News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2016-02-10 IS Kolmelle vankilaa, törkeä 15-vuotiaan raiskaus Kajaanissa

Started by pesurekka, 10.02.2016, 18:27:36

Previous topic - Next topic

pesurekka

Kolmelle nuorelle miehelle vankeutta – raiskasivat 15-vuotiaan törkeällä tavalla Kajaanissa

Julkaistu: 10.2. 16:37
Seksuaalirikos Kainuun käräjäoikeus on tuominnut kolme nuorta miestä törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä yli kahden vuoden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Uhri oli 15-vuotias tyttö.
Rikokset tapahtuivat Kajaanissa viime vuoden kesäkuussa. Oikeuden mukaan tapahtumien kulku on poikkeuksellinen.

Tapahtuma-aikaan 15-vuotias uhri meni Kajaanissa sijaitsevaan yksityisasuntoon yhdessä 16-vuotiaan pojan kanssa. He saapuivat asunnolle mopolla, jota poika ajoi.

Uhri oli luullut, että asunnolla olisi ollut vain 19-vuotias mies. Paikalla oli kuitenkin myös 17- ja 18-vuotiaat miehet. Uhri koki tilanteen ahdistavaksi. Hän oli yksin neljän miehen kanssa.

"Hoidetaan tää pois alta"
Huoneistossa asunut 18-vuotias mies painoi tytön parvekkeella seinää vasten ja kouri tyttöä tämän vastustelusta huolimatta. Tyttö yritti lähteä tilanteesta pois. Mies olisi halunnut olla tytön kanssa sukupuoliyhteydessä. Hän oli kähminyt tyttöä myös edeltävänä päivänä.

Kun tyttö ja 16-vuotias poika olivat lähdössä asunnolta, 18-vuotias mies otti pojan kypärän itselleen. Poika olisi saanut kypärän itselleen vain, jos tyttö antaisi hänelle suuseksiä.

Poika kehotti tyttöä antamaan vastustelusta huolimatta suuseksiä. Pojan mukaan tämä oli ainut keino päästä asunnosta pois.

– Hoidetaan tää pois alta, poika oli sanonut tytön kertoman mukaan.

Muut katsoivat vierestä, kun tyttö antoi 16-vuotiaalle pojalle suuseksiä. 18-vuotias kähmi samalla tyttöä. 19-vuotias poika myös painoi uhrin päätä. Oikeuden mukaan tyttö oli saatettu sellaiseen pelkotilaan, että hän oli kykenemätön puolustamaan itseään.

– He ovat omalla käyttäytymisellään ja toiminnallaan saaneet asianomistajan alistumaan suuseksiin, oikeus totesi rikoksiin syyllistyneestä kolmikosta.

Tyttö oli teon jälkeen shokissa. Hän oli soittanut itkuisena poikaystävälleen ja kertonut tapahtuneesta.

Tällaiset tuomiot oikeus antoi

Oikeuden mukaan tekoaikaan 16-, 18-, ja 19-vuotiaat miehet syyllistyivät törkeään raiskaukseen ja törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. 18-vuotias syyllistyi myös lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Sen sijaan myös asunnossa olleen 17-vuotiaan miehen syytteet törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kaatuivat oikeudessa. Hän oli istunut olohuoneen sohvalla sanomatta tai tekemättä mitään.

16-vuotias sai kahden vuoden ja kolmen kuukauden, 19-vuotias Désire Kamanzi kolmen vuoden ja 18-vuotias Patrick Ndayishimiye puolestaan kolmen vuoden ja kahden kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen.

Kolmikko joutuu maksamaan tytölle yhteisvastuullisesti 10 000 euroa kärsimyskorvauksia. Näiden lisäksi 18-vuotias joutuu maksamaan myös 600 euron kärsimyskorvaukset.

Kolmikko joutuu maksamaan myös tytön noin 3 800 euron korvaukset. Kainuun käräjäoikeus antoi asiassa tuomion keskiviikkona.

Edit: 17:55 juttuun lisätty täysi-ikäisten tekijöiden nimet.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1455017553708.html

Tabula Rasa

Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Micke90

Mistä tuollaiset muka mitään maksavat? Valtionkonttori maksaa.  :facepalm:

koodari-inssi

The hardest thing to explain is the glaringly evident which everybody has decided not to see. - Ayn Rand

Kni

Gookereita neeglen mukaan.

Näin gookeri kiittää suomalaisia.
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

pateulkomaat

Tytön asunnolle vienyt suomalaispoika tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kahden vuoden ja kolmen kuukauden vankeuteen.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/nuorisokolmikolle-vankeutta-alaikaisen-tyton-raiskauksesta-kajaanissa/5732142

Muiden kansallisuuksista ei mitään mainintaa. Tietenkään.


Alaric

Nuo muutkin olivat vain niitä kuuluisia Kainuun Kamanzeja ja Ndayishimiyeja. Suomalaisia siis koko kolmikko. Ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Bwana

Kahden tytön isänä minen sano tähän mitään. En yhtikäs mitään.
Nkosi sikelel' Afrika.

Golimar

Quote from: Alaric on 10.02.2016, 18:45:03
Nuo muutkin olivat vain niitä kuuluisia Kainuun Kamanzeja ja Ndayishimiyeja. Suomalaisia siis koko kolmikko. Ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

Kolmas afrikkalainen moniosaaja on Kabuyaya, nuo nimet viittaavat Googlen mukaan Kongon, Ruandan ja Burundin suuntaan eli eivätköhän ne ole tulleet Kajaaniin kiintiöpakolaisina.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/27/6954-kilometria-kotiin

http://yle.fi/uutiset/kylmyys_ja_pimeys_vastassa_kiintiopakolaisia_kajaanissa/6403760

Uuno Nuivanen

Kansan kiintiö tällaisia uutisia kohtaan alkaakin olla täyttymään päin. Toivottavasti pojille järjestyy mukavat oltavat vankilassa.

Nuïva

Eiköhän Itä-Suomen hovioikeus korjaa törkeän lieväksi. Vaikka jossain mielessä tapahtuikin joukkoraiskaus, oli kyseessä kuitenkin vain semmoinen poikien kujeilu.

Mursu

Quote from: pesurekka on 10.02.2016, 18:27:36
Uhri koki tilanteen ahdistavaksi. Hän oli yksin neljän miehen kanssa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1455017553708.html

Tuo kohta on olennainen. Se neljäskin mies oli siellä luomassa sitä ylivoimaa, joka sai tytön alistumaan. Häntä  tulisi tämän perusteella pitää yhtä syyllisenä kuin muitakin. Tämä on kuin jos 10 päinen katupartio kohtaisi somalin, saartaisi hänet ja sitten pari hakkaisi. Jokainen tuomittaisiin.

Mikäköhän muuten on sen 16-vurtiaan suomalaisuusaste. Ei kai vain ole uussuomalaisia.

guest1783

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin hovissa poikasten tuomiot tosiaan tulevat laskemaan. Se on meillä niin kallista pitää rikollisia vankilassa. Vähät uhrin ansaitsemasta hyvityksestä ja vähät niistä inhimillisistä ja aineellisista kustannuksista, joita nämä sontasäkit ovat jo aiheuttaneet ja tulevat aiheuttamaan vapaalla jalalla ollessaan.

Blanc73

Afrikkalaiset kansallisharrastuksensa parissa. Kuvottavaa.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

vastauslähetys

Ainoat näiden valloittajien ampumat laukaukset tulevat niiden siemenlingoista.
"aivoja... uusia aivoja..."

Ullatusnillitus

Quote from: Blanc73 on 10.02.2016, 19:22:52
Afrikkalaiset kansallisharrastuksensa parissa. Kuvottavaa.

Harmi, ettei paikalle sattunut "monikulttuurinen katupartio".

RP

Quote from: Mursu on 10.02.2016, 19:20:08
Mikäköhän muuten on sen 16-vurtiaan suomalaisuusaste. Ei kai vain ole uussuomalaisia.

Nuoriherra Kyyriäinen näyttäisi olevan oikea han-kortin heristelijän toiveuni:
http://mvlehti.net/2016/02/10/kajaanin-joukkoraiskaajien-nimet-ja-tuomiot-nyt-mvssa/
(+ facebook)
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Maastamuuttaja

Minua hieman häiritsee tämä määre "törkeä". Raiskauksen yhteydessä se johtaa ajattelemaan, että on raiskauksia, jotka eivät ole törkeitä. Ovatko ne sitten "hienotunteisia" vai "muuten vaan vittumaisia" tai jotain, joka osui kohdalle?

Kim Evil-666

Toivottavasti lusimassa tulee pää, peppu, polvet kotoutumisleikin sijaan, niska, perse, seinä niminen leikki. On nämä yksiä halvatun elukoita.

Missä matu, siellä ongelma! Vai mitä SSS!?
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

RP

Quote from: Maastamuuttaja on 10.02.2016, 20:07:33
Minua hieman häiritsee tämä määre "törkeä". Raiskauksen yhteydessä se johtaa ajattelemaan, että on raiskauksia, jotka eivät ole törkeitä.

Törkeälle raiskaukselle ei taida olla mitään erilllissanaakaan. Toisin kuin esimerkiksi törkeälle tapolle, joka tunnetaan murhana.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Eisernes Kreuz

Kovia ovat rangaistukset.

Oikeusoppineiden mukaan ankarat rangaistukset eivät vähennä rikollisuutta, joten siksi Suomessa on niin löysä linja.

Rangaistuksen pitäisi kuitenkin olla edes jossain suhteessa teon törkeyteen. Näin ei Suomessa ole oikeastaan missään rikoksessa, paitsi ehkä ihan vähäpätöisimmissä näpistyksissä ja vastaavissa.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

Shemeikka

Joittenkin rikosten nimittäminen "törkeiksi" on pelkästään keksitty peruste antaa lieviä tuomioita rikoksista, joitten ei sanota olevan "törkeitä". Vihervasemmiston salajuoni jotta rikollisia ei rangaistaisi.
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Outo olio

QuotePoika kehotti tyttöä antamaan vastustelusta huolimatta suuseksiä. Pojan mukaan tämä oli ainut keino päästä asunnosta pois.

– Hoidetaan tää pois alta, poika oli sanonut tytön kertoman mukaan.

Näin siis poika, joka alunperin oli uhrin paikalle kyydinnyt, ja vielä uhrin omalla mopolla. >:( #illridewithyou sai taas uuden merkityksen.

QuoteTeemu Niko Petteri Kyyriäinen

Quote[Kyyriäinen ja uhri poistuivat ulos. Tämän jälkeen Desire] Kamanzi on huutanut Kyyriäiselle, että tämä toisi huomenna jonkun toisen "muijan" asunnolle. Ulkona Kyyriäinen on ottanut tavaransa asianomistajan skootterilta ja palannut asuntoon asianomistajan lähtiessä kotiinsa.

Teemu muuten oli se joka sai suuseksiä. Mies siis vaikuttaa jonkun sortin pääjehulta, ja juttu saattaa olla etukäteen sovittu: "mä tuon sen tänne, ja sä teeskentelet ottavas siltä kypärän, kunnes se ottaa multa suihin." Mikä asunto muuten tuo on, ettei vain olisi kunnan sosiaaliviraston asuntoja? >:( >:(

Suomessa riittää potilaita elinsiirtojonoissa. Tästä lähtis nyt iso nippu terveitä elimiä. Kiertoon vaan.

Lisäys: onko tuo asunto vuokra-asunto? Koska jos on, niin vuokrasopimuksen irtisanominen lienee mahdollista. Asunnossa tapahtui alaikäiseen kohdistunut joukkoraiskaus, ja yksi tekijöistä sanoi toiselle että tuo tänne huomenna seuraava uhri sitten. Mikään taloyhtiö tuskin haluaa mainetta sillä että siellä on "raiskauskämppä."
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Khalifatta

Ei voi olla totta!
Luulin hetken, että tästä on jo ketju (http://hommaforum.org/index.php/topic,101508.0.html), mutta ei:
neekerit onnistuvat yhä uudelleen yllättämään!

Kuuluuko tämä trio-rape johonkin gangsta-rap -rituaaliin, koska geneettinen erityispiirrehän se ei ole?

"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario J. Kiiskinen

Mikko pa

Suomen sotilaallinen puolustaminen
Sotilaalliseen puolustukseen kuuluvat:
maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen

Outo olio

Quote from: Mursu on 10.02.2016, 19:20:08
Mikäköhän muuten on sen 16-vurtiaan suomalaisuusaste. Ei kai vain ole uussuomalaisia.

Timo Niko Petteri Kyyriäinen.

Patrick Ndayishimiye ja Desire Kamanzi ovat muuten sotun mukaan kumpikin syntyneet 1.1. Oscar Kabuyayasta sentään tiedetään oikea syntymäpäivä, 23.3.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Ari-Lee

QuoteTimo Niko Petteri Kyyriäinen.

FB profiilissa oli neekeriräppi, jalkapallo, paloviina, sarjamurhaajat.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Outo olio

Facebookista löytyi tämä Ndayishimiye Patrick, asuu kuulemma Kajaanissa, mutta profiili on naispuolinen, eikä sisällä mitään (ainakaan julkisia) tietoja.

https://www.facebook.com/kansayiza.clarisse.9
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Alaric

Kannattanee olla niiden fb-profiilien levittelyn kanssa tarkkana, ettei käy kuten "suomalaisterroristi"-topicissa.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.