2018-09-13 Tutkija: vuoden 2015 pakolaiskriisi ennustettavissa Google-hauista

[guest12632]

Tutkija Joonas Tuhkuri on tarkastellut Googlen hakudataa eri maiden osalta ja sanoo, että vuoden 2015 pakolaiskriisi oli ennustettavissa hauista. Irakista, Syyriasta ja Afganistanista googletettiin erityisen paljon "asylum" + "Finland", "Germany" tai "Sweden".

https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/702656-tutkija-selvitti-suomen-turvapaikoista-kiinnostuneiden-google-haut-nain-vuoden-2015

– Suomen turvapaikkoihin liittyvät haut lähtivät nousuun kesäkuussa 2015 ja saavuttivat huippunsa saman vuoden syyskuussa. Tällä hetkellä haut ovat keskimäärin pakolaiskriisiä edeltävällä tasolla. Hakukäyttäytymistä kuvaa esimerkiksi se, että Syyriassa suuri osa Suomeen liittyvistä hauista liittyi turvapaikkoihin, Tuhkuri kertoo Helsingin Uutisille.

Suomen osalta Googlen hakutuloksiin pitäisi ehkä sisällyttää kertomuksia apeista verhoista ja mauttomasta puurosta...

[Shemeikka]

Tuota hakudataa voisi käyttää seuraavan matuaallon ennustamiseen. Vuoden 2015 löysät on jo housuissa, mutta jos tutkittaisiin mitä Irakissa, Afganistanissa ja Syyriassa kuuklataan juuri nyt, seuraavaan vyöryyyn voisi varautua.

[DuPont]

Tuota hakudataa voisi käyttää seuraavan matuaallon ennustamiseen. Vuoden 2015 löysät on jo housuissa, mutta jos tutkittaisiin mitä Irakissa, Afganistanissa ja Syyriassa kuuklataan juuri nyt, seuraavaan vyöryyyn voisi varautua.

Jos kerran tiedämme kehitysmaiden väestönkasvun ja samanaikaisen heikon yhteiskuntakehityksen, voimme laskea 2+2, eli tuolta tulee väestöpainetta tänne.
Matematiikasta kehittyneempää yhteiskuntatiedettä on se, osaammeko varautua tuollaiseen Afrikan ja Aasian tiettyjen alueiden väestöpullistumaan ja estämään sen tulemista omille pihoillemme.

Minä sanon, ikävä kyllä, että aseet puhuvat pian. Emme kykene politiikalla pysäyttämään kehitysmaiden (eritoten Afrikan) väestönkasvua tulemasta tänne. Me olemme pakotettuja estämään pian sitä aseellisesti. Euroopan maa- ja merirajat tulevat olemaan pian verisiä, kuulostaa vähän Huntingtonilta toki!

En tuota toivo, pahoin vain pelkään.

[Tomatoface]

Tuota hakudataa voisi käyttää seuraavan matuaallon ennustamiseen. Vuoden 2015 löysät on jo housuissa, mutta jos tutkittaisiin mitä Irakissa, Afganistanissa ja Syyriassa kuuklataan juuri nyt, seuraavaan vyöryyyn voisi varautua.

Jos kerran tiedämme kehitysmaiden väestönkasvun ja samanaikaisen heikon yhteiskuntakehityksen, voimme laskea 2+2, eli tuolta tulee väestöpainetta tänne.
Matematiikasta kehittyneempää yhteiskuntatiedettä on se, osaammeko varautua tuollaiseen Afrikan ja Aasian tiettyjen alueiden väestöpullistumaan ja estämään sen tulemista omille pihoillemme.

Minä sanon, ikävä kyllä, että aseet puhuvat pian. Emme kykene politiikalla pysäyttämään kehitysmaiden (eritoten Afrikan) väestönkasvua tulemasta tänne. Me olemme pakotettuja estämään pian sitä aseellisesti. Euroopan maa- ja merirajat tulevat olemaan pian verisiä, kuulostaa vähän Huntingtonilta toki!

En tuota toivo, pahoin vain pelkään.

Samaa pelkään itsekin. Tuo big data ja kehittyneet analyysit toisivat paljon dataa ja ennusteita mutta esteeksi nousevat tässäkin rasistinen data ja yhteiskuntapolitiikka. Viisaita johtopäätöksiä ei todennäköisesti saa tehdä tuomioiden pelossa ja jokainen tutkija halunnee varmistaa vain oman työpaikkansa ja perheensä hyvinvoinnin. Tämän takia kukaan ei jatkossa tutki edellä mainittua asiaa työkseen.

[Tunkki]

Minä sanon, ikävä kyllä, että aseet puhuvat pian. Emme kykene politiikalla pysäyttämään kehitysmaiden (eritoten Afrikan) väestönkasvua tulemasta tänne. Me olemme pakotettuja estämään pian sitä aseellisesti. Euroopan maa- ja merirajat tulevat olemaan pian verisiä, kuulostaa vähän Huntingtonilta toki!

En tuota toivo, pahoin vain pelkään.

Tuossa on tulevaisuus, etenkin kun tietää Afrikan väestönkasvun.

Make MG42 / MG3 great again.

[ikuturso]

Minkälaisia kaloja ovat Google-hauet? Pullistatko Google hauista?

I get me coat...

-i-

[Skeptikko]

Tutkija Joonas Tuhkuri on tarkastellut Googlen hakudataa eri maiden osalta ja sanoo, että vuoden 2015 pakolaiskriisi oli ennustettavissa hauista. Irakista, Syyriasta ja Afganistanista googletettiin erityisen paljon "asylum" + "Finland", "Germany" tai "Sweden".

Hieman samaa aihetta liipaten:

"Pakolaiskriisi" ei iskenyt Eurooppaan yhtään niin yllättäen kuin poliitikot väittivät, sanoo suomalainen uutuuskirja
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006108135.html

KUN pakolaiskriisiksi nimetty ilmiö sai alkunsa loppukesästä 2015, monesta saattoi tuntua siltä kuin Suomi muiden Euroopan maiden mukana olisi joutunut tapahtumien keskelle täysin yllättäen ja ennakoimatta.
...
TOIMITTAJA Anna-Kaisa Hiltusen Euroopan porteilla on ensimmäinen suomenkielinen tietokirja, joka rakentaa kunnianhimoisesti kokonaiskuvan Euroopan unionin turvapaikkapolitiikasta ja vuosien 2015–2016 tapahtumista.
...
Hiltunen osoittaa, ettei kriisi tullut lainkaan niin yllättäen kuin se monesti ilmaistiin eurooppalaisten päättäjien puheissa. Euroopan unioni saa kirjassa kritiikkiä myös siitä, miten se on yrittänyt vältellä vastuutaan ulkoistamalla "pakolaiskriisinsä" kolmansien maiden, kuten Turkin ja Libyan, hoidettavaksi.

KIRJA esittelee pakolaisuuteen keskeisesti liittyviä käsitteitä ja lainsäädäntöä. Lukijalle käy selväksi, kuinka suuria ongelmia ja ristiriitoja määritelmien väljyys ja suoranainen vanhentuminen aiheuttivat vuosina 2015–2016.
...
Jos Euroopan päättäjät ja EU eivät heränneet niin sanottuun arabikevääseen vuonna 2011, niin aivan viimeistään havahtumisen olisi pitänyt tulla, kun tuhansia ihmisiä alkoi vuonna 2013 kuolla pyrkiessään Välimeren yli Eurooppaan. Myös rajavalvontaviranomainen Frontex oli varoittanut kasvaneista tulijamääristä.
...
Anna-Kaisa Hiltunen: Euroopan porteilla – Turvapaikkapolitiikan vaikeat vaiheet. Gaudeamus. 357 s.

[Pakkanen]

Ei lisättävää, saa poistaa

[Roope]

Hieman samaa aihetta liipaten:

"Pakolaiskriisi" ei iskenyt Eurooppaan yhtään niin yllättäen kuin poliitikot väittivät, sanoo suomalainen uutuuskirja
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006108135.html

KUN pakolaiskriisiksi nimetty ilmiö sai alkunsa loppukesästä 2015, monesta saattoi tuntua siltä kuin Suomi muiden Euroopan maiden mukana olisi joutunut tapahtumien keskelle täysin yllättäen ja ennakoimatta.
...
TOIMITTAJA Anna-Kaisa Hiltusen Euroopan porteilla on ensimmäinen suomenkielinen tietokirja, joka rakentaa kunnianhimoisesti kokonaiskuvan Euroopan unionin turvapaikkapolitiikasta ja vuosien 2015–2016 tapahtumista.

Ehdin jo yllättyä iloisesti, sillä tällaiselle tietokirjalle olisi tarvetta, mutta Helsingin Sanomien jutusta ja Hiltusen muista kirjoituksesta käy ilmi, että tästä on objektiivinen analyysi kaukana.

Hiltunen osoittaa, ettei kriisi tullut lainkaan niin yllättäen kuin se monesti ilmaistiin eurooppalaisten päättäjien puheissa. Euroopan unioni saa kirjassa kritiikkiä myös siitä, miten se on yrittänyt vältellä vastuutaan ulkoistamalla "pakolaiskriisinsä" kolmansien maiden, kuten Turkin ja Libyan, hoidettavaksi.

EU:n käyttämiä keinoja (mm. epäonnistunut Turkki-sopimus) voi aiheesta arvostella, mutta itse "ulkoistamisen" periaate on yhtään pitemmällä tähtäimellä ainoa realistinen keino ottaa yhä suuremmaksi ongelmaksi nouseva haittamaahanmuutto hallintaan. Hiltunen ei vaikuta tätä ymmärtävän.

Kärsijänä ei ollut ainoastaan EU:n yhtenäisyys vaan ennen kaikkea Euroopasta turvaa hakeneet ihmiset. Tästä humanitaarisesta näkökulmasta Hiltunen muistuttaa lukijaa läpi kirjan, mikä on epäilemättä paikallaan viime vuosien koventuneessa ja rajoja kiinni vaativassa ilmapiirissä.

"Vaikeuksia ovat kohdanneet ennen kaikkea ne ihmiset, jotka ovat tulleet unionin jäsenmaihin hakemaan kansainvälistä suojelua. Heille on usein kyse koko elämästä", Hiltunen kirjoittaa ja lisää, että EU:n turvapaikkapolitiikan historia on hakijoiden näkökulmasta eräänlaista erontekojen historiaa.

"Historia osoittaa, että politiikan ytimessä ovat turvapaikanhakijoiden ja eurooppalaisten väliset rajanvedot sekä meidän ja heidän turvallisuutensa oletettu ristiriita. He näyttävät helposti uhkalta meille."

Otteista ei selviä, millä perusteilla Hiltunen vähättelee haittamaahanmuuton taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä on järjettömän tehoton auttamisen muoto eli kyseenalainen myös humanitaarisesta näkökulmasta. Ylivoimaisesti suurin osa turvapaikanhakijoista ei suinkaan hakeudu Eurooppaan akuutissa hengenhädässä vaan paremman elämän toivossa. Se on inhimillistä, mutta väärinkäyttö romuttaa turvapaikkajärjestelmän alkuperäisen tarkoituksen.

Hiltusen mukaan turvapaikanhakijoiden valtava määrä osoitti EU:n turvapaikkapolitiikan haurauden, mutta puhe "pakolaiskriisistä" sai tilanteen näyttämään siltä kuin turvapaikanhakijat olisivat tuoneet hätätilan tullessaan.

Vaatii melkoista ajatusakrobatiaa väittää, että eivät tuoneet.

Kirjan pääsanoma on, että todellisuudessa kriisi johtui EU:n omasta valmistautumattomuudesta ja toimintakyvyttömyydestä sekä puutteellisesta turvapaikkajärjestelmästä eikä siitä, että Eurooppaan saapui suuri määrä turvapaikanhakijoita.

Tavallaan näinkin, mutta tuo on melkoista saivartelua, kun Hiltunen tarkoittaa vain sitä, että EU:n pitäisi pystyä vastaanottamaan miljoonia tulijoita ilman sen suurempia ongelmia.

Hiltunen myös muistuttaa, että vaikka vuonna 2015 Välimeren yli Eurooppaan pääsi lähes 1,3 miljoonaa turvapaikanhakijaa, heitä oli EU:n yhteenlasketusta väestömäärästä vain noin yksi viidessadasosa.

Koko maailmassa pakolaisia oli samana vuonna 65,3 miljoonaa. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan heistä kantoivat suurimman vastuun kehittyvät maat, kuten Libanon, jossa lähes 200 henkeä tuhannesta oli vuonna 2015 pakolaisia.

Siinäpä muistutat, sillä isompiin lukuihin vertaaminen ei muuta maahanmuuton ongelmia yhtään pienemmiksi.

Erityisen noloa on viitata vastuun kantamisessa taas kerran Libanoniin, joka on pannut rajansa kiinni ja lähettää syyrialaisia takaisin. Libanon ei jaa tulijoille sosiaaliturvaa tai asuntoja, eikä perusta pakolaisleirejä, vaan syyrialaisten auttamisen Libanonissa rahoittavat esimerkiksi Suomi ja EU-maat, ei Libanon.

Geneven sopimuksessa vuonna 1951 määriteltiin, että kansainvälisen yhteisön avun piirissä olivat kaikki ne, joiden oikeuksia kotivaltio oli loukannut esimerkiksi aseellisen konfliktin tai poliittisen kuohunnan aikana.

Sopimuksen mukaan pakolainen on henkilö, jolla on perusteltuja syitä pelätä kotimaassaan vainoa rodun, kansallisuuden, uskonnon, poliittisen vakaumuksen tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen vuoksi ja joka on paennut kotimaansa ulkopuolelle.

Myöhemmin sopimuksesta poistettiin lisäpöytäkirjan avulla ajalliset ja alueelliset rajoitukset. Pakolaiseksi määriteltiin kuka tahansa, joka pakenee kotimaastaan vainoa.

Nimenomaan alkuperäisen pakolaissopimuksen ajalliset ja alueelliset rajoitukset olivat merkittäviä. Pakolaisuus rajattiin edellisen vuosikymmenen toisen maailmansodan Eurooppaan, ei myöhempiin tai tuleviin konflikteihin eikä muihin maanosiin. Lisäpöytäkirja, sopimuksen uudet tulkinnat, rajojen madaltaminen ja liikkumisen helpottuminen on sittemmin tehnyt pakolaissopimuksesta maanosien välisten kansainvaellusten mahdollistajan, jollaiseksi sitä ei koskaan tarkoitettu.

Yksi keskeisimmistä ongelmista liittyy vainon käsitteen väljyyteen ja monitulkintaisuuteen. Euroopan yhteisessä pakolaispolitiikassa vainon käsitteelle on kuitenkin annettu aivan keskeinen rooli turvapaikkapäätösten tekemisessä. Myöskään Geneven sopimuksen pakolaismääritelmä ei Hiltusen mukaan enää vastaa todellisuutta.

Paremminkin niin päin, että Hiltunen ei halua hyväksyä todellisuutta.

Suosittu argumentti rajojen sulkemisen politiikassa on ollut se, että kun kukaan ei ota tulijoita vastaan, he eivät myöskään yritä tulla Välimeren yli Eurooppaan ja huku matkalla. Tämän näennäisen jalon argumentaation taustalla on Hiltusen mukaan todennäköisesti enemmän se, ettei Geneven pakolaissopimuksen noudattamatta jättämisestä seuraa mitään.

Argumenttia ei tarvitse sen kummemmin arvottaa. Se on fakta.

Geneven pakolaissopimus ei velvoita asuttamaan ihmisiä Eurooppaan.

Myös Euroopan komissio on ollut kykenemätön puuttumaan valtioiden sellaiseen toimintaan, joka on johtanut esimerkiksi EU:n sääntöjen vastaiseen turvapaikkalainsäädännön kiristämiseen.

Euroopan komissio ei vuonna 2015 puuttunut valtioiden EU:n sääntöjen vastaiseen toimintaan, joka mahdollisti laittomien siirtolaisten vaelluksen Euroopan läpi.

Eurooppalaiset pelkäävät tuoreen kyselyn mukaan uutta "pakolaiskriisiä" enemmän kuin taantumaa. Tällaisessa ilmapiirissä soisi ihan jo todellisuuden myöntämisen hengessä, että pian valittavat uudet Euroopan parlamentin edustajat lukisivat esimerkiksi Hiltusen kirjan ja suhtautuisivat vakavasti kritiikkiin, jota se esittää Euroopan nykyistä turvapaikkapolitiikkaa kohtaan.

Ilmastonmuutos ja kaikenlaiset konfliktit eivät ole katoamassa mihinkään. On hyvin perusteltua odottaa, ettei Euroopasta turvaa hakevien määrä ole tyrehtymässä.

Aivan varmasti Eurooppaan haluavien määrä kasvaa. Hiltusen "ratkaisu" on, että kaikki otetaan vastaan. Siitä on todellisuuden myöntäminen kaukana.

Euroopan porteilla esittää selkeitä faktoja sen puolesta, että on aika päivittää lähes 70 vuotta vanha Geneven sopimus ja samalla pakolaisuuden ja vainon määritelmät. Tämä on vähintä, mitä Eurooppa voi tarjota porteillaan oleville ihmisille, jos se aikoo toimia nykyistä kunniakkaammin eikä vain lukita ovea vieraiden nenän edestä.

Mitähän tällaiset faktat mahtavat olla, kun Hiltunen ajaa määritelmien laajentamista? Mitä seuraisi määritelmien laajentamisesta?

On jo vuosia puhuttu siitä, että todellisuudessa hiltuset ovat haluttomia avaamaan pakolaissopimuksen, koska maailmassa on yhä enemmän painetta täsmentää pakolaisen määritelmää nykyisen turvapaikkashoppailun lopettamiseksi. 

Lisäksi esimerkiksi Hiltusen blogikirjoituksista selviää, että Hiltunen ei tunnu olevan perillä Euroopan turvapaikkapolitiikan faktoista:

Vastaan äänestäneet jäsenmaat eivät käytännössä suostuneet vastaanottamaan jaettavia turvapaikanhakijoita. Unkari ja Slovakia jopa vaativat äänestyspäätöksen kumoamista Euroopan unionin tuomioistuimessa, tosin turhaan. Saksa vastaanotti turvapaikanhakijoita eniten. Vuonna 2015 rekisteröitiin yli 440 000 uutta hakijaa, seuraavana vuonna yli 720 000.

Toisin kuin tästä voisi luulla, myöskään muun muassa Saksa ei täyttänyt EU:n määräämää turvapaikanhakijoiden siirtokiintiötä. Vain Suomi ja Malta täyttivät.

Komissio esitti EU:n sisäisestä turvapaikanhakijoiden jakomekanismista pysyvää vuonna 2016. Käytännössä ehdotus on ajanut koko turvapaikkajärjestelmää koskevan säädöspaketin neuvottelut umpikujaan. Etenkin Unkari vastustaa sekä jakomekanismia että käytännössä kaikkea, mikä viittaa siirtolaisuuteen tai pakolaisuuteen.

Tavalla tai toisella asia on kuitenkin pakko ratkaista, sillä EU:hun tulee siirtolaisia ja turvapaikanhakijoita vastakin.

Yksi vaihtoehto voisi olla jonkinlainen joustava solidaarisuus. Kaikilla jäsenmailla olisi velvollisuus osallistua turvapaikanhakijoiden jakamiseen, mutta kaikkien ei tarvitsisi osallistua siihen samalla tavalla. Osa jäsenmaista voisi sitoutua vastaanottamaan hakijoita, muut puolestaan kattamaan vastaanotosta ja hakemusten käsittelystä aiheutuvia kustannuksia. Kieltäytyminen voisi johtaa erilaisten tukien menettämiseen.

Ei sinne päinkään. Itse asiassa juuri Unkari on kannattanut Hiltusen joustavan solidaarisuuden mallia.

Unkari on aikoja sitten ilmoittanut antavansa auliisti sekä taloudellista että teknistä apua turvapaikanhakijoita vastaanottaville maille ja muillekin kuin EU-maille. Eräät EU-maat - joukossa Suomi - kuitenkin vaativat, että kaikki maat on pakotettava vastaanottoon, eikä "solidaarisuutta" saa voida kuitata pelkällä rahalla. Vastaanotosta kieltäytymisen vaaditaan johtavan EU-tukien menettämiseen.

Edit:
Hiltunen on mokuttanut aiemmin muun muassa Ulkopolitiikka-lehden artikkelissa yhdessä pakolaisaktivisti/toimittaja Taina Tervosen kanssa.

[Roope]

Euroopan porteilla esittää selkeitä faktoja sen puolesta, että on aika päivittää lähes 70 vuotta vanha Geneven sopimus ja samalla pakolaisuuden ja vainon määritelmät. Tämä on vähintä, mitä Eurooppa voi tarjota porteillaan oleville ihmisille, jos se aikoo toimia nykyistä kunniakkaammin eikä vain lukita ovea vieraiden nenän edestä.

Mitähän tällaiset faktat mahtavat olla, kun Hiltunen ajaa määritelmien laajentamista? Mitä seuraisi määritelmien laajentamisesta?

On jo vuosia puhuttu siitä, että todellisuudessa hiltuset ovat haluttomia avaamaan pakolaissopimuksen, koska maailmassa on yhä enemmän painetta täsmentää pakolaisen määritelmää nykyisen turvapaikkashoppailun lopettamiseksi.

[tweet]1132203704881438720[/tweet]

[Pkymppi]

Tuota hakudataa voisi käyttää seuraavan matuaallon ennustamiseen. Vuoden 2015 löysät on jo housuissa, mutta jos tutkittaisiin mitä Irakissa, Afganistanissa ja Syyriassa kuuklataan juuri nyt, seuraavaan vyöryyyn voisi varautua.

  Googlaajien olon helpottamiseksi KELA:n etuudet on jo maailman äärissäkin luettavissa useilla eri kielillä.
Mm.
Venäjä, Eesti, Kurdi (soranî), Arabic, Farsi, Somali.

  Lähde: https://www.kela.fi/muutkielet
 

[n.n.]

Kumma, ettei lähi-itää tai afrikkaa moitita humanitaarisen krrisinsä ulkoistamisesta muille. Vai eikö kauhalla voi ottaa sieltä, mihin lusikalla on annettu (viittaa enimmäkseen toimittajiin)?

[Roope]

Hiltunen on mokuttanut aiemmin muun muassa Ulkopolitiikka-lehden artikkelissa yhdessä pakolaisaktivisti/toimittaja Taina Tervosen kanssa.

Kansan Uutiset: EU-parlamentin sirpaloituminen hankaloittaa yhteisen turvapaikkapolitiikan raamittamista 31.5.2019

Ulkopolitiikasta: Turvapaikkapolitiikkaa ihmisoikeuksien ja turvallisuuden ristipaineessa 31.5.2019

VTT Hanna Tuominen  on valtio-opin yliopisto-opettaja Turun yliopistossa. Tuominen on aiemmin toiminut myös Politiikasta-lehden päätoimittajana.

Anna-Kaisa Hiltunen on ulkoministeriössä työskentelevä erityisasiantuntija ja Ulkopolitiikka-lehden pitkäaikainen toimitussihteeri.

Euroopan unionin maihin jätettiin vuosina 2015–2016 noin 2,6 miljoonaa uutta turvapaikkahakemusta ja tilannetta luonnehdittiin yleisesti pakolaiskriisiksi. Kriisiytyminen näkyi ensisijaisesti rajojen hallinnassa, ja siksi kriisistä voidaan pikemminkin puhua EU:n yhteisen turvapaikkajärjestelmän kriisinä. Eteläiset jäsenmaat kantoivat tulijoista suurimman vastuun, ja niiden vastaanottojärjestelmät ylikuormittuvat.
...
Dublin-asetus turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastaavasta maasta oli oikeuksien näkökulmasta kahtalainen: se osoitti hakijan hakemuksen käsittelystä vastuullisen valtion mutta esti turvapaikanhakijoiden vapauden valita päämääränsä EU-alueella. Yhteinen järjestelmä myös oletti kaikkien jäsenmaiden kykenevän käsittelemään hakemukset.

Käytännössä eteläiset jäsenmaat Kreikka ja Italia joutuivat kohtuuttoman tehtävän eteen, eivätkä niiden turvapaikkajärjestelmät kyenneet turvaamaan tulijoiden oikeuksia.

Höpsistä.

Kreikka ei alkujaankaan edes yrittänyt rekisteröidä tulijoita vaan käytäntönä oli antaa tulijoiden siirtyä syvemmälle Eurooppaan. Kreikka ei pyytänyt tähän lupaa tai pyytänyt rekisteröintiin apua EU:lta vaan ryhtyi kuskaamaan tulijoita busseilla Turkin rajalta Makedonian rajalle. Kreikka rekisteröi vuonna 2015 noin 11 000 turvapaikanhakijaa (esim. Suomi 32 000 ja Ruotsi 156 000) eli vain noin tuhat enemmän kuin edellisenä vuonna. Kreikan lusmuilu houkutteli Kreikkaan yhä enemmän tulijoita, joten se itse aiheutti ongelman, johon vetoamalla se on jälkikäteen yrittänyt pestä kätensä.

Italia sentään rekisteröi suuren osan tulijoista, mutta myös Italian politiikkana oli – kuten aina aiemminkin – panna vahinko kiertämään muualle Eurooppaan vaikka sitten italialaisen oleskeluluvan kanssa.

Vuoden 2015 niin sanottu pakolaiskriisi aiheutti EU:ssa turvapaikkapolitiikan uudelleenarvioinnin, sillä tragediat Välimerellä vaativat välittömiä toimia. Kreikkaan ja Italiaan perustettiin tulijoiden rekisteröintiin ja käsittelyyn erikoistuneita keskuksia (hotspots).

Ja mitähän tekemistä Välimeren hukkumisilla on hotspottien kanssa?

Keskeiseksi ongelmaksi muodostui turvapaikanhakijoiden jakaminen jäsenmaiden kesken. Syyskuussa 2015 ministerineuvosto päätti hätätoimena jakaa Kreikasta ja Italiasta muihin jäsenmaihin kaikkiaan 160 000 turvapaikanhakijaa.

Slovakia, Unkari, Tšekki ja Romania äänestivät turvapaikanhakijoiden pakollista vastaanottamista vastaan. Erimielisyyksien takia turvapaikanhakijoita ei kyetty jakamaan jäsenmaiden kesken suunnitelman mukaisesti.

Höpsistä.

Turvapaikanhakijat jäivät jakamatta, koska myöskään jakamisen puolesta äänestäneet maat eivät halunneet täyttää kiintiöitään. Vain Suomi ja Malta tekivät sen. Noiden neljän maan yhteinen osuus täyttämättä jääneistä kiintiöistä on pienempi kuin Saksan.

Komissio kuitenkin laati vuonna 2016 ehdotuksen turvapaikanhakijoiden pysyvästä jakomekanismista, joka ottaisi huomioon jäsenmaiden vastaanottokyvyn ja tulijoiden määrän. Ehdotuksessa jäsenmaille jätettiin myös mahdollisuus ostaa itsensä ulos siirroista.

Mielipuolinen ehdotus, sillä esimerkiksi vuoden 2015 tilanteessa sen käyttöönotto olisi vain kasvattanut tulijoiden määrää. Tosipaikan tullen olisi luultavasti tapahtunut sama kuin tapahtui jo pienemmässä mittakaavassa turvapaikanhakijoiden pakollisen jakamisen kanssa. Jäsenmaa toisensa perään olisi jättänyt kiintiönsä täyttämättä. Paitsi tietysti Suomi.

Kolmansien maiden kanssa solmituista sopimuksista eniten kritiikkiä on kohdistunut EU–Turkki-julkilausumaan, joka solmittiin maaliskuussa 2016. Julkilausuman mukaan Turkin kautta Kreikkaan tulleita paperittomia siirtolaisia voitaisiin palauttaa Turkkiin, ja jokaista palautettua kohden EU vastaanottaisi Turkista yhden pakolaisen. EU maksoi Turkille kolme miljardia euroa pakolaisten auttamiseksi.

EU maksaa Turkille siitä huolimatta, että palautuksia ei tehdä.

Kesällä 2018 Eurooppa-neuvosto puolestaan linjasi, että eri puolille Välimerta voitaisiin perustaa turvapaikanhakijoiden vastaanotto- ja käsittelykeskuksia. Niiden toteuttamisesta ei kuitenkaan ole päästy sopuun Pohjois-Afrikan maiden kanssa.

Tämä (taas mielipuolinen) suunnitelma ei ollut tarkoitettukaan toteutettavaksi, ainakaan vielä, vaan vain työkaluksi Saksan sisäpolitiikkaan.

Rajavalvontaa ja kolmansien maiden kanssa tehtävää yhteistyötä tehostamalla EU:n voidaan katsoa yrittävän ehkäistä turvapaikanhakijoiden pääsyä unionin alueelle. Jos ihmiset eivät pääse vaatimaan oikeuksiaan, EU ulkoistaa suojeluvastuutaan.

EU-kielenkäytössä "rajavalvonnan tehostaminen" on päinvastoin tarkoittanut esimerkiksi suomalaisen Merikarhu-laivan meritaksikeikkaa Välimerellä.

Vaikka EU:n toimet ovat saaneet osakseen paljon arvostelua, ne ovat myös osoittautuneet tehokkaiksi sääntelemättömän siirtolaisuuden vähentämisessä. Sääntelemätön maahantulo EU:n alueelle on vähentynyt 95 prosenttia syksyn 2015 vilkkaimmista päivistä. Myös jätettyjen turvapaikkahakemusten määrä on vähentynyt lähes kriisiä edeltäneelle tasolle.

Ei kyse ole ollut niinkään EU:n toimista vaan EU-maiden omista toimista kuten sisärajatarkastuksista, joista EU ei tunnetusti pidä.

Turkki-sopimuksen vaikutusta Turkin rajavalvontaan on vaikea arvioida, mutta se tiedetään, että sopimuksen lupaamia palautuksia ei ole tehty enää pitkään aikaan.

Toinen EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan tulevaisuuden kysymys on, kuinka kiista turvapaikanhakijoiden jakamisesta jäsenmaiden kesken pystytään ratkaisemaan. Kysymykseen tiivistyy EU:n arvopohjaisen toiminnan uskottavuus, sillä solidaarisuus sekä jäsenmaiden kesken että erityisesti suojelua etsiviä ihmisiä kohtaan mitataan tässä konkreettisesti.

Oikeistopopulististen, maahanmuuttovastaisten ja EU-kriittisten puolueiden vahva kannatus eri puolilla Eurooppaa luo kuitenkin vaikeat olosuhteet yhteisten päätösten aikaansaamiselle ja turvapaikkapolitiikan kehittämiselle. Odotettavissa on vahvaa kansallisen toimivallan puolustamista maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä. Myöskään vastavalitun Euroopan parlamentin aiempaa pirstaloituneempi puoluejakauma tuskin helpottaa yhteisen politiikan muotoilua.

Vaihtoehtoja voisi löytyä, jos EU:ssa kyettäisiin ajattelemaan turvallisuutta nykyistä laajemmin sekä palaamaan alkuperäiseen kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan.

Turvallisuusnäkökulmaan liittyvien toimien, kuten ulkorajavalvonnan tehostamisen ja turvapaikkapolitiikan kiristämisen, sijaan turvapaikkapolitiikkaa voitaisiin kehittää esimerkiksi uudelleensijoittamisen tehostamisella tai nopeutetun suojelun takaamisella tietyiltä alueilta tuleville. Näin voitaisiin lisätä samanaikaisesti sekä EU:n politiikan uskottavuutta kumppanimaiden silmissä että jäsenmaiden kontrollin tarvetta.

"Uudelleensijoittamisen tehostaminen" tarkoittanee turvapaikanhakijoiden siirtoja EU-maasta toiseen, hyvällä tai pahalla. "Nopeutettu suojelu" tarkoittanee turvapaikkatutkinnan sivuuttamista, kuten Ruotsi on tehnyt syyrialaisten kohdalla.

Molemmat keinot vain lisäävät tulijoiden määrää, eivätkä kuitenkaan ratkaise mitään käsillä olevaa ongelmaa luomatta uusia, vielä pahempia ongelmia.

[Roope]

Anna-Kaisa Hiltunen saa taas palstatilaa Hesarissa, nyt Vieraskynä-kirjoituksessa:

Euroopan unionin siirtolais- ja turvapaikkapolitiikka perustuu nyt pelotteeseen, jonka muodostavat Libyan kurjat olot ja riski joutua ajelehtimaan arvaamattomasti Välimerellä.

Helsingin Sanomat: Turvapaikanhakijoita voisi evakuoida Libyasta 3.8.2019

EU on neuvotellut turvapaikanhakijoiden pysyvästä jakomekanismista vuosien 2015–2016 kriisistä lähtien. Asia on kuitenkin jumiutunut ministerineuvostoon. Heinäkuussa EU-maiden sisäministerit yrittivät Suomen johdolla löytää sopua väliaikaisesta mekanismista Ranskan ja Saksan aloitteen pohjalta. Sen mukaan jokin halukkaiden jäsenmaiden ryhmä voisi jakaa pelastetut turvapaikanhakijat keskenään. Sopua ei kuitenkaan saavutettu. Halukkaita maita ei löytynyt tarpeeksi, ja toisaalta väliaikaisenkin siirtomekanismin pelättiin houkuttelevan Välimerelle yhä uusia tulijoita.

Ei ole mitään epäselvää, etteivätkö automaattiset siirrot houkuttelisi uusia ihmisiä kohti Eurooppaa.

TURVAPAIKANHAKIJOITA ja siirtolaisia pyrkii nyt Välimeren yli Eurooppaan aiempaa vähemmän. Niin sanotulla keskisen Välimeren reitillä Italiaa kohti tulijoita oli kuluvan vuoden ensimmäisellä puolikkaalla noin 3 200, yli 80 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Tulijoita oli edellisvuotista vähemmän myös Välimeren itä- ja länsiosissa. Tulijoiden määrään suhteutettuna aiempaa useampi kuitenkin hukkui Välimereen.

Itse asiassa ylitysyritysten määrään suhteutettuna aiempaa harvempi on hukkunut tänä vuonna Välimereen.

EU:ssa tulijamäärän pieneneminen esitetään menestyksenä. Tämä jättää piiloon niin sanotun menestyksen tärkeimmän syyn: yhä suurempi osa Libyasta lähtevistä siirtolaisveneistä otetaan kiinni jo Libyan rannikolla ja ne palautetaan sisällissotaa käyvään maahan.

EUROOPAN UNIONI on kouluttanut Libyan rajavartijoita, jotta nämä pystyisivät pysäyttämään salakuljettajien veneitä. Libyassa siirtolaisia suljetaan pidätyskeskuksiin määräämättömiksi ajoiksi. Heitä kiristetään, pahoinpidellään, raiskataan ja jopa myydään orjiksi.

Ainoa kestävä tapa ehkäistä ihmisten hakeutumista Libyaan kiristettäviksi, pahoinpideltäviksi ja raiskattaviksi on lopettaa viisumittomien ihmisten vastaanotto.

Niin kauan kuin turvapaikanhakijat ja muut siirtolaiset pysyvät EU:n ulkopuolella, EU:n jäsenmailla ei ole akuuttia kiirettä päästä sopuun väliaikaisesta saati pysyvästä mekanismista turvapaikanhakijoiden jakamiseksi. Puhe signaalivaikutuksista ja vetotekijöistä osoittaa, että EU:n nykyinen turvapaikka- ja siirtolaispolitiikka perustuu pelotteeseen. Sen muodostavat Libyan sietämättömät olosuhteet ja arvaamaton ajelehtiminen pitkin Välimerta. Inhimillistä tai EU:n arvojen mukaista se ei ole.

Turvapaikanhakijat ja muut ilman viisumia Eurooppaan pyrkivät on syytäkin pitää EU:n ulkopuolella. Kaikkein epäinhimillisin ratkaisu on antaa ihmissalakuljettajien houkutella aina vain lisää ihmisiä Libyaan sillä varjolla, että sitä kautta pääsee Eurooppaan.

UNIONI voisi kuitenkin toimia myös toisin. Libyan tukemisen ehdoksi voitaisiin asettaa se, että siirtolaisten pidätyskeskukset suljetaan, niin kuin YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ja siirtolaisjärjestö IOM ovat vaatineet. EU voisi myös evakuoida suojelua tarvitsevia suoraan Libyasta ja sijoittaa heidät jäsenmaihin.

Tieto ihmisten evakuoinnista Libyasta Eurooppaan saisi monenkertaisesti suuremman joukon lähtemään kohti Libyaa, joten tilanne vain huonontuisi. Vain harvalla Libyaan tulevalla on ollut kotimaassaan perusteita suojeluun, joten olisi nurinkurista, että suojelua tarjottaisiin Euroopasta vain siksi, että henkilö on vapaaehtoisesti hankkiutunut Libyan huonoihin oloihin päästäkseen Eurooppaan. EU-mailla ei ole varaa tällaiseen siirtoautomaattiin.

Välimeren yli tulevat turvapaikanhakijat EU:n on kyettävä vastaanottamaan turvallisesti. Turvapaikkahakemukset pitää käsitellä nopeasti ja reilusti.

Suurimpien Italian ja Espanjan kautta tulevien kansallisuusryhmien turvapaikkaprosentit ovat olleet alle kymmenen prosentin luokkaa, mutta myös suurin osa lopuista tulee Eurooppaan jäädäkseen, koska palautukset eivät toimi. Siksi on pitkälti samantekevää, miten hakemukset käsitellään tai käsitelläänkö ollenkaan. Olennaista on enää se, kuinka helpoksi tai vaikeaksi Eurooppaan tulo tehdään.

EU voisi turvautua ehdollistamiseen myös sisäisesti. Ne jäsenmaat, jotka eivät suostu vastaanottamaan Välimereltä pelastettuja ja sitoutumaan inhimillisiin turvapaikkamenettelyihin, voitaisiin velvoittaa maksamaan niille, jotka suostuvat. Myös tukien vähentämistä solidaarisuudesta kieltäytyviltä on ehdotettu. Tämä osoittaisi, että EU:n jäsenyys vaatii sitoutumista yhteisiin arvoihin.

Viime vuosina on tullut selväksi, että mikään EU-maa (paitsi ehkä Suomi) ei oikeasti halua ottaa vastaan turvapaikanhakijoita EU:n ulkorajoilta. Kun se on ollut jäsenmaiden enemmistön teoillaan ilmaisema kanta, niin tuntuu hullulta, että siitä ja kaavaillun siirtoautomaatin katastrofaalisiksi tiedetyistä seurauksista huolimatta kaikki jäsenmaat pakotettaisiin vastaanottoon.

EU-maiden yhteistyö ja solidaarisuus kannattaa kohdistaa palautusten tehostamiseen, laittoman maahantulon estämiseen ja suojelun tarjoamiseen ainoastaan Euroopan ulkopuolella. Hiltusen kaipaamat meritaksiyhteydet Libyaan ovat kestämätöntä haihattelua, kun Afrikassa riittää loputtomiin Eurooppaan haluavia.

Anna-Kaisa Hiltunen

Kirjoittaja on EU:n turvapaikkapolitiikkaan perehtynyt tietokirjailija ja toimittaja, joka työskentelee vierailevana asiantuntijana ulkoministeriössä.