News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2016-07-01 HS: Yksi sana kertoo, mikä Hölmölän rasismikeskustelussa on pielessä

Started by rähmis, 01.07.2016, 09:30:46

Previous topic - Next topic

rähmis

VIIME syksynä Suomea kuohutti video, jossa valkoihoinen nainen haukkui hoitajaopiskelijaa kadulla Espoossa.

"Olet nolla. Minun silmissäni et ole ihminen", nainen huusi ja käski hoitajan varautua siihen, että Suomesta tulee todella rasistinen maa.Vielä kaksi vuotta sitten moni väitti, että Suomessa ei ole rasismia. Tai jos on, kyse on yksittäisten höperöiden huutelusta. Nyt harva enää kiistää rasismin olemassaolon. Silti keskustelumme on vielä aivan alkeissa.

KUN Suomessa puhutaan rasismista, puhutaan kadulla huutelemisesta. Hyvä, että puhutaan, mutta kadulla huutelu on vain jäävuoren huippu. Se kertoo paljon isommasta ongelmasta, jota valkoisen on vaikea nähdä. Onneksi sitä varten on olemassa sana: rodullistaminen.

Rodullistamisessa on kyse siitä, että ihminen nähdään ensisijaisesti ihonvärinsä tai etnisen taustansa kautta. Jos hankasalmelainen Matti pahoinpitelee jonkun, Matti on muiden mielestä törkeä mies, mutta kukaan ei epäile naapurin Pekkaa. Jos pahoinpitelijä onkin Ahmad, se käy monen mielestä todisteeksi siitä, että myös Jamaal ja Khalil ovat rikollisia.

Rodullistaminen kuvaa myös tilanteita, joissa maahanmuuttajaperheiden lapsia ohjataan lähihoitajaopiskelijoiksi, vaikka he haaveilevat lääketieteen opinnoista. Entä miksi niin moni maahanmuuttaja tekee työtä siivoojana täysin riippumatta siitä, mikä hänen koulutuksensa on?

KESKUSTELU rasismista voisi nousta toiselle tasolle, jos se laajenisi kadulla huutelusta monimutkaisempiin ongelmiin. Rodullistamisen käsite auttaisi keskustelun käymisessä.

Sana on herättänyt myös vastustusta. Moni kysyy, miksi asioista pitää puhua niin vaikeilla termeillä. Sulkeeko se osan ihmisistä keskustelun ulkopuolelle?

Aiheellisia kysymyksiä, mutta kumpi on isompi ongelma: se, että me valkoiset joudumme opettelemaan uuden sanan, vai se, että osa ihmisistä joutuu elämään jatkuvasti ennakkoluulojen keskellä?

EHKÄ tulevaisuudessa pääsemme keskustelussa jopa tasolle kolme. Silloin ei enää leimata jokaista keskustelijaa rasistiksi tai suvakiksi kahden lauseen perusteella.

Siinä vaiheessa tajutaan, että maassa, jonka perustuslaki takaa ihmisten yhdenvertaisuuden, ei voida sallia rasismia. Tajutaan sekin, että kaikki maahanmuuttokritiikki ei ole rasismia. Ja se, että olisi jo aika kuunnella muidenkin kuin valkoisten näkemyksiä.

Hesari

Aksiooma

Väitän että sana rodullistaminen ainoastaan vahvistaa rotuajattelua ja sitä kautta rasismia. Taitavat ajaa komeasti miinaan. Hyvä niin, koska olen totaalisen kyllästynyt näihin suvakkimedioiden loputtomaan propagandaan ja valkopesuun. Väkivaltaiset vieraan kulttuurin edustajat eivät ole vastuussa mistään, vaan syy on kantaväestön piilevässä rasismissa.

Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

starsailor

"joissa maahanmuuttajaperheiden lapsia ohjataan lähihoitajaopiskelijoiksi, vaikka he haaveilevat lääketieteen opinnoista. Entä miksi niin moni maahanmuuttaja tekee työtä siivoojana täysin riippumatta siitä, mikä hänen koulutuksensa on?"

Mistähän kummasta tämä mahtaa johtua, jäin oikein ihmettelemään että miksi lähihoitajaksi pääsevä ei pääse lääkikseen, miksi?
"Suomalaisen ihmisen geeneissä on orja-, setä Tuomo- ja pelkurigeeni. Ja se on tyhmä kuin aasi. Aasin järki ja cuckold-sielu." Jorma M.

Aksiooma

Quote from: starsailor on 01.07.2016, 09:59:21
"joissa maahanmuuttajaperheiden lapsia ohjataan lähihoitajaopiskelijoiksi, vaikka he haaveilevat lääketieteen opinnoista. Entä miksi niin moni maahanmuuttaja tekee työtä siivoojana täysin riippumatta siitä, mikä hänen koulutuksensa on?"

Mistähän kummasta tämä mahtaa johtua, jäin oikein ihmettelemään että miksi lähihoitajaksi pääsevä ei pääse lääkikseen, miksi?

Todennäköisesti siksi, että lääkiksessä pitää osata lukea ja kirjoittaa sekä oppia erittäin monimutkaisia asioita sekä teoriassa, että käytännössä. Lääkärin ammatti on hieman vaativampi kuin bussikuskin ammatti. Lähihoitajaksikaan ei ole helppoa valmistua. Lähihoitajan työ vaatii lukupäätä, lääkeosaamista ja paljon henkistä ja fyysistä voimaa, varsinkin vanhustenhoidossa.

Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Nuiva kansalainen

Medialla tuntuu edelleen olevan vaikeuksia ymmärtää, että läheskään kaikkien maiden koulutus ja sitä myötä ammattipätevyys eivät ole samalla tasolla kuin Suomessa. Itse näin yliopistoaikoina esimerkiksi intialaisia opiskelijoita, joiden keskiarvo oli Intian yliopistoissa 9-10, mutta Suomessa 5-6.
"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015

Ajattelija2008

USA:ssa ei kannata mennä mustan lääkärin potilaaksi, koska mustien pääsyvaatimukset yliopistoon ovat muita rotuja helpommat. Tätä on "rodullistaminen": eurooppalaisrotuisia ja aasialaisia syrjitään.

Helsingin sanomat on yksi "rodullistamisen" harjoittajista.

Tuomitsen ankarasti Helsigin sanomien harjoittaman rodullistamisen.

Biberkopf

Quote from: rähmis on 01.07.2016, 09:30:46

Jutun ydinpointti: "Rodullistamisessa on kyse siitä, että ihminen nähdään ensisijaisesti ihonvärinsä tai etnisen taustansa kautta.

Ja jutun lopetus: "Ja se, että olisi jo aika kuunnella muidenkin kuin valkoisten näkemyksiä."


Jutun kirjoittaja haluaa siis lopettaa rodullistamisen kuuntelemalla myös rodultaan ei-valkoisten näkemyksiä. Varsinainen loogisen filosofian koulukunta tuonne HS:n toimitukseen on vuosien saatossa näköjään päässyt pesiytymään. Jaksavatkohan nämä unelmoijat itsekään lukea omia tuotoksiaan ennen Julkaise-napin painamista?


Echidna

Eiköhän sellainen ysin keskiarvolla arvosanoja napsiva, lääkäriksi haaveileva, maahanmuuttajaperheen lapsi itsekin osaa miettiä tulevaisuuttansa. Vaikka umpirasistinen opinto-ohjaaja ohjaisikin ammattikouluun.

Jos ne arvosanat ovat enempi siellä toisessa laidassa, toki rakenteellisen rasismin takia, niin mitä opo voi silloin tehdä... pitäisi varmaan olla kiintiöpaikkoja mamuille, vähän niinkuin suruille...

Saturnalia

Tää lipilaarien sanamagia on kyllä huvittavaa. Heidän uuden teoriansa mukaanhan rasismi tarkoittaa kaikkea muuta paitsi rodun perusteella syrjimistä. Alkuperäinen termi irroitetaan täysin alkuperäisestä yhteydestään, ja sen tilalle keksitään toinen termi että alkuperäistä termiä voidaan käyttää kaikkeen muuhun kuin siihen mitä se alunperin tarkoitti, koska alkuperäisen termin leimavoimaa halutaan käyttää mihin itse halutaan.
Melkein tekee mieli sanoa, että vau.
Kukaan ei oikein taistele vastaan tätä suvakkien sanalinkoa nuivalla puolella. Käytetään järkiargumentteja, kun täytyy luoda oma sanalinko, kiistää vastapuolen kieli. Ei siis argumentoida vastapuolen luomalla kielellä, vaan kiistää ja hylätä koko kieli ja käyttää omia termejä.
Eli jakautua siis teoreettisesti kahdeksi eri kulttuuriksi. Kulttuurin perustavia määreitähän on kieli.

niemi2

Helsingin Sanomilla agenda.

Helsingin Sanomien huolenaiheena jälleen keskustelu keskustelusta.

Syytös rasismista on rasismia itsessään jos se ei ole tasapuolinen käsite ja koske yhtälailla kantaväestöön kohdistuvaa rasismia.

Kantaväestöön kohdistuvaa rasismia ei noteerata Helsingin Sanomissa eikä äänekkäimpien rasismista huolestuneiden tahojen puheissa.

Helsingin Sanomien artikkeli on täynnä kaksoisstandardeja, joiden mukaan yksittäistapaukset saavat ja eivät saa edustaa laajempaa joukkoa ihmisiä.

Rasismisyytös on pääsääntöisesti todentamaton väite ja sen tarkoitus on viedä keskustelua sivuun, jotta keskustelemme keskustelusta eikä itse politiikasta.
MAKE FINLAND NORMAL AGAIN

räsänen

Hesarille on olemassa vain yhdenlaista rasismia ja se on valkoisen sortoa muita kohtaan.

Hesarille suurin ongelma rasismissa on se että joku yksittäinen valkoinen henkilö huutaa pahaa oloansa kadulla yksittäiselle värilliselle/maahanmuuttajalle. Sensijaan se että afrikassa tapetaan ja vainotaan ihmisiä vain sen takia että he ovat valkoisia, ei aiheita hesarissa rasismiviisarin heilahduksia. Oksettavaa porukkaa kertakaikkiaan.

Edes muslimien valkoisiin kohdistamat pommituksetkaan ja massamurhatkaan ole pöyristymisen arvoisia tekoja, koska valtteri jäi, saatana soikoon, pysäkille.

internetsi

Rodullistaminen? Ai, minulle kun vajakit kertoi ettei ole olemassa rotuja, paitsi silloin on jos valkorotuinen syrjii mustarotuista. Mutta muuten ei ole.
Lohjan persut

Niobium

"Siinä vaiheessa tajutaan, että maassa, jonka perustuslaki takaa ihmisten yhdenvertaisuuden, ei voida sallia rasismia."

Rasismia voi olla myös positiivinen rasismi. Se vaan on sellaista parempaa rasismia.
"Varmaan jokaisen venäläisen äidin suurin unelma on synnyttää lisää lapsia tulevaisuuden juoksuhautoihin laittamaan käsikranaatti leuan alle ja vetämään sokka irti. Korvaukseksi saa säkillisen perunoita. " (Jäsen Hohtis.)

Bwana

Hesarissa voisivat katsoa vaikka videota. Koska epäilen että vieraan kielen lukutaito ei riittäisi penaaleilla sisällysluetteloa pidemmälle, ainakaan "tieteen kielessä". Tässä intialaistaustainen Dinesh D'Souza käsittelee hyvinkin pitkälle hesarin tuossa jutussaan esiin nostamia aiheita.


https://www.youtube.com/watch?v=ac_B-xiWWZU
Nkosi sikelel' Afrika.

Fincum

Quote from: starsailor on 01.07.2016, 09:59:21
"joissa maahanmuuttajaperheiden lapsia ohjataan lähihoitajaopiskelijoiksi, vaikka he haaveilevat lääketieteen opinnoista. Entä miksi niin moni maahanmuuttaja tekee työtä siivoojana täysin riippumatta siitä, mikä hänen koulutuksensa on?"

Mistähän kummasta tämä mahtaa johtua, jäin oikein ihmettelemään että miksi lähihoitajaksi pääsevä ei pääse lääkikseen, miksi?

Vastahan tästä aiheesta oli Ylen aamutelkkarissa uutinen, että kyllä polku on auki. Ongelma oli ollut se, että tästä ei oltu tarpeeksi tiedotettu opiskelijoille.
Liika raha on vähemmistön ongelma, mutta ei heitäkään pidä unohtaa.

Niobium

Quote from: Fincum on 01.07.2016, 11:13:30
Quote from: starsailor on 01.07.2016, 09:59:21
"joissa maahanmuuttajaperheiden lapsia ohjataan lähihoitajaopiskelijoiksi, vaikka he haaveilevat lääketieteen opinnoista. Entä miksi niin moni maahanmuuttaja tekee työtä siivoojana täysin riippumatta siitä, mikä hänen koulutuksensa on?"

Mistähän kummasta tämä mahtaa johtua, jäin oikein ihmettelemään että miksi lähihoitajaksi pääsevä ei pääse lääkikseen, miksi?

Vastahan tästä aiheesta oli Ylen aamutelkkarissa uutinen, että kyllä polku on auki. Ongelma oli ollut se, että tästä ei oltu tarpeeksi tiedotettu opiskelijoille.

Olikos se eilen aamulla, kun Yle puheessa oli juttua siitä, etteivät ammattikoulun suorittaneet useinkaan lähde opiskelemaan yliopistoon?

Asiallinen juttu sinänsä, käytiin läpi eri syitä mutta yksi oli tietenkin se, että opinnonohjaus ei ammatillisissa oppilaitoksissa kerro riittävästi tästä mahdollisuudesta. Haastateltiin (muistaakseni) perushoitajaa, joka oli lähtenyt opiskelemaan sosiaalialaa. Nuorella ihmisellä oli sellainen tahto, että hän selvitti tiensä normaalin valintaprosessin kautta opiskelemaan.

No, mikä sitten mahtaa olla kummastelun aihe nyt sitten tässä maahanmuuttajaperheiden lapsien pääsemättömyydessä? Samat pääsykokeet heillekin tietääkseni on. Vai peräänkuuluttaako nyt kirjoittaja kenties jotain positiivisen rasismin ohituskaistaa?

Editoin sen verran, että vastaa tuota kommentoitua lausetta.
"Varmaan jokaisen venäläisen äidin suurin unelma on synnyttää lisää lapsia tulevaisuuden juoksuhautoihin laittamaan käsikranaatti leuan alle ja vetämään sokka irti. Korvaukseksi saa säkillisen perunoita. " (Jäsen Hohtis.)

Axlone

Kannattaa huomata että rodullistaminen toimii myös molempiin suuntiin. Kun musta adoptoitu Valtteri jätetään pysäkille niin mitä tapahtuu? Hänet on rodullistettu. Häntä epäillään rasismin uhriksi, koska hän on musta. Kyse ei ole Valtterista, vaan hänen edustamastaan ihonväristä.

Quote"Ja se, että olisi jo aika kuunnella muidenkin kuin valkoisten näkemyksiä."

Miksi sitten tämänkin kirjoittaja on valkoinen? Miksei hän kieltäytynyt kirjoittamasta tätä, ja antanut työtä jollekin rodullistetulle? Tosin, silloinhan olisimme rodullistaneet kirjoittajan, koska haluamme kuulla hänen mielipiteensä nimenomaan ihonvärin takia.

Brandis

Tässä kirjoituksessa sentään oli edes yritystä käsitellä asiaa monipuolisemmin, maahanmuuttokriittisiäkin kohtaavat ennakkoluulot otettiin huomioon:

QuoteEhkä tulevaisuudessa pääsemme keskustelussa jopa tasolle kolme. Silloin ei enää leimata jokaista keskustelijaa rasistiksi tai suvakiksi kahden lauseen perusteella.
QuoteTajutaan sekin, että kaikki maahanmuuttokritiikki ei ole rasismia.

Ehkä Hesarillakin ollaan pikkuhiljaa ymmärretty miten haitallinen heidän tähän asti kovin yksipuolinen tulokulmansa aiheeseen on ollut? Tahdon ajatella, että positiivista kehitystä on teeman käsittelyn suhteen tapahtunut.

Kirjoittaja, Satu Vasantola, lopettaa kirjoituksensa näin:
Quote[Siinä vaiheessa tajutaan..] että olisi jo aika kuunnella muidenkin kuin valkoisten näkemyksiä.

Kyllä heitä nyt jo kuunnellaan, tuntuu siltä kuin kaikkia muita kuunneltaisiin ja nostetaan mediassa esille paitsi ei kantaväestöön kuuluvien asiallisia, perusteltuja näkemyksiä aiheesta.

Rasismikeskustelussa on vialla aivan kaikki. Eniten se, että koko keskustelu maahanmuutosta haasteineen velloo niin suurelta osin 'rasismin' ympärillä samanaikaisesti peittäen alleen kaiken sen, mistä lopulta on kysymys. Kantaväestön sosiaalisen pääoman heikkenemisestä ja sitä kautta hyvinvoinnin heikkenemisestä, turvattomuuden tunteen lisääntymisestä kantaväestön keskuudessa. Nämä ovat tutkittuja ja todettuja tosiasioita, ja liittyvät nimenomaan etnisiteettiin. Siis miksi tästä ilmiöstä ei koskaan keskustella tästä näkökulmasta, näitä tosiasioita esiin nostaen tai edes tunnustaen? Miksi kaikki tämä on typistetty rasismi-käsittelyn alaisuuteen?

Lukijaa ei myöskään kannata halveerata kirjoittaen ajatuksella, etteivät ihmiset voi osallistua keskusteluun, jos käytetään hieman vaikeampia sanoja (kuten toimittaja tässä yllä olevassa kirjoituksessaan teki 'rodullistamis' -termin kohdalla) - jokainen ymmärtää kyllä mistä tässä on kyse ja voi halutessaan ottaa selvää niistä kohdista, jotka jäävät epäselviksi.

Totti

Ei niin yllättäen, tämä "rodullistaminen" on Ruotsista kopioitu juttu. Siellä puhutaan "rasifieringistä".

Siellä "rodullistamisen" ympärille on kasvanut kokonainen teollisuus, missä etenkin mustat naiset huutavat ties mistä vääryyksistä kun he eivät pääse esim. sisään kouluihin ja työpaikkoihin ilman pätevyyttä.

Kyse on silloin "rodullistamisesta", missä heidät henkilönä mukamas arvioidaan stereotyyppisesti rotunsa perusteella ja sen takia jäävät vaille elämän makeita hedelmiä.

Rodullistamisen kautta myös ne ruskeat, jotka eivät koe rasismia henkilökohtaisesti, pääsevät siis osaksi koko rotumarttyyriutta väittämällä, että heidät syrjitään jotenkin eteerisesti ("rasismia on ilmassa") vaikkei omakohtaisia kokemuksia olisikaan.


Rodullistaminen on alkanut Ruotsissa feminismin alakulttuurina.

Feministinen liike on pitkään ollut valkoisten kommunistinaisten pyörittämä juttu, missä viha on kohdentunut avoimesti valkoisia miehiä kohtaan. Puhuttiin patriarkaatista, jota edusti VAIN kantaväestön mies (ei esim. muslimimiehet).

Kun feministiliikkeeseen tuli yhä enemmän ruskeita naisia mukaan, syntyi sisäinen valtataistelu liikkeen sisällä. Valkoiset kommarit kun pitivät vallasta kiinni eivätkä suostuneet antamaan rikastajille heille "kuuluvan" aseman.

Tämän puitteissa ruskeat pyrkivät erottumaan määrittelemällä itsensä rodullistetuiksi. Eli he tekivät itsensä syrjityistä (naisista) syrjitymmät (ruskeat naiset) ja pääsivät näin marttyyriasteikolla pykälän ylemmäksi kun valkoiset kommunistisisarensa.

Feministisen liikkeen sisälle syntyi siis diskursiivinen syrjintäjärjestelmä missä valkoinen ihonväri itsessään muodostui syrjiväksi rakenteeksi. Valkoiset kommunistinaiset päätyivät tällä tavoin tahtomattaan osaksi inhottua "patriarkaattia" eli puolustuskannalle.

Näitä Ruotsin feministiliikkeen roturiitoja on aina välillä pulpahtanut julkisuuteen missä neekerieukot syyttävät valkolaisia naisia rakenteellisesta rasismista eli rodullistamisesta.
Jos minulta kysytään niin koko juttu näyttää pikemminkin naisten perinteiseltä selkään puukottamiselta kun aidosta huolesta syrjinnästä.

Tämä rodullistaminen on siis käytännössä vasemmistoon ja feminismiin liittyvä uusi poliittisesti korrekti diskurssi, missä luodaan uusia syrjittyjä ryhmiä, joille voi vaatia etuuksia.


https://vardagsrasismen.nu/2014/04/15/rasifierad-vad-betyder-det/
Sosialisti on mätä ydintä myöten.
- kansanviisaus

Nuivettunut Han-nenetsi

Quote from: Brandis on 01.07.2016, 12:23:40
Kirjoittaja, Satu Vasantola, lopettaa kirjoituksensa näin:
Quote[Siinä vaiheessa tajutaan..] että olisi jo aika kuunnella muidenkin kuin valkoisten näkemyksiä.

Kyllä heitä nyt jo kuunnellaan, tuntuu siltä kuin kaikkia muita kuunneltaisiin ja nostetaan mediassa esille paitsi ei kantaväestöön kuuluvien asiallisia, perusteltuja näkemyksiä aiheesta.

Kyllä media näitä rodullistettujen marttyyrien puheita on tuonut kaikkien kuunneltavaksi. Ongelma ei ole siinä että heitä kuunnellaan vaan siinä että kukaan ei julkisesti uskalla kyseenalaistaa kuulemaansa.
Rodullistetulle ammattiuhrille ei riitä että häntä kuunnellaan vaan hänen puheensa on myös uskottava sokeasti ja nieltävä ilman vastaväitteitä - jos et usko olet rasisti. Rasistiksi leimaamisen pelko (väitetyssä) selkärangassa saa Satuvesantolat ja kaikki muut valtamedian edustajat tanssimaan itsensärodullistajien pillin tahtiin ja nostamaan näitä jalustalle.
Toksinen soijamaskuliini

Pöllämystynyt

Quote from: Saturnalia on 01.07.2016, 10:15:29
Tää lipilaarien sanamagia on kyllä huvittavaa. Heidän uuden teoriansa mukaanhan rasismi tarkoittaa kaikkea muuta paitsi rodun perusteella syrjimistä. Alkuperäinen termi irroitetaan täysin alkuperäisestä yhteydestään, ja sen tilalle keksitään toinen termi että alkuperäistä termiä voidaan käyttää kaikkeen muuhun kuin siihen mitä se alunperin tarkoitti, koska alkuperäisen termin leimavoimaa halutaan käyttää mihin itse halutaan.
Melkein tekee mieli sanoa, että vau.
Kukaan ei oikein taistele vastaan tätä suvakkien sanalinkoa nuivalla puolella. Käytetään järkiargumentteja, kun täytyy luoda oma sanalinko, kiistää vastapuolen kieli. Ei siis argumentoida vastapuolen luomalla kielellä, vaan kiistää ja hylätä koko kieli ja käyttää omia termejä.
Eli jakautua siis teoreettisesti kahdeksi eri kulttuuriksi. Kulttuurin perustavia määreitähän on kieli.

Olen täysin yhtä mieltä siitä, että tällaista sanojen propagandakäyttöä ja uusiovihatermistöä vastaan pitää taistella ankarasti, eikä varsinkaan sen mukana pidä mennä. On myös erittäin tärkeää muodostaa omia puhetapoja asioista puhumiseen.

Itse termeistä ei kuitenkaan pidä luopua, vaan ainoastaan niiden propagandakäytöstä. Näitä propagandatermejä kannattaa siis käyttää, mutta eri tavalla kuin massavalhemedia tekee. Niitä on käytettävä loogisesti ja sananmukaisesti. Esimerkiksi massavalhemedia rodullistaa - rodullistamisen järkevien ja laajasti ymmärrettyjen määritelmien mukaan - itse paljon enemmän kuin toisinajattelijat, ja tämä tosiasia tulee tuoda esiin. Toisinajattelijat eivät kykene tappamaan rodullistaminen-termiä vaikenemalla siitä, vaan vaikenemalla vain annetaan monikultturisteille sanaan yksinoikeus - myös suvereeni oikeus vääristellä tämäkin sana ja levittää se yleiskieleen toisinajattelua vahingoittavana leimaterminä. Vaikka sana olisi miten törkeästi väärinkäytetty tahansa, niin jos se leviää tai uhkaa levitä yleiskieleen, sen käyttöön on osallistuttava riitauttaen väärinkäyttö, eli käyttämällä sanaa niin paljon ja niin oikein kuin mahdollista. Vain sanoihin tarttumalla voidaan niitä hyödyntävää massavalhepropagandaa suoraan vastustaa.

Samoin rasismista, natsismista, vihapuheesta jne. ei tule vaieta, vaan niistä on puhuttava ja paljon. Puhuessa ei kuitenkaan pidä hyväksyä massavalhepropagandan mukaista väärinkäyttöä, vaan sanoilla on osoitettava monikultturismin, väestönvaihtopolitiikan, islamistien jne. rasismia, vihapuhetta, natsismin kaltaisia piirteitä jne.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

toumasho

Jos kohtaan rumasti käyttäytyvän mustalaisen perinnevaatteissa niin odotukseni ovat alempana.
Jos kohtaan rumasti käyttäytyvän muslimin muslimivaatteissa niin odotukseni ovat alempana.
Jos kohtaan rumasti käyttäytyvän kantasuomalaisen jengivaatteissa niin odotukseni ovat alempana.
Jos kohtaan rumasti käyttäytyvän ulkomaalaisen likaisissa vaatteissa niin odotukseni ovat alempana.
Jos kohtaan rumasti käyttäytyvän mustan bling-bling vaatteissa niin odotukseni ovat alempana.

Sääntö on se että mikäli joku käyttäytyy jo ennestään kuin sika ja tehostaa sitä roolipukeutumisella niin tunnustan, aivan varmasti rodullistan kyseisen paskiaisen ja hänen ryhmänsä Suomi-hierarkian alimmalle askelmalle. Jos käyttäydytte kuin siat niin teitä kohdellaan kuin sikoja!

Vähemmistöillä on aina lähettiläs-rooli päällä, se on luonnon sanelema juttu. Hiekkamustat ja mustat ovat poikkeuksia täällä. On selvää että heidän tekemiset ovat suurennuslasin alla.

On kovin harmillista että tässä maassa ei ole yhtäkään todellista tummaa mamumenestyjää. Muxlim-com failuretarinat ja Axl Smithit sekä muutama poliittinen broileri eduskunnassa eivät vielä minun laskuopin mukaan ole menestystarinoita. Venäläis- ja Aasialaisvähemmistömme sen sijaan pärjää. Sen sektorin uutisointi onkin enemmän sitä että kun herroilla ja rouvilla tuntuu menevän vähän liian lujaa välillä.

Myönnän myös sen että en edes kaipaa tummia menestystarinoita. Kyseisten ihmisryhmien kulttuuri, oli se sitten lähi-itäläistä tai afrikansarvelaista, on  epämiellyttävää ja ristiriidassa valtiomme perusperiaatteiden kanssa.

En halua että niitä aletaan korottaa hovikelpoisiksi sillä että joku poikkeusten poikkeus saa luotua todellisen menestystarinan itsestään. Juuri tästä on kyse punavihreässä kulttuurirelativismissa. "Katsokaa nyt, tuokin osaa potkia palloa maaliin/tehdä miljardin joten on ihan sama oikeasti että vähän hapotetaan ja silputaan naisia". Voi yökötys!
Rasistinen Logiikka Oy, Toimitusjohtaja

Micke90


VeePee

QuoteSiinä vaiheessa tajutaan, että maassa, jonka perustuslaki takaa ihmisten yhdenvertaisuuden, ei voida sallia rasismia.

Itse asiassa Suomen perustuslain mukaan: "Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan..."

Tosiasiallisesti rasismi on Suomessa perusteltu syy kohdella ihmisiä eriarvoisesti. Etniseltä (neekerit, arabit) ja kulttuuriselta (muslimit) taustaltaan sopivat henkilöt saavat itselleen etuja suhteessa valtaväestöön, eli rasismi on Suomessa täysin sallittua ja hyväksyttyä toimintaa.

Hagbard

Quote from: Brandis on 01.07.2016, 12:23:40
Rasismikeskustelussa on vialla aivan kaikki. Eniten se, että koko keskustelu maahanmuutosta haasteineen velloo niin suurelta osin 'rasismin' ympärillä samanaikaisesti peittäen alleen kaiken sen, mistä lopulta on kysymys.

Siis, kun oikeasti rasismi ei liity maahanmuuttokeskusteluun millään tapaa, niin rasismista puhuminen maahanmuuttokeskustelun yhteydessä on pelkkää maalitolpan siirtoa ja huomion kääntämistä pois itse aiheesta.

Oikein suuresti ihmettelen, kuka kumma se on mahtanut ollakaan se kieroutunut yksilö, joka ylipäätään on keksinyt linkittää kaksi niin täydellisen yhteismitatonta asiaa kuin rasismi ja maahanmuuttopolitiikka. Tehokkaan lyömäaseen ja keskusteluntappajan hän on kyllä saanut aikaiseksi, jopa niin tehokkaan, että jopa jotkut maahanmuuttokriittisetkin ovat tunnustaneet tämmöisen linkin olemassaolon aloittamalla lausuntojaan fraasilla "En ole rasisti, mutta...".   

Mitenkähän sitä saisi ihmiset, niin vastapuolen kuin nuivatkin pitämään maahanmuuttokeskustelun ja rasismikeskustelun erillään. Koska ihan aikuisten oikeasti näillä aiheilla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa. Rasismin vastustaminen tai harjoittaminen ei vaikuta mitenkään maahanmuuttopolitiikkaan. Minkäänlainen maahanmuuttopoliittinen päätös ei suoraan edistä eikä vastusta rasismia. Ainoastaan välillisesti, jos päätetään tuoda tänne lisää rasistisia matuja, rasismin määrä voi Suomessa lisääntyä.

Roope

Quote from: HS 1.7.2016Vielä kaksi vuotta sitten moni väitti, että Suomessa ei ole rasismia. Tai jos on, kyse on yksittäisten höperöiden huutelusta. Nyt harva enää kiistää rasismin olemassaolon.

Noin sanoivat ja sanovat edelleen lähinnä maahanmuuttajat. Suomessa on aivan varmasti rasismia, mutta millä lailla se on merkittävä ongelma verrattuna mihinkään?

Quote from: HS 1.7.2016KUN Suomessa puhutaan rasismista, puhutaan kadulla huutelemisesta. Hyvä, että puhutaan, mutta kadulla huutelu on vain jäävuoren huippu. Se kertoo paljon isommasta ongelmasta, jota valkoisen on vaikea nähdä. Onneksi sitä varten on olemassa sana: rodullistaminen.

Rodullistamisessa on kyse siitä, että ihminen nähdään ensisijaisesti ihonvärinsä tai etnisen taustansa kautta.

Aivan kuten ihonväriin tai etniseen taustaan perustuva rasismi on kapea siivu syrjintää, rodullistaminen on kapea siivu taustaryhmän perusteella tehtyjä ennakko-oletuksia ja -luuloja. Termi ei lisää ymmärrystämme tippaakaan, vaan termin käyttäjät vain laajentavat rasismin käsitettä määrittelemäänsä "rodullistamiseen" ja antavat ymmärtää uuden jaon määrittelevän, keillä on oikeus puhua (rodullistetuilla eli ei-valkoisilla) ja kenellä ei (ei-rodullistetuilla eli valkoisilla). Palataan tähän kolumnin lopussa.

Quote from: HS 1.7.2016
Rodullistaminen kuvaa myös tilanteita, joissa maahanmuuttajaperheiden lapsia ohjataan lähihoitajaopiskelijoiksi, vaikka he haaveilevat lääketieteen opinnoista. Entä miksi niin moni maahanmuuttaja tekee työtä siivoojana täysin riippumatta siitä, mikä hänen koulutuksensa on?

Juuri tätä tarkoitin. Tekaistaan mahdollisimman lavea termi ja käytetään sitä holtitta kaikkeen vääräksi koettuun.

Ei, rasismi tai rodullistaminen eivät kuvaa noita tilanteita, vaan niiden voi olettaa yleensä johtuvan yksilöiden ominaisuuksista. Se, että joku tuntee mielipahaa, koska kokee vastoinkäymistensä johtuvan ihonväristään tai etnisestä taustastaan, ei tarkoita, että näin olisi.

Quote from: HS 1.7.2016KESKUSTELU rasismista voisi nousta toiselle tasolle, jos se laajenisi kadulla huutelusta monimutkaisempiin ongelmiin. Rodullistamisen käsite auttaisi keskustelun käymisessä.

Miten se auttaisi? Miten se on tähän mennessä auttanut (vrt. Vesa Puuronen, Anna Rastas, Maryam Abdulkarim, Koko Hubara jne.)?

Käytännössä kyse on samasta vanhasta vasemmistolaisesta "vähemmistöjen" uhrihierarkiasta muutaman uuden stiiknafuulakäsitteen kautta militantimmin esitettynä, kun kompetenssi ei riitä keskustelemaan esimerkiksi maahanmuuton faktoista sellaisina kuin ne ovat.

Quote from: HS 1.7.2016Sana on herättänyt myös vastustusta. Moni kysyy, miksi asioista pitää puhua niin vaikeilla termeillä. Sulkeeko se osan ihmisistä keskustelun ulkopuolelle?

Aiheellisia kysymyksiä, mutta kumpi on isompi ongelma: se, että me valkoiset joudumme opettelemaan uuden sanan, vai se, että osa ihmisistä joutuu elämään jatkuvasti ennakkoluulojen keskellä?

Kyse ei ole vain turhan termin opettelusta vaan sen mukana tulevan uhri/sortohierarkian hyväksymisestä, joka muka oikeuttaa käskemään sortajia/ei-rodullistettuja olemaan vaiti ja katoamaan näkyvistä julkisuudessa, kun uhrit/rodullistetut jakavat ja purkavat kokemuksiaan.

Kyse on median ja julkisuuden hallinnasta, hegemoniasta, ei tosiaankaan keskustelun eteenpäin viemisestä tai ennakkoluulojen poistamisesta.

Quote from: HS 1.7.2016Siinä vaiheessa tajutaan, että maassa, jonka perustuslaki takaa ihmisten yhdenvertaisuuden, ei voida sallia rasismia.

Kun käsitteet eivät näköjään ole selviä toimittajalle itselleenkään, ei varmaan kannattaisi lähteä tälle linjalle. Jos perustuslaista puhutaan, niin lait määrittävät sallittavuuden, ei se, mitä toimittaja tarkoittaa rasismin ja rodullistamisen kaltaisilla käsitteillä.

Quote from: HS 1.7.2016Ja se, että olisi jo aika kuunnella muidenkin kuin valkoisten näkemyksiä.

Eikö tarkoitus ollutkaan nähdä ihonvärin taakse, ottaa ihmiset yksilöinä, eikä etnisen taustansa edustajina? No, eipä tietenkään ollut.

Kolumnin takana Hesarin toimittaja Satu Vasantola, joka tekaisi muutama viikko sitten faktat sivuuttaneen ja journalistisesti ala-arvoisen nyyhkytarinan irakilaisperheen hajottamisesta, kun Suomessa vuosia laittomasti oleskellutta irakilaisnaista ei huvittanut totella viranomaisten käännytyskäskyä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Finis Finlandiae

Quote from: internetsi on 01.07.2016, 10:31:34
Rodullistaminen? Ai, minulle kun vajakit kertoi ettei ole olemassa rotuja, paitsi silloin on jos valkorotuinen syrjii mustarotuista. Mutta muuten ei ole.

Joo. Minä en ainakaan aio mennä muodin mukana ja olla mikään rodullistaja. Tyydyn olemaan nyt ja jatkossakin ihan vaan perinteinen rasisti.
PolpoSTASI: "Jos tämä tori olisi tarkoitettu suomalaisille, täällä olisi suomalaisille tarkoitettuja penkkejä. Häivy!"

GER = paskan kemiallinen merkki
Pakkoruotsi = /c:stä!
YLE - powered by 3000+ mokuidioottia.

jka

Ehdottaisin vielä parempaa sanaa: tilastollistaminen. Jos tilastojen mukaan joku ihmisryhmä eroaa toisesta niin silloin kyseessä on puhdas fakta. Jos ryhmät eroaa huomattavasti niin silloin myös yksilö kuuluu huomattavan suurella todennäköisyydellä tilastoa kuvaavaan ryhmään. Mitä suurempi ero tilastoissa on sitä enemmän yksilön ominaisuudet katoavat tässä tarkastelussa. Jossain vaiheessa tulee vastaan se, että yksilöä ei ainoastaan voi, vaan nimenomaan täytyy kohdella tilastoon kuuluvana, eikä yksilönä jos pitää tehdä päätöksiä joiden perustana tilasto oleellisesti on.

foobar

Tuon jutun kommenttihanat ovat muuten varsin tiukalla. Kirjoitin aamun puolella aiheeseen kaksi kommenttia, ja kumpikaan ei mennyt läpi. Näemmä jotkin kommentit pääsevät läpi, mutta lehden agendaa on turha alkaa juurikaan haastamaan esim. kertomalla maahanmuuttajaryhmien yliedustuksesta viharikosepäilyissä. Vain "rodullistetuilla" ja heidän puolestapuhujillaan eli hyvin kapean agendan ajajilla on täysi oikeus osallistua keskusteluun, sitähän siinä jutun loppukaneetissa kai haettiin. Tämä on sitä kehittyneempää yhdenvertaisuutta...
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

nollatoleranssi

QuoteVielä kaksi vuotta sitten moni väitti, että Suomessa ei ole rasismia. Tai jos on, kyse on yksittäisten höperöiden huutelusta. Nyt harva enää kiistää rasismin olemassaolon. Silti keskustelumme on vielä aivan alkeissa.

Koko rasismikeskusteluhan sai aivan uuden merkityksen perussuomalaisten suosion myötä, joka tapahtui viimeistään 2011. Sen jälkeen oli viikko ja vuosi toisensa jälkeen ties mitä rasismikohuja. Jotkut saattoivat tietysti naureksia tilanteelle, kun valkoiset lapset joutuivat järjestelmällisten pahoinpitelyjen ja ryöstöjen kohteeksi, mutta tilanteen rasismista vaiettiin.

Muutamia vuosia sitten rasismikeskustelu olikin paljon merkittävämmässä roolissa kuin nyt ja vaikka edelleen sitä (keskustelua) on paljon, niin sen merkitys tuntuukin kadonneen. Koska onhan se todella vaikeaa ottaa kovin vakavasti joitakin yksittäisiä huuteluita, kun samaan aikaan tapahtuu todella törkeitä pahoinpitelyitä, raiskauksia ja muita rikoksia. Väitänkin monien suvaitsevaistenkin silmien auenneen tilanteelle...

Pahimmillaan "suvaitsevaisuuden nimissä" myös ollaan hiljaa laajoista rikossarjoista tai niitä vähätellään. Pahin esimerkki on tässä, mutta aivan vastaavaa on tapahtunut Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Britanniassa jne.

QuoteVIIME syksynä Suomea kuohutti video, jossa valkoihoinen nainen haukkui hoitajaopiskelijaa kadulla Espoossa.

Mielestäni koko video tuntui varsin naurettavalta ja haukkuja itse sai todennäköisesti enemmän tappouhkauksia videon takia kuin mitä kansanedustajat keskimäärin urallaan.

Syy tuohon on siinäkin, että tilanne oli niin harvinainen ja epätavallinen, joten sellaiseen törmääminen vaatii jo melkoista sattumaa.

QuoteKUN Suomessa puhutaan rasismista, puhutaan kadulla huutelemisesta. Hyvä, että puhutaan, mutta kadulla huutelu on vain jäävuoren huippu. Se kertoo paljon isommasta ongelmasta, jota valkoisen on vaikea nähdä. Onneksi sitä varten on olemassa sana: rodullistaminen.

Rasismikohuista jaksetaan huudella päivä toisensa jälkeen, mutta niille yhteinen piirre tuntuu olevan siinä, että "jutut kuivuvat kokoon" tai "ovat liian mitättömiä/sekopäiden tekemiä", jolloin niitä on vaikeaa ottaa vakavasti. Esimerkkinä junakausti, Valtterin bussimatkat tai nuo katuhuutelut. Ne vieläpä kalpenevat pahasti niille ongelmille mitä on tapahtunut Suomessakin esim. maahanmuuttajien kautta. Pahimmillaan "rasismikohutkin" ovat saattaneet johtua toisista maahanmuuttajista, jotka eivät ole hyväksyneet toisia maahanmuuttajia. Ainoa vaihtoehto on silloinkin syyllistää "kantasuomalaisia" tilanteesta, koska maahanmuuttajathan eivät tunnetusti tee mitään kolttosia.

QuoteJos pahoinpitelijä onkin Ahmad, se käy monen mielestä todisteeksi siitä, että myös Jamaal ja Khalil ovat rikollisia.

Eivät ne rikollisnäkökulmat vahingossa synny. Se on pidemmän ajan prosessi, jossa vaaditaan tuhansittain yksittäistapauksia olipa kyse sitten romaneista, somaleista, suomalaisista tai ruotsalaisista. Suomessa ne kaikki tietysti lasketaan edelleen yksittäistapauksina, paitsi jos kyse on kantasuomalaisista, jolloin oikeat yksittäistapauksetkin tulevat valtakunnan yleisesimerkeiksi.

QuoteRodullistaminen kuvaa myös tilanteita, joissa maahanmuuttajaperheiden lapsia ohjataan lähihoitajaopiskelijoiksi, vaikka he haaveilevat lääketieteen opinnoista. Entä miksi niin moni maahanmuuttaja tekee työtä siivoojana täysin riippumatta siitä, mikä hänen koulutuksensa on?

Hoitajapulasta on Suomessa puhuttu vuosikausia. Alalle on haluttu lisää työvoimaa "kenestä tahansa", vaikka samalla ei ole mietitty ollenkaan henkilöiden sopivuutta alalle. Jos joku sitten maahanmuuttajista haluaisi opiskella lääkäriksi, niin tuskin kukaan sitä estää, jos pääsee koulutukseen.

Maahanmuuttajien suurin ongelma on myös kielitaidossa, jonka taso on suomalaisiin nähden vähäinen. Jos suomalainenkin osaisi pari sanaa englantia, niin tuskin sitä kovin helposti pääsisi firmaan, jossa se olisi päivittäisessä käytössä.

Tuo kertookin enemmän siitä, että rasismia nähdään kaikkialla missä sitä ei oikeasti olekkaan. Samalla voisi kai ihmetellä sitäkin, että miksi niin pieni osa toimittajista vaikuttaa olevan maahanmuuttajia? Siitä huolimatta lähes taukoamatta paasataan rasismikohuista... Lääkäreistäkin isompi prosentti edustaa todennäköisesti maahanmuuttajia.

QuoteSana on herättänyt myös vastustusta. Moni kysyy, miksi asioista pitää puhua niin vaikeilla termeillä. Sulkeeko se osan ihmisistä keskustelun ulkopuolelle?

En tiedä käsitelläänkö rasismikeskustelua vaikeilla termeillä vai pikemminkin vähäisillä todisteilla ja mitättömillä tapauksilla (koska ei kovempiakaan löydy esim. yksittäiset huutelemiset). Mikä tahansa rasismijuttu kelpaa kenen tahansa toimittajan julkaisemaksi missä tahansa suomalaisessa valtamediassa, vaikka todistajia ei löytyisi mistään ja tapaukset itsessäänkin tuntuisivat vähäpätöisiltä ja merkityksettömiltä. Jos yhtä vähäpätöisillä argumenteilla ja todisteilla käytäisiin muitakin keskusteluita, niin tilanne menisi todella surkeaksi.

Quoteolisi jo aika kuunnella muidenkin kuin valkoisten näkemyksiä.

Eniten rasismista ovat kyllä paasanneet nämä "valkoiset", joilla ei pitäisi olla mitään kokemuksia rasismista. Samoin rasismijutut ylipäätään ovat vaikuttaneet Suomessa ja muuallakin todella vähäpätöisiltä, suorastaan merkityksettömiltä vrt. vaikka jutussa mainittu tapaus, jossa kadulla tapahtui tuo yksittäinen huutaminen. Jos niitä tapahtuisi päivittäin ja videokuvaa olisi tarjolla, niin voitaisiin puhua ongelmasta. Nyt puhutaan yhdestä videosta, joka herättää erikoisuudellaan huomiota ja muitakaan ei ole tarjolla.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/