Sanomalehti ei ota vastaan palautetta yhteisöltään

[aivo]

Sanomalehdet karttavat itseensä kohdistuvaa huomiota. Niinpä ei huomata, että sanomalehdessä on kyse jokseenkin samana pysyvästä henkilöstöstä, joka edustaa hyvin pientä osaa yhteiskunnasta. Lehden kirjoittajat ovat myös yksittäisiä henkilöitä, joiden käyttämät sanat ja sanavalinnat määräävät sen, miten asiat ja tapahtumat ymmärretään.

Sanomalehdillä on oikeus päättää mitä julkaisevat ja mitä eivät. Asia ei kuullosta ihmeellistä, mutta tuo oikeus siirtää kirjoitetun viestinnän valtalehden henkilöiden hallintaan eikä näiden tarvitse vastaanottaa palautetta.

Jos joku ulkopuolinen henkilö on eri mieltä jostakin valtalehden toimittajan tai tämän esimiehen kanssa, lehden ei tarvitse julkaista tuota erimielistä kannanottoa emmekä edes tiedä, että joku on päättänyt olla julkaisematta jotakin tai että, ylipäänsä joku on eri mieltä toimittajan kanssa.

Koska toimittajien teksteihin ja lehden sisältöön ei voi kajota, yhteiskunta jää tietämättään valtalehden henkilöiden hallittavaksi. Kaikki näkevät maailmasta vain häviävän pienen osan, joten tieto siitä tulee vain toimittajilta, mutta heidän tekstejään voi vain lukea, muttei arvostella. Muita kuin heidän valitsemiaan tai hyväksymiään tekstejä ei julkaista, joten emme tiedä, mitä muuta maailmasta on tiedettävissä.

Kun näin on ollut koko ajan, meihin on voitu vaikuttaa jokseenkin vapaasti ja koska muita kuin lehden toimittajien mielipiteitä ei sallita, olemme sisäistäneet sen maailman, minkä valtalehti on meille rakentanut. Olemme ikään kuin valtalehden kasvatteja.

Valtakunnallisen päälehden lisäksi on sinänsä muita lehtiä, kirjoja, nettikirjoituksia, mutta kellään ei ole käytännössä aikaa perehtyä siihen, mitä yhteiskunnassa julkaistaan? Kyse on valtavasta määrästä tekstejä ja Internet-sivustoja. Niinpä valtalehden toimittajan tulkinta jostakin on ikään kuin ainoa oikea tulkinta jostakin. Myös tv-toimittajat lukevat lehtensä, minkä seurauksena lehden henkilöstö tavoittaa nekin, jotka lehtiä eivät lue tai lukevat korkeintaan Internetissä julkaistavia uutissirpaleita, joita paperilehdet myös julkaisevat.

Sanomalehden on oltava tarkka helposti tarkistettavissa asioissa, mistä syystä sanomalehteen luotetaan. Lehden henkilöstöllä on ikään kuin automaattinen sisäänpääsy ihmisaivoihin ilman, että nämä epäilisivät mitään. Maailma tapahtumineen ei ole kuitenkaan noin vain yhdenkään ihmisaivon tiedettävissä ja ymmärrettävissä, vaikka aivojen kouluttaminen milloin mihinkin luo harhan niiden rajattomasta suorituskyvystä. Lehden liiketoiminta vain pakottaa toimittajat tuottamaan päivittäin uutisia ja selostuksia asioista ja tapahtumista ikään kuin joku tietäisi asiat.

Sanomalehti synnyttää tahattomasti kaikki tietävän auktoriteetin yhteiskuntaan, mutta maailma on muutakin kuin uutistoimistojen välittämiä uutissähkeitä. Maailma on ennen kaikkea valtavia väestönkasvu- ja ilmasto-olosuhde-eroja erityisesti pohjoisen ja eteläisen pallonpuoliskon mutta myös eri yhteiskuntien välillä. Vaikeat ilmasto-olosuhteet johtivat aikoinaan uudistuksiin, joilla huolehdittiin väestöstä verojen ja tulonsiirtojen avulla. Toimittajille uudistusten tuoma korkea kustannustaso on rikkautta, josta riittää jaettavaa myös valtion rajojen ulkopuolelle, mutta todellisuudessa mitään ylimääräistä jaettavaa ei ole mikäli kansalaisten pitäisi maksaa itse omasta lompakostaan.

Sanomalehti saa asiat ja tapahtumat näyttämään joka tapauksessa lähes miltä tahansa, joten levikin ja painosmäärien kanssa henkilöillä, jotka vastaavat lehden sisällöstä, sanomalehti antaa tahattoman ja automaattisen vaikuttamismahdollisuuden lähes kaikkeen, mikä johtuu pelkästä keksinnöstä itsestään ts. siitä, että kirjoitettuja tekstejä voitiin monistaa, levittää ja myydä mainostilan tukena.

Se, että lehden ei tarvitse ottaa vastaan palautetta ja se, että sen vastaanottamista ja julkaisemista ei valvo mikään ulkopuolinen ja riippumaton taho, merkitsee sitä, että yhteiskunnan yksilöt pystyvät viestimään toistensa kanssa lähinnä toimittajien välityksellä ja heidän hyväksymänään. Mitään yksilöiden keskustelua yhteiskunnan sisällä ei ole suullista ja yksityistä viestintää lukuun ottamatta. Tiedon on kuljettava lehtitalojen kautta, mikäli sille halutan yleisöä ja julkisuutta.

Tähän liittyy riskejä, joista ei kerrota. Yksilöt ja heidän edustamansa ryhmät eivät pysty keskustelemaan keskenään, minkä myötä ryhmät eivät ymmärrä toisiaan tai ymmärtävät toisiaan väärin. Keskustelemattomuuden ja väärin ymmärtämisen myötä ryhmät saattavat ajautua jopa ammuskelemaan toisiaan kuten nähty mm. Syyriassa.

Uhka on sama riippumatta siitä kenen hallinnassa lehti tai lehdistö on eikä väärin ymmärtämisen riskiä voida poistaa tai vähentää muuten kuin estämällä sanomalehteä ja sen kirjoitettua sanaa joutumasta jonkun yksilön tai ryhmän hallittavaksi olivatpa nämä sitten lehden toimittajia, omistajia, valtion ylintä johtoa, puoluejohtoa tai jonkun uskonnon johtajia.

Vapaan keskustelun, tiedon ja tietämisen sijasta elämme suljetussa maailmassa, jossa tieto maailmasta välittyy vain valtalehden toimittajien valitsemana. Heidän valitsemisensa ei ole välttämättä suoraan luettavissa ja nähtävissä,  mutta he valitsevat julkaistavat aiheet, näkökulman asioihin, haastateltavat ja käyttämänsä asiantuntijat. Yhtälailla he voivat jättää asioita kertomatta, jos ne ovat jollakin tavalla ristiriidassa heidän tarjoamansa maailmankuvan kanssa.

Kun avaamme lehden, emme löydä sieltä maailmaa, vaan maailman, mikä sillä hetkellä on toimittajien aivoissa. Toimittajakaan ei näe varsinaista maailmaa muuten kuin näköaistin rajaamalta alueelta kuten kaikki muutkin, joten lehdessä esiintyvä maailma on sekoitus toimittajan omista ja kaikkien muiden lehdissä ja televisiossa esiintyvien toimittajien tulkinnoista - toimittajathan seuraavat toisiaan.

Lehden toimittajat ovat tottuneet siihen, ettei heidän tekstejään ja tulkintoja aseteta kyseenalaiseksi. Mikäli näin tapahtuisi, asia arveluttaisi kuten kaikki uusi. Tähän suuntaan maailma saattaa olla  kuitenkin menossa ja oikeastaan esteenä on vain se, ettei toimittajia mielletä pelkiksi kirjoittaviksi henkilöiksi, jotka saattavat ajatella yksityishenkilöinä mitä tahansa, mutta palkka ja leipä on hankittava.

Ominaista kaikille henkilöille kuitenkin on, että jokainen elää omien aivojensa luomassa maailmassa. Emme pääse toistemme aivojen sisään, mutta puheen ja kielen avulla voimme suurin piirtein tietää, miten joku toinen maailmansa kokee ja käsittää.

Ihminen on myös miljoonia ihmisiä emmekä voi tietää, mitä kaikkea lukemattomissa päissä liikkuu. On sinänsä yhteinen viestintäväline, sanomalehti, mutta se ei ole yhteisessä käytössä. Mikäli se olisi, voisimme saada tietoa myös siitä, millä muilla tavoin asioita voidaan nähdä ja tulkita. Toistaiseksi meillä on maailmasta vain oma, lähipiirimme ja lehden toimittajan käsitys.

Lehden lukija voi sinänsä tietää, että lehden maailma koostuu yksittäisten toimittajien kuvitelmista jostakin, joka tapahtuu tai vallitsee jossakin kenties satojen tai tuhansien kilometrien päässä oman olohuoneen ulkopuolella. Mitä kauemmaksi valtakunnan rajojen yli mennään, sitä hatarammalla pohjalla käsityksemme asioista on kaikilla eikä edes valtakunnan rajojen sisällä tahdo löytyä yksimielistä tulkintaa ja käsitystä mistään, mikä sekin on luonnollista.

Harva lukija pystyy kyseenalaistamaan toimittajan käsitystä jostakin mutta yhteiskunnassa on muitakin kuin toimittajia eli miljoonittain aivoja, joista kenties joku pystyy ottamaan kantaa toimittajan esittämään asiaan - vaikkapa vain tuomalla lisävalaistusta ja tarkennusta johonkin. Toimittajahan on ihminen kuten kaikki muutkin, joten hänen tekstistään voi löytyä kohtia, joissa ei ole ajateltu asioita loppuun asti. Virheetöntä ihmistä ei ole olemassa.

Mikäli lehti ottaisi vastaan palautetta, lukijan saama käsitys maailmasta voisi olla monipuolisempi,  mutta valitettavasti lehdeltä puuttuu tämä ominaisuus. Sen ei ole tarvinnut muuttaa toimintaansa, koska mainostilaa on voitu myydä muutenkin ja lehteä ja toimittajia on suojellut tahattomasti lehden oikeus julkaista vain sitä, mitä itse haluaa.

Myös lehdistön ulkopuolinen maailma on sulkenut asialta silmänsä. Lehdet ovat saaneet vapaasti rakentaa myyttiä sananvapaudesta, vapaasta tiedonvälityksestä ja lehdistön vapaudesta, joka sinällään voi vallita, mikäli joku jaksaa kahlata lehtiä läpi. Kansalaiset saavat tietoa myös muista tietolähteistä ja toisiltaan, mutta ilman lehteä tieto jää pelkäksi yksilön tiedoksi jostakin.

Kyse on ajasta, rahasta ja vaivasta, mutta miksi ylipäänsä lähteä tähän suuntaan, kun meillä on koko ajan miljoonia ihmisiä tarkkailemassa sanomalehden tietojen ja tulkintojen todenperäisyyttä. Tarvitaan vain pieni joukko ihmisiä, jotka ottavat palautteen vastaan saadakseen tietoa myös lehtitalojen ulkopuolelta eli itse väestöstä, jossa pitäisi olla eri alojen osaamista ja tietämistä.

Se, mitä tarjotaan, on vain luettava ja arvioitava vaikkapa äänestäen, mutta periaatteessa lehti ei voi olla julkaisematta asialliseksi todettua palautetta, mikäli lehti katsoo palvelevansa myös sellaisia, joiden mielestä mikä tahansa tieto, näkemys tai tulkinta kuuluu olla vapaasti arvioitavissa. Myös pelkkä tiedon yleinen luotettavuus vaatii palautemahdollisuuden toteuttamista.

Lehtien oikeus julkaista mitä itse haluaa, on muuttunut lehden itsensä kehittymisen esteeksi vieläpä syyttä suotta, sillä sekä lehtiä että toimittajia tarvitaan. Uudenlainen ja erilaiselle lähtökohdalle rakentuva sanomalehti odottaa vielä syntymistään, mutta kyse lienee enää ajasta ja valistuksesta. Jossakin vaiheessa kansalaiset saattavat ihmetellä, miksi lehti pitää yhteiskuntaa pelkkänä tekstin lukijana ja myötäilijänä eikä ihmisten mahdollisuutena saada tietoa myös toisiltaan. Kansalaisethan ylläpitävät lehtiä, mutta eivät saa itse ottaa kantaa arvioiden ja kritisoiden, mitä taas lehdet ja toimittajat tekevät koko ajan.

[guest14935]

Mikäli lehti ottaisi vastaan palautetta, lukijan saama käsitys maailmasta voisi olla monipuolisempi,  mutta valitettavasti lehdeltä puuttuu tämä ominaisuus. Sen ei ole tarvinnut muuttaa toimintaansa, koska mainostilaa on voitu myydä muutenkin ja lehteä ja toimittajia on suojellut tahattomasti lehden oikeus julkaista vain sitä, mitä itse haluaa.

Se on muuttanut toimintaansa juuri tuohon nykyiseen suuntaan, missä toimittajat ei enää osanne edes erottaa olennaista epäolennaisesta. Lehdillä oli netin tullessa kohtuullisen pian keskustelupalstat ja uutiskommentit käytössään. Ilmeisen poliittisista syistä ne lopettivat ne. Aiemmin eri lehdillä oli eri linjansa, nykyisin yhtäläiset linjat - ja osalla omistajatkin samat.

[Supernuiva]

Monet äidinkielenopettajat eivät usko, miten "mätää" sanomalehtimaailma voi olla oman maailmankuvansa edistämisessä. Koululaisille tarjotaan ilmaisia lehtiä ja heitä opetetaan luottamaan kritiikittömästi sanomalehdistöön. Netin "vaihtoehtosivustojen" epäluotettavuutta opiskellaan kouluissa, mutta samalla toimitetun sanomalehden opetetaan olevan mitä suurinta absoluuttista totuutta.

Ihmisten vähemmistö osaa lukea lehteä kyseenalaistavasti, joten miksi lehtitalojen pitäisi vaivata itseään palautteen vastaanottamisella ja jopa siihen reagoimisella? Eivät he halua sivuilleen korjauksia, jotka saattaisivat jopa vaikuttaa siten, että enemmistö alkaisi kyseenalaistamaan median luotettavuutta.

[Mehud]

Juuri tämän median ja kansallaisten mielipiteen välisen epäsuhdan takia Jussi Halla-aho pääsi blogillaan kansan suosioon. Riittävän iso ryhmä luki blogeja, jotta sillä saatiin riittävän iso määrä äänestäjiä.

Media huomasi tämän ja alkoi parjauskampanjan, joka nosti Halla-ahon kaikkien huulille, sen myötä Perussuomalaiset.

Media teki tuplaepäonnistumisen yrittäessään mollata Halla-ahoa. Sen myötä media nosti, niin Halla-ahon, kuin Perussuomalaiset merkittävään asemaan.

Vaikka media kirjoittaisi yhdenkin rivin hyvää tai pahaa Halla-ahosta, niin nyt se on Halla-ahon voitoksi. Media on hävinnyt tämän pelin täysin.

On tulossa Uusi valta, jota se joutuu myötäilemään. Siihen menee kuitenkin aikaa, koska suurin osa toimittajista on vielä Tampereen Punaopiston kasvatteja.

Vapaa journalismi odottaa vielä syntymistään, mutta se on tulossa.VARMASTI!

[sivullinen.]

Amerikassa enää alle 10 prosenttia väestöstä uskoo mihinkään valtavirtamedian julkaisuun. Amerikan presidentti Trump painottaa tätä asiaa erittäin vahvasti asialistallaan, ja on sen avulla onnistunut nostamaan itsensä suureksi kansansuosikiksi. Amerikassa valtavirtamedia on jo joutunut todelliseen umpikujaan valehtelunsa johdosta. Se on myös Trumpin valinnan jälkeen joutunut tunnustamaan tilanteen ja alkanut etsiä ratkaisua ongelmaan. Tulemme näkemään amerikassa erittäin suuren muutoksen median toiminnassa lähivuosina.

Mitä amerikka edellä, sitä Suomi perässä. Amerikka on läntisen kulttuurin keihäänkärki. Kaikki suuret ajatukset ensin haudotaan, sitten koetellaan ja lopuksi hyväksytään todeksi siellä. Sen jälkeen ne tulevat hyvin nopeasti valmiiksi pureskeltuina muualle länsimaihin -- joihin Suomikin tällä hetkellä isoilta osin kuuluu --. On siten selvää, että Suomessa tullaan näkemään samanlainen murros myös lähiaikoina. Halla-ahon nousu virallista totuutta kyseenalaistavana blogistina oli tästä tosiaan ensimmäinen enne. Todellinen läpilyönti on vasta tulossa.

Siten ei minusta ole mitään syytä lähteä sanomalehtineekereitä muuttamaan käytöstään. Antaa heidän käyttää sananvapauttaan valehteluun; ei se ole keneltäkään pois. Iso osa erityisesti jo täysin seniileiksi muuttuneista sosialisteista tulee tietenkin elämänsä loppuunasti uskomaan kaiken, mitä sanomalehtineekerit kirjoittavat. Olkoon niin. Ei heidän sielunrauhaansa tule enää häiritä; ei todistelemalla heille sanomalehtineekerien valheellisuutta, mutta ei myöskään kumoamalla sanomalehtineekerien vuosikausia rummuttamia valheellisia väittämiä sotaan pakoon tulevista siirtolaisista -- joka on käsitteenä itsensä kanssa ristiriitainen --, suunnattomasta työvoimapulasta tai edes Eurostoliiton ikuisuudesta.

Historiallisessa mielessä sanomalehden häviämisessä valheen verkkoon sotkeutumalla ei sitä paitsi ole mitään uutta. Samalla tavalla ne pappien saarnat ja julistukset muuttuivat merkityksettömiksi niiden alkaessa olla liian pahoin ristiriidassa ihmisten kokeman ja näkemän todellisuuden kanssa. Silloin joku keksi naulata papereja maailman tapahtumista kirkon oveen. Näin saarnaa kuuntelemaan tullut kansa näki myös toisen totuuden -- ja koska se oli uskottavampi, hyväksyi sen --. Kun näitä tapahtumapapereita naulauttiin yhä enemmän ja enemmän ja niihin tuli yhä enemmän ja enemmän yhä uskottavampia ja uskottavampia tapahtumia, alkoi kirkon ovesta tila loppua. Siinä vaiheessa papereita alettiin taitella ja myydä kirkkokansalle. Siinä on sanomalehden historia; sanomalehti on lehti -- eli paperin palanen -- täynnä sanomia -- eli tiedotteita maailman tapahtumista --.

Internet on ottanut jo amerikkassa lähes koko kansan sanomien tarpeen täyttääkseen ja Suomessakin se on alle 40-vuotiaiden keskuudessa ylivoimaisesti luotetuin ja luetuin sanomien välittäjä. Lehden eli paperin osuus siinä on jäänyt pois. Internetissä sanomat ovat sähköisiä. Uuden ajan lehdet ovat sähkösanomalehtiä. Se uusi aika on jo täällä. Koska Suomi lähti Nokian ansiosta uuteen aikaan varsin edistyksellisenä, ovat suomalaiset yhä suurinta osaa keskieuroopan maita -- kuten Saksaa, Puolaa tai Belgiaa -- huomattavasti edellä tässä muutoksessa. Ja vaikka Eurostoliitto on onnistunut pysäyttämään kehitystä euroopassa, ja vaikka pysäytys on erityisen onnistunut Suomessa, etenee kehitys siitä huolimatta pienin askelin joka päivä; joka kerta kun joku kuolee vanhuuteen, sanomalehtien lukijamäärä laskee yhdellä ja sähkösanomalehtien merkitys kasvaa vastaavasti.

[Jepulis]

Suomen ongelma on sananvapauden tila. Elämme valheessa, kuvitellen sanomisen vapauden vallitsevan.

Sitä, että tiedotusväline ei suostu avoimeen kommunikointiin tai haluaa muuten toimia vanhanaikaisesti, ei voi tai tarvitse estää. Kuitenkin tulevaisuudessa avoimimmat välineet pitkän päälle vie voiton vapaassa kilpailussa, koska ne teoriassa voisivat kalibroida toimintaansa palautekanavan kautta ja osa myös niin tekee.

Käytännössä kuitenkin meillä Suomessa tilanne on muusta syystä mahdoton. Johtavin media on jättimäisen budjettinsa painolla Yle, jota ei valvo kukaan, joka ei vastaa kenellekään ja joka saa rahoituksensa meiltä kansalaisilta varastetuista veroeuroista pakko-ottona. Poliitikot ilmeisesti pelkäsivät liikaa netin aikaansaamaa läpivalaisua typeryyttään ja tekivät pirun kanssa diilin. Tehtiin operaatio sananvapauden säätely. Kyseinen valtio valtiossa Yle on kaiken huippuna miehitetty stalinistisilla kulttuurimarksisteilla, jotka luonnollisesti pönkittää toisien kulttuurimarksilaisten poliitikkojen näkyvyyttä mutta eivät jätä yhtään tilaisuutta käyttämättä halveeratessaan mm. nykyiseen integraatiopolitiikkaan tyytymättömiä.

Ainoa tapa muuttaa Ylen roolia, olisi äänestää eduskuntaan ehdokkaita, jotka suostuu vähentämään sen rahoitusta. Valitettavasti siitä kertovia ehdokkaita Yle alkaa heti kohta puolen miljardin budjetillaan vainoamaan. Kyllä tekivät melkoisen läskihännän nämä meidän pikku paskiaispoliitikot kun määrittivät Ylelle tämmöisen aseman. Nyt häntä heiluttaa heitä itseään. Nyt alkaa olla vähän liian myöhäistä korjata sen dinosauruksen paikkaa. Ainoa toivo on, että uusi teknologia nollaisi Ylen toimintatavat ja pyrkimykset kaikesta huolimatta. En ihmettele, että he ei missään nimessä mahdollista minkäänlaista avointa palautekanavaa. Se olisi heidän toiminnalleen ja pyrkimyksilleen vaarallista.

Siksi juuri samaa, avointa kaikille näkyvää palautekanavaa ihmisille kannattaisikin esimerkiksi PS:n suorastaan vaatia. Olisi oikein, että kansalaiset tietäisivät mitä Ylen julkaisuista muut kansalaiset ajattelevat. Tässä PS jokatapauksessa on jo Ylen propagandatulituksen alla, joten heille vaatimus toisi vain lisää ääniä.

Henkilökohtaisesti olen aiemmin ehdottanut Ylen budjetin puolittamista. Mutta kyllä se on liikaa. Oikea ratkaisu olisi lupamaksujärjestelmän paluu siten, että maksusta on vapaus kieltäytyä riippumatta omistamistaan laitteista. Yle pärjätköön niiden rahoilla, jotka vääristelevästä propagandasta tykkää. Jotain sellaista pitäisi tapahtua, että suomalainen sananvapaus palaa.