News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2016-05-23 IS: Asiantuntija: Lintua syrjitään värinsä takia

Started by Nuivake, 23.05.2016, 19:11:31

Previous topic - Next topic

Nuivake

Kalajoelle laskeutui harvinainen mustajoutsen – Asiantuntija: Lintua syrjitään värinsä takia

Parven joutsenet pitävät mustajoutsenta (Cygnus atratus) kakkosluokan lintuna.
Kalajoen Rahjan kylällä nähtiin viikonloppuna harvinainen vieras: Isollesuolle laskeutui joutsenparvi, jonka mukana liikkui täysin musta joutsen.

Ensimmäisenä joutsenesta kertoi Keskipohjanmaa.

Parin kilometrin päässä Isoltasuolta asuva Minna Pirkola ikuisti vierailijan kamerallaan lauantaina.

Hän kertoo Ilta-Sanomille, että lintu erottui värinsä puolesta helposti valkoisten joutsenten joukosta. Lisäksi Pirkola kiinnitti huomiota linnun punaiseen nokkaan.

– Siellä ne makoilivat ja söivät. Lintuja oli pellolla useita kymmeniä. Musta erottui joukosta kauempaakin, hän kertoo.

Pirkola huomasi, että musta joutsen liikkui jonkin verran enemmän kuin muut linnut. Valkoiset joutsenet eivät kuitenkaan kiinnittäneet siihen sen kummempaa huomiota.

Loput surullisesta syrjinnästä linkin takaa:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001185150.html
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

Arto Tuhkamuna

Lentäväthän rasistiset linnutkin rajojen yli.

Arkipiispa

QuoteParven joutsenet pitävät mustajoutsenta (Cygnus atratus) kakkosluokan lintuna.

Turha ulista luonnon viisaudesta. Miljoonien vuosien evoluution jälkeen kyllä elukka elukan tuntee, toisin kuin suvakkiasiantuntija.
"Kelle täällä pitää maksaa ettei kaikki olis niin paskaa" - Ellinoora/Carrie
Polpo:lle tiedoksi: kirjoitukseni arvionnissa on sovellettava Poen lakia.

Penan kaveri Eki

#3
Kun minä kävin koulua 80-luvulla, niin silloin variksia oli vielä kahta eri rotua. Meillä tutumpi (harmaa)varis (Corvus Cornix) sekä nokivaris (Corvus Corone). Ne esiintyvät molemmat tanskanmaalla, mutta välttävät toisiaan ja lisääntyivät keskenään vain satunnaisesti. Silloin nämä eri populaatiot pidettiin merkkinä siitä, että rasismia esiintyy myös muilla eläimillä kuin ihmisillä.

Jotta linnut eivät pidettäis rasisteina, niin nykyään nokivaris ja harmaa varis on luokiteltu omaksi lajikseen.... Problem solved.


Edit: https://fi.wikipedia.org/wiki/Varis ja https://fi.wikipedia.org/wiki/Nokivaris
"They were some bad people... I say hombres."

Faidros.

Uusi-Seelannissa pidetään mustia joutsenia rasistisina, koska siellä on valkoinen harvinainen.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Fiftari

Ny äkkiä ilmoitusta vähemmistövaltuutetulle.  :flowerhat:
Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

Sibis

Pirkola huomasi, että musta joutsen liikkui jonkin verran enemmän kuin muut linnut.

-Ei mainintaa siitä, että söikö musta valkoisten reviiriltä :roll:

Valkoiset joutsenet eivät kuitenkaan kiinnittäneet siihen sen kummempaa huomiota.

- No eipä vielä mutta kunhan mustajoutsenia tulee lisää, lisää.... ???
Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

Limaukkeli

Kauhistus ja voivoi! Luontokin on rasistinen! Nyt on ehdottomasti panostettava lintujen ja eläinten suvaitsevaisuuskoulutukseen, mustien joutsenten kotoutumiseen on saatava lisää tukea ja uusia julkisrahoitteisia konsulttivirkoja pitää perustaa. Mä en ainakaan ui samoissa sameissa rantavesissä rasististen lintujen kanssa.

Kameleontti

Meille joskus aikanaan lahjotettiin ruskea kana (älkää kysykö miks). Kesällä sille oli meil tilat mutta talveksi se piti laittaa hoitoon oikeeseen kanalaan, jossa nyt sattui olla ruskea kukko ja valkoisia kanoja. Valkoiset kanat kävi kuulemma laumana nokkimaan tätä ruskeaa kanaa, jonka ruskea kukko sitten otti erityissuojelukseensa.

Olis hauska tietää, että suojeliko kukko tätä meidän kanaa "värinsä" takia vai siksi, että näki sen olevan toisten kanojen ryöpyttämä. Hauska ilmiö silti ja muistan hyvin vaik aikaa on jo se 20+ vuotta.

Mutta nää uutiset alkaa olla jo niin absurdia paskaa, että ei tiedä itkeekö vai nauraa. Tai no tätähän tää on ollut ja en oota hetkeen parempaa...

Hesarissa samaa sontaa viholaismuurahaisista, jotka elävät impivaarassa. Sentään myönnettiin jutussa, että blokkaavat pesään munivia loiskärpäsiä.

http://www.hs.fi/tiede/a1463795717699?jako=abf5e1cd5d69d61dc3c2bea5118e5e2e

Finis Finlandiae

Ympäristöministeriön tulee lähettää ylitarkastaja paikan päälle varmistamaan, että mustalle kaverille annetaan jonkun valkoisen kantaparin pesä. Lisäksi tulokas ohjattakoon nopeasti koodauskurssille ennen kuin se vie osaamispääomansa muualle.

Tulokkaan voisi tutustuttaa myös täkäläisiin lastentarhaoloihin viemällä sen vierailulle esim. varispoikueen tykö.

Tykkääköhän se kastemadoista, vai tuumii, että ne ovat p*aa?

Mitähän se ajattelee meistä?
PolpoSTASI: "Jos tämä tori olisi tarkoitettu suomalaisille, täällä olisi suomalaisille tarkoitettuja penkkejä. Häivy!"

GER = paskan kemiallinen merkki
Pakkoruotsi = /c:stä!
YLE - powered by 3000+ mokuidioottia.

Northblood

Mustaa joutsenta syrjitään. Aijjaa. Albinoeläimiä syrjitään myös ja harvinaisen tehokkaasti, minkä tahansa ei-vitivalkoisen eläinkunnan edustaja jos sattuu syntymään albiinona, niin tätä yksilöä ei muussa laumassa / ryhmässä / pesueessa hyvällä silmällä katsota. Tulee äkkilähtö omiin oloihin. Koskee myös epämuodostuneita, mutaatoituneita yms. elukoita.

Joten valkoiset joutsenet, antakaa mustalle lajitoverillenne kunnon löylytys jos siltä tuntuu, se on vain teidän luontaista käyttäytymistä.

Eino P. Keravalta

Luonto on tosiaan rasistinen.

Siellä esiintyy sellainenkin kuin ruskea kääpiö.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

guest8096

Quote from: Kameleontti on 23.05.2016, 19:54:42
Meille joskus aikanaan lahjotettiin ruskea kana (älkää kysykö miks). Kesällä sille oli meil tilat mutta talveksi se piti laittaa hoitoon oikeeseen kanalaan, jossa nyt sattui olla ruskea kukko ja valkoisia kanoja. Valkoiset kanat kävi kuulemma laumana nokkimaan tätä ruskeaa kanaa, jonka ruskea kukko sitten otti erityissuojelukseensa.

Olis hauska tietää, että suojeliko kukko tätä meidän kanaa "värinsä" takia vai siksi, että näki sen olevan toisten kanojen ryöpyttämä. Hauska ilmiö silti ja muistan hyvin vaik aikaa on jo se 20+ vuotta.

Mukavaa, että kanan kotouttaminen onnistui.

Toni R Jyväskylästä

Rasismia esiintyy luonnossa -> Rasismi on luonnollista -> Netsejen jahtaaminen on luonnonvastaista -> Netsit voittavat lopulta.

Kameleontti

Quote from: Frida Hotell on 23.05.2016, 21:22:10

Mukavaa, että kanan kotouttaminen onnistui.

Pointti ehkä oli se, että tommosta rodullista suosimista esiintyy. Myös eläimissä.

Augustus

Voi sentään tätä uutisointia. No jo sadussakin rumasta ankanpoikasesta kasvoi kaunis valkoinen joutsen.. Eiku prk, se piti olla musta, ottaen huomioon nykytrendit ja silleen.

Eläinmaailmassa syrjintä on luonnonlaki, mutta ihmismaailmassa sellaista ei esiinny, kukaan ei syrji leipäjonoissa, asuntojonoissa ym. jonottavia ihmisiä, heillä on ihan sama ihmisarvo kuin kaikilla muillakin.  Ihmismaailmassa kukaan ei saavu paikalle ilmottaen: "Ettekö te tiedä kuka minä olen, teen ilmoituksen esimiehellenne, menetätte työpaikkanne!", ja siten tehden vaikutuksen heikompaan ainekseen.

Onneksi olemme ihmisiä, emme eläimiä.


ISO

Onko stubb jo ponkaissut ylös tuolistaan ja puuttunut tähänkin huutavaan vääryyteen.

Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Artisti

Jaahas, asiantuntija kertoo meille lintujen sielunelämästä. Ei kuitenkaan maininnut konkreettisesti, kuinka valkoisten joutsenten rasismi ilmenee mustia joutsenia kohtaan. Epäselväksi jäi myös, miltä mustajoutsenesta tuntuu.

Näistä asiantuntijoista tulee Ympäristöruutu mieleen: https://www.youtube.com/watch?v=1ZVM16fXhWE


Kim Evil-666

Luonnossa rasismi on selviö. Se on yhteisön itsesuojeluvaiston elinehto. Poikkeava yksilö asettaa koko yhteisön vaaran uhan alle ja siksi poikkeava yksilö usein karkotetaan, tai tapetaan.

Euroopassakin on vaara, että eurooppalaiset tulee karkotetuksi, tai tapetuksi ( ainakin kulttuurisesti ), jos mädättäjien annetaan viedä utopiasuunnitelmansa loppuun asti.

Matut ovat Eurooppaan saapuneita mustia joutsenia, jotka asettavat valkeat joutsenet suureen vaaraan.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Riukulehto

Mustajoutsen on Länsi-Australian osavaltion osavaltiolintu.
http://www.australianflag.org.au/wp-content/uploads/2010/09/western_australian_flag.gif
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014

Arvoton

Katsellut monta kesää putkeen ja ollut hyvin pöyristynyt, että pihamme räksät ovat äärioikeistolaisia ja peräti suvaitsemattomia. Eivät suvaitse reviirillään oravia, harakoita eikä lokkeja, vaan ajavat nämä pois aggressiivisesti. Mistä saisimme RKP-läisiä ja vihreitä räksiä? Räksät ovat peräti ksenofobeja, eivätkä ymmärrä, että monimuotoisuus olisi räksienkin yhteiskunnan pelastus.

Tarkennettakoon, että pihakamaralla räksä on se, joka ensimmäisenä loittonee, kun se on MUSTArastaan kanssa siellä. Suvaitsevaisuuden toivon pilkahdus.

nollatoleranssi

Linnuille voitaisiin antaa suvaitsevaisuusoppia. Jokin 100.000€:n summa siihen tarkoitukseen riittäisi vähäksi aikaa.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/


Oho

Quote from: Sibis on 23.05.2016, 19:25:37
Valkoiset joutsenet eivät kuitenkaan kiinnittäneet siihen sen kummempaa huomiota.

Joutsenet on sen verran mulkkuja otuksia, että toi on sen mustan kantilta lähinnä pelkkää plussaa....

Linkster

Ehkäpä kaivamme Itä-Suomen Yliopiston kammioista joutsentutkijan tutkimaan asiaa n. 20 vuoden apurahan turvin! Täytyyhän tämä selvittää perinpohjin.

Micke90


Simo Hovari

Rasismi on luonnollista, koska luonnossakin esiintyy sitä! Siksi se on siis pakko hyväksyä.
Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa!
- Alexander Stubb, 2.11.2011 -


Archaeopteryx

Quote from: Kameleontti on 23.05.2016, 19:54:42
Meille joskus aikanaan lahjotettiin ruskea kana (älkää kysykö miks). Kesällä sille oli meil tilat mutta talveksi se piti laittaa hoitoon oikeeseen kanalaan, jossa nyt sattui olla ruskea kukko ja valkoisia kanoja. Valkoiset kanat kävi kuulemma laumana nokkimaan tätä ruskeaa kanaa, jonka ruskea kukko sitten otti erityissuojelukseensa.
Kanalaumassa on tarkka hierarkia, ja uusin tulokas joutuu taistelemaan asemansa nokkimisten ja ruokailujärjestysten kanssa. Paremmassa asemassa olevat syrjivät surutta heikompaa kanssasisartaan.

Se vastaanottokeskustyöntekijöistä. Sama koskee kanalaa.

siviilitarkkailija

QuoteHongell kertoo, että mustajoutsen on alkujaan häkkikarkulainen, eli se on alun pitäen paennut tarhasta Keski-Euroopasta.

Ha haa. Entäs jos musta joutsen on tehnyt rikoksen ja paennut häkistä Suomeen. Muut joutsenet eivät syrji vaan suhtautuvat mukaan liittyneeseen häkkilintuun luonnollisen varautuneesti. Ne itseasiassa ovat hyvinkin suvaitsevaisia eivätkä ole ajaneet sitä tiehensä.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...