News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2016-07-02 Kuubalaiset pidätetty seksuaalirikoksesta epäiltynä

Started by Ullatusnillitus, 02.07.2016, 20:41:00

Previous topic - Next topic

Faidros.

Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

JT

Voiko tavallinen kansalainen tehdä valituksen kansainväliselle olympiakomitealle? Ei kai noita tunnettuja raiskareita saa päästää kisaamaan jaloista mitaleista arvokisojen arvokisoissa.
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)

Ullatusnillitus

Italiassa uutisoidaan huhusta, jonka mukaan myös viideltä muulta kuubalaislentopalloilijalta oltaisiin ottamassa DNA-näytteitä epäiltyyn seksuaalirikokseen syyllistyneiden tunnistamiseksi.

QuoteSi parla anche di un test del DNA ad altri 5 giocatori cubani per identificare gli altri protagonisti della violenza sessuale di gruppo che è stata denunciata...

http://www.volleyball.it/notizie.asp?notizia_id=122395&n=122395

Elemosina

Aikamoista että kotimaan tapahtumista kertoo enemmän ulkomaiset uutistoimistot ja uutisoijat.
Tuossa kerrotaan myös että Kuubam seuraava ottelu on tilassa pending eli ei tietoa pelataanko.
Ja että Suomen poliisi kertoo lisää Italian aikaa klo 12 eli Suomen aikaa klo 13.

Quote from: Ullatusnillitus on 03.07.2016, 12:00:42
Italiassa uutisoidaan huhusta, jonka mukaan myös viideltä muulta kuubalaislentopalloilijalta oltaisiin ottamassa DNA-näytteitä epäiltyyn seksuaalirikokseen syyllistyneiden tunnistamiseksi.

QuoteSi parla anche di un test del DNA ad altri 5 giocatori cubani per identificare gli altri protagonisti della violenza sessuale di gruppo che è stata denunciata...

http://www.volleyball.it/notizie.asp?notizia_id=122395&n=122395
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Aukusti Jylhä

Dna-testejä jos otetaan, niin siinä on kyllä takana muutakin kuin pelkät vilauttelut.
Ef 6:10-11
Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.

Faidros.

Missäköhan tuo Poliisin tiedotustilaisuus on nähtävillä? Todennäköisesti ei missään.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Elemosina

Täsmennän sen verran että uutisen mukaan nuo ovat huhuja, mitään varmaa siellä ei sanottu.
Quote from: Faidros. on 03.07.2016, 12:15:31
Missäköhan tuo Poliisin tiedotustilaisuus on nähtävillä? Todennäköisesti ei missään.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

siviilitarkkailija

Quote from: Roope on 02.07.2016, 21:28:51
Quote from: MacGyver on 02.07.2016, 20:50:10
"Sisä-Suomen poliisilaitos on ottanut kiinni 3 Kuuban lentopallomaajoukkueen pelaajaa Tampereella 2.7. epäiltynä seksuaalirikoksesta."

Millähän perusteella poliisi katsoo voivansa jakaa tällaisia tietoja julkisuuteen, mutta ei turvapaikanhakijastatusta, kun on kyse turvapaikanhakijoista?

Julkisuuden henkilöitä koskee erilaiset säännöt kuin yksityishenkilöitä. Ihminen joka on, vaikkakin joukkueessa urheilijana, on julkisuuden kanssa tekemisissä ja hänen kohdallaan yksityisyydensuoja on matalampi kuin taviksella joka ei ole missään vastaavassa toiminnassa mukana.

Henkilöitä on otettu useampi kiinni, asiaa selvitetään ja kun selvyys saadaan, on aika viedä juttu edelleen syyttäjälle. Kiinniotosta tutkinnan ajaksi on kerrottu ja sen pitäisi riittää.

Pidetään tolkku arvioinnissa. Kuubalaiset kuten muutkin eri maiden joukkueet eivät ole immuuneja raiskauksille kun yhtäällä urheilijat ihailtuina ja kiinnostavina suorittavat edesottamuksiaan. Myös ammattijalkapalloilijoita ja huippu-urheilijoita on mennyt sekaisin omasta itsestään ja luulleet liikoja omasta seksuaalisesta vetovoimastaan ja oikeuksistaan.

Kukaan ei kuitenkaan ole vielä syyllinen. Asia on siis kesken. Kyse on epäilystä .
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Elemosina

Kyllä naiset saattaa hyväuskoisuuttaan mennä huoneeseen ihan seuran vuoksi, ajattelematta seksiä ollenkaan. Miehet taas taitavat tulkita huoneeseen menon ihan muuksi. Jos yksi nainen menee yhden miehen kanssa huoneeseen, voi olla aika varma että naisellakin on ollut seksi mielessä.
Mutta jos kaverin tai kavereiden kanssa mennään muutaman kundiin kanssa samaan huoneeseen niin en ihan usko että mimmeillä on ollut kimppamukavat mielessä.
Tai mistäs minä tiedän, kunhan ihmettelen.

Quote from: Asra on 03.07.2016, 12:31:54
Quote from: Elemosina on 03.07.2016, 09:24:45
Vähän kyllä ihmettelen minäkin miten Kuuban maajoukkueurheilijoiden on pitänyt raiskata saadakseen naisia Tampereella, tuolla kuumien latinalaisrytmien kaupungissa.
(napsu)
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

ämpee

Onkohan noin, että Kuubassakin asti tiedetään Suomen holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta ja sen huijaamisesta ??
Päättivät sitten aloittaa perhesiteistä.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

JoKaGO

Quote from: Kim Evil-666 on 03.07.2016, 12:43:33
Monet ihmiset ovat hyväuskoisia hölmöjä, joten se ei ole ollenkaan selvää miksi naiset ovat hotellille menneet. Asenteesi naisia kohtaan on erittäin sairas ja kertoo kaiken suhtautumisestasi naissukupuoleen. Tosin se ei mitenkään yllätä, sillä islamilainen ajattelutapa on yksinkertaisesti sairas.

Luultavasti on menty ihan aikeissa, mutta sitten "kaverille kans" on ollut uhreille liikaa. Mistä tuo MV veti 9-vuotiaan tytön kuivioon, kun polliisi puhuu aikuisista uhreista?
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Aksiooma

Quote from: JoKaGO on 03.07.2016, 12:49:22

Se on todennäköisesti joku vanhempi uutinen, missä kaveri vemppaa jossain videochatissa. Ei liity suoranaisesti Tampereen tapaukseen. En tosin tutkinut sen tarkemmin.

Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Elemosina

Kolme kuubalaista pidätetty.
QuoteLauantaina Tampereella kiinni otetut kolme Kuuban maajoukkueen lentopalloilijaa määrättiin tänään pidätetyiksi. Miehiä epäillään seksuaalirikoksesta.

– Henkilöt ovat poliisin hallussa ja puhuttelut on saatu kunnolla käyntiin, sanoo komisario Joni Länsipuro Sisä-Suomen poliisista.

Länsipuro ei paljasta sitä, onko kyseessä epäilty raiskaus, pakottaminen vai mikä.

– En halua tarkentaa nimikettä ennen kuin asianomistajaa on saatu kuultua kunnolla. Häntä kuullaan parasta aikaa, Länsipuro sanoo.

– Se ei ole aina yksiselitteistä, mikä nimike on.

Epäilty teko on tapahtunut Kuuban lentopallomaajoukkueen hotellissa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001212692.html
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

P

Quote from: Aksiooma on 02.07.2016, 20:53:03
Olisi näidenkin kuubalaisten pitänyt vaan pelata jalkapalloa, eikä lentopalloa.

Todistus jalkapallon ylivoimaisesta ylivoimasta? Hakevatkohan turvapaikkaa seuraavaksi, kun tuli nyt loppoaikaa Suomessa ja poliisikin, jolle esittää toivomus on lähes aina lähellä? Suomessa tehdyt tai varsinkin vain epäilysvaiheessa olevat rikokset eivät estä turvapaikan hakemista tai saamista. Ihan vaan näin vinkkinä. :facepalm:
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

JoKaGO

Quote from: JoKaGO on 03.07.2016, 12:49:22
Luultavasti on menty ihan aikeissa, mutta sitten "kaverille kans" on ollut uhreille liikaa.

No sehän taisi osua oikeaan, paitsi että oli vain yksi uhri.
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

P

Quote from: Artisti on 02.07.2016, 21:00:29
Peace! Geenipooli tässä korkeintaan rikastuu, mistä moinen meteli? Lentopalloilijan geenejä täällä Jukolan perällä tarvitaankin. Tyttö lienee selvinnyt pikku nirhaumilla, kun ei nyt tuon pahemmin käynyt.

Saksien käyttö lie vain afrikkalainen erikoisuus? Vrt. Oulu muinoin impiwaara-aikoihin..
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

siviilitarkkailija

Tämä on minusta jutun juoni jonka suomalainen valhemedia ryssi kuten kaiken muunkin. Tässä on kyseessä lapseen kohdistuva seksuaaliteko. Varsinaisen tuomion antoi joukkueessa oleva toinen kuubalainen joka EI hyväksynyt joukkueessa olevan pervon tekoa. Hän kuvasi, tuomitsi ja julkaisi jutun. Ja kun asia päätyi poliisille, koko joukkue saa paskaa niskaan.

Ikävää mutta tapauksessa asiallisesti tai olosuhteisiin nähden niin oikein kuin voi tehdä, teki kuubalainen ja rikoksen ja pahuuden teki toinen kuubalainen. Nämä ei ole mitään yksinkertaisia ja selviä juttuja jos on joukkueessa jossa on hyvä urheilija joka on ilmiselvästi pervopedo. Moisen, usein joukkuejohdon suojeleman huippu-urheilijan käräytys pervopedoksi johtaa myös käräyttäjän rankaisuun tai seurauksiin kuten tässä jo kävi.

ps Espanjankielisessä jutussa MVlehti on n 100 kertaa luotettavampi kuin Suomalainen valhemedia piripäätoimittajineen.

pps Pervopetteri veti käteensä hotellihuoneessa 9 v tytön edessä. Joukkue"kaveri" ei luonnollisesti pitänyt tilanteesta kuten ei kukaan täysijärkinen. Funtsatkaa vähän millaisessa dilemmassa toinen on. Joukkuekaveri paljastuu pedopervoksi kesken turnauksen. Siinä ei ole hyviä vaihtoehtoja.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

P

Quote from: Alaric on 02.07.2016, 21:11:51
Quote from: Aksiooma on 02.07.2016, 21:09:06
Rasmuksessa palaa todennäköisesti käämit. Ylikuormitus. Liikaa yksittäistapauksia viime aikoina. Voisi kohta kutsua jopa trendiksi. Mitä tummempi, sitä vaikeampi pitää sitä munaa housuissa.

Rasmuksen terävimmät ajattelijat todennäköisesti jo pohtivat kuumeisesti sitä miten tämän voisi kääntää uhrin/uhrien syyksi. Kuubalaisessa kulttuurissa on totuttu erilaisiin seksuaalisiin signaaleihin ja pojat vallan hämmentyivät täällä ollessaan?

Rasmuksessa menisi varmasti läpi teoria, sujahtaen kuin kuuma veitsi voihin - koripallofanien "salaliitosta Kuuban koripallojoukkueen torbetoimiseksi". Hyvä täti kommentoisi siellä "koripalloa pelaajien pikkulumppujen virittäneen ansan"..  Näinhan ne aikaisemmatkin ovat usein menneet?
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

UgriProPatria

Quote from: Artisti on 02.07.2016, 21:00:29
Peace! Geenipooli tässä korkeintaan rikastuu, mistä moinen meteli? Lentopalloilijan geenejä täällä Jukolan perällä tarvitaankin. Tyttö lienee selvinnyt pikku nirhaumilla, kun ei nyt tuon pahemmin käynyt.

Luoja, mikä nero.  :facepalm:

Tytön todelliset, sielunnirhaumat eivät välttämättä näy ulospäin, eikä hän osaa puhua niistä, kun ei välttämättä edes tiedä mistä oli kysymys ja miksi häntä pelottaa ja jäi paha olo.

Aksiooma

Tästä tapauksesta voi olla hyötyä EU kansanäänestystä ajatellen siten, että jos kaverit pyytävät turvapaikkaa ja Migri, käräjäoikeus ja hallinto-oikeudet hylkäävät ja päättävät lähettää kaverit takaisin Kuubaan, niin EU:n tuomioistuin voi kumota kaikki Suomen tuomioistuinten päätökset.

Näin on juuri käynyt Britanniassa, kun ovat yrittäneet karkoittaa tuomittuja terroristeja ja oli yksi syy Brexitin voittoon. Näin ollen tilanne olisi hyvin samantapainen kuin Britanniassa.

Euroopan unionin tuomioistuinta ei saa sekoittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT).

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole Euroopan unionin tuomioistuin, vaan se perustettiin Euroopan neuvoston yhteydessä Euroopan ihmisoikeussopimuksen nojalla, ja sen tarkoituksena on varmistaa, että ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia ja vapauksia kunnioitetaan.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöllä voi kuitenkin olla merkittävä vaikutus EU:n lainsäädäntöön, sillä Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taatut perusoikeudet kuuluvat myös EU:n lainsäädännön yleisiin periaatteisiin.

Jos EU tuomioistuin kumoaisi tällaisen julkisuuden saaneen tapauksen kohdalla, monet heräisivät kysymään, minkä lain ja oikeusjärjestelmän alaisuudessa me suomalaiset oikein elämme?

Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Titus

Quote from: Faidros. on 03.07.2016, 12:48:15
Jos tuo 9 vuotias olisi muslimiperheestä, seuraavana olisi perheen kunnian palauttaminen, eikö niin Asra?

missään ollut tuon lapsen taustasta mitään ?

esim tuontiromputhan parittivat helsingissä alaikäisiä
that's a bingo!

Elemosina

Volleyball.it-sivun mukaan poliisi on pidättänyt/ottanut kiinni neljännen kuubalaisenkin. Kuuba pelaa vajaamiehisenä Portugalia vastaan.
http://www.volleyball.it/notizie.asp?s=118&n=122402&l=0
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

hullu1234

Missä poliisin tiedote viipyy? Eikös klo 13:00 pitänyt tulla tiedote?

Elemosina

Jos uhri on todella ollut alaikäinen ja noin nuori niin pidättäytyisin liiallisesta sarkasmista tämän tapauksen osalta.  :-X
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

starsailor

Miettikää, jos Suomen lentopallojoukkueesta olisi kolme pelaaja epäiltynä raiskauksesta ja tämä tapahtuisi etelä-ameriikassa, niin koko Suomen lentopallojoukkue kuljetettaisiin poliisisaattueessa ulos maasta ja peli jäisi pelaamatta. Suomessa taas lentopallomiehet hymyilevät ja kättelevät, kun raiskarien tiimi marssiin kentälle.
"Suomalaisen ihmisen geeneissä on orja-, setä Tuomo- ja pelkurigeeni. Ja se on tyhmä kuin aasi. Aasin järki ja cuckold-sielu." Jorma M.

Vesa Heimo

Quote from: starsailor on 03.07.2016, 13:36:05
Miettikää, jos Suomen lentopallojoukkueesta olisi kolme pelaaja epäiltynä raiskauksesta ja tämä tapahtuisi etelä-ameriikassa, niin koko Suomen lentopallojoukkue kuljetettaisiin poliisisaattueessa ulos maasta ja peli jäisi pelaamatta. Suomessa taas lentopallomiehet hymyilevät ja kättelevät, kun raiskarien tiimi marssiin kentälle.

No ei se niiden muiden pelaajien vika ole mitä joku joukkueessa perseilee.

Enkä muuten usko tuohon koko joukkueen maastapoistamiseenkaan eteläamerikassa.
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

P

Quote from: Elemosina on 03.07.2016, 13:22:30
Jos uhri on todella ollut alaikäinen ja noin nuori niin pidättäytyisin liiallisesta sarkasmista tämän tapauksen osalta.  :-X

Valitettavasti todellisuus "unelmassa" on jo sen tasoista pahkasikaa, että pystyäkseen käsittelemään päivä toisensa jälkeen yhä karummiksi käyviä uutisia on pakko pistää sarkasmia asian käsittelyyn mukaan. Muuten tämän "meillä on unelma"-todellisuuden seuraamisesta seuraa krooninen masennus jota seuraa ...   Minulla ei ole läheisteni vuoksi vraa masentua liikaa. Enkä kykene sulkemaan silmiäni ja olemaan passiivisena seuraamatta todellisuutta, jossa elämme . Ymmärrän "Rähmispossun" yms. tyylin jota hyvät ja vakavat ihmiset eivät ymmärrä. Ei tuosta karusta sonnasta kaikki pysty kirjoittamaan vakavasti päivästä toiseen ilman kuolemista vitutukseen.

Sarkasmi ei loukkaa enää uhreja. Heitä on jo loukattu ja haavoitettu. Se auttaa asian esiin nostamisessa ja ehkäpä julkisuuden kautta tapahtuvassa muuttamisessa lopulta.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Mika

Quote from: Leso on 03.07.2016, 09:40:56
Quote- Oli suuria vaikeuksia löytää espanjan taitoinen tulkki, ammatti-ihminen löytyi vasta kello 18 lauantaina, jolloin kuulustelut aloitettiin, Länsipuro kertoo.

Miten tämä on mahdollista? Miten ei löytynyt kansalaisopistoespanjaa osaavaa naapurin mammaa tai serkun kaiman abityttöä?

YLEkin uutisoi Putinin puheet 1500 km etäisyydestä ensin todennäköiseksi käännösvirheeksi, vaikka haastattelu tuli suorana televisiosta ja YLE:llä on oma venäjänkielinen toimitus, jossa työskentelee useita äidinkielenään venäjää puhuvia toimittajia.  Idiootit.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Ari-Lee

Jostain syystä juuri palloilijat syyllistyvät herkemmin ullatuserotiikkakepposiin. Lisäksi tulee mieleeni tanssikoulut ja kamppailulajien opettajat.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

starsailor

Kolme pelaajaa on 25% joukkueesta ja huhuja liikkuu, että myös neljäs olisi pidäetty. Siis kolmannes joukkueesta pidätetty seksuaalirikoksen johdosta, mutta ei toki leimata koko joukkueta tämän johdosta, jos siellä on vaikka yksi tai kaksi syytöntäkin mukana.
"Suomalaisen ihmisen geeneissä on orja-, setä Tuomo- ja pelkurigeeni. Ja se on tyhmä kuin aasi. Aasin järki ja cuckold-sielu." Jorma M.