News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

2016-06-16 Monikulttuurisuus vaihtui YLE-laissa kulttuurien moninaisuudeksi

Started by writer, 16.06.2016, 16:56:03

Previous topic - Next topic

MW

Quote from: b_kansalainen on 16.06.2016, 21:26:36
Joku työryhmä on päätynyt johonkin tulokseen. Aina niin "luotettava" ja "vastuullinen" valtamedia uutisoi asiaa ikään kuin lakia olisi jo muutettu. Tosiasiassa lakimuutoksesta ei ole edes vielä annettu esitystä eduskunnan käsiteltäväksi. Mitä vaan voi vielä tapahtua. Koko työryhmän esittämä muutos voi vaikka jäädä hyväksymättä.

YLE on tietyn porukan soluttama, noin pääsääntöisesti. Ei yhdessä sukupolvessa linja muutu, vaikka paperille rustattaisiin mitä.

Tietysti joku "purge", kaikki suojatyöpaikat kerralla uuteen hakuun, mutta ei tule tapahtumaan.

EDIT: Olen kertonut tämän ennenkin, mutta kerron taas: once upon a time, vajaa parikytä vuotta sitten, eksyin Pispalan Pulterissa Tohlopin YLEläisten pöytään.

Enpä ole missään räkälässä tavannut sisäänpäin lämpiävämpää, vittumaisempaa ja ylimielisempää porukkaa. Ja nämä olivat jotain 'stage handejä', ei niitä paremmin tunnettuja. Visiitti oli lyhyt.


writer

Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 16.06.2016, 21:29:24
Quote from: Sami Savio on 16.06.2016, 18:00:57
Lisätietoja:

Sami Savio, kansanedustaja (ps.)

Vaadin sinulta lisätietoja. Miksi roikut tässä Suomen poliittisen historian kaikilla inhimillisillä indikattoreilla mitattuna ylivoimaisesti surkeimmassa poliittisessa "puolueessa"? Puolueen entisenä äänestäjänä jo pelkkä puolueen nimen mainitseminen saa sisuskalut sekaisin ja helvetinmoisen angstin päällle.  Ettekö te prkl uskalla muodostaa omaa eduskuntaryhmää ja alkaa keikuttaa venettä. Näin tekisi periaatteen mies kuten vaikka Markus Mustajärvi. Samaa paskapersutouhua edustaa Turusen talousvaliokunnan kannanotto Väyrysen euro-kansanäänestykseen.  Persuista pitäisi kertakaikkiaan päästä jo eroon!

Älä keuhkoa Sami Saviolle.'
Mies sentään yrittää tehdä järkeviä juttuja persujen sisällä toisin kuin suurin osa persuista jotka istuvat passiivisesti möllöttäen ja ovat aivan täysin pihalla ja ovat kehystäneet Suomen Kuvalehden höpöhöpö-jutun toimistonsa seinälle ja uskovat että kaikki menee hienosti ja suomen maahanmuuttopolitiikka on nyt tosi tosi tiukkaa.

Persuja pitää saada edes sen verran herätettyä että suomen hallitus vastustaa eu-komission täysin mielipuolisia taakanjako sekoiluja jotka loisivat pysyvän taakanjaon ja tekisivät vuoden 2015 tulijamäärät pysyväksi olotilaksi sekä että persut vastustavat myös euroopan turvapaikkavirastoa ja kaikkea vallan luovutusta turvapaikkapolitiikassa ja maahanmuuttopolitiikassa EU:lle.

Vielä kun persut hiillostaisivat maahanmuuttovirasto 5-päivänä viikossa siitä että Maahanmuuttovirasto ei noudata ulkomaalaislakia ja siitä että Migrin linja on euroopan löysin jotta maahanmuuttovirasto olisi pakotettu muuttamaan toimintaansa järkevämmäksi.

Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

ämpee

Quote from: Veturimies on 16.06.2016, 20:55:46
Quote from: ämpee on 16.06.2016, 20:52:39
Quote from: Veturimies on 16.06.2016, 20:44:06
Quote from: Lumiukko Jeti on 16.06.2016, 20:41:31
Kyllähän tämä velvoittaa priorisoimaan suomalaista kulttuuriperimää eikä mokuttamista.

Oikeudellisesti muotoilu ei velvoita priorisointiin.

Ei ehkä, mutta antaa oikeuden valittaa mikäli suomalaisen kulttuurin ylikäveleminen jatkuu.
Aiemmin ei ollut edes sitä iloa.

Joo, totta kyllä. Ja seuraava keskustelu käydäänkin sitten siitä, mitä suomalaisuus tarkoittaa.

Epäilemättä, kun ottaa huomioon mistä porukasta on kyse.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

b_kansalainen

Quote from: MW on 16.06.2016, 21:31:07
YLE on tietyn porukan soluttama, noin pääsääntöisesti. Ei yhdessä sukupolvessa linja muutu, vaikka paperille rustattaisiin mitä.
Se on selvää, että ideologinen monikultturismi ei poistu YLE:stä millään lakimuutoksella niin kauan kuin sitä eduskuntapuolueiden enemmistö kannattaa. Aivan sama, onko se mainittu tehtävissä tai ei.

Mika

Quote from: MW on 16.06.2016, 21:31:07
Quote from: b_kansalainen on 16.06.2016, 21:26:36
Joku työryhmä on päätynyt johonkin tulokseen. Aina niin "luotettava" ja "vastuullinen" valtamedia uutisoi asiaa ikään kuin lakia olisi jo muutettu. Tosiasiassa lakimuutoksesta ei ole edes vielä annettu esitystä eduskunnan käsiteltäväksi. Mitä vaan voi vielä tapahtua. Koko työryhmän esittämä muutos voi vaikka jäädä hyväksymättä.

YLE on tietyn porukan soluttama, noin pääsääntöisesti. Ei yhdessä sukupolvessa linja muutu, vaikka paperille rustattaisiin mitä.

Tietysti joku "purge", kaikki suojatyöpaikat kerralla uuteen hakuun, mutta ei tule tapahtumaan.

Tällaisessa tossuyhteiskunnassa ei varmasti tule tapahtumaan.  Jossain muualla voitaisiin kyllä tehdä kerralla kunnon puhdistus.  Eikä se oikeastaan vaatisi muuta kuin uuden pääjohtajan, joka ilmoittaisi, että toiminnan on muututtava, ja seuraavissa YT-neuvotteluissa liipaisimella ovat etenkin ne, joiden on todettu toistuvasti lipsuvan objektiivisesta tiedonvälityksestä.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

guest3656

Quote from: writer on 16.06.2016, 21:35:58

Persuja pitää saada edes sen verran herätettyä...

Vielä kun persut hiillostaisivat..


Niinpä. Miten tätä Jabballe alisteista porukkaa voi herätellä. Ei mitenkään. Mitään ei saada aikaiseksi, koska Jabba ei tue yhtään nuivaa esitystä. Miksi olla tällaisessa puolueessa. Aina voi perustaa oman eduskuntaryhmän tai liittyä Väyrysen jengiin ja alkaa horjuttamaan Jabbaa ja hallitusta. Saman palkan siitä saa. Vaihtoehtoja on.

b_kansalainen

Persuilta on taas jäänyt ymmärtämättä, että lain sanamuoto ei itsessään sementoi sen sisältöä. Lain tulkinta ja oikeuskäytäntö määräävät, mitä lain sanamuoto tarkoittaa.  Ensimmäinen tulkinta löytyy esityksestä, joka lakimuutoksesta eduskunnalle annetaan ja sitäkään ei ole vielä laadittu/julkaistu.

Peltipaita

Saarakkala:
QuoteTäytyy melkein nipistää itseään, jotta voi varmistua, ettei näe unta. Vihreät ja vasemmistoliittokin kun yhdessä Rkp:n kanssa saatiin muuttamaan Yle-lakia edellä mainitulla tavalla.

Saarakkalaa vähän juksattiin sanamuotojen kanssa ja hän on kovin tyytyväinen luuli jopa vähän juksanneensa. Kuules Saarakkala, Vihreä, vasemmistoliitto ja Rkp ei luovu aatteistaan ja tavoitteistaan. Sinua tässä vedettiin höplästä ja on huvittavaa kun heität yläfemmaa asiasta.
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

O. M. Hietamaa

Quote from: Jorma M. on 16.06.2016, 19:12:22
Yleisradio on Hesaria ja jopa puolueitakin pahempi myrkky ja Suomen itsesaastuttaja.

Paheksun ankarasti sitä että itsesaastutuksen eli manustupraation jaloa nimeä noin piittaamattomasti poljetaan lokaan.

Uuno Nuivanen

Jabba on ehkä sanonut kulissien takana varsinaisten hallituspuolueiden pomoille, että persuille on nyt annettava joku muodollinen voitto, kun kannatus on paljon lähempänä eduskunnan pienintä puoluetta kuin suurinta. Jotta ei tarvitse ottaa kantaa mihinkään oikeaan asiaan.

Hölmöyttään persut vaan tekivät tässäkin pellen itsestään, ja kannatus todennäköisemmin putoaa kuin nousee.

Auringonvalo

Hatunnosto. Pikkukivi kengästä. Muotoseikka joka nyt paremmin. Käytäntö sitten lopulta merkkaa mutta suunta parempaan. Hiljalleen sielä niitä vaalilupauksia lunastellaan.  :)

Lumiukko Jeti

Eikös Hakkarainen ole Ylen hallintoneuvoston jäsen ? Nythän sillä on hyvä syy soittaa Ylen toimarille vaikka joka päivä jos kanavilta tulee mokusaastaa. Itsestään se muutos ei tapahdu vaan sitä on ohjattava. Hommaltakin käsin voidaan varmaan spostitse muistutella Ylen johtoa jos linja ei vastaa ohjeistusta.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Veturinainen

Soinin plokia odotellessa Plokinaattorin versio tapahtuneesta:

QuoteYLE JA MONIKULTTUURI
Kulttuurien moninaisuus on ehdoton. Aina on syytä muistaa, että kun on itselleen ja asialle uskollinen, muu on armoa.

Turhautuminen huutaa taivaaseen asti. Hallituksen kanta päätetään hallituksessa. Jokaisen mökki palaa vuorollaan.

Kulttuurien moninaisuus myy. Miksi? Kannattaisi tutkia. Turun tutkijoille töitä.

Vanha Samurai tietää, että mikään kestävä ei tule helpolla. Olen vanhan liiton mies, vanhaan nahkaan tehty.
Puolueiden kannatusilmoitukset ovat julkisia. Lue Hesarin viimekertainen juttu tämän linkin takaa.

Veturinainen

Quote from: Lumiukko Jeti on 16.06.2016, 21:58:57
Eikös Hakkarainen ole Ylen hallintoneuvoston jäsen ? Nythän sillä on hyvä syy soittaa Ylen toimarille vaikka joka päivä jos kanavilta tulee mokusaastaa. Itsestään se muutos ei tapahdu vaan sitä on ohjattava. Hommaltakin käsin voidaan varmaan spostitse muistutella Ylen johtoa jos linja ei vastaa ohjeistusta.

Ja YLEn toimari vastaa, että toimimme täysin ohjeistuksen mukaisesti edistäessämme kulttuurien moninaisuutta.
Puolueiden kannatusilmoitukset ovat julkisia. Lue Hesarin viimekertainen juttu tämän linkin takaa.

P

Quote from: Råg on 16.06.2016, 17:24:15
Siis mikä se tehtävä nyt on? Kulttuurien moninaisuuden edistäminen? Kulttuurien moninaisuuden toteaminen?
Eri asioita nimittäin. Impivaaran aikaan vallalla taisi olla jälkimmäinen, mites nyt?

(No ei tarvi vastata, kyllä mä tiedän.)

No vastaan kuitenkin. Nyt Yle voi kannustaa jotain tänne soveltumatonta kulttuuria pysymään omalla leviämisalueellaan?
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Lumiukko Jeti

Quote from: Veturimies on 16.06.2016, 22:01:53
Quote from: Lumiukko Jeti on 16.06.2016, 21:58:57
Eikös Hakkarainen ole Ylen hallintoneuvoston jäsen ? Nythän sillä on hyvä syy soittaa Ylen toimarille vaikka joka päivä jos kanavilta tulee mokusaastaa. Itsestään se muutos ei tapahdu vaan sitä on ohjattava. Hommaltakin käsin voidaan varmaan spostitse muistutella Ylen johtoa jos linja ei vastaa ohjeistusta.

Ja YLEn toimari vastaa, että toimimme täysin ohjeistuksen mukaisesti edistäessämme kulttuurien moninaisuutta.

Kai silläkin jossain vaiheessa hihat palaa kun saa samaa laulua laulaa sadatta kertaa. Kestävyyslaji.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

Basso

Hyvin yritetty Persut. Mutta siellä YLE-laissa voisi vielä muuttaa "että" sanan "jotta" sanaksi..

Tykkään tuosta persujen toistaiseksi suurimmasta saavutuksesta. Monikulttuurisuus viittaa siihen, että YLE esittää materiaalia suomessa sijaitsevista oudoista kulttuureista. Kulttuurien moninaisuus tarkoittaa globaalimpaa näkökulmaa ja sitä että eri kulttuuri sijaitsee omalla esiintymisalueellaan ja siihen on mukava tutustua juurikin television välityksellä. Esim Prisma ohjelmassa tai Ulkolinjassa. Ne ovat oikeita ohjelmia outojen ihmisten outojen asioiden esilletuontiin. Ei AamuTV eikä A2-ohjelmat. Eikä PikkuKakkonen.

Eli että ei enää ihmeteltäisi huputettua tyttöä Suomessa, vaan huputettuja tyttöä Pakistaniassa. Se on paljon parempi niin.

kummastelija

En tiedä kumpi nykyään vituttaa enemmän suvakkileiristä kaikuvat arabien ylistykset vai persujen itseylistys tuhnupierun vertaisista poliittisista saavutuksista. Jotenkin tuntuu että verenpainetta nostaa vähemmän suvakkileirin toilailu.  :facepalm:

Jos VALTAKUNNAN TOISEKSI SUURIMMAN EDUSKUNTAPUOLUEEN taidot eivät riitä EDES YHDEN LAUSEEN POISTAMISEEN YLE-LAISTA, niin turha on odottaa tuon lammaslauman SAAVAN YHTÄÄN MUUTAKAAN POLIITTISTA TAVOITETTAAN LÄPI.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Veturinainen

Quote from: kummastelija on 16.06.2016, 22:04:22
En tiedä kumpi nykyään vituttaa enemmän suvakkileiristä kaikuvat arabien ylistykset vai persujen itseylistys tuhnupierun vertaisista poliittisista saavutuksista. Jotenkin tuntuu että verenpainetta nostaa vähemmän suvakkileirin toilailu.  :facepalm:

Samat fiilikset. Muilla puolueilla on vähän erilaiset tulkinnat.

QuoteMyös vihreät on tähän muutokseen tyytyväinen.

Se päivittää Yle-lain nykyaikaan. Kulttuurien moninaisuus on arkipäivää. Olennaista on se, että Ylen tehtävä on yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen, sanoi vihreitä työryhmässä edustanut Outi Alanko-Kahiluoto.

– Yhdenvertaisuus on erittäin voimakas tahdonilmaus meidän työryhmältä. Se tarkoittaa, että kaikkia oikeuksia, perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia pitää kunnioittaa, ja se on työtä, mitä Yle tekee.

SDP:n työryhmäedustajan Eero Heinäluoman mukaan pykälän muuttamisessa on kyse siitä, miten asioita kutsutaan eikä sisällöstä. Konkreettiset tehtävät eivät sen vuoksi muutu, hän painotti.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ylen-monikulttuurisuuspykalan-muutokseen-ovat-tyytyvaisia-seka-perussuomalaiset-etta-vihreat/5948384
Puolueiden kannatusilmoitukset ovat julkisia. Lue Hesarin viimekertainen juttu tämän linkin takaa.

writer

QuoteMonikulttuurisuus vai kulttuurien moninaisuus? - sanakikkailu jakoi perussuomalaiset

Torstai 16.6.2016 klo 19.01 (päivitetty klo 19.13)

Eduskuntaryhmät ovat sopineet tänään Ylen tulevaisuuden päälinjoista. Neuvottelutulos jakoi perussuomalaiset kahteen leiriin.
Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen oli mukana Yle-työryhmässä. Hän kertoi olevansa tyytyväinen monikulttuurisuuslausekkeen muutokseen.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on hyväksynyt enemmistön päätöksellä Ylen tulevaisuudesta saavutetun neuvottelutuloksen. Puolueen yhtenä vaatimuksena oli monikulttuurisuuden edistämisen poistaminen Ylen tehtävistä ja osa puolueesta riemuitsee tavoitteen toteutumisesta.

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen oli mukana Yle-työryhmässä, ja kevään aikana hän esitti mediassa tyytymättömyytensä muun muassa juuri monikulttuurisuuslausekkeeseen.

Hakkarainen on tyytyväinen lausekkeen muutokseen. Hänen mukaansa monikulttuurisuus-sana oli perussuomalaisille kynnyskysymys, ja hänestä oli hyvä, että se saatiin pois.

- Se oli meidän tavoite ja meni läpi. Sen puoleen se oli hyvä,
Hakkarainen sanoi Iltalehdelle torstaina eduskunnassa.

Myös eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sanoo, että perussuomalaiset ovat nyt tyytyväisiä lausekkeeseen. Terhon mukaan oli perussuomalaisten ansiota, että lauseke muuttui.

Parlamentaarisen Yle-työryhmän tiedotustilaisuudessa selvisi, että monikulttuurisuus-sanan tilalla käytetään jatkossa termiä kulttuurien moninaisuus. Koko uusi lauseke kuuluu seuraavasti: "Ylen tehtävä on tukea suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista, suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kulttuurista moninaisuutta".

- Siinä on ensimmäisenä suomalainen kulttuuri. Ja sitten tulee kulttuurien moninaisuus. Järjestys menee oikein, kommentoi Hakkarainen.

Termeillä kikkailu on kuitenkin saanut osan perussuomalaisten kansanedustajista tuohtumaan.

"Sanahelinää"

Perussuomalaisten kansanedustajat Jari Ronkainen, Olli Immonen, Mika Niikko, Rami Lehto ja Sami Savio ovat pettyneitä neuvottelutulokseen kokonaisuutena ja ovat jättäneet tänään torstaina eduskuntaryhmän ryhmäkokouksessa eriävän mielipiteen.

He kutsuvat neuvottelutulosta "sanahelinäksi", joka ei todellisuudessa muuta juuri mitään. Yhtenä tuohtumuksen aiheena on monikulttuurisuuden näennäinen poistuminen.


- Monikulttuurisuuden tukemisen poistaminen muuttamalla sanamuotoja on yhtä tyhjän kanssa ja kertoo vain haluttomuudesta luoda poliittista väriä kantamatonta tiedonvälitystä, kansanedustajat toteavat tiedotteessaan.

Heidän mukaansa molempien sanamuotojen takaa pilkottaa sama monikulttuurisuuden ideologia.

- Ei voida enää puhua siitä, että käsite ymmärretään eri tavoin vaan linjaus on nyt vain entistä selkeämpi ja tavoitteellisempi. Mikään ei muuttunut.

"Ei muutu merkittävästi"

Sosiaalidemokraateista työryhmässä oli mukana kansanedustaja Eero Heinäluoma. Heinäluoman mukaan monikulttuurisuuslauseke ei muutu merkittävästi.

- Keskustelujen puolesta sillä ei ole mitään merkitystä Ylen journalismin kannalta. Sanotaanko sitten monikulttuurisuus vai kulttuurien moninaisuus. Ei siitä kyllä Suomen kielitoimistolta saa sellaista tulkintaa, että nyt ei enää kerrottaisi muusta kuin suomalaisesta kulttuurista.

Heinäluoman mukaan Ylen päätehtävä on suomalaisen kulttuurin edistäminen mutta yhtä tärkeää on kertoa avarasti muusta maailmasta ja kulttuureista.

- Ymmärrettiin, että sana on ollut keskustelun kohteena. Varsinkin perussuomalaisissa on ollut suurta tyytymättömyyttä tähän sanaan. Haluttiin ymmärtää sitä tuskaa. Tärkeää on kuitenkin on, että Ylen tehtävissä mainitaan suomalainen kulttuuri, suvaitsevaisuus, ihmisten yhdenvertaisuus ja kulttuurien moninaisuus.

- En usko, että Ylen ohjelmat muuttuvat yhtään mihinkään.
ESSI HARJU

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016061621742815_uu.shtml
Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

maltti on valttia

Quote from: Gunnar Hymén on 16.06.2016, 17:00:49
Quote from: Eisernes Kreuz on 16.06.2016, 16:59:33
Mitä väliä sillä on, millä nimellä tuota aatetta kutsutaan, jos muutos ei kuitenkaan näy mitenkään Ylen käytännön toiminnassa?

ei mitään muuta väliä, kun persut saa taas yhden huuhaa ranskalaisen viivan heidän tekosiinsa tällä hallituskaudella  :facepalm: :facepalm:
No, Sinä saat sentään kiitokset demareilla edistyessä heitä pääministeripuolueeksi. Takinpyörittäjä joka ei edes ymmärrä mihin pyrit ja mitä oikeasti edistät. Demarien märkä uni.

writer

QuotePäivän meili kansanedustaja Arto Satoselle

Torstai 16.6.2016 klo 21.50

Eduskunnan hiekkalaatikko

Johtamanne Yle-työryhmä päätyi yksimieliseen mietintöön. Mitään olennaista Ylen roolissa ei muutu. Toimitusjohtaja Lauri Kivinen olikin tyytyväinen.

Eduskunnan vaikutusvallan vähennyttyä Yle tarjoaa poliitikoille ikioman hiekkalaatikon. Yhtiötä tarvitaan - mutta missä ovat kulttuurin ja tiedonvälityksen ylläpitämisen rajat? Tosi-tv:ssä vai tangomarkkinoissa?

Yksityinen media on myllerryksessä. Tämä ei ole Ylen syy, mutta pitääkö kilpailijoiden asemaa heikentää esimerkiksi alueellisilla, ilmaisilla verkkolehdillä?

Median yhteistyötä on harjoitettu pian 130 vuotta STT:ssä. Ylen on palattava sen asiakkaaksi.

http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2016061621743840_pk.shtml
Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

ISO

Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Gunnar Hymén

Quote from: maltti on valttia on 16.06.2016, 22:21:01
Naps
No, Sinä saat sentään kiitokset demareilla edistyessä heitä pääministeripuolueeksi. Takinpyörittäjä joka ei edes ymmärrä mihin pyrit ja mitä oikeasti edistät. Demarien märkä uni.

Kiitos. Monien naisten märkä uni myös. Olen puolueeton. Harmittaako kun monikulttuurisuus ei ole enää rikkaus vaan kulttuurien monipuolisuus on rikkaus? Onhan tuo nyt absurdia paskaa. Nauraa hörötin uudestaan ääneen
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

P

Quote from: Veturimies on 16.06.2016, 21:21:40
Quote from: Ajattelija2008 on 16.06.2016, 21:16:56
Kyllä tuo monikulttuurisuuden poistaminen YLE:n säännöistä oli voitto.

Eihän se mihinkään poistunut.

Kyllä se sieltä pikkuhiljaa poistuu. Samalla tavallahan se monikulturalismi sinne terminä pikkaisen salassa ujutettiin ja sen jälkeen lyötiin mokutus täydelle höyrylle. Nyt on tullut vuoden verran "mulla on unelma"-väelle reaalimaailmassa lunta tupaan. Monikulttuurisuus-termin poistaminen on päänavaus, jota voidaan alkaa työstää. Toki nyt ei mitään muutu, kun samat toimittajat siellä jatkavat, kuin eilenkin. Mutta pikkuhiljaa voidaan reivata, kun määritelmä on poissa..
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

writer

Quote from: maltti on valttia on 16.06.2016, 22:21:01
Naps
No, Sinä saat sentään kiitokset demareilla edistyessä heitä pääministeripuolueeksi. Takinpyörittäjä joka ei edes ymmärrä mihin pyrit ja mitä oikeasti edistät. Demarien märkä uni.

maltti on valttia-nimimerkki on kyllä klassikko.

Jos kritisoi persuja siitä että he ovat aivan demareiden vietävissä niin se edistää mielestäsi demareiden pääministeriyttä.

Asiahan on juuri päinvastoin:
Se että persut ovat aivan demareiden (ja kokoomuksen ja keskustan) vietävissä edistää demareiden pääministeritietä ja samalla varmistaa että persut ovat alle 10% puolue.


Ei persujen äänestäjiä pysty huijaamaan katteettomalla itsekehulla sillä 2011 ja 2015 vaaleissa persuja äänestäneet eivät ole suurimmaksi osaksi enää niitä SMP-äänestäjiä joita pystyi huijaamaan miten vain ja jotka palvoivat vahvaa johtajaa Vennamossa.

Timo Soinin ongelma on että hän pelaa edelleen SMP:n poliittisella pelikirjalla ja luulee että äänestäjiä voi huijata ja väittää epäonnistumista onnistumiseksi ja saada ihmiset hurraamaan ja äänestämään.
Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

writer

QuoteHakkarainen pettyi Yle-ratkaisuun - fiilikset "mas o menos"

Torstai 16.6.2016 klo 19.34

Työryhmä kertoi tänään, etteivät Ylen tehtävä ja rahoitus muutu paljonkaan lähivuosina.

Teuvo Hakkarainen olisi halunnut vähentää "hömpän" määrää. (ELLI HARJU)

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) ei ole tyytyväinen parlamentaarisen työryhmän neuvottelutulokseen Ylen lähitulevaisuudesta.

- No ei siitä nyt hyvä fiilis jäänyt, kun minulla oli alun perin tavoite, että Yleltä leikataa
n. Mutta ei tämä ole yhden miehen sota.

Ylen rahoitus pysyi noin puolen miljardin suuruisena, mutta indeksikorotuksia ei tehdä vuoteen 2019 asti. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on hyväksynyt neuvottelutuloksen.

Työryhmässä olleelle Hakkaraiselle tärkeää oli myös ruotsinkielisen sisällön rahoituksen leikkaus.

- Se (rahoitus) on noin 15 prosenttia. Kansanosuus on 5 prosenttia. Minusta se on kohtuuton.

- Kun menen Viitasaarelle metsästysmajalle, kuuntelen siellä Radio Vegaa, kun ei siellä muu kuulu.

Hakkaraisen mukaan Yle täyttää hyvin tehtävänsä tarjota ruotsinkielistä sisältöä ruotsinkielisille.

- Tuotantoa on koko maassa, jossa sitä ei tarvita. Se on turhaa ja se joutaisi sieltä pois, mutta sitä ei saatu pois.

Hakkaraisen tavoitteena oli myös poistaa "hömppä" Ylen tarjonnasta. Iltalehti kysyi, tuleeko viihteelliseen tarjontaan nyt muutosta. Hän sanoo, että uskoo niin. Hakkarainen luottaa valtioneuvoston alaiseksi tulevaan valvontaryhmään.

- Sillä tavalla varmaan lähtee pois.


Hakkarainen kuvaili lopuksi yleistunnetta fraasilla.

- Mas o menos. (espanjaksi "enemmän tai vähemmän")

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016061621743290_uu.shtml
Jos jätät äänestämättä niin autat silloin muita puolueita ja eniten sinun äänestämättä jättämisestäsi hyötyy vaalit voittava puolue.

Ne persujen kannattajat jotka jättivät äänestämättä 2015 tukivat käytännössä äänestämättä jättämisellään Keskustaa ja ne jotka jättävät äänestämättä 2019 tukevat Demareita ja Kokoomusta.

Pöllämystynyt

Kaikki mahdolliset tulkinnat, joissa YLE:n voitaisiin katsoa olevan oikeutettu tai velvoitettu ajamaan monikultturismia, ovat näin ollen kumottu. Tästä lähtien on viimeistään selvää, että YLE:n monikultturismi-propaganda on laitonta. Jos mitään ei edes muuttunut, jos lain kieliasua vain korjattiin, se tarkoittaa, että YLE:n monikultturismi-propaganda on ollut laitonta alusta asti.

YLE on tästä lähtien velvoitettu toimimaan sen puolesta, että maailma säilyisi kulttuurisesti monimuotoisena, ja myös pienet omaleimaiset paikallisetnisyydet, kuten suomalaisuus, säilyisivät elinvoimaisina jälkipolvien ihmeteltäväksi. YLE:ltä on viety viimeinenkin tekosyy ajaa monikultturismiin kuuluvaa globaalia yhtenäistämistä, väestönsiirtoja ja sulauttamista, jotka tuhoavat kulttuurista monimuotoisuutta. YLE:n kuuluu tästä lähtien käsitellä mm. sitä, miten massiivinen mahtikansojen kuten arabien siirtoistutus yläluokaksi Euroopan kulttuurisen tilkkutäkin päälle tuhoaa maailmanlaajuista kulttuurista moninaisuutta yhtenäistämällä eri maanosien kulttuurista karttaa.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

Peltipaita

Ei Ylen propagandaa noilla sanamuodoilla oli ne mitä tahansa, voi muuttaa. Jos ohjelman tekijät, uutisten tekijät haluavat suoltaa propagandaa, se kyllä onnistuu. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka uutisjuttujen kuvavalinnat. Miten niihin voisi puuttua, vaikka monikulttuurisuuspropagointi olisi kuinka kielletty?
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

maltti on valttia

Onneksi kirjoittelua writer ei ole demarien vietävissä enää. Vaan on demarien vaalivankkurien vetojuhta.