2016-12-05 Roman Schatz: Maamme-laulun sanan synnyinmaa tilalle sana kotimaa

[JoKaGO]

Riitta Väisänen heilautti iloisena kättään ja tervehti meitä vieraita. Kun hän näki minut, hän ojensi kätensä ja huusi iloisesti kaikkien kuulleen: "Roman, moi! Heil Hitler!", Schatz muistelee kirjassaan. [...]
odotin, että Jumala rankaisisi Riittaa pudottamalla sillä sekunnilla studiovalaisimen hänen päälleen, varauduin siihen, että lavasteista astuisi poliisi, joka pidättäisi Riitan välittömästi[...]

Siedätyshoitoa sairaalle psyykkeelle. Olisi vain kiitollinen.

Onkohan Riitta Väisäsellä samanlaiset muistikuvat tapahtuneesta? Anyone voisi tunkea mikkiä Riitan kurkkuun, mutta kun kyseessä kertojana on tunnettu scheissenheittäjä, niin tuskin kukaan toimittaja ainakaan tekee työtään.

[Vaniljaihminen]

Elikkäs RS on monikulttuuririkastaja. Olipas yllatuus.

Ei taida olla, koska Roman sanoi joskus, ettei hänelle annettu ilmaista elatusta eikä kunniakansalaisuutta tänne tullessaan.

[Elcric12]

Maamme-lauluun kajoaminen ja natsitervehdys on taattua clickbait-kamaa.

[internetsi]

Miksi vain tämä yksi kohta pitäisi muuttaa? Samassa biisissä sanotaan, että maa kallis isien. Ensinäkin, tuo seksistinen termin ja siinä on väärinkuulemisen riski. Jos vaikka joku matu kuulee, että "maa kallis isiksen", niin saattaa tulla ruumiita. Sanat pitää muuttaa muotoon, "maa kallis henkilöiden).

[elven archer]

Tämähän on ihan linjassa muodin kanssa.

"Kuka tahansa voi olla suomalainen." Todellakin voi, kun rajat ovat auki. Ei tarvitse kuin lompsia sisään ja kertoa olevansa ihan yhtä suomalainen kuin muutkin, vaikka ei suomalaisuuden arvoista ja hengestä ymmärtäisikään mitään.

http://www.100visio.fi/fi

[Jorma M.]

Schatzin maamme-laulu-kommentti oli niin kuin Saulin "tehokas katuminen". Kerrasta meni viemäristä alas luotto ja vähäinenkin symppaus.

[dothefake]

Hyvä vertaus!

[Kyklooppi]

En mä nyt ihan huutoparkua päästelisi vaikka jostain kuulisin Romanin palanneen lähtömaahansa.
Tietenkään en sellaista toivo mutta uskoisin kestäväni asian.

[Golimar]

SUOMALAISET ovat aina valmiita kuuntelemaan, mitä "muut" meistä ajattelevat. Vuonna 1986 Saksasta Suomeen muuttanut Roman Schatz on muutaman muun maahanmuuttajan ohella onnistunut tekemään siitä itselleen ammatin.

Jo 30 vuotta hän on kertonut meille radiossa, televisiossa, kirjoissa, kolumneissa ja erilaisissa tilaisuuksissa, minkälaisia me olemme. Siksi häntä joko vihataan tai rakastetaan.

Schatzille luonteva vertailukohta on tietysti Saksa. Asevelipuolissa ei pitäydytä vain ajokulttuurien, vessakäyttäytymisen ja juomatapojen välisissä poliittisesti harmittomissa ­aiheissa vaan nostetaan kissa pöydälle. Siinä on kysymys ennen kaikkea natsismin ja toisen maailmansodan paikasta suomalaisten ja saksalaisten kansallisissa identiteeteissä ja muistamiskulttuureissa – vaikka kirjakaupassa Asevelipuolet-niminen kirja tietysti asetetaan isille ja muille miehille suunnattujen sotakirjojen hyllyyn.

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlallisuuksien lähestyessä huippuaan ajankohtaisempaa aihetta ei voisi olla. Vaikka Asevelipuolet ei ole virallista kaikkialle tursuavaa Suomi 100 -aineistoa, se on kuitenkin Gummeruksen tilaustyönä tehty.

KIRJA tekee selväksi, että toisen maailmansodan paikka kansallisessa historiankirjoituksessa ei voisi olla erilaisempi Suomessa ja Saksassa. Kun Suomessa rökäletappiosta on tehty torjuntavoitto ja itsenäisyyden perus­kivi, Saksassa natsismia ja sen aiheuttamaa sotaa hävetään.

Suomessa Saksan kanssa liittoutumisen kaltaisia ikäviä puolia edelleen joko väistellään ja vähätellään tai niistä yritetään vaieta. Iltapäivälehtijulkisuudessa ja kahvipöytäkeskusteluissa "rinnakkaissotateesi" elää ja voi hyvin, vaikka historiantutkimuksessa on jo aikoja sitten osoitettu, että Suomi ja Saksa sotivat samalla puolella samaa sotaa – ja että sotasuunnitelman tekivät saksalaiset myös Suomen rintaman osalta.

SAKSASSA natsismin aika sen sijaan käsitellään kouluissa perin pohjin, eikä sitä päästetä unohtumaan. Maassa on päinvastoin kehitetty muistamisen kulttuuri, jolle Schatz omistaa aiheellisesti kokonaisen luvun.

Asevelipuolet tarjoaa hyvää tietoutta suomalaisille siitä, mitä saksalaiset tietävät omasta historiastaan, Suomessa kun ei oikein vieläkään ole tajuttu saksalaisen menneisyyskeskustelun laajuutta ja syvyyttä.

Erilaisempaa ei myöskään voisi olla suhtautuminen kansallistunteeseen näissä kahdessa maassa. Kun Suomessa suomalaisuutta hellitään, vaalitaan ja edistetään kaikin tavoin ja lähes joka pihassa törröttää lippu­tanko, Saksassa kansallistunnetta voi tuntea korkeintaan jalkapallon MM-kisoissa – joissa suomalaiset kerta toisensa jälkeen joutuvat kannattamaan Saksaa.

MYÖS sotaan ja itsenäisyyteen kyllästyneille riittää asiaa. Vannoutunut vuokralla asuja ja susien puolustaja alkaa tuntea itsensä kunnon ihmiseksi lukiessaan, että saksalaisia ei vaivaa omistusasumispakko eikä atavistinen susiviha.

Joka viides suomalainen asuu ulkomailla, mutta maahanmuuttoon suhtaudutaan karsaasti.

Saksaan otetaan kernaammin lisää ihmisiä, vaikka se jo on kokonaan käytössä: koko pinta-ala on rakennettua, päällystettyä, viljeltyä tai muulla tavoin käsiteltyä. Saksalaisten suurempi sosiaalisuus onkin jossain määrin pakon sanelemaa ja siksi saksalaiset eivät hakeudu suomalaisten tavoin toistensa seuraan myös ulkomailla.

Schatzilla on erityinen taito leikkiä kansallisilla stereo­typioilla niin, että niissä piilevä totuudensiemen tulee esille ironisessa valossa.

Asevelipuolet tarjoaa kieli poskessa kirjoitettua mutta antoisaa luettavaa kaikille, jotka haluavat tietää ja tuntea Saksasta ja saksalaisista muutakin kuin joulumarkkinat, jalka­pallon ja Oktoberfestin.

Tosikot älkööt vaivautuko.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005459613.html