News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2016-05-12 VU: 2/3 saksalaisista on sitä mieltä, ettei islam kuulu Saksaan

Started by koli, 12.05.2016, 16:35:06

Previous topic - Next topic

koli

QuoteLiki kaksi kolmasosaa saksalaisista on sitä mieltä, ettei islam kuulu Saksaan

Saksan yleisradion teettämän kyselyn perusteella saksalaiset suhtautuvat islamiin yhä kriittisemmin.

Tuoreen kyselyn perusteella 60 prosenttia saksalaisista on sitä mieltä, "ettei islam kuulu Saksaan". Vastaajista 34 prosenttia taas sanoi islamin kuuluvan Saksaan.

Kyselyn teetti yleisradioyhtiö WDR ja sen toimitti Infratest dimap. Se tehtiin toukokuun alussa ja siihen osallistui 1 000 saksalaista.

Asiasta uutisoivan Deutsche Wellen mukaan kyselyn tulos osoittaa verrattain voimakkaasta asennemuutoksesta viime vuosina.

Vuonna 2010 Saksan silloinen presidentti Christian Wulff sanoi puheessaan islamin kuuluvan Saksaan. Tuolloin tehdyssä kyselyssä 49 prosenttia saksalaisista sanoi olevansa samaa mieltä presidentin kanssa. Ajatusta taas vastusti 47 prosenttia vastaajista.

Etenkin vanhemman polven saksalaisten asenne islamia kohtaan on negatiivinen. Peräti 71 prosenttia yli 64-vuotiaista saksalaisista sanoo, ettei uskonnolle ole sijaa maassa. 18–34-vuotiaista näin vastasi vain hieman alle puolet.

Kyselyn perusteella puolet saksalaisista on "huolissaan islamin vaikutusvallasta Saksassa maahan tulleiden suurien pakolaismäärien vuoksi". Saksaan tuli viime vuonna kaikkiaan noin 1,1 miljoonaa pakolaista. Maan muslimiväestö on 2-4 miljoonaa.

Saksalaiset pelkäävät myös terrorismia. Peräti 72 prosenttia vastaajista sanoi pelkäävänsä iskua.
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/saksa_islam_kysely-50363
Mörökölli

Nikolas

Yksinkertainen demokratiatesti: Tekeekö järjestelmä sitä mitä kansa haluaa vai jotain muuta?

Eisernes Kreuz

Aivopesu on purrut hyvin nuoriin. Saksassakin on varmasti jo vuosia aina esikoulusta asti taottu lasten päähän monikulttuurin (Multikulti) ihanuutta.

Matujengi kuitenkin omalla käytöksellään saa aikaan sen, että monien silmät vähitellen aukenevat. Siperia opettaa.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

yks vaan

Kuka syrjisi minua?

kriittinen_ajattelija

Quote from: Eisernes Kreuz on 12.05.2016, 16:42:33
Aivopesu on purrut hyvin nuoriin. Saksassakin on varmasti jo vuosia aina esikoulusta asti taottu lasten päähän monikulttuurin (Multikulti) ihanuutta.

Matujengi kuitenkin omalla käytöksellään saa aikaan sen, että monien silmät vähitellen aukenevat. Siperia opettaa.
Niin ja aika monet saksalaisnuoret on ei-valkoisia saksalaisia jokatapauksessa. Käsittääkseni noin puolet saksalais-nuorista on jo nyt ainakin osittain ulkomaalaistaustaisia.

http://hommaforum.org/index.php?topic=109539.0
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Micke90

Nuoremmissa ikäluokissa muslimien osuus onkin kaikkein korkein.

Kim Evil-666

Islam ei kuulu, eikä pitäisi kuulua Saksan lisäksi mihinkään Länsimaisista yhteiskunnista, sillä se on lähtökohdiltaan täysin niiden ihmisyyden käsityksen, sekä demokratiaan nojaavan koodiston vastainen.

Tosin tuo mainittu demokratia alkaa olla muutenkin pelkkää sanahelinää, mutta islamin rantautuessa Eurooppaan se uppoaa kauaksi historian unholaan.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Tavan

Quote from: Kim Evil-666 on 12.05.2016, 17:07:48

Tosin tuo mainittu demokratia alkaa olla muutenkin pelkkää sanahelinää, mutta islamin rantautuessa Eurooppaan se uppoaa kauaksi historian unholaan.

Demokratiaa ei ole ilman demosta. Demos taas vaatii riittävän yhtenäisyyden ollakseen koherentti. Mitä hövelimmin äänioikeutta jaellaan eri väestöryhmille ja mitä enemmän ollaan valmiita luopumaan vahvasta yhtenäiskulttuurista, sitä mahdottomammaksi demokratia tulee.

Antiikin Ateenassa oltiin oikeilla jäljillä, kun äänioikeus kuului vain vapaille, yli kolmekymppisille maata omistaville miehille.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Kivenkolossa

Quote from: Nikolas Ojala on 12.05.2016, 16:41:32
Yksinkertainen demokratiatesti: Tekeekö järjestelmä sitä mitä kansa haluaa vai jotain muuta?

Tietysti jotain muuta koska kansan halun mukaan toimiminen olisi halpamaista populismia. Lisäksi kansan halujen huomioiminen voidaan rinnastaa kansallismielisyyteen ja sitä kautta yhdistää suoraan natseihin.
Turvallisempaa on siis toimia kansan halua vastaan ja islamisoida kunnes nykyisestä enemmistöstä on tullut marginaalinen vähemmistö.

Finis Finlandiae

QuoteLiki kaksi kolmasosaa saksalaisista on sitä mieltä, ettei islam kuulu Saksaan

Sitten heidän olisi varmaan syytä tehdä jotain asian korjaamiseksi.

Suomessa samaa mieltä on lisäkseni arviolta noin 5 hommalaista ja 10 VM-lukijaa.
Meidän on turha tehdä mitään (paitsi muuttaa pois), koska peli on Pölhölän osalta jo menetetty.
Vai kuinka moni täällä on oikeasti valmis islamin täyskieltoon, mikä on ainoa ratkaisu tähän ongelmaan.
PolpoSTASI: "Jos tämä tori olisi tarkoitettu suomalaisille, täällä olisi suomalaisille tarkoitettuja penkkejä. Häivy!"

GER = paskan kemiallinen merkki
Pakkoruotsi = /c:stä!
YLE - powered by 3000+ mokuidioottia.

Kameleontti

Quote from: Eisernes Kreuz on 12.05.2016, 16:42:33
Aivopesu on purrut hyvin nuoriin. Saksassakin on varmasti jo vuosia aina esikoulusta asti taottu lasten päähän monikulttuurin (Multikulti) ihanuutta.

Matujengi kuitenkin omalla käytöksellään saa aikaan sen, että monien silmät vähitellen aukenevat. Siperia opettaa.

Keski-Euroopassa pitkään asunut kollega sanoi, että saksalaisten nuorten keskuudessa vastapallo on ottanut tuulta purjeisiin ja siellä kuulemma fanitetaan Hitleriä. Tosin en nyt ole varma puhuiko ihan Saksan saksalaisista vai Sveitsin saksalaisista. Mutta kuulemma ihan toiset aatokset nuorison keskuudessa. Oli niin suorapuheinen kommentointi siltä (kaikkinensa), että meinasin häkeltyä, kun olemus on osastoa jakkukalkkuna.

Sen puheista tuli käsitys, että Keski-Euroopassa ihmiset on ihan ns äärioikeiston kannalla ja muuta vaihtoehtoa ei oikein ole.

Kysymys kuuluu: miten se näkyy tai tulee näkymään?

KTM

Sehän on nyt itsestään selvää ettei islam kuulu Saksaan tai Eurooppaan, nyt vaan tarvisisi tehdä tämä itsestäänselvyys selväksi myös päättäjille.

Yhtä kaikki, eurostoliitto on maailman pahin diktatuuri sitten Neuvostoliiton ja nykymaailman kaikkein epädemokraattisin organisaatio.

ArtturiE

Quote from: Finis Finlandiae on 12.05.2016, 17:48:45
QuoteLiki kaksi kolmasosaa saksalaisista on sitä mieltä, ettei islam kuulu Saksaan

Sitten heidän olisi varmaan syytä tehdä jotain asian korjaamiseksi.

Suomessa samaa mieltä on lisäkseni arviolta noin 5 hommalaista ja 10 VM-lukijaa.
Meidän on turha tehdä mitään (paitsi muuttaa pois), koska peli on Pölhölän osalta jo menetetty.

Niinhän se on, että kansalla on sellaiset johtajat kuin se on ansainnut.  Ansaitakseen paremmat johtajat, nykyiset pitää poistaa vallasta.  Simple as that!
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"

Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

ISO

islam ei kuulu yhtään mihinkään.

Se on pelkkää hulluutta, alusta loppuun asti.

Sitä ei täällä tarvita, eikä hyväksytä.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

P

Quote from: yks vaan on 12.05.2016, 16:55:41
1/3 vastaajista matuja tai muuten heikkomielisiä

"18–34-vuotiaista näin vastasi vain hieman alle puolet."  Tuosta joukosta hyvinkin 20-25% on matuja.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Pärmi

Todellinen muutos olisi ahtunkeilla edessä, jos Merkel häviää seuraavat vaalit.

P

Quote from: Pärmi on 13.05.2016, 00:15:41
Todellinen muutos olisi ahtunkeilla edessä, jos Merkel häviää seuraavat vaalit.

Merkel häviää seuraavat vaalit. Tuoreen gallupin mukaan 2/3 haluaa jonkun muun kanslerin kuin Merkelin.  On ihme, jos Merkel haluaa edes asettua ehdolle vaaleihin ja ryvettyä. Tosin se on teoriaa. Puolue ei tule päästämään Merkeliä ehdokkaaksi tappamaan loppuakin mahdollisuuksista. Merkel on jo nyt oikeasti poliittisesti kuollut.

Quote from: P on 13.05.2016, 00:29:02

Politicon mukaan homoseksuaali Jens Spahn saattaisi olla yksi haastajia hänelle.

QuoteBERLIN — Jens Spahn is a walking contradiction who just might be the answer to Germany's ruling Christian Democrats' biggest and mostly unspoken problem: What to do the day that Angela Merkel passes from the scene.

As a young, openly gay man who has built up credibility on serious policy areas such as finance and health, the 35-year-old Spahn has the potential to rejuvenate the aging party and broaden its appeal — while keeping its conservative core satisfied.

Then he took a breath. There must be no compromising of Germany's central values, he said. The congress center in Cologne expected yet another defense of Christian culture in the face of what many conservatives perceive as a threat to Western values from Muslim immigrants.

"Here's why this topic is so important to me," Spahn finally said, raising his voice. "I don't ever want to experience another attack or insults when I walk through Berlin hand-in-hand with my boyfriend."
The speech won loud applause and helped secure Spahn one of the seven seats on the executive committee, ousting, of all people, the man who had beat him to the health ministry job.

Spahn appeals to both conservatives and progressives by insisting that immigrants embrace values like tolerance. A party that traditionally catered to rural Catholics who are dying out at the rate of about a million every election cycle, the CDU badly needs to boost its appeal to young metropolitans who like Merkel's progressive ideas like ending conscription, phasing out nuclear power and defending a Willkommenskultur towards Syrian refugees.

Other leading CDU politicians of his generation are also putting themselves forward as modern conservatives. Julia Klöckner, a popular party vice-chairperson, has criticized feminists for what she considers misconstrued tolerance of misogyny among Muslims. Paul Ziemiak, head of the CDU's youth organization, is one of the loudest critics of Merkel's open-doors policy on refugees while emphasizing his own immigrant background as the son of two Poles.

"Twenty or 30 years ago, politicians like Jens Spahn or Julia Klöckner would have been situated in the center of the CDU," said Hendrik Träger, who teaches politics at the universities of Leipzig and Magdeburg. Now they are the conservative core of a party that has moved increasingly to the left under Merkel's leadership.

Spahn is still something of a dark horse when it comes to talk about the CDU succession, with more frequent mention of the 57-year-old Defense Minister Ursula von der Leyen and 43-year-old Klöckner, though she blotted her copybook by failing to win an election in her home state in March. Previously, CDU contenders seen as direct threats to the chancellor have tended to leave the field wounded. Spahn's relative youth means he'll only be a contender once Merkel steps aside.
http://www.politico.eu/article/jens-spahn-the-young-gay-conservative-german-chancellor-in-waiting-jens-spahn-cdu-csu-angela-merkel-germany/
Vaikuttaa siltä, että homot Saksassa ei sittenkään innostu islamisaatiosta.  8)
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda