Sanomalehti tiedontarvitsijan palveluksessa

[aivo]

Sanomalehdellä on perusteltu syy valikoida, mitä se julkaisee ja mitä ei. Tällä syyllä sanomalehti
sanelee, mitä saamme maailmasta tietää ja mitä emme. Siitä, mitä saamme tietää, saamme jonkun
henkilön tulkinnan jostakin ja koska tuo tulkinta leviää sanomalehden avulla kaikkialle, tuo tulkinta
on huomaamattamme pian meidän kaikkien käsitys jostakin.

Reaalimaailmassa - päin vastoin kuin sanomalehdessä, asiasta kuin asiasta voidaan tehdä
lukemattomia eri tulkintoja, joiden sisältö riippuu tulkinnan tekijästä. Joku näkee asian jollakin
tavalla ja joku toisella, mutta niistä emme tiedä mitään.

Tässä mielessä sanomalehti tekee ikään kuin valinnan puolestamme, mutta onko tuo valinta tai
tulkinta oikea, jää salaisuudeksi, koska kukaan ei pääse sitä kritisoimaan tai olemaan eri mieltä oli
se kuinka perusteltua tahansa. Lehti toimittajineen ei ole edes varautunut siihen, että joku epäilisi
tarjottua tietoa ja ihmiset ovat tottuneet ja kasvaneet tähän.

Vaikka lehden valinta- ja tulkintaoikeus on perusteltavissa, siihen, että sen tekee pelkästään lehti
itse, liittyy yhteiskunnan ja kansalaisten kannalta jopa kohtalokkaita oikeusturvakysymyksiä. Mistä
tiedämme, että se mitä meille kerrotaan, on totta tai läheskään koko totuus asiasta? Emme mistään
saati sitten siitä, mitä meille ei kerrota.

Kansalaisten tiedon saamiseen liittyvät oikeusturvakysymykset ovat kuitenkin ratkaistavissa. Lehti
jaetaan kahteen osaan, toimittajien hallitsemaan osaan ja osaan, joka on varattu yhteiskunnan
käyttöön. Jälkimmäiseen osaan lähetetyt kirjoitukset lukee yhteiskuntaa ja kansalaisia palveleva
lukijaraati, joka keskenään äänestäen valitsee julkaistavat ja julkaisematta jätettävät kirjoitukset.

Raati on oma kysymyksensä, mutta ilman sitä yhteiskunnan ja kansalaisten osallistuminen tiedon
tuottamiseen ei onnistu. Raadinkaan avulla kansalaisten oikeus saada tietoa ei ole aukoton, mutta se
mahdollistaa sen, että kaikki yhteiskunnalle hyödyllinen ja arvokas tieto, mikä on, on myös
julkaistavissa eikä ole lehden, toimittajan tai minkään muun tahon estettävissä.

Suomen lakiin ei ole tiettävästi kirjoitettu, että kansalaisilla on oikeus saada kaikki mahdollinen
tieto itseään koskevissa asioissa. Tuo oikeus ei voi toteutua nykyisen sanomalehtitoiminnan
vallitessa. Tietoa kyllä tarjotaan vapaan ja kaupallisen sanomalehtitoiminnan pohjalta, mutta ei
sellaista, joka on kyseenalaistettavissa ja sellaista, joka lähtee pelkästään lukijoista itsestään.

Kun muuta kuin toimittajien valitsemaa tietoa ei tarjota, tiedämme vain sen, mitä lehdessä tai
televisiossa kerrotaan, mutta tietämisen suhteen maailma on huomattavasti moniselitteisempi kuin
luulemmekaan. Kun lehtiin ei ole voinut kirjoittaa, sellainenkin oleellinen tieto, että yhteiskunta
koostuu vain ja ainoastaan erillisistä yksilöistä ja aivoista, on jäänyt julkisuudessa käsittelemättä.

Yhteiskunta koostuu miljoonista yksilöistä ja lukemattomista organisaatioista, mutta yhdelläkään
niistä ei ole yhteisiä aivoja, jotka kykenisivät ajattelemaan tai olemaan jotakin mieltä - mm. lehti
itse ei voi olla mitään mieltä. Vain lehden taustalla oleva henkilö voi olla jotakin mieltä eikä hänen
totuutensa ole sen vakaammalla pohjalla kuin kenenkään muunkaan yksittäisen henkilön. Sama
koskee lukemattomia muita organisaatioita ja niiden johtajia tai edustajia. He ovat pelkkiä
henkilöitä ja siten aina kyseenalaistettavissa.

Myös siihen, mitä kutsumme maailmaksi, liittyy runsaasti epäselvyyksiä. Maailma on yhteinen,
mutta kaikilla meillä on siitä oma kallonsisäinen kuvittelu, mikä taas on eräänlainen päässä
kannettava maailma siinä konkreettisessa lähitodellisuudessa missä itse kukin sattuu  olemaan.

Kun ja jos joudumme väittelyyn keskenämme, joudumme lähinnä kinastelemaan siitä, kenen
kuvittelu maailmasta tai jostakin asiasta on  oikea mikä sinällään on hankalaa, koska emme pääse
toinen toistemme aivojen sisään tekemään vertailuja tai matkustamaan paikan päälle. Yhteisiä
aatteita ja uskontoja on, mutta yhteisyys perustuu enemmän tai vähemmän ulkoisiin tunnuksiin ja
esim. siihen, mitä meille on lapsina kerrottu.

Jonkun aatteen, ideologian tai uskonnon nimissä väkeä kootaan mielellään yhteen näkemään toinen
toisensa yhteisten symbolien alle, mutta vaikka näin voi tapahtua, jokaisella on nupissaan oma
yksilöllinen totuutensa. Aivot ovat erilliset emmekä sille mitään mahda. On vain sinun, minun tai
jonkun muun maailma ja kenties nuo maailmat oleilevat yhteisessä olohuoneessa.

Mitä tulee itse sanomalehteen, se sattuu olemaan ainoa jokseenkin kattava viestintäväline, mikä
meillä erillisillä aivoilla on käytössämme. Voimme viestiä suullisesti, puhelimen välityksellä,
vanhanaikaisesti kirjeitse tai netin välityksellä, mutta nuo keinot ovat lähinnä yksilöiden välisiä.
Ainoa menetelmä, jossa joku voi viestiä samanaikaisesti isolle erillisten aivojen joukolle, on
sanomalehti, jolloin viesti voi tulla lukuisten ihmisten tietoisuuteen ja tarkasteltavaksi.

Nykylehti, jossa joku henkilö tai pieni porukkaa esittelee oman käsityksensä maailmasta ja asioista,
ei toimi, koska emme voi tietää kenen päässä varsinainen tieto ja siihen liittyvä ajattelukyky
milloinkin on. Toimittajan aivoille ja aivoille ylipäänsä maailma on liiankin monimutkainen ja
ristiriitainen: valtiot kilpailevat keskenään yrittäjistä ja sijoittajista ja jos tuossa kilpailussa valtio
menettää kilpailukykynsä joko korkeiden kustannusten tai muiden syiden takia, tarvitaan toimivaa
viestintävälinettä ja laaja tietämystä ja ajattelukykyä, mitä yhteiskunnasta oletettavasti löytyy.

Vähän aikaa sitten ei olisi arvattu, että netissä vertaillaan valtioiden tarjoamia etuja ns. pakolaisille.
Kaikki sos. turva eläkkeineen, mitä kansalaiset länsimaissa ovat tottuneet maksamaan itselleen ja
toisilleen, muodostaa houkutuksen ja ongelmien ratkaisun maailmassa ja yhteiskunnissa, joista sos.
turva eläkkeineen puuttuu.

Sos. ja eläketurvan puuttuminen vanhuuden ja elämän turvaksi on hoidettu lähinnä lapsia tekemällä,
mutta mitä enemmän väkeä on tullut työmarkkinoille, sitä vaikeampaa on ollut kaikilla. Vaikka
kylmissä ilmasto-olosuhteissa palkat ja sosiaaliturva näyttävät korkeilta, niin ovat kustannuksetkin
mitä ei lämpimissä ilmasto-olosuhteissa välttämättä käsitetä kuten ei täälläkään.

Sanomalehti, jossa tarjottua tietoa ei voi epäillä, ei ole ainoa tapa tehdä sanomalehteä. Jos halutaan
palvella tietoa haluavia kansalaisia, jotka osaavat ajatella itsekin, saada yhteiskunnassa oleva äly ja
ajattelu esiin ja toimia yhteiskunnallisen keskustelun välineenä, sanomalehden on toimittava uudella
tavalla. Ongelma on vain se, ettei sanomalehteä päästä uudistamaan, koska lehdestä ja sen
kehittämisestä ei voi keskustella siellä missä pitäisi eli lehden omilla sivuilla.

Tieto erilaisesta sanomalehdestä, sen mahdollisuudesta ja tarpeellisuudesta nyky-yhteiskunnassa
leviää lähinnä suullisesti miljoonien yksilöiden joukossa eikä nettikään paljon auta, mikäli ihmiset
ovat tyytyväisiä lehteensä tai ylipäänsä lehdistöön, eivätkä lähetä viestiä eteenpäin.