Kirja: Daniel Nylund, "Uhriutumisen kulttuuri. Valta ja vastuu"

[ikuturso]

Luin tässä Kotimaa-lehden paperiversiosta kirjasta "Uhriutumisen Kulttuuri. Valta ja vastuu".

Tuo kirja täytyy ehdottomasti käydä ostamassa. Pienen haun perusteella en löytänyt Hommalta viittauksia Nylundiin tai tähän kirjaan. Jussi Rytkönen on kirjoittanut tuon Kotimaan artikkelin.

Kirjailijasta löytyy artikkeli kirkkojakaupungista, jossa kerrotaan hänen olevan erilaisissa kulteissa ja uskonnollisissa liikkeissä 50 vuotta seikkaillut tyyppi. Hänet on vanhimmiston toimesta mm. heitetty helluntailaisista saatanalle. Yksi päätöksen tekijöistä oli hänen oma isänsä. Eli kaikkea on nähnyt. Kirjan loppupuoli on teologista pohdintaa siitä, uhriutuiko Jeesus vai uhrautuiko hän?

Mutta kirja on saanut tuon kirkkojakaupungin artikkelin mukaan alkusysäyksen mm. siitä, kun joku muunsukupuolinen kirkon työntekijä oli loukkaantunut ja uhriutunut Nylundin kuullen siitä, että joku mies oli avannut hänelle oven ja näin leimannut hänet naiseksi, ja että tuosta kohteliaasta miehestä oltiin tekemässä syyllinen hirvittävään identiteettirikokseen.

Rytkönen kirjoittaa Kotimaassa:

...
Mutta kolmantena ja valitettavan usein uutena normaalina on uhriutumisen kulttuuri. Siinä keskeistä Nylundin mukaan on yksilön tai ryhmän identiteetin, oikeuksian ja koskemattomuuden äärimmäisen tarkka ja herkkä puolustaminen. Loukkaajan motiivit, loukkauksen tahallisuus tai törkeys eivät ole enää tärkeitä. Tärkeintä ovat loukatun tunteet ja tarpeet.

Ongelmakenttään liittyy kirjan mukaan myös uhriutumisen kulttuurin ja uuden identiteettipolitiikan yhä ahtaammalle survoma sananvapaus. Nylund muistuttaa, että sanat eivät ole väkivaltaisia. Ne loukkaavat, jos niiden antaa loukata. Sanojen samaistaminen väkivaltaan on karhunpalvelus uhreille, joista tehdään samalla voimattomia objekteja.

Uhriutumisen kulttuuri avautuu Nylundin käsittelyssä ja paljastuu yllättävän raa'aksi, vihreää sappea kiehuvaksi noidankattilaksi. Uhriutumisen strategia ei keskity loukatun oman ihmisarvon vahvistamiseen, vaan loukkaajan ihmisarvon alentamiseen. Vastustaja pyritään leimaamaan niin arvottomaksi ja syylliseksi, ettei hänen kanssaan kannata edes puhua. Vaientaisen ja koston keinovalikoimaan kuuluvat somelynkkauksien lisäksi sensuuri ja eristäminen.
Tämä on johtanut kulttuuriin, jossa pelkkä ahdistus on todistus siitä, että rikos on tapahtunut. Tuntemisen ja ajattelemisen raja on hämärtynyt ja tunteet ovat alkaneet johtaa myös ajattelua. Mitä siihen suvaitsevaisuuteen tulee, on se Nylundin mielestä yleensä vain sellaisen suvaitsemista, mistä ihminen muutenkin pitää. Vaikeiden, itselle vieraiden asioiden tai ilmiöiden edessä suvaitsevaisuus katoaa.
...
Politiikasta ppuhuessaan Nylund hahmottaa miten vasemmisto uskoo, että "valtion ehtymättömän tissin on lohdutettava jokaista puutteessa olevaa". Nylundin mukaan vasemmisto on kuitenkin opettanut yksilön omaa vastuutapainottavalle oikeistolle uhriutumisen jalon taidon. Läksy on opittu ja uhreja on nyt kaikkialla.
Joku voi kauhistua Nylundin kuvia kumartamatonta poliittista epäkorrektiutta. Mutta tällaisia kirjoja täytyy kirjoittaa. Kun uhriutuminen muttaa sosiaalista todellisuutta dystopiaksi ja itsensä parodiaksi ovat tämän kirjan kaltaiset järjen ja tasa-arvon äänet kallisarvoisia.

Radio Deissä Nylund debatoi Veronika honkasalon kanssa:
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kuuntele-uhkaako-uhriutuminen-vallankayttoa/
(en ole kuunnellut tuota itse vielä)

kirkkojakaupungin juttu kirjailijasta:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/jeesus-hippi-ei-halua-heittaa-ensimmaista-kivea

Maksumuurin takaa löytyy myös Hesarin henkilökuva.

-i-

[Vaniljaihminen]

Uhriutuminen - tekopyhyyttä
Uhrautuminen - sankaruutta

Ohjeet vihollisen rakastamisesta ja tälle anteeksi antamisesta eivät ainakaan kovin tue uhriutumisen kulttia. Identiteettipolitiikka on ylipäänsä epäkristillistä, sillä uusia mokutoteemeja voisi luoda vaikka maassa olevista kivistä. Kirkko vaatii aika kovaa uskonpuhdistusta.

[Boon Choo]

Olen tuota pitkään ihmetellyt, että onko nuiva skene (tämän saa ymmärtää laajemmin) ainoa, jossa tämän tyyppisiä asioita huomataan. On tullut pieni epäilys, että onko sitä sittenkin omassa kuplassa, josta ei näe asioiden muita puolia. Positiivista, jos toisista lähtökohdista pääsee samankaltaisiin johtopäätöksiin uhriutumisesta, identiteettipolitiikasta, vallankäytöstä, ideologisen dogmaattisuuden samankaltaisuudesta uskonnolliseen jne.

[ikuturso]

Kuuntelin tuota Honkasalon haastattelua, ja heti alussa kun häneltä kysytään miksi häntä ehkä kutsutaan valtakunnanloukkaantujaksi, hänen puheestaan kuuluu, että uhriutumisvaihde menee heti päälle. Hän ei ole mitenkään ansainnut moista nimeä vaan rakenteet ja keskustelun voimasuhteet (alistettu osapuoli).

Mutta muuten tuo on yllättävän raikasta keskustelua. Nylund kertoo itse olevansa herkkis ja heikolla monessa keskustelussa, sekä olevansa paljon vähemmistöjen kanssa tekemisissä, millä tämä riisuu Honkasalon monista aseista. Voisin kuvitella, jos keskustelun toisena osapuolena olisi Nylundin sijaan Luukkainen, Hamilo tai vaikka Halla-aho, mikä syytösten miekkameri sieltä lentäisi. Nyt Nylund on vanha hippi ja pääsee sellaisena vähän Honkasalonkin ihon alle. Ja Radio Dein haastattelija tuntuu selvästi olevan Nylundin puolella, vaikka ei sitä suoraan sanokaan.

Puhe menee Uhriutumisen kulttuurista myös syyllistämisen kulttuurin puolelle, joka on tavallaan sen rinnakkaismuoto tai vastakohta. Toisia voi syyllistää sekä uhri, että myös uhrin voi syyllistää.

Rakenteista, intersektionaalisuudesta ja vähemmistöistä puhuttaessa Honkasalo kertoo olleensa "kehitysyhteistyössä" afrikassa Villa Karossa. (Villa Karo on Beninissä oleva taiteilijaresidenssi, jonka työharjoittelijat toimivat lähinnä kirjastonhoitajina ja näyttelyvastaavina suomalais-afrikkalaisen kulttuuriyhteistyön hengessä). Tuon residenssin kokemuksen perusteella Honkasalo näkee valkoisen miehen etuoikeutettuna, koska vaikka hänkin pyyteetön kehitystyöntekijä, silti olosuhteet, jotka poikkeavat paikallisista, varallisuus jne, josta ei pääse irti.
Tuli taas mieleen ystäväni, joka oli ammattikoulun opettajana afrikassa. Asui paikallisten keskellä ja söi samaa ruokaa kuin muutkin. Honkasalo puhuu vain sen organisaation puolesta, jossa oli itse valkoisen rodun kulttuurimannekiinina Afrikassa.

Lopussa puhutaan kivien heittelystä ja sanojen haavoittavuudesta. Onko sanat väkivaltaa vai ei? Nylund sanoo että sanat harvoin johtaa tekoihin. Sanoihin voi vastata sanoilla.
Honkasalo uhriutuu tämän jälkeen kertomalla, että eduskunnassa on niin paljon vihapuhujia, että monet vaikenevat - hänkin - sen vuoksi että eivät halua keskustella ja provosoida vihapuhujia. Ja toki Honkasalo omasta viitekehyksestään tietää kertoa kuinka sanat usein johtavat tekoihin.

Tämän Nylund kuittaa sillä, että jos on myös huolissaan vihapuheesta, niin yhtä huolissaan hän on myös vaikenemisen kulttuurista. Kukaan ei voi syyttää muita omasta vaikenemisestaan. Jos on hiljaa, voi syyttää vain itseään!

Loukkaajalle ja loukatulle kysytään ohjeita.
Nylund: Armoa . Antakaa armoa
Honkasalo: Minun on vaikea suhtautua tähän loukkaantumiseen ja loukkaantujaan .... parempaa yhteiskunnallista keskustelua (kenen mielestä parempaa?)
Ensimmäinen toivoo, että molemmat osapuolet armahtaisivat toisiaan ja toinen alkaa määritellä keskustelukulttuurin ehtoja. Enough said.

-i-