2017-01-09 e2-ajatuspajan johtajan pamfletti: Pilaako eliitti Suomen?

[Roope]

Pilaako eliitti Suomen?

Kirjoittanut: Karina Jutila
Julkaisu: 09.01.2017

Millainen on suomalainen eliitti? Miten se leivisköjään hoitaa?

Miten politiikan pitäisi uudistua, entä median, ay-liikkeen ja kirkon?

Näihin kysymyksiin antaa vastauksia yhteiskuntatieteiden tohtori Karina Jutila Polemia-kirjassa "Pilaako eliitti Suomen?"

http://kaks.fi/julkaisut/pilaako-eliitti-suomen/

Pamfletissa positiivista pyrkimys rehellisyyteen ja itsekritiikkiin. "Rasismin" suhteen menee sitten pahasti metsään.

Kannattaa joka tapauksessa tutustua, sillä hajanaisuudestaan, paikoitellen kiusallisen naiiveista katsantokannoista ja muutamista harha-askelista huolimatta tällaista eliitin, median ja itsensä muiden yläpuolelle nostaneen suvaitsevaiston kritiikkiä ei Suomessa näe oikeastaan ollenkaan tällaisilta tahoilta.

Johdanto

Polttopullo heitettiin pakolaisten vastaanottokeskukseen Petäjä-
vedellä. Myllypuron leipäjonosta nälkäinen saa ruokaa ja yksi-
näinen juttuseuraa.

Ministeri kyseli, moniko suomalainen oikeasti tienaa alle 2 600
euroa kuukaudessa. Kirkon luottokorttia tarvittiin Saariselällä,
kun janoisten piispojen neuvotteluun ostettiin 18 litraa viiniä.
Voiko yksittäisistä uutisista päätellä jotakin Suomesta? Kenelle
maa on hyvä, kenelle huono? Onko yhteiskunnassa tyyppivikoja,
jotka pitäisi korjata? Kenellä on remonttivastuu?

Näihin kysymyksiin yritän vastata, koska huoli satavuotiaasta
Suomesta painaa.

Helsingissä 21. marraskuuta 2016
Karina Jutila

Eliitti ei voi väistää vastuuta

Selvä enemmistö kansalaisista arvioi, että hyvän elämän
edellytykset ovat heikentyneet Suomessa. Yli 80 prosenttia
on sitä mieltä, että eriarvoistuminen uhkaa yhteiskuntaa.
Vastakkainasettelua on enemmän kuin ennen. Nämä ovat tulok-
sia e2:n tutkimuksista keväältä 2016.

Suomalaiset lähettävät nyt yhteiskunnallista mayday-viestiä,
joka päättäjien kannattaa huomata. Iso osa kansasta on tyytymät-
tömiä. Näin siitä huolimatta, että enemmistöllä on asiat hyvin –
töitä ja terveyttä riittää, matkoille pääsee ja auton voi vaihtaa.
Hyvin pärjäävät suomalaiset näkevät huono-osaisuutta, hei-
koimmat kokevat sen itse. Köyhyys koskee liki miljoonaa suoma-
laista. Rahapula on totta erityisesti pitkäaikaissairailla, -työttö-
millä ja muilla työelämän ulkopuolella olevilla.

Pahimmillaan ongelmat tarkoittavat häpeää omasta tilantees-
ta, eristäytymistä ja lohdutonta yksinäisyyttä. Jos äidin tai isän ti-
lanne on vaikea, lapsen tilanne on vielä vaikeampi.

Kansan hätäviesti päättäjille on toisenlainen kuin päättäjien
viesti kansalle. Työllisyysaste, kestävyysvaje ja julkisen talouden
ongelmat toistuvat puheissa, mutta eivät kosketa. Taloudellis­-
teknokraattinen sanoma ei tavoita ahdistunutta ihmistä, joka kaipaa
poliitikoilta tekoja ja oman kokemusmaailmansa ymmärtämistä.

Poliitikkojen arvostelu on olennainen osa kansallista kulttuu-
ria, samaan tapaan kuin pesäpallo ja kuorolaulu: kaikki eivät nii-
tä harrasta, mutta innokkaita taitajia riittää.

Vaikka arvostelua perustellaan demokratialla, poliitikkojen
moukaroinnissa on kaikuja vanhanajan herravihasta. Poliitikon
on oltava potkittavana, ja sen lisäksi hänen on oltava kiinnostava
ja kiinnostunut koko ajan.

Viime aikoina julkinen arvostelu on saanut entistä rajumpia
piirteitä. Kuten toimittaja Johanna Korhonen tiivistää tuoreessa
kirjassaan: tunne peittää faktan ja raivo pyyhkii tiedon. Seurauk-
sena on hillitöntä käytöstä.

Esimerkiksi tutkija voi tutkimukseen viittaamatta julistaa pää-
ministerin olevan rähmällään maahanmuuttokriittisten edessä.
Sanat "kaikki", "koskaan", "mitään", "täysin" ja "aina" kuvaavat ar-
vostelijoiden subjektiivisuutta ja äänensävyt halveksuntaa.
Tahallaan väärin ymmärtäminen on loputon ilo. Ministeri ei
ymmärrä, että ilmastonmuutos on koko ihmiskunnan suurimpia
uhkia, jos hän ei dogmaattisesti toista sitä puheenvuoroissaan.
Itsestäänselvyyksien lausuminen on välttämätöntä, ja toisessa
käänteessä se on naureskelun ja pilkan aihe.

Syksyn rasismikeskustelussa jankattiin siitä, millä sanoilla, mi-
ten nopeasti ja missä yhteydessä rasismi pitää tuomita, jotta sen
tekee oikein. Sosiaalinen media oli pullollaan tuomioiden jakajia.

Kun sanotaan, että politiikka on rikki, arvostelu kohdistuu
"pahoihin" puolueisiin, poliitikkoihin ja populismista viehätty-
neisiin äänestäjiin – heidän pitäisi toimia fiksummin. Muut pää-
sevät selvästi vähemmällä. Heihin kohdistuva arvostelu on asia-
pohjaista, harkitumpaa ja yksilöidympää, siis laadukasta kritiik-
kiä. Siihen pitäisi pyrkiä aina.

Toimittajat ja tutkijat ovat analysoinnin ammattilaisia, mutta
harjoittavat vain harvoin julkista itsekritiikkiä. MTV:n politiikan
toimituksen päällikkö Jussi Kärki tiivistää havaintonsa tviit-
tiin: "Journalismin uusi ilmiö: herkkä aihe ja vahva väite, jonka
viranomainen tyrmää." Kärki kysyy rivien välissä itseltään ja kol-
legoiltaan, miten väitejournalismiin pitäisi suhtautua. Moni kai-
paa edelleen uutista jutun pohjaksi.

Kansalaisaktivismin ja journalismin rajasta on tullut epäselvä.
Hämmennys herää, kun uutistyössä ansioitunut toimittaja laukoo
voimakkaita poliittisia mielipiteitä. Kansanedustaja Elina Lepo-
mäen nimittäminen talousnatsiksi on toimittajan sananvapauden
piirissä. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosta voi kutsua lopetus-
ministeriksi ja tehostaa sanomaa #arvot-tunnuksella.

Toimittaja voi tuumailla, että "Suomen nykyisen johdon" aika-
na on radikaalia, että lasten tappaminen tuomitaan ministeri-
tasolta. Twitterissä toimittaja voi pilkata kansalaisia, jotka teke-
vät yhdyssanavirheitä ja "viserrellä vapaapäivänä" siitä, miten
pielessä Juha Sipilän hallituksen linja on. Ikään kuin päivittely
olisi epäpoliittista, sosiaalinen media eri asia ja yleisöllä tiedossa
toimittajan työajat.

Kokenut journalisti kuvaa tilannetta: "Jokin on vialla ja pahas-
ti. Tuntuu, että osa on innosta onnessaan, odottaneet tällaista,
että pääsevät pauhaamaan. Sakki on sekaisin, ammattikuntani
pahiten."

Jos emme havahdu, suvaitsevaisuus ulottuu jatkossa vain niihin,
joiden elämäntapa on sama kuin itsellä. Ylemmyydentuntoisella
puheella toinen ihminen asetetaan itseä alemmas kuten luokka­-
yhteiskunnassa. Ilmiö on vastenmielinen ja hyvinvointiyhteis-
kunnan idean vastainen.

Myös vähemmistöt ovat kovan puheen kohteena. Maahan-
muuttajien lisäksi liian moni kieli-, kulttuuri- tai seksuaali-
vähemmistöön kuuluva joutuu kokemaan huonoa kohtelua. Asiat-
tomuuksiin törmäävät myös humanitaarista työtä tekevät.

Papit Liinamaria Roos ja Toni Fagerholm kertoivat saamistaan
uhkauksista. Fagerholm hämmästelee tilannetta: "Minusta on oi-
reellista ajankuvaa, että ihminen voi hyökätä toista ja jopa toisen
henkeä vastaan ja pitää motiivina kristillistä vakaumusta."

Kiihkeää on muuallakin. Sukupuolten tasa-arvoa ajetaan nyt
tavalla, jota moni feministikin vieroksuu. Tasa-arvotyössä on pois-
sulkevaa puhdasoppisuutta. Ollakseen tunnustettu tasa-arvo-
työssä on osattava teoria, käytäntö ja "oikea" retoriikka.

Olen saanut palautetta äiti-sanan käytöstä: vanhempi olisi kuu-
lemma sopiva sana kuvaamaan suhdetta lapseen. Neuvo annet-
tiin niin kiihkeästi, että päätin puolustaa äitiyttäni vaikenemalla.
Hämmästys sulki feministin suuni.

Keskustelukulttuurin ylilyönneistä vakavimmat liittyvät rasis-
miin, joka on yleistynyt Suomessa ja muualla Euroopassa. Avoi-
men vihan lisäksi mukana on erilaisuuden pelkoa. Rasismiin on
suhtauduttava ehdottoman kielteisesti, mutta samalla on pidettävä
ovi avoinna niille, jotka alkavat epäillä ihmisoikeuksien vastaista
ideologiaansa.

Julkisuudessa on ollut ensimmäiset toivoa herättävät esimerkit
niistä, jotka ovat hylänneet rasistisen toiminnan ja katuneet sitä.
Uusnatsijärjestön perustaja Esa Holappa on kertonut, mitä mer-
kitsevät liikkeen jättäminen ja elämän aloittaminen uudelleen.
Myös Hommafoorumin perustajista ensimmäiset ovat ottaneet
etäisyyttä rasismiin. Yksittäistapaukset voivat yleistyä ja muuttua
ilmiöksi.

Vuonna 2013 Helsingin Sanomien haastattelussa eräs mies ku-
vasi rasistista toimintaa Joensuussa 1990-luvulla: "Meitä yhdisti
pahoinvointi. Ihmisten taustoista löytyi kaikenlaista, vaikka osa
tulikin niin sanotusti hyvistä perheistä." "Vihaa purettiin näiden
juttujen kautta, ja se pakka levisi pahasti. Vihan kohteita oli lo-
pulta kaikkialla."

Rasistit eivät ansaitse päänsilittelyä, mutta on viisasta, että heidän
kanssaan ollaan tekemisissä, asenneilmastoa seurataan ja tarjo-
taan mahdollisuuksia muuttaa mielipiteitä. Vähän kuin elämän-
taparemontin aloittanut narkomaani, myös rasistisen toiminnan
jättänyt tarvitsee uudet kaverit ja kannustusta. Ylenkatse ja eris-
täminen eivät poista ongelmia.

Karkean vertauksen voi tehdä taistolaisiin, jotka uskoivat jär-
jenvastaiseen ehdottomaan ideologiaan, mutta maltillistuivat ja
palasivat vallankumouksen ääreltä muiden rinnalle, osa häpeil-
len, osa katuen, osa pystypäin. Taistolaismenneisyys ei ole estänyt
etenemästä työuralla esimerkiksi mediassa, liike-elämässä tai
diplomatian kentällä.

Ehkä taistolaisvuosien tapaan 2030-luvulla hämmästellään ih-
misten hurahtamista taisteluun ja vihaan toisiaan vastaan pari
vuosikymmentä sitten. Rasismin vahvistuminen ei tarkoita, että
se saisi otteen yhteiskunnasta.

Ilmasto- ja ruokapakolaisia tulee

"Emme voi kääntää kasvojamme tältä tragedialta, jossa on
menetetty niin monta viatonta nuorta elämää ja tulevai-
suutta", sanoi Unicefin pääjohtaja Anthony Lake.

Kyllä voimme. Tuhannet ihmiset – sylivauvoista vanhuksiin –
hukkuvat vuosittain Välimereen. Ihmisen asema ratkaisee ihmisen
arvon. Hukkuvat eivät ole tarpeeksi tärkeitä, ja joukkohautaami-
nen jatkuu. Tilanne olisi toinen, jos 4 000 eurooppalaista hukkui-
si joka vuosi matkalla Afrikkaan.

Pakolaisuus järkytti Suomea viime vuonna. Nyt saavutettu lepo-
vaihe on väliaikainen. Ilmastonmuutoksen ja ympäristökrii-
sien seurauksena arviolta 200 miljoonaa ihmistä joutuu muut-
tamaan kolmen seuraavan vuosikymmenen aikana. Kun tähän
lisätään sotilaalliset kriisit, uskonnolliset ja etniset konfliktit,
luonnonvarojen ehtyminen ja epidemiat, luku voi olla paljon suu-
rempi.

Ministeri Kai Mykkänen arvioi pakolaisten määrää seuraavas-
ti: "Riskinä on se, että viime vuonna koetut pakolaisvirrat ovat
yksi prosentti siitä määrästä, mitä ne ovat, jos ilmastonmuutosta
ei saada kuriin jo meidän elinaikanamme."

Vain muutama vuosikymmen sitten suomalaiset itse olivat ko-
vassa paikassa. Sotavuosina oli pula ruuasta, kodit kylmiä ja asei-
den lisäksi sairaudet tappoivat. Monet sodasta selvinneet ja hei-
dän lapsensa lähtivät Ruotsiin tai kauemmas etsimään parempaa
tulevaisuutta.

Kun tiedetään, millaista epäluuloa, kiusaamista ja alistamista
moni suomalainen koki uudessa kotimaassaan, tuntuu pakolais-
ten ankara kohtelu Suomessa kummalliselta. Mihin ovat kadon-
neet kollektiivisesta muistista omat vaikeat kokemukset? Erilai-
suuden pelon voi ymmärtää, mutta ei vihaa tuntematonta ihmis-
tä kohtaan.

Suomi ei ole viaton maa. Meillä on rumaa historiaa, josta aina-
kin saamelaiset ja romanit voivat kertoa. Menneet teot muistut-
tavat, että julmuus ottaa herkästi paikkansa. Siksi julkisessa kes-
kustelussa ja arjen tilanteissa tarvitaan vastuunottajia, jotka pa-
lauttavat mieliin oikean ja väärän eron ja historian opetukset.
Suomen pitää olla yhteiskunta, johon voivat luottaa sekä tääl-
lä asuvat että tänne muuttavat. Inhimillinen kohtelu on perus-
oikeus.

[Tabula Rasa]

Saamelaiset ja romanit. Minkäs verran niitä pidetään ikuisessa orjuudessa ilman oikeutta kerätä omaa omaisuutta kuten nyt sossun kirjoille siirrettyjä satojatuhansia ihmisiä? Saamelaiset ovat siirtyneet pohjoiseen omia aikojaan ja siitäkin on vuosisatoja ellei vuosituhansia aikaa eli mikään realistinen syyttelyn aihe tämä ei ole. Romanikulttuuri taas ei ole oppinut toimimaan paikallisten tapojen mukaan. Toisin kuin vaikka hyvin kotoutuneet tataarit. Romanit ovat hyvä esimerkki monikulttuurisuuden sopimattomuudesta yhtenäiskulttuuriin. Tataarit taas kansainvälisyydestä joka on neutraalia tai positiivista vastaanottavalle yhteiskunnalle. Ja nyt tänne tahdotaan kymmeniä romanien kaltaisia alakulttuureja rähisemään.

[ämpee]

Pamfletissa positiivista pyrkimys rehellisyyteen ja itsekritiikkiin. "Rasismin" suhteen menee sitten pahasti metsään.

Rehellisyyteen pyrkivän Hyvän Ihmisen uskontunnustus, joka kuitenkaan ei uskalla talloa poliittisesti korrektin konsensuksen varpaille.
Kaikki kliseet käytössä, ilmastonmuutoksesta lähtien.

Mitäpä tuohon sanoisi, parempaa voisi odottaa suuremmalla rohkeudella.
Sitä odotellessa...

[Roope]

Rehellisyyteen pyrkivän Hyvän Ihmisen uskontunnustus, joka kuitenkaan ei uskalla talloa poliittisesti korrektin konsensuksen varpaille.
Kaikki kliseet käytössä, ilmastonmuutoksesta lähtien.

Ei ole mielestäni niin huono kuin noista lainauksistani voisi luulla, vaikka ei sitä voi hyväksikään kehua kuin paikoitellen.

Karina Jutila oli kirjan tiimoilta Huomenta Suomessa Mikael Jungnerin kanssa. Jostain käsittämättömästä syystä Maikkarin toimittaja Nina Rahkola otti keskustelun lähtökohdaksi "herravihan" eli rahvaan perusteettoman katkeruuden, joka ilmenee poliitikkojen haukkumisena, kun taas kirjassa arvostellaan paremminkin mediaa ja eliittiä.

[Heikki Luoto]

Maailmanlaajuiset ongelmat osoittavat, että ihmisten karttoihin
piirtämillä rajoilla on entistä vähemmän merkitystä. Kun ilmasto
lämpenee, vedet saastuvat, viljelykelpoinen maa vähenee
ja energiavarat ehtyvät, ongelmia ei pääse pakoon. Luonto ei tottele
politiikan päätöksiä.
Kansallisvaltioiden vahva rooli on ollut turruttava.

Tämän päivän isot asiat korvautuvat uusilla, jos Eurooppaan
tulee 100 miljoonaa uutta työikäistä tai globaali ruuantuotanto
häiriintyy vakavasti.

Kokenut journalisti kuvaa tilannetta: "Jokin on vialla ja pahasti.
Tuntuu, että osa on innosta onnessaan, odottaneet tällaista,
että pääsevät pauhaamaan. Sakki on sekaisin, ammattikuntani
pahiten."

Pamfletissa on kieltämättä pyrkimystä rehellisyyteen ja itsekritiikkiin, mutta silti se on vain liberaalieliitin puolustustaistelua kansallista ja konservatiivista rahvasta vastaan. Pamfletin mediakritiikkiä voisi verrata Neuvostojohdon kritiikkiin omaa surkeaa sotapropagandaansa kohtaan, joka haittasi Suomen vastaisia sotatoimia Talvisodassa.
Kritiikki ei edelleenkään ulotu sen tavoitteisiin kuten Suomen monikulttuuristamiseen tai maailmakansalaisten pelastamiseen suomalaisten kustannuksella.

Puoluetuki on erittäin tärkeä resurssi demokratiassa. Sen ongelma
on automaattisuus, joka passivoi puolueita eikä kannusta
arvioimaan kriittisesti ja monipuolisesti rahankäytön vaikuttavuutta.
Jos puolueissa tehdään arviointia, se tapahtuu puolueen
itsensä ja vaalikannatuksen näkökulmasta, eikä tarkastelu ulotu
demokratian toteutumisen epäkohtiin. Puoluetuella palvellaan
ennen kaikkea niitä kansalaisryhmiä, jotka ovat joka tapauksessa
aktiivisia, siis politiikan ammattilaisia, ehdokkaita, puolueiden
jäsenistöjä ja kannattajia.
Jotta puoluetuen hyväksyttävyys nousisi ja vaikutus laajenisi,
sen myöntöperusteita tulisi muuttaa. Esimerkiksi neljännes puoluetuesta
voitaisiin jakaa puolueille demokratian kehittämiseen.
Puolueet voisivat hakea hankerahaa työhön, joka kohdistuu heikosti
äänioikeuttaan käyttäviin tai niihin, jotka eivät ole kiinnittyneet
poliittiseen järjestelmään. Rahan saantivaatimuksia olisivat
mm. innovatiivisuus, kohderyhmän ominaisuuksien huomioiminen,
puolueiden yhteistyö, ihmisoikeuksien kunnioittaminen
ja kansanvallan edistäminen.
Osa rahoituksesta olisi syytä varata hankkeille, joita puolueet
toteuttavat yhdessä. Kyseessä voisi olla esimerkiksi puolueiden
yhteistyö kansainvälisessä toiminnassa, julkaisujen tuottamisessa
tai tutkimustoiminnassa. Edellytyksenä voisi olla vähintään kolmen
puolueen mukanaolo hankkeessa.
Jos puolueet tuottaisivat yhteistä materiaalia tai tilaisuuksia
esimerkiksi nuorille, maahanmuuttajille tai suurten kaupunkien
lähiöihin, se kannustaisi puolueita viestien selkiyttämiseen, helpottaisi
puolueiden vertailemista ja madaltaisi kynnystä tutustua
niihin. Tästä hyötyisivät kansalaiset, media ja politiikan muut sidosryhmät,
kuten kansalais- ja etujärjestöt.

Puolueiden eduskuntaan nousemista on ainakin äänikynnyksen nostamisella hankaloitettu sen jälkeen kun PS viimeisimpänä puolueena pääsi eduskuntaan 26 vuotta sitten.
Jos uusi kansallismielinen puolue sattuu pääsemään eduskuntaan, niin pamfletin ehdottamilla puoluetukimuutoksilla sen asema heikkenisi suhteessa muihin eduskuntapuolueisiin.

[N. A. Saramo]

"Hommafoorumin perustajista ensimmäiset ovat ottaneet etäisyyttä rasismiin."

Mihin tämä viittaa?

[Roope]

"Hommafoorumin perustajista ensimmäiset ovat ottaneet etäisyyttä rasismiin."

Mihin tämä viittaa?

Sittemmin mediassa esiintyneen Matias Turkkilan rasismin torjuviin kommentteihin tai ehkäpä nimenomaan toteamukseen, että ei enää nykytilanteessa perustaisi Hommaforumia.

Muiden perustajien etäisyyden ottamisista en tiedä, eikä varmaan tiedä kirjoittajakaan.