2016-04-12: Affärsvärlden: "Tunnustan: joskus minäkin luen Avpixlatia"

[Nyymi]

Ruotsalaisen Affärsvärlden-talouslehden kolumnisti Erik Hörstadius lataa uusimmassa kirjoituksessaan: http://www.affarsvarlden.se/tidningen/article3970190.ece.

Ja samma på finska:

Tunnustan: joskus minäkin luen Avpixlatia

Avpixlat-gaten jälkimainingeissa - siis Dagens Nyheterin skuupin, että oikeistopopulistista vaihtoehtomediaa lukevat entiset ministerit ja puoluejohtajat - pinnalle pulpahti vanha kysymys: pimittääkö media maahanmuuton varjopuolia?

Ei tietenkään, sanoo valtamedia.

"Mitään vaikenemissalaliittoa ei ole mediassa. (...) Mediatutkimus ei ole onnistunut löytämään vähäisintäkään todistetta", kirjoittaa esimerkiksi Jan Guillou Aftonbladetissa.

Asia sillä selvä? Siinä tapauksessa saamme asetella foliohattua Ympäristöpuolueen (Miljöpartiet) Birger Schlaugin päähän, joka omaelämäkerrassaan valitti, että "journalistien, poliitikkojen ja mielipideautomaattien kesken vallitsee yhteisymmärrys, että totuutta kehkeytyvästä monikulttuurisesta yhteiskunnasta ei sanota. Me - kylläkyllä, kuuluin valehtelijoihin - kielsimme ongelmien olemassaolon, vaikka melkein kaikki näimme ne."

Avainsana on salaliitto: "salainen yhteistyö pahantahtoisessa tarkoituksessa", sanoo sanakirja. Mitään sellaista ei kukaan liene pystynyt todistamaan. Mutta oleellista lienee kuitenkin mahdollisen pimittämisen ja salaamisen esiintyminen eikä syy siihen, miksi näin tapahtuu? Maahanmuuttopalapeliä tosissaan ratkova joutuu etsimään puuttuvat palat riippumatta siitä, miksi palat ovat kadonneet.

Luen itse toisinaan Avpixlatia ja voin nostaa esille monta mielenkiintoista asiaa, jotka kiinnittivät huomioni juuri siellä. Kadonneiden passien lepsu käsittely, maahanmuuton demografisten argumenttien loogiset puutteet sekä linkit Magnus Henrikssonin ja Tino Sanandajin tapaisten luotettavien taloustieteilijöiden esittämään arvovaltaiseen kritiikkiin ilmeisen puutteellisten tai virheellisesti tulkittujen, median paisuttelemien maahanmuuton taloustieteellisiä vaikutuksia käsittelevien tutkimusten suhteen (Sandviken, OECD, Arena Idé).

Kiinnostavampaa kuin Avpixlatin lukijoiden tai lukemattomien henkilöllisyys on mielestäni tämä: miksi valtamedia tarjoaa tällaisen markkinaraon vaihtoehtomedialle? Sitä taustaa vasten, että suurin osa ruotsalaisista uskoo valtamedian pimittävän maahanmuuton ongelmia (SOM-instituutti), tämä ei ole mikään pieni lahja! Eikä mikään sellainen, joka oli pakko antaa.

Haluan siteerata edesmennyttä kirjailija Knut Carlqvistia: "Ruotsalaiset tiedotusvälineet eivät ole koskaan olleet sitä mieltä, että heidän tehtävänsä olisi pitää silmällä valtaa ja valtiota. Ruotsalaiset tiedotusvälineet uskovat tehtävänsä olevan kansan kasvattamisen."

Tämä tilallisideologia johtaa jatkuviin iskuihin ilmaisuvapautta vastaan, juuri sen joukon taholta jonka pitäisi olla sen ylin puolustaja, nimittäin toimittajien. Kuten kun DN:n Peter Wolodarski ja lehdistöasiamies Ola Sigvardsson haluavat tehdä helpommaksi syyttää ihmisiä jo muutenkin joustavan kiihottaminen kansanryhmää vastaan -pykälän perusteella, jo pelkällä "epäkunnioituksella" jotain ryhmää vastaan ottaisi syyteriskin. (Ei siis tarvitse edes kiihottaa tai parjata.)

Huolestuttavaa on, että käynnissä oleva mediaselvitys harkitsee lehdistötuen ohjausta "demokratiavaateiden" perusteella. Mitä se voi tarkoittaa maassa, jossa pääministeri määrittelee valtiopäivillä istuvan puolueen fasistiseksi ja epädemokraattiseksi?

Muuten paraatilajeja ovat viha, pilkka ja epäilyttäväksi leimaaminen. Upsala Nya Tidning -lehden kulttuuritoimitus leimaa Adelsonin ja Liljerothin "trolleiksi". Aftonbladetissa poliittinen komissaari kirjoittaa, että "Östermalm-kerroksessa ote todellisuudesta alkaa lipsua, niin käy kun vanhenee". Taudinmääritykset ja mielentilakuvaukset ovat kuin vanhan Neuvostoliiton kielenkäytöstä, kuten "islamofobia" ja "vihasivusto".

Keinovalikoimaan kuuluu myös julkiset hirttäjäiset, siitä huolimatta että nimettömyys on ilmaisuvapauden tärkeä tukipilari. Ihmiset menettävät työnsä ja ystävänsä, toiset pelotellaan hiljaisiksi. Sen että kirjastonhoitajat ja kiinteistöpäälliköt estävät maahanmuuttokriittisten äänten kokoontumisen katsotaan olevan ihan oikein. Ja kun ilmaisuvapautta rajoitetaan väkivalloin tai sen uhalla, toimittajat ovat merkillisen hiljaa - jos väkivalta kohdistuu maahanmuuttokriittisiin, tahtoo sanoa.

Ruotsalainen valtamedia unohtaa säännönmukaisesti, että ilmaisuvapauden tulee ennen kaikkea suojata epämiellyttäviä vähemmistönäkökantoja eikä enemmistön uskomuksia. Vallitsevassa mielipideilmastossa tärkeintä on kuka sanoo. Ei mitä, miten tai miksi. Sanoma ajetaan takaa-alalle. Asiakeskustelun sijaan käydään metakeskustelua.

Sillä välin Avpixlat kiittää tarjouksesta ja käyttää tilaisuuden hyväkseen.

PS. Se siitä, Jan Guillou. Viimeisen sanan saa jo siteerattu Jan Guillou, joka 20 vuotta sitten analysoi ihan toiseen tyyliin kuin nykyään: "Ruotsalaisilla moraalinvartijoilla, jos heillä tarkoitamme yleistä mielipidettä johtavia poliitikkoja ja vaikutusvaltaisimpien medioiden portinvartijoita, on se käsitys, että maahanmuuttajien rikollisuuden kunnollinen selvittäminen nostaisi tyhmät massat muukalaisvihaan. Tämä vallitseva poliittinen moraali, siis epäsopivien faktojen pimittäminen, esti pitkään kaiken järkevän siirtolaisuutta ja rikollisuutta koskevan kirjoittelun." (Aftonbladet tammikuu 1996.)