn vuoksi eivät kelpaa työmarkkinoille, perustuu sii-
hen, että olemme voineet päättää asioistamme. Maapallon alati kasvava väestöpaine ja valtava kus-
tannusero eteläisen ja pohjoisen pallonpuoliskon välillä tietävät kuitenkin sitä, että joudumme rat-
komaan täysin uudentyyppisiä ongelmia, joista vanhoilla totuuksilla ei selvitä.

Toimittajilla on yksilöinä ja aivoina oikeus omaan mielipiteeseensä ja he ovat välttämättömiä, mutta
mitään yhteiskunnan ja maailman valtiaita tai yleisen mielipiteen edustajia he eivät voi olla, joten
aivoina heidät on syytä palauttaa normaalikuolevaisten joukkoon.

Eräänlaisena käytännön alkuna sanan- ja ajattelunvapauden toteuttamiselle voidaan pitää sitä, että
mitä toimittajat väittävätkin tai esittävät totuutena, tuon totuuden on oltava kyseenalaistettavissa
lehden omilla sivuilla ilman, että kyseenalaistaja joutuu asettamaan itsensä vaaraan tai ongelmiin.
Kuten maailmalta tiedetään pelolla tukitaan suut ja sen aikaansaaminen on hyökkäys kaikkia yh-
teiskunnan jäseniä vastaan.

Kaikkea sinänsä ei ole pakko ja tarpeen kyseenalaistaa, mutta jos lukijoissa ja yhteiskunnassa on
henkilö tai henkilöitä, jotka katsovat tietävänsä jostakin asiasta enemmän kuin toimittaja, me kaiketi
haluamme kuulla ja lukea.

Käytännössä toimittajat joutuvat tilanteeseen, jossa toimittajayksilö teksteineen ja ajatuksineen jou-
tuu jotakin suuressa yleisössä olevaa yksilöä vastaan, mutta toimittajan haastava yksilö voi joutua
puolestaan jotakin toista yksilöä vastaan. Tilanne voi tuntua oudolta, mutta  on seuraus siitä, että
olemme pelkkiä erillisiä aivoja ja periaatteessa kukaan ei voi väittää edustavansa muita aivoja, jotka
voisivat olla samaa mieltä hänen kanssaan.

Mikäli sanomalehden lukijalle annetaan kirjoitusoikeus, hänen roolinsa muuttuu passiivisesta aktii-
viseksi sikäli, että lukijalla voi olla sellaista tietoa, mitä kellään muulla ei ole. Sinällään kenenkään
ei ole pakko osallistua kirjoittamiseen mutta, jos yhteiskunta ts. muut aivot jäävät tietämättömäksi
jostakin oleellisesta asiasta, asia ei ole hyvä kenenkään kannalta.

Kyse on tiedon yleisestä luotettavuudesta. Jos joku toimittajan esittämä asia ei herätä mitään huo-
miota tai kannanottoa, meidän on kaiketi tulkittava se, että joku asia on kutakuinkin niin kuin toi-
mittaja on sen esittänyt. Tälläkin on merkitystä sikäli, että koemme saavamme tietoa, joka oletetta-
vasti pitää paikkansa, koska sitä ei ole kritisoitu.

Se, että joku on eri mieltä tai että jollakin on joku mielipide, ei kuitenkaan vielä johda lehteen ja
julkisuuteen siitä yksinkertaisesta syystä, että meitä ja mielipiteen esittäjiä on miljoonia.

Toimittajien ja kansalaisten vuoropuhelun järjestämiselle ei ole muuta ratkaisua kuin se, että valta-
kunnalliset sanomalehdet jaetaan kahteen osaan, toimittajien hallitsemaan osaan ja osaan, joka on
kansalaisten itsensä käytössä riippumattomana yhdenkään henkilön tahdosta ja halusta eikä tämä
koske vain omaa yhteiskuntaamme, vaan kaikkialla maapallolla yhteiskunnat on vapautettava aika-
naan aivojen vallasta sanankäyttö- ja kirjoitusoikeuden kautta, jolloin kansalaiset pääsevät suoraan
vaikuttamaan omiin asioihinsa, mitä ne sitten ovatkin.

Sanomalehti erillisten aivojen ainoana kattavana viestintävälineenä ja -keinona kuuluu väistämättä
yhteiskunnalle ja sen kansalaisille. Ei pelkästään sen omistajille tai lehden toimittajille, koska yh-
teiskunta on ensisijaisesti kansalaisten. Kukaan meistä ei voi varmuudella tietää, mikä on totta ja
mikä ei, mutta voimme viestintävälineen mahdollistamana yrittää selvittää, mitä maailmassa ja yh-
teiskunnassa on tapahtumassa ja keskustella siitä keskenämme.

Keskusteluun ja mielipiteiden vaihtoon tarvitaan myös aivojen yhteinen elin, joka vastaanottaa ja
arvioi kansalaisten viestit. Tuo elin on pieni ja jollakin määräaikaisella pestillä vaihtuva lukijaraati,
joka keskenään äänestäen valitsee yhteisessä viestintävälineessä julkaistavat kirjoitukset.

Mitä nuo kirjoitukset pitävätkin sisällään, jollakin aivolla ei voi olla oikeutta estää niiden julkaise-
mista, koska vasta kritiikin ja kyseenalaistamisen kautta tiedotusjärjestelmä voi vapautua epäluotet-
tavuudestaan. Voi olla, että pidämme jonkun henkilön esittämiä ajatuksia väärinä, mutta yhtä hyvin
voi olla, että joku näkee ja oivaltaa sellaista, mitä muut eivät näe ja oivalla. Oli niin tai näin sekä
toimittaja että hänen kritisoijansa ovat samanlaisia yksittäisiä henkilöitä ja itse kunkin on  päätettä-
vä kumpaa henkilöä uskoo vai uskooko kumpaakaan.

Ilman miljoonien erillisten aivojen yhteistä raatia ja sanomalehden yleisönosaston haltuunottoa sa-
nan- ja ajattelunvapautta ei yhteiskuntaan synny jo pelkästään siksi, ettei ole ketään, joka jaksaisi
lukea muiden puolesta sille lähetettyjä kenties tuhansia kirjoituksia, ajatuksia, mielipiteitä ja näkö-
kulmia ja etsiä niistä jotakin  uutta hyödyllistä ja arvokasta sanomalehden tuottamaan julkisuuteen,
jolloin ne tulevat kaikkien tarkasteltavaksi ja arvioitavaksi.

Jotta sanan- ja ajattelunvapaus syntyisi, aika monen on tajuttava, että sanan- ja ajattelunvapaus
puuttuu yhteiskunnasta. Se, että uutisia tulvii joka tuutista ei tarkoita sitä, että yhteiskunnassa vallit-
sisi sanan- ja ajattelunvapaus. Yksilöiden on vain päätettävä haluaako tietää maailmasta myös muu-
ta, mitä toimittajat eivät tällä hetkellä kerro ja valita, haluaako elää yhteiskunnassa, jossa sanan- ja
ajattelunvapaus kuuluu yhteiskunnan normaaliin toimintaan vai yhteiskunnassa, jossa valtalehti, sen
johto eli käytännössä joku aivo valitsee, mitä itse kukin saa lukea ilman oikeutta olla eri mieltä.

Ajatuksille vapaata yhteiskunta ei myöskään synny, jos viesti siitä ei leviä aivosta toiseen ja sen
levittämiseen, meillä on käytössämme Internet, jota ilman uudenlainen kehitys ei olisi mahdollista.
Kyse on eräänlaisesta äänestämisestä. Kun olet laittanut viestin ja tekstin eteenpäin, olet äänestänyt
sanan- ja ajattelunvapauden puolesta tai antanut jollekin ihmiselle mahdollisuuden tietää, mistä on
kyse. Vasta sitten kun yhteiskunnan viestintätilannetta ja sanomalehden keskeistä roolia voidaan
analysoida julkisesti itse valtakunnallisessa sanomalehdessä, viesti on saavuttanut ensimmäisen
tavoitteensa.

Netissä on miljoonittain sivustoja ja tekstejä. Mikäli tämä teksti on päässyt jollekin sivustolle ja
teksti on osunut jonkun lukijan silmiin ja hän on jaksanut lukea tänne asti, teksti ei ole vielä varsi-
naisesti missään. Sekä tekstin kirjoittaja että lukija ovat pelkkiä nimettömiä aivoja jossakin samaan
aikaan kun valtalehdessä toimiva aivo operoi n. 600000 levikin julkisuudella.

Tarkkaan ottaen tuo toimittaja kumppaneineen ei ole lehdessä vaan omissa aivoissamme ja on aina
ollut. Kun avaat television, sanomalehden, tabletin, radion tms., jatkat vain hänen lähetystään eli
tarjotun maailmankuvan vastaanottamista. Samaan aikaan me, sinä, minä ja lukemattomat muut
emme ole toistemme aivoissa muuten kuin satunnaisina ohikulkijoina tai ihmisinä jossakin.

Kun olemme tajuissamme ja tietoisia, meillä on vahva tunne olemassaolostamme ja tärkeydestäm-
me. Olemmehan kirjaimellisesti maailmankaikkeuden keskipiste, minkä ympärillä koko maailma
pyörii, mutta näin on kaikilla muillakin. Aivoina meillä on helposti harha siitä, että olemme ikään
kuin läsnä maailmassa ja toistemme aivoissa ja että, ajatuksemme ovat toisten aivojen havaittavissa.
Todellisuudessa ne eivät ole muualla kuin omien kalloluidemme sisällä, missä me itsekin olemme.

Jotta voisimme tunkeutua toinen toistemme aivoihin eli sinne, missä toimittajat jo ovat ja jotta voi-
simme vähääkään tietää toistemme ajatuksista jotakin, me emme voi tehdä sitä muuten kuin otta-
malla puolet sanomalehden julkisuudesta itsellemme ja toisillemme, Muuta estettä ei ole kuin omat
aivomme eli meidän on ymmärrettävä, että ulkomaailma siinä olevine ihmisineen, on vain omassa
päässämme - ei muiden, sillä heillä jokaisella on oma yksilöllinen ulkomaailmansa. Jos uskot ja
luotat pelkästään tiedotusvälineiden toimittajiin, et tee muuta kuin suljet itsesi ja aivosi ihmisissä
olevan ajattelumaailman ulkopuolelle.

Vaikka aivojen erillisyyttä ja sen merkitystä ei heti ymmärtäisikään, meidän on aivojemme sisällä
vain opittava elämään sen tiedon kanssa, että olemme erillisiä aivoja eikä tieto ja totuus voi olla yhdenkään yksilön päässä ja
omistuksessa, mutta joku meistä tietää aina enemmän kuin joku toinen. Vasta sitten kun meillä on
täysi mahdollisuus viestiä vapaasti keskenämme, meillä aivoilla on mahdollisuus päästä yhteisym-
märrykseen asioista ja ratkaista olemassa olevia ongelmia tavalla tai toisella ja niitä, joita tulevai-
suus tuo väistämättä tullessaan.