News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Luennoi vuosia Auschwitzin kauhuista–myönsi lopulta keksineensä tarinan

Started by Golimar, 25.06.2016, 15:32:19

Previous topic - Next topic

Golimar

QuoteYHDYSVALLOISSA vuosikausia julkisuutta vaikuttavilla keskitysleiritarinoillaan kerännyt mies on myöntänyt keksineensä tapahtumat päästään, kertoo yhdysvaltalainen Lancaster online-lehti.

Pennsylvanialainen Joseph Hirt kiersi vuosia maata pitämässä puheita kokemuksistaan toisessa maailmansodassa.

Hirt kertoi tarinoitaan kouluissa, kirjastoissa ja monissa lehtiartikkeleissa.

Hirt kertoi muun muassa juutalaisen perheensä pakenemisesta Puolasta nykyisen Serbian pääkaupunkiin Belgradiin.

Hirt kertoi myös, kuinka oli joutunut natsien pidättämäksi ja lopulta Auschwitzin keskitysleirille. Keskitysleirillä Hirt oli omien sanojensa mukaan tavannut kuolemanenkelinä tunnetun tohtori Josef Mengelen, joka teki vangeilla raakoja kokeita nimenomaan Auschwitzin keskitysleirillä.

Lopulta Hirt oli päässyt "vain 27-kiloisena luurankona" pakenemaan leiriltä ryömimällä vapauteen sähköaidan alta.

Erikoisena lisänä Hirt kertoi nähneesä, kuinka Adolf Hitler käänsi selkänsä afroamerikkalaiselle yleisurheilijalle Jesse Owensille Berliinin olympialaisissa vuonna 1936, ja kuinka hän lopulta tapasi sekä Jesse Owensin että Eleanor Rooseveltin päästyään Yhdysvaltoihin.

Yhdysvaltain presidentin Franklin Delano Rooseveltin vaimo Eleanor järjesti Hirtin mukaan hänen perheelleen mahdollisuuden jäädä Yhdysvaltoihin.

KAIKKI TUO ON kuitenkin valetta, Hirt myöntää. Hirtin mukaan hän halusi tarinoillaan muistuttaa ihmisiä holokaustin kauhuista.

"Kirjoitan pyytääkseni anteeksi aiheuttamaani mielipahaa. En ollut leirillä vankina", Hirt kirjoitti Lancaster online -lehdelle lähettämässään kirjeessä kuluneella viikolla.

"Tapahtumien kieltämisen ja tietämättömyyden takia päätin, että pitäisin muistot elossa."

Hän kertoi kirjeessä olevansa järkyttynyt siitä, kuinka Auschwizista on tullut "kiilloteltu turistikohde" jossa vierailijat naureskelevat "propagandalle".

HIRTIN VALHEVYYHTI lähti purkautumaan aikaisemmin tänä vuonna, kun newyorkilainen historianopettaja Andrew Reid alkoi epäillä Hirtin tarinaa.

Hirtin nimeä ei löytynyt Auschwitzin vankiluetteloista, ja hänen käteensä tatuoitu tunniste kuului italialaiselle kemistille ja kirjailijalle Primo Leville.

Hirt kertoi olleensa leirillä vuosina 1941–1942. Tunnistetatuointien käyttö aloitettiin Auschwitzissa vasta vuonna 1943. Myös Josef Mengele tuli Auschwitziin vasta väitetyn paon jälkeen.

Ainoastaan yksi henkilö pakeni tuona aikana Auschwitzista, eikä se ollut Hirt, selvitti pennsylvanialaismedia Pennlive.

Myös Reid kiirehti totuuden paljastuttua vakuuttelemaan, ettei kiellä holokaustia.

"Halusin paljastaa Hirtin petoksen säilyttääkseni totuuden."

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1466820097947

https://www.google.fi/webhp?sourceid=chrome-instant&ion=1&espv=2&ie=UTF-8#q=Joseph+Hirt

Nuiva kansalainen

"Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee."
-Gustav Hägglund 6.6.2015

Eino P. Keravalta

Niin, että hyvä asian puolesta voi hyvin valehdella.

Näin ajattelee moni tänään. Eikä sen asian tarvitse edes olla hyvä. Riittää, että se on omasta mielestä 'hyvä'.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

guest8096

Eikä asian tarvitse olla edes omasta mielestä hyvä. Monelle riittää syyksi valehteluun, että saa rahaa tai valtaa itselle.

Eino P. Keravalta

Paljastavatkohan matutkin joskus 2080-luvulla keksineensä kaikki kauhutarinansa?
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Veikko

Aikamoinen apina, kun otti vielä niin tunnetun henkilön, kuin Primo Levin tunnistetatuoinnin itselleen. Merkillistä, että hän ei jäänyt kiinni paljon aikaisemmin, koska Levin tunnistenumero on kaikkien niiden tiedossa, jotka ovat hänen tuotantoaan lukeneet. Se löytyy jopa Wikipediasta. Ihmiset ovat todella sokeita, kun oikeansuuntaiseksi koetun uhrisanoman julistamisesta on kysymys (tässä minun on kai kaikille vähä-älyisille huomautettava, että en vähimmässäkään määrin vähättele holokaustin uhrien kärsimyksiä tai mitätöi heidän kokemiaan julmuuksia).

Holokaustidenialistit saavat tästä tietenkin uutta vettä kolisevaan myllyynsä, mutta sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, sillä niiden mylly jauhaa muuten pääosin tyhjää - eikä sillä porukalla ole muutenkaan juuri mitään merkitystä islamin ulkopuolisessa maailmassa. Sen sijaan se, että tämä paljastus saa varmaan monet huijaukseen uskoneet miettimään herkkäuskoisuuttaan, on ehdottomasti hyvä ja terveellinen asia.
"Tiedän varmasti, että sinä, oi Eurooppa, tulet tuhotuksi." - Mohammed Bouyeri, Theo van Goghin murhaaja

"Van Goghin murhan jälkeen kukaan ei ole uskaltanut ilmaista itseänsä yhtä vapaasti kuin ennen." - Theo van Goghin ystävä.

"Taas tänäänkin opin jotain uutta. Vain idiootit EIVÄT lue hommaa." - Kirjoitti: tos

Unelma Sirpaleina

Nämä holokaustista selvinneiden tarinat ovat usein liioiteltuja ja monesti täysin keksittyjä. Esim. Spielbergin dokumentissa todistaneiden kertomukset ovat täynnä ristiriitaisuuksia ja jopa suoraa valehtelua.

Spielberg's Hoax - The Last Days of The Big Lie
https://www.youtube.com/watch?v=80GgRWuXcO8
"France will not only be invaded by the aggressors from the outside, but will also be conquered from within as a result of collaborative forces and other forces..specifically Islam, which will be this force working from within."
Billy Meier, 1987
http://www.futureofmankind.co.uk/Billy_Meier/The_Henoch_Prophecies

Jaska Pankkaaja

Anne Frankin kuulakärkikynällä (keksitty 1947) kirjoitetut "päiväkirjat" saivat jatko-osansa, osa 797478384545.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Outo olio

Eli jossakin on (ollut) tatuoija joka on suostunut taiteilemaan asiakkaan käteen "juutalaistunnistenumeron"? :o Vai itsekö tatuoi numeronsa?
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

siviilitarkkailija

Tilaisuus tekee varkaan, tilaus vihervasemmistolaisen.

Helsingissä liikkui jokin aika sitten pyörätuolimies. Kaveri nousi ripeästi kävellen julkiseen ja pakkasi pyörätuolinsa paikalleen. Vastaukseksi kertoi että pyörätuolilla kerääminen on tuottavampaa. Näitä on.

Sanotaan vaikka näin: Jos pohtisimme kommunistien Neuvostoliitossa harjoittamia massamurhia sellaisena kuin mitä ne olivat, siis oikeasti, niin kestäisimmekö asian käsittelyn?  Ajatelkaapa huvikseen tai kauhulla mitä konkreettisesti tarkoitti kun kommunistinen roskaväki marssi kylään Ukrainassa ja ryösti sen tyhjäksi ja tappoi miehet. Miten pikkuhiljaa naiset ja lapset kuolivat nälkään kun ei ollut siemenviljaa eikä viljelysväkeä.

Euroopan historia on niin hirveä ja verinen että sitä on hyvin vaikea käsittää. Erityisesti hallinnollinen terrori. Sen murhanhimo ja pahantahtoisuus on aivot ja mielen hyydyttävää. Siksi joitain asioita on vain pakko käsitellä jonkun muun ilmiön tai välikäden kautta.

Kommunistinen terrori oli molempien terrorihallintojen uhrien kannalta pahempi kuin natsien. Mutta ei sosialistipuolueen terrori ole mitään lastenkatsottavaa. Erityisen liikuttava oli Riikassa oleva Neuvostoliitoon vietyjen lasten muistomerkki. Viimeinen lapsien ryöstö Siperiaan oli muistaakseni 1948. Mikä oli melko kova muistutus sosialismin ihmisuhrien halvasta hinnasta josta kukaan ei puhu mitään...

Tapetut eivät voi itse puhua tarinaansa. Meidän on siksi höristettävä korvamme ja kuuneltava ja tutkittava itse mitä tarinoita kohtaloistaan kerrotaan ja itse päätettävä mitä uskomme ja mitä emme usko.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

AjatusRikollinen

Quote from: Jaska Pankkaaja on 25.06.2016, 18:45:15
Anne Frankin kuulakärkikynällä (keksitty 1947) kirjoitetut "päiväkirjat" saivat jatko-osansa, osa 797478384545.

Nää kuuläkärki osuudet oli "tutkijoiden" lisäyksiä. Silti, onko tässä jutussa enemmän totuuksia kuin valheita?
Al Stubbido: "Tehdään tästä rasistinen maa". https://www.youtube.com/watch?v=hIYTHG9qxmc

Skeptikko

Quote from: Outo olio on 25.06.2016, 18:51:22
Eli jossakin on (ollut) tatuoija joka on suostunut taiteilemaan asiakkaan käteen "juutalaistunnistenumeron"? :o Vai itsekö tatuoi numeronsa?

Vähemmän erikoisesta päästä tuo nyt kuitenkin kai olisi. Erikoisempia kai nämä sukupuolielinten tai naaman tatuointi eläimeksi tai shakkiruudukoksi ovat.
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Micke90

Miten se virallinen totuus kuuluikaan: Vain rasistit valehtelevat?  ;D

Skeptikko

Natsien innoittamina löytyy kyllä kaikenlaisia kummallisia ilmiöitä maailmalta. Eräs muoto oli Israelissa harrastettu holocaust-porno, kunnes se kiellettiin lailla:

Holocaust pornography - Wikipedia, the free encyclopedia
https://en.wikipedia.org/wiki/Holocaust_pornography

Stalags (film) - Wikipedia, the free encyclopedia
https://en.wikipedia.org/wiki/Stalags_(film)

Stalag fiction - Wikipedia, the free encyclopedia
https://en.wikipedia.org/wiki/Stalag_fiction
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Pärmi

Ei Hirt'n satuilu tee tyhjäksi millään tavalla totuutta natsien hirmutöistä ja kansanmurhasta juutalaisia vastaan.
Vähä-älyisempikin tajuaa tämän. Tai sitten ei, mutta siinä tapauksessa on kyse jostakin vakavammasta.

koli

Quote from: Pärmi on 27.06.2016, 01:01:53

Juu, ei missään tapauksessa. Kyseessähän on yksittäistapaus.

Vai oliko sittenkään: https://en.m.wikipedia.org/wiki/Herman_Rosenblat

:flowerhat:

Ei missään tapauksessa saa kiistää kuutta miljoonaa lampunvarjostinta ja saippuapalaa.
Mörökölli

xor_rox

Korostan, etten kiistä mitään, mutta totean, että WWII-historian kirjoitti voittajavaltio nimeltä Neuvostoliitto. Suomalaisiin oppikirjoihin se kirjoitettiin sellaisenaan.

Pärmi

Quote from: koli on 27.06.2016, 01:13:12
Quote from: Pärmi on 27.06.2016, 01:01:53
Ei Hirt'n satuilu tee tyhjäksi millään tavalla totuutta natsien hirmutöistä ja kansanmurhasta juutalaisia vastaan.
Vähä-älyisempikin tajuaa tämän. Tai sitten ei, mutta siinä tapauksessa on kyse jostakin vakavammasta.

Juu, ei missään tapauksessa. Kyseessähän on yksittäistapaus.

Vai oliko sittenkään: https://en.m.wikipedia.org/wiki/Herman_Rosenblat

:flowerhat:

Ei missään tapauksessa saa kiistää kuutta miljoonaa lampunvarjostinta ja saippuapalaa.

Suomessa on koettu toimivaksi sanonta "siperia opettaa"; vielä toimivampi: Yad Vashem opettaa.

Veikko

Quote from: xor_rox on 27.06.2016, 01:16:40
Korostan, etten kiistä mitään, mutta totean, että WWII-historian kirjoitti voittajavaltio nimeltä Neuvostoliitto. Suomalaisiin oppikirjoihin se kirjoitettiin sellaisenaan.

Ei kuitenkaan neuvostoliittolaista valhetta Katynin haudoista (vaikka minulla on yhdysvaltalaisen sanomalehtimiehen - joku Moskovan kirjeenvaihtaja - kirja, jossa syytä Katynin murhiin vieritetään saksalaisten niskaan; näitä David Irvingejä on ollut toisellakin puolella).
"Tiedän varmasti, että sinä, oi Eurooppa, tulet tuhotuksi." - Mohammed Bouyeri, Theo van Goghin murhaaja

"Van Goghin murhan jälkeen kukaan ei ole uskaltanut ilmaista itseänsä yhtä vapaasti kuin ennen." - Theo van Goghin ystävä.

"Taas tänäänkin opin jotain uutta. Vain idiootit EIVÄT lue hommaa." - Kirjoitti: tos

siviilitarkkailija

David Irving on hyvä historiotsija jonka totuudet olivat liian kipakkaa tavaraa vihervasemmistolaisen roskamedian omistajille. Hitler - päiväkirjavalheen paljastaminen johti koko vihervasemmistolaisen roskamedian kostoon mihin Irving ei puhtaana historiotsijana ollut valmis.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Miniluv

"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/