News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

RHC vapaaehtoiset alkavat väsyä tilanteeseen

Started by Aksiooma, 18.12.2015, 21:38:44

Previous topic - Next topic

Billy Hill

Quote from: Kerttu Täti on 04.04.2017, 08:35:31
Uudelleen: jos faktat eivät ole hallussa, niin puheella ei ole arvoa.
Väitit että palautuksissa rikotaan Suomen perustuslakia ja kansainvälisiä sopimuksia, joten oman logiikkasi mukaan puheellasi ei ole mitään arvoa. Miksi silti jatkat länkytystä?

Oi että tämä on hieno aamu, vahingonilo suvakkien vauhkoontumisesta on hieno kevennys ja alku keväiselle päivälle.

Palautettuja kohtaan ei nouse sen enempää vahingonilon kuin säälinkään tunteita. Lähinnä kaivelee tuon porukan aiheettomalla ja pitkittyneellä hakuprosessillaan aiheuttama kuluerä veronmaksajille, mutta maksetaan se nyt tämän kerran hymyillen siitä ilosta että saa seurata Hyvien Ihmisten peppukipuilua.

Sinänsä 12 afgaanin palautus ei ole merkittävä asia kokonaisuutta ajatellen, mutta näinä päivinä pitää iloita aina kun oikeus voittaa.

Sydämistynyt

Juudaksen suudelma Marjaanalle, vaikka hän ei sitä ymmärrä:

QuoteLook at this great woman. She is the priest #marjana I stand up and scream and protest 24 hours for humanity for peace. Now all the refugees are convinced that the people of Finland are human beings and deserve respect and appreciation ... Thank you, Lord, for helping people
(#All Iraqi refugees love you and you are our sister
Marjaana Toiviainen )
https://fi-fi.facebook.com/groups/rhc.helsinki/

Punaniska

Quote from: Kerttu Täti on 04.04.2017, 08:05:52
palautus tehtiin vastoin allekirjoitettuja sopimuksia ja Suomen perustuslakia, koska poliittinen paine kaltaistenne taholta on niin kova, että edes naisia, edes raskaana olevat naisia ei voitu jättää palauttamatta, vaikka maassa naisilla ei ole mitään ihmisoikeuksia. Suomi teki itsestään valtiona barbaarihirviön.

Perustuslaki on suomalaisille tarkoitettu. Mitä afgaaninaisiin tulee, niin on jollain lailla groteskin hauskaa, kun suvakki ymmärtää vasta nyt asian, mitä hänelle on yritetty vuosia kertoa.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

Kim Evil-666

Ville Niinistön ja kumppaneiden laintulkinta taas on hieman omintakeista. Kiihottaminen virkavaltaa vastaan olisi asia, josta tulisi asettaa syytteeseen. Etenkin silloin kun asialla ovat kansanedustajat

https://www.suomenuutiset.fi/ville-niinisto-yllytti-kannattajiaan-vastustamaan-poliisia-pian-oli-taysi-rahina-paalla/
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Oto Hascak

Quote from: Skeptikko on 04.04.2017, 02:17:34
Siellä sitä MV-lehdessä sitten onkin tarjolla:

Video Pasilan taistelusta | MV!!??
http://mvlehti.net/2017/04/04/video-pasilan-taistelusta/

Video: Matut mellakoivat Pasilassa Allahin papittaren johdolla – alkaa muistuttaa sotatilaa | MV!!??
http://mvlehti.net/2017/04/03/video-matut-melloivat-pasilassa-allahin-papittaren-johdolla-alkaa-muistuttaa-sotatilaa/

Pari päivää takaperin katselin koostetta Ranskan lähiömellakoista, joissa poliiseja heiteltiin polttopulloilla. Näiden kotimaan videoiden anarkismista on aika lyhyt matka polttopulloihin. Miksi nämä videot eivät pyöri jokaisessa uutislähetyksessä yötä päivää? Kukaan ei halua Suomeen videolla nähtäviä tapahtumia. Poliisilla on oltava työrauha.

Jos näitä tapahtumia luukutettaisiin mediassa ilman sensuuria, niin ei tuo porukka, siis paremmat ihmiset sekä anarkistit, veroja maksavan valtaenemmistön silmissä minään sankariporukkana näyttäytyisi. Ehei, ei veroja maksama tolkun ihminen halua nähdä, kun anarkisti laittaa poliisille hanttiin.
"Tässä on mun pippeli! Se on huippu pippeli!" X2


Khevonen

Huomatkaa, että Kerttu täti puhuu kansainvälisistä sopimuksista monikossa. Hän toki ei kerro mitä nämä kansainväliset sopimukset ovat, koska voisimme tarkistaa mitä ne sisältävät ja kuuluvatko ne edes koko asiaan. Tyypillinen trollaustapa, jota suvakkipiireissä harrastetaan. En ymmärrä miksi edes vastaatte hänelle.

Netistä löytyy muuten selaimille lisäosia, joilla saa suodatettua vaikka mitä paskaa piiloon sopivin loitsuin. Se tehoaa myös suvakeihin.
"Thank god leftards are more self-destructive than any other group."

Kallan

Tuota Twitter-videota nyt aamulla katsoessani epäuskoisena mietin että eikö Toiviainen ole tietoinen että tässä maassa perustuslailla ei todellisuudessa ole mitään merkitystä? Sitä voidaan muuttaa aina mihin suuntaan vaan kun kansan valitsemat edustajat niin haluavat eikä sillä ole samaa "pyhää asemaa" kuin jenkeissä.

Quote"Missä on kaikki suomen miehet? Onko ne vellihousuja?".

Selasin noita hysteriapostauksia läpi ja en valitettavasti löytänyt tätä kohtaa. Jos saisin tähän linkin niin olisin kiitollinen.

Joka tapauksessa, oletan tämän nyt olevan totta. Joten voinkin siis kommentoida tähän että kun suomalaista miestä tarpeeksi pitkään halveksutaan monikultturismin nimissä ja kehutaan näitä turvapaikanhakijoita monikultturismin nimissä paremmiksi kuin omia - tämä koskee siis nyt vain tähän syyllistyneitä henkilöitä - niin on aivan turha kuvitella että Suomen mies alkaa taistelemaan vihollisensa puolesta toimien aisankannattajana. Ihan oikeasti. Nyt järki käteen ja selkärankaa hommaan; ja ennen kaikkea kantakaa vastuunne asiasta älkääkä syytelkö aina meitä.

Te arvon "turvapaikanhakijoiden" suojelijat, suvaitsevaiset, olette itse omalta osaltanne syyllisiä tähän ihmiskauppaan josta ovat hyötyneet Forenom sekä monet muut suomalaiset yritykset suoraan ja epäsuorasti. Olette toimineet hyödyllisinä idiootteina näille tahoille, jotka nyt nauravat teille selkänne takana käärittyään hyvät rahat meidän suomalaisten veronmaksajien selkänahoista - myös meidän jotka emme tätä ikinä halunneet. Olette itse tulleet ihmiskauppiaitten juoksupojiksi/-tytöiksi. Ja islamisaation avustajiksi.

Toiviaiselle toivon kaikkea hyvää ja sitä että harkitsee katumusta ja tajuaa kokonaiskuvan. Yleissivistyksen hankkiminen ei olisi pahitteeksi. Ja aina tosiaan saa mennä paikan päälle auttamaan omilla rahoilla. Ai niin mutta sitten ei oo vaan enää suomalaisen miehen ylläpitämä länsimainen sivistysvaltio ympärillä kun ei enää teekään mieli auttaa....

ISO

^mitäköhän upeaa marjaana on tehnyt?

Vastustanut virkavaltaa, tehnyt toimillaan luterilaisesta kirkosta pellen, agitoinut mielenosoitukseen mukaan kaltaisiaan romuttaakseen ihmisten uskon sivistysvaltioon ja kaiken muun lisäksi lietsonut kannattajiaan väkivaltaan.

Tuostako mitali?
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Sydämistynyt

No, se perustuslakihuuto nyt oli muutenkin Toiviaisen omia toiveajatteluja.  Eli, perustuslaki totta kai sanoo, ettei ketään saa lähettää kuolemanvaaraan.  MUTTA, lainlaatijat ovat myös päättäneet, ettei Afganistanissa ole kuolemanvaaraa palautetuille.

Summa summarum: Toiviainen itse keksi koko perustusulaki-dilemman.  Hajantukaa, ei mitään nähtävää oikeasti.  :facepalm:

Ajattelija2008

#3190
"Pappi" Marjaana Toiviaisen pitää heti matkustaa Afganistaniin pelastamaan maassa olevat 33 miljoonaa ihmistä.

Kuten yllä nimimerkki Kallan totesi, niin Marjaana Toiviainen on kuoleman enkeli ja hänellä on kädet veressä. Hän houkuttelee huijareita vaaralliseen merimatkaan Suomessa odottavan "turvapaikan" toivossa. Kirkko erottaisi Toiviaisen, ellei kirkko itsekin kannattaisi tätä kuoleman businessta.

Nuivinator

@Roope
Tuon Höblän jutun otsikko on muuttunut, arvattavasti sisltö myös. Onko siinä itse jutussa nyt mainintaa "sori julkaisimme valeuutisen" tjsp?
Nimitys paperiton laittomasta maassaolijasta on kuin kutsuisi huumediileriä paperittomaksi farmaseutiksi tai myymälävarasta kuitittomaksi asiakkaaksi.

Kallan

#3192
Quote from: ISO on 04.04.2017, 09:19:19
^mitäköhän upeaa marjaana on tehnyt?

Vastustanut virkavaltaa, tehnyt toimillaan luterilaisesta kirkosta pellen, agitoinut mielenosoitukseen mukaan kaltaisiaan romuttaakseen ihmisten uskon sivistysvaltioon ja kaiken muun lisäksi lietsonut kannattajiaan väkivaltaan.

Tuostako mitali?

En puhunut mitään mitaleista.

Sovellan kirjoituksessa kristillistä lähimmäisenrakkautta, onhan hän evlutkirkon pappi - en toivo mitään välimereen dumppauksia toisinkuin tässä ketjussa osa on ehtinyt toivomaan eräille muille poliitikoille.

Antaa Jumalan tuomita Marjaanan, Hänellähän hän nyt on ihan virallisesti vastuussa. Ja kuten Raamattu sanoo Jaakobin kirjeen 3. luvussa jakeissa 1 ja 2:
"1. Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.
2. Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa".

(Lähde: http://raamattu.fi/1933,38/Jaak.3.html)

Ja kristityn kuuluu rakastaa vihollistaan, kuten Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa luvussa 5 ja jakeissa 43-48:

"43. Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
44. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
45. että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
46. Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
47. Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
48. Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

Tiedän kyllä täysin että tämä ei ole Kirkon karkeimmat mokutukset -ketju, mutta koska kyseessä on evlutkirkon pappi niin postaan tämän tänne siltä varalta että Marjaana Toiviainen lukee tätä. Ja mikäli hän lukee tätä niin sellaiset terveiset että me "rasistit" (=ihmiset jotka siis ajattelevat ihan itse) emme vihaa sinua, haluamme vain sinun lopettavan tuon omaa itseäsi pidemmällä tähtäimellä vahingoittavan toimintasi sekä maineesi lokaamisen. Muistele mitä Libanonissa ja muuallakin tapahtui kun kristityt jäivät/jäävät vähemmistöön...

EDIT: Maailmanpelastelu on jalo aate, mutta onko sitä pakko tehdä aina meidän muiden rahoilla?

Oppilas

#3193
Quote from: Kaarin M on 03.04.2017, 22:17:36
Ovatkohan nyt pois tolaltaan näistä palautuksista Afganistaniin sen takia etteivät palautettavat ole edes Afganissa asuneet vaan Iranissa. Niinhän se pappikin kympin uutisissa sanoi että tulkkina käytetty iranilaisia tulkkeja...

Tuohon lainaukseen kiteytyy mielestäni eräs keskeinen seikka tässä koko sirkuksessa: Mikä on aikuisen ihmisen vastuu elämästään, sanoistaan ja teoistaan? Mielestäni täysi-ikäinen ihminen vastaa 100% toimistaan viranomaiselle/ viranomaisen kanssa keskustellessaan.

Turvapaikanhakija, joka kertoo eläneensä koko elämänsä Afganistanin takamailla väistellen 110% varmuudella koituvaa kuolemaa pommituksissa ja vainoissa kuukausittain, valittaa nyt sitä, että hänet ollaan karkoittamassa "takaisin" Afganistaniin (vaikkei edes sinne takamaille, jossa valehdellut koko ikänsä asuneensa)

En ymmärrä tätäkään saivartelua asiassa. VIIMEISTÄÄN siinä vaiheessa kun tulkiksi on haettu iranilainen, olisi viranomaisella syy kuljettaa kyseinen haastateltava lentokentälle ja lähettää takaisin Iraniin, sen sijaan, että kuunneellaan ja kirjataan jälleen uusi kaunokirjallinen pakina elämästä konfliktin kurjistamassa Afganistanissa :facepalm:

Vastuuta sanoista ja teoista ulkoistetaan nyt viranomaisille, aina sisäministeri Risikkoa myöden >:(

Ihan silkkana  hypoteesina esitän seuraavaa: kantis kun kertoisi tuollaista muunneltua totuutta etuisuuksien saamiseksi, saisi raskaimman päälle mitatun tuomion, sillä kyseessä olisi valtion rahojen anastaminen.

Mielestäni turvapaikkakuulemisen TULISI rinnastua asianomistajana / todistajana kuulemiseen rikos- tai riita-asiassa. Tuolloin jokaiselle on selvää, että viranomaisen harhauttaminen ja "parempi totuus" johtaa sanktioihin. Vain rikoksesta epäillyllä on oikeus puhua ummet ja lammet tai olla puhumatta (joskin henkilötietonsa viranomaiselle  valehteleva Syyllistyy rikokseen) turvapaikan anominen ei ole rikos...

Tässä(kin) asiassa yhteiskunta kohtelee näitä maahantulijoita kuin vajaavaltaisia lapsia. Asiat tuskin paranevat, ennen kuin näitä yksilöitä aletaan kohtelemaan kuin aikuisia tulee kohdella. En voi käsittää tätä. Onneksi edes yksi käännyttäminen onnistui.

EDIT: korjattu kielioppia :)

akez

Quote from: Sunt Lacrimae on 04.04.2017, 02:43:22
Joko toimittaja valehtelee tai ei ole vaivautunut edes keissistä levinneitä videoita katsomaan.

Siksipä noita kutsutaan aiheellisesti valhemediaksi. Lügenpresse saksaksi.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

KTM

Ihmeellistä porua tusinan laittomasti maahantunkeutuneen palauttamisesta kotiinsa.

Onnettominta tässä on että palautuslennolla on vain tusina palautettavaa, kyllä järkevämpää olisi lennättää saman tien täysi koneellinen. Mutta joka tapauksessa kannattaa poistaa jokainen joka vaan voidaan, palautuslento maksaa itsensä takaisin parissa kuukaudessa kun loisimistuen maksu voidaan lopettaa.

Mitä tulee itkuun raskaana olleeseen, niin turvapaikanhakijoilla ja pakolaisilla ei pitäisi edes olla oikeutta lisätä isäntämaansa taakkaa porsimalla lisää elätettäviä. Turvapaikanhakijoille pitäisi suorittaa väliaikainen sterilointi tai pakkosyöttää ehkäisylääkkeitä täällä olon ajan.

Jazzuh

Alla olevassa videossa 4.30 jälkeen Volvo töytäisee poliisia, joka yrittää pysäyttää kuljettajaa.
Ajattelen vain jos olisin itse tilanteessa kuljettajana.

https://youtu.be/A21GUcKJack

Toivottavasti tulee jotain seuraamuksia tästä.


Sydämistynyt

Quote from: KTM on 04.04.2017, 09:46:36
Ihmeellistä porua tusinan laittomasti maahantunkeutuneen palauttamisesta kotiinsa.

Onnettominta tässä on että palautuslennolla on vain tusina palautettavaa, kyllä järkevämpää olisi lennättää saman tien täysi koneellinen. Mutta joka tapauksessa kannattaa poistaa jokainen joka vaan voidaan, palautuslento maksaa itsensä takaisin parissa kuukaudessa kun loisimistuen maksu voidaan lopettaa.

Mitä tulee itkuun raskaana olleeseen, niin turvapaikanhakijoilla ja pakolaisilla ei pitäisi edes olla oikeutta lisätä isäntämaansa taakkaa porsimalla lisää elätettäviä. Turvapaikanhakijoille pitäisi suorittaa väliaikainen sterilointi tai pakkosyöttää ehkäisylääkkeitä täällä olon ajan.

Kuinka monta poliisia joutui lähtemään saattamaan noita kahtatoista?  Onko niin, ettei enempää voida kerralla viedä, etteivät ala rettelöimään joukolla, punapääpappien hysterisoimina?  Kalliiksi tulee...

Tulikin mieleen, että tänään joutuvat varmaan reittilennoilla palailemaan nämä saattajat, tuskinpa heitä enää tilauslennolla tuotiin takaisin.

Fiftari

RHC:n ketjusta:

QuoteMuistakaa suojata profiilinne. Tälläkin hetkellä kaikki, mitä kirjoitatte käydään läpi Ylilaudalla, muutamien profiilit on linkattu yleisesti naurunalaisiksi Ylilaudalle. Laittakaa yksityisasetukset kuntoon.
;D ;D ;D

Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

Roope

Quote from: Nuivinator on 04.04.2017, 09:34:23
@Roope
Tuon Höblän jutun otsikko on muuttunut, arvattavasti sisltö myös. Onko siinä itse jutussa nyt mainintaa "sori julkaisimme valeuutisen" tjsp?

Vanha linkki toimii. Sieltä on poistettu kaikki viittaukset St1:een ja myös juhlivaan Karin Creutziin.

Lopussa nyt maininta, että toimitusjohtaja Wiljanen kumosi Höblän levittämän väitteen STT:lle, mutta ei kerrota, mistä Höblä alunperin sai tietonsa.

Quote from: Hbl 4.3.2017Tisdag 4 april, klockan 7:04. I en tidigare version av den här texten skrev HBL att bränsleleverantören St1 skulle ha vägrat att tanka planet. Vd:n Mika Wiljanen dementerade uppgiften för FNB i natt.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Roope

Quote from: Oppilas on 04.04.2017, 09:40:50
En ymmärrä tätäkään saivartelua asiassa. VIIMEISTÄÄN siinä vaiheessa kun tulkiksi on haettu iranilainen, olisi viranomaisella syy kuljettaa kyseinen haastateltava lentokentälle ja lähettää takaisin Iraniin, sen sijaan, että kuunneellaan ja kirjataan jälleen uusi kaunokirjallinen pakina elämästä konfliktin kurjistamassa Afganistanissa :facepalm:

Iranilla ei luonnollisestikaan ole mitään velvollisuutta ottaa vastaan maassa laittomasti asuneita toisen maan kansalaisia.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Hornsmith

Lentsikalla tuodaan ja lentsikalla viedään, väliin sitten loisitaan ja norkoillaan. Työläisen pitäis aamulla töihin jaksaa, että olis millä tätä rallia maksaa. Kyllä se päätä raavituttaa, kun ei keksi mihin Ville Niinistön voisi palauttaa.
S.N.A.F.U
-------------------
And hey, lets be careful out there!

Fiftari

Quote from: Sydämistynyt on 04.04.2017, 09:53:04
Kuinka monta poliisia joutui lähtemään saattamaan noita kahtatoista?  Onko niin, ettei enempää voida kerralla viedä, etteivät ala rettelöimään joukolla, punapääpappien hysterisoimina?  Kalliiksi tulee...

Tulikin mieleen, että tänään joutuvat varmaan reittilennoilla palailemaan nämä saattajat, tuskinpa heitä enää tilauslennolla tuotiin takaisin.

Ratkaisu tähän(kin) olisi kikkateippi. Sitä kun vetää muutaman kierroksen palautettavan ympärille niin johan on rauhassa. Pieni pala vielä suun eteen.
Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

Mr.Reese

Quote from: Oppilas on 04.04.2017, 09:40:50
En ymmärrä tätäkään saivartelua asiassa. VIIMEISTÄÄN siinä vaiheessa kun tulkiksi on haettu iranilainen, olisi viranomaisella syy kuljettaa kyseinen haastateltava lentokentälle ja lähettää takaisin Iraniin, sen sijaan, että kuunneellaan ja kirjataan jälleen uusi kaunokirjallinen pakina elämästä konfliktin kurjistamassa Afganistanissa :facepalm:
Miksi Iranin pitäisi ottaa maassa notkuneita afgaaneja takaisin? Se on vaan voi voi, jos lentokoneen nokka näyttää passissa lukevaan kotimaahan vaikkei olisi siellä koskaan käynytkään. Mitäs läksit läpsyttelymatkalle salakuljettajille maksaen jne.

Karin Creutz ja Riihinen voisi tulla purkamaan tuntojaan tännekin, kerran tunnukset löytyy. Täältä saa erilaista sielunhoitoa kuin RHC:n facesta. Me voisimme jopa sanoa, että take it easy ja hengittäkää.
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään." - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

Khevonen

Quote from: Sydämistynyt on 04.04.2017, 09:20:59
MUTTA, lainlaatijat ovat myös päättäneet, ettei Afganistanissa ole kuolemanvaaraa palautetuille.

Tätä toistetaan siellä täällä. Tämä ei pidä itseasiassa paikkaansa. Viranomaiset ovat tehneet sen.
"Thank god leftards are more self-destructive than any other group."

M.K

Kummallinen tämä tankkauskaustin uutisointi. Ensin levitetään täysin tarkistamatonta huhua, että St1 olisi kieltäytynyt tankkaamasta konetta, sitten aletaan vasta selvittämään oikeasti, että olikohan se todellakin niin. Ja kun selviää, että St1 ei ole edes voinut osallistua koneen tankkaamiseen, niin uutisoidaan isosti "St1 kiistää huhun!!!!" aivan kuin olisi vieläkin jotain mahdollisuuksia siihen, että St1 olisi voinut tankata koneen.

qwerty

Poliisilla ei ole harkintavaltaa pakkopalautuksissa - poliisi toteuttaa laissa annettua tehtävää
04.04.2017 Helsinki
QuotePoliisin toimia on kyseenalaistettu laajasti sosiaalisen median keskusteluissa liittyen pakkopalautuksiin. Poliisin lakisääteinen tehtävä on toimeenpanna täytäntöönpanokelpoinen käännytyspäätös. Poliisilla ei ole asiaan liittyen mahdollisuutta käyttää omaa harkintavaltaa.

- Helsingin poliisilaitos vastaa tilauspalautuslennoilla tapahtuvasta maastapoistamispäätösten täytäntöönpanosta. Eiliseen palautukseen liittyen on ollut väärää tietoa liikkeellä. Kaikki palautetuista henkilöistä olivat täysi-ikäisiä. Palautetuista kukaan ei ollut poliisin tietojen mukaan raskaana. Eikä heistä kukaan halunnut tavata avustajaa. Lennolla mukana oli lääkäri, Frontexin edustajia sekä yhdenvertaisuusvaltuutetun edustaja. Kabulissa vastassa oli Suomen suurlähetystön edustaja sekä IOM:n edustaja, toteaa ylikomisario Hannu Pietilä.

Eilen illalla kansalaisia kehotettiin muun muassa Twitterissä saapumaan palautusten vastaisiin mielenosoituksiin Metsälän säilöönottoyksikköön, Pasilan poliisitalolle sekä Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Pasilan poliisitalolla mielenosoittajat pyrkivät estämään poliisiautojen, myös hälytystehtäville lähtevien poliisiautojen kulun.

- Tilanteessa ei ollut kyse rauhanomaisesta mielenilmauksesta vaan aktiivisesta viranomaisen toiminnan estämisestä. Tilanteen selvittämiseksi poliisi joutui käyttämään fyysistä voimaa sekä yksittäistapauksessa OC-kaasua. Tapahtumasta on kirjattu rikosilmoitus nimikkeellä haitanteko virkamiehelle, toteaa ylikomisario Jere Roimu.
"The oldest fraud is the belief that the political left is the party of the poor and the downtrodden": Thomas Sowell

Melba

Komppaan jäsen Ulvokin kommenttia - ja lisään, että kun hallitus on nyt kykynsä näyttänyt tämänkin asian hoitamisessa, voisi Sipilä luovuttaa politiikan sellaisille, jotka osaavat sen paremmin ja ruveta lentämään palautuslentoja Kabuliin. Näin hän omalta pieneltä osaltaan pienentäisi yhteiskunnalle aiheuttamaansa vahinkoa!

Ja näille lennoille voisi lentoemännäksi mukaan lähteä punapappi Marjaana, olisi siten poissa pahanteosta. En todellakaan jaksa ymmärtää näitä kirkon julkisuudessa näkyvimpiä edustajia, jotka toimillaan tietoisesti haluavat vaurioittaa tätä yhteiskuntaa ja tehdä siitä yhtä viheliäisen kuin näiden turvisten lähtömaissa on.

Ja vielä - jos istuvat kansanedustajat ja entiset ministerit näkyvästi vastustavat lainvoimaisia viranomaispäätöksiä ja yllyttävät niiden noudattamatta jättämiseen, eikö tämä jos mikä ole KAPINAA laillista yhteiskuntaa vastaan? Eikö tästä pitäisi seurata jotakin juridista? Vai onko vihreiden, rkp:n ja sdp:n  lainkuuliaisuuden ohituskaistalla pysyvä vihreä valo???

Suomalainen yhteiskunta on jo niin pahasti säröillään, että pelkään sen olevan korjaamatonta. Ja emme todellakaan ole vielä nähneet kaikkea!

Ajattelija2008

https://www.google.fi/amp/s/www.hbl.fi/artikel/just-nu-demonstranter-blockerar-polishuset-i-bole-forsoker-hindra-att-flyktingar-avvisas/amp/
"Tutkija" Karin Creutz juhli, kun luuli, että lentokone ei pääse lähtemään.

Kyseinen "tutkija" kävi täällä Hommaforumilla kertomassa harhojaan muutama kuukausi sitten. On yliopistolle häpeä, että moinen propagandisti voi esiintyä yliopiston tutkijana. Jos Helsingin yliopisto olisi tiedeyliopisto, niin Karin Creutz olisi potkittu sieltä ulos jo ajat sitten.

Billy Hill

Kaikki palautetuista henkilöistä olivat täysi-ikäisiä.

Palautetuista kukaan ei ollut poliisin tietojen mukaan raskaana.

Eikä heistä kukaan halunnut tavata avustajaa.


Tässäpä ne faktat joita täälläkin on peräänkuulutettu. Etenkin viimeinen on hyvä viesti pöhköjen RHC -vauhkoajien suuntaan.