Suomalaiset fasistit

[Jouko Piho]

Suomalaiset fasistit   

Sain juuri luetuksi mielenkiintoisen uutuuskirjan Suomalaiset fasistit – alaotsikkona Mustan sarastuksen airuet, joka on ilmestynyt WSOY:n kustantamana tammikuussa 2016 tekijöinä kolme nelikymppistä historiantutkijaa eli dosentit Oula Silvennoinen ja Marko Tikka sekä fil.tri Aapo Roselius.

Uraauurtava teos kertoo, mistä suomalaisessa fasismissa oli kyse ja millaista yhteiskuntaa suomalaiset 1920-1930 -lukujen fasistit tavoittelivat.

Kirjoittajat näyttävät, kuinka fasistisilla liikkeillä oli jäsenmääräänsä paljon suurempi vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan 1918-1944: fasismin aatteet levisivät avoimesti fasististen liikkeiden julkisivun takana ja saivat ällistyttävän paljon kannatusta yhteiskunta- ja elinkeinoelämän keskeisiltä vaikuttajilta, kuten paperitehtailija Rafael Haarlalta ja Lohjan kalkkitehtaan Petter Forsströmiltä. 

Lisäksi muut puolueet, myös osa sosiaalidemokraateista, alkoivat kannatuksen menettämisen pelossa myötäillä fasistisia liikkeitä. Nämä kanssavaeltajat, olivatpa he aatteellisesti sitoutuneita tai liikkeellä pelkästään opportunismin ajamina, olivat koko ajan fasismin todellinen vaara, eivät niinkään sen avoimet kannattajat. Teoksesta paljastuu myös ne kohdat, jolloin varsinainen fasistinen kumous oli lähellä.

Suomessa ei kuitenkaan monien pettymykseksi tehty äärioikeistolaista vallankumousta, mihin vaikutti eniten se, että johto, kuten esim. Vihtori Kosola, oli epävarmaa ja useinkin humalassa, jolloin ei ollut ketään, joka olisi ottanut vastuuta ja antanut joukoille vallankumouskäskyn.

504-sivuinen kirja on varsin laaja ja kattava tietopaketti. Esiin tulee monia uusia asioita.

Lukemista tosin haittasi hiukan tekijöiden liberaali maailmankatsomus, joka tulee silloin tällöin esille jossain määrin ärsyttävästi. Mutta siihen nähden, että kirjoittajat ovat fasismin vastustajia, on kirja mielestäni kuitenkin tarpeeksi objektiivisesti kirjoitettu, mitä nyt välillä verenpaine hiukan nousee. Sekin on hyvä, että kirjassa on runsaasti ja melko pitkästi alkuperäisiä lainauksia fasistien omista puheista ja kirjoituksista.

Sekin hiukan häiritsi, että tekijät vähättelevät mielestäni 1920 ja 1930 -lukujen kommunismiuhkaa, kuten tietokirjailija Jyrki Vesikansa on myös kritisoinut. Kirjoittajat vertaavat jopa kommunistien jahtaamista kärpäsen ampumiseksi tykillä. Kyllä minun käsittääkseni sotien välisen ajan kommunismi oli oikea ja todellinen uhka ja selvästi enemmän kuin kärpänen.

Olen kirjoittanut koko ajan fasisteista, koska kirjan tekijät ovat valinneet nimittää Suomen isänmaallista äärioikeistoa sillä nimityksellä.

Termi on hankala ja kiistanalainen sen monimerkityksisyyden takia. Lyhyesti määritellen fasismi on väkivaltaan valmista kansallismielisyyttä Oula Silvennoisen mukaan. Kaikkein tärkein asia fasismissa oli kommunismin vastustaminen. Sen lisäksi fasismiin kuuluu kapitalismin, puolueiden ja parlamentarismin vastustaminen, jolloin autoritaarista johtamistapaa pidetään parempana. Fasismiin kuuluu myös vapaamuurareiden ja liberalismin (myös arvoliberalismin) vastustaminen ja ainakin suomalaisessa versiossa voimakas kristillisyyden ja perinnäisten arvojen korostus.

Jos fasismi määritellään näin, niin siinä syntyy se hankaluus, että fasismin sisällä oli, kuten kaikissa liikkeissä, useita eri näkemyksiä. Kaikki eivät suinkaan esim. hyväksyneet väkivallan käyttöä hyvään päämäärään pyrittäessä.

Eri tavalla asioita korostavia fasistisia puolueita ja ryhmiä oli lopulta Suomessa peräti 30, mikä tavaton sirpaleisuus oli yksi syy huonojen johtajien lisäksi fasismin huonoon menestykseen Suomessa.

Tunnetuimmat ja eniten jonkinlaista menestystä saaneet liikehdinnät olivat Lapuan liike ja Isänmaallinen kansanliike, joka sai vuoden 1933 eduskuntavaaleissa 14 paikkaa, kuten myös vuonna 1936. Molemmat liikkeet joutuivat vaikeuksiin viranomaisten kanssa niiden parissa esiintyneiden laittomuuksien ja rikosten takia. IKL:n nuorisojärjestön Sinimustien edustajia osallistui jopa Viron vallankaappaukseen, mikä tosin meni jo alkuunsa myttyyn Viron turvallisuuspoliisiin saatua ajoissa vihiä suunnitelmasta.

Mutta on parempi olla välittämättä itse fasismi-sanasta ja keskittyä vain tapahtumien kuvailuun ja eri aatteiden taisteluun, mikä on tehty perinpohjaisesti ja riittävän mielenkiintoisella tyylillä.

Kirja herättää joka tapauksessa paljon ajatuksia ja todennäköisesti myös keskustelua, mikä on ollut myös tekijöiden tarkoituksena.