News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2009-08-10 Vanhus ryöstettiin; AL sensuroi tuntomerkkejä

Started by Tinden, 10.08.2009, 12:13:31

Previous topic - Next topic

Tinden

Taas on ollut kansallispukuiset asialla, Iltalehti tänään:


Naiset tunkeutuivat vanhuksen kotiin

90-vuotiaalta vietiin taskusta lähes 600 euroa Maalahdella.

Kaksi naista tunkeutui vanhuksen kotiin ja varasti tältä rahaa sunnuntaina Långåminnen kylässä Maalahden itäpuolella Pohjanmaalla.

Naiset koputtivat sunnuntai-iltana kello 20 jälkeen yksin kotonaan olleen vanhuksen kodin ovea. 90-vuotias mies avasi oven, jolloin naisista vanhempi tuuppasi hänet sivuun ja käveli sisälle. Mies sai pidettyä toisen naisen eteisen puolella.

Miehen kertoman mukaan sisään livahtanut nainen penkoi nopeasti kaikki paikat läpi löytämättä mitään. Kun sisällä hyörinyt nainen palasi ovelle, nappasi eteiseen jäänyt nainen miehen taskussa olevan kukkaron ja otti siellä olleet 500-600 euroa.

Tämän jälkeen naiset poistuivat paikalta. Poliisi epäilee heidän liikkuneen autolla.

Tapausta tutkitaan törkeänä varkautena. Poliisin mukaan teosta tekee erityisen törkeän se, että uhriksi on valikoitu puolustuskyvytön vanhus.

Useita vastaavia tapauksia

Rikoskomisario Eero Välimäen mukaan vastaavanlaisia tapauksia on Pohjanmaan poliisin alueella ollut vuoden aikana useita. Hän epäilee, että myös tekijät saattavat olla samoja, mutta voivat liikkua erilaisin kokoonpanoin.

- Pääosin ikäihmisiin kohdistuvat varkaudet tapahtuvat niin, että mennään heidän ovelleen jollakin verukkeella. Milloin se on, että pyydetään vettä milloin mitäkin.

- Yleensä näitä tapahtuu sarjana ja tasaiseen tahtiin.

Poliisi etsii vanhuksen kotiin tunkeutuneita naisia.

Naiset olivat pukeutuneet kansallispukuihin. Heistä toinen on noin 50-60-vuotias, noin 160 senttimetriä pitkä ja tukevarakenteinen. Hänen seurassaan oli arviolta 20-vuotias nainen, joka olli noin 170 senttiä pitkä ja tukevarakenteinen. Molemmat naiset puhuivat suomea.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009081010057265_uu.shtml


Nikopol

Ei kai poliisi rivien välissä kehoita olemaan ennakkoluuloinen romaneita kohtaan?

Omat ja vaimon vanhemmat ikääntyvät. Kaikenlaisia vilunkeja kalsarikerhoista yrityshakuhuijareihin (iankaikkisen vanha, jo lopettanut yritys kyseessä) ja random rahanruinaajiin liikkuu eläkeläisten perässä. Onneksi numerolukko rapun ovessa on pitänyt tällaiset poissa, mutta omakotiasuvat eläkeläiset ovat aika suojattomia.

Mitähän sitä tekisi jos oma äiti rullattaisiin kotonaan? No, ei kirjoiteta tähän mitään mikä vahingoittaisi Homman imagoa pehmeänä ja pörröisenä yhteisönä.
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

Benjamin

Quote from: Tinden on 10.08.2009, 12:13:31
Taas on ollut kansallispukuiset asialla, Iltalehti tänään:
...
Poliisi etsii vanhuksen kotiin tunkeutuneita naisia.

Naiset olivat pukeutuneet kansallispukuihin. Heistä toinen on noin 50-60-vuotias, noin 160 senttimetriä pitkä ja tukevarakenteinen. Hänen seurassaan oli arviolta 20-vuotias nainen, joka olli noin 170 senttiä pitkä ja tukevarakenteinen. Molemmat naiset puhuivat suomea.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009081010057265_uu.shtml



Aamulehti jättää jostakin syystä tärkeimmän tuntomerkin ilmoittamatta:

Talossa olleen naisen tuntomerkit ovat: noin 50-60-vuotias, noin 160 senttiä pitkä ja tukeva. Toinen nainen oli noin 20-vuotias, noin 170 senttiä pitkä ja tukeva. Molemmat naiset puhuivat suomea.

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/90-vuotias-mies-avasi-oven-naiset-ryostivat-kukkaron/152007

Miniluv

"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Sivusta seuraaja

Miksi minusta alkaa tuntua, että näistä samankaltaisita kansallispukuisten tapauksista on tullut jokapäiväisiä uutisia? Siis ainakin niistä, joista uutisoidaan. Sääliksi käy näitä vanhuksia, joiden ryöstäjille yhteiskunta ei ilmeisesti voi mitään.

Mursu

Quote from: Sivusta seuraaja on 10.08.2009, 21:11:04
Sääliksi käy näitä vanhuksia, joiden ryöstäjille yhteiskunta ei ilmeisesti voi mitään.

Rikollinen tuomitaan oikeudessa korvauksiin. Valtio ei niitä omaisuuden kohdalta korvaa. Kunta ja valtio kuitenkin jakavat jatkossakin tekijälle sosiaalietuuksia,joista ei saa mitään ulosmitattua. Minusta tässä on vääryys. Selviä rikosvastuita tulisi voida ulosmitata myös etuuksista. Tällä olisi myös ennaltaehkäisevä vaikutus.

Whatsername

Jaahas, nykyään ei sitten saa kutsua heitä romaneiksi tai mustalaisiksi, vaan he ovat "kansallispukuisia". Hyvä tietää..
"I have nothing to declare but my genius" - Oscar Wilde

PetethePerkele

Quote from: Whatsername on 10.08.2009, 22:08:24
Jaahas, nykyään ei sitten saa kutsua heitä romaneiksi tai mustalaisiksi, vaan he ovat "kansallispukuisia". Hyvä tietää..
Toinen kiertoilmaus: Hamenaiset by ilta-sanomat
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1718360
Kaikkea ne keksii kun pitää kierrellä ilmiselviä asioita...

kertsu59

Quote from: Sivusta seuraaja on 10.08.2009, 21:11:04
Miksi minusta alkaa tuntua, että näistä samankaltaisita kansallispukuisten tapauksista on tullut jokapäiväisiä uutisia? Siis ainakin niistä, joista uutisoidaan. Sääliksi käy näitä vanhuksia, joiden ryöstäjille yhteiskunta ei ilmeisesti voi mitään.
Ruotsin kansallispukuiset suomalaiset ovat kesälomalla isien mailla,täytyyhän jostain lomarahat hankkia.
Onko se monikulttuuri maailman paras asia.....Monietnisyys sensijaan voisi olla sitä.

Sivusta seuraaja



Rikollinen tuomitaan oikeudessa korvauksiin. Valtio ei niitä omaisuuden kohdalta korvaa. Kunta ja valtio kuitenkin jakavat jatkossakin tekijälle sosiaalietuuksia,joista ei saa mitään ulosmitattua. Minusta tässä on vääryys. Selviä rikosvastuita tulisi voida ulosmitata myös etuuksista. Tällä olisi myös ennaltaehkäisevä vaikutus.

[/quote]

Taitaa olla kuitenkin niin, että suurinta osaa näistä tapauksista ei saada selvitettyä eli oikeuteen saakka.

Enni

Ei pysty sanoin kuvaamaan, kuinka paljon tällaiset uutiset pistää VITUTTAMAAN. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta niin se vaan on.

Siis niin röyhkeää, törkeää ja todella raukkamaista. Ja nämäkö kansallispukuiset (liekö muuten Hämeen kansallispuku vai peräti Lapin?  ;D) muka kunnioittavat vanhuksia??

Kyllä. Hitto että sapettaa.

CaptainNuiva

Tämä yhteiskunta sairastuu päivä päivältä pahemmin.

Rikollisten tuntomerkkejä ei voi kertoa siksi että joku saattaa jossain leimaantua tai peräti loukkaantua?
Sillä ei tunnu olevan mitään väliä että rikolliset pääsevät näin jatkamaan pitempään puolustuskyvyttömien ryöstelyä, joskus jopa vahingoittamista tai peräti mahdollisesti tappamista....Rikkaus ja värinä ennen kaikkea, viis yhteiskunnan turvallisuudesta?

Mokuttajat ja suvaitsevaisto eivät tunnu heräävän millään todellisuuteen, ei ennen kuin sattuu omalle kohdalle jos silloinkaan.
Tuntomerkkejä ei saa julkaista jos on kyse etnisyydestä ja tätä käytetään taatusti tulevaisuudessa enemmänkin hyväksi tietyissä piiressä....
Mokuttajan sanoma on (Vaikkei sitä sanotakkaan ääneen ja sitä ei välttämättä tarkoiteta mutta näin se ymmärretään alan piireissä):Toimintaa ei oikein hyväksytä mutta katsotaan sormien läpi, ryöstelkää edelleen.

Rasimismikorttia etnisyyden puolelta käytetään jo estoitta, tämä on vain luonnollista jatkoa sille.
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

Muuttohaukka

Mietin, että tämä 90-vuotias pohjalaismies on sitä ikäluokkaa, joka on käynyt sekä talvi- että jatkosodan. Mahdollisesti vielä Lapin sodankin.

En voi sanoin kuvata sitä v**ntunnetta, jota koen näitä kunnioittajia kohtaan.
Onko tietoa Tervolan ja Kuivaniemen vanhusryöstöistä?
Poliisi ei PS:n mukaan ole antanut niistä yksityiskohtaisia tietoja, mutta epäilee, että tämä rikostyyppi on samojen tekijöitten tekemää. Lisää tulossa, tekotapa lisääntynyt- kohteena vanhusväestö.
Tervolan ryöstöstä on seuraava tieto- vanhus saunassa ja sillä aikaa etsitty pankkikorti ja tunnusluku.Rahaa nostettu.
Niittenhän täytyy tietää tai sitten ne postaavat.

kertsu59

Eikös Suomen laeissa ole mahdollisuus tuomita tekijä erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa.Ko: tapaukset tunkeudutaan avuttoman puolustuskyvyttömän vanhuksen kotiin rangaistuksena tulisi käyttää lain sallimaa maksimia.Ja koska tulevaisuudessa vanhukset pyritää pitämään kotihoidossa mahdollisimman pitkään säästösyistä, tulisi mielestäni rangaistuksia koventaa tuntuvasti Ko:tapauksissa.Auttaisikohan asiassa yhteydenotto omaan kansanedustajaan?
Onko se monikulttuuri maailman paras asia.....Monietnisyys sensijaan voisi olla sitä.

maltti on valttia

Quote from: kertsu59 on 11.08.2009, 21:36:44
Eikös Suomen laeissa ole mahdollisuus tuomita tekijä erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa.Ko: tapaukset tunkeudutaan avuttoman puolustuskyvyttömän vanhuksen kotiin rangaistuksena tulisi käyttää lain sallimaa maksimia.Ja koska tulevaisuudessa vanhukset pyritää pitämään kotihoidossa mahdollisimman pitkään säästösyistä, tulisi mielestäni rangaistuksia koventaa tuntuvasti Ko:tapauksissa.Auttaisikohan asiassa yhteydenotto omaan kansanedustajaan?

Hyvä näkemys. Tiedän monen vanhuksen muuttanen kotoaan laitokseen nimenomaan siksi että kotona ei uskalla asua. Pelko on pahempi pulma kuin perseenpyyhkiminen.

SakariNora

Tuosta kansallispuvusta:

Wikipedia: "Romaninaisen vaatetus on kansanpuku (ei kansallispuku)."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansallispuku
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansanpuku

Sikäli kun tuo pitää paikkaansa (ja tekijät tosiaan olivat romaneja) niin eikö uutisointi ole harhaanjohtavaa?
No retreat. No surrender.

tusujusuu

Kuinka moni on kuullut puhuttavan "kansanpuvuista" eikä "kansallispuvuista"? Ei sillä, etteikö oikea termi voisi olla kansanpuku.
No tolerance for intolerance, no apology for being free.

"En yhdy siihen mitä sanotte, mutta taistelen viimeiseen asti sen puolesta, että voitte sen sanoa."

Lauttasaaren Emiiri

itse haluaisin usan tavoin tänne ns. poliittisesti korrektit ilmaisut henkilön alkuperästä, joka mainittaisiin tuntomerkkinä poikkeuksetta.

Onko falskia sitten sanoa, että edustan suomalaisia, jos en kuitenkaan halua puhua sellaisten puolesta, jotka elämästä vieraantuneina ajattelevat vain omaa napaansa, täyttävät vatsansa teollisesti kasvatetulla lihalla ja katsovat maailmaa televisiosta ja autonsa ratin takaa mukavasti istuen?
- Kimmo Helistö

Mursu

Quote from: kertsu59 on 11.08.2009, 21:36:44
Eikös Suomen laeissa ole mahdollisuus tuomita tekijä erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa.Ko: tapaukset tunkeudutaan avuttoman puolustuskyvyttömän vanhuksen kotiin rangaistuksena tulisi käyttää lain sallimaa maksimia.

Tuo taitaa olla vanhaa terminologiaa. Suomessa kuitenkaan ei maksimeita taideta koskaan antaa. Peruste tähän on niinkin älytön kuin että teko voitaisiin törkeämminkin.

Quote
Ja koska tulevaisuudessa vanhukset pyritää pitämään kotihoidossa mahdollisimman pitkään säästösyistä, tulisi mielestäni rangaistuksia koventaa tuntuvasti Ko:tapauksissa.Auttaisikohan asiassa yhteydenotto omaan kansanedustajaan?

Totta, muitta Suomessa oikeuskäsitys ei lähde tällaisesta ajatteluista. Pikemminkin trendi on ollut lieventäminen ja yksinkertaistaminen. Minusta kaikenlainen vanhuksiin kohdistuva rikollisuus: ryöstöt, varkaudet, huijaukset ym. on erityisen tuomittavaa.