Sotahistoriaketju

[Oho]

Yritin selvittää tätä myös, koska minulla on jäänyt jostakin mieleen se, että ainoa konetyyppi joka pudotettiin nimenomaan Irakin toimesta, eikä kuten listauksessasi joko ammuttiin omien toimesta tai tipahtivat erilaisten onnettomuuksien takia.

No noilla lentotunneilla jos yksi pudotettiin Hornetin lentäminen Irakin ilmatilassa oli suunnileen yhtä vaarallista kuin Mannerheimien tien ylittäminen jalan...

[duc]

Sotahirviä ja päiväkirjoja:

http://www.paivanlehti.fi/yle-ja-iltalehti-uskovat-yha-sotahirviin-ja-uutisankkaan-nain-suomalaisia-hoynaytettiin-venalaisella-aprillipilalla/

Uutisankan mukaan sotahirvet loivat kauhua suomalaismetsästäjiin vielä talvisodan jälkeenkin. Aprillipilaa ei kuitenkaan suostuta oikaisemaan.
- -
Tarina on hauska, mutta se meni pilalle kun faktat tarkistettiin. Facebookin suljetussa Sotahistoriallisessa keskusteluryhmässä huomattiin, että eräs museon kuvalöydöistä oli tökerösti manipuloitu. Ratsuväkijoukon kärjessä etenevä hevonen oli kuvankäsittelyllä muutettu hirveksi.

Ryhmään kuuluva Helsingin Sanomien sotatieteisiin erikoistunut toimittaja välitti tiedon siitä, että koko tarina sotahirvistä oli uusiin mittasuhteisiin kasvanut Popular Mechanics -nimisen julkaisun venäjänkielisessä versiossa ollut aprillipila vuodelta 2010.
- -
Iltalehden päätoimittaja lupasi tutkia sotahirviuutisen ja palata asiaan viime keskiviikkona. Niin ei käynyt, vaan samana päivänä lehti julkaisi uuden uutisankan. Nyt suomalaismuseo olisi löytänyt talvisodan tarkka-ampuja Simo Häyhän "ennennäkemättömän ja omin käsin kirjoittaman talvisodan aikaisen päiväkirjan".

[Jukka Wallin]

Yritin selvittää tätä myös, koska minulla on jäänyt jostakin mieleen se, että ainoa konetyyppi joka pudotettiin nimenomaan Irakin toimesta, eikä kuten listauksessasi joko ammuttiin omien toimesta tai tipahtivat erilaisten onnettomuuksien takia.

No noilla lentotunneilla jos yksi pudotettiin Hornetin lentäminen Irakin ilmatilassa oli suunnileen yhtä vaarallista kuin Mannerheimien tien ylittäminen jalan...

Jos asia pitää paikkaansa, niin F/A-18 ei ole mikään ylivertainen konetyyppi. Jos Irak sai pudotettua heidän sen aikaisilla ilmatorjunta kalustolla. Mikä on tulos, jos vastustajalla on nykyaikainen kalusto?

[Faidros.]

Irakin sodan pudotussuhde oli 36-1 liittouman hyväksi. Muut olivat lentäjien omia virheitä.
Ilmasta-ilmaan ohjuksella(R-40) pudotettiin Scott Speicherin Hornet, lavettina MiG-25 jota ohjasti Zuhair Dawood.

[Vaniljaihminen]

Kun se sota alkaa, niin luultavasti ropisee kuitenkin niskaan ja kaikkiin strategisiin kohteisiin niin paljon risteilyohjuksia, että vasta sen ryöpytyksen jälkeen päästään omiin aseisiinkaan kunnolla käsiksi. Lopulta, kiväärimiesten selkäranka ratkaisee kuitenkin sen, että kuka saa jälleenrakentaa infran.

Ja ruisleipä tietenkin.

[siviilitarkkailija]

F 18 Hornet/super Hornet on ihmeellisyydestään huolimatta "vain" sotatarvike. Toki se on itsessään monimutkainen asejärjestelmä, mutta jos (kun) sota syttyy, jokainen F18 on pelkkä numero ja jokainen pilotti korvattavissa oleva. Huomattavasti suurempi numero kuin maavoimien sotilas, mutta pelkkä numero.

Jännitys ja ihme on tutka jolla vihollinen havaitaan ja kallis paukku on ohjus jolla vihollinen torjutaan. Toki aselavetti on hieno lentää sekä ihastelun kohde. Valitettavasti sodassa ei ole aikaa moiseen estetiikkaan yhtään sen enempää kuin taistelun Britanniasta aikana ehdittiin oikeasti juhlia spitfiren ikonisia muotoja. Jälkikäteen näitä ihailtiin ja ihaillaan vieläkin.

Elämme aikaa jolloin lentäjä"sankari" vielä liikkuu koneensa kanssa paino- ja G-voimaa uhmaten. Rehellisesti sanottuna koneensa heikoimpana lenkkinä en usko että kovinkaan kauaa. Jo nyt etsintä, terrorismin torjunta sekä jotain muita lentoja hoidetaan lennokeilla. Svedupellet on saabilla pumpanneet miljoonia miehittämättömään torjuntalennokkiin samoin Ranskassa on oma projektinsa.

Ajatella että niin loppuu lapsuuden sankarimyytit lentäjistä ja sodassa tilalle tullee puhtaan elektromekaaninen etäohjattu tappaja ilman mitään tunteita ja tunnesidettä. Ehkä autonomisella ohjauksella. Hip hip hurraa!

[Golimar]

Yksi asia jota olen ihmetellyt on että moni valtio on hävittänyt tykistön pois tai niillä on mitättömän pieni tykistö.

http://www.globalfirepower.com/armor-towed-artillery-total.asp

[Vaniljaihminen]

Yksi asia jota olen ihmetellyt on että moni valtio on hävittänyt tykistön pois tai niillä on mitättömän pieni tykistö.

http://www.globalfirepower.com/armor-towed-artillery-total.asp

Kyllä nyt Suomenkin pitää, sillä tykistö on varmaan joidenkin mielestä niin lääst siison. Tykistö nyt kuitenkin on se aselaji, jolla ukrainalaiset pääasiassa pitää vähävenäläisiä loitotes.

Sekin fiasko, kun vähän aikaa numero 7 kirjoitettiin käsin ilman apuviivaa, johtui luultavasti siitä, että eräs herra Nenonen oli nimenomaisesti tuon apuviivan siihen aikanaan järjestänyt. Sittenpä toki, joku kehitys kehittyy -tyyppi keksi jättää tuon viivan pois, kunnes toki havaittiin vaaleissa hylättyjen äänien määrän nousseen, kun ykkönen ja seiska eivät erottuneet.

Tää on niin tätä taas.

[siviilitarkkailija]

Jos meillä on kaksi sotivaa osapuolta joilla kummallakin tykistö, niin se jolla on ilmavoimat, voittaa. -> rahat menee ilmavoimien iloksi.

Perinteinen tykistö toimii hyvin perinteisessä sodassa. Modernissa sodassa mm ohjuksilla varustettujen lennokkien aikana, vetotykistön voi käydä kälyisesti. Lennokkien ohjaama tykistötuli voi olla aika namu ellei vastustajalla ole ohjuksia joilla ampua vastatulta.

Nykyajan tykistön pitää olla "shoot-and-scoot" teknologialla varustettua. Siltikin voi lennokki-ohjus olla liian kova pala. Tietysti jos sota menee vituilleen kuin jenkkirähinät, niin lopulta tykistön tuliasemassa rytistetään haupitsilla heitinryhmää. Menee se niinkin kun ei niihin erikoisaseisiin ollut rahaa ja maailman teknologisin armeija onkin sisäkautta arvioiden aika hyvin valmistautunut myös tavanomaiseen tykistösotaan.

[Vaniljaihminen]

Mutta jokos sitä on lennokintorjuntalennokkeja? Eihän niissä tarvitsisi edes olla kummosiakaan prytiputkia, jotta nämä voisivat partioida oman alueen yläpuolella ja ampua alas hyökkäystä yrittävien vihollisnassien vastaavia.

[Faidros.]

Lennokintorjuntaohjus on päheempi.
www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/vihollisen-200-euron-lennokki-ammuttiin-2-8-miljoonan-patriot-ohjuksella-kenraali-nakee-ongelman/6350886

[Vaniljaihminen]

Luultavasti lennokin kohteena ovat rojut ovat armeijalle muutenkin halvempia kuin se, että pitäisi uhrata yksi huippukallis patriot niiden sijasta.

[Porcius]

Jos meillä on kaksi sotivaa osapuolta joilla kummallakin tykistö, niin se jolla on ilmavoimat, voittaa. -> rahat menee ilmavoimien iloksi.

Jos vedettävät tykit on hajautettu pitkin metsiä, niin niiden tuhoaminen on ilmasta käsin kallista ja vaikeaa. Varsinkin tykistön suojana on ohjusilmatorjuntaa.

[siviilitarkkailija]

Tämä nyt EI liity mitenkään sota-HISTORIAAN, mutta menköön.

Tulevaisuuden sotatoimet: tykistö/vastatykistö.

Jos olemme vetäneet tykistön metsään (sinänsä vanha kuormuri+haupitsi) niin meillä on varsin kustannustehokkaasti tulivoimaa. Paitsi että moderni sota iskee siirtovaiheessa joten voi käydä niin että tykistömme on hyvin suojassa, kunhan ei liiku eikä ammu. Tai ainakaan liiku. Mikä vie ko aseesta aika paljon pois.

Tykistö vaatii rutosti kuulia joten ammusten siirto on vaikeaa ellei saa ilmaherruutta ja lennokkeja vastaan se voi olla vaikeaa. Vrt Serbia vs Naton 1000 konetta. Serbien tykit oli suojassa mutta operatiivisesti kahlittu suojiinsa. Ainoa joka yllättäen löi itsensä läpi oli 30-mm it kanuuna maastomersun lavalla. Vuoristoissa siitä tuli kova luu matalalla lentäville koneille.

Maaliinohjautuva kranaatti on jo täällä eli Excalibur, mutta ovat kalliita ja suuri ammunta käydään perinteisesti tyhmillä kuulilla. Silti näitä tarvitaan järjetön määrä. Tai siis olosuhteet huomioiden järjetön määrä. Eikä riitä. Lennokkien tiedustelu ja maalinosoitusjärjestelmä on niin kehittynyttä että perinteinen tykistösota on historiaa. Ammuntaa ei voi enää suorittaa kuin ennen.  Vastatuli tulee lennokkien avulla tiedustellusti heti oikeaan osoitteeseen. Ennen saattoi huokaista kun etäisyysmittaus oli epätarkkaa. Pari satsia meni yli tai ohi. Nyt tulee kohti viimeistään kakkosella. Vedettävä tykistö on liian hidasta pakoon. Pitää olla telatykki.

Telatykillä voi ropsaista puolitusinaa kuulaa kohteeseen ja paeta vastatulta ja kestää onnen sirpaleita. Ilmassa räjähtävät ammukset on jo niin tavallista tavaraa että panssaroimaton miehistö ja ammukset kerjää vain turpaansa. Vedettävä tykistö on kivaa mutta vaarallista. Ei toimi teknistä ja ilmaylivoimaa harrastavaa vihollista vastaan ei ainakaan Suomessa.

[Faidros.]

Mukaellen siviilitarkkailijaa, kenttätykki on vain yksi sotatarvike, vieläpä halvemman puoleinen esim. Hornetiin verrattuna. Maailman pinta-alaltaan suurin maa Venäjä, Italian kokoisella taloudella ei käy huipputeknistä ilmasotaa kauan, kun valtakunnan muitakin kolkkia pitää vahtia.
Dmitri Donskoi tulee Pietariin ilman ydinaseita, viisi sisaralusta on jo romutettu. Alusta käytetään enää ohjusrunkojen koelähtöalustana. Admiral Kuznetsov on enää harjoituskäytössä, puolet Venäjän lentokalustosta on pysyvästi maassa, armeija myy pimeästi polttoaineet ja tarvikkeet siviileille, yli puolet nuorukaisista pakoilee varusmiespalvelusta, uusia aseita ei ole vara kehittää...jne. Rahat on loppu.

Länkkärit tekee viisaasti pitämällä Venäjän kiinni monissa konflikteissa ja kilpavarustelussa, eikä sillä enää ei ole lännen tukea takanaan niinkuin WWII:ssa.

[Faidros.]

Mainilan laukaukset ampui Suomi ja talvisota oli natsi-Saksan suomalaisten avulla provosoima sota, saadakseen selville Neuvostoliiton vahvuuden alueella.
Tottahan sen on oltava, jos Venäjän puolustusministeriön tv-kanava artikkelissaan niin väittää.
www.is.fi/ulkomaat/art-2000005309849.html?ref=rss

[Shemeikka]

Blogikirjoitukseni vuodelta 2014. Liittyy sotaan, joskin sen jälkeisiin.

ADOLF EICHMANNIN TELOITUS

Adolf Eichmann oli vastuussa juutalaisten kansanmurhan käytännön toteutuksesta; uhrien tunnistamisesta valtaväestön joukosta ja kuljetuksista tuhoamiskeskuksiin. Hän onnistui pakoilemaan tuomiota 15 vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.

"Kansanmurhan kansliapäälliköksi" kutsuttu Otto Adolf Eichmann syntyi Solangenissa Saksan keisarikunnassa maaliskuun 19. päivä 1906 liikemiehenä toimivan kirjanpitäjän perheeseen.  Hän asui perheineen nuorena Itävalta- Unkarin keisarikunnassa ja häntä kiusattiin "juutalaisen" ulkonäön vuoksi. Myöhemmin hän palasi tasavallaksi muuttuneeseen Saksaan ja liittyi vuonna 1932 Saksan natsipuolueeseen ja pian myös SS:ään. Adolf Eichmann palveli muun muassa aliupseerina Dachaun keskitysleirissä josta hänet poimittiin turvallisuuspalvelun juutalaisasioista vastaavaan toimistoon. Vuonna 1937 hän matkusti ,sionismiin ja juutalaisuuteen tutustuneena, Palestiinaan eli nykyiseen Israeliin tutkimaan mahdollisuutta siirtää Euroopan juutalaiset Lähi-Itään. Suunnitelmasta luovuttiin Eichmannin ja hänen kumppaninsa raportin perusteella, jossa todettiin arabien vastustavan juutalaisten maahanmuuttoa.

Sodan aikana Adolf Eichman yleni SS-everstiluutnantiksi ja Gestapon juutalaisista vastaavan jaoston päälliköksi. Hän myös osallistui 20.1.1942 käytyyn Wannseen konferenssiin, jossa lopullisesti päätettiin murhata Euroopan juutalaiset ja suunniteltiin Holokaustin käytännön toteutus.

Saksan hävittyä toisen maailmansodan Adolf Eichmann katosi. Hänen tiedetään olleen väärällä nimellä parikin kertaa liittoutuneitten vankina, mutta häntä ei tunnistettu ja hän pakeni vankeudesta kummallakin kerralla. Adolf Eichmann piileskeli väärällä nimellä Ala- Saksissa vuoteen 1950, jolloin hän siirtyi Italian kautta Argentiinaan. Hänen vaimonsa ja kolme lastaan seurasivat perässä vuonna 1953. Adolf Eichmann vietti Argentiinassa köyhähköä elämää tehden töitä eri tehtaissa.

Vuoden 1957 lopulla yksi Adolf Eichmannin pojista tapasi Argentiinassa asuvan saksanjuutalaisen miehen tyttären ja tapaili tätä jonkin aikaa. Poika esittäytyi oikealla nimellään Eichmann, mikä sai appiehdokkaan epäilemään sukulaisuutta pääpyöveli Adolf Eichmanniin. Hän välitti tiedon Israeliin ja tammikuussa 1958 Mossadin agentti tuli tarkistamaan tiedon. Harmillista kyllä, Eichmannien vuokraaman talon omisti muuan itävaltalainen ja tätä luultiin ensin Eichmanniksi. Tutkimukset lopetettiin kun kyseinen mies ei selvästikään ollut Adolf Eichmann.

Puolitoista vuotta myöhemmin eräs tutkija sai tutkimukset jatkumaan ja pian paljastui, että aiempi vihje oli ollut oikea mutta epäilty oli ollut väärä. Adolf Eichmannin "oikean" väärän nimen paljastuminen Mossadille sai tutkijat uuteen osoitteeseen muuttaneen Eichmannin jäljille. Ricardo Klement- nimellä elänyt Adolf Eichmann tunnistettiin ja hänet päätettiin siepata Israeliin tuomittavaksi. Vuonna 1960 joukko Mossadin agentteja, joukossa monia Holokaustista selvinneitä, saapui Argentiinaan toteuttamaan operaatiota. Suunnittelun ja valmistelujen jälkeen 11.5.1960 taskulampun valossa bussipysäkiltä kotiinsa kävellyt Adolf Eichmann vangittiin ja vietiin agenttien suojapaikkaan kuulusteltavaksi sodan jälkeisestä elämästään. Vangittu myönsi hetken emmittyään olevansa etsitty Adolf Eichmann.

22.5. 1960 huumattu, tunnistamattomaksi meikattu ja israelilaisen lentoyhtiö El Alin univormuun puettu Adolf Eichmann saapui Lodin kentälle Israeliin. Häntä pidettiin vangittuna ja oikeudenkäynti alkoi huhtikuun 11. 1961 Jerusalemissa. Luodinkestävässä lasikopissa istunutta Eichmannia vastaan todisti 110 Holokaustista selvinnyttä ja syyttäjä Gideon Hausner vaati kuolemanrangaistusta. Joulukuun 15. vuonna 1961 Adolf Eichmann tuomittiin kuolemaan. Hän anoi armahdusta mutta sekä korkein oikeus että presidentti Jitzhak Ben-Zvi hylkäsivät anomuksen. Adolf Eichmannista tulisi vuonna 1948 vakoilusta brittien hyväksi ammutun Israelin armeijan kapteeni Meir Tubianskyn ohella ainoa Israelissa teloitettu ihminen.

Toukokuun 31. vuonna 1962 Adolf Eichmann teloitettiin. Tiedon tulevasta kuolemasta saatuaan Adolf Eichmann kirjoitti kirjeitä perheelleen puolikkaan israelilaisen Carmel- punaviinipullon juoden. Eichmann oli vankeudessa saanut keskustella kristityn pastorin kanssa ja sama pastori saapui vangin selliin ennen keskiyötä kuten usein ennenkin. Aiemmin keskustelut olivat monesti koskeneet Raamattua, mutta ei tällä kertaa. "Minulla ei ole aikaa tuhlattavaksi", selitti Adolf Eichmann papille.

Papin lähdettyä Eichmann ei ollut kauan yksin. Vaaleanruskeaan vangin pukuun pukeutunutta Adolf Eichmannia tuli tapaamaan hänet siepanneen ryhmän johtaja, Rafi Eitan. Vieras ei puhunut ja Eichmann sanoi tälle saksaksi: "Toivon sinun vuorosi tulevan minun jälkeeni."

Teloituksen aika Ramlan kaupungissa läheni. Vartijat veivät Adolf Eichmannin juuri tätä tarkoitusta varten teloituskammioksi muutettuun pieneen huoneeseen. Eichmann asetettiin hirttolavan luukun päälle ja hänen kaulaansa laitettiin hirttoköyden silmukka. Paikalla oli muutamia virkamiehiä ja toimittajia, sekä teloitusta valvova lääkäri. Kuten tapana on, Adolf Eichmann sai mahdollisuuden sanoa viimeiset sanansa. Tiedon mukaan hän puhui eläneensä Jumalaan uskoen, olleen uskollinen maansa lipulle ja noudattaneensa sodan lakeja sekä tulevasta jälleentapaamisesta kuoleman jälkeen.

Wikipedian mukaan Adolf Eichman sanoi viimeisenä näin:

"Eläköön Saksa. Eläköön Argentiina. Eläköön Itävalta. Näihin kolmeen maahan olen ollut eniten yhteydessä enkä tule niitä unohtamaan. Tervehdin vaimoani, perhettäni ja ystäviäni. Olen valmis. Pian tapaamme uudelleen, kuten on kaikkien ihmisten kohtalo. Kuolen uskoen Jumalaan."

Telotuskammion lasin takana olivat teloittajat, kaksi poliisia. He painoivat yhtä aikaa kumpikin omaa nappiaan, joista vain toinen avasi luukun. Ei siis ole tiedossa, kumpi poliiseista teloitti Adolf Eichmannin.

Adolf Eichmannin toive oli ollut, että hänen ruumiinsa vietäisiin Linzin kaupunkiin Itävaltaan ja ruumiinavauksen jälkeen tuhkattaisiin. Tämä toive torjuttiin.

Teloituksen jälkeen Adolf Eichmannin ruumis poltettiin vankilan pihalle rakennetussa alumiinisessa uunissa. Kesäkuun 1. päivän aamuna vuonna 1962 Israelin merivartioston alus vei Adolf Eichmannin tuhkat Israelin aluevesien ulkopuolelle. Sammutettuaan moottorin ja veneen ajelehtiessa, Eichmannin tuhkat siroteltiin Välimereen.

Se ei ole tiedossa, tuhkattiinko Eichmann jottei hänen haudastaan tulisi natsien pyhiinvaelluskohdetta vai oliko kyseessä Hammurabin lain mukainen rangaistus 5,978 miljoonan juutalaisen murhan toteutuksen järjestäneelle miehelle.

http://asfalttikukka.blogspot.fi/2014/10/adolf-eichmannin-teloitus-adolf.html

[duc]

Charlottesvillen puisto, joka on nimetty Confederaation kenraali Robert E. Leen mukaan, kuten myös Leen ratsastajapatsas herättävät Donald Trumpin vastustajissa sen verran ärtymystä, että on vaadittu puiston uudelleennimeämistä ja patsaan siirtämistä, koska Lee edustaa kuulemma rasismia, eikä puistossa tahdota kulkea:

In an open-air press conference beside the Robert E. Lee statue in March 2016, Charlottesville's vice mayor Wes Bellamy called on Charlottesville City Council to remove the statue and rename Lee Park. He claimed the statue's presence "disrespected" parts of the community, and that he had "spoken with several different people who have said they have refused to step foot in to that park because of what that statue and the name of that park represents. And we can't have that in the city of Charlottesville"

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Robert_Edward_Lee_Sculpture#Proposed_removal

USA:n etelävaltioiden (confederaatio) ja pohjoisvaltioiden (union) välinen sota on historiallisesti väärin nähty sodaksi ihmisoikeuksista ja orjuudesta. Vaikka oikeus omistaa orjia oli tärkeä syy poliittisiin ristiriitoihin osavaltioiden välillä ennen sotaa, sodassa osapuolten erimielisyys oli oikeudesta erota Unionista. Kun sodan lopputuloksena Confederaatio tuhoutui ja USA säilyi sotaa edeltävässä laajuudessa, ei ihmisoikeuskysymys noussut esiin käytännössä muuten kuin orjuus virallisesti lakkauttamalla. Pohjoinen etsi sovintoa Etelän kanssa, nk. Reconstruction, eikä entisten orjien oikeuksista juuri välitetty, olivathan he nyt vapaita, mikä oli tärkeintä. Siten etelän osavaltioissa pystyttiin luomaan apartheid-lakeja, nk. Jim Crow -lait, jotka pitivät yllä (pohjoisissakin valtioissa yleistä) käsitystä, ettei tummaihoisten tulisi olla mukana yhteiskunnan johdossa. Jos kaikkien ihmisten, lue: miesten, tasavertainen kohtelu olisi ollut sodan pääasia, Jim Crow -lainsäädännön salliminen hävinneissä maissa, jotka pakotettiin poliittisesti ehdottomaan antautumiseen, ei olisi mielestäni järjellä selitettävissä. Entisten orjien kansalaisoikeuksia kyllä liittovaltion lainsäädännön tasolla pyrittiin parantamaan nk. Reconstruction Acts, mutta kestämättömin tuloksin:

Congress required that each state draft a new state constitution, which would have to be approved by Congress. The states also were required to ratify the Fourteenth Amendment to the United States Constitution and grant voting rights to black men. However, many of the new state constitutions adopted were soon replaced in the 1890s by Democrats as they sought to institute segregation and disenfranchise African Americans.

[duc]

Tarkennan hieman. Etelävaltioiden kapinan keskeisenä syynä oli tahto säilyttää orjuus osana yhteiskuntaa, mutta Lincoln ei lähtenyt kukistamaan kapinaa lakkauttaakseen orjuuden USA:ssa vaan säilyttääkseen eteläiset osavaltiot keskushallinnon alaisuudessa:

Contemporary historians generally agree that secession was motivated by slavery. There were numerous causes for secession, but preservation and expansion of slavery was easily the most important of them. The confusion may come from blending the causes of secession with the causes of the war – which are separate but related issues. (Lincoln did not enter a military conflict to free the slaves but to put down a rebellion.)

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Lost_Cause_of_the_Confederacy

Eli Confederaatioon liittyneet osavaltiot näkivät USA:n perustuslain antavan oikeuden erota liittovaltiosta. Liittovaltio taasen tulkitsi perustuslakia toisin. Tuleepa vain mieleeni, että jos ja kun EU:sta tehdään aikanaan liittovaltio, ja Suomi liittyy osaksi siihen, ei eroaminen ilman sotaa liene mahdollista, sallitaan se laissa tai ei.

[siviilitarkkailija]

Yhdysvaltain sisällissodan ilmiöihin ja politiikkaan kuului se että sitä ei pitänyt olla. Liittovaltion armeija ja hallinto suhtautuivat etelä-valtioiden julistukseen yliolkaisesti. Koko juttu laskettiin olevan ohi 1. Bull Runin (Manassassin) taistelussa pelkkänä ylikävelynä. Paikka oli täynnä Washingtonin silmäätekeviä jotka olivat kärryillään saapuneet paikalle juhmistamaan liittovaltion voittoa.

Itseasiassa koko konfederaation upseeisto oli entistä liittovaltion väkeä minkä olisi voinut kuvitella hillitsevän voitonvarmuutta. Herrat olivat uskollisia osavaltiolleen eivät liittovaltiolle. Itse orjuuteen liittyvät rahamassiivit olivat käsittämättömiä. On vaikea käsittää, ellei ole käynyt paikan päällä, millaisia omaisuuksia mm puuvillaplantaasit tuottivat...YHDESSÄ VUODESSA. Mm Tuulenviemää tason linnamaiset talot voitiin maksattaa yhden tai kahden vuoden tuotoilla isossa orjaplantaasissa. Tämä tarkoitti sitä että etelällä oli OIKEASTI isoa RAHAA mitä sota vaati. Tietysti tuon rahamassiivin menetys innoitti sotimaan.

On syytä huomioida että ko sota loppui Shermanin Marssiin Georgiaan, EI mihinkään taitavaan strategiseen vetoon tai liikkeeseen. Käytännössä kun oli sodittu ja havaittu että kumpikin voi tuottaa toiselle vammoja, nerokas mutta kylmä kenraali Sherman ilmoitti uudelle komentajalle Grantille että hän on se mies joka lopettaa sodan. Kun Grant kysyi kuinka, Sherman vastasi että laittaisi Georgian osavaltion ulvomaan kun hän marssii merelle, minkä myös teki. Hänen jäljiltään ei jäänyt mitään muuta kuin tuhoa, hiiltynyttä puuta ja vielä vääntyneitä kiskoja. On jossain määrin irvokasta että Shermanin käyntikortti oli mutkalle väännetty ratakisko kaiken hävityksen keskellä. Mutta sotilasjohtajana mies oli aikaansa edellä.

Näin liittovaltio käy sotaa. Näin se myös voittaa sodan. Ei älyllä vaan pahalla tahdolla ja kyvyllä tuottaa vahinkoa ja tuhoa infrastruktuurille. Sillä ei ole väliä KENEN infrastruktuurille. Tärkeintä on tuhon totaalisuus.

[no future]

Eli liittovaltio aina paha koska liittovaltio, ja osavaltiot kansallisvaltioihin verrattavia itsenäisiä "hyviksiä", joilla olisi pitänyt olla itsemääräämisoikeus itsenäisyydestä ja esim. orjuudesta, mikä oli loistavana bisneksenä tavallaan ihan puolustamisen arvoista?

Olen kyllä itsekin ollut siinä uskossa että orja-kysymys oli vain jälkeenpäin jalustalle nostettu sivuseikka Yhdysvaltain sisällissodassa, eikä se aikanaan saanut läheskään niin suurta huomiota tai painoarvoa.

[siviilitarkkailija]

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/John_Brown_(abolitionisti)

John Brownin tapaus näyttää selvästi että kuinka liittovaltio suhtautui orjuuteen sekä sen kuinka raju vastustus yksilötasolla saattoi olla. Huomaamme että yllättävän myönteisesti liittovaltio suhtautui orjuuteen sekä meillä on kiistattomia todistusaineita siitä että VAIKKA liittovaltio lakkautti orjuuden niin mm intiaanien eli native americanien omilla itsehallintoalueilla oli edelleen orjia. Liittovaltion orjuuden kielto ei siis ollut niin täydellinen kuin joku voisi kuvitella.

Orjuutta vastaan taisteltiin lujasti ja hengenmenetyksen uhalla. Orjuus on väärin sitä on turha sokerikuorruttaa. Kysymys ei ole mistään vähäpätöisestä jutusta ja orjuudella oli lopulta luja vastustus niin poliittisella kuin sotilaallisella tasolla. Liittovaltiot ovat kuitenkin lakiteknisiä ilmiöitä joissa vallitsevat suuret voimat minkä rinnalla ihmiselämän arvo mitätöityy. Osavaltiossa asia on lähempänä ja ihminen mahtuu siihen paremmin ja voi vaikuttaa järkevämmin.

John Brownin tapaus todistaa että ENNEN sisällissotaa orjuus oli jo käynnistänyt valtavia poliittisia voimia. Kysymys oli kaikkea muuta kuin triviaali.

[valkka]

Tietäisikö joku foorumilla että mitä kirjoja kannattaisi lukea jotka kuvaavat vuoden 1945 toukokuusta eteenpäin mitä Saksassa ja Euroopassa tapahtui kun 2. maailmansota oli loppunut? Ja olisiko niitä suomeksi?

Kiitos.

[Vaniljaihminen]

Tietäisikö joku foorumilla että mitä kirjoja kannattaisi lukea jota kuvaavat vuoden 1945 toukokuusta eteenpäin mitä Saksassa ja Euroopassa tapahtui kun 2. maailmansota oli loppunut? Ja olisiko niitä suomeksi?

Kiitos.

Tuota nuin, mulle ei yhtäkkiä tullut mieleen muita kuin Antony Beevorin Berliini 1945. Oma kirjanmerkkini näytti olevan sivulla 16, joten en osaa synopsista heittää.

[Shemeikka]

Tietäisikö joku foorumilla että mitä kirjoja kannattaisi lukea jota kuvaavat vuoden 1945 toukokuusta eteenpäin mitä Saksassa ja Euroopassa tapahtui kun 2. maailmansota oli loppunut? Ja olisiko niitä suomeksi?

Kiitos.

MacDonogh, Giles: After the Reich- The brutal history of the Allied occupation

Ei taida löytyä suomeksi. Ja pahoittelen Erkki Tuomiojan suositusta, mutta olen itse lukenut kirjan ja kyllä se erilaista historiaa on, kuin mitä peruskoulussa opetetaan.

http://tuomioja.org/kirjavinkit/2015/07/giles-macdonogh-after-the-reich-the-brutal-history-of-the-allied-occupation-basic-books-618-s-new-york-2009/

Toisen maailmansodan päättyminen Euroopassa Saksan antautumiseen toukokuussa 1945 ei suinkaan lopettanut sota-ajan kaikkia julmuuksia ja kärsimyksiä. Sodan aikana ne olivat kohdistuneet kaikkiin Euroopassa ja Aasiassa sotaa käyvien maiden kansalaisiin – Yhdysvalloissahan siviilit olivat turvassa – mutta aivan erityisesti juutalaisiin sekä Saksan miehittämien maiden asukkaisiin. Sodan jälkeen osat vaihtuivat ja nyt oli saksalaisten (ja huomattavasti pienemmässä määrin itävaltalaisen) vuoro kärsiä.

MacDonoghin kirja kertoo mitä sodanjälkeisinä vuosina kolmannen valtakunnan rauniomaissa tapahtui. Saksan tulevaisuudesta oli suurilta linjoilta sovittu Jaltan konferenssissa  helmikuussa 1945, jolloin Puolaa siirrettiin lännemmäksi Saksan kustannuksella ja Saksan v. 1938 jälkeiset valloitukset mitätöitiin. Itse Saksan osalta muusta kuin sen demilitarisoinnista, denatsifioinnista ja jaosta neljään miehitysvyöhykkeeseen ei vielä sovittu, eikä lopulta sovittu myöhemminkään, kun liittoutuneet riitaantuivat ja Saksasta ja jaetusta Berliinistä tuli kylmän sodan keskeisiä näyttämöitä. Vasta Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin päätösasiakirja vuodelta 1975 tuli tietyllä tavoin korvaamaan sen rauhansopimuksen, jota Saksan kanssa ei koskaan solmittu.

Kuvaus jakaantuu  siihen mitä ruohonjuuritasolla tapahtui sekä ylätason poliittiseen vääntöön. Ruohonjuuritasolla saksalaiset saivat kokea mitä valloitetuksi tuleminen tarkoitti laajoine ja osin systemaattisesti toteutettuine raiskauksineen, ryöstelyineen ja summittaisine kaikkiin saksalaisiin kohdistuneine kostotoimineen, ja miltä nälkä ja paleleminen raunioiden keskellä tuntuivat. Valloittaja-armeijan kostokäyttäytyminen on liitetty ensi sijassa puna-armeijaan, jonka toimista  Antony Beevorin kirja Berliini 1945  on laajalti huomioidulla tavalla kertonut, mutta aivan samanlaisia kuvauksia on MacDonogh löytänyt myös amerikkalaisten ja muiden liittoutuneiden joukkojen käyttäytymisestä. Se ei ollut yhtä laajaa kuin puna-armeijan, mutta yhteistä oli, että tällaisista teoista pantiin äärimmäisen harvoin ketään vastaamaan.

Natsien keskistysleireistä vapautettiin eloonjääneet, mutta useimpia leirejä ei tyhjennetty, ainoastaan niiden asukkaat vaihdettiin uusiin. Mitään systemaattisia tuhoamisleirejä ne eivät enää olleet, mutta uhrinsa nekin vaativat.

Yksitoista miljoonaa saksalaista sotilasta päätyi sodan seurauksena liittoutuneiden sotavangeiksi. Heistä viisi miljoona vapautui vuoden sisään sodan päättymisestä, puolitoista miljoonaa kuoli vankeudessa. Harvojen osalta kohtelu täytti Geneven sopimusten vaatimuksia ja heitä käytettiin aivan avoimesti orjatyövoimana, myös muualla kuin Neuvostoliitossa. Neuvostoliittoon päätyneiden kolmen miljoonan sotavangin osalta vankeus kesti pisimpään. Vuoteen 1950 mennessä melkein kaikki heistäkin pääsivät palaamaan, mutta viimeisten osalta vapautuminen venyi aina vuoteen 1956 asti.

Ehkä eniten joutui kärsimään se saksalaisperäinen siviiliväestö, joka 1945 karkotettiin Tshekkien sudeettialueilta, Neuvostoliiton haltuun siirtyneestä Itä-Preussista ja Puolan haltuun siirretyiltä saksalaisten asuttamilta alueilta sekä muualta Itä-Euroopasta. Näistä 12 -14 miljoonasta saksalaisesta menehtyi pakkosiirtojen aikana vähintään puoli miljoonaa, joidenkin arvioiden mukaan jopa kaksi miljoonaa.

Oikeudenkäyttö natsihallinnon teoista vastuullisia kohtaan oli joissain tapauksissa aluksi täysin summittaista ja harkituimmassa ja avoimimmassakin muodossaan Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä jossain määrin valikoivaa ja improvisoitua. Lopputulos ei ollut kovin johdonmukainen, eikä ajatus puhdistaa kaikki kahdeksan miljoonaa natsipuolueen jäsentä ollut realistisesti toteutettavissa. Vastuuseen jouduttiin lopulta perin eri tavoin, jotkut teloitettiin summittaisesti, jotkut hirtettiin oikeudenkäynnin jälkeen mutta toisaalta moni elinkautistuomion saanut saattoi jo muutaman vuoden jälkeen palata vapauteen eikä tämä variointi aina ollut suorassa suhteessa rikolliseen vastuuseen.

Itävaltaa kohdeltiin liittoutuneiden toimesta oleellisesti toisin kuin Saksaa. Vaikka natsien kannatus Itävallassa tuskin oli vähäisempää kuin Saksassa eikä itävaltalaisten SS-miesten käyttäytyminen vähemmän rikollista, oli liittoutuneiden lähtökohtana Itävallan kohteleminen ennen kaikkea uhrina eikä syyllisenä. Kokonaan eivät itävaltalaisetkaan säästyneet saksalaisten kärsimyksiltä sodan päätyttyä, mutta oleellista oli, että vaikka Itävalta ja Wien jaettiin myös neljään miehitysvyöhykkeeseen maan sallittiin heti ryhtyä muodostamaan omaa hallitusta, joka sai demokraattisen legitimiteetin jo vuonna 1945 toimeenpannuissa vaaleissa.

Länsivyöhykkeellä vastuu sotarikosten selvittämisestä siirtyi vähitellen saksalaisille tuomioistuimille, mutta lukumäärät jäivät pieniksi ja tuomiot lieviksi. Ylipäätään liittoutuneiden suhtautuminen saksalaisiin alkoi kylmän sodan myötä muuttua ja vuonna 1949 perustetusta Saksan liittotasavallasta tuli länsiliittoutuneiden tärkeä liittolainen.

Osin on kyse ollut sellaisesta väkivaltaisesta käyttäytymisestä, jollaiseen melkein aina kaikissa sodissa kaikki vuosien taistelujen karaisemat ja raaistamat sotilaat syyllistyvät, osin kaikkiin saksalaisiin, myös siviileihin, kohdistetusta kostonhalusta ja vihasta. Liittoutuneiden yhteinen näkemys oli kaiken kansallissosialistisen hapatuksen poiskitkeminen ja sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan – juutalaisten ja muiden "alempiarvoisten" joukkotuhoaminen – syyllistyneiden rankaiseminen.

Se että Financial Timesin journalistinakin työskennellyt MacDonogh on näin systemaattisesti kartoittanut saksalaisiin kohdistunutta oikeudetonta kohtelua ei ole kaikkien mieleen. Voittajien oikeudenkäytön arvostelu saatetaan edelleenkin leimata natsien hirmutekojen puolustamiseksi tai ymmärtämiseksi. Tästä ei MacDonoghin kohdalta kuitenkaan ole vähäisimmässäkään määrin kyse. On hyvä että kaikki historian synkimmätkin vaiheet ja tapahtumat voidaan käydä tasapuolisesti ja rehellisesti lävitse yleisinhimillisistä arvoista käsin.

[Faidros.]

Jahas, taas on Mainilan laukaukset ammuttu Suomesta ja Puola on syyllinen toiseen maailmansotaan, ainakin Venäjän ulkoministerin tiedottajan mielestä.
www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/zaharova_ulkomin_puola-69155

[Vaniljaihminen]

Otan tämä USA:n sisällissota-teeman vielä esille. Mä olen vaan huomannut että tämä orjuus on aivan äskettäin nostettu taas aivan ylimmäksi syyksi. On aivan normaalia nähdä vaitettävän, että Robert E. Lee oli henkilökohtaisesti orjanomistaja ja U.S. Grant ei ollut. Ellei sisällissodan syynä pidä orjuutta, pidetään tätä orjuuden kannattamisena.  Kehitys ei kehity.

Välillä asian käsittely ei ole ollut näin yksioikoista. Siitähän oli joskus 90-luvulla Simpsoneissa jopa sketsi, jossa maahanmuuttoviranomainen sanoi Apu Nahasapetiloomille että "sanokaa vaan että 'orjuus'" kun tämän piti kertoa sisällissodan syy kansalaisuuskokeessa.

[repsikka]

Tietäisikö joku foorumilla että mitä kirjoja kannattaisi lukea jotka kuvaavat vuoden 1945 toukokuusta eteenpäin mitä Saksassa ja Euroopassa tapahtui kun 2. maailmansota oli loppunut? Ja olisiko niitä suomeksi?

Kiitos.

Brian Gardner : " Toisen maailmansodan loppunäytös 1945" WSOY 1965

[Golimar]

Otan tämä USA:n sisällissota-teeman vielä esille. Mä olen vaan huomannut että tämä orjuus on aivan äskettäin nostettu taas aivan ylimmäksi syyksi. On aivan normaalia nähdä vaitettävän, että Robert E. Lee oli henkilökohtaisesti orjanomistaja ja U.S. Grant ei ollut. Ellei sisällissodan syynä pidä orjuutta, pidetään tätä orjuuden kannattamisena.  Kehitys ei kehity.

Välillä asian käsittely ei ole ollut näin yksioikoista. Siitähän oli joskus 90-luvulla Simpsoneissa jopa sketsi, jossa maahanmuuttoviranomainen sanoi Apu Nahasapetiloomille että "sanokaa vaan että 'orjuus'" kun tämän piti kertoa sisällissodan syy kansalaisuuskokeessa.

Orjuus on väärin mutta sillä ei ollut mitään tekemistä USA sisällissodassa joka oli sota Unionin ja Konfederaatin välillä yhtenäisyydestä ja itsenäisyydestä.

[tyhmyri]

Orjuus on väärin mutta sillä ei ollut mitään tekemistä USA sisällissodassa joka oli sota Unionin ja Konfederaatin välillä yhtenäisyydestä ja itsenäisyydestä.

Tuo ei ole totta. Pohjoisilla valtioilla oli erilainen talousmalli kuin etelässä. Etelän talousmalli nyt vain oli riipuvainen orjista. Maataloustuotanto oli ennen koneistumista väkisin riippuvainen ihmistyövoimasta.

Asiasta on kirjoitettu aika paljon. Yksi hyvä joskin jo hieman vanha kirja on
Robert William Fogel and Stanley L. Engerman, Time on the Cross: The Economics of American Negro Slavery. Boston: Little, Brown and Company, 1974. xviii + 286 pp.

Kieltämättä muitakin syitä oli. Kuten lähtökohtainen ero alkutuotannolla toimivan etelän ja teollistuvan pohjoisen välillä